Vierelle (verille) | K11 | HP/DM

[cassialma]

Kirjoittaja: cassi
Ikäraja: K11
Paritus: Harry/Draco
Tyylilaji: drama, angst, romace & lievä h/c
Vastuunvapautus: Rowlingin miehiä, nyyh.

K/K: minä oon ihan drarria nyt koko nainen u_u Tämä oli ensin mini-jatkis, mutta ideani karkasivat ja muotoilinkin sen tälläiseksi. Hmm. Tämä ei ole yhtään jouluinen, mutta tahdon silti toivottaa tämän myötä hyvää onnetonta drarri-joulua minun mussukalle, Vilnalle (tästä ei nyt ihan kuitenkaan tullut sellainen kuin suunniteltiin) ♥ Pöhkö tartuttanut minuun drarri-kärpäsen. Oh well.

Tulipa muuten laitettua ensimmäiset sulkeetkin nimeen! Haha, olen itsepäisesti vältellyt sitä. Kommentit = <3


Vierelle (verille)

Sodasta on noin puolitoista vuotta aikaa sinä keskiviikkona, ja Lontoossa sataa vettä lumen sijaan.

Harry on palannut töistä uupuneena ja seisoo kaksionsa ulko-oven edessä kotiavain kädessään. Murronestotaiat ovat rauenneet, mutta Harryn mieli on levollinen. Vesi tippuu hiuksista niskaan, kun hän viimein astuu sisälle. Asunto on hämärä, hiljainen, mutta tuliviski tuoksuu eteiseen asti, ja Harry tietää löytävänsä Dracon keittiönpöydän ääreltä jo ennen kuin näkee hänet.

Draco istuu käsivarret ristissä pöydän päällä ja hänen katseensa lepää puolilleen juodussa viskilasissa. Vaaleat hiukset roikkuvat Dracon kasvojen edessä, eikä Harry näe miehen ilmettä. Vaikka tuskin se mitään muuttaisi. Harrya ärsyttää silti. Hän valuttaa vettä hanasta ja asettaa vesilasin tuliviskipullon viereen. Hän istuu toiselle puolen pöytää ja sanoo: ”Luulin sinun ymmärtäneen, kun sanoin, ettet saisi enää tulla tänne.”

Harryn teräksinen muistutus jää roikkumaan heidän välilleen. Draco hymähtää hiljaa ja liikauttaa oikeaa olkapäätään. Hän juo viskilasin kerralla tyhjäksi.

”Minne muualle minä muka menisin?” hän kysyy tukehtuneella äänellä eikä vieläkään katso Harrya päin. ”Sinä telkesit kaikki ystäväni Azkabaniin.”

Se on huoleton heitto, mutta Harryn sisintä kirvelee. Hän meinaa sanoa: Työtänihän minä vain teen, mutta hän on sanonut sen jo liian monta kertaa. Eikä Draco ikinä kuuntele. Ei varsinkaan silloin, kun hän on se, joka saa syyllistää. Harryn puolustukset kolisevat aina tyhjyyteen.

”Ystäväsi?” hän tuhahtaa sen sijaan. Hän siirtää katseensa Dracosta ikkunaan. Sade valuu runsaana sitä vasten tehden näkemisen hankalaksi. ”Eivät he olleet ystäviäsi”, Harry sanoo hiljaa.

”Eivät ainakaan enää”, Draco sanoo heti. Harry huomaa Dracon nostaneen päänsä (vihdoinkin). Miehen silmät ovat lasittuneet, ja Harry hakee Dracon katseen itselleen. Dracon ilme on tyyni.

”Eivät ikinä”, Harry vakuuttaa. Draco pyöräyttää silmiään vähän hankalasti.

”Pyhä Potter”, hän syyttää, ”mitä antaisinkaan, että maailmani olisi yhtä mustavalkoinen kuin sinun.”

Älä viitsi. Teit oikein. Autoit meitä. Ei se ollut väärin. Kiitos. Harry huokaisee.

”Onko sillä enää väliä?” hän töksäyttää. ”Sinä olet kuitenkin vapaa.”

