A/N: Hmm, anteeksi, että tässä kesti näääääiiiiiin pitkään.
Kiitän teitä kaikkia ihanuuksia kommenteista.
Olen pahoillani, jos tyyli on muuttunut ihan liikaa, mutta, kuten näette, tässä on kulunut jo yli vuosi viime luvusta ja olen sinä aikana itsekin muuttunut
Mutta, lukuiloa!
11. luku: Toinen syy?Harry ei enää vastannut Dracon kysymykseen, nousi vain paikaltaan ja lähti pakkaamaan.
Hermione rauhoitteli Dracoa. ”Älä huoli, ei Harry anna mitään tapahtua sinulle, vaikka se rauha ei olisikaan aivan niin todellinen.”
Draco hymähti ja nyökkäsi. Hän mietti sitäkin, mitä tapahtuisi, kun asia olisi käyty läpi; muuttuisiko hän heti pojaksi vai vaatisiko se yön, ja jos hän muuttuisi heti pojaksi, mitä hänen vaatteilleen tapahtuisi? ”Blaise!” hän huudahti. ”Hae minulle normaalit vaatteeni. Enhän edes tiedä, mitä siellä tapahtuu, mutta en kyllä poikana tahdo tässä mekossa olla.”
Blaise hymähti. ”Mikset? Minusta se voisi olla aika hauskaa!” Dracon murhaavan katseen alla hän kuitenkin päätti hakea pojalle tämän pyytämät vaatteet. Pansy seurasi hänen mukanaan ja Hermione viittoi Ronin katseellaan lähtemään ja huoneeseen jäivät vain Hermione ja Draco.
"Kerropa minulle nyt, aiotko tehdä jonkinlaisen liikkeen?"
Draco mutisi: "Arvasin, että hän juonii jotain", ja vastasi kysymykseen: "Mitä sinä oikein tarkoitat?"
Hermione hymyili; hän oli kuullut Dracon sanat ja halusi jonkinlaisen todellisen vastauksen pojalta. "Kyllä sinä tiedät; minä tiedän hyvin, että tiedät. Että aiotko? Vai aiotko ensin odottaa, että muutut takaisin pojaksi millä tahansa keinolla ennen kuin sanot yhtään mitään? Minulla on nimittäin omat epäilyni toisesta keinosta muuttaa sinut pojaksi, toisesta syystä, jonka vuoksi olet tyttö."
Yllätys ilmestyi pojan kasvoille eikä tämä heti sitä saanut pois pyyhittyä. "Toinen syy?" hän kysyi tuijottaen Hermionea lempeillä silmillään. "Ja ei, minä en aio tehdä 'jonkinlaista liikettä', kuten sinä asian ilmaiset, ellei sinulla ole oikein hyvää syytä."
"Toinen syy. Kuuntelithan sinäkin Myrttiä tarkkaan. Minä epäilen, että hän saattoi olla väärässä. Että ne olivat hänen omat tunteensa, jotka hänet muuttivat. Että hänen olisi pitänyt tunnustaa tunteensa kunnolla tuolle Michaelille eikä kertoa, että oli ymmärtänyt tämän vasta nyt. En usko Michaelin edes ajatelleen, että hän seurusteli Myrtin kanssa."
"Et voi olla tosissasi", Draco ehti vastata juuri kun Blaise toi pojan pyytämät vaatteet. Hän otti ne kiitollisena vastaan ja pyysi Blaisea poistumaan ennen kuin jatkoi: "Et vain voi olla tosissasi. Yritätkö sanoa, että muutun takaisin pojaksi vain, jos kerron Harrylle, mitä ajattelen?"
Mainittu poika oli juuri ilmestynyt huoneeseen. "Ajattelet mistä? Eikö sinun pitäisi valmistautua, että pääsisimme teillekin?"
Hermione katsoi Dracoa mietteliäänä ja tämä pudisti päätään. "En yhtään mistään. Nyt, menkää oven ulkopuolelle, jotta saan vaihdettua vaatteeni. Sen tehtyäni voimme minun puolestani lähteä!"
**
Malfoyn kartano nousi poikien edessä suurena ja Dracon oli vaikea niellä. Hän oli yllättynyt, että he olivat päässeet ovelle asti ilmaan minkäänlaista hälyä, mutta toisaalta jos hänen isänsä kerran oli ottanut yhteyttä Harryyn, niin kai tämä sitten salli pojan kulkea alueella – tuntemattomankin ihmisen kanssa. Rauhoittaen itseään Draco koputti oveen.
Oven aukaisi vanha kotitonttu. ”Niin?” se kysyi toljottaen tulijoita.
”Onko Lucius Malfoy paikalla?” Draco kysyi siveästi ja näki Harryn hymähtävän.
”Onko teillä jotain asiaa herralle?”
