Kirjoittaja Aihe: The Walking Dead (tv-sarja)  (Luettu 77420 kertaa)

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
The Walking Dead (tv-sarja)
« : 28.09.2016 19:35:33 »


The Walking Dead on yhdysvaltalainen televisiosarja, joka perustuu Robert Kirkmanin luomaan samannimiseen sarjakuvaan. Siinä joukko ihmisiä on selvinnyt zombiepidemialta ja etsii turvapaikkaa zombien valtaamasta Amerikasta. Pääosassa on apulaissheriffi Rick Grimes (Andrew Lincoln), joka herää sairaalasta ja huomaa zombien hallitsevan maailmaa. Hän lähtee etsimään perhettään ja löytää muita selviytyjiä matkan varrella.

Tämä topik on vapaa areena jutella The Walking Dead - tv-sarjasta ja siihen liittyvistä asioista. Muistattehan, että jos ette ole vielä katsonut sarjaa ja ette tahdo spoilaantua, vaikka sarja muuten kiinnostaisikin, niin lukekaa varoen!

Spoilaamisesta sovitaan sen verran: kausista 1-9 saa puhua vapaasti, koska kaikki näistä on nähty Suomessa jo jokunen tovi sitten. 10 kausi on esitetty viimeisimpänä Yhdysvalloissa sekä Suomessa ja siitä keskustellaan sitten pienellä fontilla kirjoittaen ja varoitellaan spoilaamisesta (tai uudella spoiler-tagilla)! Päivitän tätä spoiler-asiaa aloitusviestiin sitä mukaa kuinka tilanne muuttuu.

11. kausi tulee olemaan sarjan viimeinen ja se tulee näkymään Yhdysvalloissa 2022.

Kaikki sarjasta kiinnostuneet ehdottomasti mukaan höpisemään! Ketkä on sinun lempihahmot? Mikä juonenkäänne oli paras/huonoin? Mitä mieltä olet sarjasta ja onko mielipiteesi muuttunut kausien edetessä? Inhokkisi sarjassa? Kenen kuolema on tuntunut kaikkein pahimmalta/kenen kuolemasta olet riemuinnut? Mitä odotat tulevalta? ym. Ihan kaikkea!!

Tervetuloa mukaan jakamaan tämä fanaattisuus kanssani!



« Viimeksi muokattu: 14.09.2020 19:57:11 kirjoittanut niiina »

niiina
Dramione

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 890
  • ava © Ingrid
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #1 : 30.09.2016 22:51:57 »
Uu, The Walking Dead. :D

Lempihahmot on ehkä Daryl ja Michonne. En vain yhtään tykkää siitä juonenkäänteestä, että Rick ja Michonne alkoi olla yhdessä. Mulle se tuli ihan puskista, vaikka sitä oli periaatteessa vähän pohjustettu etukäteen. En vain kykene näkemään niitä pariskuntana. Olen aina kokenut sen niiden jutun pikemminkin sisarussuhteena, en todellakaan olisi koskaan arvannut, että juuri niiden välille isketään romanttista kipinää. Michonnesta tykkään, koska hän on aikamoinen badass. I mean come on, kaksi zombie-lemmikkiä, joilta on vedetty kädet ja leukaluu pois. XD Ja se upea japanilainen miekka (katana?)... pitääkö mun edes muuta sanoa? :D

Ja noh, mitä Darylista nyt voi sanoa? :D Tykkään siitä, ettei se päästä helpolla lähelleen ja että se on edelleen vähän mysteeri, vaikka senkin taustoja on aina paikoitellen (kai) availtu katsojille. Onhan se vähän stereotyyppinen hahmo siinä mielessä, että hää on kovin miehinen mies, sellainen käytännönläheinen ja vähän erakkoluonteinenkin, joka ei paljoa pukahda ja joka on koko ajan olevinaan niin cool. XD Jostain muuten luin, että käsikirjoittajat pohti vähän, että kirjoittaisivatko Darylin biseksuaaliksi. Musta se olisi ollut mitä mainioin ratkaisu Darylin hahmolle, koska siinä olisi kivasti rikottu tiettyjä "miehisten miesten" stereotypioita. Norman Reedus oli itse käsittääkseni ihan innoissaan tuosta ideasta, mutta kai siellä tuotantotiimissä sitten aateltiin, että olisi liian riskialtista kirjoittaa noin pidetty hahmo biseksuaaliksi. Valitettavasti ne seksuaalivähemmistöt näyttää edelleen olevan arka paikka televisiossa. Yleensä kaikki seksuaalivähemmistöt kuitenkin esiintyy sarjoissa pelkkinä sivuhahmoina, jotka on vielä kaiken lisäksi aika stereotyyppisiä kuvauksia. Kun Aaron astui kuvioihin ja otti siinä yhdessä vaiheessa Darylin tavallaan siipiensä suojiin, elättelin toiveita pienestä romanttisesta kipinästä niiden välille, mut se jäi sitten tapahtumatta. :/

Siitä lääkärinaisesta pidin myös. En vain muista nyt kuollaksenikaan hänen nimeään (olisiko ollut Denise?). Se vaalea, jolla oli ne silmälasit. Hänhän vain sitten kuoli aika yllättäen viime kaudellako ja se tuli kanssa ihan puskista. Juuri kun sarjaan saatiin yksi uusi mielenkiintoinen hahmo, hänet heivattiinkin heti pois päiviltä. -__- Tykkäsin kuitenkin hänen hahmonkehityksestään (vaikka se jäikin lyhyeksi) ja hän vaikutti aidosti mukavalta ihmiseltä. Musta oli kiva seurata vaihteeksi sellaista vähän epävarmempaa ihmistä. Rickin porukka kun on kuitenkin täynnä kovanaamoja, niin on vastapainoksi kiva seurailla vähän inhimillisempien ihmisten kamppailua tuossa maailmassa. :D

Inhokkeja on ainakin Abraham. En vain voi sietää häntä millään muotoa. Sarjassa on jo monta miespuolista kovanaamaa, miksi niitä Rick-kopioita pitää tulla kelkkaan koko ajan lisää ja lisää? Toivon, että Negan tappaa Abrahamin, koska ilmeisesti Abrahamin olisi pitänyt kuolla jo aikaisemmin samalla tavalla kuin Denise kuoli. Siis kun tv-sarjaa vertaan siihen sarjakuvaan. Glenn tietysti sarjakuvan mukaan kuolisi Neganin piikkinuijaan, mutta sarja ei ole aina noudattanut alkuperäisteosta, joten saa nähdä, miten käy.

Shane oli myös inhottava. Se oli oikeasti vastenmielinen tyyppi, mutta onneksi kuoli jo tokan (?) kauden lopussa, niin ei tarvinnut enää sen skitsoilua seurata. Rick ei ole inhokki, eikä suosikki. Välillä se menee, mutta välillä se on tosi ärsyttävä. Se on vähän kuin joku Jack Bauerin kaltainen yli-ihminen, joka selviää kuin ihmeen kaupalla tilanteesta kuin tilanteesta. XD Kuvernööri oli vähän samanlainen. Sitä tavallaan inhosi koko ajan, mutta kun se kuoli, niin mulle ainakin jäi vähän tyhjä olo. Se kuvernööristä kertova kirjahan on muuten mainio ja sen kautta aloin tykästyä hahmoon enemmän. :'D

Musta tuntuu, että sarjan taso on laskenut, mitä pitemmälle sarja on edennyt. Eka kausi oli tosi mielenkiintoinen ja herätti heti kiinnostuksen. Sitten sarja on alkanut toistaa itseään ja olen kaivannut siihen jotain isompia juonenkäänteitä. Darylille saisi kyllä kehitellä taas jotain. Se on ollut Bethin kuoleman jälkeen niin vähän parrasvaloissa. :/

// Niin ja siitäkin piti mainita, että tykkään kyllä tosi paljon niistä verisemmistä gore-kohtauksista ja zombien tappamisista, mutta sitä hohtoa vie vähän pois se, että kaikki ne tapot on periaatteessa tehty tietokoneella ja sen kyllä näkee. Onhan se ymmärrettävää, että on työlästä läträtä koko ajan tekoveren kanssa, mut silti. Ja se, että aseet hädin tuskin potkaisee taaksepäin, kun niillä ampuu. Eih! Tuollaiset pikkujutut ärsyttää pitemmän päälle, kun niissä ei tapahdu juurikaan parannusta. :'D
« Viimeksi muokattu: 30.09.2016 23:08:53 kirjoittanut Kosmik »

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #2 : 01.10.2016 16:55:03 »
Kiitos Kosmik uskaliaasta ensimmäisestä osallistumisesta! Minä jo pelkäsin, että joudunko odottelemaan täällä yksin kunnes uusi kausi alkaa ja kiinnostuneet taas heräisi ;)

Kirjoitinkin jo tuonne yleiseen tv-sarja topaan aika avautumisen hahmoineen päivineen, mutta voisin toki nytkin käydä vähän läpi omalta osalta noita asioita ja eritavoin kuin aikaisemmin. :D

Itse tosiaan katsoin sarjan vasta tuossa syyskuun aikana ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ja ennen sitä olin katsonut vain yksittäisiä jaksoja juurikin sen vuoksi, ettei sarjalle ollut aikaisemmin oikein ollut aikaa kun tämä maailma on täynnä loistavia sarjoja! Kuitenkin jäin melkein heti koukkuun. Aluksi sarja tuntui aika puuduttavalta, koska ensimmäistä jaksoa oli venytetty hurjasti, mutta kun sarja siitä pääsi vauhtiin niin eihän sitä olisi maltannut lopettaa. Siksi tässä odotellaankin enemmän kuin innolla uusia kausia!

Itselle ne lempihahmot on varmasti Daryl ja Michonne.. Lukisin toki tähän mukaan myös Rickin, koska se on tosiaan hahmo, jota en välillä voi sietää ja välillä se on loistava. Myös Glenn, Maggie ja Carl on hahmoja, mistä pidän. Inhokit taas on varmasti Abraham sekä muutamia uusia, jotka ei jotenkin ole päässyt kyllä itselle semmoiseen samaan tilaan kun moni muu vanhempi hahmo. Tuossakin voi olla, että lämpeän hitaasti uusille. Eugene myös herättää minussa inhotuksen tunteita, vaikka hahmo kuinka yrittäisi kasvaa niin en vaan kykene lämpeämään hänen kankeudelleen! :D

Huonoihin ja hyviin juoneenkäänteisiin on vaikea vastata, vaikka sitä itse tuossa kysyinkin. Jotkut kuolemat ovat mielestäni olleet todella tarpeettomia ja sen kautta varmasti olen luetellut ne päässäni huonoiksi juonenkäänteiksi. Sarja on varmasti mulle haastava, koska vihaan menetyksiä ja joskus on äärimmäisen haastavaa ottaa vastaan jonkun sellaisen hahmon kuolema, joka on itselle rakentunut tärkeäksi. Onneksi ihmiset on Darylin hahmolle luoneet jo niin hurjan fanilauman ja vaatimukset, että toivon, ettei tiimi tapa häntä pois.