”Vapaa?” Draco toistaa melkein nauraen. Hänen katseensa tunkeutuu Harryn silmiin. Kylmyys polttaa. ”Onko meistä kukaan ikinä vapaa?”

”Sinä voisit olla, jos lähtisit”, Harry sanoo rehellisesti eikä se ole hienotunteista ollenkaan. Hän yrittää olla ikävöimättä, kun Draco laskee katseensa jälleen viskilasiin.

”Ehkä”, Draco mumisee.

Hiljaisuus kiristyy. Draco sivelee etusormellaan tyhjän lasin reunoja, ja seinäkello naksahtelee yli puolenyön. Harry voisi pyytää Dracoa lähtemään, ja hänen totta vie pitäisikin, mutta pyyntö takertuu hänen kurkkuunsa, ja suru koukistaa sormia Harryn rintalastan alla. Me emme ole enää mitään, me emme ole enää mitään, älä lähde. Harry ponnahtaa tuoliltaan ylös. Pöytä heilahtaa, ja Draco katsoo Harrya kysyvästi. Harry puree alahuuleen, ettei huutaisi.

”Pitäisi mennä nukkumaan. Väsyttää”, hän sanoo. Dracon suupielet nytkähtää.

”Niin pitäisi”, Draco vakuuttaa pää kallellaan. Hänen silmänsä kimmeltävät.

Harry katsoo häntä hetken liian kauan, kunnes lähtee keittiöstä sanaakaan sanomatta. Hän kulkee pimeän asunnon läpi makuuhuoneelleen ja vihaa itseään jokaisella askeleella entistä enemmän. Hän heittää vaatteet päältään makuuhuoneen nurkkaan ja kömpii peiton alle turvaan, piiloon, häpeämään. Sade ropisee ikkunaa vasten kuin lohduton kehtolaulu, ja Harry vetää peiton päänsä yli. Siltikin hän kuulee sen. Menneisyys astelee rauhallisesti huoneeseen, vyönsolki kolahtaa parkettiin ja sänky notkahtaa Harryn selän takana. Draco liukuu peiton alla Harryyn kiinni ja asettaa pään Harryn niskaan. Dracon hengitys kutittaa, ja Harry puristaa tyynyään ettei värähtäisi. Sydän rimpuilee.

”Älä”, Harry vaikeroi. Dracon sormet seikkailevat hänen alaselästä kylkiä pitkin vatsan puolelle.

”Miksi?” Draco kysyy. Harry on kiitollinen, ettei voi nähdä miehen ilmettä. Draco piirtää kuvioita hänen kylkiluidensa väliin. Harryn hengitys tihentyy mielihyvästä.

Koska sinun kanssasi pimeys on arkipäivää.

Koska sinä kulutat minut puhki.

”Koska olen löytänyt… erään”, Harry tunnustaa.

Dracon sormet jähmettyvät raskaina Harryn kylkiluiden välisiin kuoppiin. Hetkeksi.

”Tiedän. Sinä tuoksut aivan häneltä”, Draco toteaa tasaisesti. Hän jatkaa matkaansa Harryn vatsan yli alushousujen vyötärönauhalle.

”Niin”, Harry sanoo.

Hän unohtaa vastalauseensa silloin, kun Dracon sormet pujahtavat alushousujen alle. Draco tarttuu melkein väkivalloin häneen kiinni, ja Harry hengähtää yllätyksestä. Mielihyvä leiskahtaa sokaisevana. Hän kaartaa selkänsä(kin) Dracoa kohti. Antautuu, ja vihaa vihaa vihaa itseään. Liian paljon ja liian kauan.


Draco suutelee viestin Harryn niskaan: En minäkään haluaisi sinua rakastaa.

Ja pitelee kiinni aamuun asti.


(Sodasta on vain puolitoista vuotta aikaa.)