Harry nyökkäsi. ”Ilmoittaisitteko herra Malfoylle, että herra Harry Potter on saapunut tapaamaan häntä erään äärimmäisen arkaluontoisen asian takia?”
Hieman epäröiden kotitonttu astahti taaksepäin ja pyysi herraa ja neitiä astumaan peremmälle, Lucius-herra tulisi pian heitä noutamaan. Sitten se poistui paikalta, oletettavasti Luciusta etsimään.
Draco katseli ympärilleen ja totesi, että juuri mikään ei ollut talossa muuttunut, ei ainakaan niin, että hän olisi siihen huomiota kiinnittänyt. Kauan hän ei ehtinyt tutkia seiniä, sillä Lucius ilmestyi huoneeseen aika pian.
”Potter”, Lucius tervehti ennen kuin pysähtyi. ”Micky sanoi, että sinulla oli jotain arkaluontoista asiaa. Hän ei kuitenkaan osannut selittää tämän neidin osaa.”
Harry hymyili anteeksipyytävästi. ”Me emme tahdo asian leviävän kaikkien korviin.”
”Niinpä. Minusta olisi hyvin harmi, jos kotitontutkin tietäisivät kaiken, mitä teen. On jo riittävän paha, että ne lomilla tutkivat huonettani ilman lupaani!” Draco tuhahti ennen kuin tajusi, ettei Lucius vielä tiennyt kuka hän oli. ”Aivan, anteeksi, etten esittäytynyt. Tosin kyllä sinä minut tunnet.”
Lucius katsoi Dracoa epävarmana. ”En voine sanoa tuntevani.”
”Voi, kyllä tunnet! Oikein hyvin. Olemme kuitenkin niin läheistä sukua! Olen Draco Malfoy – tai tässä olomuodossani suurin osa kyllä tuntee minut Shirley Simsonina, mutta kuitenkin.”
Lucius tuijotti Dracoa edelleen ennen kuin käänsi katseensa Harryyn. ”En ymmärrä... Tämäkö se arkaluontoinen asia oli? Onko tuo todella Draco? Mitä oikein on tapahtunut?”
Huoneen nurkassa oli tuoli, jolle Lucius vetäytyi. Harry hymyili hyvin epävarmasti. ”Tämä se asia on.” Hän ei tiennyt, miten suhtautua Luciuksen käytökseen, tämä oli yleensä tyyneyden perikuva. ”Emme tiedä, miksi näin on käynyt. Epäilimme, että sinun tapaamisesi voisi palauttaa Dracon ennalleen.”
”Ja jos ei se toimi – Hermionella oli toinen arvaus siitä, miten voisimme toimia”, Draco mutisi, kuitenkin niin kovaa, että hänet kuultiin. Harry katsahti häneen uteliaana, mutta kääntyi kuitenkin takaisin Luciuksen puoleen.
”Miten minä tähän mitenkään liityn?” mies kysyi väsyneenä. Harry alkoi epäillä, että tähän muuttuneeseen käytökseen oli vaikuttanut kenties eniten muutos Voldemortin puolelta hänen puolelleen, jolloin Luciuksen täytyi varoa entisiä ystäviään.
Draco rykäisi. ”Saattaa olla – vain saattaa – että tämä johtuu väärinkäsityksestä. Siitä, että olen koko ajan odottanut sinun haluavan minusta kuolonsyöjää, olen luullut niin ja alkanut pelätä ja vihata sinua, mutta nyt minulle paljastuikin, ettet haluakaan sitä. Mutta minä en tiedä, mitä minun pitäisi edes sinulle sanoa, jotta saisin tietää, liittyykö tämä uskooni ja pelkooni ja vihaani.”
”Väärinkäsitys. Niin sanoit. Ei, en usko, että se johtuu siitä. Tai tästä. Luulisin, että tuon olisi jo pitänyt vaikuttaa. Mutta olen kiitollinen, että kuitenkin kerroit ajatuksesi. Olen pahoillani – olen pahoillani siitä, mitä olette joutuneet kestämään Narcissan kanssa”, Lucius vastasi, yllättävän tunteellisesti. Harry ei osannut yhdistää noita sanoja sen miehen suuhun, jona oli oppinut Luciusta pitämään. Dracon ilme oli jopa Harryn omaa yllättyneempi.
Draco palautti tasapainon kasvoilleen. Koska kumpikaan muista ei sanonut mitään muutoksesta, hän uskoi edelleen olevansa Shirley. ”Minä epäilen, että olet oikeassa. Isä, toivottavasti muutoksesi on pysyvä.” Lucius ja Harry pystyivät lukemaan kasvoilta muutakin, mutta kumpikin päätteli – aivan oikein – ettei tämä tahtonut sanoa enempää Harryn läsnäollessa. ”Ehkä meidän sitten pitää lähteä keksimään toista keinoa. Tai no, selvittämään jo olevan toisen keinon tehoa.”
