Kirjoittaja Aihe: Maailmanlopun edellä (K-11, oneshot, Lily/James, slight Sirius/Remus)  (Luettu 943 kertaa)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Nimi: Maailmanlopun edellä
Ikäraja: K-11
Genre: drama
Summary: Lily ja Sirius odottavat Jamesiä takaisin Killan komennukselta.
Vastuuvapaus: Kaikki hahmot kuuluvat Rowlingille. En saa rahaa tästä.

A/N: Kuuntelin sellaista biisiä, kuin Somewhere only we know ja lähdin kirjoittamaan ja tällainen ilmestyi paperille. Hain sellaista tulkinnanvaraista Sirius/Remusta, mutta ei se nyt tainnut jäädä paljonkaan lukijan mielikuvituksen varaan. Oh well, tällä kertaa kävi näin. Niin ja tosiaan, lähes elän kommenteille!



MAAILMANLOPUN EDELLÄ


Musta kissa kehrää kerällä Siriuksen sylissä. Sirius tuijottaa kattoa raukeasti ja venyttää selkänsä mahdollisimman suoraksi. Sormet hyväilevät kissan korvia, rapsuttavat leuan alta ja kissa huokaa.

”Evans, minkälaista se rakkaus sitten on?” hän kysyy ja Lily, joka istuu lattialla lukemassa, kääntyy tarkastelemaan ystävänsä kasvoja. Ne ovat rauhalliset, eivätkä vasta kuin hieman vakavat ja Lily kohauttaa olkapäitään ja heilauttaa hiuksiaan ja hymyilee, muttei vastaa – kääntää sivua puolihuolimattomasti. Sirius on varma, ettei tyttö oikeasti lue. James on ollut poissa kaksitoista tuntia ja Evansin silmät pomppivat riveillä miten sattuu, hän poltti pohjaan kolmen minuutin nuudelit ja hyppäsi aamulla epähuomiossa Kuutamon kaulaan tämän astuessa sisään ovesta.

Sirius tuhahtaa ja rapsuttaa kissaa, joka kaivaa kyntensä hänen rintaansa, mutta Sirius ei välitä.

”Se pitää sinusta”, Lily sanoo ja Sirius vilkaisee tyttöä, jonka katse on alati kurinalaisen rauhallinen.
”Minulla ja Reguluksella oli kissa”, Sirius sanoo ja naamioi vihlaisun naurahdukseen, mutta Evans on epämiellyttävän tarkkasilmäinen.
”Ahaa”, hän sanoo ja odottaa kulmat koholla.
”Harold”, Sirius sanoo silmät usvaisina ja Lily nauraa varovasti.
”Se oli lihava ja viekas.”

Lily nyökkää ja hätkähtää kun teepannu viheltää hellalla. Hän kaataa vettä kahteen mukiin, työntää hiussuortuvan korvansa taakse ja ojentaessaan kuppia Siriukselle hän pysähtyy hetkeksi ja Sirius joutuu ojentautumaan kohti kuppia, mutta Lily ei päästä irti, vaan katsoo ulos ikkunasta suu raollaan.

”Se on sellaista kokonaisvaltaista. Kun heräät aamulla ja hän on siinä ja haluat tulla yhdeksi ja painaudut niin lähelle kuin mahdollista, likistyt oikein kovasti häntä vasten ja tunnet hänen tuoksunsa. Ja kun hän on siinä, ikävöit häntä. Ja kuolisit hänen vuokseen sata kertaa, tai ehkä enemmänkin.”

Sirius kohottaa kulmakarvojaan ja Lily kääntyy katsomaan häntä, silmät ovat kiusalliset. Hän päästää irti kupista ja Sirius käy takaisin makaamaan, kissa on siirtynyt hänen kylkeään vasten. Ikkunan takana huutaa kurkiaura matkalla jonnekin ja Sirius miettii ja lopultakin katkaisee hiljaisuuden.

”Se on hienoa Evans”, hän sanoo ja Lily siemaisee teetään ja polttaa kielensä keskikohdan ja kitalaki menee tunnottomaksi.

Kukaan ei koskaan mainitse sen mahdollisuutta, ettei joku joskus palaisi jostain. Ovikellon soidessa Lily nousee ja Sirius jännittää kaulansa pitkälle nähdäkseen tulijan – se on Peter, joka puree alahuultaan ja levittelee käsiään ja kertoo, ettei James ole vielä palannut ja että Remus on lähtenyt käymään vanhempiensa luona, eikä ole puhunut paljoa. Hope Lupin on kuulemma sairas ja Sirius puree poskensa sisäpuolta ja miettii yhdeksi tulemista ja sata kertaa kuolemista, kurkiauroja ja poislähteviä.

