Kirjoittaja Aihe: Juuret (oneshot, S, drama)  (Luettu 2107 kertaa)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Juuret (oneshot, S, drama)
« : 08.09.2016 01:55:44 »
Nimi: Juuret
Ikäraja: S
Genre: drama
Summary: Nevillen lapsuudessa on hyviä ja huonoja hetkiä.
Vastuuvapaus: Kaikki hahmot ovat Rowlingin. En saa rahaa tästä.

A/N: Nevillen lapsuus on jotenkin tosi itseäni kiinnostava aihe ja tää mummi tuo aika vahvasti mieleen omani, joten päätin kirjoittaa siitä ihan pienen pienen raapaisun! Kommentit kelpaa aina!  :)


JUURET


Neville on älykäs lapsi, tosiaan on. Hän on pienestä pitäen ymmärtänyt, kuinka aikuiset saattavat pettyä helposti. Hän pystyy aistimaan sen herkästi, on sillä lailla tarkkanäköinen pieni poika. Mutta ei hän koskaan ole turtunut siihen, ei. Sen aistiessaan hän yrittää kovasti olla hyvä ja miellyttävä ja kelvata ja epäonnistuminen saa hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja lyyhistymään kasaan ja tutkimaan kukkien terälehtiä ja taivaan sävyjä tavallista tarkemmin.

Mummi on ollut pelottava aina - hänestä on mahdotonta löytää turvaa.
Neville on ihan kelvollinen poika, mummi sanoo, muttei hänellä kuitenkaan isänsä lahjoja ole. Mummi muistaa aina tuoda asian esille teepöydässä, sillä Frank oli ylivertaisen älykäs lapsi, niin se on. Silloin Neville painaa leuan rintaansa ja lakkaa kuuntelemasta, näprää sormillaan housujensa polvea ja tavallisesti mummi näpäyttää häntä napakasti kämmenselälle. Housuihin tulee reikä, eihän sellainen sovi! Ei Frankillä koskaan ollut reikäisiä housuja.

Joskus Neville saattaa miettiä, millaisia lahjoja ne olivat, joita hänellä ei ollut. Isä on hyvä antamaan hänelle myttyyn rutisteltuja karkkipapereita ja vaahteranlehtiä ja lapsekkaita hymyjä, niistä Neville pitää. Isällä on lempeät silmät ja turvallinen suu, joka ei sano mitään.

Eikä isä arvostele koskaan. Ei silloin, kun Neville opetteli takellellen lukemaan ääneen, eikä silloin kun hän esitteli ylpeänä ensimmäistä itse rakentamaansa leijaa, jonka häntään hän oli solminut tiukkoja rusetteja. Isä oli hymyillyt ja äännähtänyt riemukkaasti ja taputtanut käsiään yhteen ja halunnut vetää värikkäistä naruista.

Äidin ja isän kanssa Neville hengittää rauhallisesti. Äiti osoittelee hänelle eläinten kuvia ja kääntelee kiivaan innostuneesti sivuja Nevillen omasta kuvakirjasta, jota mummi ei katsele hänen kanssaan. Silloin kun mummi on mukana, hän muistuttelee, etteivät he aina ole olleet tällaisia. He ovat niin kuin he ovat, jotta Neville saa elää paremmassa maailmassa. Silloin Neville ihmettelee, millaisia heidän sitten pitäisi olla ja millainen maailma tämä on. Ja mummi muistuttaa, että ylpeä täytyy olla.

*

Mummi katselee Nevilleä ikkunan läpi ja kutsuu hänet sisälle syömään, käskee pestä kädet ja kammata tukan, vaihtaa pois multaiset housut. Ruokapöytään ei tulla sottaisena, hän sanoo. Frankin housut eivät koskaan olleet multaiset. Jos Frank joskus kaivoi maata, hän teki sen käyttäen taikuutta. Missä pojan taikuus on? Mummilla on paljon huolia, Neville huomaa kyllä. Hän painaa leuan rintaansa ja nyplää reikää housunsa polvessa ja miettii revontulia ja avaruutta ja onko kasveilla keuhkot ja on aivan mitätön.

Mummi käskee alkaa haarukoida, mutta veistä ei pidetä tuolla tavalla ja varo sotkemasta perintöpöytäliinaa! Neville on pieni ja nöyrä ja kun joku vain kertoisi hänelle, että se on mummin tapa rakastaa ja olla surullinen. Mummin Frank oli erilainen.

