Kirjoittaja Aihe: Basilisk: Merestä, S, Koshirō & Akeginu, oneshot  (Luettu 1205 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Merestä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Basilisk
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Koshirō & Akeginu
Genre: Draamaa sekä hieman canonmaista yksipuolista ihastumista

Summary: Sokeillakaan silmillä hänen ei ollut täysin mahdotonta nähdä moista yksinkertaista kauneutta edessään.

A/N: Basilisk on yksi suosikkisarjojani, mutten ole kirjoittanut siitä vuosikausiin saati ylipäätään juurikaan. Omalla tavallaan vähän hankala fandom, mutta Väripalettiin osallistuminen (tässä ficissä mukana syaani) sai minut ajattelemaan kyseistä sarjaa taasen. Hieman tämä uhkasi jumittua pöytälaatikkoon, mutta lopulta sain tämän edes päällisin puolin julkaisukelpoiseksi. :P



***



Teräksisistä vaistoistaan huolimatta Koshirō tunsi olonsa hieman turvattomaksi noustessaan laivaan muiden jäljellä olevien klaanilaistensa kanssa. Aaltojen hiljainen keinunta runkoa vasten olisi luultavasti ollut rauhoittavaa, jos hän olisi tottunut sellaiseen. Se oli hänen ensimmäinen merimatkansa, jonka hän kaiken lisäksi kokisi sokeana.

Igan nuorukainen hengitti syvään raikasta, suolalta tuoksuvaa ilmaa ja laski kätensä paksulle puukaiteelle säilyttääkseen kätensä ulottuvilla edes jotain vakaata. Kevyt keinunta narisutti kumeasti aluksen lattioita. Hänen takanaan toisia matkustajia keskusteli keskenään ja pieni poika soitti isänsä kanssa musiikkia matkan ratoksi. Koshirō ei ollut pitkään aikaan löytänyt syitä hymyillä, mutta huilun pirteä sointi kohotti mielialaa pakostakin.

Tuuli toi mukanaan ripauksen viileää merivettä hänen iholleen. Vahingoittuneiden silmiensä ja mustan, silmien yli kiedotun naamionkin läpi hän olisi niin kovin toivonut voivansa nähdä aallokon ja sen horisonttia maalaavan rajan. Tietämättömyys päämäärästä ja ympäristöstä inhotti.

Koshirō kuuli kevyitä askelia ja aisti, kuinka joku saapui hänen viereensä. Tuttu parfyymi osoitti hänelle nopeasti tulijan henkilöllisyyden.

”Sinäkö, Akeginu-dono?”

”Minä se olen.”

”Jätitkö Oboro-saman yksin?” Hänen tarkoituksenaan ei ollut kuulostaa niin kärsimättömältä, mutta Koshirō ei mahtanut itselleen mitään.

”Hänelle pidetään seuraa”, Akeginu sanoi tyynesti vakuuttaen kaiken olevan kunnossa.

”Vai niin.”

Lyhyesti virinnyt keskustelu hiipui hänen sanoihinsa, mutta sellainen ei häirinnyt heistä kumpaakaan. He olivat tottuneet hiljaisuuteen toistensa seurassa, eikä kumpikaan heistä milloinkaan ollut suuressa äänessä.

Usein Akeginun tyynessä läsnäolossa oli jotain selittämättömän rauhoittavaa, eikä sekään kerta olosuhteista huolimatta tehnyt poikkeusta.

”En olisi koskaan uskonut sitä näin suureksi...” nainen lopulta rikkoi hiljaisuuden heidän välillään. Myös Akeginulle laivamatka oli uusi kokemus.

”En ole koskaan nähnyt merta”, Koshirō sanoi. ”Tsubagakuressa kaikki on niin erilaista.”

