Ficin nimi: Virvoitusjuoman jännittävät ulottuvuudet
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Iron Man
Ikäraja: S
Päähenkilö: Tony Stark
Genre: Krapula ja vapina -draama
Summary:
Ensimmäinen kulaus oli pala taivasta ja toinen hellä kosketus, joka melkein kutsui toiselle puolelle universumia.A/N: Sain
Väripaletissa van Dyckin ruskean, ja löysin ainakin kymmenen erilaista sävyä, joista kaikki väittivät omalla tavallaan kattavansa kyseisen määritelmän. Lopulta päädyin sellaiseen mustanruskeanpunaiseen ja hetken mietittyäni keksin sille tarinan ympärille. Fandomia mietin jonkin aikaa ja ajattelin laittaa tämän Avengersiin, mutta toisaalta tässä ei ole mainintoja muista kuin Tonysta itsestään ja niin edelleen, joten sanoisin sitä kautta Iron Manin olevan lähempänä totuutta (sikäli mikäli sillä nyt suurta merkitystä olisi). Samaa Marvelin perhettä kaikki tyynni.
***
Sinä lokakuisena päivänä Tonylla ei ollut aavistustakaan siitä, miten hän oli onnistunut saamaan itsensä sängynpohjalta keittiöön asti. Pehmeintä mahdollista fleecekangasta oleva aamutakki tuntui etovan nihkeältä ihoa vasten, eikä moinen inhotus ainakaan hillinnyt selkää pitkin kirmailevia kylmiä väreitä.
”Huomenta, JARVIS”, Tonyn onnistui mutista, vaikkei mikään olisikaan velvoittanut häntä kommunikoimaan kenenkään kanssa. Ehkä kyseinen ajatus koskikin eläviä ihmisiä siinä kohtaa. JARVISin kanssa hän kenties juuri ja juuri jaksoi vaihtaa muutaman sanan edes siitä ilosta, ettei hänen tarvinnut tuntea olevansa niin pahuksen yksin valtaisassa asunnossaan, joka koristi New Yorkin katukuvaa kuin kookas rubiini kultakruunua.
”
Hyvää päivää, herra Stark”, tekoäly tervehti takaisin tavanomaisen leppoisasti.
Tony vilkaisi ruokailutilan suurta seinäkelloa. Huomenien toivottaminen taisikin olla tarkemmin ajatellen hieman myöhälle vedettyä.
”
Voitteko hyvin?”
”Siinähän tuo”, mies sanoi vaisusti ja oli miltei sokaistua jääkaapin valojen iskeytyessä inhottavasti verkkokalvoille. ”Perhana, onko tämä aina ollut näin kirkas?”
”
Voin säätää sitä himmeämmälle, mikäli tahdotte.”
”Töpinäksi vain.”
JARVISin avustuksella Tony saattoi luopua tihrustavasta katseestaan ja hapuilla epävakaasti käteensä puolitäyden munakennon. Huolimatta siitä, että hänellä oli taloudessaan käytettävissä yksi jos toinenkin kotitöihin erikoistunut robotti tai muu vekotin, jokin hänen mielessään kehotti tarttumaan ruoanlaittoon korkeimman omakätisesti. Kokkivekotin oli kokenut päivityksen yhteydessä epävakaan naksahduksen ja päätynyt kellarin työpajalle muiden keskeneräisten mokomien seuraksi. Tapauksen muistaminen kismitti Tonya suunnattomasti.
”Tiedätkö mitään hyvää munakasreseptiä?” Tony kysäisi hovimestariltaan etsiessään paistinpannua kaapistoista, mikä ei käynyt järin tehokkaasti, sillä pienikin kumartuminen sai sekä hänen päänsä että vatsansa vellomaan sen verran tehokkaasti, että hänen täytyi tuota pikaa ojentautua takaisin pystympään.
”
Paprika ja timjami saattaisivat tuoda perinteiseen omelettiin oivallista sivumakua.”
”Timjami? Onko minulla timjamia?”
”
Maustekaappinne on täysin varusteltu.”
JARVIS puhui näköjään totta. Avatessaan pienemmän oven Tonyn eteen aukeni purkkien ja sirottimien kokoelma. Eipä hän olisi arvannut omistavansa keittiössään niin laajan valikoiman mausteita. Suola, pippuri ja chili olivat koko hänen ruoanlaittonsa kulmakivet, joten kenties hän sai olla tyytyväinenkin, että hänellä oli apulaisinaan robotteja, jotka näkivät hieman suuremmassa määrin vaivaa sapuskan eteen.
Kananmunat olivat kaikin puolin tuoreita ja hyväkuntoisia, mutta jo ensimmäisen rikottuaan Tonyn teki mieli oksentaa. Tilkka öljyä pannulla sai munan paistumaan ennätysajassa ja luonnollisena seurauksena keittiöön levisi joidenkin mukaan kenties houkutteleva tuoksu, mutta joka oli Tonyn nenään aina muistuttanut jotain epäilyttävää. Ei suolikaasujen suotta sanottu lemuavan mädälle kananmunalle. Ei moinen ajatus usein häntä kiusannut, mutta sillä hetkellä se suorastaan kirkui hänen silmiensä edessä.
