Kirjoittaja Aihe: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)  (Luettu 2859 kertaa)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 398
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Nimi: Arthur Weasley ja uskalias aikomus
Hahmot: Arthur/Molly
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluff, romance, one-shot


A/N: Synttärificci Fiorellalle, tämän myötä toivotan oikein ihanaa synttäriä! :)



**


ARTHUR WEASLEY JA USKALIAS AIKOMUS


Hän veti syvään henkeä, ja sitten uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä kerran uudestaan, ja kun sekään ei auttanut, hän istuutui alas sängylle siitä huolimatta, että se narahti äkäisesti.

Voi sentään, hän ajatteli.

Vielä aamulla kaikki oli ollut hyvin, tai ainakin melko lailla paremmin. Hän oli herännyt niin kuin muinakin aamuina, katsonut itseään peilistä ja hieman suoristanut arkivillapaitaansa, jonka hänen isotätinsä Aurora Weasley oli loihtinut vaihtamaan väriä kantajansa mielialan mukaan, ja sillä hetkellä se oli näyttänyt rohkaisevaa vaaleanvihreää. Kyllähän hihansuut olivat vähän jo punertaneet, mutta hän oli ihan silkalla miehekkäällä tahdonvoimalla saanut värinvaihdon pysäytettyä paikattuihin kyynärpäihin.

Aamupalan jälkeen hän oli herättänyt uneliaan pöllönsä, jonka oli joutunut muuan harkitsemattoman vedon takia nimeämään Höntiksi, ja se oli lennähtänyt läheisen metsän yli mukanaan kirje hänen pikkuserkulleen Oscar Weasleylle. Oscar oli kannustanut häntä jo silloin, kun hän oli vasta haaveillut tästä uskaliaasta aikomuksestaan, ja silloin heidän joka-aamuinen pöllökirjeenvaihtonsa oli rohkaissut häntä suuresti. Oscar oli aina hyvin kauniin sanankääntein kuvaillut hänelle sitä, kuinka hänen suunnitelmansa edusti Weasleyn perheen miehille ominaista suoraselkäistä mutta silti vaatimatonta sankaruutta, kunnes sitten eräänä aamuna Höntti olikin tuonut kirjeen Oscarin vanhempien naapurissa asuvalta vanhalta noidalta. Kirjeessä oli lukenut kysy nyt hyvänen aika sitä tyttöä jo treffeille, senkin lusmuileva arkajalka.

Nyt hän veti syvään henkeä ja uskaltautui katsomaan itseään peilistä. Jos väriä vaihtava villapaita olisi ollut yhä hänen yllään, se olisi kenties kirkunut kirkkaan violettina tai ehkä varoittanut vaarasta punaisella sävyllä. Tänä iltana hän kuitenkin oli kaivanut komerosta esiin kaikkein parhaimman villapaitansa, ja se oli tasaisen metsänvihreä. Amelia-täti oli aina sanonut, että se korosti hienosti hänen hiustensa väriä.

Tänä aamuna Oscar ei ollut vastannut hänen kirjeeseensä. Hän kyllä epäili, että kenties Oscar oli aavistanut naapurin naisen puuttuneen heidän henkilökohtaisiin keskusteluihinsa. Kummallinen totuushan oli se, että äkäinen solvaus tuntemattomalta henkilöltä oli saanut vipinää hänen yleensä melko rauhallisiin kinttuihinsa paljon tehokkaammin kuin yksikään Oscarin huolella mietityistä sananlaskuista. Kenties Oscar oli salaa tuohtunut. Hän itse ei ollut lainkaan, hän nimittäin oli seuraavana päivänä vihdoin pysäyttänyt Molly Prewettin sen yhden jäätelöbaarin edessä, missä he ohittivat toisensa joka ikinen päivä paitsi viikonloppuisin.

Se oli ollut mitä jännittävin hetki. Hän oli käärinyt villapaitansa hihoja ja astunut uskaliaan askeleen eteenpäin kiiruhtavien velhojen keskelle ihan vain jotta oli onnistunut hipaisemaan kevyesti Mollyn käsivartta. Tytön korkojen kopse oli pysähtynyt saman tien ja tämä oli pyörähtänyt ympäri, ja toisin kuin hän oli yön synkkinä tunteina epäillyt, Mollyn kasvoille oli heti kohonnut hymy.

