Kirjoittaja Aihe: Aku Ankka (Kolme caballeroa): Kitarasointuja nuotiolla, S, oneshot  (Luettu 1676 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Kitarasointuja nuotiolla
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Aku Ankka
Ikäraja: S
Mukana: Aku Ankka, Panchito Pistoles & José Carioca
Genre: Draama, slice of life

Summary: Yhden Aku tiesi. Hänellä vasta oli kelpo ystäviä ja matkatovereita jakamassa sitä seikkailua.

A/N: Odo oli aiemmin toivonut tekstiä tästä kolmikosta ja voin ilokseni todeta, että sellaista syntyi vihdoin ja viimein. :D Hyppäsin tähän kylmiltäni lukematta Caballero-tarinoita uudelleen, mutta kyllä tämä kumman näppärästi otti syntyäkseen. Tämä oli sellainen ficci, joka kirjoitti itse itseään pidemmän päälle. Muutamaa espanjankielistä sanaa en kääntänyt, kun ei niitä alkuperäisessä julkaisussakaan ole käännetty. Eivät ne onneksi vaikuta mihinkään liiaksi. :D Ficci sijoittuu tarinaan Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa, eli siihen, jossa ankanpojat lähettivät Akun Brasiliaan hankkimaan hymyään takaisin. Tunnelmamusiikkina puolestaan toimi tämä. *jammailee itsekseen*



***



Suuri kivi selkää vasten ei ollut kaikista mukavin vaihtoehto rentoutumisen kannalta, mutta Aku ei kokenut paria irvistystä enempää tarvetta valitella asiasta. Nukkaiseksi käynyt, iloisesti kuvioitu viltti yllä erämaan yö ei tuntunut liian kylmältä. Nuotion pirteä lepatuskin lämmitti räpylöitä kotoisasti.

Katsahtaessaan olkansa yli Akun silmiin osuivat etäisenä hehkuna läheisen pikkukylän valot. Jos se olisi ollut hänestä yksin kiinni, hän olisi luultavimmin tutustunut paikkaan jo muutama tunti sitten, mutta esiin heitetty idea viettää yö kaktuksien ja kivien keskellä oli saanut enemmän kannatusta. Kenties sellaisessa nukkuvassa yhteisössä heidän yöllinen ilmaantumisensa olisi herättänyt vain kyräilevää ihmetystä ja liikaa epämiellyttäviä kysymyksiä. Jos Aku jotain oli oppinut, niin sen, että kaikki tavallisesti sujui näppärämmin päivänvalossa.

Vallitsevan hiljaisuuden rikkoi nuotion ripinän lisäksi akustisen kitaran näppäilystä syntyvä sointi, kun toinen hänen matkatovereistaan yritti virittää soitinta edustuskelpoiseksi. Kitara oli jäänyt tyystin sattumalta heidän matkamuistokseen edellisenä päivänä ohitetussa kaupungissa, jossa joku oli viskannut sen ikkunasta ilmeisesti pitäen sitä pelkkänä romuna. Se oli itse asiassa ollut vähällä kalahtaa häntä päänuppiin, ellei hän olisi kumartunut juuri ajoissa.

Akun nähdäkseen kitara oli kolhuineen ja naarmuineen nähnyt jo parhaat päivänsä ja olisi ehkä ansainnut kunnioitettavan eläkkeen pelkkänä koristeena, mutta alimman kielen puuttuminenkaan ei näyttänyt olevan esteenä pienelle huvin tavoittelulle. Panchiton kasvoilla viipyi keskittynyt tuumailu, kunnes lopulta tilalle kohosi tyytyväinen virne.

”Jo vain!” kukko sanoi kokeillessaan muutamaa sointua. ”Kehrää kuin isotäti Doloresin kisumirri.”

”En tiennyt sinun osaavan soitella”, tokaisi toinen ääni Akua vastapäätä. José kumartui lähemmäs nuotiota sytyttääkseen paksun sikarinsa ja kävi takaisin huovalleen puhallellen huolettoman savuhenkäyksen yöilmaan. ”Muuta kuin suuvärkkiäsi”, tämä lisäsi asiallisesti.

”Yhtä mittaa, amigo, yhtä mittaa”, Panchito virkkoi ottaen paremman asennon laakealla kivellä istuskellessaan.