Seuraavan kerran Pyhässä Mungossa käydessään Neville kysyy isältä, hengittävätkö kasvitkin ja kuinka syvälle pisimmät juuret voivat kasvaa ja isä katsoo häntä siristäen silmiään, kuin muistellen, ja äiti ojentaa kättään ja Neville tarttuu siihen ja ravistaa ja miettii, voisivatko he jotenkin olla muunlaisia - eikä keksi mitään.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2016 02:57:49 kirjoittanut Aewyn »
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 883
  • "Ohops! Kiitos ja anteeks, risa aita."
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #1 : 08.09.2016 02:17:01 »
Avasin uusia julkaisuja juuri parahiksi ja oli pakko sanoa jotain tähän ficciin... Tämä toi tipan linssiin. Nevillen vanhempien kohtalo on yksi surullisimpia asioita, siitä ei pääse yli eikä ympäri. En muista pillittäneeni kirjaa lukiessani, muttei se juuri kaukana ollut. Heikkous mikä heikkous. :P

Kerronta oli mainiota ja hienosti oli tuotu esiin sekä Nevillen mummin suhtautumista että pojan omia tuntemuksia asiasta. Hankalahan se Nevillen on tietää, mitä on tapahtunut kokonaisvaltaisesti ajatellen. Olisin voinut lainata puolet tekstistä, mutta päädyin muutamaan kohtaan, jotka iskivät erityisesti.

Lainaus
Joskus Neville saattaa miettiä, millaisia lahjoja ne olivat, joita hänellä ei ollut. Isä on hyvä antamaan hänelle myttyyn rutisteltuja karkkipapereita ja vaahteranlehtiä ja lapsekkaita hymyjä, niistä Neville pitää.

Lainaus
Ja mummi muistuttaa, että ylpeä täytyy olla.

Lainaus
Mummin Frank oli erilainen.

Hmmh, pahus vieköön. Ei ollut tarkoitus alkaa vetistellä, mutta vähän uhkaavasti näyttää siltä, että pitää kipaista nessu kylpyhuoneesta. :D

Lopetuskappale kruunaa upean tekstin täydellisesti sekä sen ansiosta, että kysymys on syvällinen ja tärkeä, mutta myös siksi, että siinä tulee esiin Nevillen rakkaus kasveja kohtaan, joka myöhempinä vuosina pääsee enemmän esiin. Ai että.

Kiitoksia tästä! <3

- Ayu



"Ette kai te vaan pelkää?"
"E-en tietenkään! Mutta kun apupyörät puuttuvat!"

Nevski

  • ⅓ full of it.
  • ***
  • Viestejä: 2 235
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #2 : 08.09.2016 22:01:38 »
Tässä tulee tosi hyvin esille lapsen ymmärrys. Kerronta on mukavan typistettyä ja kuitenkin rönsyilevää. On helppo pitää Nevilleä kertojana. Ja toisaalta kolmas persoona tuo mieleen ajatuksen siitä, onko kyseessä ehkä aikuisemman Nevillen muistelu tai takaisinpaluu lapsuuteensa. Tai onko se kertojan etäännyttämiskeino - joka kuitenkin tuo todella lähelle tekstiä.

Teksti on ylipäätään tosi tasalaatuista ja hyvää. Musta se on aina kehu tekstille. Että yllätyksiä ehkä on - ja tässä tosi riipiviäkin - mutta tekstiin voi jotenkin luottaa. En pettynyt lukiessa kertaakaan, vaikka sydämestä vähän otti pienen Nevillen hätäännys ja hämmennys ja ymmärryksen yritys. Kuvaus Frankista ja Alicesta oli myös tosi moniulotteisen tuntuinen: jotain siellä vielä ehkä on siitä "mumminkin Frankista" - ja toisaalta osa tekstin lohduttomuudesta ainakin mulle tuli siitä, että voiko Neville ikinä tietää? Lohduton ajatus.

Pidin tästä tosi paljon, ehkä liikaakin ottaen tekstin luonteen huomioon. Ei tässä rentouduttu vaan upottiin syvälle hahmoihin. Jännää lukea välillä tällainenkin Neville-tulkinta!
Yksityisviestilaatikkoni on siivottu.

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 212
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #3 : 10.09.2016 11:01:12 »
Ihana, ihana!

Voi Neville! Se on vaan erinomaisen mainio hahmo. Siitä tulee niin ihanaa draamaa, rakkautta ja huumoria. Miten sitä ei pienenä tajunnutkaan?

