Samaan kaavaan jämähtänyt (Ron/Hermione, S, 12+ virkettä -haaste)

[Grenade]

Nimi: Samaan kaavaan jämähtänyt
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Paritus: Ron/Hermione
Genre: lievä angst
Varoitukset:  -
Vastuunvapaus: J.K Rowling omistaa HP:n ja kaiken siihen kuuluvan, en saa tästä muuta kuin kirjoittamisen iloa. 

A/N: Osallistuu 12+ virkettä XII -haasteeseen, jota halusin ensimmäistä kertaa kokeilla, kun edelliset kierrokset on aina menneet jotenkin ohitse. Ron/Hermione on pitkän aikaa häilynyt takaraivossa, että voisi kirjoittaa, mutta en nyt ihan tällaista ajatellut. Ehkä ensi kerralla jotain iloisempaa sitten... Ja niin, käytin kaikki sanat sekä jokerin. Sanalistan heitän tekstin loppuun.

Samaan kaavaan jämähtänyt

Ikkunasta aukeaa utuinen maisema, johon vanha maalaismaisema katoaa. Ulkoa puhaltaa kylmä viima, eikä Ron halua enää palata sinne takaisin. Tuulen puskiessa pusakan läpi kotiinpääseminen on ollut koetus itsessään. Ei sillä, palaaminen oli saavutus, kun tietää, että saa vain kuunnella piikikkäitä kommentteja siitä, kuinka taas oli poissa kauemmin. Joskus hän miettii, miksi enää rakastaa, onko siitä mitään hyötyä. Kun tuntuu, että koti on enää autio saari, jossa kiertää kehää löytämättä kunnollista poispääsyä.

Kotisairaanhoitaja jättää pyöränsä nojaamaan postilaatikon viereen ennen kuin hän astuu sisälle. Huhuilee eteisessä ja tulee sitten keittiöön, jossa Ron naputtaa hiljaa pöytää vasten epämääräistä melodiaa, yrittää pientä hymyä ihan vain vieraanvaraisuuden takia. Ajan samaan kaavaan jämähtänyt poljento on ollut sellainen jo pitkän aikaa. Turha melkein on kenellekään yrittää olla vieraanvarainen, Hermione on maannut höyhentyynyjensä seassa jo monta kuukautta, melkein vuoden, ja saman verran sairaanhoitajat ovat täällä rampanneet, kyllä ne tietää jo.

Joskus Hermione sanoo, että hän haluaa nähdä pilviä. Joskus hän sanoo, että haluaa nähdä vuoria. Joskus hän muistaa vain pilkahduksia historiasta, joskus tulevaisuudesta, eikä joskus ole ollenkaan varma mistään.

Keittiön seinä on keltainen, sellaiseksi Hermione sen joskus on halunnut, eikä Ronissa ollut miestä vastustelemaan. Ajan mittaan siihen tottuu, ajatukseen, ettei hän ollut talon valtias, ettei hänellä ollut mitään sanomista asioissa. Hänen sanansa ovat loppujen lopuksi valuneet siihen samaan hiljaisuuteen, joka talon on vallannut, kun heillä ei lopulta enää ollut mitään sanottavaa toisilleen.

Kuten Ginny asian ilmaisi, sitä niittää mitä kylvää, ja Ron on niittänyt pelkuruutensa tuotoksia viimeisen vuoden. Hän ei uskalla lähteä, vaikka yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi sitä, että hän lähtisi ulos ovesta eikä palaisi koskaan. Mutta maailmankaikkeus ei antaisi sitä anteeksi, Hermione ei antaisi sitä anteeksi.

Ajatus kuristaa häntä kurkusta, tukistaa hiuksista ja painaa kasaan, kun hän kaupassa näkee pariskuntia, joilla menee hyvin, jotka voivat hyvin toistensa seurassa.

