Kirjoittaja Aihe: Ehkä joskus K11  (Luettu 1885 kertaa)

Tuohi

  • ***
  • Viestejä: 36
Ehkä joskus K11
« : 04.07.2016 22:12:18 »
Ficin nimi: Ehkä joskus
Kirjoittaja: Tuohi
Ikäraja: K11
Genre: angst, drama
Varoitukset: mahdollisesti kiroilua ja väkivaltaa
Vastuuvapaus: J. K. Rowling on luonut nämä hahmot ja velhomaailman lukuun ottamatta HP-kirjojen hahmoja, jotka olen itse luonut. Kirjoitan tätä huvikseni enkä ansaitse ficilläni rahaa.
Summary: Lunan neljäs kouluvuosi on erilainen verrattuna aiempiin. Mahdollisuus uudenlaiseen suuntaan on olemassa.
A/N: Kirjoitin joskus muutaman ficin, pidin tauon ja nyt tauko päättyi. Otan vastaan mielelläni kaikenlaisia kommentteja.



Prologi

Aurinko oli noussut. Ruohikolla oli aamukastetta, joka kasteli Lunan jalat. Ei se haitannut. Hän vain jatkoi matkaansa järvelle kalastamaan limppejä. Ennen hän oli tehnyt limpinkalastusreissut äitinsä kanssa, mutta jo pari vuotta hän oli huolehtinut limppien kalastamisesta yksin. Vaikka aikaa oli kulunut, asian todellinen tila tuntui hirveältä. Äiti oli kuollut, kuollut, oikeasti kuollut. Äiti ei enää tulisi takaisin.

Luna ajatteli äitiään ja käveli konemaisesti eteenpäin. Hän kulki parin puun oksien alta ja olikin jo järven rannassa. Muutaman tunnin päästä Luna oli saanut limppejä jo yli tarpeen. Oli kätevää viettää kalastusreissulla kerralla pidempi aika kuin käydä siellä usein. Hän käänsi järvelle selkänsä ja lähti kohti kotia. Matka kesti kauan, sillä Luna näki paljon kaikkea mielenkiintoista. Yksi menninkäinenkin tuli vastaan, tosin se ei ollut erikoista. Aurinko lämmitti selkää ja tuuli humisi Lunan yläpuolella olevien vaahteroiden latvoissa.
”Tästä äitikin olisi pitänyt”, Luna mietti.

Kotona isän painokone tervehti äänekkäästi. Uusi Saivartelija oli tulossa. Isä itse oli keittiössä valmistamassa ruokaa.
”Saitkin näköjään kunnon limppimäärän”, isä totesi hyväksyvästi.
Luna hymyili. Vielä hän sai positiivista palautetta. Ensi viikolla hän suuntaisi taas Tylypahkaan ja asia olisi toinen. Alkaisi neljäs kouluvuosi, jolloin hän olisi omissa oloissaan. Neljäs kouluvuosi, jolloin hän olisi taas se outo ja naurettava hiippari. Kotona sai olla, millainen oli. Kotona kukaan ei haukkunut Lööperi Lovekivaksi. Kukaan Tylypahkan oppilaista ei ollut ottanut yhteyttä koko kesän aikana. Tuntui, ettei ketään koulussa kiinnostanut, mitä hänelle kuului. Niin asia taisi ollakin.

Luna meni huoneeseensa. Hän otti sänkynsä alta laatikon, jossa oli värejä. Hän alkoi maalata: kukkia, lintuja ja muuta kaunista. Se oli hänen rakas harrastuksensa, josta vain harva tiesi. Koulussa siitä tiesi tuskin kukaan. Koulua ajatellessaan Luna tunsi itsensä osittain surulliseksi. Silti hän maalasi kaunista maisemaa. Jopa maiseman linnut näyttivät iloisilta, mikä ei sopinut Lunan senhetkiseen tunnetilaan. Luna ei osannut maalata synkkiä asioita. Se ei tuntunut tarpeelliselta, sillä hänen mielestään synkille asioille tarvittiin vastakohta. Luna lisäsi narsissin terälehtiin hieman keltaista. Sen jälkeen hän kuuli isänsä huutelevan häntä ruokapöytään. Luna pakkasi värit laatikkoon, huokaisi ja lähti syömään.

Isä odottikin jo ruokapöydässä.
”Tämä paloi vähän pohjaan”, isä sanoi osoittaen kattilassa olevaa jotakin.
”Ei se niin tarkkaa ole”, Luna hymähti ja otti kauhallaan jotakin keitolta muistuttavaa vihreää ruokaa. Eivät isän keitokset aina mitään makuelämyksiä olleet. Tämä ei ollut poikkeus. Silti Luna oli aina saanut tarpeeksi ruokaa. Elämässä oli pahempiakin asioita kuin pohjaan palanut ruoka.
”Huomenna lähdetään Viistokujalle hankkimaan koulukirjasi”, isä sanoi.
”Selvä. Taas loma loppuu liian nopeasti, mutta pääsen sentään ympäristöön, jossa alaikäisetkin saavat taikoa”, Luna sanoi yrittäen tehdä asioista mukavampia.
Hän kaapi lautasensa tyhjäksi ja meni huoneeseensa viimeistelemään maiseman värejä.
« Viimeksi muokattu: 26.07.2016 16:29:16 kirjoittanut Tuohi »
Ehkä joskus voisit klikata linkkiä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 391
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #1 : 04.07.2016 22:51:09 »
Tää vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoselta. Tykkään sun kirjotustyylistä ja kuvailusta tosi paljon. Lunan yksinäisyys koulussa oli musta hienosti kuvattu samoin kuin se miten hän ajattelee äitiään. Odotan kyllä mielenkiinnolla jatkoa. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

tuuba

  • ***
  • Viestejä: 5
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #2 : 05.07.2016 01:23:40 »
Hyvä ficci, odotan innolla jatkoa! :)

Kuvailusi on yksityiskohtaista ja selkeää - saan selkeän kuvan Lunan ajatuksista ja fiiliksistä! :D

Tuohi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #3 : 06.07.2016 17:50:43 »
Kiitoksia kommenteista Toffeetuulihattu ja Tuuba. :)
Tässä tulee jatkoa.



1.
Tylypahkasta oli tullut kirjalista, jonka Luna pakkasi laukkuunsa. Ulkona oli synkkää ja sateista. Ilma oli kuin suora kopio Lunan ajatuksista. Hän ei halunnut lähteä Viistokujalle, mutta oli pakko. Koulukirjat oli hankittava, ja sen lisäksi hän tarvitsisi uuden kaavun. Pitäisi myös käydä Apoteekissa ja noidankattilakin oli kulunut miltei puhki. Viistokuja itsessään oli mukava paikka, mutta koulutarvikkeiden ostaminen synkensi ajatusta Viistokujasta. Koulukirjoja käytettiin koulussa. Koulussa, jossa hän oli Lööperi, hullu ja outo. Kukapa mielellään koko lukuvuoden kestävään kidutukseen valmistautuisi. Oli se miellyttävää tai ei, hän huomasi seisovansa takan edessä hyppysellinen hormipulveria kädessään.
”Viistokujalle”, hän sanoi ja muiden velhokotien hormit alkoivat vilistä ohi.

Luna saapui Vuotavaan noidankattilaan. Hän tervehti pubin omistajaa Tomia. Pubissa oli melko hiljaista. Paikalla oli eräs vanhahko velho, jonka parta oli epäsiisti. Velhon lisäksi pubissa oli muutamia noitia sekä yksi nuorehko jästivaatteisiin pukeutunut mies. Lunan perässä saapui hänen isänsä.
”Kas, Ksenofilius”, joku Lunalle tuntematon noita totesi, ”Viime Saivartelijassa oli loistava tiivijuuriburriton ohje”.
”Minun tyttäreni Luna kehitteli sen reseptin”, Ksenofilius kehaisi ja laski kätensä lunan olkapäälle.
Lunaa ei kiinnostanut isänsä ja ryppyisen noidan välinen keskustelu. Hän sanoi isälleen lähtevänsä koulutarvikehankintoihin.

