Kirjoittaja Aihe: Vapaus käteen jää (K11, sodan jälkeinen angst)  (Luettu 1042 kertaa)

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 018
  • kuppi teetä kaipaukseen
Nimi: Vapaus käteen jää
Kirjoittaja: Isfet
Beta: SparklingAngel <3
Ikäraja: K11
Varoitukset: pari kirosanaa, eipä muuta
Genre: sodan jälkeinen angst (vuosia myöhemmin, mutta silti), songfic
Hahmot/Paritus: Lavender/Cormac McLaggen
Vastuunvapautus: En omista hahmoja, enkä biisiä

Yhteenveto: Halusiko hän leikkiä kohtalon pelinappulaa? Se leikki oli jatkunut samanlaisena jo liian kauan.

A/N: Oli pakko julkaista jotain + Haloo Helsingin kappale. Tuloksena kevyehköä angstausta orjallisesti lyriikoita seuraten. En tiedä miten joka toiseen angstiini (joita ei sivumennen sanoen ole monta) tunkee Lavender. En edes ole hahmon fani, kiitos kysymästä. Vaikka paritus ei ole pääosassa, haasteeseen Rare10.


On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Työpäivän lopussa mies soittaa humalasta heräillen
Nainen ajaa kotiin itseään etsien


Lavender puristi rattia, tuijotti tietä kojelaudan yli näkemättä sitä. Edessä matoi hopeanharmaa auto, joka kokonsa ja näkönsä puolesta olisi voinut hyvinkin kulkea kovempaa. Ehkä kuljettaja pelkäsi maalipinnan naarmuuntumista. Nainen olisi halunnut vain ajaa, ajaa ja ajaa, yhä kovempaa ja kovempaa, kunnes vanhan punaisen opelin moottori ulvoisi tuskasta. Vaikkei hänellä oikeastaan ollut kiire minnekään. Milloin hänellä olisi ollut? Lavender ei enää muistanut, oliko sellaista aikaa ollutkaan. Milloin hän oli viimeksi hymyillyt onnesta, milloin hän oli nauranut? Hän puree hammasta ja pykältää isommalle, ohittaa auton edessään ja vielä seuraavankin, räpytellen kyyneleet pois.
 
Mies eli ennen yksi päivä kerrallaan
Nyt yksi minuutti voi kaiken ihan täysin kadottaa
Kohta on taas kaikki irrallaan


Lavender oli päätynyt yhteen Cormac McLaggenin kanssa pari vuotta sitten. Mies oli kadottanut osan entisestä rehvakkuudestaan, mutta oli yhä yhtä komea ja lihaksikas. Eikä hän ollut välittänyt arvista jotka halkoivat Lavenderin vartaloa. Kyljistä, rinnoista, kaulalta, vasemman poskipään poikki. Ne olivat haalistuneet ja vähemmän koholla kuin ennen, mutta silti siinä. Samoin kuin ne jotka olivat sisällä. Cormac ei ollut välittänyt, hän piti Lavenderia yhä kauniina. Sanoi pääsevänsä huispausjoukkueeseen, ei huolehtinut huomisesta. Hänellä oli hyviä päiviä, ja huonoja jolloin hän tarttui pulloon ja vaipui masennukseen. Nykyään huonoja päiviä oli useammin.
 
Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kultakerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan

 
Sota oli ollut rankkaa, mutta se ei oikeastaan ollut helpottunut taistelujen päätyttyä. Oltiin kiivetty ylöspäin, ponnisteltu paremman huomisen toivossa. Osa oli saanut huipulla onnensa, osa oli valahtanut samantien toiselta puolelta alas. Lavenderilla ei ollut omaa perhettä, ei tulevaisuutta: hän oli vain viisi katkeraa vuotta vanhempi, kadottanut kaikki kauniit muistonsa ikävän usvaan. Hän ei ollut saanut mitään uutta, menettänyt vain. Hänen poikaystävänsäkin oli vain Hermionen ja monen muun jämäpala.
 
On paljon tasoja vielä meidän edessä
Vanhat kivet ja puut, energia kenttien välissä
tää kaikki ei oo meidän käsissä

 
Hän ei voinut tehdä mitään, hän oli kyvytön kuin fletkumato. Lavender naurahti kuivasti muistellessaan taikaeläinten hoitoa. Hän oli pitänyt aina enemmän teoreettisimmista opinnoista. Ei tosin niinkään teoreettisista kuin taikuuden historia, enemmänkin ennustuksesta. Siinä oli ollut mystiikkaa, hänkin oli kokenut olevansa vain osa jotain suurta johon ei voinut vaikuttaa. Ennalta määrättyä, salaperäistä voimaa jota pystyi haparoiden tulkitsemaan. Nyt hän ei tiennyt, halusiko hän olla osa jotain suurempaa. Halusiko hän leikkiä kohtalon pelinappulaa? Se leikki oli jatkunut samanlaisena jo liian kauan. 
 
