06:00 | S | Ron/Hermione

[Odo]

Ficin nimi: 06:00
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, fluffiton fluff
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa maailman ja sen hahmot, minä vain lainaan, enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Juupelis, eli Syksy sanoi irkissä jotain, että haluaa slice of life fluffia Tulpulle joka sanoi jotain sen suuntaista, ettei sellaista oo. Huomioikaamme, etten lukenut taas puoliakaan viesteistä, mutta kiitos menkööt heille. ♥ Sain kuitenkin inspiksen, koska hitot, ei oo mitään fluffista hattaraa joka tursuaa korvista etenkään aamuisin ja aamufluff on aika suosittua (itsekin kirjoittanut). Joten kirjoitin fluffitonta fluffia, jonka laitan Fluffy10, Oneshot10, FF100: Puhdasveriset (056. Aamiainen). En yleensä käytä otsikossa numeroita, mutta poikkeus vahvistanee säännön.

06:00

Se oli täysin tavallinen arkinen aamu. Taivas oli harmaana tihkuttaessaan kylmiä syyssateita pihamaan liian pitkäksi kasvaneelle nurmelle ja kello tikitti hitaasti kohti kuutta. 

Isomman viisarin saavuttaessa määränpäänsä, tarkalleen kahteentoista, pienen ollessa kuuden kohdalla Ron kuuli pehmeät askeleet rappusista, jotka veivät yläkertaan. Kuten aina Hermione asteli alas aamutohveleissaan ja tukka takussa keittiöön napsauttaakseen vesipannua taikasauvallaan.

Ron kahisteli lehteään pariin otteeseen, joka oli vain tapa, jolla hän kertoi olevansa hereillä. Hänen tuore vaimonsa ei näyttänyt huomaavan sitä, mutta Ron tiesi, että huomasi. Ruskeat kulmat kurtistuivat naisen kasvoilla vain hitusen, mutta sen verran, että hyvä aviomies saattoi tietää sen tarkoittavan jälleen aamua jolloin ei lausuttu sanoja.

Teevesi porisi kiehumisen merkiksi tasan viisi minuuttia yli kuusi ja siinä lyhyessä ajassa Hermione oli ehtinyt ottaa esille pienen valkoisen posliinilautasen teeleipineen, marmeladia ja teemukinsa, jonka oli tuonut vanhempiensa kotoa heidän muutettua yhteen. Ron oli päässyt lehdessään taloussivuille, jotka luki aina huolimattomasti jos ollenkaan. Keittiöntasolla yön levännyt kirja, jonka selaaminenkin olisi rasittanut Ronia, oli kuitenkin taloussivujakin raskaampi ja vaikealukuisempi, mutta siitä huolimatta hänen vaimonsa otti sen joka päivä aamulukemisekseen. 

Ron kutsui niitä hiljaisiksi aamuiksi mielessään, vaikka ulkoa kantautukin varhaisaamun ääniä ja tuuli, joka ei koskaan tuntunut hellittävän ainakaan näin syksyn tullen. Hermione uppoutui kirjaansa saatuaan teensä, joka oli perinteistä englantilaista. Ron peitti haukotuksensa antaakseen toiselle rauhan ja unohti lehtensä, josta ei alunperinkään ollut aikonut lukea muuta kuin sarjakuvat ja urheilusivut. Hän kyllä ennättäisi lukea ne myöhemminkin.

Vaikka Hermione oli aina vaikuttanut heistä aamuvirkummalta niin vasta yhteen muutettuaan Ron oli huomannut, että nainen vaati aikansa herätäkseen. Sellaisen oman pienen tilan, jossa hän oli ulkopuolella, vaikka olikin aivan vieressä ja läsnä omalla tavallaan. Niissä aamuissa ei ollut varsinaisesti mitään herttaista, mutta se oli hetki ennen kuin he lähtivät päiväksi erilleen. Ron töihin ja Hermione kerta toisensa jälkeen monimutkaisemmille luennoille velholakien kiemuroista vain palatakseen vieläkin kimurantimmat tehtävät mukanaan. 

