Kirjoittaja Aihe: Esipuhe | S | metafiktiivistä pohdintaa, LW14-bonus  (Luettu 746 kertaa)

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 868
Nimi: Esipuhe
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: metafiktiivinen pohdinta
Haasteet: Lyrics Wheel 14:n bonuskierros, Eeppistä kertomakirjallisuutta (lajina metafiktio)

A/N: Aaaaugh. Sain sanat LW14:n bonarille ja samana iltana löi jo päälle idea siitä, kuinka ne olivat ihan täydelliset täyttämään kertomakirjallisuushaasteesta metafiktion. Niinpä seuraava teksti on kirjoitettu hieman erilaisesta näkökulmasta ja vähän eri tavalla kuin mihin olen itsekin tottunut. Tulipahan kokeiltua. Kiitokset ihanista biisinsanoista niiden lähettäjälle (jonka identiteetistä olen lähes varma, mutta voihan olla että mua on hämätty!). <3




Moi.

Ennen kuin mä taivun taas rooliini osana edessä olevaa tarinaa – sitä, jonka sä varmaankin haluaisit nyt lukea tän sijaan – niin mä haluaisin sanoa ihan näin omana itsenäni muutaman sanan. Onko se sulle okei? Tai, no, mä en oikeesti taida välittää siitä, mitä mieltä sä olet asiasta, koska mun täytyy purkaa tää sydämeltäni ennen kuin uppoan taas siihen rooliin, johon mut on laitettu, siihen ahdistavaan muottiin.

Oletko sä koskaan miettinyt, kuinka mä olen oikeastaan joku sätkynukke narujen varassa? En mä itse valitse, kehen mä rakastun tai milloin mä suutun, itken, nauran – se on kaikki ton tyypin pään sisältä kumpuavaa. Välillä mä mietin, onko mun edes rehellisesti sanottuna reilua kertoa tätä tarinaa – en mä tiedä, olenko mä sopiva valinta, tarpeeksi hajalla tai tarpeeksi syvällinen tai tarpeeksi ihan mitä vaan kertomaan juuri näitä asioita. Ainakin joskus mä kuvittelin olevani vaan ihan tavallinen ihminen, jonka elämällä jumalat leikkii.

Mutta onko kukaan meistä oikeesti vapaa? Entä jos säkin oot vaan muiden pomputeltavissa etkä vaan suostu tai ehkä pysty myöntämään sitä? Enhän mäkään kyllä usko, että sä kuuntelisit näitä sanoja, sillä just nyt sä haluaisit vaan lukea sitä, mitä sä odotat tässä viestiketjussa olevan – mä tiedän, mä tiedän. Miten sellaiseen kuitenkaan voi edes varautua, ettei ketään kiinnosta muuta kuin ihan pintakerros? Miten mä voin kerta toisensa jälkeen muotoutua esittämään jotain, mitä mä en todellisuudessa ole?

Ehkä se vastaus onkin, että mä en voi, mä en pysty. Vaikka mä yrittäisin parhaani ja pusertaisin niin paljon rivien välistä totuutta ja tarinan takaista maailmaa, niin se sivuutetaan tai tulkitaan väärin. Tai sitten sitä ei vaan huomaa kukaan. Tarina ja se, millaiseksi mut pakotetaan, menee aina mun todellisen itseni edelle. Kirjoitetussa muodossa sitä ei edes tajuta, ja se on niin epäreilua! Aina silloin kun mä ehdin tältä hyppyytykseltäni, mä katselen elokuvia ja televisiosarjoja ja mietin, miten niissä näyttelijät ja hahmot erottuvat. Jotkut hullut sekoittavat noi kaksi maailmaa muutenkin, ja sillä välin mä vaan katselen kummastuneena, miten sama ei tapahdu tässä tapauksessa. Mun kohdalla ihmisille on olemassa vain yhdet kasvot, yksi maailma.

Mä olen murtunut tämän alla. Mä en jaksa, mutta mun on pakko. Tässä on lava. Valonheitin luo väsyneille kasvoille vääristyneet varjot. Lavastukset liikkuvat taustalla, ja saatan olla hetkenä minä hyvänsä ihan toisessa paikassa, ihan toisissa tunteissa. Mun ympärilleni kerääntyy vääriä ihmisiä, pelkkiä haamuja.

