Nimi: Jouluisia myönnytyksiä
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: ystävyysfluffy, drama, jouluilu
Hahmot/Paritus: Helga, Rowena, Salazar ja Godrik
Yhteenveto:
Helga toivoi hartaasti muiden suostuvan pyyntöönsä.Vastuunvapautus: J.K:n hahmot ja maailma, en saa tästä korvausta
A/N: Aah, minä AIOIN julkaista tämän jo perjantaina. Ja AIOIN valmistella tätä paremmin. No, tässä tämä nyt on, runsaasti dialogia, mutta toivottavasti vain vähän epäloogisuuksia, sisältävänä. Ja tosiaan, vuoden tuhat kieppeillä joulu oli aika uusi juttu, kuten kristinuskokin. Haasteeseen Joulumieltä.
"Anteeksi kuinka? Mitä oikein tarkoitat?"
"Sitä mitä sanoinkin, Salazar hyvä. Oppilaiden pitää päästä jouluksi kotiin", Helga sanoi päättäväisesti.
He istuivat neljästään pienessä kokoussalissa, kolmannessa kerroksessa. Rowena ja Godrik olisivat toivoneet näitä neuvonpitoja pidettäväksi jossain tornissa, mutta Salazar ei ollut ilahtunut ajatuksesta, hän kun viihtyi mieluiten poissa korkeuksista. Loppujen lopuksi juuri Helga oli ehdottanut tätä pientä huonetta, jonne oli sittemmin rakennettu takka ja tuotu useita raskaita gobeliineja. Salazar nojautui taaksepäin tuolissaan.
"Käsittänet sen vaativan tolkuttomasti järjestelyjä suhteutettuna tarpeeseen?"
"Olen tässä asiassa samaa mieltä Salazarin kanssa, Helga. Oppilaat voivat ihan hyvin pysyä ne pari päivää linnassa. Oppitunteja ei tarvitse välttämättä järjestää", Godrik puuttui puheeseen ja nyökkäili parhaalle ystävälleen, "Me kaikki kyllä kaipaamme pientä lomaa."
Helga piirteli sormellaan kiekuroita vaaleapuisen pöydän pintaan. Muut eivät ymmärtäneet asiaa samoin kuin hän. Nainen katsoi silmiin vuoroin jokaista heistä. Rowena oli ainoa joka ei ollut vielä sanonut mitään, puolin eikä toisin. Hän odotti varmaankin Helgan esittävän ehdotuksensa loppuun. Hän sipaisi kultaisen suortuvan korvansa taakse ja jatkoi:
"En ajatellutkaan vain paria päivää. Eivätkö he voisi viipyä vaikka viikon perheidensä parissa?"
"Viikon!" Salazar ja Godrik älähtivät kuorossa. Helga puri huultaan katsoessaan miesten tyrmistystä. Salazar oli kumartunut takaisin pöydän ylle ja Godrikin ruskeat silmät olivat laajentuneet teevatien kokoisiksi. Rowena katseli valpastuneena hänen kasvojaan, kuin etsien selitystä.
"Tarkoitatko he pysyisivät poissa uudenvuoden aattoon asti?" Rowena varmisti rypistäen otsaansa.
Helga nyökkäsi topakasti. Nyt ei saisi perääntyä, mutta miehet olivat eri mieltä.
"Järjetöntä", Godrik puuskahti, "se on liikaa."
"Se keskeyttää opinnot liian pitkäksi aikaa, ja niinkin mitättömän juhlan takia. Se ei ole edes vanha perinne." Salazar sanoi viileästi, hipelöiden paksua hopeasormusta.
Rowena nyökkäsi hitaasti kulmat kurtussa. Välillä Helga uskoi noiden juonteiden pinttyneen kiinni hänen kauniisiin mutta kulmikkaisiin kasvoihinsa. Helga anoi katseellaan hyväksyntää ystävältään, vaikkei uskonutkaan se toimivan. Eikä se toiminutkaan. Rowena hieraisi ohimoitaan aivan dianemin alta ja loi Helgaan aavistuksen pahoittelevan silmäyksen.
"Salazar on oikeassa, Helga. En ole suunnitellut sellaista taukoa, ja jäämme jälkeen opinnoista."
"Nuoret ikävöivät kotiin! Suurin osa ei ole koskaan ollut niin pitkään poissa. Se tekisi heille hyvää!" Helga vakuutteli huulet mutrussa.