”Arthur Weasley”, Molly oli sanonut, ja Arthurin sydän oli jättänyt yhden tai kenties kolmekin lyöntiä väliin, ”sinähän olet se uusi poika jästiasioiden osastolla, se jonka leivänpaahdin karkasi viime viikolla ja meinasi paahtaa taikaministerin sormet.”

Arthur oli silloin nielaissut tukevasti. Molly Prewett tiesi hänen nimensä! Molly Prewett suorastaan tunsi hänet jo! Tätä uskomatonta onnea ei ollut edes Oscar osannut ennakoida, vaikka olikin Tylypahkan jälkeen suorittanut vielä monta kirjekurssia ja oli siis kaikin puolin lukenut mies.

”Hei”, hän oli sanonut, ja Molly oli hymyillyt suloisemmin kuin yksikään tyttö koko maailmassa koskaan ennen sitä.

Jälkeenpäin hän ei muistanut, kuinka oikein oli saanut asiansa sanottua. Ehkä siinä oli kyse taikuudesta niin kuin monessa muussakin asiassa. Joka tapauksessa Molly oli lyhyen mutta ikuisesti muistettavan hetken jälkeen pyörähtänyt ohi kulkevien ihmisten sekaan ja kävellyt matkoihinsa kellohame polvien ympärillä heilahdellen, ja siitä asti oli ollut ihan sovittu juttu, että Arthur Weasley jästiasioiden osastolta ja Molly Weasley, velholakiasiantuntija Tiiliskiven ykkössihteerikkö, olivat menossa treffeille.

Ja nyt se sitten tapahtuisi. Nyt oli se suuri päivä, jota Arthur oli odottanut viime viikon keskiviikosta tai, kuten hän sanoi itselleen, koko elämänsä ajan. Päivän mittaan hän oli toistellut tuota kohtalokasta ajatusta niin kauan, että hänen hiipivä jännityksensä oli muuttunut suoranaiseksi pahoinvoinniksi ja oli tarvittu monta hyväntahtoista vatsanvakautusloitsua, ennen kuin hän oli lopulta saanut edes juhlavillapaidan puettua ylleen. Ja siinä hän nyt seisoi, peilin edessä kädet ristittyinä rinnalleen, ei kun se näyttikin vähän liian jäykältä, siis kädet työnnettyinä taskuihin – paitsi että siitä tuli melkoisen rento vaikutelma, ja eihän saanut antaa Molly Prewettin luulla ettei häneen suhtauduttu vakavasti – tai siis ehkä paras tapa oli vain antaa käsien tehdä mitä ne tahtoivat. Arthur hengitti syvään jo ties kuinka monennen kerran tänään ja sanoi itselleen, että kyllä se siitä.

Sitten hän vielä lisäsi, että pahinta mitä saattaisi tapahtua olisi kutakuinkin jos hän sytyttäisi vahingossa jotain palamaan ja ravintolan henkilökunnan pitäisi rynnätä vesiloitsujen kanssa paikalle ja sitten joku vahingossa loitsisi Mollyn ketuksi tai muuksi hassuksi eläimeksi, eikä kukaan tietäisi miten loitsu purettaisiin, ja lopulta Molly joutuisi loitsuonnettomuuksien osastolle sairaalaan, ja kaikessa siinä kestäisi niin kauan, että ketunkorvat jäisivät pysyviksi hänen ihanien punaruskeiden kiharoittensa sekaan, ja sitäpaitsi ruokakin jäähtyisi.

”Arthur, kultaseni, sinulla taitaa olla jo hieman kiire”, Arthurin äiti huusi alakerrasta ja kylmä kauhu kulki Arthurin läpi nopeasti ja lamauttavasti kuin salamanisku. Lamauttava vaikutus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, koska seuraavaksi äiti huudahti kirkkaalla äänellä: ”Molly istuu täällä minun kanssani sohvalla ja odottaa sinua.”