[Vilna]

NO NIIN. Täällä nyt oon, vähän vielä joulutunnelmissa ja liian vahvan kahvin kanssa näpyttelemässä ja ihastelemassa tätä tekstiä vieläkin, vaikka oon lukenut tän jo aika monta kertaa. Drarri on parasta. cassi on parasta. u_u Pöhkö tartuttanut minuun drarri-kärpäsen on parasta. ♥

Tässä on niin monta hyvää asiaa, sellaisia jotka yhdistän tosi vahvasti drarriin ja sitten sellaisia asioita, jotka on tosi cassimaisia ja jotka on aina tavallaan linkittänyt sinun tekstit sinulle ominaisiksi. Tykkään muuten otsikosta tosi paljon! Vierelle (verille). Aaahh, se on esteettisesti tosi miellyttävännäköinen, kuulostaa myös kivalta, kun oon toistellut sitä hölmönä ääneen tätä kommenttia kirjoittaessa. Onnistuneet sulkeet totta tosiaan. En hirveästi muista, miten se jatkisversio tästä alkoi. Muistan, että kirjoitin siihen kommentin ja ihastelin sinun hahmojen repliikkejä ja verbien käyttöä, mutta muuten on ihan hämärää. :--D Muistan, että se oli hyvä ja olin tosi suruissani, kun sitten päätit poistaa sen, voi ei.

Murronestotaiat ovat rauenneet, mutta Harryn mieli on levollinen. & Harrya ärsyttää silti.
Tykkäsin tästä tosi paljon!! Tai siis joo, hyvin yksinkertainen virke, mutta se kertoo niiiiiin paljon tästä Harryn ja Dracon tilanteesta. Harry tiesi Dracon olevan asunnossa, eikä se stressaantunut siittä ja oli varmaan salaa vähän hyvilläänkin, mutta sitten sitä ärsytti kuitenkin! Aaaaa. Harry on kyllä sellainen ärsyyntelijä. Voi Harry.

Hirveästi kiinnostaa tämän tekstin tausta! Tai siis minuu kiinnostaa aina kauheasti ne asiat, joita tekstissä ei mainita ja erityisesti kiinnostaa näiden kahden suhden tausta ja se, että miksi Harry on kieltänyt Dracon läsnäolon. Tai no, siihen liittyy varmasti tämä: ”Koska olen löytänyt… erään”, Harry tunnustaa. Mutta ei Harry voi löytää ketään muuta! MITÄ, tyhmä Harry. :--( Surustuin.

Olen kyllä surustellut tällä tekstille muutenkin. Tämä on aika... Tämä on kyllä. Tässä on niin paljon tunnetta. Harry on ihan epävarma tästä tilanteesta ja siitä, mitä on oikein ja mikä on väärin, hämmillään Dracosta ja hänen ristiriitaisista tunteista Dracoa kohtaan ja -- asdfghjkl, minä niin tykkään tästä tekstistä. Sanoinko jo, että tässä on niin paljon tunnetta? Tässä on PALJON tunnetta. Epätoivottua rakkautta ja vanhaa vihaa ja uusien alkujen pelkäämistä. Minä niin tykkään.

Tässä on kauheasti kohtia, joista tykkäsin. Hienoja, mutta yksinkertaisia kohtia. Tykkäsin siitä, että Harryn sydän rimpuili ♥ ja että Dracosta puhuttiin "menneisyytenä" ja kolmannesta viimeisestä virkkeestä. Se kolmanneksi viimeinen virke. Se sattuu niin paljon, mutta se juuri kiteyttää hyvin Harryn ja Dracon suhteen. Niin kuin sekin, mitä minun lempi-Winga sanoi kommentissa minun drarriin: Nämä miehet niin tykkäävät toisiaan särkeä. Minun uusi lempikuvaus Harrysta ja Dracosta ja se käy hyvin tähänkin ficciin.

Minulla oli jotain harhakäsityksiä itsestäni, että voisin kirjoittaa tähän kunnollisen kommentin, mutta enhän minä mitenkään voi. Kiitos tästä; sain joululahjaksi Ps4:n ja tämä oli vähintäänkin yhtä hyvä joululahja. u_u ♥

[Dokumentti]

Kommenttikampanjasta hei!