Hän saattoi aistia klaanitoverinsa vilkaisevan häntä kauniilla kasvoillaan apea ilme. Akeginu jos kuka tiesi, miten paljon hän oli saanut kärsiä ja oli ihan luonnollista, että tämän suhtautumista häneen sumensivat muistot niistä hetkistä, joina tämä oli valvonut hänen vierellään hänen melkein kolkutellessa tuonelan portteja.

Koshirō halusi silti, että hänessä oli muutakin kuin vain surkuteltavaa. Kaikesta huolimatta hän oli yhä Igan ninja ja myös täyttäisi velvollisuutensa sellaisena.

”Tuskin palaamme takaisin meriteitse”, Akeginu totesi kuulostaen samalla tavalla haikealta kuin kuka tahansa, joka muisteli paikkaa, jossa oli viettänyt koko elämänsä ja jota oli kutsunut kodikseen.

”Jos edes palaamme takaisin.”

”Koshirō-dono...”

Hänen toteamuksensa ei arvatenkaan tehnyt vaikutusta. Rehellisyyden nimissä hän todella uskoi Igan mahdollisuuteen voittaa se raaka sota, mutta hänessä oli liiaksi kyynisyyttä tuumiakseen asioita liian suotuisassa valossa.

”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus järkyttää.”

”Ei se mitään.”

Aallot osuivat veneen runkoon eloisina. Kätensä alla Koshirō saattoi tuntea kevyen värähtelyn ja tuli samalla ajatelleeksi, miten uljaalta horisontissa mahtoi näyttää. Hänen kuvitelmissaan meri oli aina ollut kiivas, aallot kohoilleet uljaina ja antaneet sinensä maalata kaiken kauneudellaan.

”Akeginu-dono?” Koshirō avasi hieman epäröiden suunsa.

”Niin?”

”Kerro minulle merestä.”

Pyyntö tuli varmasti pienenä yllätyksenä, mutta hän todella tarvitsi jotain muuta ajateltavaa.

”Aurinko saa aallot kimaltelemaan kauniisti”, Akeginu kertoi. ”On kuin vedenpinta olisi yhtä taivaan kanssa.”

”Minä tunnen sen kirkkauden.”

”Muistatteko ne pienet siniset kukat, jotka kukkivat keväisin Tsubagakuren puutarhassa?”

Koshirō muisti. Kyseinen laji oli alkujaan peräisin jostain kauempaa, mutta jo vuosien ajan se oli kaunistanut Igan maita. Sen lajin kukkiessa saattoi tuntea, miten talven kylmyys hälveni lopullisesti saapuvan kevään ensimmäisten merkkien tieltä. Ne muistuttivat kirkasta sinitaivasta, johon oli sekoittunut hieman vihreää. Hän ei juuri kukista perustanut, mutta oli silti muutamaankin kertaan pysähtynyt katsoakseen niitä hetken pidempään.

”Meri on väriltään kuin ne kukat.”

”Niinkö?”

Koshirō saattoi kuvitella, kuinka upean sinivihreä mutta samalla niin määrittelemätön sävy heijasti taivasta ja kimmelsi timantteina auringonvalossa. Sokeillakaan silmillä hänen ei ollut täysin mahdotonta nähdä moista yksinkertaista kauneutta edessään.

”Se on varmasti jotain ainutlaatuista”, hän sanoi pyyhkäisten kevyesti kasvoiltaan merituulen mukanaan tuomia pisaroita.

”Minusta meren sini kutsuu meitä kotiin”, Akeginu sanoi mietiskellen. ”Se kuljettaisi meitä minne vain, mutta keulamme osoittaa kohti synkkiä aikoja.”

”Pelkäätkö?”

”Olisin kai hölmö, jos en pelkäisi. Minulla on kuitenkin kunniani, enkä aio antaa periksi missään tilanteessa”, nainen sanoi tovin kuluttua tavanomaisen rauhallisesti. Muuta Koshirō ei oikeastaan ollut olettanutkaan.