Pian Luna olikin keskellä Viistokujan hälinää. Ihmisiä tuli ja meni. Jokaisella tuntui olevan kiire jonnekin. Eräs vanhahko velho tönäisi vahingossa Lunaa, joka oli unohtunut katselemaan Ihmeiden eläintarhan näyteikkunassa venyttelevää vihaista kissaa.
”Mitäs seisot keskellä tietä”, velho jupisi puoliääneen ja jatkoi matkaansa.
Se ei Lunaa häirinnyt, sillä hän oli tottunut kaikenlaiseen. Hän kaivoi kirjalistan laukustaan ja suuntasi jo ennestään oppilaita täynnä olevaan Säilä & Imupaperiin. Siellä hän kulki kirjahyllyjen keskellä etsimässä oikeita kirjoja.
”Helvetin Lööperi Lovekiva”, joku kuiskasi, mutta Luna ei jaksanut välittää.

Kirjat löytyivät melko kätevästi. Hän laski kirjapinonsa hetkeksi vieressä olevalle hyllylle katsoakseen mielenkiintoiselta näyttävää kirjaa. Yhtäkkiä hän tunsi veitsen käsivarrellaan.
Luna katsoi veitsen suuntaan Hän huomasi veistä pitelevän naamioidun henkilön, joka sanoi: ”Minä varoitan!”
Luna tunsi kivun käsivarressaan ja lähti ripeästi pois kirjakaupasta. Hän juoksi eikä tiennyt suunnastaan mitään. Jonkin ajan päästä hän pysähtyi ja huomasi, ettei ollut enää Viistokujalla. Hän huomasi myös katsovansa kolmea naamioitua henkilöä. Kaikki kävi nopeasti, yksi naamioiduista kiskaisi Lunan kädet selän taakse ja hän tunsi takaraivossaan kipua.

Luna palasi tajuihinsa ja tiesi, ettei ollut yksin. Hän yritti nousta nopeasti, muttei pystynyt, sillä kipu oli liian kova.
”Rauhoitu. Ei ole mitään hätää”, joku sanoi.
”Naamioidut tyypit”, Luna sai vain sanotuksi.
”Olen Roy Trimble ja ihmettelen, mitä teet täällä. En ole nähnyt täällä naamioituja tyyppejä, joten voit olla rauhassa”, hän selitti.
Luna ei tuntenut Roy Trimbleä, mutta päätti luottaa häneen. Roylla ei ainakaan ollut naamiota. Tosin ei Lunalla ollut muita vaihtoehtoja kuin maata paikallaan. Ei hän olisi pystynyt pakenemaankaan.

Roy vilkuili Lunaa. Tytön päästä vuosi verta ja toinen jalka oli vääntynyt pahasti. Kasvotkin olivat ruhjeilla.
”Taitaa olla parasta, että vien sinut paareilla jonnekin. Olen surkea parantavissa loitsuissa”, Roy selitti. Hän teki ainoan parantavan loitsun, minkä osasi ja tyrehdytti Lunan verenvuodon.
”Pärjäätkö?” Roy kysyi.
”Pärjään”, Luna sanoi.
Sen jälkeen hän nosti Lunan paareille, joita ohjasi sauvansa avulla liikkumaan vierellään.

Luna ei vieläkään tiennyt, minne oli juostessaan päätynyt. Hän ei kuitenkaan katsellut ympärilleen. Oli helpompaa maata paareilla silmät kiinni. Sattui. Hän mietti, keitä naamioidut tyypit olivat ja mistä he hänet tunsivat. Äänet kuulostivat kohtalaisen nuorilta, mikäli hän oikein muisti. Hän ei pystynyt ajattelemaan asiaa vielä selkeästi. Siksi hän keskittyikin kuuntelemaan Roy Trimblen juttuja.
”Kuka muuten oikein olet?” Roy kysyi.
”Luna Lovekiva”, Luna vastasi lyhyesti.
Roy ei sanonut enempää. Hän keskittyi löytääkseen perille Vuotavaan noidankattilaan. Se oli ensimmäinen paikka, mikä Roylle tuli mieleen. Hän ei nimittäin tuntenut seutua kovinkaan hyvin.

Ihmiset tuijottivat, kun Roy ohjasi paareja sauvallaan.
”Mihin ollaan menossa?” Luna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Vuotavaan noidankattilaan”, Roy selitti, ”En keksinyt muutakaan paikkaa”. En oikein tunne seutua”.
”Missä sitten asut?” Luna kysyi.
Roy kertoi asuvansa Coloradossa. Hän opiskeli viidettä vuotta paikallisessa noitien ja velhojen opistossa. Hän oli Lontoossa setänsä perheen vieraana muutaman kesälomaviikon ajan.
”Lähden muutaman päivän päästä takaisin kotiin, mutta halusin kierrellä Lontoota hieman omin päin”, Roy selitti: ”Eksyin jonnekin hämärille pikkukaduille, mutta onneksi eksyin. Ei kukaan muu näyttänyt auttamishaluiselta.” Luna ei tiennyt, kuinka kauan oli ehtinyt olla tajuttomana. Siihen Roy ei osannut vastata.

Taas he olivat hiljaa. Hiljaisuus jatkui siihen asti, kun he saapuivat Vuotavaan noidankattilaan. Roy laski paarit maahan ja kääntyi pubin isännän puoleen.
”Onko jotakin huonetta, minne Lunan voisi viedä?” hän kysyi. Tom osoitti hänelle sopivan paikan. Asia ei kuitenkaan sujunut tarpeeksi huomaamattomasti. Pian paikalla oli yksi pubissa istuneista noidista. Hän alkoi hoidella Lunan saamia vammoja.
”Sait melko ison tällin, mutta kyllä se siitä”, noita sanoi: ”Lepäile tämä päivä!”
Pubin ovi aukeni ja Ksenofilius Lovekiva tuli sisään. Tiivijuuriburritosta pitänyt noita kertoi Ksenofiliukselle Lunan tilanteesta ja ohjasi hänet huoneeseen, jossa Luna oli.

Ksenofilius katsoi edelleen paareilla makaavaa tytärtään, jonka vaatteissa oli veritahroja.
”Mitä tapahtui?” hänen äänensä oli hätääntynyt.
”Pakenin jollekin sivutielle, jossa naamioidut tyypit hyökkäsivät kimppuuni. En tiedä, keitä tyypit olivat”, Luna kertoi noidan liikutellessa sauvaansa hänen jalkansa yläpuolella.
Roy kertoi tulleensa paikalle myöhemmin, sillä hän ei ollut nähnyt naamioituja tyyppejä.
Noita rauhoitteli Ksenofiliusta ja sanoi, ettei ollut mitään hätää:
”Onneksi satuit paikalle”, noita sanoi katsoen Royta.
Kukaan muu Lunan lisäksi ei tiennyt naamioiduista tyypeistä. Kaikki miettivät, millaiset ihmiset kulkevat naamiot yllään kolkkaamassa ihmisiä.
”Mikseivät naamioidut kolkkaajat käyttäneet sauvaa?” Ksenofilius kysyi.
Kukaan ei osannut vastata. Roy kuitenkin kertoi, että kolkkaus oli tapahtunut jästittömällä alueella. Silloin naamioidut tyypit olivat taikaväkeä.