Arthur ei ollut koskaan ollut erityisen kekseliäs kiroilija, ja niinpä tälläkin tärkeällä hetkellä hänen sanavarastonsa petti hänet. Tulevina vuosina ihana Molly Prewett, josta tulisi ihana Molly Weasley, joka jatkaisi hänen hurmaamistaan paitsi kellohameilla myös nasevilla kommenteilla, loputtomalla päättäväisyydellä ja niin monella punatukkaisella lapsella ettei hän siitä vielä uskaltanut unelmoidakaan, kiroilisi niin sanarikkaasti, että Arthur vain seisoisi vieressä, nyökyttelisi päätään ja myhäilisi itsekseen, siitäs saitte. Vielä hän ei kuitenkaan tiennyt mitään tuosta kaikesta, ja hieman riittämättömältä tuntuvan hyvä tavaton –lausahduksen jälkeen hän ryntäsi puoleenväliin saakka portaita kunnes tajusi unohtaneensa sukkansa.

Hetken päästä hän seisoi olohuoneen ovella sukat jalassa. Hän oli unohtanut kääriä toisen hihansa ja hänen tukkansa oli hieman sekaisin eikä hänen hengityksensä oikein kulkenut, mutta muuten kaikki oli vallan loistavasti. Molly Prewett nimittäin istui sohvalla hänen äitinsä vieressä ja joi teetä, eikä Arthur aivan onnistunut peittämään ihastunutta huokaustaan.

”Hei, Arthur”, Molly sanoi.

”Hei, Molly”, Arthur sanoi.

”Sinun pöllösi istuu minun olkapäälläni”, Molly sanoi, ja Arthur vilkaisi Hönttiä, joka puolestaan tuijotti häntä takaisin. Koskaan ennen hän ei ollut nähnyt pöllöään niin omahyväisen näköisenä.

”Voi sentään”, Arthur sanoi ja kokosi kaiken rohkeutensa. ”Mennäänkö?”

Molly asetti teekupin syrjään, nousi seisomaan ja pudisti hieman olkapäitään, jolloin Höntti lennähti pois. Kahden vuoden ja kolmen kuukauden päästä Molly muuttaisi Weasleyden ullakkohuoneeseen, riisuisi valkoisen huntunsa ja asettaisi hääkenkänsä lipaston päälle, ja sen jälkeen Höntti kieltäytyisi kahden viikon ajan kuljettamasta yhtäkään kirjettä, ellei Molly sitä hyvin kauniisti pyytäisi. Sitten pikkuhiljaa heidän elämänsä asettuisi aloilleen, pöllöposti kulkisi taas, Arthur oppisi karkaamaan Mollyn päättäväisimpiä hetkiä ulkovarastoon ja ennen pitkää vauvanpaljastusloitsukin näyttäisi vaaleanpunaista. He muuttaisivat pieneen taloon, jota alkaisivat kutsua Kotikoloksi, ja sitten suurentaisivat taloaan erinäisillä ja osittain yhteen sopimattomilla loitsuilla sitä mukaa, kun heidän kotinsa täyttyisi naurusta ja äkillisistä mutta pian ohi menevistä kiukunpuuskista. Ja monen kymmenen vuoden päästäkin Arthur olisi tyytyväinen, että oli silloin kerran uskaltanut pysäyttää Molly Prewettin kadulla ja pyytää häntä treffeille, vaikka se olikin melkein saanut hänen sydämensä pysähtymään.

Mutta vielä asiat eivät olleet edenneet aivan sinne saakka. Molly painoi kätensä Arthurin kättä vasten ja Arthur toivoi, että olisi älynnyt pyyhkäistä omansa housuihin, mutta nyt oli jo liian myöhäistä. Sitä paitsi hänen sydämensä hakkasi aivan hurjasti, kun he astelivat pihalle ja sitten ilmiintyivät käsi kädessä pienelle kujalle, jonka varrella oli se edullinen mutta sangen viihtyisä pikku ravintola.

”Minun pitää kertoa sinulle yksi juttu”, Molly sanoi, kun he olivat astumassa ravintolan kynnyksen yli. ”Minua vähän jännittää.”

