Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Asioiden yksinkertaisuus, S, Otabek/Yuri, oneshot  (Luettu 782 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Asioiden yksinkertaisuus
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Sellainen romanttinen draama

Summary: ”Ei sellaisten asioiden sanominen ole yksinkertaista”, Yuri vastasi työntäen kätensä verryttelyasunsa taskuihin.

A/N: Georgi esityksineen on jotain niin veikeää, että oli pakko kehitellä jotain aiheen ympärille ja päästää samalla fandomkohtainen otp söpöilemään. En pidä itseäni varsinaisesti romantiikkaan taipuvana henkilönä, mutta tämä paritus sai minut vähän pehmoiseksi. :D Osallistuu Aina eka kerta -haasteeseen aiheella Ensimmäinen tunteiden tunnustus.



***



Otabek havaitsi sormiensa naputtelevan kevyesti musiikin tahtiin, kun Georgi Popovich tulkitsi jäällä kuolematonta rakkaustarinaansa.

”Hän vollottaa taas”, tokaisi Yuri nyrpeästi hänen vieressään. Georgin eläytyminen esityksiensä teemaan ei ollut kenellekään uusi asia, mutta Yurissa se sai aina aikaan puistatusta ja kylmiä väreitä selkäpiihin.

”Hänellä sujuu hyvin”, Otabek sanoi asiallisesti. Hän ei ollut oikeastaan sen jännittyneempi kuin muutenkaan ennen omaa vuoroaan, mutta piti silti mielessään, että Georgista oli mahdollista tulla yksi hänen kovimpia vastustajiaan siinä kilpailussa. Yuri, joka oman esityksensä jälkeen oli kohonnut tilastoissa ensimmäiselle sijalle, ei näyttänyt keskittyvän liiaksi mitalijaon mietiskelyyn.

”Hmh”, vaaleaverikkö tuumasi Georgin laskeuduttua täydellisesti tripla-akselissaan. ”Näköjään näinkin korni teema toimii hänellä jälleen kerran. Uskomaton tyyppi.”

Otabek ei voinut olla hymähtämättä itsekseen. Yurin kyynistä asennetta kaikkeen romantiikalta haiskahtavaan ei ollut helppo muuttaa, vaikkakin edellisenä vuonna menestyksekkääksi osoittautunut Agapen tulkinta oli tuonut tälle paikan ennätysten kirjassa. Yuri saattoi olla toista mieltä, mutta Otabekista pyyteettömän rakkauden ilmaiseminen oli ollut jotain niin kaunista, että se oli jättänyt vaikutuksen aina siihen päivään asti. Georgin kappalevalinta oli ehkä vähän siirappinen ja itseään toistava hänen makuunsa, mutta tämä oli saanut yleisön napattua hempeään tunnelmaan mukaan vaivatta. Sekin oli tärkeä taito.

”Lyön vetoa, että jokainen fanitypykkä kuvittelee Georgin omistavan numeronsa juuri hänelle”, Yuri sanoi vaimeasti kuin olisi pelännyt vihaisten fanien hyppäävän jostain antamaan ympäri korvia toteamuksen johdosta. ”Kuvittele sitä sekopäistä menoa, kun ne sitten tappelevat keskenään.”

”Puhutko omasta kokemuksesta? Agapesi vakuutti lukemattomia ihmisiä”, Otabek hymähti.

Yurin kasvoilla kävi pieni irvistys. ”En halua tietää yksityiskohtia.”

”Ehkä rakkaudestaan on silti joskus hyvä kertoa ääneen”, Otabek tuumasi katsoessaan, miten Georgi taipui loppuasentoon ja keräsi raikuvat aplodit yleisöltä. Jäälle putoili äkkiä katsottuna lähemmäs kaksikymmentä ruusua, joista lähimmän tämä poimi käteensä ja kohotti ilmaan liikutuksen kyyneleet kasvoilta noruen. Esitys oli todella tehnyt vaikutuksen, mikä sai Otabekin aavistuksen varuilleen tulosten kannalta.