Kun lunaa hoitanut noita oli tehnyt tehtävänsä, hän lähti. Myös Tom oli palannut jo aikaisemmin asiakaspalvelutehtäviin. Luna, Ksenofilius ja Roy olivat huoneessa kolmisin.
”Kukas sinä sitten olet?” Ksenofilius tiedusteli.
Roy esitteli itsensä ja kertoi, miten oli vahingossa huomannut Lunan. Ksenofilius kiitti häntä ja lupasi kiitokseksi lähettää Roylle Saivartelija-lehteä seuraavan puolen vuoden ajajalle.
”Kiitos! Mikä lehti Saivartelija oikein on?” Roy ihmetteli.
Ksenofilius kertoi, millainen lehti Saivartelija oli. Sen jälkeen Roy ilmoitti, että hänen piti lähteä.
”Pikaista paranemista Luna! Setäni odottaa minua jo luokseen”, hän sanoi ja lähti huoneesta.

Ksenofilius katsoi tytärtään ja mietti, miksi joku halusi vahingoittaa häntä. Onneksi Luna näytti jo voivan hieman paremmin.
”Voisimme yöpyä täällä ja saisit huomenna hoidettua ostoksesi koulua varten”, Ksenofilius ehdotti. Luna ei estellyt, joten Ksenofilius lähti hoitamaan asiaa Tomin kanssa. Pian Luna pääsikin huoneeseen lepäämään. Ennen nukahtamistaan hän mietti vielä naamioituja tyyppejä. Jos he eivät olleet jästejä, mikseivät he olleet käyttäneet tainnutusloitsuja? Miksi he edes kulkivat naamiot yllään? Luna nukahti osaamatta vastata kysymyksiinsä.
Ehkä joskus voisit klikata linkkiä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 391
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #4 : 06.07.2016 20:20:24 »
Ihanaa, että tähän tuli jatkoa näin nopeesti! :) Tää luku oli mielenkiintonen ja edelleen mun mielestä hyvin kuvailtu. Nyt kyl jäi kiinnostamaan, että ketä ne Lunan kimppuun hyökänneet tyypit oikeen on ja miksei ne käyttäny taikasauvoja. Jään mielenkiinnolla jatkoa odottelemaan :D
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

mursuhilleri

  • ***
  • Viestejä: 669
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #5 : 06.07.2016 23:59:23 »
Hmm, mielenkiintoista, mitä nämä naamioidut ihmiset haluavatkaan Lunasta ja miksi eivät käyttäneet taikaa.. Tämän perusteella on vielä hankala paljon sanoa, mutta jään seurailemaan :)


Sano Pasille mooi!

.Slytherin.

  • Vieras
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #6 : 08.07.2016 12:27:29 »
Vaikuttaa todella hyvältä, joten jään seurailemaan tätä ! c:

Tuohi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #7 : 11.07.2016 11:22:01 »
Toffeetuulihattu:
Kiitos kommentista! Kyllä naamioitujen tyyppien arvotus selviää vielä.
Mursuhilleri:
Kiva kun seurailet. Lähiaikoina naamioiduista tyypeistä tulee uutta tietoa.
.Slytherin.
Kiva kun seurailet :)



2.
Luna heitti hyppysellisen hormipulveria Vuotavan noidankattilan takkaan ja matkusti takaisin kotiin. Isä oli mennyt edellä. Perille päästyään hän vei ostamansa tavarat huoneeseensa. Koulukirjojen lisäksi Säilä & Imupaperin valikoimista oli löytynyt pari kirjaa pieneksi oheislukemiseksi. Lisäksi hän oli hankkinut pari uutta kaapua, sillä osa vanhoista kaavuista oli jäänyt pieneksi. Myös noidankattila oli uusi. Ostosreissu oli sujunut nopeasti. Vastaan ei ollut tullut naamioituja tyyppejä. Silti ajatus naamioitujen tyyppien tarkoitusperistä oli hämmentävä ja ahdistavakin.

Olo oli eiliseen verrattuna paljon parempi. Nyt hän jopa ehti ajatella tapahtumien kulkua. Royn lähtiessä Luna oli katsahtanut Royn suuntaan. Royn kuva oli jäänyt hänen mieleensä, vaikka vilkaisu oli ollut nopea. Roy oli keskimittainen ja melko hoikka. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset, jotka hän oli palmikoinut yhdelle letille. Tarkemmin hän ei muistanut. Sillä hetkellä oli ollut niin paljon muutakin ajateltavaa. Nyt häntä kadutti, että oli tullut katsoneeksi Royta. Roy oli näyttänyt niin hyvältä, ja hän itse oli näyttänyt kirjaimellisesti puulla päähän lyödyltä. Tätä miettiessään hän yllättyi itselleen epätyypillisestä ulkonäkökeskeisestä ajattelusta. Oliko sillä niin väliä, miltä sattui näyttämään? Hän näki Royn ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Roy lähtisi pian takaisin Coloradoon. Eilinen muuttuisi Royn mielessä päiväksi muiden joukossa ja siinä se. Roy muistaisi hänet silloin, kun pöllö toisi Saivartelijan. Näin se vain meni.

Ei Luna kauempaa jaksanut harmitella. Hän otti repun selkäänsä ja lähti ulos. Raitis ilma voisi tehdä hyvää. Hän oli aina pitänyt kävelystä. Ulkoa löytyi kaikenlaista. Myös taikaolentoja saattoi löytyä, ja se oli aina mahtavaa.
”Lähden nyt ulos”, Luna huikkasi isälleen ja sulki ulko-oven perässään.
Linnut lauloivat ja aikaisimmat syysmuuttajat olivat jo liikkeellä. Luna kulki hiekkatietä pitkin. Hänen yläpuolellaan tammi levitteli lehviään ja edessä näkyi järven hiekkainen ranta. Hän yritti parhaansa mukaan nauttia viimeisistä lomapäivistään. Pian alkaisi koulu, hän olisi yksin, sade alkaisi piiskata luontoa ja ilma viilenisi. Nyt olivat käsillä viimeiset kesäiset päivät.

Järven ranta oli suoraan edessä. Hän pysähtyi ja istahti rantahiekalle. Hän hörppäsi repussaan olevasta juomapullosta, vaihtoi uimapuvun ylleen ja pulahti viileään veteen.
”Ihanaa!” hän mietti.
Hetken uituaan hän nappasi rannalta pyyhkeen ja kuivasi itsensä. Vaihdettuaan vaatteet hän jäi rannalle oleskelemaan vielä hetkeksi. Joku koputti häntä olkapäähän: pöllö. Sillä oli mukanaan kirje joltakulta. Luna avasi pergamenttirullan ja huomasi, että kirjeen lähettäjä oli Roy Trimble. Tämä oli uskomatonta. Hän oli kuvitellut, että Roy oli auttanut vain velvollisuudentuntonsa takia. Roy oli oikeasti lähettänyt tämän kirjeen. Hän sai melko harvoin muuta postia lehtien ja sukulaisten kirjeiden lisäksi. Se vain lisäsi Royn kirjeen merkitystä.

Luna avasi rullatun pergamentin ja luki.
”Hei Luna Lovekiva!
Toivottavasti vointisi on tänään jo parempi. Muistithan levätä tarpeeksi.
Oletko saanut mitään selville naamioiduista tyypeistä? Kyselin itsekin, mutten löytänyt mitään tietoa, josta olisi hyötyä juuri näiden tyyppien tapauksessa. Kuolonsyöjät olisivat nimittäin takuulla käyttäneet taikakeinoja.
Vastaathan mahdollisimman pian!
Terveisin
Roy Trimble”
Tämä oli käsittämätöntä. Lunalla ei ollut mukanaan edes sulkakynää. Harmitti.