Tuhon kynsissä on, aikamme sieluton,
mutta lupaan että huominen
on joskus monen vuoden takainen

 
Miksi hänen oli pitänyt syntyä tähän ikäluokkaan? Eikö hän olisi voinut syntyä vaikka nyt, tähän maailmaan jossa ei ollut enää pahuutta, jossa pystyi ponnistamaan siivilleen? Hänen siipensä oli revitty irti suden hampailla, poltettu pirunpalolla tuhkaksi. Ehkä maailma ei ollut täydellinen nytkään, ei ehkä koskaan. Lavender irvisti ironisesti. Milloin hän, vuoden tyhjäpäisin blondi, oli alkanut ajattelemaan näin syvällisiä? Kysymys oli tyhmä ja itsestään selvä. Viimeistään silloin kun hän oli herännyt Pyhässä Mungossa, eikä hänellä ollut enää kauneutta, eikä lapsellisia juoruja. Hän kuitenkin eli, eläisi vielä pitkään. Kaiken tämän jälkeen hän ei aikonut luovuttaa. 
 
Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kultakerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan

 
Hänellä ei ollut perhettä, ei kauneutta, ei liikaa rahaa. Hänellä oli vain tylsä työpaikka, jonka hän oli saanut vain koska sekin täytyy jonkun tehdä, ja kurja poikaystävä. Hän ei ollut kuollut taistelussa, kuten monet muut (sinun pitäisi olla hemmetin kiitollinen siitä). Hänet oli revitty rikki ja paiskattu nurkkaan. Mitä muuta hänellä enää oli? Vapaus. Ajatus oli hänelle vieras, mutta se tuntui täydellisen oikealta. Hän oli jumittunut omaan oravanpyöräänsä, mutta oli vapaa lähtemään siitä pois milloin vaan. Hän oli vapaa, helvetti!

On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Ei kukaan kotona oota
hän tekee u-käännöksen
ja nousee autosta huutaen
on sade lakannut, tie loistaa hohtoa
aurinko laskee ja nainen laittaa vikan röökin palamaan
on vapaa tekemään mitä vaan

 
Hän jarrutti ja käänsi ratin raivokkaasti ympäri. Takapää suti hetken, auto pysähtyi. Lavender astui ulos ja hengitti pakokaasun ja kosteuden kyllästämää ilmaa, avasi suunsa ja huusi. Hän kiljui ja kiroili taisteluhaasteensa maailmalle, sytytti askin pohjalle jääneen tupakan ja piteli sitä katkenneiden kynsiensä välissä. Hän ei lopettaisi polttamista tänäänkään, hänen ei tarvinnut, koska kukaan ei kuitenkaan välittänyt. Kyynelvanat kuivuivat poskille, hän tumppasi sätkän kosteudesta kiiltelevään asfalttiin. Lavender istui takaisin autoon vaaleat hiukset heilahtaen, painoi kaasua ja ajoi, ajoi ja ajoi. Kovempaa ja kovempaa, moottori huutaen. 
 
Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kultakerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan
 
Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Hopearausku

  • Vedenelävä
  • ***
  • Viestejä: 239
Vs: Vapaus käteen jää (K11, sodan jälkeinen angst)
« Vastaus #1 : 17.02.2021 13:25:53 »
Oli pakko tarttua tähän, kun huomasin otsikon – Vapaus käteen jää on ollut yksi lempibiiseistäni niin kauan kuin jaksan muistaa :D 

Biisin tunnelma välittyi hirmuisen hyvin tästä ficistä! Lavender on jollain tavalla juuri sopiva hahmo päähenkilöksi tähän tekstiin ja Cormac on ihan täydellinen mieheksi. Todellakin rarepari kyseessä, mutta tähän biisiin ja tähän ficciin ei olisi voinut kuvitella ketään parempaa – ihan loistavat roolitukset siis. 

Lainaus
Hänen poikaystävänsäkin oli vain Hermionen ja monen muun jämäpala.
Tämä koko teksti oikeastaan huokuu sellaista tiettyä katkeruutta ja melankoliaa, mutta tämä virke tuntui erityisen kolkolta. Hurja ajatus, että kaikista läheisinkin ihminen voi tuntua ylijäämätavaralta, ja toisaalta niin hirveän ymmärrettävää, että pulloa kallistelevasta miehestä ajattelee juuri näin. Käy kyllä sääliksi Lavenderia.

Lainaus
Hänen siipensä oli revitty irti suden hampailla, poltettu pirunpalolla tuhkaksi.
Ihanaa kuvailua ja todella oivaltava ajatus, että suden hyökkäys vei Lavenderilta muutakin kuin kasvot. ♥

Ja tuo lopun ymmärrys vapaudesta oli mielestäni hirveän hienosti kirjoitettu! Tämä oli upea lukukokemus, kiitos paljon :)

bannu © Ingrid

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 018
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Vapaus käteen jää (K11, sodan jälkeinen angst)
« Vastaus #2 : 17.02.2021 17:51:50 »
 Jotenkin aina yllätyn yhtä paljon, kun joku kaivaa esiin tällaisen vanhemman tekstin.  :D

Kiitos kommentista Hopearausku, ja mukavaa, että fikkeröiseni niin miellytti. Joskus sitä keksi helpostikin toinen toistaan rarempia parituksia! Vieläköhän irtoaisi jos hihaa ravistaisi reippaammin....
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii