Kirjoittaja Aihe: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S  (Luettu 1641 kertaa)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 844
  • Ravenfluff
Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« : 18.12.2016 12:07:11 »
Nimi: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: Bluji
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, arkinen draama, snadisti romance
Paritus: James/Sirius
Vastuuvapaus: Hahmot, jolla leikin, ovat Rowlingin omaisuutta. En saa tästä mitään taloudellista hyötyä.

A/N: Tämä lähti siitä ajatuksesta, mitä siitä ikinä voisi tulla, jos Sirius ja James saisivat lapsen. :D Tästä piti tulla sellainen huumoripainotteinen, tapahtumarikas höpsöttely, mutta tämä jäikin nyt tällaiseksi vähän rauhallisemmaksi. Tämän myötä toivotan hyvää joulunodotusta kaikille, mutta eritoten Angelinalle, joka muistaakseni on ainakin jossain välissä ollut James/Sirius henkeen ja vereen. :-*
Haasteosallistumisia: Teelusikan tunneskaala (väsymys), Fluffy10 #2, Kirjoitusterttu (paritusketjuterttu) ja Ficlet300.


Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi


”Sarvihaara, auta! TÄSTÄ TULEE JOTAKIN ULOS!”

”Mit-?! Voi hyvänen aika, Antura, pyyhi se pois.”

”EN! Se on limaista ja ällöttävää ja -!”

”Se on KUOLAA! Ja sinä kuolaat
itse enemmän!”

Jamesin leuka nousee hänen rinnuksiltaan pienen hätkähdyksen myötä. Hetken verran mies räpyttää silmiään. Syyllisyys pitää hänen kehonsa kevyen jännittyneenä, kunnes James tajuaa vilkaista ympärilleen, ja helpotuksesta huokaisten hän vajoaa rennompaan asentoon. Jos Sirius olisi nähnyt hänen torkkuvan, siitä pilkasta ei olisi tullut loppua.

Unikuvat häilyvät Jamesin mielen laidalla ja nostavat hänen toista suupieltään ylöspäin. Viisi vuotta he olivat olleet väsyneitä yhdessä ja silti, aivan joka kerta, kun toinen nukahti kesken askareiden, he kiusasivat toisiaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. James hieraisee silmiään ja antaa sormien haroa läpi mustan kuontalonsa. Hän vilkaisee ranteessaan olevaa kelloa, Siriuksen pitäisi tulla alas aivan näil-

Askeleet rappusissa katkaisevat Jamesin ajatukset, ja hymyillen hän nostaa leukaansa katsoen alakertaan saapuvaa miestään. Sirius vastaa hymyyn ja varastaa kevyen suukon selkänojan yli ennen kuin kiertää sohvan ja istuu Jamesin viereen.

”Näytät väsyneeltä”, Sirius sanoo hiljaa ja nykäisee toisen miehen kainaloonsa. Jamesin suupieltä nykii, kun hän muistelee viimeistä viittä vuotta ja sitä, miten Sirius oppi puhumaan hiljaa. James asettuu paremmin miehensä kainaloon antaen eleellään Siriukselle luvan olla tänä iltana ”enemmän mies”, kuten Sirius oli heidän suhteensa alkuaikoina julistanut.

Heidän roolinsa eivät olleet vieläkään yksiselitteiset, eivät etenkään makuuhuoneen puolella, vaan heidän tilanteensa on jatkuvassa liikkeessä. Miehen rooli on jatkuvan taistelun tuoksinassa rauhoittuen vain hetkeksi kerrallaan, kun toinen antaa hetkeksi periksi. Tänään James ei kuitenkaan jaksa edes vängätä vastaan, ja Sirius huomaa sen.

”Sinä olet oikeasti väsynyt.” Siriuksen äänessä on huolta ja James kurottaa suutelemaan sen alavireen pois miehensä äänestä. Hän on väsynyt, he molemmat ovat.

”Viisi vuotta, Sirius. Huomenna olemme virallisesti selvinneet viisi vuotta.” Jamesin kasvot kylpevät onnellisessa hymyssä, vaikka uneliaisuus viipyilee edelleen hänen silmäkulmissaan. Sirius painaa kevyen suukon miehensä otsalle ja nojaa poskensa tämän hiuksia vasten.

”Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi päivää”, Sirius mutisee enemmän itselleen kuin Jamesille.

”Oletko sinä laskenut päiviä? Miksi?”