”Meidän avioliittomme on kuihtunut”, Hermione on sanonut yhtenä niistä huonoista päivistä, ja niinhän se on: kuin ruusu, jonka terälehdet tippuu pienestä kosketuksesta ja lopulta lahoaa tomuksi, kun hieman hipaisee. Sellainen on heidän avioliittonsa, vaikka sen piti olla kirkas kuin peili. Ja olihan se ollutkin, kunnes lapset tulivat hurrikaanin lailla mellastaen, myrskysivät aikansa ja jättivät heidät siivoamaan jäljet.

Niinpä se ruusu on lakastunut, eikä heistä ollut enää myöntämään totuutta, sillä he olivat liian tottuneita siihen tyhjyyteen, joka heidän välillään on ollut.

Kun Hermione lopulta kuolee, Ron kävelee hautajaisista suoraan juna-asemalle. Ja lähtee. 


1. utuinen
2. viima
3. koetus
4. piikikäs
5. rakastaa
6. saari
7. pyörä
8. naputtaa
9. poljento
10. höyhen
11. pilvi
12. joskus
13. historia
14. keltainen
15. valtias
16. hiljaisuus
17. kylvää
18. yksinkertainen
19. maailmankaikkeus
20. tukistaa
21. ruusu
22. peili
23. hurrikaani
24. lakastua
25. suora

[Arte]

Virkehaaste-tunnelmissa kaivoin edellisestä haasteesta jotain esiin ja tämä pomppasi silmiin. Oon varsin anti-Romione-ihminen, joten tämän otsikko lupaili omiin fiiliksiini sopivaa luettavaa! Ja sellaista suurin piirtein sainkin.

Minusta oli kauhean kiva, miten kirjoitit näistä tyypeistä vanhuksina ja siitä, miten vaikeaa vanhaksi kasvaminen voi olla. Toinen on sängyssä ja koko ajan parantajan (tässä tapauksessa sairaanhoitajan) avun varassa. Kuinka arki on pelkkää kärttyisyyttä ja tylsyyttä ja siitä huolimatta on liian heikko lähtemään, koska yhteiskunta katsoo sellaista pahalla. Yleensähän sitä ajatellaan, että kumppani pysyy kumppaninsa luona, koska rakastaa tätä niin paljon, mutta ihan hyvin on olemassa myös tällaisia ratkaisuja, ettei vaan kehtaa lähteä, koska kaikki katsoisivat hyvin pahasti. Tosi realistista ja elämänmakuista!

Erityisplussa siis siitä, että tällainen vanhuus odotti juuri Hermionea ja Ronia! Tähän en tartu sen enempää, koska oletan sinun oikeasti pitävän tästä parituksesta.

Virkehaasteen näkökulmasta onnistuit myös tosi hyvin! Minulle sanat olivat jo ennestään tuttuja, joten bongasin ne kyllä tekstistä, mutta mikään ei pompannut liian ilmiselvällä tavalla esiin. Kiva teksti oli. (:

[Potterhead_Hermione]

Tosi kiva ficci oli! Kuvailit hyvin surua ja tunnetiloja. Itketti hieman lukea.

[Grenade]

Ah, oon niin myöhässä vastaamassa kommentteihin, hyi minua. /:

Arte: Hahah, joo, yleensä ihan tykkään Ron/Hermionesta, mutta toisaalta ymmärrän, mikä siinä useita ihmisiä myös hiertää. Jostain syystä tykkään kirjoittaa vanhushahmoista, ehkä olen vaan liian tottunut aikuisjuttuihin, että on kiva välillä kokeilla muutakin (ja lapsificit ei vaan luonnistu multa ). Kiva, että tykkäsit ja sanat oli sopivan piilossa siellä! Kiitos kommentistasi ^^

Potterhead_Hermione: Hahah, hyvä, että kuvailu toimi, kyllä sai tämän kanssa välillä vähän miettiä välillä. Kiitos kommentistasi ^^

[Vewill]

Tämä oli varsin koskettava ficci. Ensinäkin sinulla on erittäin kaunis kirjoitustyyli, joka tekee tarinan kuulostamaan vielä paremmalta. Joissain kohdissa en aivan tajunnut mitä tapahtui, vaikka tajusin tunteen. Eli selkeyden kanssa pitäisi ehkä parantaa. Loppu jätti sanattomaksi. Se ei järkyttänyt vaan se vaan pursui niin paljon kauneutta, että istuin paikallani hiljaisuudessa pitkän tovin. En kadu tämän lukemista.