Hän lähti heti järven rannasta ja alkoi kävellä reippaasti kohti kotia. Joku oli huolissaan hänestä. Eiväthän he edes tunteneet toisiaan. Välillä Lunasta tuntui, että hän saisi kulkea koko Tylypahkan halki kasvot veressä eikä kukaan kysyisi mitään. Nyt tuntematon ja vielä hänen mielestään hyvännäköinen poika kysyi, miten hän voi. Eihän tämä mitään tarkoittanut. Pian Roy lähtisi Coloradoon ja unohtaisi hänet. Kuitenkin pieni toivon kipinä eli hänen ajatuksissaan. Ehkä tästä voisi kehittyä edes kirjekaveruus. Se voisi olla jopa mahdollista. Lunan kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Hän alkoi miettiä, mitä Roylle vastaisi. Hän ei kokenut olevansa sosiaalisesti itsevarma. Hän päätti luottaa siihen, että keksisi sanottavaa saadessaan sulkakynän käteensä.

Kotimatka sujui huomattavasti menomatkaa lyhyemmin. Sisälle päästyään hän harppoi kierreportaita ylös huoneeseensa, heitti repun lattialle ja nappasi sulkakynän käteensä. Hän otti esille uuden pergamentin. Tuntui siltä, että Royn kirje piti säästää. Siksi hän ei voinut kirjoittaa pergamentin toiselle puolelle, kuten usein teki.
”Hei Roy!
Oli kiva, kun laitoit postia. Olen levännyt ja vointi on nyt paljon parempi. Kiitos vielä kerran, että autoit eilen!
Mitä sinulle kuuluu? Mitä olet tehnyt Lontoossa tänään?
Itse tulin juuri kotiin. Halusin raitista ilmaa ja päätin lähteä kävelylle. Halusin myös unohtaa naamioidut tyypit hetkeksi. En ole saanut mitään selville.
Terveisin
Luna”

Kirje oli tyhmä. Hän aloitti kirjoittamisen alusta. Teksti oli hänen mielestään huonoa ja jotenkin naiivia. Ei Royta kuitenkaan kiinnostaisi, mitä hän oli tänään tehnyt. Hän aloitti alusta.
”Hei Roy!
Oli kivaa, kun laitoit postia. Kiitos voin jo paljon paremmin ja olen levännyt kunnolla. Sain kuitenkin myös hoidettua ostokseni Viistokujalla.
Kiitos vielä kerran avustasi eilen! En ole saanut mitään selville naamioiduista tyypeistä.
Miten sinulla menee ja mitä olet tehnyt tänään Lontoossa?
Terveisin
Luna”
Nyt sai kelvata. Hän lähetti pöllön matkaan kirjeen kera.

Sen jälkeen Luna tyhjensi reppunsa ja laittoi uimapuvun kuivumaan. Alkoikin olla jo nälkä. Hän meni keittiöön laittamaan itselleen ruokaa. Samalla hän vilkuili hermostuneesti ulos. Milloinkohan Roy vastaisi kirjeeseen? Samaan aikaan hän tiesi olevansa typerä. Ei Roy puolessa tunnissa vastaisi yhtään mitään. Eikä sitä tiennyt, vastaisiko Roy enää ollenkaan. Tuntui niin uskomattomalta, että joku noin vain lähetti hänelle postia. Hänellä oli ollut kolme vuotta aikaa tutustua ihmisiin Tylypahkassa, mutta mitään ystävyyden tapaistakaan ei ollut syntynyt. Pikkuhiljaa Ginny weasley oli alkanut jutella hänelle, mutta eivät he olleet kesän aikana pitäneet yhteyttä. Varmasti Ginnyllä oli parempaa tekemistä.

Luna meni alakertaan isänsä luo. Painokone sylki uutta Saivartelijaa, jota Luna ei ollut vielä lukenut.
”Saanko jo lehden luettavaksi?” Luna kysyi. Ksenofilius ojensi hänelle yhden lehden.
”Viistokujalla saamani palautteen perusteella voisit tehdä Saivartelijaan enemmänkin juttuja”, Ksenofilius selitti hymyillen tyttärelleen.
”Teen, jos saan idean ja minulla on aikaa”, Luna ilmoitti.
Ksenofilius nyökkäsi: ”Loistavaa”.

Heidän keskustelunsa päättyi ja Luna lähti ulos tuore lehti kädessään. Saivartelija näytti paksulta, joten taisi olla tiedossa melko tuhti lukupaketti. Hän istui ulkona olevalle tuolille ja antoi auringon lämmittää. Saivartelija oli jälleen kiinnostava. Sivulta 25 alkoi mielenkiintoinen juttu, jossa kerrottiin taikaministerin ylemmästä alivaltiosihteeristä Dolores Jane Pimennosta. Juttu kuului juttusarjaan, jossa käytiin läpi taikaministeriössä työskentelevien salattua menneisyyttä.
”Kerromme sen, mistä he haluavat vaieta. Jokaisen tulee tietää, millaista väkeä taikaministeriössä työskentelee”, oli juttusarjan motto.
Juttusarja oli osoittautunut menestykseksi. Pimento oli neljäs, jota juttusarjan puitteissa käsiteltiin. Loppua ei näkynyt, sillä taikaministeriössä oli paljon salaisuuksia selvittelemättä.

Dolores Jane pimento: hämäräperäinen alivaltiosihteeri

Taikaministerin ylempi alivaltiosihteeri lienee monille vieras. Hänellä on kuitenkin sanavaltaa ministeriössä, joten päätimme tutkia myös hänen taustojaan.

Hänen nuoruutensa on ollut melkoisen vilkas, joten on hämmästyttävää, että hän on päässyt näinkin korkeaan virkaan.
”Ei hän ketään ole tappanut tai mitään, mutta vilkas ja aktiivinen nuori hän oli”, kertoo eräs hänen nimettömänä pysyttelevä entinen ystävänsä.

Hän opiskeli Tylypahkassa, ja juuri siellä alkoi hänen alakulttuurinsa luonti. Valvojaoppilaana hän sai käyttää valvojaoppilaiden kylpyhuonetta, jossa hän järjesti kerran kuukaudessa tankotanssi-iltoja halukkaille.
”Silloin olisin nauranut, jos joku olisi kertonut hänen työskentelevän myöhemmin taikaministeriössä”, kertoo sama nimetön entinen ystävä.

On hämmästyttävä muutos, että muutamia oppilaita houkutelleet hieman kyseenalaiset tankotanssi-illat järjestänyt henkilö työskentelee taikaministeriössä.
”Hän olisi kuulemani mukaan voinut työllistyä myös aloittamallaan uralla”, kertoo eräs toinen hänen vuosikurssiltaan.

Onkin hyvin kyseenalaista, että tällainen henkilö saa Tylypahkasta opettajapaikan.

Ilmeisesti Tylypahkassa oli tapahtunut opettajanvaihdos. Kukahan mahtoi jäädä pois? Pian hän sen näkisi. Oli tosiaan mielenkiintoista, että Pimento saisi Tylypahkasta opettajapaikan. Mitä ainetta tällainen henkilö oikein opettaisi? Sen enempää asiaa pohtimatta Luna jatkoi lehden lukemista. Lehdessä oli juttu myös taikaministeristä ja hänen hämäristä tekemisistään.
”Ei enempää politiikkaa”, Luna ajatteli ja selasi eteenpäin. Paksuudestaan huolimatta tämä lehti ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen. Riimuja käsittelevän jutun hän päätti säästää Tylypahkan pikajunaan, vaikka juttu houkutteli jo nyt. Oli jo iltapäivä. Eilinen tuntui fyysisenä väsymyksenä. Luna päätti mennä sisälle ja ottaa loppupäivänkin rauhallisesti.
Ehkä joskus voisit klikata linkkiä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 391
Vs: Ehkä joskus K15
« Vastaus #8 : 11.07.2016 11:42:31 »
Mahtava luku jälleen kerran. :) Ihanaa kun Luna sai postia. Hänen innostuksensa kirjeestä oli musta myös hyvin kerrottu. Täytyy kyllä vielä sanoa, että Pimento ja tankotanssi valvojaoppilaiden kylppärissä oli todellinen päivän piristys. :D
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Tuohi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ehkä joskus K11
« Vastaus #9 : 21.07.2016 21:23:53 »
Kiitos kommentista Toffeetuulihattu! :)
Kaikki kommentit motivoi kirjottamista. Tässä tulee nyt kolmas luku.