Vilpittömän typertyneenä Tony tuijotti rapeaksi valmistuvaa ruokaansa ja totesi muutaman yrityksen jälkeen, ettei olisi yksinkertaisesti mahdollista olla samassa tilassa kovinkaan pitkään. Ärtyneenä hän hylkäsi munakkaan kylmälle liedelle jaksamatta edes heittää sitä pois.
”JARVIS, tuuleta vähän”, hän mumisi oikein tuntien, miten paha olo sai hänet lakanankalpeaksi. Vakaiden ennakko-olettamusten vastaisesti pienestä sievästä illanvietosta oli todella seurannut vuoden krapula. Joskus vastaavassa tilanteessa hän oli tavannut äidillisesti muistuttaa itseään juomasta enää koskaan, mutta sen hän oli loppujen lopuksi kokenut turhaksi jo kauan sitten ja siksi luopunut mokomasta lässytyksestä. Jos hän toisaalta olisi ollut fiksumpi, hän ehkä olisikin ottanut kyseisestä hyvästä neuvosta vaarin, eikä vain todennut jälkeenpäin miten järkevää se olisikin ollut.
Tony avasi jääkaapin uudelleen ja tuli katsahtaneeksi oven hyllyille. Hänen ruskeat silmänsä olivat miltei pudota päästä, kun ne havaitsivat punaisen etiketin koristaman virvoitusjuomapullon. Miten hän ei ollut aiemmin havainnut omistavansa Coca-Colaa?
Onnesta voihkaisten Tony istahti raskaasti pöydän ääreen ja väänsi korkin auki kolmannella yrityksellä. Ensimmäinen kulaus oli pala taivasta ja toinen hellä kosketus, joka melkein kutsui toiselle puolelle universumia. Kuuran sulettua huoneenlämmössä lasipullon pinta helmeili kuin lehdet aamukasteessa, samoin kuin joka iikalle tutun etiketin puna toi mieleen juhlavimmassa kukassaan komeilevan ruusun.
Tony virnisti oudon runollisille ajatuksilleen ja katseli, miten ikkunasta hiljalleen sisään leijuva valo sai juoman mustan muistuttamaan pikemminkin punaista. Jostain syystä se kiehtoi häntä kuluvassa hetkessä suorastaan hävettävän paljon. Ehkä hänkin ansaitsi jotain mielenkiintoista muuten niin harmaaseen kankkusen tärvelemään päivään, olikin että sellaista löytyi colapullon sisällön ihmettelemisestä.
Mustaa, punaista, mustanpunaista. Yksinkertaista mutta mahdottoman monipuolista.
Tonyn laiskat ajatukset raksuttivat verkkaisesti seinäkellon tahtiin. Ehkä colaa sittenkin olisi voinut kuvailla paremminkin ruskeaksi: havainnon puolesta puhui punaruskea puoliympyrän muotoinen jälki, joka painui pöydän tammea vasten hänen kohottaessaan pulloa jälleen huulilleen. Kylmyys, hapokkuus ja maku hipoivat täydellisyyttä ja silti koko juoma tuntui selittämättömän merkilliseltä. Makuakin olisi parhaiten voinut kuvata juuri nimenomaan colaksi, vaikka ummikolle sellaisen selittäminen olisi käynyt suuresta työstä. Saati sitten, että pelkkä väri aiheutti sellaista päänvaivaa.
Mustanpunaisenruskea. Cola osasi vaihtaa väriään tilanteesta riippuen kuin kameleontti.
Pieni röyhtäys kohosi syvältä kurkusta ja sai Tonyn värähtämään. Inhottavinta sellaisissa juomissa oli aina niille ominainen hapokkuus, vaikka sen puuttuminen oli oikeastaan vielä raivostuttavampaa ja suoranainen pyhäinhäväistys. Mahtoiko se olla jotain arkipäivän masokismia, että ensin irvisteltiin ja röyhtäiltiin melkein kyyneleet silmissä, mutta samalla ei tullut kysymykseenkään, että hapokkuus olisi jostain syystä jäänyt pois. Sehän kuului asiaan kuin nenä päähän tai omenahillo lettujen päälle.
”JARVIS, kerro minulle Coca-Colan kemiallinen kaava”, Tony aloitti, mutta saman tien heilautti kättään kieltävästi. ”Tai älä sittenkään, perehdyn asiaan itse.” Yhtään mikään muu kuulosti oikeastaan sen rinnalla aika mielenkiinnottomalta. Cola todella pelasti hänen päivänsä monessa merkityksessä.
”
Saanen muistuttaa teitä puheesta, jonka lupasitte pitää yliopistolla?”
”Äh, pahus. Monelta se olikaan?”
”
Kello neljältä, sir.”
Toisin sanoen hänellä oli vapaata aikaa lähemmäs kaksi tuntia, ennen kuin alkoi olla sopiva aika valmistautua näyttäytymään ihmisten ilmoilla.
”Tämä selvä”, Tony tokaisi ja nousi kömpelösti mutta oudon pirteänä tuolistaan. ”Pidä huoli, ettei minua häiritä vähään aikaan. Ja ai niin, tilaa kiinalaista kello kolmeksi.”
”
Haluatteko vielä muuta?” JARVIS kysyi ystävällisesti täydellisen hovimestarin tavoin. Tony oli aikeissa vastata kieltävästi ja harpata laboratorioonsa, mutta katsahti sitten pulloa kädessään.
”Hommaa vielä korillinen colaa.”
