Otsikko: Loppujen lopuksi
Kirjoittaja: Lilyan
Ikäraja: S, sallittu
Fandom: Percy Jackson
Vastuuvapaus: Percy ei harmikseni ole minun, Rick Riordan hänet omistaa
Haasteet: FF100 - sanalla 003: Loppu.
A/N: Triplaraapaleen verran Percyn ajatuksia Loppujen lopusta.
______________________________
Alkusanat olisi vielä helppo kirjoittaa. Mieti nyt: voisit esitellä itsesi, kertoa mistä tulet, tai jos jo tiedät, minne olet menossa. Minäkin voisin jaaritella vaikka kuinka pitkästi siitä, mikä minä olen ja miksi minä olen se kuka minä olen. Kertoa isästäni, lukihäiriöstäni ja siitä hemmetin ärsyttävästä punapäisestä kleptomaanista, jonka kanssa kävin kuudetta luokkaa. Voisin johdattaa sinut omaan tarinaani pala palalta, lause lauseelta kunnes pääsisin käsiksi itse juoneen ja tarinaan. Helppoa, eikö vain?
Tosilla taas on taitoa kertoa elämäntarinansa niin hyvin, että siitä jää jotain käteenkin. Tarinoiminen on taitolaji, mutta on sekin omalta osaltaan aika helppoa. Jokaisessa elämässä on kumminkin jotain, mistä nyhtää jutunjuurta. Kuten etsintäretket, vaaralliset matkat, maailman pelastamiset ja sen sellaiset. Kyllä te ymmärrätte.
Mutta entä sitten, kun juonen käännekohta on saavutettu, kun huippukohta on ohitettu, kun kaikki alkaa taas kerran mataa sitä samaa ja tuttua rataa, sitä, josta ei ole enää yhtään mitään kerrottavaa? Kun kaikki lopulta päättyy?
Kaikki tarinat tulevat päättymään joskus. Toiset ovat lyhyempiä, toiset pidempiä, toisissa tapahtuu enemmän ja toisissa kenties vähemmän. Ehkä juuri sinä olit oman tarinasi heeros vailla vertaa. Olit. Niin, nimenomaan olit. Kysymys kuuluukin; mitkä ovat loppusanat?
Varmasti jokainen meistä haluaisi lähteä täältä henkilönä, joka muistetaan. Haluaa säilyä historiankirjoissa yhtä kauan kuin Herakles tai vaikkapa Theseus. Kuolemattomana kirjan sivuilla. Jokainen tahtoo lausua ne kuolemattomimmat, eeppisimmät tai muuten vaan yksinkertaisesti ja vaatimattomasti parhaat loppusanat. Enkä kiellä, etteikö kelpaisi minullekin.
Mutta loppujen lopuksi lopulla ei ole väliä. En minä muista Heraklesta siksi, että hän nyt sattui palamaan ja liittymään jumalten joukkoon, enkä Theseusta siksi, että hän sattui kuolemaan hiukan epäsankarimaisesti kalliolta liukastuessaan. Ei kukaan ihan tosissaan muista. Mutta muistan Herakleen 12 urotyötä ja olen kuullut kertomuksia hänen elämästään.
Elämästään, en sanoista juuri ennen kuin kaikki loppuu.
Ehkäpä kaikkein parhaimmat loppusanat ovatkin juuri ne kaikkein kliseisimmät, tylsimmät ja tavallisimmat.
Hyvästi, ystävät. Minä rakastan teitä.