3.

Suuren salin hälinä oli jäänyt taakse. Luna makasi pylvässängyssä korpinkynsityttöjen makuusalissa ja tuijotti kattoon. Oli syyskuun ensimmäinen päivä ja neljäs kouluvuosi oli alkanut. Makuusalin muut tytöt supattivat keskenään, mutta Lunan sängyn verhot olivat kiinni. Muut kyselivät kesäkuulumisia, mutta Luna tiesi, ettei olisi kovinkaan tervetullut osallistumaan keskusteluun. Kateellisuus ja katkeruus hiipivät esiin. Asiat olisivat voineet olla toisin. Luna olisi voinut kuulua joukkoon, höpöttää pojista, nauraa muiden mukana ja kertoa kesästään. Hän ei tiennyt, miksi asiat olivat toisin. Luna sulki korvansa iloiselta puheensorinalta ja alkoi miettiä muita asioita.

Hän alkoi mielessään käydä läpi tämänpäiväistä matkaansa Tylypahkan pikajunassa. Ensin hän oli istunut vaunuosastossa yksin, muttei se kestänyt kauaa. Ensin tulivat viidesluokkalaiset muutamat korpinkynteen kuuluvat tytöt, jotka vilkaisivat Lunan suuntaan ja supattivat. Hän oli kuin ei olisi huomannutkaan ja piiloutui Saivartelijan taakse. Korpinkynnen tyttöjen lähdöstä oli kulunut aikaa, ja vaunuosastoon tulivat Ginny Weasley, Harry Potter sekä Neville Longbottom. Ginny jopa kysyi, miten hänen kesänsä oli mennyt. Olihan Luna ennenkin Ginnyn kanssa jutellut. Silti Luna oli ajatellut, ettei Ginnyä kuitenkaan kiinnostaisi hänen elämänsä millään tavalla. Myöhemmin vaunuosastoon tulivat vielä Ron Weasley sekä Hermione Granger. Muut vaikuttivat mukavilta, mutta Hermionesta Luna ei vielä oikein tiennyt. Ehkä tästä vuodesta voisi tulla erilainen. Lopulta Luna nukahti.

Seuraavana aamuna Luna nousi nopeasti ylös. Hän pukeutui ja lähti suureen saliin aamiaiselle. Ensimmäinen koulupäivä oli alkamassa ja lukujärjestykset jaettaisiin aamiaisella. Luna halusi tietää tulevan lukujärjestyksensä nopeasti. Hän istahti Korpinkynnen pöytään ja alkoi mutustaa paahtoleipää. Muutama saman tuvan oppilas katsahti Lunaan.
”Lööperi taas!” joku hymähti puoliääneen.
Luna alkoi turtua, mutta silti jatkuvat kommentit harmittivat. Ehkä joskus hän kuuluisi joukkoon. Ehkä joskus hänelläkin olisi ystäviä, joiden kanssa voisi jutella. Tosin hän ei ystävien kanssa jutellessaan vajoaisi samalle tasolle kuin ne, jotka supattivat hänestä pilkallisesti.

Pian saliin lensi pöllörynnäkkö. Lunan eteen laskeutui kaksi pöllöä: toinen oli hänen oma pöllönsä, jolla oli postia isältä. Toisellakin pöllöllä oli viesti. Hän avasi ensin isänsä kirjeen, jossa isä vain kyseli, oliko kaikki hyvin. Luna raapusti pikaisesti vastauksen pergamentin toiselle puolelle.
Toisella pöllöllä oli mukanaan Royn lähettämä viesti. Luna söi nopeasti paahtoleivän ja alkoi innoissaan lukea, mitä Roy oli kirjoittanut.
Hei Luna!
Nyt olen kotona Coloradossa. Loma on ohi ja opiskelut jatkuvat. Pian jatkuvat myös huispausharjoitukset. Ai niin, en olekaan kertonut, että pelaan pitäjän paikkaa.
Mitä muuten tykkäät huispauksesta? Miten kouluvuosi on lähtenyt käyntiin?
Terveisin Roy

Luna käänsi pergamentin ympäri ja kirjoitti.
Tervehdys Roy!
Toivottavasti ehdit kierrellä Lontoossa tarpeeksi. Asutko jossakin sisäoppilaitoksessa vai käytkö koulua kotoa käsin?
Täällä suurin osa velhomaailman nuorista opiskelee Tylypahkassa, jossa asumme ja menemme koteihin lomien ajaksi. Tänään on ensimmäinen kunnon koulupäivä ja nyt istun aamiaispöydässä odottelemassa lukujärjestystä.
Missä joukkueessa pelaat huispausta? Itse en huispausta pelaa, mutta katson mielelläni.
Terveisin Luna
Hän lähetti pöllön matkaan pergamentti mukanaan. Aamu vaikutti huomattavasti paremmalta Royn viestin jälkeen.

Saatuaan lukujärjestyksensä Luna lähti ensimmäiselle tunnille, joka oli pimeydenvoimilta suojautumista. Uusi professori oli Dolores Pimento. Lunan mieleen tuli heti Saivartelijan artikkeli Pimennon salatusta menneisyydestä.
”Ei olisi uskonut samaksi professoriksi”, Luna ajatteli tunnin aikana.
”On tärkeää, että opitte teoriaa. Korjaan nyt sen hajanaisuuden, josta olette kärsineet tämän oppiaineen opetuksessa”, professori Pimento sanoi näyttäen tyytyväiseltä itseensä.
Professorin kommentti sai oppilaat tuhahtelemaan ja katsomaan toisiaan.
”Hän ainakin saa oppilaat nukahtamaan hajanaisten yöunien jälkeen”, joku kuiskasi takarivissä.

Professori Pimennon tunnin jälkeen koulupäivä kului totuttuun tapaan. Monet oppilaista olivat saaneet loman aikana unirytminsä sekaisin, joten haukottelu oli jokaiselle tunnille yhteinen ohjelmanumero. Kun koulutunnit olivat ohi, Luna lähti ulos kävelemään Tylypahkan tiluksille. Puiden oksat liikkuivat tuulen puhaltaessa. Kesällä kukkineet kukat lojuivat maassa märkinä ja kuolleina. Kielletyn metsän puut näyttivät synkän kauniilta. Luna pysähtyi hetkeksi. ja katsoi auran muodossa lentävää lintuparvea. Linnut olivat muuttamassa. Syysmuutto näytti haikealta, mutta lintujen suuri määrä oli samalla vaikuttava. Kun linnut olivat lentäneet pois näköpiiristä, Luna lähti sisälle. Alkoi olla jo koleaa.

Hän astui Tylypahkan ovista sisään. Eteishallissa Ginny Weasley tervehti häntä.
”Moi Luna!”
”Moi! Olitko jo muuten professori Pimennon tunnilla?” Luna kysyi. Samalla hän moitti olleensa typerä. Ei kukaan kysynyt ensimmäisenä koulujutuista.
”En vielä. Kuulin tosin Ronilta ihan tarpeeksi. Pimento on kuulemma lievästi sanottuna kelvoton tehtävään”, Ginny selitti.
”Mitä muuta voisi olettaa entiseltä luvattomien kylpyhuoneessa järjestettävien tankotanssi-iltojen järjestäjältä?” Luna kysyi.
Ginny katsahti muualle ja rykäisi.
”Uusimmassa Saivartelijassa kerrottiin tästä Pimennon salaisesta nuoruudenharrastuksesta”, Luna sanoi pienen tauon jälkeen.