Tää oli ihanan haikea ja monissa kohdissa mun sydän huusi. Draco/Harry on mun rakkaus ja vaikka paritus toimiikin näin raadollisesti oikein loistavasti, silti tahtoisin heille aina vähän onnellisuutta.<3

Alku on loistava, kuin arvioiden Harry on levollinen, vaikka suojaloitsut ovat rauenneet. Ja hän tietää Dracon odottavan keittiössä, siitä saa kuvan, että tämä tapahtuu usein. Ellei joka päivä.

Heidän keskustelunsa on luontevaa, mutta kumpikaan ei silti sano tarpeeksi. Molemmat jättävät sanomatta ne oikeat asiat, oikeat tunteet. Sen mitä ehkä tahtovat, mutta eivät voi, sydäntäsärkevää.

Harry voisi pyytää Dracoa lähtemään, ja hänen totta vie pitäisikin, mutta pyyntö takertuu hänen kurkkuunsa, ja suru koukistaa sormia Harryn rintalastan alla. Me emme ole enää mitään, me emme ole enää mitään, älä lähde.

Tämä on mielestäni kaunis kohta, joka kertoo paljon. Harry ei voi myöntää, että tahtoisi ehkä enemmän kuin heillä on. Ei tahdo toisen lähtevän, eikä tahdo myöntää sitä.

Sade ropisee ikkunaa vasten kuin lohduton kehtolaulu, ja Harry vetää peiton päänsä yli. Siltikin hän kuulee sen. Menneisyys astelee rauhallisesti huoneeseen, vyönsolki kolahtaa parkettiin ja sänky notkahtaa Harryn selän takana. Draco liukuu peiton alla Harryyn kiinni ja asettaa pään Harryn niskaan. Dracon hengitys kutittaa, ja Harry puristaa tyynyään ettei värähtäisi. Sydän rimpuilee.

Tämä saisi munkin sydämen rimpuilemaan. Menneisyys astelee rauhallisesti huoneeseen ihana lause, niin paljon kertova. Koko kappale selittää heidän tilannettaan niin paljon. Kaipausta, rakkautta, jota ei haluta tunnustaa. Kuinka paljon Harry tahtoo unohtaa, mutta ei voi.

Dracon reaktion siihen,  kun Harry kertoo löytäneensä erään, on myös paljon puhuva. Aivan kuin Draco ei uskoisi, että Harry lopulta voisi olla muiden kanssa. Ehkä he molemmat tietävät, että niin onkin.

Draco suutelee viestin Harryn niskaan: En minäkään haluaisi sinua rakastaa.

Ja pitelee kiinni aamuun asti.

Tässä lopussa mun sydän vähän kuoli. Ihana, ihana!

Tää teksti jätti paljon kysymyksiä. Miten tähän päädyttiin ja miksi? Miten he jatkavat, Päätyvät kömmittyään he lopulta onnelliseen suhteeseen vai ei. Äääh, vihaan ja pidän siitä, kun kysymyksiä jää auki.

Tykkään tyylistäsi kirjoittaa ja toivon sun kirjoittavan lisää Drarrya!
Kovin järkevää kommenttia tästä ei nyt tullut, pahoittelut. Ihastuin tähän totaalisesti!

[Ricolette]

Heimoi kommenttikampanjasta. Luin tämän jo joskus enkä kommentoinut silloin, anteeksi. Mutta onneksi tämä tuli vastaan nyt uudestaan, luin rauhassa ja tykkäsin entistä enemmän!

Kerrottakoon ensiksi, etten oikein tykkää Drarrystä parituksena. Oikeastaan yhtään. Sorry! Ehkä siksi kun Harry on tommonen kiukkupyllerö. Mutta jos jostain Drarrystä pitäisi tykätä niin nimenomaan tällasesta. Angstisesta, vähän väärältä tuntuvasta. Sellasesta, jonka tietää päättyvän, joka ei kiellä sitä että heidän pitäisi oikeastaan vihata toisiaan. Sellaisesta joka kuluttaa ja tekee pimeydestä arkipäivää, niinkuin tässä. Tällaisesta:

”Pyhä Potter”, hän syyttää, ”mitä antaisinkaan, että maailmani olisi yhtä mustavalkoinen kuin sinun.”