"Tai muistuttaisi heitä ikävästä. Kuinka moni haluaa palata noin pitkän tauon jälkeen?" Salazar kysyi.
Helga kohensi pyöreiltä olkapäiltään valuvaa viittaansa ja nosti leukaansa pystyyn. Godrik tuijotteli epätavallisen hiljaisena kynttilän liekkiä, samoin Rowena. Salazar katsoi häntä haastavasti silmiin, toinen kulma kysyvästi koholla. Hän oli kyllä komea, Helga ajatteli. Ei ihme että oppilaat palvoivat häntä, etenkin nuoret neidot jotka hän oli huolella valikoinut tupaansa.
"Hyvä on, ei viikkoa. Edes viisi päivää, minä pyydän."
Hiljaisuus jatkui painostavana. Tuuli vihelsi huoneen ainoasta ikkunasta ja sai niin kynttilöiden kuin takankin liekit lepattamaan. Helga toivoi hartaasti muiden suostuvan pyyntöönsä. Hän oli nähnyt oppilaidensa ikävän, tuntenut sen halatessaan vuoteessaan itkevää lasta. Hän oli vakuuttunut, että pieni vierailu piristäisi heitä ja innostaisi opiskelemaan entistäkin ahkerammin.
"Se voisi olla vapaaehtoista. Thestralit hoitavat vaunujen edessä kuljetukset hetkessä."
Lunta putosi katolta pienen ryminän saattelemana. Helga näperteli mekkonsa nyörejä ja odotti. Tuli räiskyi kotoisasti ja heitti seinille pitkiä varjoja. Godrik haroi partaansa mietteliäänä, Salazar naputteli pöydän pintaa ja Rowena oli ristinyt kätensä rinnoilleen. Sitä tuntui jatkuvan loputtomiin. Godrik rikkoi ensimmäisenä jännittyneen tunnelman rykäisemällä, ja sanoen:
"Noh, ehkä viisi päivää? Tauko tekisi kyllä terää."
Salazar nytkäytti olkiaan välinpitämättömänä. Helga käänsi odottavan katseensa Rowenaan. Nainen huokaisi kevyesti ja liitti sormenpäänsä yhteen.
"Hyvä on, viisi päivää. Sinä saat vastata järjestelyistä, Helga."
Nainen ponkaisi pystyyn vaaleat hiukset heilahtaen. Hänen kasvonsa säteilivät innosta.
"Totta kai, ette tule katumaan tätä!"
-
Kun Helga oli saanut selville kuinka moni haluaisi lähteä kotiin ja hoitanut käytännön esivalmistelut, hän alkoi touhuta linnaa juhlakuntoon. Godrik oli heti innoissaan mukana ja pian punaisia nauhakoristeita oli ympäri koulua. Salazar tuhahteli aluksi koko touhulle, mutta loitsi kuitenkin kaiteisiin roikkumaan kimaltelevia jääpuikkoja. Pian käynnissä oli kilpailu siitä tulisiko Suureen Saliin enemmän vihreitä vai punaisia koristuksia.
Sillä välin kun miehet loitsivat Suurta Salia uuteen uskoon, Rowena ja Helga kiinnittivät portaisiin taikalumella varustettuja havuköynnöksiä ja pieniä tiukuja (kikatellen välillä tyttömäisesti Salista kuuluville karjahduksille ja naurulle). Kun koristeet oli aseteltu, he menivät yhdessä keittiöön juomaan kupilliset teetä. Kotitontut olivat työntouhussa valmistellessaan päivällistä, mutta Helga luovi tottuneesi niiden läpi nurkkaukseen jossa oli aina vettä tulella.
"Oletko jo suunnitellut joulupäivällisen?" Rowena kysyi ottaen vastaan hänelle tarjotun kupin.
"Olen, osittain siksi halusinkin tulla juuri keittiöön", Helga hymyili leveästi, ja alkoi selittää.
"Pääruoaksi on fasaania ja villisikaa, sekä hiilloksella kypsytettyjä juureksia punaviinikastikkeessa. Vähän juustoa ja limppua, jälkiruoaksi luumupuuroa. Onhan se vähän vaatimatonta verrattuna kunnon pitoihin, mutta..."
"Helga, se kuulostaa upealta. Emme ole mitään kuninkaallisia", Rowena sanoi hymähtäen.
"Tiedän. Paras on kuitenkin vielä kuulematta."
Helga tepsutteli innoissaan pienen arkun luo, ja nosti sieltä hellävaroin silkkipussin. Rowenan tummat silmät tuikahtivat hämmästyksestä kun hän asteli lähemmäs.