Oma mielipide sarjasta toki vähän muuttui sen edetessä, alussa olin tosi innoissani ja jotenkin kun sarja jatkui niin eteen tuli myös enemmän ns. taantumia, jolloin tuntui ettei sarja liiku kunnolla ja sanoinkin tästä tuolla aikaisemmin, että sarja alkoi sisältämään liikaa toistoa ja jopa jaksoja, mitkä olisi halunnut skipata. En itse arvostanut yhtään, että saatettiin tuhlata kokonainen jakso vain joidenkin tiettyjen hahmojen näkemykselle tapahtumista vaan olisin itse kaivannut enemmän sekoitusta ettei tule sellaista, että aa katsotaas taas sama jakso uudestaan, mutta näiden silmistä, kiva! Kuitenkin kun lopputulos oli jo selvillä. Näin vain silmissä sen pettymisen, mikä ihmisellä on varmaan ollut, ketkä on katsonut sarjaa yhdysvaltojen tahtiin. Itselle onni oli, että pääsi samantien eteenpäin kun jaksoja oli vielä katsomatta eikä tarvinnut pettyä niin raskaasti kun tapahtumat ei edennytkään!

Kuolemista varmasti itselle ne ärsyttävimmät oli Lori ja Beth. Kumpikaan ei onneksi ollut mikään lemppari, mutta olisin kaivannut kyllä heitä vielä mukaan pidempään. Lori olisi voinut olla mukana vielä muutaman kauden enemmän ja selvittää asiansa ennen kuolemaansa. Beth taas oli alusta asti melkein yksi inhokeistani, koska en voinut sietää hänen asennettaan ja itsemurha toiveitaan ym. Hänestä huomasi, että hahmo oli sarjassa hyvin nuori. Näyttelijä on kyllä hemmetin hyvännäköinen! Kuitenkin aloin osittain pitämään hahmosta kun olen tässä käsitellyt ja pyöritellyt asioita päässäni. Beth on mulle hankala, koska hänkin on hyvin sellainen kenestä en pidä ja sitten taas pidän. Pidin loppuajan Bethistä. Kasvu alkoi Judithin hoitamisesta ja Darylin kanssa keskusteluista. Lisäksi mielestäni tytön kuolema oli todella turha enkä ymmärtänyt, miksi hänen piti vielä vahingoittaa poliisinaista, vaikka nainen olikin hölmö. Daryl tuossa kohtauksessa sai kyllä sydämen jättämään lyönnin väliin. Voi toista.<3

Shanen kuolemalle kyllä riemuitsin, ai että inhosin häntä alusta loppuun! Myöskin kuvernöörin kuolema oli jees - juttu. Hahmona toki myös hänkin kasvoi ja pystyin ymmärtämään hänen tuskaansa, koska hänkin oli menettänyt kaiken, mutta en vaan kyennyt ymmärtämään hänen ajatusmaailmaansa ja pakkomiellettään aiheuttaa pahaa muille. Serkkuni kehui kovin, että Kuvernööri oli paras hahmo aikoihin, mutta en ihan hänen hypetykseensä päässyt mukaan. :D

Ja se mitä odotan tulevalta? Apuva! Odotan ettei minun ketään lempihahmoa tapeta ja toki hyvä, että Negan hyppäsi sarjaan, että saadaan äksöniä kun viime kausi oli suhteellisen rauhallinen senkin vuoksi, että porukka on saanut olla aika turvassa (mikä myöskin on ollut osaltaan kivaa katsottavaa, melkein normaalia elämää!). Toki en haluasi, että sarja muuttuisi keskitysleiri meiningiksi, että kaikki kulkee kuin sumussa totellen Negania ja antaen tälle puolet kaikesta, eli toivottavasti kunnon kapinaa on luvassa eikä tuollaisille asioille anneta periksi! Pohdiskelinkin jo toisessa topassa, että Rickissä ja Neganissa on paljon samaa, vaikka toimitapa on hiukan erilainen. Kuitenkin molemmilla on tapansa selviytyä.

Lainaus
Lempihahmot on ehkä Daryl ja Michonne. En vain yhtään tykkää siitä juonenkäänteestä, että Rick ja Michonne alkoi olla yhdessä. Mulle se tuli ihan puskista, vaikka sitä oli periaatteessa vähän pohjustettu etukäteen. En vain kykene näkemään niitä pariskuntana. Olen aina kokenut sen niiden jutun pikemminkin sisarussuhteena, en todellakaan olisi koskaan arvannut, että juuri niiden välille isketään romanttista kipinää. Michonnesta tykkään, koska hän on aikamoinen badass. I mean come on, kaksi zombie-lemmikkiä, joilta on vedetty kädet ja leukaluu pois. XD Ja se upea japanilainen miekka (katana?)... pitääkö mun edes muuta sanoa? :D

Oon itsekin vähän kahden vaiheilla noiden suhteesta. Siis toisaalta kiva nähdä noilla molemmilla jotain sutinaa, koska sarja on kokonaisuudessaan aika toimintaan painottuva ja monesti nuo suhteet jää hyvinkin taka-alalle. Se oli kyllä silleen yllätyksenä, koska pidin myöskin heidän suhdettaan enemmän kaverillisena. Kuitenkin olosuhteet huomioiden, niin ymmärrettävää. Kuitenkin Michonne on läheinen Rickin lapsien kanssa ja yksi läheisin ihminen ylipäätään, eli kun ajattelee asiaa paljon syvällisemmin, en ole yllättynyt. Enää. Vaati tämäkin toki paljon analyysia ja ajattelutyötä, mutta yritän tässä kyllä totuttautua heihin parina. :D Michonne on kyllä kova zombeineen!

Darylistä kaipaisin lisää sarjaan taustainfoa ja ylipäätään, että hänen tarinansa saisi enemmän painoarvoa. Tuntuu tosiaan, että Bethin kuoleman jälkeen myös Darylin hahmo on jätetty hyvin taka-alalle ja se ei ole kiva. :<

Haluisin vielä jaaritella hurjana, mutta kiire jo muualle, joten jatkan taas jossain vaiheessa!

niiina
Dramione

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #3 : 01.10.2016 20:32:25 »
Minulla oli muuta kiirettä, niin en päässyt heti vauhtiin tämän kanssa, mutta koetetaanpas nyt. :) Kiitos, että teit tälle oman topicin, niiina, ja kiitos nopsasta osallistumisesta Kosmikille, niin en tunne että olen ainut näin höyrähtänyt. ;) Katsoin jo, että kun en itse kerinnyt heti kirjoittamaan, niin eikö muka kukaan muu lähde mukaan. No, luulenpa että seiskakauden aloitus saa tämänkin aiheen aktivoitumaan!

Lainaus
Musta tuntuu, että sarjan taso on laskenut, mitä pitemmälle sarja on edennyt. Eka kausi oli tosi mielenkiintoinen ja herätti heti kiinnostuksen. Sitten sarja on alkanut toistaa itseään ja olen kaivannut siihen jotain isompia juonenkäänteitä.
Minusta oikeastaan siinä on ollut kiinnostavia kohtia paikka paikoin, mutta kaikissa kausissa on ollut myös tylsiä kohtia. Erityisen tylsää etenkin näin uudelleen katsoessa on ollut seurata niitä Kuvernöörin omia seikkailuja, varsinkin kun ilmeni, ettei se mies siitä ollut mihinkään muuttunut.  :-\ Myös se vankilassa sairasteluvaihe pitkittyi vähän liiaksi ja alkoi käydä tylsäksi. Kiinnostavimpia minusta ovatkin olleet sellaiset jaksot, joissa porukka ehtii keskustella ja hahmot syventyä hieman paremmin.

Katselin tässä jo välissä jonkun matkaa eteenpäin neloskautta. Siellä ne nyt vaeltelevat kuka missäkin vähä vähältä kohti Terminusta (iiks!) ja Abraham & kumppanit ovat päässeet mukaan porukkaan. Abraham ei oikein sytytä minuakaan, eikä Eugene myöskään. Kumpikin on vähän kuin joku sarjakuvahahmo ihmiseksi muutettuna. Juuri sellaisia, joista olisi helppo tehdä joku action-figuuri, ilman että siinä tarvitsisi liioitella mitään ominaisuuksia. ;)

Minua helpottaisi kovasti, jos Lucillen kohteeksi päätyisi Abraham, koska siinä olisi jo nuijalle vähän vastustakin, mutta pelkään pahoin, että se on kerrankin Glenn, niin kuin sarjakuvassa. Glenn on liuennut jo niin monta kertaa kuoleman kynsistä ihmeen kaupalla, että en tiedä, voivatko vieläkin sen tehdä. Toivon silti niin! Daryl poloinen on niin nuijittuna jo ennestään, että sen tappaminen tässä välissä olisi aika säälittävää, eikö totta? Mutta Abraham ei ole tarpeeksi pidetty (vai tykkääkö siitä muka joku?) että sen päätyminen uhriksi koskettaisi ketään "tarpeeksi". Samoin joku Eugene tai muu sivuhenkilö olisi vähän laimea.

Denisen kuolema oli niin yliturha, mutta siinä oli toisaalta sellainen tapaus, mistä huomasi, että sinänsä vaatimaton sivuhenkilö oli kuitenkin merkityksellinen. Minuakin harmitti se kohtaus tosi paljon. Tietty se johti Darylin omaan pikku kostoretkeen jne mikä kai oli juonen kannalta olennainen, mutta silti. Minustakin Denise oli kiva ja olisi ansainnut vähän enemmän mukavaa omaa elämää.

Lainaus
Onhan se vähän stereotyyppinen hahmo siinä mielessä, että hää on kovin miehinen mies, sellainen käytännönläheinen ja vähän erakkoluonteinenkin, joka ei paljoa pukahda ja joka on koko ajan olevinaan niin cool. XD Jostain muuten luin, että käsikirjoittajat pohti vähän, että kirjoittaisivatko Darylin biseksuaaliksi. Musta se olisi ollut mitä mainioin ratkaisu Darylin hahmolle, koska siinä olisi kivasti rikottu tiettyjä "miehisten miesten" stereotypioita. Norman Reedus oli itse käsittääkseni ihan innoissaan tuosta ideasta, mutta kai siellä tuotantotiimissä sitten aateltiin, että olisi liian riskialtista kirjoittaa noin pidetty hahmo biseksuaaliksi.
Minäkin olen lukenut näitä juttuja ja olen sen takia koko ajan varpaillani, milloin ne mokomat sen keksivät toteuttaa. Kunpa eivät! Minusta kun tuntuu, että koko ajan tuo aihe on esillä joka paikassa, niin säästäisivät nyt edes jonkun hyvän miehen meidänkin tyttöjen iloksi. Sinänsä hahmona ja juonenkäänteitä ajatellen ei ollenkaan huono idea, mutta henkilökohtaisella tasolla olen tosi pahasti vastaan, kun itse tykkään Darylista.  ;D Itsekkyys ennen kaikkea, vai miten se nyt meneekään? ;)

Omat suosikkini, kuten tuolla toisaalla jo kirjoitinkin, ovat Daryl, Carol, Maggie ja Glenn. Ja moni muukin siinä sivussa, mutta pidempään pysyneistä henkilöistä nämä. Sasha ja Morgan, Denise ja Enid myös, samoin "Jesus", vaikka häntä nyt ei ole paljon keritty näyttääkään. Pidin siitä, että Morganilla on periaatteena, ettei hän tappaisi ketään. Noissa olosuhteissa se on todellinen haaste!