Sellaisina aamuina Ronilla oli aikaa katsella kahvikuppinsa ja lehtensä takaa vaitonaista Hermionea, jonka hiukset olivat niin vallattomat ja kesyttömät, että jonkun toisen olisi ollut vaikeaa muodostaa huulilleen edes kohteliaisuuden tapaista. Tuon pörröpään Ron oli nähnyt heidän kouluaikoinaan, mutta silloin Hermione oli jo herännyt ja täynnä tarmoa, eikä harjaamatta jääneet hiukset paljastaneet uupumusta suun käydessä taukoamatta kertoakseen hänelle ja Harrylle miten tärkeitä tulevat kokeet olisivat. 

Nyt Ronilla oli aikaa katsella, kun hänen ei tarvinnut keskittyä sulkemaan korviaan syytöksiltä jälleen kerran tekemättömäksi jääneestä esseestä tai tutkielmasta – puhumattakaan loitsuharjoituksista. Hermione oli alkanut myös vanheta, ei niin, että edes Harry olisi sitä erottanut. Kasvoilla olevat pienet uurteet ainoastaan Ron saattoi nähdä kuten myös silmänurkissa viipyilevän unen, jota nainen koetti saada väkisin väistymään räpyttelemällä silmiään laiskasti katseen kiitäessä riviltä toiselle. 

Ron saattoi myös katsella naisen tapaa kohottaa teemukinsa hetkeksi ilmaan paikalleen ennen kuin nosti sen huulilleen ja kuulla pienet tuhahdukset, jotka olivat peiteltyjä haukotuksia. Ron heräsi joka aamu ennen Hermionea vain nähdäkseen, miten toinen vielä nukkui kymmentä minuuttia vaille kuusi levollisesti, tietämättä vielä herätyksen havahduttavan hänet tarkalleen 05:56, kuten oli aina. Ron ei koskaan käynyt katsomassa, miten Hermione hyödynsi ne neljä minuuttia, jotka oli hereillä ennen alakertaan saapumista. Ronin ei tarvinnut. 

Hän piti siitä, että Hermione saapui joka aamu täsmällisesti hänen luokseen keittiöön, kurtisti kulmiaan hiuksen ohuet rypyt kasvoillaan viestimässä väistämättömästä ikääntymisestä. Sillä Ron tiesi, että he pysyisivät yhdessä ja se oli viesti heidän molempien ikääntymisestä ja vain pieni pala sitä, mitä kaikkea heillä oli vielä edessään. Ne uurteet kertoivat yhteisistä vuosista. Ehkä vielä kuudenkymmenen vuoden jälkeen hänen vaimonsa astuisi alas nuo rappuset, väsyneenä ja hiljaisena. 

Ja noustuaan ylös pöydän äärestä omalta paikaltaan, tuttuun tapaan 06:25, Hermione tulisi hänen vierelleen ja suutelisi häntä huulille pehmeästi ja hymyilisi aamun ensimmäisen kerran. Heidän aamuissaan ei ollut sanoja, eikä sellaista kauneutta, mitä joku mies olisi saattanut odottaa nuorelta ja sievältä vaimolta. Ronilla oli Hermione, nainen takkuisissa hiuksissa, uurteet silmäkulmissaan, mutta yhtä kaikki kauniina ja ennen kaikkea siellä, hänen luonaan.

Hyvää työpäivää, sulautui hiljaisuuteen ja he lähtivät eri suuntiin, mutta sillä ei ollut väliä, kauanko Ronilla menisi töissä ja Hermionella Opistolla. Molemmat tiesivät, myös Hermione, että he kohtaisivat viimeistään aamun sarastaessa, vaikka auringon pilkahdukset eivät leikkaisikaan pilviverhoa. Sillä Ron oli huomannut, että niinä hetkinä, kun Hermionen teemuki pysähtyi kesken liikkeen nainen katsoi häneen ruskeilla silmillään nähden myös hänet sellaisena, kuin hänkin näki vaimonsa. Puolisona ja rakkaimpana.

[Nava]

Ekaks mietin, mitä ihmettä on fluffiton fluff, mutta sehän selkeni. Tää oli kaunista omalla karulla tavallaan. Oli kiva päästä mukaan arkiseen aamuun, joka ei ollut yltiösöpöilevä, vaan ihan realistinen. Huvitti, kun Hermione oli se, jolla oli vaikeuksia käynnistyä, ja joka tarvitsi hiljaisuutta aamuun. Tuli jotenkin toiveikas olo.