Lily kohauttaa olkiaan ja istuu takaisin lattialle, siemailee teetään ja kääntelee sivuja ja Sirius silittelee kissaa, joka ei enää kehrää, vaan heiluttelee häntäänsä kuin maailman lopun edellä ja se muistuttaa ehkä ankeriasta tai viljakäärmettä.

Minuutit kuluvat hitaasti ja kaikki ovat hiljaa, Peter selaa Päivän Profeettaa ja huokailee ja näyttää huolestuneelta, mutta Sirius katsoo kattoa ja tuntee kipeää tarvetta likistää itsensä sitä häntä vasten ja ikävöidä sitä häntä silloinkin, kun se on ihan vieressä.

Kohta hän ei enää kestä, vaan nousee, menee vessaan, sulkee oven ja avaa raanan, antaa veden juosta minne se tahtoo, vaikka Evans valittaa vesilaskusta. Koskettelee itseään hieman, tulee karkeaan vessapaperiin ja palaa takaisin sängylle. Evans mulkaisee, muttei jaksa valittaa, aikaa on kulunut jo lähemmäs neljätoista tuntia ja hänen pedantti ja kova ulkokuorensa näyttää rakoilevan, silmät pälyilevät, sormet hipelöivät paniikinomaisesti ranteita ja käsivarsia, teekupin lohjennutta korvaa ja kirjan sivu antaa Lilylle paperihaavansa.

Ja sitten kuuluu koputus ja ensimmäisenä ylös pomppaa Peter, joka ryntää ovelle ja repäisee sen auki ja huokaisee nähdessään tulijat, nuhjuisen Remuksen ja kalpean Jamesin, joka hymyilee kuitenkin ja levittää kätensä ja Lily ryntää hänen syliinsä ja yrittää tulla yhdeksi – suutelee väsyneitä silmäluomia, laihoja poskia, otsaa ja lopulta nälkäisiä huulia, jotka vastaavat yllättävän voimallisesti ja Remus kääntää päänsä hienotunteisesti pois ja siristää silmiään ja naurahtaa ohuesti.

Ja sitten Siriuskin on noussut, on kävellyt ovelle, on katsonut Evansia ja Jamesia ja miettinyt sata kertaa kuolemista ja sitten hän kohottaa kätensä ja taputtaa Remuksen hartiaa liioitellun toverillisesti ja välttää vähän hänen katsettaan, mutta kohottaa sitten silmänsä ja näkee, että Remus hymyilee ja ilme on pehmeä - Sirius hymyilee takaisin. Sitten Remus halaa nopeasti Peteriä, istuu lattialle ja ottaa käteensä Evansin kirjan ja Sirius tietää, että vedet juoksevat minne tahtovat ja kurkiaurat lentävät etelään tai ehkä pohjoiseen ja joskus tahtoisi tulla yhdeksi ja joskus tahtoisi kuolla sata ja yksi kertaa toisen puolesta ja joskus tahtoisi vain suudella ihan hellästi ja kepeästi, tai edes sanoa osan siitä ääneen ja haistaa toisen tuoksun.

Sen sijaan Sirius istuu jakkaralle ja kissa hyppää hänen syliinsä saaden Remuksen naurahtamaan ja Siriuksen sisällä hulmahtaa.

 
« Viimeksi muokattu: 02.01.2017 22:46:58 kirjoittanut Aewyn »
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 257
No voi ei miten söpö! Ahdistavasta ja odottavasta tunnelmasta huolimatta mulle jäi tästä eniten mieleen kaikki toiveikkaat jutut. Tai oliko ne edes toiveikkaita. Kauniita ainakin. Niin kuin tämä:

Lainaus
Hope Lupin on kuulemma sairas ja Sirius puree poskensa sisäpuolta ja miettii yhdeksi tulemista ja sata kertaa kuolemista, kurkiauroja ja poislähteviä.

Kurkiauroja ja poislähteviä, apuaaaa miten kaunista. Aloituskin oli ihana, korosti jotenkin Siriuksen ja Lilyn ystävyyttä.

Olen pilkkujen ystävä, joten välillä laittaisin niitä rytmittämään tekstiä. Tai ehkä jopa pisteen! Vaikkapa lopussa Siriuksen sisällä hulmahtaa olisi voinut ihan oma virkkeensä. No, nää on näitä. Enemmän jään miettimään, miten sata kertaa kuoleminen on ihan mahdottoman koskettava ajatus.
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Kiitos kommentistasi Ricolette! It made my day :) Itse olen tuollaisten listaavien ja pitkien lauseiden ystävä, mutta tiedostan, että välillä on ystävyyden lisäksi kysymys myös ehkä ongelmasta tai riippuvuudesta. Täytyy kokeilla välillä ängetä sinne muutama pistekin! Mutta nää tosiaan on näitä. Kiva, ettei viimeiseksi ajatukseksi kuitenkaan jäänyt pilkkuahdstus! Kiitos vielä!
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.