Carol on moniulotteinen hahmo sinänsä, että hän on välillä todella vahva ja päättäväinen ja välillä ihan palasina. Pidän myös siitä, että Darylin ja Carolin suhde on niin omanlaisensa ja läheinen, muttei kumminkaan sellainen perinteinen rakkaussuhde, vaan ehkä enemmän ystävyyssuhde, ja jollakin tavalla ehkä ikään kuin perheenjäsenten välinen. Ei Carol ole minusta niin paljon vanhempi, että sitä voisi kunnolla pitää "äitisuhteena", ja toisaalta minusta olisi ihan oikein, jos olisi välillä aidosti esillä (muussakin kuin huumorimielessä) sellainenkin epätavallinen suhde, jossa olisi vähän vanhempi nainen ja nuorempi mies. (Noilla on näköjään virallisen fanisivunkin mukaan vain jokusen vuoden ikäero, jos kumpikin on nelissäkymmenissä, toinen vain lähempänä neljää- ja toinen viittäkymmentä.) Siinä olisi paljon enemmän pohtimista katsojillekin kuin vaikka homosuhteissa, joita sarjassa on kuitenkin nähty jo useita erilaisia vaihtoehtoja. Mutta selkeästi ei ole näin, koska vaikka alusta asti Daryl on kyllä suojelevainen ja huomaavainen Carolia kohtaan - ja selvästi sen verran läheinenkin, että olen pitänyt jonkinlaista friends with benefits -henkistä suhdetta täysin mahdollisena vaihtoehtona - huomaa kyllä miten Carol tekee aina välillä sellaisia "kokeilenpa tässä kepillä jäätä" -juttuja ja Daryl torppaa ne kerrassa. Hauskin mieleen esimerkkinä tuleva juttu oli se, kun ne hengähtävät siellä vankilan muurin sisällä yön yli ennen vankilan valloitusta ja Daryl hyvin luontevasti hieroo Carolin kipeytynyttä olkaa, kunnes huomaa naisen ilmeen ja lopettaa kerrassa, sanoen, että sinun pitäisi mennä. Carol vitsailee, että olipa romanttista, mitenkä olis jos vähän jotain? Ja Daryl senkun tuhahtaa vain, ja antaa ymmärtää, että parempi kun alat mennä siitä. ;)

Noilla kahdella on kieltämättä hauskaa sanailua välillä. ;) Siinäkin tilanteessa Daryl sanoo "I´ll go down first", johon Carol heittää, "Even better." LOL.  Ja toisella kertaa se "Pookie" ja Darylin ilme.  ::) ;D

Niin, ja vielä lisään, että tällä hetkellä Carol on jo niin rikki, että hyvä vain, jos noiden suhde pysyy ystävyystasolla. Mutta olen kuvitellut mielessäni, että ehkä Carol ja Morgan muuttavat yhdessä jonnekin toiseen selviytyjäyhteisöön, ja niistä tulisi hellyttävä väkivallan vastainen pariskunta, jotka kasvattaisivat kanoja ja viljelisivät tomaatteja ja paistaisivat pikkuleipiä ja aurinko paistaisi ja olisi tosi mukavaa.  :D Eikö olisikin tosi kiva? Ja toiset voisivat sitten tulla sinne kyläilemään ja kaikki olisivat onnellisia. Pitäisiköhän käsikirjoittaa oma versio? ;)

Lainaus
tykkään kyllä tosi paljon niistä verisemmistä gore-kohtauksista ja zombien tappamisista, mutta sitä hohtoa vie vähän pois se, että kaikki ne tapot on periaatteessa tehty tietokoneella ja sen kyllä näkee. Onhan se ymmärrettävää, että on työlästä läträtä koko ajan tekoveren kanssa, mut silti. Ja se, että aseet hädin tuskin potkaisee taaksepäin, kun niillä ampuu. Eih! Tuollaiset pikkujutut ärsyttää pitemmän päälle, kun niissä ei tapahdu juurikaan parannusta. :'D
Jossakin haastattelussa Reedus sanoi, että häntä ärsyttää kun varsijousella ei voi siinä ampua oikeasti, vaan ne nuolet menevät turvallisuussyistä jotenkin sillä tapaa lyhyessä kaaressa maahan että töps, eivätkä osu minnekään. Toki onhan se oikeasti aseena sellainen, että ei olisi kiva, jos sattuisi vahinkolaukaus vaikka näyttelijäkaverin päähän.  ::)

Kuitenkin jotkut kohdat siinä on tehty oikeastikin eikä pelkästään tietokoneella. Niin kuin niitä, joissa joku stunttityyppi haahuilee tuleen sytytettynä. Myös lavastetut erikoistehosteet ovat aika vaikuttavia, niin kuin vaikka se inhottava Carlin silmä (en muista enää oliko se kasvomuotti tehty vain nukelle vai laitettu siihen näyttelijään kiinni vai molempia) ja zombien ällöt yksityiskohdat.

Minusta ne kammokohtaukset ovat inhottavia ja en tykkää katsoa niitä. Mutta vanha hyvä tekniikka toimii, eli silmät kiinni, korvat kiinni (tai kelaus päälle, niin ei äänet kuulu) tai korkeintaan katson sormien raosta. Nyt uudelleenkatsoessa on hyvä kun ei tule enää yllätyksiä, ja voi varoa tai olla katsomatta kun tietää että tulee paha kohta. :)

On muuten ollut ihan huippuhauskaa aina joskus tarpeeksi väsyneenä keskellä yötä katsoa jotain Walking Dead -memejä netistä. Minulla on varmaan vähän huono huumorintaju, kun ne jaksavat naurattaa. Esim. tämä oli vähän karmealla tavalla hauska: (Saako muuten kuvia linkittää? Ei ole pelottava, mutta saattaa spoilata, jos et ole katsonut kuutoskautta. Jos ei saa laittaa kuvia, niin poistan sen kyllä heti.)

KUVA

Sitten tulevan spekulointiin... Minua kiinnostaa tietää, mitä on vauvojen suhteen tulossa. Nyt kun on jo olemassaoleva vauva (Judith) ja tulossa oleva vauva (Maggien) ja vielä Abrahamkin alkoi puhua lapsenteosta, niin on aika todennäköistä, että jotakin ikävää tulee jollekin pikkuiselle vielä tapahtumaan. En odota innolla. Ihan kamala oli jo sekin jakso, kun Rick ja Carl näkivät verisen vauvanistuimen ja joutuivat lähtemään ilman Judithia. Onneksi eivät niin ilkeäksi vielä ruvenneet, että olisivat sellaisen kohtalon käsikirjoittaneet.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2016 21:56:07 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #4 : 01.10.2016 20:41:31 »
No mutta Fiorella!! Biseksuaalit miehet on ainakin tämän tytön suurin ilon aihe! ;D Musta olisi loistavaa, jos tuollainen karski miehinen mies olisikin kaikkiin päin kallellaan tai itse asiassa olosuhteet ihan helposti tekisivät sen, ettei sukupuolella enää olisikaan niin suurta väliä tyyliin kyllähän vankilassakin homosuhteita syntyy, kun ei ole saatavilla sopivaa naista.  ;D Tämä oli ainoa anti mitä mulla on tähän keskusteluun, koska olen seurannut sarjaa todella hyvin satunnaisesti enkä ole katsonut kokonaan kuin ensimmäisen tuotantokauden ja siitäkin on jo niin kauan, ettei kunnolla muista.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #5 : 01.10.2016 20:54:30 »
Lainaus
No mutta Fiorella!! Biseksuaalit miehet on ainakin tämän tytön suurin ilon aihe! ;D
;D ;D ;D Pitäkööt vain muut miehet näppinsä erossa, jos kerrankin on joku ihana mies, josta minä tykkään. Heh. Tässä tapauksessa en tahdo yhtään olla kiltti ja jakaa muillekin. Kirjoitinkin muistaakseni jo tuolla tv-sarjojen yleisessä keskustelussa, että olen siinä suhteessa ihan hyvilläni, että sillä ei ole siinä kummemmin naisiakaan, että se on paremmin vapaa fanien iloksi.

Mutta Darylista tekee ihanan juuri se, että vaikka se on tavallaan aika äijä, niin se on kuitenkin tosi herkkä ja pohdiskeleva. Ja tosi kiltti ja sydämellinen, vaikkakin on juro ja möksöttää mieluummin itsekseen ainakin alkukausina. Siksikin minua ärsyttäisi, jos hahmosta tehtäisiin bi tai homo, koska sitten se olisi taas yksi sellainen kannanotto, ettäkö heteromies ei voisi olla sellainen. Inhoan stereotypioita. Hei, jos stereotypiaa haluttaisiin, niin voisivat tehdä vaikka mieluummin Abrahamista ja Eugenesta parin, niistähän saisi oikein sellaisen Japanimanga-tyylisen seme-uke -parin, kun ovat niin erilaiset.  ::) Haluaisinpa nähdä, mitä kommentteja sellaisesta tulisi. ;)

Kyllä sinun, Karvalakkirakastaja, pitäisi kyllä ruveta katsomaan tuota myös, että pääsisit kunnolla osallistumaan keskusteluun! :D Se eka kausikin oli vain kuuden jakson mittainen, niin eihän siinä päässyt kuin hädin tuskin alkuun.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2016 20:57:50 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 890
  • ava © Ingrid
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #6 : 02.10.2016 00:47:25 »
Rick ja Coral -memet. X''D Se Rickin reaktio Lorin kuolemaan on muodostunut jo aika legendaariseksi (Oh noo X'D). Fiorella, olen siis itsekin välillä valvonut ja räkättänyt noille memeille, Rickin "stuff and things" -jututkin jaksaa naurattaa. XD

Heehehe, minä liputan edelleen ehdottomasti Darylin bisseyden puolesta. Toisaalta tykkään siitäkin vaihtoehdosta, ettei sitä paritettaisi kenellekään, koska sitten se säilyttäisi sen salaperäisyytensä ja kaikki voisi parittaa sitä mielessään kenelle tahtoo. :) Ja tosiaan, Darylin ja Carolin näyttelijöillä on vain neljän vuoden ikäero, joten ne voisi periaatteessa päätyä pariskunnaksi, mitä en itse kuitenkaan toivo. En vain edelleenkään ymmärrä Carolia aina välillä, juuri siitä syystä, kun se on tavallaan hyvin ristiriitainen. Välillä vahva ja välillä taas palasina. Mut en kyllä toivo, että hän kuolisi sarjasta pois. Haluaisin hänen vain löytävän joskus sen rauhan sielulleen.