[Vendela]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta

Tämä kiinnitti huomion tuolla listauksessasi koska Ron/Hermione. On ehkä vähän tylsää sanoa, etten yleensä lue tämän parituksen ficcejä. Mutta syy voi olla toki sekin, että tällä parituksella kirjoitetaan tosi vähän, jos ollenkaan. Joten eipä ole oikein luettavaakaan Toki tämä paritus ei ehkä ole niin kiinnostava kuin monet muut Potter-paritukset ja siksi jää vähemmälle huomiolle. Toisaalta tässä on kuitenkin potentiaalikin, kuten tässä nähtiin, joten hyvin voisi pureutua tähän tarkemminkin.

Tämä oli tosi koskettava, jopa surullinen. Parisuhde ei ole helppo laji ja siksi on jotenkin tosi hyvä lukea joskus tämmöistäkin kuvausta sen hattara-hötön tasapainoksi mitä yleensä itse lueskelen

- - kunnes lapset tulivat hurrikaanin lailla mellastaen, myrskysivät aikansa ja jättivät heidät siivoamaan jäljet.

Tässä oli jotain sellaista realismia mikä on oikeastaan jopa vähän pelottavaa. Hienosti sanottu kuitenkin!

Loppu oli jotenkin monitulkintainen, ja hyvä niin. Kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki, eikä toki tarvitsisi analysoidakaan Mutta jotenkin tuo loppu jäi sellaiseksi että itse näin siinä Ronin lähtevän konkreettisesti junalla jonnekin. Toisaalta taas lähteminen saattoi olla rajumpi juttu kuten vaikka junan alle heittäytyiminen. Ehkä tätä ei tosiaan tarvitse ratkaista, pääasia että teksti herättää ajattelemaan ja pohtimaan

Vendela

[niiina]

Onnea arpajaisien voitosta!

En ole aikoihin lukenut Hermione/Ron paria, vaikka se minulle canonissa on ok. Tämä teksti oli tosi virkistävä ja erilainen. Oletin ainakin heidän olevan tässä jo paljon vanhempia, lapset on saatu ja ne on lähteneet jo maailmalle. Lisäksi Hermione on vanhuuden myötä tullut sen verran huonoon kuntoon, että on hoitajan käytävä paikalla. Se on varmasti tosi, että kun suhdekin on kuihtunut jo aikoja sitten niin varmasti se olo kalvaa sisällä, että minunkin pitäisi lähteä jo pois. Miksi olen täällä? Kuitenkin tunsin tekstissä Ronia kohtaan arvostusta, että malttoi pysyä vaimonsa rinnalla loppuun asti ja toivottavasti hän tuon kaiken jälkeen sai elämälleen sen jonkun uuden alun, mitä hän varmasti kaipasi lähtemisellään. Vaikka ikää alkoikin jo olla. Toki aloin miettimään, että toivottavasti pitää lapsiinsa edes yhteyttä, eikä kadonnut heiltäkin!

Mutta tosiaan, pidän todella kovasti sinun kirjoitustyylistäsi ja se tuntuu todella helpolta. Siksi edelleen odotankin kuin kuuta nousevaa, jos joskus jaksat jatkaa sitä ihanaa Dramioneasi, jossa on mahtava alku juonelle. Olit saanut tähän tekstiin tunnelman todella hyvin rakennettua, vaikka teksti ei itsessään ollut kovin pitkä. Kiitos hirmuisesti tästä tekstistä, se oli ajatuksia herättävä ja uudenlainen. Tämmöistä en ole ennen päässyt lukemaan! Olet hieno kirjoittaja!