Erityisesti Nevillen lapsuus on jotenkin niin riipaiseva, varsinkin näin miten olit sen kirjoittanut. Neville ei koskaan ollut tarpeeksi hyvä isoäidilleen, joka oli hetki sitten menettänyt poikansa kohtalolle, joka on kirjojen mukaan "pahempaa kuin  kuolema". Kuitenkin epäilen, että mummi oikeasti rakastaa pojanpoikaansa syvästi, mutta ei vain osaa osoittaa sitä. Näiltä kahdelta puuttuu yhteinen kieli. Nevillen mummin kohtalo on myös aika surullinen, menettää nyt oma poikansa! Miten sitä ei ole tullut ajatelleeksi aiemmin? Se ei tietenkään ole mikään tekosyy sille näennäisen rakkaudettomalle kohtelulle, jota pieni Neville mummiltaan saa.

Mielenkiintoinen tyylikeino tekstissä on vahvistuslauseet, jotka toisaalta tuovat mileen elokuvamainen voice-over-kerronnan ja toisaalta lapsenomaisen varmuuden siitä, että edellä mainittu asia todella on universaali ja muuttumaton totuus. Tarkoitan siis näitä:

Neville on älykäs lapsi, tosiaan on.


Mummi muistaa aina tuoda asian esille teepöydässä, sillä Frank oli ylivertaisen älykäs lapsi, niin se on.


Preesens kerronnassa on vaan niin ihana! Se vaan toimii kerta toisensa jälkeen, mulla on joku kausi menossa. Hyvä valinta tähän. Neville ikäänkuin havannoi ympäristöään tosi lapsenomaisesti, asiat tulevat ja menevät.

Loppu oli ihana, juuri edellä mainitun Nevillen kasvikiintymyksen esilletulon vuoksi, ja myös sen sydäntäsärkevän faktan, ettei Neville muista, tiedä tai edes osaa kuvitella vanhempiaan toisenlaisina kuin he ovat. Nyyh. En kestä, pieni Neville <3

Kiitos ihanasta tekstistä!
Olet minun ja koko Pariisi on minun ja minä kuulun tälle muistilehtiölle ja tälle kynälleni.

fikkilistaus

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #4 : 18.09.2016 00:14:53 »
Ayudara, kiitos paljon paaaljon ihanasta kommentista ja kauniista sanoista! Tosiaan Nevillen vanhempien kohtalo on sellainen juttu, joka saa omatkin silmäni aina kyyneltymään... Minullekin heikkous siis! Olihan siitä sitten pakko kirjoittaa vähän itselle uudesta näkökulmasta. Ihan huikeeta, jos tämä nostatti sullekin lukijana joitain tunteita :) Kiitos!

Nevski, kiitos kommentista! Aivan paras ja kaunein kehu on kyllä tuo, että teskti oli luotettavan tuntuinen, kiitos siitä, olen ihan todella otettu! Muutenkin olit sieltä huomannut juttuja, joita en kirjoittaessani oikeastaan edes ollut ajatellut :D Niin kuin esimerkiksi nuo kertoja-asiat. Ehkäpä jätin kaikki pohtimasi asiat nimenomaan lukijan mielikuvituksen ja ymmärryksen varaan  ;) Mutta siis ah, olen ihan hämmentynyt, kiitos! 

Kaira, kiitos, kiitos, kiitos kommentista! Eikö olekin muuten hassua, miten sitä lapsena ei oikeasti tajunnut, miten riipaiseva juttu tämä on! Aiheesta kyllä tosiaan saa kirjoiteltua kaikenlaista tunteisiin menevää. Kaikista surullisin kohtalo omasta näkökulmastani on Nevillen mummilla, koska eihän Neville ehkä osaa ihan samalla tavalla kaivata niitä muunlaisia Frankiä ja Aliceä, kun ei sellaisia muista tunteneensa. Tämä tietysti on vain oma tulkintani. Ja hei! Mullakin on preesens-kausi! Lähes kaikki, mikä on preesensissä toimii :D Mutta tosiaan, hirmu ihana jos tykkäsit ja kiitos sanoistasi, ilahduin ikihyviksi!!
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #5 : 13.11.2016 01:18:19 »
Voii kuuskidi, kiitos ihanasta kommentista! <3 Nevillen kohtalo on kyllä yksi surullisimmista ja nostaa itsellenikin tunteet pintaan. Onpa huippua, jos tämä pieni fikkuli sai sellaista sulle aikaan. Tai no tuo oma pohdintasi se taisi olla, mutta fikki antoi ainakin lähtösysäyksen. :D Tosiaan, mummi ei mun mielestä ihan ehkä koskaan ole tajunnut, ettei sen kasvatustyyli oikein sovi Nevillelle ja on juurikin omasta surustaan sokaistunut, kun on "menettänyt" oman lapsensa. Lähdin tähän hakemaan sellaista näkökulmaa, että Neville kuitenkin ymmärtää, ettei sitä Frankia tavallaan ole menetetty, kun onhan se olemassa. Vaikka sanotaanhan sitä, että Longbottomien kohtalo oli kamala, mutta onko niillä sitten kuitenkaan kamalaa? Vähän niinkuin että eihän dementikoillakaan itsellään mitenkään kovin kamalaa ole. No mutta joo, luin tämän sun kommentin ja ilahduin aivan hirmuisesti, kiitos!!
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 257
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #6 : 18.11.2016 14:32:50 »
Voi Neville! Raasu pieni Neville. Kirjoitat hänestä tosi tunteisiinvetoavasti, minäkin täällä muiden tapaan tippa silmässä!