”Olen kiitollinen, että teet tätä matkaa kanssani”, hän sanoi ja nojautui kaidetta vasten tuulesta nauttien. Senkaltaista kokemusta oli mahdoton havitella jälkeenpäin muuten kuin unimaailmassa.

”Koshirō-dono”, Akeginun hiljainen ääni sanoi, muttei jatkanut. Se kuulosti hänen korvaansa hieman epäröivältä.

”Niin?”

Pienen hetken kuluttua nainen puhui jälleen.

”Menen etsimään Oboro-saman.”

Koshirō kuunteli, kuinka hänen klaanitoverinsa poistui toisaalle hillityin askelin. Jokin hänen mielessään sanoi, ettei se ollut ollut Akeginun todellinen asia. Prinsessan turvallisuuden varmistaminen oli joka tapauksessa heidän pääasiallinen tehtävänsä.

Hän ei olisi siltikään pannut pahakseen, vaikka Akeginu olisikin viettänyt hänen seurassaan vielä hieman pidemmän tovin.


« Viimeksi muokattu: 04.02.2019 01:57:50 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Basilisk: Merestä, S, oneshot
« Vastaus #1 : 25.09.2016 18:12:33 »
Oi tää oli kiva ^^ ihanan rauhallinen tunnelma. En tosin osaa liittää tätä canoniin mitenkään koska luin koko mangan aika hujakkaan tahtiin eikä se muutenkaan oikein iskenyt. Mutta tää oli tosiaan hurjan kiva ja mukava lukea. Tykkäsin rennosta keskustelusta ja meren kuvailusta. Ja lopetuskin oli ihana <3
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Vs: Basilisk: Merestä, S, oneshot
« Vastaus #2 : 26.09.2016 12:30:20 »
Kiitoksia, haryu! ^^

Itse en tämän sarjan mangaversiosta osaa sanoa juuri mitään, kai tämä pitäisi lukeakin joskus. Anime vain on sen verran kaunista seurattavaa, etten ole toistaiseksi vaivautunut. :P

Canonia ajatellen tämä sijoittuu aika lailla sarjan loppupuolelle, kun Igan klaani oli ottanut haasteen vastaan ja aloittanut matkansa meriteitse. Lisäsin laivamatkaan sitten pienen keskustelun näiden hahmojen välillä. :D Meren kuvailu oli sekin mukavaa ja pieni rauhallinen ehkä sopiikin pieneksi piristykseksi niin masentavaan sarjaan.

Paljon kiitosta vielä! <3

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 620
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Basilisk: Merestä, S, Koshirō & Akeginu, oneshot
« Vastaus #3 : 02.08.2022 12:03:25 »
Lol minä täällä taas lukemassa sun ficejä ihan vain koska ne on sun ficejä, fandomista sen enempää tietämättä :D Basilisk on kyllä nimenä tuttu, mutta eipä ole tullut koskaan luettua/katsottua. Hauskasti myös tämä sattui olemaan mukana tossa Väripaletissa, kun sähän oot siitäki puhunu et miten kiva haaste se on (pitäis ehkä itsekin osallistua joskus).

Tää oli oikein kaunis fici, tunnelma oli ihanan rauhallinen, vaikka Koshiroun olo ainakin alussa vähän turvaton onkin. Sen kyllä ymmärtää hyvin, miksi hänestä siltä tuntuu, voin vain kuvitella millaista olis tehdä ensimmäinen merimatkansa sokeutuneena. Kiva kyllä, että Akeginu tuli Koshiroun luokse niin ei tarvitse ihan yksikseen olla. Tykkäsin myös siitä, miten Koshirou pyysi Akeginua kuvailemaan merta. Ehkä vertaus tuttuihin, kauniisiin kukkiin, sai Koshirounkin suhtautumaan mereen ja tuohon matkaan vähän tyynemmin :3 Tuttu seura teki ainakin selvästi hyvää.