Luna oli iloinen. Edes joku oppilas oli jutellut hänelle tänään ystävälliseen sävyyn. Tästä vuodesta voisi tulla erilainen. Hän itse tekisi ainakin kaikkensa parantaakseen omaa kaveritilannettaan. Hän oli kyllästynyt olemaan yksin. Hän oli kyllästynyt seuraamaan sivusta, kun muut juttelivat. Hän oli kyllästynyt siihen, että muut valitsivat tunneilla paritöiden aikaan ensin parinsa ja hän oli viimeinen.
”Helvetti, älä kävele suoraan päin! Miten lajitteluhattu luuli, että kuulut Korpinkynteen?”
Luna ei jäänyt katsomaan, kehen oli ajatuksissaan törmännyt. Hän meni suoraan makuusaliin. Hän teki läksynsä, pakkasi seuraavan päivän koulukirjat koululaukkuunsa ja sulki pylvässänkynsä verhot.

Kello oli jo paljon. Luna ei ollut saanut alkuillasta unta, joten unimäärä oli jäänyt vähäiseksi. Hankalan aamuheräämisen takia hänellä ei ollut liikaa aikaa aamiaiselle suuressa salissa. Alkoi olla jo kiire. Kiirettä eivät yhtään helpottaneet saliin lentävät pöllöt, jotka keskeyttivät Lunan syömisen. Yksi tuntematon sarvipöllö pysähtyi Lunan luo. Luna nappasi kirjeen ja alkoi lukea.
Hei Luna Lovekiva!
Olemme varoittaneet jo isääsi. Saivartelijan on aika ryhtyä tukemaan Pimeyden lordia. Sinun on parasta toivoa, että isäsi ymmärtää tämän. Muuten et välttämättä ole turvassa.
Luna värähti. Kirjeessä ei ollut lähettäjän nimeä. Hän ei tiennyt, mitä tehdä.

Aamupala ei maistunut enää. Ei Luna voinut mennä tunnillekaan; keskittymisestä ei tulisi mitään. Pitäisikö hänen laittaa viestiä isälle vai pitäisikö luottaa siihen, ettei kukaan väärillä asioilla liikkuva pääsisi Tylypahkaan? Tarkoittiko tämä, että Tiedät-kai-kuka tosiaan oli palannut? Silloin edellisen kevään puheet olisivat oikeasti osoittautuneet todeksi. Luna kulki pitkin käytäviä vailla päämäärää.
”Mikset ole tunnilla?” eräässä taulussa lymyilevä vanhalta näyttävä noita tiukkasi.
”Muita asioita!” Luna kivahti ja jatkoi päämäärätöntä kävelyään.
Ajatukset eivät jättäneet rauhaan. Hän käveli pöllölään ja oli aikeissa lähettää isälleen viestiä. Eikö isä todellakaan käsittänyt, mitä oli meneillään? Eivätkö Voldemortin nimettömänä pysyttelevät tukijat sittenkään olleet varoittaneet isää? Luna päätti selvittää ajatukset ensin itselleen. Illalla hän kirjoittaisi isälle.

Pöllölästä lähdettyään hän jatkoi kävelyään. Seuraavalle tunnille oli mentävä. Yhtäkkiä Dumbledore tuli käytävällä vastaan. Luna katsoi muualle. Hän ei halunnut alkaa selitellä, miksei ollut tunnilla.
”Luultavasti sinulla olisi oppitunti meneillään”, Dumbledore totesi katsoen Lunaa.
”Menen seuraavalle tunnille”, Luna sanoi nopeasti eikä selitellyt enempää. Välttääkseen lisäkysymykset hän jatkoi ripeästi matkaansa. Sitä paitsi seuraava tunti alkaisi pian. Se oli tarpeeksi hyvä syy jatkaa matkaa ja poistua Dumbledoren läpitunkevan katseen näköpiiristä. Toisaalta voisi olla järkevää kertoa koko jutusta jollekin, ja Dumbledore voisi ehkä auttaa tässä sotkussa.

Oppitunneista Luna ei muistanut juuri mitään. Hänen ajatuksensa olivat olleet toisaalla: varoituksessa, jonka hän aamulla sai. Illalla hän meni uudestaan pöllölään ja kirjoitti isälleen viestin.
Hei isä!
Sain tänään viestin joltakin Tiedät-kai-kenen kannattajalta, joka ei kertonut nimeään. Hän sanoi varoittavansa, sillä Saivartelijan pitäisi siirtyä tukemaan häntä. Aloin päivän aikana miettiä, voisiko viistokujan naamioiduilla tyypeillä olla jokin yhteys tähän varoitukseen? Oletko saanut jonkin kirjeen asiaan liittyen?
Luna
Oli vain odotettava isän vastausta.

Pöllö lähti matkaan hänen viestinsä kanssa. Luna meni makuusaliin. Häntä ei väsyttänyt, mutta hän halusi olla yksin. Hän tiesi, ettei uni tulisi pitkiin aikoihin. Pää oli täynnä ajatuksia, jotka tuntuivat menevän solmuun. Luna vastusti Voldemortin tekoja. Hän ei halunnut, että Saivartelijan sisältö olisi Voldemortia tukevaa. Hän tiesi, ettei Ksenofiliuskaan pitänyt Voldemortin toiminnasta. Hän tiesi myös, ettei Ksenofilius pitäisi siitä, että Lunaa uhkailtiin. Halusivatko he ylleen Voldemortin vihan vai taikaministeriön rangaistukset? Luna tunsi itsensä avuttomaksi. Tylypahkassa oli jokseenkin turvallista, mutta isä asui itsekseen, kun Luna ei ollut kotona. Kotiin olisi liiankin helppo hyökätä.

Luna yritti tosissaan nukahtaa. Ei valvominen hyödyttäisi mitään. Seuraavana aamuna hän saisi todennäköisesti vastauksen isältään. Jos siltä näyttäisi, pitäisi puhua jollekin aikuiselle. Näin asia ei voisi jatkua. Makuusalissa oli jo hiljaista. Joku käänsi unissaan kylkeä. Muut olivat täysin tietämättömiä siitä, mitä oli tapahtumassa. Kaikki eivät edes uskoneet, että Tiedät-kai-kuka todella olisi palannut. Lunalla ei ollut esittää argumentteja siitä, miksei Tiedät-kai-kuka olisi palannut, joten hän ei voinut kiistää asiaa. Kellon viisarit liikkuivat eteenpäin, ja uni antoi odottaa itseään.


   
Ehkä joskus voisit klikata linkkiä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 391
Vs: Ehkä joskus K11
« Vastaus #10 : 22.07.2016 17:43:44 »
Olipa taas upea luku! Alkoi kyllä tosissaan nyt kiinnostaa, onko viistokujalla tapahtuneella hyökkäyksellä ja Lunan saamalla kirjeellä jotakin yhteyttä. ITSE luulen, että samat tyypit voisivat olla kummankin tapauksen takana, mutta eihän sitä tiedä... :D Tykkäsin myös paljon siitä, miten Luna mietti junamatkaa ja toivoi löytävänsä kavereita. Oli myös kiva, ettei Roy ole unohtanut Lunaa vaan kirjoittelee edelleen. Jatkoa jään innolla odottelemaan! :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Kuolonsyöjäprinsessa

  • Avada Kedavra
  • ***
  • Viestejä: 420
  • Ava ja bann by Ingrid.
Vs: Ehkä joskus K11
« Vastaus #11 : 08.08.2016 00:26:44 »
Kommenttikampanjasta hei!
Ensimmäisenä pahoittelut, kun tässä kesti. Tykkäsin tosi paljon siitä, että Luna on päähenkilö ja siitä, että se on niin IC tässä.
Roy kuulosti todella mielenkiintoiselta henkilöltä! Toivottavasti jatkoa tulee :)
Real friends don't get offended when you insult them. They smile and call you something even more offensive.