Carlista pidän myös itsekin ja senkin kehitystä on ollut ilo seurata. Hassua vain, että poika näyttää vanhempana ihan pikkuveljeltäni, eri värisillä silmillä tosin. XD

Darylin veli Merle oli aluksi sellainen, jota inhosin. Merle kuitenkin vaikutti koko ajan aikamoiselta kusipäältä, mikä tavallaan teki hänestä hankalasti samaistuttavan, mutta silti se tuntui välittävän Darylista kaiken sen uhon takana. Olisin ehkä toivonut enemmänkin Darylin ja Merlen veljessuhteen käsittelyä, mut toisaalta ehkä Merlen kuolema kasvatti Darylia ihmisenä. Mene ja tiedä sitten. :'D

Bethin kuolema tuli ihan täytenä yllätyksenä. Juuri kun hahmo oli muuttunut samaistuttavampaan suuntaan, hänet kirjoitettiinkin ulos sarjasta. Andrean kuolemakin oli aika järkytys. Tykkäsin muuten parittaa sitä ja Michonnea aikoinaan, kun ne kuitenkin selviytyi kahdestaan jonkin aikaa kameroiden ulkopuolella.

Heh, en ole ainoa, joka inhoaa Abrahamia, hyvä. ;D Musta tuntuu, että juuri tuossa kutoskaudella Abraham oli kuitenkin aika paljon esillä, joten voi hyvinkin käydä niin, että hän on sitten se, joka saa Lucillesta päähänsä. Darylinkin kuolemaa on toki spekuloitu. Siis että hän on jo käynyt läpi kunnollisen hahmonkehityksen, mutta kun hällä on takanaan niin iso fanikunta, niin tuskinpa hänet heivataan pois ihan heti. Paitsi että Neganistahan on povattu uutta fanien suosikkia, mitä kyllä epäilen. Eihän Darylia vastaan voi vain kilpailla suosiosta. :'D

Rickistä ja Neganista on muuten sanottu, että ne on tavallaan kuin kolikon eri puolet. Siitäkin pidän muuten sarjassa, että se ei ole karkean mustavalkoinen kaiken suhteen. Rickiä ei voi laskea yksinomaa hyvikseksi, vaikka hänen näkökulmastaan sarjaa pääsääntöisesti kuljetetaan. Mua ainakin inhotti, kun ne meni tappamaan sen porukan niiden nukkuessa. Tavallaan aika raukkamainen teko, mutta toisaalta, jomman kumman piti olla ensimmäinen. Toivon itsekin, että Neganin ilmestyminen kuvioihin antaisi sarjalle uutta potkua ja veisi juonta uuteen suuntaan. Tykkään, että vaihteeksi Rickin badass-porukka on ahtaalla ja Rick löysi vertaisensa vastustajan. :)

On jo kiirus nukkumaan, joten jätän tältä erää tähän. :) Toivottavasti tästä sarjasta saadaan lisää keskustelua aikaiseksi. On aina niin kiva lukea muiden ihmisten mietteitä sarjoista, joita itse seuraa. :D

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #7 : 02.10.2016 02:04:14 »
Lainaus
Paitsi että Neganistahan on povattu uutta fanien suosikkia, mitä kyllä epäilen. Eihän Darylia vastaan voi vain kilpailla suosiosta. :'D
Joo, mutta samaa sanottiin myös siitä Paulista ("Jesus") ja aika vähälle huomiolle miekkonen silti on jäänyt. Neganin näyttelijä on sinänsä sopiva rooliin, että hän on hyvä näyttelijä ja suosittu, mutta ainakin minä olen inhonnut ukkelia aina missä sitten olen nähnytkin. Taisin ensi kertaa nähdä sen Greyn anatomiassa, ja ällösin niin paljon sitä itseään täynnä olevaa Dennya! Ei se ainakaan minulle tule Darylia korvaamaan mitenkään.

Merle taas oli sellainen tyyppi, johon on ehkä vaikea samaistua, mutta jota on helppoa ja suorastaan mukavaa inhota. ;) Siinä mielessä loistotyyppi. Minä tykästyin jollain oudolla tapaa Merleen heti alusta alkaen, ehkä juuri tuosta syystä. Kirjoitinkin aiemmin, että siinä on sellainen rakastettava paskiainen. Ja minusta oli hellyttävää, että kaikesta tekemästään huolimatta hän kuitenkin ikäänkuin hyvitti menneet koettamalla osaltaan pelastaa tilanteen ja auttaa vankilan porukkaa. Ja hän välitti aidosti pikkuveljestään. Kaikesta piittaamattomuudestaan huolimatta "baby brother" oli hänelle tosi tärkeä, ja vaikutti siltä, että Merle oppi paljon nähtyään, että erossa olemisen aikana Daryl oli ikäänkuin kasvanut hänestä yli ja aikuistunut kunnon mieheksi.

Lainaus
Rickiä ei voi laskea yksinomaa hyvikseksi, vaikka hänen näkökulmastaan sarjaa pääsääntöisesti kuljetetaan. Mua ainakin inhotti, kun ne meni tappamaan sen porukan niiden nukkuessa.
No ei, vaikka jossakin vaiheessa se konflikti olisi tullut kuitenkin. Mutta tuo yllätyshyökkäys oli raukkamainen ja törkeä teko. Mutta Rick nyt onkin vähän pölvästi, eikä sille mitään voi.

Lainaus
En vain edelleenkään ymmärrä Carolia aina välillä, juuri siitä syystä, kun se on tavallaan hyvin ristiriitainen. Välillä vahva ja välillä taas palasina. Mut en kyllä toivo, että hän kuolisi sarjasta pois. Haluaisin hänen vain löytävän joskus sen rauhan sielulleen.
Carolia on vaikea ymmärtää. Minäkin luulin, että hän vain vedättää siinä kohtaa, kun jäi vangiksi ja itkeä tihrusteli siellä säälittävän ressukan oloisena. No, siitähän tuo kuitenkin tormistautui ja pärjäsi, eikä jäänyt alistumaan kuolemaansa, mutta kyllä se silti jälkensä taas jätti.

Minä nyt itse asiassa innostuin miettimään tulevaa niin, että aloitin kuin aloitinkin TWD-ficin. ;) Katsotaan, mitä siitä tulee vai tuleeko edes mitään. Hauska ilta on ainakin ollut, mutta nyt menen viimein nukkumaan!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #8 : 02.10.2016 10:27:16 »
Mulla toi sarjan säännöllinen seuraaminen taisi jäädä juuri sen takia, että ällösin ja ällöän Rickiä. En mahda sille mitään enkä edes tiedä oikein, mistä se johtuu. Ensin se vaikutti ihan ok-tyypiltä, mutta pikkuhiljaa se muuttui sellaiseksi, että en voi sietää. Sitten kun sarja on kuvattu juuri Rickin näkökulmasta ja itse lähinnä toivoo, että koko hahmo kuolisi niin ei ole jaksanut säännöllisesti seurata. Ehkä nyt kun sille ilmestyi sekopäinen vastustaja. Yksi ongelma seuraamisen kannalta taitaa olla juuri tuo samaistuttavien hahmojen puute.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #9 : 04.10.2016 00:49:45 »
Jes, huomasin tulevan viikon ohjelmia tallennukseen laittaessani, että kuutoskausi alkaa kohta kertauksena (Fox-kanavalla) ennen uusien jaksojen tuloa. Pitää pistää nauhalle, niin pääsenkin sopivasti taas kärryille. Viitoskausi oli tullut nelosen jatkoksi Viaplaylle, niin en sittenkään poista sitä ihan vielä. :) Kuutoskauden jaksot katsoin kaikki kahteen kertaan, koska aina poistin jakson ja sitten kuitenkin halusin nähdä sen uudestaan, onneksi tulivat uusintana. Pitäisi kehitellä sellainen oma versio, että tallentaisi pelkät lempikohdat ja kaikki epämiellyttävät kohdat voisi jättää pois. ;)

Karvalakkirakastaja, vähän sama tunnelma Rickin suhteen, mutta toisaalta, ehkä se on vain aina niin, että päähenkilö on usein ärsyttävä, jos sillä on joku maailmanpelastuskompleksi meneillään. Pottereissakin Harry ärsyttää melkein eniten. (Myös angstaava pikkuteini-Carl on välillä tosi ärsyttävä.) Minua ottaa päähän se, että Rick on tosi epälooginen, mutta olen koettanut ajatella että onhan se tavallaan inhimillistä sekin, että on itsekin ihan pihalla, vaikka pitäisi olla siinä nyt joku johtaja ja esittää, että olisi ohjat tukevasti käsissä. "Neuvotellaan yhdessä." "Ei kun ei se toimi, tämä ei ole mikään demokratia vaan minä määrään ja te tottelette, ok?" "Ei tämä toimi, tästä lähtien teemme päätökset yhdessä." "Olen ryhmän johtaja, joo." Että päätä nyt jo, pölvästi. xD Mutta sillä on aina jotain stuff and things meneillään, niin ymmärtäähän tuon.

Puhumattakaan sitten, kun ensin ollaan "we don´t kill people" ja kohta ollaankin mieltä "kill them all", niin tulee kieltämättä vähän sellainen joopa joo -olo Rickin suhteen. Olisipa päästänyt sen rasittavan Kuvernöörin päiviltä, niin olisi ollut vähän mukavampaa?

Minusta tämä KUVA kuvastaa hyvin Rickiä. ;) (Ei ole pelottava.)

Mutta kun katsot ensimmäistä kautta pidemmälle, niin siinä tulee kyllä paljonkin hahmoja vastaan, oma juttunsa on tietysti se, että hahmoja myös kuolee kuin kärpäsiä vähän arvaamattomalla tahdilla. Omalla tavallaan se on ihan jännää, ettet ikinä tiedä, miten pitkään hahmo kuin hahmo on sarjassa. Muistelen, että Darylin näyttelijä Norman Reedus jossakin haastattelussa sanoi että selaa aina käsikirjoituksen tms ohjelman läpi kun sen saa, ja katsoo että jes, olen vielä mukana. ;) Että ilmeisesti se on näyttelijöillekin jännää, milloin potkaistaan pihalle sarjasta.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2016 00:51:35 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #10 : 04.10.2016 05:25:56 »
Pottereissakin Harry ärsyttää melkein eniten. (Myös angstaava pikkuteini-Carl on välillä tosi ärsyttävä.) Minua ottaa päähän se, että Rick on tosi epälooginen, mutta olen koettanut ajatella että onhan se tavallaan inhimillistä sekin, että on itsekin ihan pihalla, vaikka pitäisi olla siinä nyt joku johtaja ja esittää, että olisi ohjat tukevasti käsissä. "Neuvotellaan yhdessä." "Ei kun ei se toimi, tämä ei ole mikään demokratia vaan minä määrään ja te tottelette, ok?" "Ei tämä toimi, tästä lähtien teemme päätökset yhdessä." "Olen ryhmän johtaja, joo." Että päätä nyt jo, pölvästi. xD Mutta sillä on aina jotain stuff and things meneillään, niin ymmärtäähän tuon.

