Kirjoittaja Aihe: Ääriviivasi paperilla [Sallittu]  (Luettu 1303 kertaa)

Räntsäke

  • Vieras
Ääriviivasi paperilla [Sallittu]
« : 27.09.2016 18:33:20 »
Kirjoittaja: Ränts
Nimi: Ääriviivasi paperilla
Beta: kuuskidi
Ikäraja: S
Paritus: Elias/Isabella

A/N: Synttärionnittelut Emanuelille!


Ääriviivasi paperilla


Hän tulee joka iltapäivä tähän samaan kahvilaan, istuutuu nurkkapöytään ikkunan äärelle ja kaivaa kannettavansa esiin. Yleensä hän istuu selin minuun, jolloin voin vapaasti tuijottaa häntä lumoutuneena, mutta toisinaan hän istuu kasvot minua päin. Niin kuin tänäänkin. Siinä on kyllä puolensa, että pystyn katsomaan välillä hänen kasvojaan ja silmiään, mutta paljastumisen riski on huomattavasti suurempi. Onneksi hän on niin keskittynyt siihen, mitä ikinä tekeekään tietokoneella, ettei yleensä juuri noteeraa ympäristöään.

Mietin, uskaltaisinko kaivaa piirustuslehtiöni esiin. Silloin voisin ainakin pitää katseeni paperissa ja vilkuilla naista vaivihkaa mallia hakeakseni. Mutta onhan se aika pelottavaa piirtää hänestä kuvaa, kun hänen kasvonsa ovat tännepäin.

Kaivan lopulta piirustuslehtiöni esiin pohdittuani asiaa pari minuuttia.

Sieltä löytyy nopeasti yksi keskeneräinen lyijykynätyö. Se on jo kolmas, sillä nainen on tosiaankin pyörinyt päässäni varsin pitkään. Varmaan edellisestä keväästä asti, ja nyt on lokakuu. Tiedän, että hänen nimensä on Isabella Kaskinen ja että hän opiskelee yliopistolla kieliä. Hän on ehdottomasti kaunein koskaan tapaamani naisihminen, kerta kaikkiaan lumoava. Ihmiset huomaavat hänet missä vain, hän kiinnittää sekä naisten että miesten huomion. Mutta ei hän näytä sitä huomaavan.

Ensimmäisessä piirroksessa hän istuu tuon saman pyöreän nurkkapöydän äärellä, kädessään kupponen kahvia ja katse luotuna jonnekin kauas. Hän katselee ikkunasta – en oikeastaan ole vielä edes päättänyt, että mitä. Ei minua ainakaan.

Toisen työn olen sijoittanut kokonaan eri ympäristöön. Tässä kuvassa hän istuu valtavalla, avonaisella ikkunalla ja soittelee poikkihuilua. En tiedä, osaako hän soittaa huilua, mutta minusta hän vaikuttaa musikaaliselta. Ja poikkihuilu soi niin kauniisti. Kuva on yksinkertainen, eikä minulla mennyt kauaa sen piirtämisessä.

Mutta nyt on aika keskittyä tähän keskeneräiseen. Se on tähänastisista kuvista rohkein, sillä siinä hän on uimarannalla. Olen hahmotellut Isabellan istumaan jalat koukussa laiturilla, upeat punaiset kiharat nutturalle koottuna. Se on erikoinen ja pelkästään käytännöllisistä syistä tehty ratkaisu. Yleensä pidän Isabellan hiuksista silloin, kun ne ovat valtoimenaan ja saavat vapaasti laskeutua hänen hennoille olkapäilleen, mutta uidessa ne olisivat kyllä hankalat. Saatan vain kuvitella, millainen työ olisi selvitellä tuollaisia hiuksia, jos niitä pitäisi auki uidessaan.

Mutta on Isabella tässäkin kuvassa ihana. Mietin, millaisen uimapuvun piirtäisin hänelle. Yksiosainen, ehdottomasti, mitään bikineitä en ikimaailmassa kehtaisi hänelle piirtää. Mutta onko uimapuku yksivärinen, vai olisiko siinä yksityiskohtia?

Päätän, että kokomusta sopisi parhaiten Isabellan tyyliin, ja alan värittää. Tyttö käytti kesällä varsin vartaloa nuolevia puseroita, joten minun on helppo jäljentää hänen vartalonsa paperille. En usko, että hän on mielikuvissani tippaakaan täydellisempi kuin luonnossa, vaan juuri oikeanlainen.

Yhtäkkiä jokin alkaa häiritä keskittymistäni. Kynä pysähtyy paperilla ja jähmetyn paikoilleni kuulostelemaan ympäristöä. Askeleita, vaimeaa jutustelua, kahvikuppien kilinää… mutta ei näppäimistön nakutusta. Pudistan päätäni niin, että hiekanvärinen tukka valahtaa silmilleni, ja vilkaisen sitten Isabellan pöytää päin. Se mitä näen, saa sydämeni hyppäämään kurkkuun. Hän on lopettanut kirjoittamisen, kohottanut katseensa ja tuijottaa suoraan minua ja lehtiötäni. Eikä välissämme ole kuin ehkä nelisen metriä.