Akun korviin kitarassa oli erikoisen rämisevä kaiku, mutta se saattoi johtua soittotyylistäkin. Panchito antoi sointujen lentää otelaudalla ja rempseän kappaleen tehosteeksi kopautteli nyrkillään kevyesti kitaran jo ennestäänkin kärsinyttä pintaa. Tuskinpa soitin siitä hätkähti, ja oikeastaan se loi lisää tunnelmaa. Aku ei ollut musiikissa millään muotoa harjaantunut ammattilainen, mutta toki hän erotti hyvän huonosta ainakin omasta mielestään. Laulunsanoista hänellä ei ollut juurikaan käsitystä Panchiton hyräillessä espanjaksi, mutta pirteät nuotit saivat räpylän vipattamaan tanssin toivossa kuten aina kuunnellessa jotain oikein menevää.

”Mistä tämä kertoo?” hän kysäisi.

José otti sikarin nokastaan. ”Se kertoo Sofiasta, kaupungin sievimmästä señoritasta. Tyttörukka yrittää keskittyä kukkien poimimiseen ja huulien punaamiseen, mutta innokkaat kosijat mutkistavat asioita. Eikä hän aluksi viitsi heitä ilkeästi torjua.”

”Homma käy läpeensä locoksi, kun yksi yrittää tehdä vaikutusta jättimäisellä ruusukimpulla.” Panchito piti taukoa laulusta ja näppäili sointuja kevyemmin, jotta heidän äänensä kuuluisivat.

”Mitä pahaa kukkapuketissa on?”

”Aluksi se onkin toimia”, José sanoi kasvoillaan tuttu vino hymynsä. ”Sitten käy ilmi, että se mijo on poiminut ne vahingossa Sofian omasta kukkapenkistä.”

Akua kylmäsi ajatella, millaisen reaktion moinen fataali erehdys olisi saanut Iineksessä aikaan. Selkäpiitä kylmäsi niin, että ankan oli nykäistävä viltti paremmin ylleen.

José virnisti hänen reaktionsa nähdessään. ”Niinpä niin, Aquel. Sofia repeää niin sanotusti kaikista henkseleistään ja vannoo verenpunaista kostoa.”

”Listiikö hän sitten sen kaverin tai vastaavaa?”

Aku piti kysymystään lähinnä huvittavana, mutta Panchito vilkaisi ystäviään viekkaasti sombreronsa alta. ”Tarina ei kerro. Ainakin siinä lauletaan, kuinka uskollisesti palvellut leipäveitsi kimaltaa illan auringossa.”

”Missähän määrin uskollinen?” José tuumi sikariaan imaisten. ”Onkohan Sofia aiemminkin pilkkonut jotain muuta kuin äidin loihtimia leipäsiä?”

Aku hymähti ystävänsä pohdinnalle ja vaikeni kuuntelemaan, kun Panchito lauleskeli viimeisen säkeistön ja lopetti tulkintansa yhä hitaammiksi käyvillä soinnuilla, kunnes lopulta rämäytti kieliä vielä kerran ja heilautti sombreroaan kumartaessaan harvalukuisille mutta viihdytetyille kuuntelijoilleen.

”Soita seuraavaksi jotain vähemmän masentavaa. Tuo toi liiaksi mieleeni erään viimekuisen tapauksen Riossa”, José sanoi surumielisen huvittuneena.

Ay, onko sinulla jakaa elävänlaatuinen esimerkki Sofiasta?”

”Hänen nimensä oli Manuela.”

Panchito pyöräytti silmiään tarpeettomalle tarkennukselle. ”Mitä tapahtui?”

José kohautti olkiaan näyttäen siltä kuin olisi mielellään unohtanut koko jutun. ”Toteahan sinäkin jotain, Aquel”, tämä sanoi kääntyen hänen puoleensa.

”Minäkö?” Aku lähes hätkähti yllättävästä kehotuksesta. Toki hän oli ollut hiljaisempi jo jonkin aikaa, mutta hän oli jossain määrin toivonut, ettei sitä olisi noteerattu.

”Juuri niin, rohkaise tuota pahuksen naistenkaatajaa avaamaan seikkailujaan amigoilleen!” Panchito nyökäytti päätään häntä kohti jättäen tahallaan huomiotta toisen ystävänsä liioitellun huokauksen, joka selkeästi toivoi päinvastaista.

”Ehdottaisin samaa utelua tuolle nokankoputtelijalle, ellen olisi vakuuttunut, ettei sillä saralla ole tarjolla mitään uutta.”

”Älä vanno vannomatonta”, Panchito virkkoi huolettomasti. ”Et vain tunne häntä.”

”Kuinka nyt niin?” papukaija tyrskähti niin, että sikarista karisi tuhkaa. ”Kyllähän minä Señor Martinezin tunnen.”

”Oho, kovat piipussa. Ottaa ihan corazónista.”

