Kirjoittaja Aihe: Baby, Join Me In Death | One-Shot | K-11 | ? X ?  (Luettu 1746 kertaa)

EVIDENCE

  • *
  • Viestejä: 1
Title : Baby, Join Me In Death
Author : EVIDENCE
Genre: romance
Pairing : tästä tein sellaisen, että jokainen voi itse päätellä kuka se pari on, ja käyttää mielikuvitustaan.
Rating : K-11 (?)
Summary : Vähän unenomainen kertomus parista, joka elää omassa maailmassaan.
Disclaimer : En omista hahmoja.
Warnings  : Itsetuhoisuus
A/N : todella toivon saavani tästä jotain palautetta. Ensimmäinen ficci jonka olen kirjoittanut vuoteen. Pituudeltaan aika lyhyt.


Kerran olit sanonut haluavasi tämän elämän päättyvän.

       Olit viiltänyt veitsellä pienen viillon käteesi, ja katsonut kuinka lähelle kuolemaa uskallat hivuttautua. Kerran tunsit elämän kaikkoontuvan. Kerran itkin, koska pelkäsin, että olisit mennyttä. Sinä nauroit. Kaikki oli vasta alussa. Kuka sanoo, että kuolema on päätös ? Se voi olla jonkin uuden alku.

-Olen täällä luonasi niin pitkään, kunnes ymmärrät. Kun ymmärrät, olen poissa.

      En ymmärtänyt sanojasi. En halunnut ymmärtää. Halusin kieltää kaiken. Olisit täällä aina luonani. Sinä olit minun. Minun oma pikku orjani omassa pienessä maailmassani oman tähtitaivaani alla.

-En minä ole sinun omasi, sanoit.

    Katsahdin sinua ilkikurisesti, ja nauroin heleästi. Olithan sinä. Tiedät sen itsekkin.
Sinä katsoit minua alta kulmain. ja sanoit :

-Ei, minä olen vapaa. En ole kenenkään, eikä kukaan ole minun.


    Nuo sanat muistin vielä kuolinvuoteellani. Tunsin ne pehmeänä henkäyksenä korvassani samalla lailla, kun olit ne sillä hetkellä sanonut. Hymy levisi huulilleni.

-Kyllä sinä olet omani, kuiskasin.

    En tuntenut aikaa. Omassa pienessä maailmassani leijuin vierelläsi päivä toisensa jälkeen. Joka päivä viilsit pienen viillon käteesi, ja joka päivä tunsin pelkoa. Lähestyit kuolemaa hitaasti ja varmasti. Sinä et saisi kuolla, et ikinä.

-Kukaan ei kuole. Kuolemaa ei ole olemassa. On vain siirtymävaihe toiseen todellisuuteen. Kyllä sinä tiedät, sanoit ja painoit suudelman otsaani.

   Minä en koskaan uskonut tuohon. Kyllä kuolema oli. Minunkin maailmassani se oli läsnä koko ajan. Sinä tulisit olemaan kanssani siihen asti, että olisi aikamme siirtyä tuon puoleiseen.

-Lupaatko kuiskata nuo sanat korvaani, kun on aika mennä ? Kysyin.

   Et vastannut. Tiesin, että tekisit niin. Et koskaan jättäisi minua. Olithan omani.
Eräänä päivänä tulit luokseni ja sanoit :

-Tiedän, että ymmärrät minua sisimmässäsi, et vain myönnä.

   Nyökkäsin hiljaa. Sinulle en valehtelisi. Viittasit minut luoksesi, ja tulin.
Tartuit käteeni ja asetit sen omasi ympärille. Toisella kädellä vedit veitsen taskustasi, ja asetit sen käteesi jota pitelin.

  Hitaasti ohjasin kätesi ranteellesi, ja vetäisin voimakkaasti. Punaiset pisarat tipahtelivat maahan, kuin rubiinit konsanaan. Kuolema ei pidätellyt sinua.

-Liityn sinuun kuolemassa, sanoin.

  Oman maailmani puut kaatuivat hitaasti, ruoho kellastui ja kuivui, kukat kuolivat ja maa kuivui ja mureni. Minun täytyisi piiloutua jonnekin muualle.
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 20:20:53 kirjoittanut Kaapo »
She likes to sleep her night with the windows open wide, just in case her dark prince would come by the silvery light...