Title: Ahneella on kivinen loppu
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Characters: Tom, Bert, William, 13 kääpiötä ja yksi hobitti
Beta: Saappaaton
Genre: drama, fairytale
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta. Tekstin otsikko on sanaleikki suomalaisesta sanonnasta. Nuo kursiivilla olevat repliikit ovat
Hobitti: Odottamaton matka -elokuvasta napattuja.
Summary: Ikinä ei kannattaisi ahnehtia liikaa liian nopeasti, tai saattaa käydä hassusti.
Challenges: Kerää kaikki hahmot (Tom
, Bert & William), Eeppistä kertomakirjallisuutta (faabeli), Kirjoitusterttu (tutustumisterttu), FF50 (14, viholliset) ja Aakkoshaaste (A)
A/N: Ohoh, enpäs olekaan ennen kirjoittanut mitään tällaista, mutta hei, vaihtelu virkistää?
Tulipas myös korkattua taas uusia hahmoja Hobitistakin, niin saan vähän hahmokeräystä eteenpäin, kun olen jotenkin liian jumissa niissä yksissä pöllöissä miniäijissä tämän fandomin kanssa.
Ahneella on kivinen loppu
Olipa kerran kolme keskikokoista peikkoa, Tom, Bert ja William. Eräänä päivänä, kun Tom oli napannut itselleen flunssan se töräytti nekkuaan samalla kun William kantoi saaliinaan olevat kaksi kaakkia aitaukseen odottamaan paistotuomiota. Tomia ei kuitenkaan hirveästi houkutellut kaakkien syöminen, koska niissä ei ollut tarpeeksi sen toivomaa läskiä. Bert kuitenkin huomautti, että oli nekin parempia kuin luiseva maajussi, jonka palasia se edelleen kaiveli hampaidensa koloista, vaikka maamiesillallisesta oli jo pari yötä aikaa.
Lopulta Tom aivasti suoraan soppaan, mikä sai Williamin toivomaan sattuman parantavan keitoksen makua. Nuhainen peikko lupasi lisää sattumia, mutta Bert vain nipistikin sitä nokasta. Niinpä Tom kaivoi taas rättinsä esiin ja niisti kiltisti nekkunsa siihen.
Bert ryysti keitostaan kauhasta ja makusteli herkkua hetken suussaan ennen kuin tarjosi Tomillekin maistiaisen.
”
Tämän tähden mä olen kokki”, se totesi juuri ennen kuin Tom aivasti nenästään jonkin oudon otuksen. Peikko tiputti pienen olion maahan, ja se yritti karata, kunnes William nosti sen viimein koivesta nurinniskoin ilmaan.
”
Onko teitä pikkukavereita enemmänkin?” William kysyi ja otus vastasi kieltävästi heiluessaan pää alaspäin.
”
Pidä sen varpaita nuotion päällä. Pane se kiljumaan” Tom ehdotti, mutta lopulta se ei ollutkaan vohobitti vaan Tom itse, joka kiljui, kun tummahiuksinen kääpiö sivalsi sitä terävällä miekallaan.
”
Käskin päästää hänet”, kääpiö totesi, joten William nakkasi otuksen sen syliin. Yhtäkkiä puskista pomppasi esiin kaksitoista muutakin kääpiötä, joilla kaikilla oli teräviä aseita, joilla ne sivalsivat, löivät ja pistivät peikkoja, kunnes William ja Bert nappasivat vohobitin väliinsä.
Myöhemmin Bert ja William kääntelivät kääpiöitä vartaassa, kun Tom ehdotti, että he tekisivät niistä hyytelöä. Bert puolestaan heitti, että kääpiöt pitäisi ruskistaa salvian kera. William kuitenkin vain huomautti, että peikkojen pitäisi kiirehtiä ruokansa kanssa, sillä aamunkoitto oli jo lähellä. Se ei ainakaan halunnut muuttua kiveksi, joten ruoan olisi parasta olla valmiina pian, että se pääsisi kotiluolaan piiloon. Vorvohobitti alkoi kuitenkin sotkea Bertin päätä väittämällä tietävänsä salaisuuden kääpiöiden paistamiseen. Tom ei uskonut otusta, vaan päätti vetäistä paksuimman kääpiön raakana suuhunsa, kunnes vorvohobitti sanoi sen olevan sairas. Tom ei halunnut saada matoja kääpiönsä mukana, joten peikko paiskasi namipalansa toisten kääpiöiden niskaan, kun pikkuotus selitti kääpiöillä olevan loisia.
”
Ei meillä ole loisia. Itselläsi on!” yksi kääpiöistä piipitti ennen kuin se muutti ääntä kellossaan: ”
Loiseni ovat valtavia.”
”
Tämä pikku hilleri pitää meitä hölmöinä”, William kuitenkin totesi palatessaan kääntämään varrasta.
”
Aamunkoitto on teidän turmionne!” joku vanha harmaaparta kailotti vetäen peikkojen huomion puoleensa.
”
Syödäänkö sekin?” oli viimeinen asia, jonka Tom päästi suustaan ennen kuin peikkojen verkkokalvot alkoivat kärventyä kirkkaassa auringonpaisteessa. Niinpä kaikki kolme peikkoa muuttuivat kivipatsaiksi merkiksi siitä, että ahneella on kivinen loppu. Sen pituinen se.