Ja aah, miten kauniisti kirjoitat! Tosi hienoja kielikuvia, sydän rimpuilee, mielihyvä leiskahtaa, menneisyys astelee rauhallisesti huoneeseen. Voi vitsi, sydän tässä itselläkin vähän rimpuilee. Voi menneisyys ja sen painolasti.

Loppu on tosi hieno, rauhallisesti ja vähin sanoin kerrottu. Että näin tämä menee, vaikka tapaisi kenet ja vaikka päättäisi että nyt. Mutta silti, silti vaan on pakko antautua. Tämä on ehkä mun lempilause, koska tyyneys ja vimmaisuus yhdistettynä on parasta:

Antautuu, ja vihaa vihaa vihaa itseään.

Huh, mitä enemmän tätä tässä luen ja tutkin niin sitä enemmän tästä pidän. Hieno hieno ficci! Ja sulut on parhaita, nimessä toimii just hyvin ja tekstissä kanssa. Vierelle, verille, sitä nämä kaksi on. Kiitos!

(Pikkupikku juttu osui silmään, tässä varmaan pitäisi olla pilkku: ”Niin pitäisi”. Draco vakuuttaa pää kallellaan.)

[Winga]

Tuo mitä ihana Vilna jo suustani lainasi, niin haluan vain sanoa, että kyllä se tähän niin sopii.

Ah angstidrarry on se oikea drarry, juuri tällainen missä lopun olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten mutta siinä roikutaan (ei siis, tykkään höttödrarrystakin mutta erityisesti rakastan angstista drarrya).

Minä rakastan sitä, kun fikissä on niin paljon avoimia kysymyksiä. Ei tietenkään ymmärtämättömyyteen asti, tiedäthän, vaan juuri niin kuin tässä on. On historiaa, joka on epäselvää, mutta josta saa tarpeeksi tietoa lyhyistä vastauksista, josta saa tarpeeksi tietoa lukiessaan, joista haluaisi tietää lisää mutta joita ei kuitenkaan tarvitse. Minä rakastan sitä kun osaa kirjoittaa niin ja sinä osaat.

Vaikka yleensä en nykyään niin paljon tykkää lukea pettämisestä, niin en tiedä. Drarry on poikkeus. Minä voin niin nähdä, miten se tapahtuu, ja minä säälin niitä osapuolia, jotka jäävät tämän ulkopuolelle aina, ja minä aina toivon, että joko heille kerrotaan, tässä tapauksessa hänelle, koska Dracosta ei näy että olisi muita kuin Harry. Minä toivon, että hän saa tietää, että hän näkee, kuinka Harry on särjetty ja kuinka Harry ei ehkä osaa sääntöjä enää. Koska koen aina niin, että Draco ja Harry tällaisissa pätkissä ovat menneessä elämässään rikkoneet kaikki säännöt jo valmiiksi, eikä mistään muusta pidetä kiinni, kuin siitä, että toinen on minun.

Sanavalintasi ovat niin kauniita, olen huomannut sen aiemminkin, ja sen takia sinun tekstejäsi on niin ilo lukea. Oi, toivottavasti kirjoitat lisää (drarrya).

Kiitos tästä kauniista pätkästä!