Sirius kääntää katseensa lähemmäs katonrajaa ja hieraisee niskaansa. Nolostumista, James tajuaa. Hän kietoo kätensä Siriuksen ympärille ja hieraisee hiuksiaan toisen poskea vasten.

”Olin varma, ettemme selviäisi sataa päivää. Tai pikemminkin, että hän ei selviäisi meistä sataa päivää”, Sirius tunnustaa lopulta hiljaa. ”Joten minä laskin. Ja se jäi vähän päälle.”

Sanat saavat Jamesin hymyilemään typeränä itsekseen. Salaa hän on tyytyväinen siitä, ettei Sirius omalta nolostumiseltaan ehdi nähdä hänen idioottimaista hymyään.

”Ei hän meistä olisikaan selvinnyt, ei varmaan kymmentä päivää”, James sanoo pehmeän alavireen kirvoittaessa aavistuksen helpottuneen hymyn Siriuksen huulille. ”Joten onneksi meillä on Remus.”

”Totta, meidän pitää kiittää Remusta jotenkin.”


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 455
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« Vastaus #1 : 19.12.2016 18:35:24 »
Ahhahahahahaha, kuten sanoin jo aiemmin, niin ”-- Ja sinä kuolaat itse enemmän!” aiheutti viimeistään aika hysteerisen naurukohtauksen. Mutta, lievä pettymys kyllä, kun äiti-Remus ei vilahtanutkaan täällä juuri ollenkaan. Samoin, tämä ”Sarvihaara, auta! TÄSTÄ TULEE JOTAKIN ULOS!” aiheutti lievän hämmästyksen, koska olin aiemmin olettanut sen tulevan sieltä toisesta päästä vähän kiinteämpänä tavarana, mutta ei sitten kuitenkaan vissiin. :D

Tässä jäi muuten jännästi kokonaan mainitsematta, miten tuo pieni vaavi on saatu. Onko kenties toinen miehistä saattanut naisen x raskaaksi? Vai toinen miehistä saanut vauvan mpreg-tyylillä? Vai adoption kautta? Vaivaivaivai? En aluksi edes ajatellut tuota, mutta tulipahan yhtäkkiä vaan mieleen, että niin, missäänhän ei sanottu mitään. Tuohan voisi teoriassa olla pikkuinen Harrykin, mutta missään ei vaan sitten sanota, mitä tapahtui Lilylle tai miksi James on yhä elossa jne.... Nyt jäi oikeasti vaivaamaan tämä ajatuskulku, koska mistä tuo vauva putkahti? :D

Mutta siis, tui tui, James ja Sirius ovat söpöjä, vaikken ehkä itse paritakaan heitä juurikaan keskenään. <3 Kuitenkin juuri tällaiset parhaista kavereista kirjoitetut tekstit, joissa suhde on jo enemmän tai vähemmän vakaalla pohjalla ovat mun mielestä kaikista kivoimpia, kun sitten ei tarvitse ajatella, miten heistä tuli pariskunta, koska se on tarinallisesti täysin yhdentekevää. Pääpointti on kuitenkin siinä, että nämä kaksi nyt ovat yhdessä, eikä niinkään sillä, miten he päätyvät yhteen. (:

Taidan taas kerran hölöttää omiani täällä, mutta tykkään tästä kyllä paljon! Nyt mä vaan jään odottamaan sitä itsenäistä lisäosaa äiti-Remuksesta, jolla on kolme lasta hoidettavanaan! (; Kiitoksia siis tästä! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« Vastaus #2 : 28.12.2016 15:11:03 »
Tämä teksti oli kyllä kaikkea mahdollista! Hauska, herkkä, läppä, vakava. James ja Sirius isinä - apua ;D Ihanaa, että se ei tässäkään mennyt ihan putkeen, ja heillä oli Remus <3
Never regret something that once made you smile.

Mirror

  • GD-addikti
  • ***
  • Viestejä: 217
  • Ava by: Crysted
    • Eugene
Vs: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« Vastaus #3 : 12.06.2017 22:07:52 »
Oi kun James ja Sirius ovat tässä sööttejä <3

Tykkäsin tästä tekstistä, vaikka paritus ei ehkä niitä ihan omimpia ole :3 Minullakin jäi vähän mietityttämään että mistä tuo vauva oikein putkahti :/ ei se nyt paljoakaan häirinnyt, aloin vaan miettimään sitä kun olin lukenut tämän loppuun.