Arhur katsahti Mollyyn ja Molly katsahti häneen, ja sitten hän teki jotain, mihin ei olisi koskaan uskonut uskaltautuvansa. Hän asetti toisen kätensä Mollyn poskelle, sulki silmänsä ja kumartui lähemmäs tyttöä, ja sitten hän vielä varmuuden vuoksi kurkisti toisella silmällään ettei Molly näyttänyt kauhistuneelta vaan enemmänkin – hyvä tavaton sentään – odottavalta ja toiveikkaalta, ja niinpä hän suuteli tyttöä kieltämättä melko kömpelösti ja parhaimmillaankin hyväntahtoisesti, mutta silti Mollyn suusta pääsi pieni onnellinen huokaus.

Paljon myöhemmin Molly Weasley istuisi keittiössään Kotikolossa, nojaisi kyynärpäällään porkkanoita täynnä olevaan pöytään ja sanoisi, että no eihän siinä nyt vielä kovin taitavia oltu, mutta ai että se oli hellä se suudelma.

Ja olihan se.
« Viimeksi muokattu: 02.09.2021 20:53:11 kirjoittanut toyhto »
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 737
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #1 : 21.10.2016 20:34:02 »
Voi hyvä tavaton sentään, miten suloinen ficci tämä oli!! Tuli niin kovin lämmin ja hymyilevä olo. Tässä oli jotenkin niin veikeä, vanhoja aikoja henkivä kerrontatyyli, joka hurmasi saman tien. Se oli juuri sopivan rönsyilevää. Tähän sopisi sellainen pehmeäsointinen kertojanääni. Voin niin hyvin kuvitella nuoren Arthurin ajatelleen ja tunteneen tällaista.

Tässä oli niin paljon kaikkea mukavaa ja kepeää. Nuo sukulaisten maininnat ja taikuus! Onhan Arthur kuitenkin kasvanut taikuuden keskellä, ja se näkyy! On lumottua villapaitaa, Höntti-pöllö (:D), naapurissa asuva vanha noita, kuriton leivänpaahdin ja tuo selostus "pahin, mitä voisi tapahtua" oli täynnä taikuuskommelluksia. Aivan ihana teema, ja olen aina ihan whii, kun taikuus korostuu ficeissä aivan erityisesti, koska se on niin kiva ja olennainen elementti ja siitä saa irti vaikka mitä.

Tämä kyllä aivan huokuu Arthurin lempeyttä ja hyväsydämisyyttä (ja ujoutta!), voi että, sulan näille sen ajatuksille ja huolenaiheille, ja miten Molly täyttää nuorukaisen pään vallan perusteellisesti! Pidin myös kovasti tuosta hyppivästä ajasta, että kuvataan, mitä tulee tapahtumaan ennen kuin se oikeasti tapahtuu. Sellaista ei enää kovin usein näe. Tähän se sopi todella hyvin.

Aww, oi, oi. Niin vallan ihana, sympaattinen ja lumoava ficci, kiitän!

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 792
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #2 : 22.10.2016 01:00:41 »
Minä jo luin tämän tuoreeltaan, mutten osannut puhelimella alkaa kirjoittamaan, niin meni myöhäksi kommentin kanssa.

Olen todella liikuttunut ja ilahtunut sydämestäni saakka, kun olit saanut aikaan näin ihanan ficin ja vielä omistanut sen minulle. Iso halaus ja suuri kiitos siitä! <3

Ja tämähän oli kerrassaan hurmaava. Hellyttävä ja suloinen ja niin hyvää mieltä luova, että ajatuskin saa jo hymyilemään. Molly ja Arthur ovat tässä niin ihastuttavan nuoria ja ujoja ja herkkiä - ja ihastuneita!

Tykkäsin hirmuisen paljon kaikista pienistä ihanista yksityiskohdista, niin kuin rohkaisevasti väriä vaihtavasta villapaidasta, Höntti-pöllöstä, Arthurin söpöstä hermoilusta ja harhailevista ajatuksista, ja siitä heidän elämänsä ystävä- ja perhepiiristä. Tuollaiset pienet täsmäloitsut vauvanpaljastus- ja vatsanvakautustarkoituksiin olivat myös hauska lisä!

Ja lopetus oli vielä niin ihanan fluffisen suloinen, että kruunasi kokonaisuuden täydellisesti. :) Tämä siis todellakin taitaa olla melkoinen ihkutuskommentti, mutta mitä tästä oikeastaan voisi parempaa sanoakaan, kuin että ficci täytti tarkoituksensa aivan erinomaisesti! Kiitos paljon! :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 955
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #3 : 22.10.2016 09:30:39 »
EI OO TOTTA MITEN IHANA!!