Olkoot niin.

Mä haluan vaan, että sä muistat, että kaikkien sun lukemiesi tekstien takana on sieluja, eikä mikään rakennu tyhjyyteen. Mä en ole vain kimppu mielivaltaisesti koottuja ominaisuuksia ja tapahtumia. Mä olen olemassa niissä koko sydämelläni, kasvoillani. Ja ehkä jossain syvällä sisälläni mä olen se tarina, joka mulla kerrotaan. Kuka tietää?

Nauti esityksestä.



Pihka ja myrsky - Olen vain joku


mä putosin taas korkealta
tasapaino ei riittänyt pitämään
mua pystyssä ohuella langalla
en pystynyt kiinni pitämään

me eletään kai maailmassa
jossa aitous on feikkiä
ja feikkiys on ihan ok
kunhan se hyvin näytellään

turha luulla että voi pärjätä
sillä mitä itse tykkää tehdä
turha luulla että joku näkee
mitä oikeasti haluat näyttää

lava on valmis
hei esitys voi alkaa
mä olen täällä ja yleisö odottaa
lava on valmis
hei musiikkia soimaan
mä alan huutaa
verhot jo avatkaa

lava on valmis
hei esitys voi alkaa
mä olen täällä ja yleisö odottaa
lava on valmis
hei musiikkia soimaan
mä alan huutaa
verhot jo avatkaa

mä olin olevinani niin vahva
että kestän kaiken mitä tulee vastaan
mutta oikeasti olen vain joku
liian normaali ilman tragediaa

turha luulla että voi saavuttaa
jotain sillä mitä itse rakastaa
turha luulla että joku kuulee
mitä oikeasti haluat sanoa

lava on valmis
hei esitys voi alkaa
mä olen täällä ja yleisö odottaa
lava on valmis
hei musiikkia soimaan
mä alan huutaa
verhot jo avatkaa

hei lava on valmis
hei esitys voi alkaa
mä olen täällä ja yleisö odottaa
lava on valmis
hei musiikkia soimaan
mä alan huutaa
verhot jo avatkaa

mä olen täällä ja yleisö odottaa
mä alan huutaa
verhot jo avatkaa
« Viimeksi muokattu: 10.06.2017 10:48:01 kirjoittanut Ronen »
the memories fade
like looking through a fogged mirror

(ava by Waulish)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 295
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: Esipuhe | S | metafiktiivistä pohdintaa, LW14-bonus
« Vastaus #1 : 05.01.2017 10:46:12 »
Lupasin kommenttia viikonloppuun mennessä, joten olen jopa kerrankin etuajassa, kun ajattelin tänään kommentoida välilehdet tyhjiksi (missä vierähtäneekin muuuuuuutama tunti). :D No, onpahan ainakin edes jotain tekemistä tällekin päivälle! :D

O___________________O
Ja tätä sitten pitäisi kommentoidakin jotenkin? Saapsin haasteen selailtuani jopa tiesin, mitä on metafiktio, mutta en mä nyt silti ihan tällaista osannut odottaa, joten istun täällä nyt aika haavi auki. Etenkin sen suhteen, että mitä tähän viestikenttään kuuluisi nyt pölöttää. :'D Jos yrittäisin kiteyttää tämän kommentin mahdollisimman lyhyeksi paketiksi, toteaisin vain, että "wow, olen sanaton!" mutta koska se ei useinkaan kuulu tyyliini, yritän nyt sanoa jotain muutakin tästä. :D

Tämä pisti nyt kyllä toden teolla ajattelemaan, ja aika jännästi pistikin, koska tämä oli kirjoitettu tavallaan kirjemäisesti niiltä hahmoilta, joista kirjoittajat kirjoittavat omia tarinoitaan! Aivan kuin ne hahmot eläisivät oikeastikin omia elämiään tuolla jossain, ja sitten kirjoittajat vain jakavat niitä teoksissaan eri tavoilla. Mikä on sinälleen aika jännä ajatus, että munkin hahmoni oikeasti eläisivät jossakin ja tavallaan kertoisivat sitä tarinaansa mun kautta, vaikka mä saattaisinkin vääristellä totuutta paikoissa (vahingossa tai tahallaan). Wow, tämä vetää aika hiljaiseksi kyllä, kun päässä on vaan nyt niin paljon ajatuksia, ettei kaikkea ehdi millään prosessoida...

Kiitoksia siis tästä! En mä oikein muuta osaa enää sanoa. :'D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ansa

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 579
Vs: Esipuhe | S | metafiktiivistä pohdintaa, LW14-bonus
« Vastaus #2 : 01.10.2018 15:36:07 »
Siis onpa loistava idea! En muista että olisin aiemmin tällaista metafiktiivistä tekstiä lukenut, mutta tämähän on kerrassaan nerokasta. Tosi hyvä ajatus tällä tavalla puhutella lukijaa hahmon oikealla minuudella, eikä sillä, mikä tarinoissa näkyy. Ihanaa ajatella, että tarinoiden takana olisivat oikeasti oikeat hahmot, jotka elävät jonkinlaisessa välitilassa ja joita sitten pompuutetaan kirjoittajien pillin mukaan. Ah. Nerokasta. Tämä oli hieno teksti.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 421
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Esipuhe | S | metafiktiivistä pohdintaa, LW14-bonus
« Vastaus #3 : 01.01.2019 20:19:11 »
Heissulivei Kommenttikampanjasta! :)

Listauksesi tutkailu tarjosi mitä mainioimman sauman tarttua tähän tekstiin, jota minun on pitänyt kommentoida huimat kaksi vuotta! Olin tosiaan noiden lyriikoiden lähettäjä, ja muistan jo silloin olleeni ihan pähkinöinä siitä, millaisen tarinan olet niiden ympärille rakentanut. Kappale sanoituksineen on minulle tosi tärkeä, ja se tuo niin paljon ihania Pihkis-muistoja mieleen. Nyt onkin ihanaa palata tunnelmaan tämän tekstin siivittämänä!

Kaksi edellistä kommentoijaa puhuu hahmoista ja siitä, kuinka he ovat vain luojiensa sätkynukkeja. Se on hykerryttävä ajatus (tulee mieleen Black Mirrorin Bandersnatch!), mutta hykerryttävää on sekin, että tämän tekstin voi tulkita niin monella tapaa. Minä en tätä lukiessani niinkään ajatellut hahmoja vaan todellisia ihmisiä. Pidän kovasti siitä, miten tämän monologin voi käsittää kirjaimellisena esipuheena ennen jotakin teatteriesitystä, ehkä mielensisäisenä sellaisena mutta kuitenkin niin kovin painokkaana. Valonheittimet ja lavastukset vievät lukijankin estradille, valmistautumaan ihan kohta alkavaan näytökseen, ja se tuo tämän tilanteen tosi lähelle. Lähelle tilanteen tuo myös se, että sen voi ajatella pätevän niin moneen muuhunkin tilanteeseen ja asiaan kuin live-esityksiin, esimerkiksi kirjoittamiseen. Vaikka esimerkiksi teatterinäyttelijä valellaan kirjaimellisemmin tiettyyn muottiin ja rooliin, voi tällaisia muottiin mahduttamisen ahdistavia tunteita olla vaikka minkälaisissa muissakin yhteyksissä, eikä pelkästään luovissa luomisprosesseissa. Missä määrin minä olen ympäristön ja muiden muovaama? Tajuanko sitä ees itse? Näkeekö minusta kukaan muuta kuin tuotokseni? Kirjoittajana jään oikein makustelemaan sitä, mitä minun tekstini minusta kertovat, mitä ovat tarinat tarinoiden takana.

Tästä puheenvuorosta oikein huutaa tarve tulla nähdyksi, käsitetyksi ja kohdelluksi kokonaisena, aitona ihmisenä. Puheenvuoro puhuttelee ja haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Ihan erityisesti minua koskettavat nuo maininnat siitä, kuinka kuulija tai lukija haluaisi mieluummin eteensä sen tarinan eikä ihmistä sen takana. Miten helppoa onkaan takertua viihteeseen ja fiktioon ja uppoutua siihen jopa tosielämän kustannuksella.

Ihana, ihana, ihana teksti, joka sopii mitä mainioimmin biisin sanoihin. Kiitos lukukokemuksesta! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 01.01.2019 20:20:53 kirjoittanut Waulish »