Pehmeät tassut luotani pois tepsuttavat | S

[Kiirsu]

Nimi: Pehmeät tassut luotani pois tepsuttavat
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Genre: angst
Varoitukset: kuolema
Yhteenveto: Mutta kun suljen silmäni tänä yönä, sinun tassusi jatkavat kulkuaan unissani.

A/N: Rakas kissani nukkui tänään pois. Suru on valtavan suuri ja sitä oli pakko saada käsiteltyä jotain kautta, joten turvauduin kirjoittamiseen. Yksikään teksti ei ole ollut näin kivulias mutta samalla niin mielettömän tarpellinen kirjoittaa. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, kyyneleet ovat viimein hetkeksi loppuneet, enkä pysty lukemaan tätä tekstiä läpi itkemättä.


Pehmeät tassut luotani pois tepsuttavat

On joulukuu 2000. Ovessa lappu: ”Ethän päästä minua ulos.” Riemun kiljahdukset karkaavat huuliltani nähdessäni kuvassa komeilevan kissanpennun.

Saavut elämäämme vanhassa kenkälaatikossa, pienet silmäsi kosteina tulehduksen jäljiltä. Olet hellyttävä rääpäle, et paljoon pysty, mutta sydämemme viet hetkessä. Äänesi on niin kovin hento, vain vaimea ”miu”, josta saat nimesi.

Olet täynnä tarmoa, niin suunnatonta energiaa emme ole koskaan nähneet, mutta otamme sen onnellisina vastaan. Sinä tuot meille iloa ja naurua, pienten tassujesi askellus täyttää kotimme elämällä. Ja niin lyhyessä hetkessä sinusta tulee yksi meistä, olet nyt osa perhettä.

Meissä ei riitä virtaa vastaamaan intoosi, vaan tarvitset itsellesi ystävän. Tuo kotiimme saapunut oranssi riiviö raastaa hermojasi, vaikka hieman nautitkin kuningattaren asemastasi tässä talossa. Kun et saa pelotettua tulokasta tiehensä monien yritystenkään jälkeen, päätät tehdä vihollisesta ystävän. Teistä tulee tiivis kaksikko, koette yhdessä monia seikkailuja. Kun eräänä päivänä palaat seikkailultanne kotiin yksin, et ole enää entisesi. Osa sinusta hautautuu takapihan kukkapenkkiin ystäväsi mukana.

Mutta sinä olet meidän urhea taistelijamme ja nouset takaisin jaloillesi. Ajan kanssa olet taas entisesi, mutta olet yhä yksin. Me emme enää sure, mutta perheemme ei ole kokonainen, kun sinulla ei ole ystävää. Uusi pienokainen saapuu elämäämme suunnittelematta (taas oranssi riiviö), orvoksi jäänyt reppana on kotia vailla. Hän on vielä edellistäkin pienempi ja avuttomampi. Jokin hänessä herättää emonvaistosi ja välittömästi otat hänet siipiesi suojaan. Pidät hyvänäsi ja suojelet, vaikket unohda ajoittain näyttää hänelle, kuka täällä määrää.

Te olette erottamattomia. Me olemme erottamattomia, minä ja sinä. Olet siellä kun itken, kun nauran, kun en jaksaisi nousta ylös. Sinä olet kanssasi niinä hetkinä, kun minulla ei ole ketään muuta. Vain sinä näet kyyneleeni, jotka kätken muilta ja vain sinä osaat kehrätä ne pois. Lämpösi sylissäni muuttaa kaiken paremmaksi, voin taas nukahtaa ja herätä.

Vuodet kuluvat ja me kasvamme yhdessä aikuisiksi. Selviämme monesta, enemmästä kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Kun häntäsi purraan lähes poikki, sinä taistelet tiesi läpi kivun. Kun katoat viikoksi, olen varma, että menetimme sinut, mutta sinä löydät tiesi takaisin kotiin. Ja kun siskoni lakkaa syömästä ja koko perhe itkee, turkkisi kerää enemmän kyyneleitä kuin koskaan, mutta me kaikki selviämme.

Mutta kun sinä eräänä päivänä lakkaat syömästä, pelko nousee kurkkuun ja tukahduttaa. Sinä et ole enää nuori, sinä taistelet ja annat kaikkesi, mutta tätä taistelua et voi voittaa. Sinuun sattuu, mutta ilosi ei kuole koskaan. Eikä jääräpäisyytesi. Loppuun asti teeskentelet, ettet muka kuule huutojani, mutta korvasi paljastavat sinut. Esität, ettet tahdo huomiotani, muttet voi lakata kehräämästä. Viime hetkeen asti olet läsnä, olet osa perhettämme, eikä pilke silmäkulmassasi sammu edes silmiesi sulkeutuessa viimeisen kerran. Sinun katseesi elää sydämessäni ikuisesti.