Tuohi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ehkä joskus K11
« Vastaus #12 : 15.08.2016 19:08:05 »
Kiitos kommenteista Toffeetuulihattu ja Kuolonsyöjäprinsessa! :)
Roy ei esiinny tässä luvussa, mutta elossa hän kuitenkin on.
Tässä tulee nyt jatkoa, vaikka onkin kestänyt. Siitä voi joko syyttää tai kiittää kesän menoja ja inspiraation puutetta.



4.
Koulupäivä oli päättynyt. Lukukauden alku oli kulunut nopeasti, mutta rutiinien palattua aika tuntui matelevan. Luna teki tunnollisesti läksynsä ja vapaa-aikaa oli liikaakin. Vielä oli melko lämmin ilma, joten iltaisin Luna kävi usein pienellä kävelyllä Tylypahkan tiluksilla. Hän jäi hetkeksi huispauskentän laidalle katsomaan tupansa joukkueen harjoituksia. Silloin pöllö lensi hänen luokseen tuoden viestin isältä.

Luna avasi pergamentin. Hän tiesi, että asia koskisi Voldemortin kannattajien uhkauksia. Siitä he olivat jo isän kanssa keskustelleet. Luna oli kieltäytynyt siitä, että Saivartelija alkaisi kannattaa Voldemortia. Ei Ksenofiliuskaan siitä innostunut. Luna luki kirjeen läpi peläten uusia uhkauksia.
Hei!
Toivottavasti siellä sujuu hyvin.
Toivottavasti et ole puhunut tästä Saivartelijan puolenvaihtosotkusta kenellekään. Olen nimittäin saanut asiaan järjestystä.
Tiedät-kai-kuka joukkoineen suostuu perumaan uhkauksensa, jos lopetamme suosituimman pilapiirrossarjamme. Tarkoitan niitä pilapiirroksia, joissa pilkataan puhdasveristen jästi-inhoa. Toinen syy uhkauksien perumiselle oli summa, jonka heille maksoin.
Joudumme joka tapauksessa olemaan tarkkana. Ole varovainen!
- Isä

Luna huokaisi helpotuksesta. Tämä oli yllättävää. Hän ei olisi uskonut, että Voldemort antaisi periksi näin helpolla. Ehkäpä tässä olisi jokin koira haudattuna. Luna värähti karmivan ajatuksen takia. Samalla hän tajusi, että Voldemort oli tosiaan palannut. Huhut saivat yhden vahvistuksen lisää. Luna mietti, miksi Voldemort oli antanut periksi. Ehkä he eivät halunneet tuhota yhtä velhomaailman medioista. Lunalla oli pahaenteinen aavistus siitä, ettei tämä jäisi tähän. Hän lähetti pöllöllä viestin isälleen ja lähti kävelemään kiellettyyn metsään. Hän halusi olla yksin ja rauhassa eikä välittänyt, vaikka rikkoikin koulun sääntöjä.

Hän ei mennyt syvälle metsään. Hän katseli kauempana näkyviä thestraleja, jotka näkyivät osittain puiden takana. Puut seisoivat näyttäen ikiaikaisilta ja turvallisilta. Juuri turvaa Luna tarvitsi. Hän nojasi erään vanhan kuusen kaarnaan ja sulki silmänsä. Yhtäkkiä oksa rasahti. Joku tuli lähemmäs. Luna tarttui vaistomaisesti sauvaansa, muttei ehtinyt tehdä mitään. Hän tunsi vihlovaa kipua ja huomasi huutavansa. Kipu repi hänen jokaista ruumiinosaansa, poltteli ja aiheutti suunnatonta tuskaa. Yhtäkkiä hänen huutonsakin tukahdutettiin. Kyseessä oli jokin loitsu. Hän olisi halunnut huutaa, muttei voinut. Hän halusi eroon kivusta, mutta kipu ei hellittänyt. Kipu tuntui repivän jokaista raajaa irti ruumiista. Kipu poltteli, ja tuntui kuin kipu olisi vain yltynyt hetki hetkeltä.

Luna oli avuton. Hän oli täysin tuntemattoman vihollisen armoilla. Kuitenkin yhtäkkiä kipu hellitti, ja Luna makasi maassa tärisevänä myttynä. Hän katsoi ylös ja näki mustaan viittaan pukeutuneen, kasvonsa peittäneen henkilön.
”Olet selkeästi isäsi tyttö. Olette molemmat yhtä typeriä!” viittaan pukeutunut henkilö sähähti matalalla äänellä.
Luna yritti huutaa ja yllätyksekseen myös onnistui siinä.
”Apua!” hän huusi niin kovaa kuin jaksoi.
”Sinä typerys. Olisit ollut”, viittaan pukeutunut henkilö sähähti, mutta samassa alkoi haukunta ja suuri koira hyökkäsi henkilön kimppuun paljastaen miehen kasvot.

”Tora, hyvä sä löysit sen”, Hagrid sanoi tullessaan paikalle ja napatessaan viittaan pukeutuneen miehen otteeseensa. Hän kiskaisi mieheltä sauvan kädestä, katkaisi sen ja väänsi miehen kädet selän taakse.
”Sä et taida tarvita vähään aikaan sauvaa!” Hagrid tokaisi tylysti miehelle, joka yritti turhaan pyristellä irti hänen otteestaan.
Sen jälkeen hän katsoi lunaa:
”Ootko kunnossa?”
”Joo”, Luna vastasi epävarmasti.
”Meen viemään tän tyypin sisälle. Dumbledore saa huolehtia lopusta”, Hagrid selitti ja kysyi: ”Pärjäätkö tässä sen aikaa itekses Toran kanssa?”
”Pärjään”, Luna sanoi jo hieman varmemmin.

Hagridin mentyä Luna katsoi ympärilleen hiljaisessa metsässä. Hän tiesi, ettei kukaan suhtautuisi myönteisesti hänen yksityiseen kävelyynsä metsässä. Tosin harva kuitenkaan olettaisi, että kielletyssä metsässä ensimmäinen vaara olisi tuntemattoman velhon hyökkäys. Luna oikoi kipeitä raajojaan ja tunsi olonsa heikoksi. Torakin vaistosi, ettei kaikki ollut kunnossa. Se ei edes yrittänyt saada Lunalta rapsutuksia eikä edes huomiota. Luna katsahti Toraa ja tunsi olonsa turvallisemmaksi. Hän ei edes tiennyt, missä hänen sauvansa oli. Hän hivuttautui hitaasti maata pitkin eteenpäin nähdäkseen sauvansa. Liikkuminen kuitenkin sattui liikaa. Luna päätti odottaa Hagridin tuloa. Ehkä Hagrid näkisi hänen sauvansa lähimaastossa.

Maatessaan paikallaan hän kuuli lähestyvää kavioiden kopsetta. Joku laukkasi hurjaa vauhtia niin, että oksat rasahtelivat kavioiden alla. Laukka pysähtyi yllättäen ja Luna käänsi katseensa äänen suuntaan. Se joku osoittautui sulavalinjaiseksi kentauriksi, joka seisoi ja oli kääntänyt katseensa kohti Lunaa.
”Hei! Olen Firenze”, kentauri sanoi rauhallisella äänellä, ”Mitä sinä teet täällä?”
”Öh, hei! Olen Luna Lovekiva ja kimppuuni hyökättiin”, Luna sopersi.
”Aavistelinkin, että tänään tapahtuisi jotakin poikkeavaa. Poltin nimittäin eilen illalla yrttejä, ja savu muodosti hälyttäviä merkkejä”, Firenze totesi.
Luna ei osannut sanoa mitään.