[ruttotohtori]

No moi. Pitkään on tää pitänyt lukea ajatuksella ja kommentoida mutta aina mietin että ei nyt, ehkä myöhemmin, liian raskasta ja oon yrittänyt ettii sopivaa mielentilaa mikä ei todellakaan oo nyt kun oon valvonut koko yön ja ressaan mut silti oon täällä ja kai mä oon vaan tyhmä. Ensteks: vaikka mä sulle kiroilin niistä sulkuotsikoista tää voi nyt olla se poikkeus joka vahvistaa säännön koska tästä mä pidin ja pidän koska ah ja voih - mut mitä tää teksti tekee Godrickin notkossa?! Eiks tän pitäis olla angstiosastolla? Koska tää on angstia, senki pökäle! v_v

Siiiis mä vihaan niin Harrya tässä. Vihaan koska samaistuin. Hitto, Harry tekee oikeesti vaan työtään ja ihan oikein lukitessaan jäljelle jääneet kuolonsyöjät Azkabaniin? Mutta voi voi kun Dracolle tulee paha mieli niin pitää hävetä ja voi Harry, älä nyt anna pökäle-Dracon syyllistää itseäs suohon! Mut sit taas, ymmärrettävä reaktio ja itse reagoisin varmaan samoin, koska kyllä muhun sattuis satuttaa ihmistä jota rakastan. Haha, just luin drarria missä säälin Dracoa, nyt säälin vuorostani Harrya. Voisko joskus tulla se teksti etten säälis kumpaakaan vaan oisin, en tiiä, iloinen? Mitä nyt en mä tykkää drarristani muuten kuin angstisena. Tai siis, en tykkää drarrista mitenkään mut angsti... menettelee. Tai no voi nyt hitto, okei, joo, käännytys onnistunut, ehkä mä tykkään vähän drarrista. Senkin ketaleet. >:--(

Ei mut Draco on tässä oikeesti aika hirvee, tollei murtautuu toisen kämppään ryyppäämään ja sit syyllistää saadakseen vähä pyllyä. Tästä kyllä välittyi se, kun sanoit et näät Dracon ihmisenä joka ei osaa rakastaa. Dracon tunteet vaikuttaa enemmänkin obsessiolta. Pakko sitä Harrya nyt on saada vaikka puoliväkisin manipuloimalla, tai siis totta kai rakkaudessa kolhuja on, mutta Draco rakastaa todella itsekkäästi. Hän vain masistelee kuinka kamalaa hänen elämänsä on miettimättä yhtään että Harryllakin saattaa olla vaikeeta. Syljeksii vaan että Pyhä Potter - mut nää kaksi on siis olleet yhdessä aiemmin, ja se vaan tekee Dracosta kamalamman. Luulis että suhteen aikana hän ois ees vähän ymmärtänyt että ei Harryllakaan helppoo oo, mut ei. Ei hitto mikä kusipää. Vaikka toisaalta kaikki riippuu vähän siitäkin, milloin nää kaksi oli yhdessä? Sodasta on ficin tapahtuessa puolitoista vuotta aikaa (tykkäsin muuten hirveesti kuinka lopussa korostit että _vain puolitoista vuotta, mikä korostaa hahmojen inhimillisyyttä! siksi mä en Dracoakaan vihaa koska se on niin rikki, vähän vaan möksin ku se on niin dikki (jukupätkä mikä riimi)), niin että oliko nää yhdessä ennen sodan alkua jo? Canoniin se nyt ei sovi, mut jotenkin näkisin että Harry ei ihan heti luovuttais suhdetta mut jos nää meni yhteen heti sodan jälkeen... Mut tuntuu et niiden erostakin on jo tovi aikaa. Toisaalta puolitoista vuotta on sinällään pitkä aika et kyllä se siihen mahtuis. Koska siis nään että Harry yrittäis ja yrittäis saada sitä suhdetta vaikka väkisin toimimaan ties miten kauan, ainaki vuoden. Mulle Harry on aina ollut vähä semmone.

Hirveesti ihania sanavalintoja oli! Sydän rimpuilee ja vyönsolki kolahtaa parkettiin ja suru koukistaa sormia rintalastan takana ja ihania lyhyitä lauseita ja ristiriitaisuuksia kuten meillä ei ole mitään ja älä lähde peräkkäin! Ja! Kuka ihme on Harryn eräs, Ginny vai? Ei kai? Joku random? Ketä mitä häh? Sen haluan tietää kuten myös että pysyykö Harry eräänsä kanssa! Draco ei ainakaan sitä tahtoisi eikä varmaan Harrykaan mutta Harrylle Draco ei enää oo vaihtoehto. Ja hyvä niin, ainakin siihen asti kunnes Draco oppii tavoille, mokoma.