Vaikka Ron puhui Hermionen takkutukasta, vanhentumisesta ja siitä, ettei Hermione näyttänyt ihan miesten haavekuvien nuorelta ja sievältä vaimolta, Ron silti piti Hermionea kauniina. Joskus tuntuu, että jos nainen ei oo kiiltokuvakaunis, sitä pidetään kauniina vain sen takia, että se sattuu olemaan oma rakas. Mutta kyllähän kauneutta on muutakin kuin photoshopattua, eikä tuollaset pienet asiat sitä muuta miksikään.

Nyt Ronilla oli aikaa katsella, kun hänen ei tarvinnut keskittyä sulkemaan korviaan syytöksiltä jälleen kerran tekemättömäksi jääneestä esseestä tai tutkielmasta – puhumattakaan loitsuharjoituksista. Hermione oli alkanut myös vanheta, ei niin, että edes Harry olisi sitä erottanut. Kasvoilla olevat pienet uurteet ainoastaan Ron saattoi nähdä kuten myös silmänurkissa viipyilevän unen, jota nainen koetti saada väkisin väistymään räpyttelemällä silmiään laiskasti katseen kiitäessä riviltä toiselle. 

Tää oli miusta hienosti sanottu. Kuvasi hyvin sitä läheisyyttä, mikä Ronin ja Hermionen välille oli syntynyt. Rupesin miettimään, että olikohan Harrylla ulkopuolinen olo, tuntuiko siitä että triosta oli tullut duo?

Tää oli L.O.L.*! Tiedän aina saavani jotain herkkua, kun avaan siun kirjoittaman ficin. Kiitos! ♥︎

*= Loistavaa Odo-Laatua

//muoks:
Otsikosta piti vielä sanoa, se sopi miusta tähän loistavasti. Miten neljällä numerolla voikaan antaa niin selkeen mielikuvan. Mii laiks.

[Neiti Syksy]

Myönnetään: pidin sinua hetken kajahtaneena, kun puhuit kirjoittavasi fluffitonta fluffia. Koska olen aika sokerinnälkäinen (ja varsinkin nyt, kun minulla on kolmen viikon sokerilakko jaiks, kaipaan sitä sokerisuutta sitten vaikka ficeistä), niin tämähän oli aika söpö. <3 Ei immelän sokerinen vaan juuri sopiva. Ja rauhallinen. Ja kaikkea, ihanaa!

Tästä tekstistä minulle tuli niin hyvä olo. Rauhallinen ja kiireetön - kuten heidän aamunsakin. En yleensä (lue: koskaan) lue romionea, koska harvoin se paritus toimii missään mutta tähän se tavallaan sopi. Vaikka hyvin vaikeaa kuvitella, että Ron heräisi aikaisemmin, olen saanut hänestä aika unikekokuvan. Sitten aloin miettimään, että ehkä hänellä oli oma herätyskello... olisikohan ne herätyskellot lumottu jollain tavalla? Joka soi vain toiselle ja pakottaa heräämään? Tämä olisi kätevä!

Näiden kahden välinen tuttuus kyllä välittyi ja oikeasti tästä tuli niin rauhallinen ja hyvä olo, koko aamusta! Toinen juo kahvia, toinen teetä. Toinen lukee sanomalehteä (siitäkin lähinnä urheilun ja sarjakuvat (millaisia sarjakuvia velhomaailmassa mahtaa olla? "lockhartin seikkailut" piirrettynä versiona varmaankin)) ja toinen raskasta kirjaa - ihania asioita, jotka korostavat, että heillä on omat rutiininsa itsenäisinä ihmisinä. Suhteissa kun ei aina ole kyse siitä, että pari olisi niin samanlainen ja tekisi kaikki jutut yhdessä ja olisi vaikeaa sanoa, mistä toinen alkaa ja toinen päättyy. Tässä nimenomaan pystyy heti sanomaan, missä toinen alkaa ja toinen päättyy, mutta yhdessä muodostavat kuitenkin toimivan kokonaisuuden.

napsauttaakseen vesipannua taikasauvallaan.

Tästä jäin vain vähän miettimään, että oliko vesipannussa nappi, jota napsauttaa vai napauttiko hän kenties vesipannua?