Puhumattakaan sitten, kun ensin ollaan "we don´t kill people" ja kohta ollaankin mieltä "kill them all", niin tulee kieltämättä vähän sellainen joopa joo -olo Rickin suhteen. Olisipa päästänyt sen rasittavan Kuvernöörin päiviltä, niin olisi ollut vähän mukavampaa?
Joo tuo on totta, Potter on ihan superärsyttävä maailmanpelastuskompleksiensa kanssa, joten Rick sinänsä hyvin asettuu samaan pakkaan. :D Oon yrittänyt ajatella, että Rickin ajan kanssa muuttuva ideologia tosiaan muuttuu sen vuoksi, kun maailmakin on muuttunut. Ennen vielä pystyi ajattelemaan toisin, koska uskoi maailman olevan erilainen ja ihmisten taistelevan yhdessä sairautta vastaan, kunnes kupoli kääntyikin ja joutui tajuamaan, että muut tappavat jos sinä et tapa. Oon yrittänyt loikata usein ajatusmaailmassa hahmojen saappaisiin, että jos tilanne olisi oikeasti tuollainen, tulee ihmisistäkin eläimiä. Enää tärkeintä ei ole se, oletko sivistynyt ihminen vaan alkaa miettimään vaan pelastumista ja selviytymisvaisto iskee varmasti vahvasti päälle. Muuntautumalla ja olemalla niitä vahvimpia tulet selviämään pidemmälle.

Toki Rick osaa olla niin "eipäs-kylläpäs"-tyyppi, että huh. Mutta yritän ymmärtää. :D Ja kyllähän tuo usein onneksi kuuntelee myös muitakin, mutta toki oon aina kummastellut kuinka nopeasti Rickin yhdistyttyä tuon ryhmän kanssa, hän nousi ns. pomoksi, vaikka oli uusi. Kai se olevinaan tulee osalta luonnostaan. ;)

Ja hyvä kun mainitsit tuosta kertauksesta, pitääkin kurkkia!
« Viimeksi muokattu: 04.10.2016 05:28:03 kirjoittanut niiina »

niiina
Dramione

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #11 : 05.10.2016 21:22:25 »
Nyt seuraava jakso on se neloskauden viimeinen, pelottavaa.  ;) Sitten siirryn viitoskaudelle. Joskus luin, kun jonkun mielestä oli tylsää että vankilan jälkeen vain kukin vaeltelee tahoillaan, mutta minusta se on aina ollut yksi sarjan mielenkiintoisimpia kohtia. Odotan siinä suhteessa innolla viitoskauden uusintakierrostani, koska niitä muistan varmaan huonoiten. Tai onhan nekin katsottu silloin aikanaan pariin kolmeenkin kertaan, mutta juuri nyt en muista kunnolla kaikkea, mitä siinä tapahtuu, niin ne ovat melkein kuin uusia jaksoja taas.

Hihii, ja sen verran nyt tosiaan inspiroiduin, että aloin kuin aloinkin kirjoittamaan aiheesta, ja nyt julkaisin ensimmäisen palasen. :) Näyttää siltä, että tätä fandomia ei taida moni yhtä innokkaasti seurata, mutta eipä se haittaa. Aina joskus tuntuu, että kirjoitan eniten omaksi lystikseni, sen verran usein tulee aina omia tekstejään luettua.  ;D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #12 : 11.10.2016 12:09:21 »
Toi kuva on aika loistava! Sopii hahmoon älyttömän hyvin! ;D Tavallaan tuon Rickin epäloogisuuden ja häilähtelevyyden ymmärtää juuri sen kautta, että tilanne on uusi ja silläkin on monta eri asiaa käynnissä yhtä aikaa. Pieni mielipuolisuus on yleensä ihan plussaa. ;D Mä sain aikoinaan kaksi ekaa kautta katsottua, mutten kolmatta kautta enää aloitettua vaan sen jälkeen katsoin jotenkin tosi satunnaisesti. Nyt aloitin taas uudestaan, mutta mua ärsyttää jo valmiiksi toi tuleva synnyttäminen.  ;D Kadehdin kyllä Fiorella, sun kykyä nauttia omista teksteistäsi. Kun olisi itsekin omasta mielestään niin hyvä kirjoittamaan, että nauttisi omien tekstien lukemisesta ja jopa lukisi niitä uudestaan, mutta kun se vaatisi sen, että oikeasti onnistuisikin siinä kirjoittamisessa.  ;D Tästä sarjasta ei kyllä ole toistaiseksi noussut mitään halua itse kirjoittaa, mutta mielellään siitä kyllä lukee.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #13 : 11.10.2016 12:52:15 »
No, en voi sanoa siitä mitään, olenko missä määrin hyvä kirjoittamaan, mutta ainakin onnistun tuottamaan tekstiä, josta itse tykkään. :) Luultavasti siksi, kun tiedän, millaista luen mielellään. Minusta tosi moni kirjoittaja, joka itse kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti (mukaanlukien sinutkin, Karvis) kuitenkin itse sanoo ettei oma teksti miellytä, en tiedä miksi. Sitä olen joskus ihmetellyt. Ehkä sitä vain ei pidä omia tavoitteita yhtä korkealla tai jotain? ;) Tottahan sitä jälkikäteen lukien huomaa virheitä tai jotain, jonka myöhemmin tekisi paremmin, mutta yleensä itse tarinasta tykkään, jos olen sitä kerran lähtenyt kirjoittamaan.

Nyt pistin nauhalle kuutoskauden alkujaksoja, kun tulivat telkkarista. Tavallaan muistan niitä ja tavallaan en, nyt kiinnittää taas ihan eri juttuihin huomiota kuin ennen. Kuutoskausi alkoi tosi hämmentävästi kesken tapahtumien ja sitten niihin palataan takaumana, ja vaikka katsoin sen ekan jakson aikoinaan varmaan kolmeen kertaan, niin edelleenkin olin sen alkaessa ihan pihalla, että mitä jäi välistä ja huomaamatta. Kunnes sitten asiaan taas palattiin. On oikeastaan (sarjassa kuin sarjassa) tosi ärsyttävää, kun näytetään alussa mitä jakson lopussa tapahtuu ja koko jakso vatvotaan, miten siihen tilanteeseen jouduttiin. Ensin on ihan pihalla ja lopuksi todennäköisesti kuitenkin pettyy, kun on kerinnyt itse kuvitella mitä siinä olisi voinut tapahtua. Ja varsinkin, jos ei heti tajua, että missä kohti aika milloinkin kulkee, niin alkaa jo miettiä, onko joku jakso jäänyt välistä.

Jostain hämäräperäisestä syystä katsoin ekaa lukuunottamatta nuo viisi muuta jaksoa takaperäisessä järjestyksessä (kelaamalla tosin, kun oli kiire ja halusin muistuttaa mieleen mitä niissä olikaan). Eipä paljon vaikuttanut asiaan, sen verran niissä pyöritään samoissa tilanteissa. Nyt ymmärrän entistä paremmin, kun niiina jossain vaiheessa siitä mainitsi, että kuutoskausi oli vähän tylsä, kun samaa tilannetta käydään vain läpi eri ihmisten kannalta katsoen. ;) Loppupuoli kautta oli kyllä jännempi, kun alkoi vähän tapahtuakin. Ne Sudet olivat minusta tylsiä ja epämiellyttävän väkivaltaisia ja jäi vähän epäselväksi se koko "W" -juttukin, mutta toisaalta pidin siitä, että Alexandriassa on paljon uutta porukkaa johon tutustua ja seurata, mitä ne tekevät.

Lisään tähän väliin, kun muistan (enkä viitsi kirjoittaa uutta viestiä perään, liekö se sallittuakaan, vaikka välissä olisi aikaakin), että kun katsoin sitä S6E2 jaksoa, joka on myös väkivaltansa takia K-18 -jakso, muttei yhtä paha sentään kuin se Terminus-jakso oli, että tein tällä kertaa havainnon, että minulta oli jäänyt siitä yksi kohta välistä näkemättä. Silloin kun se tuli telkkarista uutena, digiboksin tallennus tökki jotenkin ja ei mennyt oikean ohjelman alku- ja loppuajan mukaan, niinpä koetin aina välillä pistää nauhalle myös edellisen ja seuraavan ohjelman, että saisi kokonaisuuden kokoon. Näin varmaan ties miten moneen kertaan sen alun (hyi se kilpikonnakin) ja lopun myös olen nähnyt, mutta nähtävästi siinä keskellä oli kohta, jota en ollut huomannut puuttuvan tai sitten on mahdollista, että olen kelannut huomaamatta sen yli katsoessa. Se selvensi minulle joitakin asioita, joita olin jäänyt miettimään, erityisesti sen, mikä sen torven äänen sai aikaan. ;) Tästä voisi hyvin joku kuittailla, että jos katsoo ilman ääntä niin siinä voi jäädä jotakin olennaista väliin.  ;D ::) Myös sen viimeisimmän kuutoskauden loppujakson kanssa olen huomannut, että tämä katsomistekniikkani jättää joskus minut vähän sivuun juonen vivahteista. Kun siinä on se kulkijoista tehty ihmisketju, niin vaikka katsoin jakson moneen kertaan, en huomannut mikä niissä zombeissa sai ne niin tolaltaan, koska en halunnut katsoa niitä liian tarkkaan. Luen mielelläni netistä sellaisia tiivistelmiä, joissa kerrotaan mitä jaksossa tapahtui, ja niistä monesti huomaa sellaisia asioita, joihin ei ole edes itse kiinnittänyt katsoessa huomiota, juurikin siitä syystä, ettei ihan tarkoituksella joko katso tai kuuntele. Eipä sellaisesta juuri voi muita syyttää kuin itseään. ;)

Pidän sellaisista yksityiskohdista kuin tuossakin mainitussa jaksossa, että kun ruoka pantiin uuniin jakson alussa, se otettiin pois uunista lopussa. Sellaisista tulee paitsi kotoisa olo, myös selkeä käsitys siitä, miten lyhyessä ajassa voi tapahtua hyvinkin paljon. (Veikkaan, että käsikirjoittajalla on ollut jaksoa tehdessään jälkimmäinen enemmän mielessä kuin edellinen.)

Kaiken varalta laitan tähän SPOILERIVAROITUKSEN kun mietin tuota seiskakaudesta näkynyttä tv-mainosta. :) Vaikka näkyyhän se jo yhtä lailla kaikille niin silti. Omaa spekulointia aiheesta lähinnä siinä, koska enhän sen kummemmin siitä kaudesta tiedä kuin kukaan muukaan.