En osaa reagoida tilanteeseen. Tiedän, ettei hän näe piirrostani, olen kyllä suojannut sen katseilta. Mutta Isabella ei ole koskaan ennen huomannut minua. Uskaltaudun kohtaamaan hänen katseensa, mutta epäonnistun, kun yritän järjestää hymyä kasvoilleni.

Ja ihme ja kumma: hän hymyilee minulle.


« Viimeksi muokattu: 07.12.2016 20:49:54 kirjoittanut Ränts »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 488
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Ääriviivasi paperilla [Sallittu]
« Vastaus #1 : 15.10.2016 20:05:14 »
Koska kadotan välillä lukukykyni kokonaan, luin tämän aluksi femmenä, kunnes tulin tarkistaneeksi miesosapuolen nimen. Noh, pisteet siitä, että kerronta oli sen verran sukupuolineutraalia, että tämä olisi mennyt täydestä niin femmenä kuin hettinäkin.

Tässä oli todella klassinen, moneen kertaan hieman eri tavalla esitetty asetelma: on haaveilijapoika/tyttö ja haaveilun kohde, kuvankaunis Isabella (tai vastaavasti hän voisi olla myös joku upea mieshenkilö), jonka perään on jaksettu haikailla monta kuukautta minkäänlaista vastakiinnostusta saamatta. Tilanne ja hahmojen suhde toisiinsa eivät sinälleen tarjoa mitään uutta, mutta tarjoaa sittenkin, jos tätä ei ajattele romanttinen komedia -tasolta.

Kun tätä alkaa pohtia, niin on jotenkin kiehtovaa, että tämä Eliaksen silmin nähty Isabella Kaskinen on kokonaan fantasiaa. Elias tietää hänestä pari faktaa, mutta muuten kuva ihmisestä rakentuu ulkoisten seikkojen varaan. Taiteellinen Elias miettii musikaalisuuden sopivan Isabellaan, joten hän kuvittelee naiselle tämän piirteen. Jokainen piirretty kuva edustaa Eliaksen ihannenaista, jonka hän rakentaa Isabellan ulkomuodon ympärille ja vahvistaa illuusiota. Veikkaanpa, että jos Elias ja Isabella päätyisivätkin treffeille, se olisi molemmille pettymys. Elias ja todellisuus tekisivät rajun yhteentörmäyksen. Mitä hän muka kenestäkään tuntemattomasta tietää, ja hämmentynyt Isabella ei vain tajua, mitä häneltä oikein odotetaan.

Kesken kommentin kirjoittamisen tajuan olevani hämilläni. En tiedä, onko tämä tarkoitettu kepeäksi, romanttisen sävyiseksi draamaksi vai joksikin muuksi. Eihän Elias sinällään tee mitään pahaa/väärää, mutta saan tästä silti pakkomielteisiä sävyjä. Joka päivä sama kahvila ja sama nainen, jota ihan tarkoituksella tuijotetaan. Ollaan kahvilassa vain yksinomaan Isabellan vuoksi. Ja lopussa tuo säikähtäminen, että voi helvetti, nyt jäin kiinni! Tavallaan olisin toivonut Isabellalta toisenlaista reaktiota, että tämä olisi lähtenyt ja vaihtanut kahvilaa, ei ehkä suoraan Eliaksen takia. Kaivannut vain vaihtelua? En näe todellisuuspintaa tällaiselle kuukausien stalkkerimeiningille, joka saavuttaakin yhteyden. En saa missään välissä Isabellasta sellaista fiilistä, että hän olisi todellinen ihminen, johon voi saada kontaktin. Tai ehkei Isabella hymyillytkään Eliakselle, mies vain kuvitteli niin. Kuka nyt enää tietää. Ehkä Elias näkee vain sen, minkä haluaakin nähdä :D

Aa, nyt lopetan. Menee niin psykologiseksi tulkinnaksi tämäkin kommentti. Minua vaan huvittaa, että ensin ajattelin, että jaa, poika ja tyttö kohtaavat kahvilassa, vääh, ja sitten alankin miettiä, mitä Eliaksen pääkopassa liikkuu, millainen hänen maailmankatsomuksensa on ja mitä Isabella fantasiana edustaa. Eliaksen sisäinen puhehan tässä on pääosassa ja monologin keskiössä on Isabella.

Kiehtova teksti, kyllä! Sain paljon enemmän irti kuin odotin. En tiedä, onko tämä kiva kommentti, mutta noh. Tällaisia ajatuksia tämä herätti :D

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Ääriviivasi paperilla [Sallittu]
« Vastaus #2 : 15.10.2016 20:51:48 »
No oli tää ainaki ehdottomasti inspiroiva kommentti! Kiitos Sokru. Tää tekstihän oli tosi kliseinen ja yksinkertainen, ja kaikenlisäksi preesenssissä kirjoitettu, mikä teki tästä haastavan kirjoitettavan. Ja sinä päästät sisäisen psykologisi irti ja keksit tästä vaikka mitä jännää tulkittavaa! Käytin inspiraationlähteenä Sonata Arctican Shy-biisiä, ja mun oli tarkoitus tehdä Isabellasta kahvilan tarjoilija, mut päädyin sitten luopumaan siitä suunnitelmasta. Mut siis melekeen tekis mieli kirjottaa näistä (tai jommastakummasta) lisää nyt kun pistit näitä ihania ajatuksiasi pöytään. :>