Aku kuunteli ystäviensä leikkimielistä kuittailua puoliksi läsnä, oikeastaan jopa hieman kiitollisena saadessaan hetken tilaisuuden jäsennellä mietteitään. Hänen ajatuksensa olivat olleet sekavia jo hyvän tovin ja niiden ympärille rakentunut välinpitämättömyyden ja emotionaalisen tyhjyyden muuri vasta hiljalleen murtumassa, kiitos uusien kuvioiden kaukana kotoa. Poikien junailema irtiotto Ankkalinnan harmaudesta ja Panchiton ja Josén tapaaminen pitkästä aikaa oli parasta mitä hänelle oli sattunut moniin kuukausiin, mutta sanat olivat harvinaisen vähissä siitäkin huolimatta, että niitä varmasti löytyi.

Yhden Aku tiesi. Hänellä vasta oli kelpo ystäviä ja matkatovereita jakamassa sitä seikkailua.

Nuotion loimotusta katsellessaan Aku tajusi näkökenttänsä äkisti sumenevan oudon liikutuksen pyrkiessä esiin. Pahaksi onneksi se ei yltänyt ainoastaan silmiin, vaan sai myös esiin kuristuneen niiskauksen kurkusta. Ääni sai molempien matkatovereiden päät kääntymään häneen.

”Hei, amigo”, José sanoi kuulostaen niin myötätuntoiselta, että se oli omiaan saamaan hänet viittä vaille pillahtamaan itkuun. ”Kaikki kunnossa?”

Aku pyyhkäisi kädellään vähätellen ja tulikivenkatkuisesti käski itseään tokenemaan heti paikalla. Hän ei kerta kaikkiaan suostunut vetistelemään siinä tilanteessa. Hänen tarkoituksensa oli löytää kadonnut hymynsä takaisin, eikä moinen nolostuttava nyyhkiminen ainakaan olisi auttanut asiaa. Omituisinta oli, ettei Aku ollut aikoihin edes löytänyt kyyneleitä tirautettavaksi kaikessa siinä sumussa, jossa hän oli tarponut kuin vene, joka lillui vesillä virran vietävänä, airoitta ja päämäärättä.

Hänen ilmeisesti täytyi aloittaa tunneskaalansa etsiskely negatiivisista aloittaen, mikä kuulosti samaan aikaan loogiselta mutta kovin uuvuttavalta.

”Taisin saada jotain silmääni. Se oli taatusti moskiitto”, Aku hymähti onnitellen hiljaa mielessään itseään siitä, ettei hänen äänensä värissyt juurikaan.

”Niitä muuten riittää näillä seuduilla”, tokaisi José ja sanojensa tueksi huitaisi ilmaa kuin hätistääkseen läheltään jotain pientä ja raivostuttavaa. Aku tiesi, että ele oli tarkoitettu samaan tapaan harhaanjohtavaksi kuin hänen kommenttinsa, muttei kiinnittänyt asiaan minkäänlaista kielteistä huomiota. Päinvastoin, hänestä se kertoi jotain tovereiden välisestä lojaaliudesta. Häntä kiusaavat moskiitot häiritsivät toisiakin.

”Kiitos”, Aku hengähti erämaan yöhön ehtimättä estää itseään. Muuta hän ei osannut sanoa, mutta siinä oli kaikki mitä tarvittiin.

De nada, Aguello.” Panchito hymyili ja tarttui uudelleen kitaraan.

Akun puolestaan oli hetkeksi käännettävä katseensa ystäviensä kasvoista niiden uhatessa sumentua jälleen.


« Viimeksi muokattu: 14.01.2017 02:53:10 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Marzzuu

  • Undómiel
  • ***
  • Viestejä: 479
  • Tie vain jatkuu jatkumistaan.
 Aku Ankka-ficceihin en olekaan ennen tietoisesti törmännyt, tämäkin tuli sattumalta vastaan, ja innostuin lukemaan kommentointiinkin asti.
Ja voin sanoa, että hyvä oli! :)
T. Terkkuja 30 sanan kommenttihaasteesta :D
Á Elebereth!"


Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia, Marzzuu! ;D Aku Ankkaa löytyy Finistä jonkin verran, joten siitä vain lisää lueskelemaa, jos siltä tuntuu! Tästä kolmikosta en ole löytänyt aiempia ficcejä, mutta nyt niitä on ainakin yksi. :P

- Ayu

"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 549
  • BANG BANG!
Ihana, sä kirjoitit näistä kolmesta. <3

Lukaisin tämän jo heti, kun tämä tuli, mutta viimein koneenkin ääressä kirjoittamassa kommenttia. Tässä oli mielestäni todella kiva tunnelma, sellainen rauhallinen, vaikka muitakin tunteita oli pinnassa. En muista tuota tarinaa, jossa Aku lähtee etsimään hymyään ja se olisi kyllä yksi hyvä syy hankkia Lataamo, että pääsisi aina etsimään tarinoita uudelleen. (Rakastaisin kyllä kovakantisina kirjoinakin noita kokoelmia.) Tässä tuli hyvin esille noiden kolmen ystävyys ja tykkäsin kyllä koko ficistä todella paljon.