Siis voi hyvänen aika. Mulla loppuu koneesta kohta akku joten pitää kirjoittaa nopeasti, mutta en mä tästä kommentista saisi järkevää muutenkaan, koska ei luoja aaaaahh miten tää saattoi olla niiiiiin ihana! Siis mulla alkoi pistellä mahaa kun jännitin Arthurin puolesta, että mitä käy, ja hyvä etten alkanut itkeä, kun lopussa kuvailtiin noita tulevaisuuden tapahtumia ja voi elämä <33

Tää kirjoitustyyli oli aivan täydellinen tähän, ja kaikki yksityiskohdat olivat niin kohdallaan kuin vain voi olla, ja tästä tuli just mun tän hetken lempificci. Villapaita ja Arthur ja kellohame ja toinen villapaita ja pöllö ja vedonlyönnit ja mä oon nyt ihan sekaisin tämän ihanuudesta. Niin ja olin ihan varma, että otsikko viittaa kosintaan, mutta tämä treffeille pyytäminenhän olikin vielä hauskempi! Pikkuinen Arthur ressukka ei uskaltanut awww :')

Oon aina tykännyt tästä parituksesta, mutta en tajunnut, että ihan näin paljon. Oijoi<3<3
Never regret something that once made you smile.

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 210
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #4 : 24.10.2016 17:46:57 »
Lainaus
Kyllähän hihansuut olivat vähän jo punertaneet, mutta hän oli ihan silkalla miehekkäällä tahdonvoimalla saanut värinvaihdon pysäytettyä paikattuihin kyynärpäihin.

Ja tässä kohtaa tiesin, että tulen pitämään tästä fikistä kovasti.

Tämä on niin kovin suloinen, tai no, kai se on tavallaan jo luvattu kun genre on fluff, mutta se pitää kuitenkin sanoa heti ensimmäiseksi. Ihastelin pitkiä polveilevia lauseita, jotka tarjoavat jatkuvasti uutta ja edellisen kumoavaa tietoa. Tekstin sävy on humoristinen, hyväntuulinen, kertova, sellainen versio, jonka herra ja rouva Weasley saattaisivat hyvinkin kertoa lapsenlapsilleen. Jossakin kohdassa sain myös sellaisia elokuvamaisia voice-over-fiiliksiä, mutta en nyt saa päähäni mistä elokuvasta.

Varmaan se syy, miksi nyt tätä kommenttia kirjoitan on se, että olen niin ilahtanut aina lukiessani tällaista älykästä, humoristista fluffya. Suhteeni genreen on vähän ristiriitainen, ja aina kun luen mielestäni ihanan lajinsa edustajan, se on erityisen kivaa.

Molly oli hauska ja uskottava sekoitus perinteistä feminiinisyyttä (kellohameet) ja sitten sitä meille esiteltyä temperamenttista noitaa, joka päihittää kaksintaistelussa jopa Bellatrix Lestrangen. Ja ah, miten nautinkaan tästä kohdasta:

Lainaus
Tulevina vuosina ihana Molly Prewett, josta tulisi ihana Molly Weasley, joka jatkaisi hänen hurmaamistaan paitsi kellohameilla myös nasevilla kommenteilla, loputtomalla päättäväisyydellä ja niin monella punatukkaisella lapsella ettei hän siitä vielä uskaltanut unelmoidakaan, kiroilisi niin sanarikkaasti, että Arthur vain seisoisi vieressä, nyökyttelisi päätään ja myhäilisi itsekseen, siitäs saitte.

Voi ihanaa, höpsyä Arthuria! Voi miten hyvältä parilta he vaikuttavatkaan. En ole mikää hääfiilistelijä ja yleensä häihin liittyvä söpöily ei ole ns. minun kuppini teetä, mutta siinä kohtaa kun puhuttii hääkengistä ja hunnusta ullakkohuoneessa, tunsin aivan pientä tykytystä rinnassa :D

Ja lopetuksesta pidin paljon. Tulihan sieltä se fluff-suudelmakin, mutta se oli ihana uskottava, kömpelö, mutta hellä ensisuudelma. Ja tykkään siitä, miten Molly nojaa kyynerpäitään pöytään ja muistelee, vielä vuosien jälkeenkin muistelee, ja on selvästi kuitenkin onnellinen. Kiitos tästä!