Lucius nyökkäsi. Hän nousi tuolilta ylös ja käveli avaamaan oven.
Poikien astuessa ulkopuolelle Draco sanoi: ”Älä kerro äidille.” Lucius nyökkäsi ja kolmikko sanoi näkemiin.
**
Neljä päätä kääntyi keskiviikkoaamuna katsomaan suuren salin ovelle sen avautuessa. Kun sisään astuivat Shirley ja Harry, he kaikki huokasivat ja kääntyivät ruokiaan kohti odottaen kuitenkin selostusta päivän tapahtumista.
Blaise ja Pansy miettivät luihuispöydässä olisiko liian kummallista, jos he kävelisivät rohkelikkopöytään Hermionen ja Ronin ja pian saapuvan kaksikon luo. He päättivät, että ei olisi, sillä heitä ei kiinnostanut elää epätietoisuudessa pitempään. Niinpä pian rohkelikkopöydässä supistiin ja kaikissa pöydissä yritettiin ymmärtää tätä yllättävää ystävyyttä.
”Se ei sitten toiminut”, Pansy huokaisi.
”Minä arvelinkin niin”, Hermione totesi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
Draco pudisti päätään. ”Minä epäilen sitäkin.”
”Älä viitsi. Aina kannattaa kokeilla. Eikä se minusta edes ole niin huono idea”, Hermione hymähti. ”Sitä paitsi, siitä voisi kehkeytyä vaikka mitä hyvää.”
Pyöritellen silmiään Draco totesi: ”Tai sitten ei. Mutta en kyllä ainakaan täällä aio puhua.”
Hermione oli avaamaisillaan suunsa, kun hänet keskeytettiin. ”Mistä te puhutte?” Ron kysyi. Muut nyökkäsivät ja jäivät odottamaan vastausta.
”Emme mistään, mikä teidän olisi tiedettävä.”
”Tai ehkä sittenkin...”
”Mutta ei vielä ainakaan!”
Dracon ääni oli noussut sen verran, että kuusikon keskustelu kiinnitti uudelleen ihmisten huomion. He miettivät, mikä mahtoi saada Shirleyn huudahtamaan kesken kiivaan keskusteluun ja mistä ylipäänsä niin tärkeästä mahdettiin keskustella, että keskustelun osapuolina oli sekä luihuisia että rohkelikkoja. Kyseinen kuusikkokin tajusi herättämänsä huomion ja vaivihkaa kaikkien katseiden saattelemana poistui ruokailutilasta.
Vasta tarvehuoneessa nuoret jatkoivat keskusteluaan. Pansy kysyi erään mieltään painaneen kysymyksen: ”Missä te oikein olitte yötä?”
”Kolmessa Luudanvarressa.”
Hermione nyökkäsi ja oli aloittamassa keskustelua ennen kuin huudahti: ”Eihän meillä tänään ole vapaapäivä! Meidän pitää kiiruhtaa tunneille!”
Jokainen oli ollut tohkeissaan selvittämässä tapausta, ettei muistanut päivän olevan keskiviikko, kun edellinenkin päivä oli ollut vapaapäivä. Kaikille tuli kuitenkin kiire, Hermione hätäili esseitään, Draco mietti kirjojaan, muita ei olisi oikeastaan edes kiinnostanut. Tietenkin muut olisivat mieluummin selvittäneet Dracon ongelmaa kuin lähteneet kohti Pimeyden voimilta suojautumisen tai ennustuksen tai jonkin muun aineen tunteja, joilla joutuisivat toisistaan eroon ja epätietoisuuteen.
**
Istuessaan Hermionen vieressä muinaisten riimujen tunnilla Draco mietti tytön aiemmin kertomaa varteenotettavaa keinoa muuttua takaisin pojaksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi sen toteuttaa, hänellä kun ei ollut tapana kertoa tuollaisia asioita niille, joita ne koskivat.
Hermione nykäisi häntä hihasta. ”Keskity”, hän sihahti, ”Babbling opettaa kerrankin jotain tärkeää.”
Draco käänsi ajatuksensa takaisin tunnille. Bathsheba Babbling selitti juuri jotain muinaisten riimujen synnystä ja osoitti takanaan olevaa tekstiä. ”Emme ole pystyneet selvittämään kunnolla vielä, mitä tällä tekstillä tarkoitetaan ja ajattelin, että te voisitte kirjoittaa esseen siitä, mitä teksti teidän mielestänne voisi tarkoittaa. Huomatkaa, että tässä on kaksoismerkityksisiäkin riimuja, joten teidän täytyy olla tarkka siinä, mitä luette. Toisaalta voi olla, että huomaatte tekstissä jotakin, mitä muut eivät ole huomanneet tekemällä omia muutoksianne.” Hän hymyili ja alkoi pakkailla tavaroitaan lennättäen samalla kopion tekstistä jokaisen oppilaan pulpetille. ”Työn iloa. Ja minun mielestäni voitte aivan hyvin auttaa toisianne käännöstyössä, sekin on opettavaista.”