Ugh tää on varmaan tasottomin komma ikinä pliis anna anteeksi mutta jotain oli pakko sanoa kun niin tykkäsin. Siun Draco on hirvee ja pidän siitä liikaa. Ja pliispliispliis lisää cassin drarrii pian jookos? Mitä tahansa cassia. Kovasti kaipaan aina. Kiitoskiitoskiitos tästä! <3

ps.

Eikä Draco ikinä kuuntele. Ei varsinkaan silloin, kun hän on se, joka saa syyllistää.

Ah ja voih. </3

pps. sanot ettet osaa kirjoittaa smuttia mut aika hotiks tääki meno meni lopulta. Oisit paras yliolkaisesti kuvaillussa angstismutissa. Ettäs tiiät hönö.

[flawless]

Uuu, tämäpäs oli hieno! Mä oon vähän drarrivihaaja, mutta luettuani pari näitä sun tekstejä mun on pakko myöntää että ehkä tää drarri on ihan jees. Ainakin, jos sen osaa kirjoittaa näin hyvin. Pidin tästä tosi paljon, tämä oli myös tosi voimakkaan tunnelmallinen. Sun angstiset tekstit on kyllä tosi hyviä, osaat luoda voimakkaan tunnelman ja tehdä jotenkin niin surullisenkauniita tekstejä. Tästä jäi päällimmäisenä fiiliksenä mieleen katkeruus ja ahdistus, koko asetelma oli jotenkin kovin kuluttava ja sellainen hiukan sairaan tuntuinen oravanpyörä, josta ei sitten ihan kuitenkaan osata päästää irti. Erityisesti mua tässä kiehtoi Harry, joka on yleensä niin voimakastahtoinen, mutta tässä kuitenkin jotenkin väsyneen oloinen ja kyvytön tai haluton oikeasti torjumaan Dracon. Dracosta tykkäsin, tuollainen synkistelevä juoppous ja päällekäyvyys tuntuu musta kovin IC:lle. Tässä oli paljon yksityiskohtia joista pidin, pari mainitakseni tuo kuinka Draco murtautui Harryn asuntoon ja se kuinka Draco totesi tietävänsä että Harrylla on joku muu koska tuoksuu vieraalle, niin kivoja ja tarinaa värittäviä yksityiskohtia.

”Pyhä Potter”, hän syyttää, ”mitä antaisinkaan, että maailmani olisi yhtä mustavalkoinen kuin sinun.”

Tää on kyllä niin totta.

Ai niin ja melkein unohdin! Otsikko on tosi hieno, tykkäsin sen asettelusta ja tuosta sanaleikistä ja siitä kuinka se sopi tekstiin niin hyvin. Onnistunut otsikointi siis! Otsikko tässä alunperin mun huomioni kiinnittikin.

En tiedä sainko itsestäni irti yhtään mitään hyödyllistä näin niinku loppujen lopuksi, mutta kerroinpahan nyt sen ainakin että tykkäsin tästä! Kiitos.

[Angelina]

;___;

Nautin yleensä Drarryni fluffyisenä siirappihöttönä, koska se on parasta, mutta on näissä angstisissa teksteissäkin vaan jotain todella upeaa, kun ne osaa kirjoittaa tällä tavalla! Näiden kahden riippuvuus toisistaan on koskettavaa, varsinkin kun kumpikaan ei tunnu siitä nauttivan. Yääh, mulla oli jotenkin ahdistunut fiilis tätä lukiessa, mutta se kertonee vaan siitä, että oot onnistunut luomaan tähän todella painavan tunnelman.

Draco suutelee viestin Harryn niskaan: En minäkään haluaisi sinua rakastaa.

Ja pitelee kiinni aamuun asti.

Mun sydän särkyi pieniksi sirpaleiksi tässä kohtaa </3 Kiitos tästä koskettavasta tekstistä!

(nyt mun on metsästettävä jotain fluffia tämän jälkeen)