Jännää jännää, seiskakauden mainoksessa näkyi se Shiva-tiikeri! Mietinkin, mahtavatko ne sen lemmikkitiikerin oikeasti toteuttaa, ja siltä näyttää. Luulen, että Ezekielin fanit ovat innoissaan. Itse kirjoitin ficciäni ennen kuin tuon mainoksen/trailerin netissä olin nähnyt, ja sen nähtyäni olin iloinen, kun tosiaan näyttää siltä, että Kingdomin väki tulee mukaan kuvioihin. Niiden pitäisi olla kilttejä ja Hilltopin väen kavereita (ja Neganin vihollisia), joten toivotaan että seiskakaudella saisi nähdä myös ystävällisiä ja mukavia ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. :) Mutta nuo typerät käsikirjoittajat tuntien, varmaankin siinä nähdään lähinnä taisteluita ja juonia. :(

Mutta huomasin mainoksesta, että toden teolla Kingdomin ratsumiehet vievät Carolin ja Morganin jonnekin turvaan (luultavasti Kingdomiin, vaikka itse tykästyin enemmän maatilan ajatukseen) ja niitä olikin monta, enemmän kuin ne kaksi, jotka nähtiin. Päättelin nimiä sarjakuvan tietojen puolelta, saa nähdä miten lähelle osuu oikeaan.

Ja toivon kovasti että se inhottava, ilkeä Dwight kokee jonkun epämiellyttävän kohtalon.  ;D
« Viimeksi muokattu: 14.10.2016 12:17:05 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #14 : 19.10.2016 05:14:46 »
Hyviä pohdintoja Fiorella! Ja kiva, kun muutkin huomasi nyt tuon miten se kuudes kausi välillä todellakin takkusi ja polki paikoillaan. Välillä aivan järjettömän puuduttavaa!

Oon yrittänyt nyt, etten katso sarjaa sittenkään ollenkaan ennen uusia jaksoja, koska varmaan vieroitusoireet iskisi liian kovasti päälle! :D Nyt sitä kuitenkin havahtuu siihen, ettei ole enää montaa päivää kun uusi jakso pamahtaa tulla!! Jännittää ihan ja toisaalta tämä loppuaikakin varmasti hurahtaa äkkiä kun itsellä työputki taas menossa ettei kerkiä paljoa omia asioita edes miettimään, joten kohta tuokin su/ma on täällä!

Toivottavasti uuden kauden myötä saadaan täälläkin lisää uutta keskusteltavaa ja ehkä uusia keskustelijoitakin! :)


niiina
Dramione

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #15 : 19.10.2016 11:13:22 »
Kiitos niiina, pääsen jatkamaan pohdintojani, kun joku muukin välissä kirjoittaa. ;)

Päivät sen kuin vähenevät, olen katsellut sitä kuutoskautta ja viitoskausi on vielä välissä näkemättä, kun en oikein ole halukas katsomaan sitä pelottavaa jaksoa.  ::) 

Minua jännittää se seiskakauden alku, kun kohta se tosiaan lähestyy, ja tahdon kovasti nähdä mitä tapahtuu, mutta tiedän että en kuitenkaan tahdo katsoa. Kunpa joku olisi keksinyt yllätyskäänteen sarjaan ja joku meteoriitti tippuisi suoraan Neganin päähän ennen kuin se lyö ketään. Näyttelijät ovat kommentoineet, että jakso on järkyttävä ja kannattaa katsoa se jonkun läheisen kädestä pitäen, kun kuitenkin tulee epämiellyttäviä yllätyksiä. :( Miksi ei voisi samalla vaivalla tehdä miellyttävää ohjelmaa? Höh. (Anteeksi tämä purnaus, mutta minua ärsyttää jo valmiiksi, ja silti olen tosi kiinnostunut ja utelias. Hankala yhtälö! ;) )

Tutkailin taas yksi kerta viikolla sitä traileria melkein kuva kuvalta, ja niinpä jälleen SPOILERIVAROITUS kaiken varalta. On myös tosi mielenkiintoista verrata tapahtumia sarjakuvaan, jota tosin en ole itse lukenut, mutta netistä löytyy kyllä niitä, jotka ovat. :) Ja edelleen, koskapa uusia jaksoja ei ole vielä esitetty, niin nämä minun ajatukseni ovat silkkaa spekulointia, omiani sekä toisten, mutta piilotan ne silti, kun ne kuitenkin liittyvät tulevaan juoneen oleellisesti, menivät oikein tai väärin.


Näyttää pahan kerran siltä, että Negan löytää tiensä Alexandriaan ja sen lisäksi Hilltop kokee hyökkäyksen. Plääh. Olen odottanut Kingdomin näkemistä siitä asti, kun luin joskus keväällä, että sen pitäisi tulla seuraavaksi, jos tarina vain yhtään seuraa sarjakuvaa (ja ilmeisesti kuutoskausi on tähän mennessä eniten mennyt sarjakuvan mukaan), koska elättelen toivoa, että siellä olisi kilttejä ihmisiä, jotka puolustaisivat Rickin epäonnista porukkaa Neganin joukkoja vastaan. Ja toivon myös, etten pety liian pahasti tämän asian suhteen. ;)

Trailerissa itse asiassa näkyi (pikku ficci-ideaanikin mukavasti tukeva) havainto Morganista ja Carolista, mitä ilmeisemmin Kingdomin pihassa, ainakin minusta näytti kovasti siltä kuin Morgan työntäisi Carolia pyörätuolissa, ja moni muukin on näköjään tehnyt saman huomion. Sen perusteella heidän pitäisi olla turvassa ainakin jonkin aikaa.

Sarjakuvassa muuten ilmeisesti Ezekiel ja Michonne olivat pariskunta, mutta nyt kun tuore onnellinen suhde Rickin kanssa on esitelty, en yhtään usko, että sarjan juoni kääntyisi siihen. Onkin arvailtu, ottaisiko Carol sitten tämän roolin Ezekielin rinnalla. En oikein osaa kuvitella, mutta mistäpä tuon tietää. Jos se kelpo kuningas olisi hyvä tyyppi, niin mikä ettei. Jos ei, niin toivottavasti ei! Siinä trailerissa Carol vetää jotain ihme roolia, ja todennäköisesti hän tällä kertaa esiintyy Ezekielin edessä. Mitähän siitäkin seuraa.

Koska Negan ilmeisesti on törkeä tyyppi, voisin hyvin kuvitella hänen myös valloittavan vastustajansa naiset. Toivottavasti ei. Ajatuskin ällöttää, mutta tätä tukee selkeästi se Dwightin vaimon/tyttöystävän alakuloinen viittaus siihen, että Neganin kanssa kaikki on pahempaa kuin osaisi kuvitella. Ja ällöttää sekin, miten kaikki hänen "alamaisensa" oikein polvistuvat hänen jalkoihinsa ja mokoma oikein virnistelee tyytyväisenä. Trailerissa se kolkuttelee Lucillen kanssa Alexandrian portilla, sarjakuvassa on vastaava kohtaus, jossa se sanoo "pikku possu, pikku possu, päästä minut sisään", niin kuin sadussa. Joku oli tunnistanut naisen, jonka kanssa se jossain kohtaa traileria juttelee, Alexandrian ruokavaraston huolehtijaksi, eli varmastikin mokoma lähtee kartoittamaan noiden ruokatarpeet sun muut ja nyysii ne itselleen.

Trailerissa oli myös paljon autoilla cruisailua ja zombeja ja kaikenlaista muutakin epämiellyttävää. Toivon, että joku seesteinen hetkikin väliin mahtuu, vaikka varmasti kausi lähtee synkissä merkeissä käyntiin.

Onko kenelläkään viime hetken veikkauksia siitä kuka/ketkä päätyvät Lucillen uhreiksi? Netissä spekulointi jatkuu edelleen, ja itse kallistuisin harmikseni myös Glennin ja Abrahamin kohdalle. Niitä tukevat useimmat arviot, ja itsekin uskon, että useampi kuin yksi joutuu nuijituksi, mutta toisaalta epäilen, että käsikirjoittajilla on joku inhottava yllätys luvassa, mitä kukaan ei osaisi odottaa. Niinpä lisäksi kuolee tavalla tai toisella luultavasti myös Maggie ja/tai Carl? Kukaan muu noista ei olisi yhtä shokeeraava (ketä se loppujen lopuksi liikuttaisi, jos joku suht yhdentekevä Aaron tai Rosita menetettäisiin, ja Daryl taas on niin kehnossa kunnossa jo valmiiksi, että siitä ei suurta vastusta nuijalle tässä vaiheessa liene), ja sitähän ne kovasti yrittävät, että kaikki olisivat järkyttyneitä. Tai sitten Maggie-polo saa keskenmenon järkytyksestä. Sekin olisi tylsää, kun olisihan se kiva jos Judithillekin tulisi leikkikaveri. Miettikää, millaista olisi kasvaa ollen suunnilleen maailman ainoa lapsi...   


Sitten vielä lopuksi tällaista yleistä pohdintaa. Minua häiritsee välillä se, miten epäloogisia kulkijat oikein ovat. Välillä ne vain taapertavat sinne tänne massana, ja yhtäkkiä syöksyvät jonkun kimppuun ja tunkevat ihmisten taloihin joukkovoimalla vaikka oven läpi. Ääni, valo ja äkkinäinen liike siis houkuttaa niitä, on sanottu, mutta välillä ihan tuntuu, että ne toimivat ihan odottamattomasti. Esimerkiksi Jenny, se Morganin vaimo ja lapsensa äiti, haahuili siellä talon ovella kurkistelemassa ja yritti avata ovea kääntämällä kahvaa kuin yrittäisi palata tuttuun kotiin, ja siitä tuli sellainen tunne, kuin muutos olisi ollut ikäänkuin vaillinainen tai puolessa välissä, mutta kuitenkin ohjelmassa on "todistettu", että ne muuttuvat kerrasta ja kokonaan. Ja välillä ne osaavat juosta tai kiivetä (???) ja välillä kuitenkin vain mennä möllöttävät. Ja minusta on edelleen outoa, että ne pystyvät näkemään ylipäätään mitään. Olisi loogisempaa, jos ne suunnistaisivat hajun tai jonkinlaisen vaiston varassa. Mutta joo, muistan kyllä, että kyse on vain ohjelmasta.  ;D

// Ohoh, kun tuli paljon hymiöitä! Karsin vähän.