Kiitos siis tästä ja kaikista sun Aku Ankka ficeistä! <3

»"Whether we live or die isn't a big issue.
If you focus on being alive, you develop fear. Your eyes get clouded.

But if you have no such feelings...
you are capable of fighting right to
the end of the world.

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia kommentista, Odo! <3

Lataamoa olen harkinnut pienessä mielessä itsekin, sieltähän ne useimmat hyvät tarinat löytäisi... Siitä tarinasta, johon tämä ficci pohjautuu miljööltään, en muista ikävä kyllä liikoja, mutta ainakin tarina alkaa erittäin mielenkiintoisista olosuhteista; Akulla pyyhkii joka asiassa huonosti ja hemmoa kohdellaan kirjaimellisesti kynnysmattona. Jotenkin pysäyttävää on, kun ankanpojista joku sanoo: "Hymyile, setä. Eivät asiat niin huonosti ole" ja johon Aku tuumaa apeana, että hymy on tainnut kadota. D: Siitä sitten tapahtumat lähtevät rullaamaan. :P

Tämä oli tosiaan tällainen rauhallinen oneshot, jota oli hauska kirjoitella. Lisäksi AA tuskin lakkaa inspiroimasta vastaisuudessakaan. :D Kiitosta vielä!

- Ayu



"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Nevskille kiitoksia! ^^ Onneksi Akulla on ystäviä, jotka auttavat ja osaavat piristää jo läsnäolollaankin. Eiköhän tästä kolmikosta jotain synny vielä... :D

- Ayu

"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 777
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Oi mikä ihana yllätys huomata, että oot kirjoittanut Kolmesta caballerostakin ficin! Niihin liittyvät tarinat on ehkä lempparini Rosan tuotannosta (ja Panchito Pistoles on niin... ♥♥), joten ficiä niistä, aaaaa. Olen niin onnellinen : )  Hyvät musat oot taas valikoinut taustalle, kuuntelin sitä lukiessa ja nyt taaskin laitoin sen soimaan myös kommentoinnin ajaksi.

Enpä oo näitäkään tarinoita aikoihin lukenut (mut Disney+:ssa olis muistaakseni jokunen animaatio näihin liittyen... 👀👀 täytyy...), mutta paljon muistoja kyllä palautui mieleen tämän ficin äärellä. Ihana tällainen pieni hetki heidän yhteisellä matkallaan, niin että toviksi pysähdytään ja vain ollaan yhdessä. Vähän rämä kitara ja tapa, jolla se on mukaan tarttunut, sopivat kokonaisuuteen ihan täydellisesti (ja kuulostaa jotenkin niin Ankka-maailmaan sopivalta). Panchito saa kyllä varmasti silläkin vaikuttavat sävelet aikaan. Hyvä että José tulkkasi lukijoillekin laulun sisällön. Eihän se kovin kaunis ole, mutta jotain sen kaltaista sitä odottaakin nuotiolla soitettavaksi. Tulee mieleen myös jotenki villi länsi ja kaikki siihen liittyvät karut balladit :D

Lainaus
Akua kylmäsi ajatella, millaisen reaktion moinen fataali erehdys olisi saanut Iineksessä aikaan. Selkäpiitä kylmäsi niin, että ankan oli nykäistävä viltti paremmin ylleen.
Voi Aku ♥ Iines osaa halutessaan kyllä olla aikamoinen pirttihirmu, että Akun kauhukuvat ovat ihan oikeutetut :D Fataalia todellakin. (Oli muuten eri kiva sanavalinta tuohon väliin.)

Lainaus
”Oho, kovat piipussa. Ottaa ihan corazónista.”
Täs kohdassa mul tuli mieleen ne kaikki "my kokoro is itai" -meemit ja muut ja tyrskähtelin pahan kerran ääneen :D Mut ei mua kyllä haittaa, että mukana on yksittäisiä sanoja muuta kuin suomeksi, koska niin sen kuuluu ollakin, mutta minkäs sitä mielleyhtymilleen mahtaa... 😅😅 Ihana kans ku otit Aquelin ja Aguellon mukaan, koska eihän niitä sopiskaan unohtaa ♥

Kiitokset tästäkin ♥♥
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"