Mutta kuitenkin! Tuo iiihan viimeinen virke oli jotain niin rakkautta. Koska aamulla hyvin harva on oikeasti kaunis (tarkoitan siis sellaisella viimeistellyllä tavalla), niin se, että molemmat ovat sitoutuneita siihen kattelemaan toistensa pärstöjä joka aamu. Puolisona ja rakkaimpana! Voi että. En osaa selittää oikein, mutta jotain tuossa kolahti ja kovaa. Koska suhde on pääasiallisesti kuitenkin sitoumus, sillä tunteet saattavat heitellä mutta sen suhteen pitäisi kuitenkin pysyä - ja tässä se pysyy! Kiitos siis. ♥

- Syksy
ps. oli mahtavaa, että Hermione oli ottanut jotain mukaansa omasta kotoa, tuntui jotenkin niin... luonnolliselta
pps. otsikko oli mahtava ja paras ja sopi tähän ja huh, olen kylmissäväreissä

[Charlotta]

Okei nyt on IHAN PAKKO tulla kommentoimaan (piiiiitkästä aikaa).
Etsin tässä iltasaduksi itselleni kivoja söpöjä ficinpätkiä ja tää oli loistava (vaikka kertookin aamusta  ).
Ihanan arkinen, rauhallinen ja kaunis. Mua ei haittaa yhtään ettei tää oo täynnä siirappisia rakkaudentunnustuksia. En itse oo mikään erityisen söpöilevä tyyppi (voiko näin sanoa?) ja siksi koin tän tekstin tosi helposti samaistuttavana.
Pisteet myös huomiotaherättävästä otsikosta. Se sopikin näin jälkeenpäin ajateltuna tosi hyvin.
Kiitos, tää oli ihana!

Charlotta

[Larjus]

Selailin vähän kirjanmerkkeihini tallentamiani ficejä, ja bongasin tämän sieltä En muista enää yhtään, miksi tämän olen sinne lisännyt, mutta oletettavasti sekä parituksen että kirjoittajan takia :3 ♥ Kuin myös että fluffiton fluff kuulostaa kivalta! Itsekin olen kirjoitellut sellaista, tosin omien tekstieni kohdalla se on ollut enemmänkin epäsöpöä, vähän vinoutunuttakin fluffia. Mutta tällainen tulkinta moiselle sanaparille maittaa mulle mainiosti! Sitä en kyllä tajua, miten kukaan voi väittää, ettei slice of life fluffia ole, koska arkihan on mitä parhain paikka kaikille söpöille hetkille. (Ja siis, mitenköhän monta slice of life fluffia olen itse kirjoittanutkaan varmaan mun käytetyin genre)

Tässä ficissä oli ihana tunnelma, ei mikään hattarantäytteinen mutta silti hellän lempeä, täynnä rakkautta ♥ Hitaisiin ja hiljaisiin aamuihin samaistun paljon, koska itsellänikin kestää aikansa ennen kuin oikeasti herään herättyäni. Nytkin tuntuu, etten ole vieläkään kunnolla hereillä 😅 Hermione ja Ron ovat aamulla tämän kuvauksen mukaan niin erilaisia, mutta kuitenkin tavallaan samanlaisia. Toisella kahvi, toisella tee. Toinen lukee aamulla lehteä, toinen kirjaa. Tervehdykset ovat molemmilla sanattomia. Ihanan tarkasti myös Ron kiinnittää huomiota eri asioihin Hermionessa, sillä hänellähän on vähän sellaisen tyhmän puusilmän kuva muiden silmissä, ettei näe ja tajua asioita. Vaikka kyllä hänkin niin tekee.

Tykkäsin tosi paljon myös siitä, että tällaiset aamurutiinit ihan minuutinkin tarkkuudella toistuvat aamuisin. Se tuskin on mikään ennalta suunniteltu ja sovittu juttu, muuten kuin että täytyy herätä aikaisin tiettyyn aikaan, vaan "aikataulu" on muokkautunut tietynlaiseksi käytännössä itsestään. En ees tiiä, mikä siinä on mun mielestä niin söpöä, mutta onpahan vain Niin kuin koko muukin fici oli niin söpö ♥ Nautin tämän lukemisesta.