/// Ja jatkanpa vielä vähän tänäänkin. :) Päätin olla rohkea ja katsoin ommellessani samalla sen pelottavan jakson Viaplaysta kännykältä pienellä äänellä. Tai ihan sitä pahinta kohtaa en katsonut ollenkaan, kun ajatuskin siitä väänsi vatsanpohjasta kun se lähestyi, mutta kuitenkin aika hyvin minulta! Luulen, että tuosta jaksosta teki minulle niin ahdistavan paitsi se kirjaimellinen väkivalta, mitä siinä näytettiin, myös se ajatus, miten ihmiset ovat tahallaan pahoja toisilleen. Toivottavasti en enää näe siitä painajaisia. (Pahan kerran veikkaan, että kohta painajaiset kohdistuvat Neganiin.  ::) )

Paitsi että olen erittäin ylpeä itsestäni nyt kun uskalsin kohdata pelkoni (vaikka nyt siis vain tv-ohjelmasta puhutaankin edelleen) niin lisäksi ilahduin kovasti - en ollut muistanut, että tämän jakson lopussa oli myös yksi koko sarjan lempikohtani, kun ystävät löytävät toisensa! :D En ole uskaltanut tai myöskään tahtonut katsoa tätä jaksoa uudelleen ollenkaan niin olin täysin unohtanut että se olikin tässä. Vähän kuin palkinto siitä, miten rohkea olin. :) Jee. Mutta tämän jälkeen en aio katsoa tuota jaksoa enää kolmatta kertaa, kunhan vain muistan että siinä on lopussa onnellinen kohta ja katson sitä vaikka jostakin Youtube-klipistä tai nauhoitan pelkästään sen kohdan kunhan tuo joskus tulee telkkarista uudelleen uusintana.
« Viimeksi muokattu: 21.10.2016 13:40:50 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #16 : 24.10.2016 16:35:55 »
Huh, nyt on 7 kauden eka jakso katsottu ja tunnelmat on tosi ristiriitaiset. Tiesin mitä tulevan piti jo aamulla, koska halusin spoilaantua asiasta, en olisi kestänyt työpäivääni tietämättä mitä tapahtuu! Mua harmitti aivan jäätävästi kun aamulla tajusin, että kyseinen jakso tuli ns. suoraan FOXilta Suomessakin! Herään muutenkin aamulla tuohon aikaan melkein kun jakso tuli ja kun mulle vinkattiin asiasta, niin jakso oli jo aika loppusuoralla. Olisin hyvin voinut herätä hiukan aikaisemmin tuota katsomaan!! Ja jos olisin tiennyt niin toki olisin kääntänyt kanavan aikaisemminkin päälle. Hienoa mainontaa, kokoajan vaan mainostettiin tätä maanantaita mutta ei aikoja erikseen, joten toki sitä oletti että se tulee vaan tänään 22:00.

Spoilaa!! Ethän lue jos et halua tietää mitä 7 kauden ekassa jaksossa tapahtuu!

Spoiler: näytä
Ollaan paljon keskusteltu sarjasta Fiorellan kanssa ja meillä oli jo molemmilla aika kutina siitä kuka kuolee, mutta ehkä mulle pettymys oli, että kaksi kuoli. Toisaalta ymmärrän, että haluavat varmasti jotenkin seurata sarjakuvaa, mutta pettymys oli suuri kun Glenn menehtyi! Abraham oli mulle sellainen hahmo, mistä en niin välittänyt, mutta Glenn oli yksi suosikki. Musta oli kamalaa katsoa kuinka shokissa Rick oli, jotenkin kykenin samaistumaan häneen kauheasti kun itselläkin kuolemantapaus perheessä ja olin varmaan juuri tuollainen. Luin kommentteja, että osa ihmetteli miksi Rick oli niin ilmeetön ja tuntui, ettei hän tuntenut asiaa, mutta musta hän näytteli loistavasti tunteen shokki. Huomasi, että hänen oli äärimmäisen vaikea käsitellä asiaa ja näki kuinka hänen oma valtansa valui hiekkana sormien välistä. Kuitenkin hän oli varmasti henkisesti melkein suurimman paineen alla. Toisaalta varmaan Daryl rukkakin, jonka kontolle tavallaan Glennin kuolema lankesi. :<

Itselle ehkä miinuksena jaksossa oli ehdottomasti se, ettei Glenn ja Abraham jotenkin saanut kunnolla edes aikaa ruudulla. Jotenkin varsinkin Glennin kuolema, joka tapahtui niin äkisti, jäi vaivaamaan. Toki näin varmaan on monen mielestä juuri paras ja loistava tapa yllättää, mutta en silti tykännyt. Tuntui, että hahmot jäi jotenkin pintaraapaisuksi kuolemansa kanssa, kun tilanne meni noin. Kuitenkin itselle silti muiden hahmojen surun seuraaminen oli vaikeaa.

En tykännyt että Daryl vietiin pois ja Neganin naaman lähikuvat ärsytti! Kuitenkin aika oiva keino saada joku pakotettua omaan maailmaansa tuohon tyyliin. Rankkaa ihmismielellä leikkimistä. En osaa edes spekuloida näin tuoreeltaan mitään, tuntuu olo jotenkin tyhjältä, vaikka osasi jo odottaakin tätä. Saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan ja toivon tosissaan, että porukka pääsee nousemaa Negania vastaan ja saa Darylinkin takaisin remmiin. Voi kyynel!

Onneksi on edes vertaistukea! Miten muut on selvinnyt jaksosta?
« Viimeksi muokattu: 13.05.2017 21:04:57 kirjoittanut niiina »

niiina
Dramione

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #17 : 24.10.2016 19:00:15 »
Sitä itse asiassa mainostettiin nimenomaan tuolla klo 22.00 ohjelma-ajalla! Minulla kävi muuten vain tuuri, kun pistin aamuyöllä kaikki Walking Deadit menemään nauhalle, aamulla tarkistaessani toimiko nauhoitus huomasin että siinä oli sekin uusi jakso!  :o Pakkohan se oli vielä katsoa heti tuoreeltaan ennen töiden alkamista, ja perinteinen menetelmä eli pikakelaus ja kädet silmien eteen, niin hyvin meni enkä nähnyt mitään liian pelottavaa.  ;) (Ei siinä ajassa olisi kyllä ehtinyt muulla tavalla tuota katsoakaan!)


Spoilaa!! Ethän lue jos et halua tietää mitä 7 kauden ekassa jaksossa tapahtuu! Minäkin laitan ajatuksiani tuollaisella minitekstillä jos se on valkaisua parempi tapa?

Minä oikeastaan tiesin jo varmaksi että kaksi ellei enemmänkin menettää henkensä, koska sitä on hössötetty niin paljon ja peloteltu järkytyksillä ja muistelen, että Negankin puhui monikossa ehkä-mielessä, joten se oli aika lailla aavistettu juttu. Minua jännitti lähinnä se näiden uusimpien sneak peek -videopätkien kanssa, että ovatko ne vain harhautusta kuten epäilin, vai oliko niillä syvempiä merkityksiä. Toivoin, että Abraham olisi riittänyt, minusta se oli aika vahva veikkaus siksikin, että Negan halusi selvästi vähän vastusta; näyttää valtaansa ja että hän pärjää kenelle vain. Ja Abraham uhitteli jo valmiiksi siihen malliin, että oikeastaan ihan toivoin että Lucille osoittaisi mieluiten häneen, koska toistaiseksi ainut mikä minusta siinä machoilijassa on ollut vetoavaa olivat nämä viime hetken perheenperustamisajatukset. Seiskakauden Pre-view Talking Dead -jaksossa joku siitä mainitsikin, että Abraham ihan kohottautui vastaan uhmaten, kun häntä osoitettiin Lucillella. (Siinähän siis ei kukaan vielä tiennyt mitään, kunhan juttelivat ja pohtivat vaihtoehtoja.)

Mutta Glenn, nyyh!  :'( Kaikkihan sen tiesivät, että Glenn on jo pitkään ollut jatkoajalla ja että tässä kohtaa se kohtalo osui siinäkin sarjakuvassa kohdalle. Sarjan tekijät koettavat selvästi koko ajan lähentyä sarjakuvan kohtauksia, joskin sekoittaen hahmoja ja rooleja ja tapahtumien aikoja jne keskenään. Olin varautunut myös Glenniin ja että todennäköisesti kyseessä olisivat nämä kaksi. Mutta pelkäsin, että siitä huolimatta, vaikka sarjakuvissa on annettu ymmärtää, ettei Negan tappaisi naisia ja lapsia, olisi uhriksi joutunut kuitenkin Maggie. Koska mikä olisi ollut sen traagisempaa kuin viedä Glennin elämän rakkaus ja tappaa raskaana oleva nuori nainen? Itse ajattelen, että Glennille Maggien menettäminen olisi ollut vielä pahempi asia kuin näin päin.

Oikeastaan toivoin salaa, että yllätysuhri olisi ollutkin Carl, koska en oikein ikinä ole siitäkään tykännyt. Ehkä nyt ihan viime aikoina sekin on ollut miellyttävämpi, kun yrittää esittää tytölle urheaa miestä, mutta en olisi niin jäänyt kaipaamaan kuin Glenniä, ja Rickille se olisi ollut vielä suurempi järkytys ja kauhu. Olihan se jo ihan sekaisin tuostakin käsijutusta. Sarjakuvaa jos olisi seurattu, niin Rickin käsi olisi pitänyt katkaista, sitä jossain määrin odotinkin tapahtuvaksi, kun siinä alettiin kirvestä esittelemään.

Rickin shokkitila oli kieltämättä hyvin aidosti näytelty, ja menihän se toistaalta Lorin menetyksestäkin ihan sekaisin, mutta minusta oli omalla tavallaan erikoista, kuinka lamassa ja toimintakyvytön Rick oli tässä. Onhan heillä kuitenkin monta tosi pahaa tilannetta takana ennestäänkin. Jopa siellä kammo-Terminuksessa Rick säilytti toimintakykynsä, vaikka vierestä lakosi ihmisiä pahemminkin. Toisaalta Glenn on ollut Rickin kanssa sarjan ekasta jaksosta alkaen, ja menetys on valtava.

Minusta oli ihan surkeaa, että veivät Darylin mennessään, mutta toisaalta se oli niiden kannalta järkevä veto, koska eivät halunneet antaa Rickille ja Darylille mahdollisuutta yhdistää voimiaan. Loppujen lopuksi Neganin silmissä varmaan nyt oli viety tavalla tai toisella kaikki Rickin tärkeät miehet pois ja hän jäi siihen sekaisin järkytyksestä naisten ja muuten vaan heikon oloisten yksilöiden kanssa, eli puolustuskyvyttömään asemaan, vailla juuri muuta vaihtoehtoa kuin alistua Neganin valtaan.

Niiina mainitsi tuosta miten kuolemat eivät saaneet kunnolla aikaa ruudulla, vaan ne tapahtuivat äkisti ja niihin ei jääty hirveästi kiinni. Kyllähän sillä koetettiin yllättää, ja kaikin keinoin yritettiin pelotella muillakin mahdollisilla uhreilla, mutta onneksi nyt tämä riitti tälle jaksolle. Se oli hellyttävää, miten kaikki koettivat lohduttaa murheen murtamaa Maggieta. Ja Abrahamia jäi sitten ikäänkuin suremaan kaksi naista, Sasha ja Rosita.

Jeffrey Dean Morgan on hyvä ja rakastettu näyttelijä (vaikka ei minua niin miellytäkään) ja sitä hänen iljettävää velmua virnuiluaan näytettiin tässä jaksossa koko rahan edestä. Minä toivon, että tiikeri syö tuon typerän ukon pään. Mahdollisimman pian vieläpä.  ;D Mutta epäilen, että nyt kun niillä on tuollainen hahmo käsissään, siitä ei ihan hetkessä luovutakaan.