"Helga, onko..."
"Hyss nyt. Haista", Helga kehotti raottaen pussukkaa.
Rowena kumartui niin, että hänen tummat, pitkät kiharansa valahtivat niskasta rinnoille. Hän painoi nenänsä lähelle suuaukkoa ja nuuhkaisi kevyesti, silmät suljettuina. Helga näki luomien värisevän nautinnollisen huokauksen säestäminä ja hymyili onnellisena.
"Sinulla on mausteita", Rowena totesi ihaillen, "mustapippuria, kanelia ja neilikkaa, eikö?"
"Kyllä vain. Eikö ole upeaa? Ystäväni toimittaa näitä kaukomailta."
"Mitä aiot tehdä tuolle kaikelle?" Rowena kysyi Helgan piilottaessa pussukan huolellisesti arkkuun.
Helgan koko olemus pursusi äidillisyyttä ja onnea, kun hän vastasi:
"Leivon piparkakkuja, yhden jokaiselle."
Rowena siemasi teensä loppuun ja vastasi hymyyn. "Se on oikein suloinen ajatus."
"Oletko sitä mieltä?"
Rowena hymyili ja antoi ystävälleen lämpimän halauksen. Helga haistoi lumen heikon tuoksun Rowenan kosteista hiuksista ja viitasta, antoi kireiden hartioidensa rentoutua. Hänelle oli tärkeää että toinen arvosti hänen ideoitaan ja jaksoi tukea häntä.
Kun he tulivat takaisin eteishalliin Godrik ja Salazar olivat jo poistuneet ja linna hiljentynyt. Rowena ja Helga kävelivät ulos kirpeään pakkasiltaan. Lumi natisi jalkojen alla, kun he kävelivät metsän laitaan. Yksi thestral odotti sidottuna metsän laidassa.
"Oletko varma se on kesy?" Rowena mutisi.
"Olen. Turha huolehtia", Helga sanoi luottavaisesti ja silitti olennon luista päätä.
Rowena kipusi selkään varovasti, jättäen jalat toiselle puolelle mekon rypistymisen vähentämiseksi. Pitkät vaaleat sormet punoutuivat Helgan katsellessa silkinhienon harjan joukkoon, puristivat lujasti tuota ainoaa turvaköyttä. Helga hymyili rauhoittelevasti, niin ratsulle kuin ratsastajallekin. Rowena oli kadottanut palan tavallisesta itsevarmuudestaan ja näytti oudon haavoittuvalta. Vaalea alusmekko hohti linnasta kantautuvassa heikossa valokiilassa, mutta se peittyi tyydyttävästi tummansinisen päällysmekon ja mustan viitan alle.
"Tämä on nopein tapa, kun kaikkoontumista ei voi nyt käyttää."
"Tiedän, mutta... No, kiitos. Ja kiitos että sain viikonlopun vapaaksi."
"Tietysti, eihän siitä ole haittaa. On jo aikakin, että pääset käymään kotona. Joulu ja uusivuosikin kuluvat täällä", Helga sanoi silittäen yhä tummaa turpaa.
"Niin, hogmanay... Saat varmasti järjestettyä sen upeasti kyllä tännekin", Rowena naurahti vilkuillen taivasta hajamielisesti.
"
Me saamme. Tanssiaisista tulee upeat", Helga rupatteli ja totesi sitten näennäisen viattomasti, "Tähdet näkyvät kirkkaasti tänä yönä."
Rowena säpsäytti katseensa irti yläilmoista ja vei käden miehustalleen. Helga vilkaisi hänen kaulassaan riippuvaa pronssiketjua tietäväisesti ja nauroi heleällä äänellä. Rowenan kasvoille nousi hento puna.
"Niin, on hyvä lentosää. Hyvää yötä, Helga."
"Hyvää yötä Rowena. Ja hyvää matkaa."
Rowenan noustua taivaalle Helga käveli linnaan öisessä hiljaisuudessa. Lumi oli kauttaaltaan kuorruttanut maiseman ja pakkaskiteet välkkyivät kuutamossa kuin timantit. Helga ajatteli uutta höyryävää kupillista teetä ja hyräili itsekseen. Enää seitsemän yötä jouluun.
A/N2: Niin, aikaisemmin olen kirjoittanut siis
tällaisen sallitun pätkän, joka ehkä selventää myös tuota pronssiketjua