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 398
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #5 : 25.10.2016 22:12:33 »
Sokerisiipi, kiitos! Voi hitsi, onpas kivaa kuulla että tämä jätti hymyilevän olon, ja myös vähän hassua kun olen viime aikoina jotenkin tuntunut kirjoittavan enemmän sellaista tekstiä minkä vaatimaton tarkoitus on mieluummin raastaa sydäntä kuin lämmittää :D Mutta tätä tarinaa oli kyllä tosi kiva kirjoittaa! Ihanaa että tykkäsit eri ajoissa hyppivästä kuvailusta, olin vähän huolissani että onko se liian sekavaa. Harvemmin sitä uskaltaudun käyttämään niin paljon kuin tässä tarinassa, mutta tässä se tuntui mahdolliselta, koska tämä oli muutenkin vähän sillei kepeällä huumorimielellä kirjoitettu tarina! Kiitos tosi paljon kommentista :)

Fiorella, olen ihan tosi iloinen että tykkäsit! Mulla oli kyllä mielessä vielä vuosien takaa sellainen jonkinlainen kuva siitä että millaisista tarinoista pidät, ja jotenkin suuri Arthur/Molly-inspis iski heti kun näin ilmoituksesi siellä synttärificci-topicissa :) Ihanaa jos tämä onnistui luomaan hyvää mieltä, minullekin kyllä tuli erittäin hyvä mieli tätä kirjoittaessa, Arthur ja Molly ovat niin symppiksiä! Ja suuteluloppu oli kyllä aika varma valinta tälle ;) Kiitos kommentista, se oli myös oikein erinomainen, ja ihanaa että sulla oli synttärit niin sain syyn kirjoittaa tämän pikku tarinan :)

nominal, kiitos, olen ihan fiiliksissä kyllä tuosta sun kommentista :D Ihanaa että jännitit Arthurin mukana! Arthurilla oli kyllä tosiaan hurjan jännää, mutta onneksi kaikki loppui parhain päin. Mä en nyt oikein tiedä edes mitä sanoa, paitsi että kiiiitos ja niin, Arthur ja Molly on ihania!

Kaira, kiitos! Minunkin suhteeni fluffyyn on ristiriitainen, joten ihan mahtavaa kuulla toiselta fluffyyn epäluuloisesti suhtautuvalta että fluffyydestä huolimatta tarina on tuntunut suloiselta ja muuta sellaista :D Mä kyllä nautin suuresti tämän tarinan kirjoittamisesta, joten ehkä epäluuloistani huolimatta tämänsorttista tekstiä pitäisi harrastaa useamminkin. Ilahduin myös tosi paljon siitä että löysit tämän tarinan Mollysta sekä feminiinisyyttä että temperamenttia! En oikein tiedä mistä se feminiinisyys lipsahti näin suurena määränä tähän tekstiin, ehkä kuvittelen että se on se Arthurin silmien ihaileva ja tässä vaiheessa vielä aika vaaleanpunainen katse. Mutta voishan sitä kyllä kohdistaa vaaleanpunaisen katseen myös johonkin muuhunkin kuin kellohameen alta pilkottaviin sääriin. Ehkä kirjoitan tästä innostuneena vielä joskus vähän erilaisen Mollyn ja yhtä ihastuneen Arthurin :D Ja hahaa, mahtavaa jos hääkengät aiheutti pientä sydämentykytystä! Mä jotenkin kyllä kuvittelen Mollyn ja Arthurin hyvin perinteiseksi tai tavallaan sovinnaiseksi pariskunnaksi, ehkä pitäisi mahdollisella seuraavalla kirjoituskerralla pikkuisen sekoittaa pakkaa joltain osin!
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Paquette

  • ***
  • Viestejä: 359
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #6 : 27.10.2016 20:12:11 »
Mulla ei oikeastaan ole mitään lisättävää aiempiin kommentteihin, mutta halusin kuitenkin kertoa, että pidin tekstistä paljon. Arthur on kirjoissakin mielestäni sympaattisimpia hahmoja ja tässä hän on vallan suloinen ja hänen puolestaan tosiaan jännittää. Myös minua miellyttivät yksityiskohdat, etenkin taikamaailmaan liittyvät, kuten juuri väriä vaihtava villapaita.