Lopuksi - anteeksi kun olen ihan kauhea ja omistan törkeämmän mielikuvituksen kuin kukaan voisi minusta ehkä uskoa, mutta näittekö saman kuin minä - jokainen maailman Walking Dead fani / slash-shipperi on taatusti innoissaan siitä, mitkä Negan/Rick -mahdollisuudet tämä jakso avasi heille? "Rick, ollaan ystäviä. Lähdetäänkö pikku ajelulle keskenään?" Ihan tosissaan?  ;D ::) Jos jo minulle tuli siitä mieleen yhtä jos toista, niin mitähän kaikille muille sitten? ;) "Rick, you´re mine." LOL.

// Lisäänpä vielä kun siinä Talking Dead -showssa oli jotain pikku haastattelupätkiä näyttelijöistä. Melissa McBride (Carolin näyttelijä) oli siinä niin kuplivan hyväntuulinen ja veikeä että sitä oli ihana katsoa. Ja hän iloitsi Carolin ja Morganin yhteistä näyttelemistä ja sanoi että mies on hänestä kuin "mehujää kuumana päivänä". LOL, voihan popsicle, siitä tulee muutenkin hassuja mielleyhtymiä. Ihana. Että ehkä tuo minun oma visioni ei ihan tuulesta temmattu olekaan. ;) Minusta Carol on ollut miltei alusta asti tosi mielenkiintoinen ja koskettava hahmo (Hmm, no, ainakin siitä asti kunnes Edistä päästiin ja oikeastaan kun Sophiastakin, anteeksi vain Carol, mutta näköjään menetykset tekevät sinusta kiinnostavamman?) ja mitä pidemmälle tarina on edennyt, sitä enemmän Carolista tykkään. Toivottavasti sille olisi luvassa jotain vähän ilahduttavampaa kuin Rickille kumppaneineen.


// Heh heh, hymiöt eivät näköjään kutistu mihinkään. Siinäpä päättelette sitten mihin ne voivat viitata. ;) Tuskin sitä sentään spoilaamiseksi lasketaan?

/// Nyt se tulee taas telkkarista, katson samalla kun pakkailen ja pyykkään. Nyt ei enää jännitä, kun tiedän missä kohti varoa.

Saako Youtube-videoita linkata? Tämä on yksi vanha suosikkini. (Lutunen Daryl & Carol -kooste, hyvää mieltä synkempiin hetkiin, ei ole kovin pelottava, sanotaan K-15 siltä varalta jos siellä joku zombikin pyörii.)

Ja nyt kun katsoin sen uudelleen, niin pakko tulla vielä jatkamaan parilla sanalla. Olen tyytyväinen itseeni, kun en vieläkään nähnyt mitään liian pahaa. :) Pyydän, osallistukaa keskusteluun te muutkin, kunhan olette katsoneet ja saaneet ajatuksenne jäsenneltyä. Tulee muuten epäilyttävästi olo kuin olisin jotenkin fanaattinen tämän aiheen suhteen. ;)

Spoileriteksti jatkuu vielä.

Vaikka tavallaan Darylin välikohtaus aiheutti Glennin menetyksen (mistä se raasu tietysti syyttää itseään) niin minusta tuntuu, että mikä tahansa silmänräpäystä suurempi reaktio olisi joka tapauksessa saanut saman aikaan, koska Rick ei vielä ollut täysin alistettuna, niin Negan olisi joka tapauksessa uhrannut toisenkin Lucillelle. Niinpä sanon vain että way to go, Daryl, toivottavasti tuntui kunnolla. ;) Minusta oli ihanaa, että kaikesta tuosta huolimatta Daryl oli valmis nousemaan kusipäätä vastaan (vaikka toisaalta hän nyt ei aina jää seurauksia miettimään kun on kiivastuva luonne) osoittamaan kantansa, ja myös teki sen. Ei Negan noin hyödyllistä miestä tapa, jos vain saa jotenkin valjastettua Darylin käyttöönsä.

Minua jotenkin nauratti se kohta, kun Rick muistuttaa että Neganilla on "Daryl ja armeija". Siitä tulee mieleen Tämä kuva (ei ole pelottava), eli vähän niin kuin että peli on kerrassa menetetty ilman Darylia. ;)

Lisään vieläkin jutun, kun Talking deadissa joku kommentoi, että hei, olen kasvanut Glennin mukana, miten saatoitte! Ja näyttelijä oivalsi että onhan se ollut jo seitsemän vuotta tosiaan, "ihan kuin Harry Potter!" :D

Ja pakko mainita, miten Glenn käytti viimeiset hetkensä niin herttaisesti rohkaisemalla Maggieta ja tunnustamalla rakkautensa "seuraavassa elämässä jatketaan" -henkisesti. Se oli minusta suloista, ja Maggien näyttelijä koki sen myös sellaisena "I'll watch over you and the baby" -juttuna. Vähän taas jenkkileffaklisee-meininkiä, mutta onhan se hellyttävää.   
« Viimeksi muokattu: 25.10.2016 02:03:25 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #18 : 25.10.2016 13:44:34 »
Spoilaa!! Ethän lue jos et halua tietää mitä 7 kauden ekassa jaksossa tapahtuu! En oikein osannut erottaa, mikä spoilaa ja mikä ei, joten peitin sitten kaiken pieneen takstiin. ::)

Musta tuntuu suorastaan törkeältä kirjoittaa nyt tähän, koska tunnustan, etten ole seurannut sarjaa niin tarkkaan ja sarjan hahmotkin on mulle aika vahvasti EVVK, joten mun fiiliksetkin on varmaan sen mukaiset. Mulle irtosi kauden avausjaksosta paljon kaikkea vähemmän vakavaa ja oikeastaan irtosi paljon ideoita, joista voisi kirjoittaa parodiaa. Ehkä se on joku suojamekanismi pään sisällä, että tällaisista repii huumoria.

Mutta toisaalta en kokenut järkyttäväksi kummankaan hahmon kuolemaakaan enkä olisi toisaalta halunnut, että noita kohtauksia olisi enempää pohjustettukaan tai kuvattu. Mun mielestä toi oli riittävää ja välitti kuitenkin jopa EVVK-katsojalle sen tunnelman, joka tuossa oli.  Tuo olisi mennyt helposti myös jotenkin yli, mässäileväksi tai päälleliimatuksi. Glennin kuolema ja se kohtaus ennen kuolemaa oli kyllä ällöttävä, mutta jotenkin silti mulle jäi (jotenkin inhottavaa ehkä jopa sanoa) melko kepeä mieli koko jaksosta. Ehkä se johtuu siitä, etten ole kiintynyt näihin sarjan hahmoihin. Aabrahamista ei ole mitään sanottavaa oikeastaan ja Glennin elossa oleminenkin oli mulle tähän asti jotenkin hämmentävää, koska multa on jäänyt välistä näkemättä jotain. Siis että se jo kuoli ja sitten se olikin taas hengissä. Mitähän siinä tapahtui vai muistinko jotain väärin. ;D Kuten sanottua en ole seurannut niin tarkkaan niin tämä sekaannus toisaalta kovin yllättävää ole. Vasta olen menossa kolmoskaudessa systeemaattisen katselun kanssa.

Koska mulla ei siis ole oikein kunnon kosketuspintaa tai välittämistä näihin hahmoihin, mä olin ensin aika innoissani jopa siitä ajatuksesta, että Negan tappoikin kaikki muut kuin Rickin.  ;D Siis viehätyin ajatuksesta, että lähdettäisiin melkin puhtaalta pöydältä taas, tulisi uudet hahmot ja uusi dynamiikka ja silloinhan Rickillä ei olisi ollut enää liittolaisia. Sitten olikin ehkä vähän pettymys, että eihän Negan tappanutkaan kuin vain kaksi. Mut se olisikin ollut melko huonoa psykologiaa (ellei Neganilla olisi ollut jotain muita himoja Rickiä kohtaan. Kieltämättä se ajelulle vieminen kaksistaan repäisi mut totaalisesti, koska ajatukset kulki vähän erilaista rataa, että mitä siellä tapahtuisi  ;D. Voin sen niin hyvin kuvitella.) Samoin kuin sen että lopulta Negan kuolee johonkin sellaiseen, mihin isopäiset pahikset aina. "Minua ei kukaan ei ehdi tappaa, joten puhun ja puhun ja puhun ja sitten onkin henki jo mennyt. ;D Sitä odotellessa...

Carlin tappaminen olisi muuten mun mielestä ollut hyvin huonoa psykologiaa. Jos Neganin hullussa päässä on yhtään järkeä, se pitää Carlin hengissä, koska se on ainoa todellinen tapa hallita Rickiä, koska Rickillä on silloin paljon enemmän pelättävää. Sama juttu Glennin ja Maggien suhteen. Jos Negan olisi tappanut Glennin sijasta Maggien, se olisi varmemmin saanut ikuisen vihamiehen, joka tulee ja kostaa ja jolla ei ole mitään menetettävää. Naiset ei oletusarvoisesti niin helposti kosta. Toivottavasti Maggie saa kunnian jotenkin aiheuttaa Neganin kuoleman. Mä en niinkään toivo Neganin nopeaa kuolemaa - hahmolla (ja Lucillella) on viihdearvoa, jos sitä käytetään säästeliäästi. mutta mä toivoisin ja kaipaisin, että sille olisi olemassa vahva vastapaino jossakin täysin toisen tyyppisessä hahmossa.

Ai niin, ja toivon, että Negan murretaan sillä, että Lucille kärsii, koska Lucille on Neganin tosirakkaus. ;D Negan ei pysty varmaan rakastamaan mitään elävää ja pehmeää. ;D

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: The Walking Dead (tv-sarja)
« Vastaus #19 : 25.10.2016 21:05:38 »
Hmm. Katson tässä juuri S5E3 jaksoa Viaplaysta. Olin ihan unohtanut että Rick otti yhden Terminuksen ihmissyöjistä käsittelyyn aika tavalla yhtä pahasti kuin Negan. Ainakin lopputulos taisi olla sama, toteutus myös, mätkimisväline vain eri. Siihen nähden voisi miettiä sitä, onko kumpikin äijä kuitenkin aika lailla samalla tasolla tekemisissään. Ihmissyöjä-Gareth ja kumppanit toki tekivät pahasti, mutta jos ajattelee että Rick yllytti porukkansa tappamaan joukon rauhassa omassa sängyssään nukkujia, niin tavallaan tuossa on ihan samanlaisesta kostosta kyse. Harmi kun tätä ei voi kelata, mutta ainakin voi pitää silmät kiinni. Jotenkin muistelin että tuo oli nopeampi lopetus, mutta johtui varmaan siitä että kelasin sen silloin. Nyt äänitehosteilla tuli suorastaan Negan mieleen. Typerä Rick.  :(

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~