Vaan kuinka minä selviän ilman sinua? Kuka kuivaa sinun jättämäsi kyyneleet, jotka eivät lakkaa tulvimasta? Kuka täyttää hiljaisuuden, jonka tassujesi hiljennyt tepsutus jätti? Entä kuka korvaa ystäväsi elämään jääneen aukon? Sinä olit hänelle kaikki kaikessa, olit emo, ystävä, sisko. Sinä olit pieni, täydellinen, rakkauden täytteinen karvapallo, joka jätti arven meidän kaikkien sydämiin. Mikään ei ole ennallaan, sillä mukanasi kuoli lapsuuteni viimeiset rippeet.

Mutta kun suljen silmäni tänä yönä, sinun tassusi jatkavat kulkuaan unissani. Sillä minä rakastin sinua koko sydämestäni, enkä anna sinun koskaan kuolla muistoistani.

[Grenade]

Voi ei, tämä on kaunis! Sain täällä pyyhkiä omaa silmäkulmaani, kun tuli niin mieleen oman perheen kissan kuolema, vaikka siitä on yli kaksi vuotta jo. Kissanomistajuus valtaa koko sydämen, eikä siitä pääse irti, eikä edes haluaisi. Mutta joskus on vain päästettävä irti ja se sattuu.

Ihana teksti, todella koskettava. Multa on nyt sanat loppuneet ja etsin nenäliinaa. Koen, että henkilökohtaisiin teksteihin on vaikea kommentoida mitään, mutta tiedän niin tuon rintaa pusertavan kaipuun, kun kissa lopulta lähtee. Ja kun sitä jo on pelännyt niin monta kertaa aiemmin karvapalleron puolesta, eikä millään haluaisi päästää menemään.

Kiitos, että jaoit tämän kauniin tekstin. *Halaus* <3

[Kiirsu]

Kiitos paljon kommentista, Grenade! Kissat tosiaan vievät koko sydämen, eikä niistä osaa päästä irti. Varsinkin kun kyseessä on erittäin pitkäaikainen ystävä. Henkilökohtaisi tekstejä tosiaan on hankala kommentoida, mutta ihanaa, että jätit kommentin siitä huolimatta, se merkitsee minulle paljon <3

[DragonHeart58]

Voi että 

Otsikko oli minusta kaunis sekä haikea, ja siinä tuli selvästi ilmi, että tämä teksti pitää jotain surullista sisällään. Olit tosi kauniisti osannut kuvailla kissanomistajan (tai no, miksi ei muidenkaan lemmikinomistajien?) riemua pikkuisen söpöläisen saamisesta ja sitä rakkauden määrää, jota sellainen voi omistajalleen tuottaa. Kuinka lemmikistä voikaan saada sellaisen ystävän, johon voi luottaa täysin eikä tarvitse pelätä, että se toruu tai kertoo salaisuuksia eteenpäin, vaan se on urheasti vieressä rakkaudesta ja halusta olla omistajan tukena. Sydämeni pakahtui kuvailemasi kissan suloisuudesta ja ihanuudesta, osasit kuvata sen luonteen tosi kauniilla tavalla :3

Te olette erottamattomia. Me olemme erottamattomia, minä ja sinä. Olet siellä kun itken, kun nauran, kun en jaksaisi nousta ylös. Sinä olet kanssasi niinä hetkinä, kun minulla ei ole ketään muuta. Vain sinä näet kyyneleeni, jotka kätken muilta ja vain sinä osaat kehrätä ne pois. Lämpösi sylissäni muuttaa kaiken paremmaksi, voin taas nukahtaa ja herätä.
Tässä tulee niin hyvin esille se, kuinka tärkeä rooli kissallasi on aina ollut sinulle :3

Vuodet kuluvat ja me kasvamme yhdessä aikuisiksi. Selviämme monesta, enemmästä kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Kun häntäsi purraan lähes poikki, sinä taistelet tiesi läpi kivun. Kun katoat viikoksi, olen varma, että menetimme sinut, mutta sinä löydät tiesi takaisin kotiin. Ja kun siskoni lakkaa syömästä ja koko perhe itkee, turkkisi kerää enemmän kyyneleitä kuin koskaan, mutta me kaikki selviämme.
Ja tämä tuo täydellisesti esille sen, miten suuri merkitys kissallasi on ollut myös koko perheellesi.

Ikäväsi ja rakkautesi lemmikkiäsi kohtaan välittyy hyvin selkeästi, enkä osaa kun vain kuvitella miltä sinusta mahtaa tuntua. Voimia ja jaksamisia sinulle, ja kiitos tosi kauniista tekstistä <3

-DH58
 

[Kiirsu]

DH58, kiitos paljon ihanasta kommentista <3 Kissan menettäminen tosiaan tuntuu kamalalta, kun siitä on ehtinyt muodostua niin tärkeä osa perhettä. 15 vuodessa on ehtinyt kiintyä kissaan kovasti ja on vaikea käsittää, että en enää koskaan pääse silittämään pikkukisuani  Edelleen muistossani on kuitenkin niin selkeästi se päivä, kun karvapallo elämäämme saapui ja onneksi nämä muistot säilyvät ikuisesti lämmittämässä mieltä. Kissa tosiaan oli koko perheelle erittäin tärkeä ja ainakin se lohduttaa, että muutkin jakavat tämän surun ja ymmärtävät miltä tuntuu. Kiitos vielä paljon kauniista sanoistasi <3