Lainaus
”Koshirō-dono”, Akeginun hiljainen ääni sanoi, muttei jatkanut. Se kuulosti hänen korvaansa hieman epäröivältä.
”Niin?”
Pienen hetken kuluttua nainen puhui jälleen.
”Menen etsimään Oboro-saman.”
Äääää tää kohta! Mustakin tuntuu hyvin vahvasti siltä, että Akeginun oli tarkoitus sanoa jotain muuta, mutta ei sitten uskaltanut/kyennyt. Genretiedoissa mainitaan "canonmainen yksipuolinen ihastuminen", ja totta puhuen näin tällee sarjan hahmoja pahemmin tietämättä en osaa edes suoraan sanoa, kumpi näistä kahdesta on se ihastunut :D Nenäni haistaa hienovaraisen mutual pininginkin ainekset tässä ;D (ehkä tietäisin enemmän, jos Akeginu olisi sanonut sen, mitä oikeasti tarkoittikin.)

Nyt kyllä aloin väkisinkin tuumia, että pitänee katsoa tämäkin sarja joskus (ja nyt kun tsekkasin MAL:ista, monta jaksoa tässä on, niin huomasinkin et täähän on jo mun Plan to Watch -listalla :D). Saapi nähdä, milloin saan jotain semmoista aikaiseksikin. Mutta nyt toistaiseksi kiitän tästä ficistä, oli laatukamaa niin kuin aina ♥
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Vs: Basilisk: Merestä, S, Koshirō & Akeginu, oneshot
« Vastaus #4 : 02.08.2022 23:45:53 »
Jestas, eipä ole tämäkään ficci pyörinyt aikapäiviin päässä. 😄 Kiva että löysit tämän ja jätit puumerkkiäkin, Larjus! ❤️

Basilisk on kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen! Ei se täydellinen ole ja sai vuosia myöhemmin jonkin pöllerön jatko-osan, johon en ole mieltäni osoittaen tutustunut. Mieleenpainuva sarja kyllä kyseessä ja herätti ainakin minussa kasan tunteita. Kyllähän tämä Koshiro/Akeginu toimii vieläkin. 😁

Lainaus
Mustakin tuntuu hyvin vahvasti siltä, että Akeginun oli tarkoitus sanoa jotain muuta, mutta ei sitten uskaltanut/kyennyt. Genretiedoissa mainitaan "canonmainen yksipuolinen ihastuminen", ja totta puhuen näin tällee sarjan hahmoja pahemmin tietämättä en osaa edes suoraan sanoa, kumpi näistä kahdesta on se ihastunut :D Nenäni haistaa hienovaraisen mutual pininginkin ainekset tässä ;D (ehkä tietäisin enemmän, jos Akeginu olisi sanonut sen, mitä oikeasti tarkoittikin.)
Ihme, että nämä kaksi edes saavat kommunikoitua keskenään, kun molemmat niin hiljaisia ja kainoja, varsinkin Akeginu. 😀 Yksipuolinen ihastus viittaa enemmän häneen, vaikkakaan Koshiro ei missään nimessä halveksi Akeginua ja varmaan olisivat naimisiinkin menneet, jos Akeginu olisi rohjennut kysyä. Koshiro ei vain ehkä nähnyt (badumtsss) Akeginua siinä mielessä, koska oli niin lojaali Oborolle ja toisaalta hiljainen & omissa oloissaan viihtyvä. Ehkä voidaan miettiä, että Koshiro olisi ollut rakastunutkin Oboroon jollain tasolla, mutta toisaalta rakkautta on monella eri asteella, eikä Koshirolla ikinä olisi ollut kanttia haastaa Oboron sulhasta rakkaustaistoon. 😅

Basilisk on myös hyvä esimerkki sarjasta, josta pidän paljon, mutta joka ei ficceihin ole liiaksi tarjonnut inspiraatiota. Ehkä tästä joku päivä saisi taas pienen tekstin aikaan, kuka tietää. 😁

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."