Isfet, maaginen realismi on kyllä nannaa (ja ketut), itse vaan oon suhteellisen uusi tän genren kirjoittamisen parissa, yleensä on tullut pyörittyä siellä fantasiamman puolella. Siida on kyllä yksi vapaudenkaipuinen möykky, joka on varastanut ison osan mun sydämestä ja raahannut Unnin mukanaan. Unni on näistä tosiaan se kärsivällisempi ja ehkä tällä hetkellä vielä se, joka on enemmän pimennossa, koska tyttö ei ole halunnut kovin paljoa vielä itsestään näissä raapaleissa paljastaa.
Suuret kiitokset kommentista, ihanaa että tämä on herättänyt mielenkiintosi <3
Kiirsu, kettutytöt on <3 Oon itsekin ihan rakastunut kettuihin, vaikka tähän asti oon tuntunut profiloituneen täälläkin enemmän susifanina. Ketut on kuitenkin saaneet mun elämässä ison merkityksen (se on yksi mun henkieläimistä, etiäisten herra) ja se on myös tunkenut mun teksteihin isompaan ja isompaan rooliin. Maailma ei oo joo tuttu varmastikaan, koska en ole tästä maailmasta varsinaisesti suoraan julkaissut aikaisemmin tekstejä

Enkä osaa edes sanoa, kuinka iloinen olen siitä, että näistä tulee heti vanhahtavan mytologian fiilis, koska tämä raapalesarja ammentaa loppujen lopuksi aika vahvasti juuri siitä tematiikasta ja maailmasta. Siida ja Unni on tällä hetkellä ehkä vähiten suorassa yhteydessä vanhaan mytologiaan, mutta se tulee saamaan isommankin roolin, kunhan saan esiteltyä uusia hahmoja tässä raapalesarjassa. Siida ja Unni ovat itse enemmän saamelaiskulttuurin lapsia, vaikka sekään ei ole sen suuremmin vielä päässyt esiin (nimiä lukuunottamatta).
Isot kiitokset sinullekin <3
A/N: Mulla on joku hiton flow tän sarjan kanssa! Uutta tekstiä senkus pukkaa, mutta mikäs sinä, ei ole varmaan minkään muun tekeleen kanssa ollut vielä tällaista intoa kirjoittaa, mutta kun nää tytöt on liian ihania <3 Tosin ens viikolla tulee tauko, koska lähden Norjaan, mutta en anna sen haitata, koska Norja on rakkaus <3 Ehkä sieltä jopa tarttuu mukaan inspiraatiota näiden (ja muutaman muun tekstin) rapsujen kirjoittamiseen, koska norjalaiset (ja matkalle osuvat lappilaiset) maisemat on ehkä parasta inspiraatiota. Sillä välin, tässä on raapale numero 3. Tällä kertaa Siida päätti haluta olla yksin ja painiskella kettunsa kanssa.
III
Siida
Punainen kieli lipoo hermostuneena suupieliä, kun Siida tuijottaa herkeämättä pirttiin tunkeutunutta miestä, jonka tummanruskea katse on tytön sisällä elävälle ketulle liikaa. Hetken aikaa Siidasta tuntuu siltä, että ihmishahmo repeytyy hänen yltään, mutta hammasta purren hän keskittyy hengittämiseen ja pakottaa ketun takaisin pinnan alle.
Milloinkaan aikaisemmin Siida ei ole joutunut taistelemaan itsensä kanssa samalla tavalla kuin nyt. Aikaisemmin hänen ei ole tarvinnut kahlita tunteitaan, talloa sisällään odottavan ketun hännälle ja vangita lähestyvää muutosta ennen kuin se murtautuu pinnalle. Tällä kertaa mikään muu ei kuitenkaan ole edes vaihtoehto, hän ei voi paljastaa salaisuuttaan miehelle, joka nyt häntä tuijottaa herkeämättä suoraan silmiin.
Siidan sisällä elävälle pedolle tuo järkkymätön tuijotus on uhka, se saa ahdistuksen kohoamaan tytön sisällä ja ketun vaistot tuntuvat hukuttavan. Tunteiden heittäessä villisti jähmeän ulkokuoren sisällä Siida pystyy tuntemaan kuinka hänen hampaansa venyvät ja näkökenttä vääristyy.
Kettu on murtautumassa läpi, tunteiden meri on liian voimakas kahlittavaksi.
Aivan viime hetkellä mies kääntää katseensa ja Siida talloo kettunsa hännälle entistäkin voimakkaammin.