Tuo alun uni oli kyllä hauska! Tuo "TÄSTÄ TULEE JOTAIN ULOS" hämmensi kyllä vähän, kun sen jälkeen puhuttiinkin kuolasta. Mutta kuitenkin se oli hauska :D

Tuo oli jotenkin söpöä kun Sirius kyseli Jamesin jaksamisesta :3 ja tuo kun hän kertoi laskeneensa päiviä kuinka pitkään he (tai heidän vauvansa)  selviäisivät.

Kiitokset ficistä :)

Angelina

  • s l y t h e r i n
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 846
Vs: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« Vastaus #4 : 18.06.2017 21:24:08 »
Oon aivan kamala ihminen kun luen tämän vasta nyt, mutta syytän Finitaukoani ja opiskelukiireitä :c Anna anteeksi!

Mutta siis voi aaawwww ♥ James/Sirius on mun toinen lemppari Potterparitus Drarryn lisäksi ja rrrakastan kun niistä kirjoitetaan tällaisia ylisöpöjä fluffypläjäyksiä. Valitettavan usein tässä parituksessa käytetään angstia, joten nää on aina ihania valonpilkahduksia : D Plus mun mielestä on jotenkin mahtavaa ajatella Jamesia ja Siriusta vauvan kanssa (jonka jotenkin kuvittelin tässä Harryksi). Mutta varmastikin aivan totta tuo, että ilman Remusta ei olisi mistään tullut mitään.

Tekstissä oli juurikin kuvailemasi rauhallinen fiilis ja tätä oli helppo lukea. Kevyttä iltalukemista tähän sunnuntaihin, juuri loistavaa. Kiitos tekstistä ja erityisesti omistuksesta! Palautit mieleeni tämän parin ihanuuden.


“I thought you and Tony were still gazing into each other’s eyes.”

Ava+bannu © Ingrid

Ronen

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 382
Vs: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi, S
« Vastaus #5 : 01.08.2018 19:56:05 »
Vaihdokkaista moromoroo (kuten varmaan tiesitkin, kun kerran ite tän mulle tyrkkäsit n_n)! Oon näemmä tän betannut tuolloin muinoin, joten oli toden totta kiinnostavaa palata tämän ääreen tällaisen ajan jälkeen ja katsaista läpi tuoreemmin silmin.

Hmm, tämä on kyllä kiva teksti. Kelmit + vauvadraamailu lähtökohtaisesti asettaa jo aivan mainiot lähtökohdat koko tekstille, ja nämä lähtökohdat täyttyvät nätisti etenkin Siriuksen kohdalla ja myös Remuksen pienessä sivuroolissa. Sirius esittelee tässä tekstissä kaksi hänelle kovin luontevaa puolta: yhtäältä huumoripaniikin, joka nousee esiin tuossa alun dialogitakaumassa - toisaalta vakavamman skeptikon, joka ei oikein usko suhteen kestävyyteen ja laskee päiviä yhdessäolon alusta. Remus taustalla toimii luotettavana tukipilarina, johon voi vaikealla hetkellä nojata - täydellisen toimivaa.

Kuitenkin Jamesia ei oikein tästä tekstistä tunnu erottavan. Kun tässä ei oikeastaan mitenkään nouse esiin tietyt, radikaalisti muista hahmoista erottavat piirteet, jotka kirjoissa on hänelle luotu, en ainakaan itse kovin hyvin kykene näkemään Jamesia tässä. Toisaalta onhan tarjolla tietynlainen periksiantamaton ja vaikka omatkin energiat loppuunvievä puoli, jonka sitten tunnistan ehkä jo vähän lähemmäs Jamesia. Kuten LillaMyy kommentissaan viittaa, tämän tekstin tietyt intra- ja interhahmolliset (jos nyt vähän saan hifistellä) piirteet tuntuvat jäävän liian aukollisiksi. Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Mistä vauva on ilmestynyt, kuka vauva on, miten J/S ovat yhdessä? Tämä on tavallaan kovin ovelaakin, sillä näin lukija kaipaa sulta lisää tekstiä!

Kaikkiaan tämä on kuitenkin slice-of-life-höttöisyydessään mukava pieni teksti, ja olen kiitollinen siitä, että vaihdokkaiden kautta palautit mut tän äärelle. Kiitos! <3
the memories fade
like looking through a fogged mirror

ava by sokerisiipi