Alicen ja Frankin kohtalo on niiiin traaginen, eikä Neville tunne toisenlaista todellisuutta. Ah. Lopetus viimeistään särki mun sydämen:

Lainaus
...ja isä katsoo häntä siristäen silmiään, kuin muistellen, ja äiti ojentaa kättään ja Neville tarttuu siihen ja ravistaa ja miettii, voisivatko he jotenkin olla muunlaisia - eikä keksi mitään.

Kiitos tästä kauniista pienestä ficistä!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #7 : 11.01.2017 00:07:10 »
Kappas täällä on jäänyt Ricoletten kommentti ihan kiittelemättä, nöyrimmät pahoitteluni! Kiitos siis näin jälkijunassa ihanasta pienestä kommentista ja siihen sisältyneistä kauniista sanoista, ne lämmitti sydäntäni :)
« Viimeksi muokattu: 11.02.2017 21:06:48 kirjoittanut Aewyn »
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 385
  • "Snadaff unmuh! Radamsa!"
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #8 : 22.01.2017 18:26:31 »
Oi kuinka herkistyin. :<

Nevillestä en ole tosiaan lukenutkaan aikaisemmin tällaista ficciä. Tämä oli niin suruisa. :< En osaa sanoa mitään! Kaikki ajatukseni ovat viety. Neville ei tunne vanhempiaan toisenlaisina ja nämä ovat ne, hänen turvasatamansa. Ymmärrän toisaalta todella hyvin Frankin äitiä, vaikka onkin surullista. Ja kuinka Frank on parempi. Ja taikova. Jajajaja. Ehkä suureksi osaksi tästä, että Neville pakenee kasvien luokse ja isoäiti vain painostaa, että taikuus ei päässyt kunnolla vapautumaan. Nyt kun tarkemmin mietin, Nevillestä  olisi voinut olla ainekset siihenkin, että taikuus kääntyy sisäänpäin ja räjähtää loppujenlopuksi (obskuuri siis). Hm.

Mutta kiitos tästä! Tykkäsin niin kovin, oli suruisa mutta niin ihana kuitenkin. <3

- Syksy
//ja ainiin! Tämä otsikko oli mahtava. Juuret yhdistyi niin kasveihin kuin myös itse sukuperimän juuriin, ja se oli kiva otsikko, joka antoi myös ajattelunaihetta paljon. Oli pakko tulla lisäämään tämä pieni huomio. :D
« Viimeksi muokattu: 22.01.2017 18:28:19 kirjoittanut Neiti Syksy »

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 4 425
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #9 : 31.01.2017 22:06:15 »
Tämä oli hyvin koskettava ja juuri sopivan lapsenomainen ripauksella suurta murhetta, jota lapsi ei vielä kykene ymmärtämään, vaikka sen seuraukset ovat koko ajan läsnä. Oivaltava ja kaunis teksti. Kiitän :>

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Juuret (oneshot, S, drama)
« Vastaus #10 : 11.02.2017 22:38:32 »
Kiitos kommenteistanne, Neiti Syksy ja Sokerisiipi! <3 Tämähän on kyllä vähän tällainen murheellinen ja vähän suruisa. Nyt kun tuo obskuuri-juttu tuli puheeksi, niin tosiaan, aika hyvinkin ainekset olisivat olleet olemassa, niin traaginen tämä Nevillen tarina on. Kiva, että tämä synnytti uusia ajatuksia! Kiitos!
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.