”Ei sellaisten asioiden sanominen ole yksinkertaista”, Yuri vastasi työntäen kätensä verryttelyasunsa taskuihin.

”Ei vai?”

”Ei. Siinä voi mennä moni asia pieleen”, Yuri sanoi olankohautuksella. Otabek ei aivan ymmärtänyt näkemystä kokonaisuudessaan, mutta sen pohdinta ja tarkentavien kysymysten muotoilu keskeytyivät hetkeksi, kun hän kuuli nimensä kuulutettavan seuraavaksi.

”Katsokin, että päihität tuon mokoman nyyhkyn.” Yuri virnisti ottaessaan vastaan hänen takkinsa. ”Aion tuijottaa sinua herkeämättä.”

Otabek nyökkäsi lyhyesti ja astui jäälle. ”Minä muuten rakastan sinua.”

”Jep”, vaaleaverikkö sanoi, kunnes sitten sekunti myöhemmin todella tajusi hänen sanansa ja kävi poskiltaan ihan punaiseksi. Oli Yurin etu, että hän oli päättänyt myöntää asian ääneen vasta tämän vuoron jälkeen. Otabek ei olisi antanut itselleen kuuna päivänä anteeksi, jos Yurin luistelu olisi kärsinyt hänen aiheuttamansa tunnekuohun vuoksi.

”H-hei –” Yuri takelsi, mutta ikävä kyllä hänen olisi kuunneltava mahdolliset kommentit asiasta tovi myöhemmin. Hämmentyneiden kasvojen sijaan Otabek katsoi seuraavaksi parrasvaloja ja tuhatpäistä yleisöä, joista monilla oli Kazakstanin lippu rekvisiittanaan häntä kannustamassa.

Beka! Davai!

Otabek kohotti katseensa ja näki areenan laidalla seisoskelevan Yurin nostavan jämäkästi peukaloaan toisen käden puristaessa hänen takkiaan. Hän olisi vastannut eleeseen, mutta musiikin ensitahdit kehottivat astumaan hetkeksi taistelukentälle ja unohtamaan ulkopuolisen maailman. Sitä kilpaluistelu oli merkinnyt hänelle aina: kiihkeää taistelua, josta hän selviäisi eloonjääneenä.

Yurin soturinsilmät puolellaan häviäminen ei nimittäin ollut mahdollista.

« Viimeksi muokattu: 13.09.2019 18:45:43 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Aaa aa aaa tää oli aivan liian suloinen <3 Oot kyllä onnistunut vangitsemaan Yurin olemuksen ihan loistavasti tähän. Otabekiin en ihan kauheasti kiinnittänyt huomiota sarjassa, varsinkaan alkupuolella silloin kun se ensimmäisen kerran ilmaantui ruutuun mutta loppupuolella sekin sai enemmän huomiota. Ja ovathan nämä aika luotuja toisilleen.

Georgihan oli se vähän kummallinen heppu joka vannotti rakkauttaan exäänsä kohtaan joka ainoassa luusteluesityksessään? Mun sydän ei hänelle oikein sykähdellyt mutta mikä mainioin keskustelunaihe saatiin aikaiseksi sen esityksestä :D

Lainaus
"Ehkä rakkaudestaan on silti joskus hyvä kertoa ääneen"


Huh. Tän luettuani varauduin henkisesti siihen että kohta tulee jotain... jotain joka kiskaisee jalat alta vaikka siihen yrittäisi varautua. Eipä tässäkään sitten pahemmin kierrelty ja Otabek jätti Yurin ihanasti mietiskelemään että mitäs nyt oikein tapahtui :D

Lainaus
"Beka! Davai!"

<3

Lainaus
Yurin soturinsilmät puolellaan häviäminen ei nimittäin ollut mahdollista.

Oivoi tää oli upea lopetus <33
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Kiitos kaunis, haryu! <3 Päätin vastata kaikkiin kommentteihin saman tien vuoron perään, kun kerta olen vielä hereillä eikä paljoa väliä vaikka menisikin tavallista myöhempään. Vapaapäivät ovat kultaa. ^^

Köh, asiaan. Otabek on kyllä hauska siinä suhteessa, ettei tyyppiä näkynyt juurikaan missään ennen kymppijaksoa. Täysi yllätys koko kuvioihin liittyminen ja sitäkin herttaisempi Yurin kanssa kaveriksi alkaminen. <3 Oivoi.