Tora haukahti ja sekä Luna että Firenze näkivät Hagridin lähestyvän.
”Moi Firenze!” Hagrid huikkasi.
”Iltaa Hagrid!” Firenze vastasi, ”Vie Tylypahkan oppilas nopeasti pois täältä. Täällä ei ole turvallista.”
”Siks mä täällä oonkin”, Hagrid totesi ja huomasi Lunan sauvan erään puun juurella,
”Tä on varmaan sun sauva”.
”Joo”, Luna totesi ja kiitti saatuaan sauvansa takaisin.
Firenze nelisti pois, ja Hagrid nosti Lunan syliinsä. Luna ei pystynyt kävelemään. Tuntui siltä, että hänen jalkansa oli murtunut. Vääntelehtiessään maassa kirouksen voimasta hänen jalkansa oli jäänyt jumiin kahden lähekkäin kasvavan puun väliin.
”Vien sut nyt sairaalasiipeen”, Hagrid selitti heidän päästessään sisälle linnaan.

Luna oli sairaalasiivessä ainoa potilas. Siksi hän joutuikin kestämään Matami Pomfreyn jakamattoman huomion. Nainen jupisi itsekseen siitä, miten Tylypahkan tiluksilla voi vaellella toisten kimppuun hyökkääviä sekopäitä. Samalla hän paransi Lunan murtunutta jalkaa. Suuremmilta vahingoilta oli onneksi vältytty. Luna tiesi, että Pomfrey parantaisi jalan nopeasti kuntoon.
”Sinä lepäät täällä huomiseen asti”, matami Pomfrey sanoi päättäväisellä äänellä.
Samalla hetkellä oveen koputettiin. Dumbledore käveli rauhallisesti sisään.
”Anteeksi, että häiritsen! Asia on tärkeä”, Hän kertoi rauhallisesti matami Pomfreylle.
Matami Pomfrey tuhahti: ”Potilaan pitäisi antaa levätä ja parantua rauhassa!”
”Lähden viidentoista minuutin kuluttua, mutta minulla on asiaa neiti Lovekivalle”, hän selitti.
Matami Pomfrey huokaisi ja poistui työhuoneeseensa.

”Nyt ei ole aika kysellä, miksi olit kielletyssä metsässä. Sen aika on myöhemmin. Halusin kuitenkin tulla kertomaan hyökkääjästä”, Dumbledore sanoi istahtaen lähellä olevalle tuolille.
”Missä hyökkääjä nyt on?” Luna kysyi.
”Hän on matkalla Azkabaniin”, Dumbledore kertoi,
”Saimme häneltä tarpeelliset tiedot totuusseerumin avulla. Hän on käyttänyt komennuskirousta muutamaan tupatoveriisi kesän lopussa Viistokujalla. Nämä nuorukaiset hyökkäsivät silloin kimppuusi. Hän on yrittänyt saada Saivartelijan kannattamaan Voldemortia”.
Luna kavahti hieman kuullessaan Voldemortin nimen.
Dumbledore ei välittänyt, vaan jatkoi:
Tämän hyökkääjän nimi on Terry Weaks. Hän halusi kunniaa ja mainetta itselleen. Siitä tämä kaikki johtuu. Voldemort ei edes tiedä hänen aikeistaan saada Saivartelija vaihtamaan puolta.”
Luna mietti. Viistokujan hyökkääjiin oli käytetty komennuskirousta. Kukaan ei yrittänytkään puuttua enää Saivartelijan toimintaan. Dumbledore ei antanut Lunalle aikaa vastata:
”Hän yritti vielä uhkailla sinua. Hän on asunut muutaman päivän kielletyssä metsässä odottamassa jotakin tilaisuutta. Hän käytti sinuun kidutuskirousta, joten hän on käyttänyt kahta kolmesta anteeksiantamattomasta kirouksesta. Azkabaniin päätyminen on siis selvä asia.”

Dumbledore lopetti pitkän selityksensä.
”Onko nyt varmaa, ettei kukaan muu väärällä puolella oleva tiedä Terry Weaksin suunnitelmista?” Luna kysyi, ”Olenko siis tältä osin turvassa?”
”Kukaan muu ei tiedä hänen yrityksistään saada Saivartelija vaihtamaan puolta”, Dumbledore vastasi rauhoitellen.
”Onko Tiedät-Kai-Kuka todella palannut?”, Luna kysyi.
”Hän on palannut. Siitäkin syystä koulun sääntöjä kannattaa noudattaa”, Dumbledore sanoi vakavana, ”Eiköhän iltakävelyn voisi hoitaa turvallisemminkin”.
Dumbledore hymyili.
”Nyt jätän sinut lepäämään ennen kuin matami Pomfrey muistuttaa minulle ajan kulumisesta”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien ja lähti.

Dumbledoren lähdettyä matami Pomfrey tuli takaisin.
”Ei edes sairaalasiivessä saa tehdä työtään rauhassa”, hän mutisi itsekseen.
”Ei minua enää mikään vaivaa. Vähän väsyttää vaan”, Luna sanoi.
”Sinä lepäät täällä yön yli”, matami Pomfrey totesi äänellä, joka tappoi jo vastaväitteiden ajatuksetkin,
”Juo tämä ja koeta nukkua”.
Luna joi tottelevaisesti hänelle ojennetun pikarillisen. Häntä alkoi väsyttää. Vielä ennen nukahtamistaan hän mietti keskusteluaan rehtorin kanssa. Saivartelija saisi toimia rauhassa, mutta Voldemort tosiaan oli palannut. Ajatukset alkoivat puuroutua ja uni vei voiton.

Seuraavana aamuna matami Pomfrey halusi tehdä vielä nopean tarkastuksen. Sen jälkeen Luna pääsi lähtemään sairaalasiivestä. Hän haki oleskeluhuoneesta koululaukun ja suuntasi suureen saliin aamiaiselle. Hänen piti syödä nopeasti, mikäli hän halusi olla ajoissa aamun ensimmäisellä oppitunnilla. Hänen jo valmiiksi lyhyen aamiaisaikansa keskeytti pöllö, joka toi mukanaan viestin isältä.
Hei!
Toivottavasti olet päässyt jo sairaalasiivestä. Kuulin koko tapahtuman jo koulun henkilökunnalta. Onneksi selvittiin tällä.
Täällä kaikki on hyvin.
- Isä
Luna raapusti nopean vastauksen.
Hei isä!
Kaikki on nyt kunnossa.
- Luna
Vastattuaan hän hotkaisi loput paahtoleivästään. Sen jälkeen hän ryntäsi taikuuden historian tunnille.

Tunti oli tylsä kuten yleensäkin. Professori Binns luennoi tylsään tapaansa. Siksi Luna antoikin ajatuksilleen luvan vaellella. Hän katseli luokkaa: muut istuivat pareittain, mutta hän oli yksin. Niin asiat olivat yleensä, mutta pikkuhiljaa Luna alkoi saada tarpeekseen. Hän olisi halunnut höpötellä jonkun kanssa ja kertoa ehkä eilisestä illastakin. Ehkä sekin päivä vielä koittaisi, että Luna voisi puhua jonkun Tylypahkan oppilaan kanssa normaalisti kuulumisista puolin ja toisin. Lunan ajatukset keskeytyivät, kun hänen vieressään olevaan ikkunaan koputettiin. Luna avasi ikkunan ja pöllö lensi sisään. Pöllöllä oli viralliselta näyttävä viesti. Viesti oli professori Lipetitiltä, joka kertoi Lunan tulevan jälki-istunnon ajankohta. Syynä oli kuljeskelu kielletyssä metsässä. Pöllö lähti matkoihinsa ja Luna yritti palata tunnin aiheeseen.
Ehkä joskus voisit klikata linkkiä.