Oppilaat ottivat paperin ja pistivät laukkuihinsa kääntyen kohti ovea. Pian luokka oli tyhjä ja Draco kysyi kävellessään: ”Mitä sinä tarkoitit tärkeällä?”
Hermione hymyili kaikkitietävää hymyään ja kaivoi tekstin esille. ”Näetkö?” hän kysyi osoittaen tekstiä noin puolesta välistä. ”Siinä puhutaan muutoksesta.
Sukupuolen muutoksesta. Ja jos en lainkaan erehdy, tämä on hyvin vanha teksti ja tästä voi olla hyötyä sinun tilanteessasi.”
Draco tutki tekstiä ja päätti syventyä siihen paljon tarkemmin illalla aloittaessaan esseen teon. Hermionen sanat olivat hyvin vakuuttavia ja Dracokin ymmärsi täysin mitä tyttö tarkoitti. Kaikkitietävä hymy vain levisi tytön kasvoilla, kun hän näki Dracon pohtivan hänen sanojaan.
”Käännät tuota kai sitten minun kanssani?”
Nyökkäys riitti vastaukseksi.
**
Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa Harry yritti keskittyä läksyihinsä, mutta Ginny oli päättänyt häiritä häntä ja udella asioiden todellista puolta. Draco näki tämän heti astuessaan sisään ja huomasi myös Deanin katkeran silmäyksen kaksikkoon. Hän päätti mennä Deanin luo, ehkä olisi hyvä soluttautua syvemmälle 'vihollisalueelle', jona hän ennen rohkelikon tupaa oli pitänyt.
”Hei”, Draco sanoi pojalle ja istui tämän viereen. Dean käännähti kohti ääntä.
”Hei.”
Draco mietti, miten voisi aloittaa keskustelun kuulostamatta tunkeilevalta. Dean ratkaisi asian hänen puolestaan. ”Shirley, kerro minulle, miksi naiset koettavat aina ottaa oman paikkansa miehen sydämessä, vaikka tämä ei haluaisi ja vaikka heillä olisi jo joku muu.”
Draco häkeltyi tästä kysymyksestä ja koetti miettiä jotain sopivaa vastausta. Tokihan Dean oletti hänen tietävän, hänhän kuitenkin oli naispuolisen näköinen. ”Tarkoitat Ginnya?” Dean nyökkäsi ja Draco huokaisi. ”Asia ei ole niin yksinkertainen. Minusta tuntuu, että tuossa ei ole kyse sydämeen pääsemisestä vaan tietojen utelusta. Ja oikeastaan ihan hyvästä syystäkin. Mutta en minä sitä tiedä, miksi naiset kuvaamasi kaltaisia ovat. Eivätkä he ole ainuita, on senkaltaisia miehiäkin, se, jos mikä on aivan varmaa.”
Dean nyökkäsi. ”Olet varmaankin oikeassa. Tuosta tämänhetkisestä tilanteesta. Ainakin Harry näyttää tuskastuneelta – ei samalla tavoin, kun hän näytti silloin, kun Ginny tyrkytti itseään hänelle, vaan samalla tavoin kun aina, kun häneltä kysellää asioista, joita hän ei voi vielä paljastaa.”
Yllätys paistoi Dracon kasvoilta. Hän ei ollut osannut arvata, että Dean näkisi ihmisten kasvoilta näiden ajatuksia. Mutta toisaalta, eipä hänellä ollut ollut kovin suuria odotuksia rohkelikkojen suunnalta, sillä vaikka hän olikin jo aikaa sitten päättänyt kääntyä valon puolelle ja rohkelikkojen puoleen, olivat luihuisten ja hänen perheensä ennakkoluulot yhä elossa ja syvällä hänessä. Dean näki yllätyksen ja naurahti.
”Kovin moni ei tiedä, että luen ihmisten kasvonilmeitä. Minusta se on... mielenkiintoista elämää.” Hymy säilyi huulilla. ”Ah, Ginny on tulossa tänne. Minusta tuntuu, että hänellä on ennemminkin asiaa sinulle kuin minulle.”
Dean oli oikeassa, Ginny sanoi molemmille ensin hei ja aloitti sitten: ”Shirley, Harry sanoi, että sinä voisit auttaa minua paremmin kuin hän kadonneen oppilaan arvoituksen selvittämisessä.”
Draco voihkaisi mutta nousi ylös. ”Mihin menisimme juttelemaan?”