Jep, se on Georgi se. xD Kieltämättä vuoden teema ei ollut mikään maailman positiivisin, mutta ainakin esitykset viihdyttivät väkeä. Kauden loppupuolella hemmo itse asiassa muuten taisi löytää uuden tyttöystävän... Tästä en ole 100% varma, mutta ajattelin tämän ficin kohdalla niin, että uuden romanssin myötä esitysten teema oli hieman positiivisempi, mutta minkäs sitä pillittämiselleen mahtaa. :D Ja rakkaus nyt oli ideana koko ficissä.

Teki Yurille varmasti ihan hyvää jäädä itsekseen miettimään tilannetta ilman, että Otabek oli läsnä. :P Tiedä häntä pitäisikö jokin pieni jatko miettiä tälle, miksikäs ei toisaalta. Joka tapauksessa oli Yuri miten hämmentynyt hyvänsä, tajusipa silti huutaa vielä davait perään juuri ennen esitystä, naaws. Ovat ne kyllä luodut toisilleen, jos minulta kysyy. <3

- Ayu

"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Jotenki voin erinomaisesti kuvitella Otabekin tunnustamassa tunteensa just tolla tavalla, ihan vaan ohimennen "hei by the way"" -tyylillä. Mitäs sitä sen isompaa show'ta vetämään tunteillaan (kun sen show'n voi vetää jään päällä tuhatpäiselle yleisölle) :D Yhtä lailla tuntuu tosi Otabekilta todeta jotain Yurin soturisilmistä, onhan jätkä kuiteski muistellu niitä viimeset viis vuotta! Sillä sai myös oivan lopetuksen ficille, kun se tavallaan sitoo yhteen paitsi Otabekin tunteet myös tilanteen, jossa he ovat tällä hetkellä (luistelukisat).

Lainaus
”Jep”, vaaleaverikkö sanoi, kunnes sitten sekunti myöhemmin todella tajusi hänen sanansa ja kävi poskiltaan ihan punaiseksi.
Yurilta ehkä tunnerikkain vastaus xD Mut jotenki toi tilanne sopii sillekin niin hyvin: vastataan ensin ja tajutaan vasta sitten, että mitäs se toinen sanoikaan. Ja pitäähän sitä tietty pikkasen punastella <3

Voi näitä höppänöitä (Georgi ja sen nyyhkyshow't mukaan lukien :D) Olis kyllä tosiaan kiva tietää, miten asia etenee, kun Otabek palaa areenalta... Mielikuvitukseni käy ylikierroksilla  ;D Jäin myös pohtimaan, millainen esitys Otabekilla on, ja miten hän tulkitsisi rakkausteemaa *-*

Kiitos tästäkin ficistä.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Kyllä minut nyt hemmotellaan ihan piloille kaikilla ihanilla kommenteilla, kiitos Larjus! <3

Tykkään itsekin ajatuksesta, että Beka vain ilman sen kummempia valmisteluja pamauttaa tunteensa esiin ja saa Yurin ihan höntiksi. Taktinen veto siinäkin mielessä, että voi heti perään vain pyyhältää jäälle ja sulatella että mitäs tulikaan juuri tehtyä. Samalla sitä voi osoittaa kiintymystään luistelemalla henkensä edestä ja tarjoilla hieno show sekä Yurille että muullekin yleisölle. ;D

Olisihan se kiintoisaa pohtia, mitä tapahtui heti esityksen jälkeen... Tuskin moinen asia ihan vain kiusaantuneen hiljaisuuden alle jäisi, etenkään kun Yuri on luonteeltaan sen verran suulas, että varmaan osaisi sanoa pienen hautomisen jälkeen jotain muutakin kuin "jep". :D Ehkä tämä pitää laittaa korvan taakse!

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."