Lainaus
Sitten hän vielä lisäsi, että pahinta mitä saattaisi tapahtua olisi kutakuinkin jos hän sytyttäisi vahingossa jotain palamaan ja ravintolan henkilökunnan pitäisi rynnätä vesiloitsujen kanssa paikalle ja sitten joku vahingossa loitsisi Mollyn ketuksi tai muuksi hassuksi eläimeksi, eikä kukaan tietäisi miten loitsu purettaisiin, ja lopulta Molly joutuisi loitsuonnettomuuksien osastolle sairaalaan, ja kaikessa siinä kestäisi niin kauan, että ketunkorvat jäisivät pysyviksi hänen ihanien punaruskeiden kiharoittensa sekaan, ja sitäpaitsi ruokakin jäähtyisi.
Tämän halusin lainata, koska olen aina ajatellut, että "kuvittele pahin mitä voi tapahtua"-neuvon antajilla täytyy olla todella huono mielikuvitus. ;D Arthurin skenaariolle nauroin ääneen. Tosin ketunkorvathan olisivat söpöt! Olen itse joskus haaveillut korvista ja hännästä, joilla voisi ilmaista tunnetiloja, kun en verbaalisesti oikein osaa... No koska Mollylla ei liene tällaisia ongelmia, hän ei varmaan olisi ollut korvista mielissään. :D

Kurkistukset tulevaan olivat kivoja myös ja loppu oli juuri sopivan romanttinen. Kiitos! :)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 040
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Arthur Weasley ja uskalias aikomus (S, fluff, one-shot)
« Vastaus #7 : 11.10.2020 14:57:13 »
Awws, miten suloinen teksti. Rakastan Arthur/Molly-paritusta, ja tää taisi itse asiassa olla ensimmäinen sellainen, joka kuvaa heidän suhteensa ensiaskelia! Kivaa vaihtelua, ja kun tietää, miten myöhemmin käy, tätä on jotenkin tosi herttaista lukea. Että vaikka kumpaakin nyt jännittää, itse tietää, että kaikki menee pohjimmiltaan oikein onnistuneesti :3

Tässä oli paljon kivoja yksityiskohtia, kuten Arthurin väriä vaihtava villapaita, pöllön nimen alkuperä, se mitä Molly tietää/muistaa Arthurista ja kummankin kiroilutavat ;D Arthurin panikoinnit olivat myös suloista luettavaa, ihanan rikkaita.

Lainaus
Sitten hän vielä lisäsi, että pahinta mitä saattaisi tapahtua olisi kutakuinkin jos hän sytyttäisi vahingossa jotain palamaan ja ravintolan henkilökunnan pitäisi rynnätä vesiloitsujen kanssa paikalle ja sitten joku vahingossa loitsisi Mollyn ketuksi tai muuksi hassuksi eläimeksi, eikä kukaan tietäisi miten loitsu purettaisiin, ja lopulta Molly joutuisi loitsuonnettomuuksien osastolle sairaalaan, ja kaikessa siinä kestäisi niin kauan, että ketunkorvat jäisivät pysyviksi hänen ihanien punaruskeiden kiharoittensa sekaan, ja sitäpaitsi ruokakin jäähtyisi.
Tää pätkä oli kyllä varmaan lempparini koko ficissä. Arthur pääsi kauhukuvissaan niin pitkälle ;D Repsahdin tuolle lopun "sitäpaitsi ruokakin jäähtyisi", ihan kuin se olisi se pahin, mitä voikaan käydä.

Nuo pienet kurkistukset tulevaan olivat myös oikein somia :3 Vaikka itsehän sillee isossa mittakaavassa tietää, mitä käy, niin tuollakin oli kaikkia söpöjä yksityiskohtia, jollaisia kirjat eivät kerro ^^

Soma myös tuo heidän ensimmäinen suudelmansa. Kömpelöä joo, mutta sehän se vasta suloista onkin :3 Ja niin hellää ♥
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti