Kirjoittaja Aihe: Vetten kaunis || kansantaruja, K-11  (Luettu 2953 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vetten kaunis || kansantaruja, K-11
« : 30.05.2016 19:25:16 »
Nimi: Vetten kaunis
Kirjoittaja: Arte
Esilukija: Neiti Syksy
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: kansantarut, draama, psykologisuus, maaginen realismi
Yhteenveto: Mummi ei koskaan päästänyt meitä yksin uimaan, kun olimme lapsia.

Osallistuu: FFF Exchange, round II: originaali, Oneshot10, Kirjoita & kommentoi

A/N Tämä on kirjoitettu Ingridille! Toivoit matalaa fantasiaa/fantasiaa ja ihan totta yritin todella kovasti kirjoittaa fantasiaa, mutta kaikki ideani tuntuivat jo alusta alkaen ihan tuhoon tuomituilta ja epäkiinnostavilta, joten piti hypätä fantasian parista kansantarujen pariin. Lueskelin Risto Pulkkisen kirjaa Suomalainen kansanusko, ja sieltähän sitä inspaa sitten löytyikin. Tämä ei ehkä ole sitä ihan kaikista perinteisintä juttua, mitä kirjoitan, joten fiilis on vähän epävarma, mutta aihe ainakin oli todella kiinnostava. (: Toivottavasti tykkäät!

Paljon kiitoksia Syksylle, joka tsemppasi ja tuki ja toimi esilukijana! Hänen ansiostaan tekstin nimi päätyi näille linjoille.


Vetten kaunis

Järvi on tyyni. Yö on käynyt jo astetta tummemmaksi, mutta vain taivaankansi alkaa muistuttaa syvää sinistä. Taivaanrannassa on vaaleanpunaista ja keltaista sekaisin pitkinä juovina, ja muutama pilvenhaituva seikkailee pitkin poikin taivasta. Rannan kaislikko liikahtelee lempeässä tuulessa, järvenpinnalle muodostuu satunnaisia väreitä aaltojen liikahdellessa mielensä mukaan. Kuikka huutaa selällä.

*

Mummi ei koskaan päästänyt meitä yksin uimaan, kun olimme lapsia. Hän vaati aina, että jonkun täytyy olla vahtimassa ja että kaulaa syvemmälle ei saanut mennä. Kaislikko oli rajanamme, ja saimme vain vaivoin porskittua kesäpäivien helteissä, kun mummi olisi mieluiten katsellut vain käsipohjaa uimista.

”Muistakaa sitten, lapset”, hän mesusi joka ikinen kerta, kun vedimme uimapukuja päällemme. ”Muistakaa olla menemättä liian syvälle, sillä jos menette niin…”

”Näkki nappaa jalasta, joo joo, mummi, kyllä me tiedetään”, sanoimme aina takaisin. Ja hän muikisti suutaan ja kurtisti kulmiaan ja lyllersi perässämme rantaan. Mutta vesileikit olivat vesileikkejä rannan tuntumassakin, eikä meillä ollut ollut mitään vastaan panemista siinä, että jalkojen täytyi pystyä osumaan pohjaan koko ajan.

Mummi kuoli vuosi sitten. Köpötteli kotona viimeiseen asti ja nukkui sitten yhtenä yönä pois. Äiti sanoi, että oli onni saada mennä noin rauhallisena. Mummi olisi sanonut, ettei siinä ole mitään onnekasta, että kuolee, kuolema kuuluu jokaiselle. Hän olisi mesunnut saunatontusta ja kodinhaltijasta, sanonut, että kyllä kuolema hänet oli ottanut vikuroimatta vain siksi, että hän oli aina pitänyt pihapiirin henget hyvällä mielellä.

Mummi olisi saanut sätkyn, jos olisi tiennyt, että äiti oli siivonnut koko mummolan heti pari viikkoa mummin kuoleman jälkeen. Äiti oli heittänyt mennessään niin piskuisen saunatontulle omistetun kiulun kuin myös kynnyksen viereen asetetun leppäristin. Hän oli myös kaatanut mummin tarkoin vaaliman pihlajan, joka oli aikanaan kasvanut suoraan porstuan eteen ja joka oli äidin mielestä vain ikävänä varjona koko talon ylle. Mummi olisi huutanut, että Tapio tulisi vielä noutamaan pihlajan hengen metsänsä huomaan, eikä kukaan voisi olla varma, ottaisiko metsän jumala mennessään jotain vai ei.

Mutta Tapio oli pysynyt Tapiolassa ja pihlaja palanut hyvin saunanuunissa.

*

Lasken pyyhkeen laiturille ja sitaisen hiukseni kiinni. Kosketan varpaallani vettä ja värähdän, mutta istahdan laiturinnokkaan ja työnnän jalkani tavoittelemaan pohjaa. Iho nousee hetkeksi kananlihalle, mutta Jaakon päivää vietetään vasta ensi viikolla ja vesi tuntuu pian lempeältä.

Kahlaan hitaasti pidemmälle ja annan käden viistää vedenpintaa. Toinen hipoo kaislikon tuuheita tupsuja. Jalka osuu kiveen, se pitäisi raivata pois, mutta asian voisi toimittaa huomennakin. Nyt haluan vain pitää kiinni järvimaiseman hiljaisuudesta ja siitä, että seesteisyys imeytyy ihon läpi elimistöön.

Kaislikonrajassa vettä on vasta rintojen alapuolelle. Upotan käteni hitaasti veden alle ja hymyilen mummin muistikuvalle. Jossain kuuluu loiskahdus, hauki heiluttelee pyrstöään luontoäidin viihdykkeeksi.

Pohja alkaa muuttua mutaisemmaksi. Kukaan ei koskaan kävellyt kaislikonlaitaa pidemmälle. Kolautan jalkani jälleen uuteen kiveen ja vedän lopulta syvään henkeä. Järvivesi tuntuu hetken aikaa viileältä vasten hartioita, mutta sitten kellun lämpimämmän kohdan yli ja keho rentoutuu. Liu’un hiljakseltaan eteenpäin ja nautin siitä, kuinka vesi liikkuu ympärilläni: peilityyni järvi ei singo aaltoja naamalleni, vaan siirtyy edestäni rauhallisesti.

Kuikka huutaa toistamiseen ja nousee lopulta lentoon. Seuraan sen siipien vipinää, kunnes se katoaa lahdelman taakse. Edessä pilkottaa karikko, jota kohti suuntaan laiskasti. Tuntuu ihanalta vain olla ja antaa ajatusten hiljentyä. Sitä on kaivattu: en enää jaksa vatvoa Juhaa.

Painan pääni pinnan alle ja sukellan viimeiset metrit kivenlohkareelle. Nousen pintaan, avaan silmäni ja ponkaisen älähtäen kauemmas kivestä.

Tiedän, että kukaan ei ollut vielä pari sekuntia sitten istunut kiven päällä. En myöskään ollut nähnyt liikettä sen takana saatikka uintiliikkeistä kieliviä aaltoja. Mutta siitä huolimatta kivellä nököttää hahmo selkä minuun päin. Sillä on lantiolle ulottuvat pitkät hiukset, jotka hohtavat tummanvihreinä laskevan auringon kajossa. Paljas iho loistaa valkoisenkuulaana ja näyttää epäluonnollisen kelmeältä. Kellun paikallani tietämättä, mitä tehdä.

Sitten hahmo kääntää päätään ja hymyilee minulle. Sen silmät näyttävät varjossa sysimustilta ja huomaan, että kiveen nojaava käsikään ei ole aivan normaali: on kuin sormien välissä olisi ihopoimuja, kuin vesilinnuilla.

”Hei”, se sanoo karhealla äänellä. ”Mukavaa kohdata täällä joku, illat tuntuvat nykyään niin yksinäisiltä. Tule tähän istumaan, tästä näkee hyvin auringonlaskun.”

Silmäilen hahmoa hetken aikaa, mutta oudosta ulkomuodostaan huolimatta se näyttää ystävälliseltä. Punnerran itseni kiven päälle ja asetun hahmon viereen. Vilkaisen sen olemusta sivusilmällä ja punastun huomatessani, että vierustoveri tosiaan on aivan alasti. Sen runsaat rinnat tippuvat vettä, ja nännipihat ovat poikkeuksellisen tummat kalvakkaan ihoon nähden. Siirrän katseeni nopeasti takaisin veteen, mutta huomaan, että hahmon lyhyissä jaloissa polveilee ahvenvitaa ja että tämän varpaat näyttävät enemmän räpylöiltä kuin varpailta.

Mummi alkaa jälleen pyöriä mielessäni, mutta näkki on hiljaa ja vähitellen alan rauhoittua tummenevaan auringonlaskuun. Ilma alkaa viilentyä, ja ihoni nousee kananlihalle. Värähdykseni saa näkin kääntämään mustat silmänsä minuun.

”Onko sinulla kylmä?” se kysyy. Sen iholla näyttää helmeilevän yhä vesipisaroita, vaikka olemme istuneet kivellä jo hyvän aikaa. Kalvakasta olemuksestaan huolimatta se ei näytä palelevan. En ole aiemmin huomannut, että siitä on ikään kuin hehkunut jonkinlaista lämpöä. Tajuan silmäileväni sen kehoa uteliaana, ja käännän kasvoni nopeasti pois posket punottaen.

”Maan päällä on usein niin kylmä”, näkki jatkaa ja koskettaa minua liukkaalla kädellään. Se tuntuu lämpimältä. Sama lämpö tuntuu myös veden alla lilluvissa jaloissani.

Näkin sanat saavat minut ajattelemaan kodin kylmyyttä: tulehtunutta ilmapiiriä Juhan kanssa ja väistämättä edessä häämöttävää eroa. Vikkekin pitäisi jakaa puoliksi. Ei, en halua.

”Järvessä on lämmintä”, näkki sanoo hiljaa ja sujauttaa käsivartensa käsikynkkääni. En enää kykene kääntämään katsettani sen silmistä, mutta en oikeastaan haluakaan. Nyökkään sille hiljaa vastaukseksi ja liu’un oma-aloitteisesti alas kiveltä. Vesi tuntuu ihanan lämpimältä ja suojelevalta, kun se hulmauttaa minut syleilyynsä. Tuntuu hyvältä idealta antaa näkin johdatella minut pinnan alle, jossa Juha ei voisi enää huutaa minulle.

Se kiertää käsivartensa ympärilleni, kun pääni painuu veden alle. Sen tummat silmät näyttävät kevyessä pintavedessä valtavan suurilta ja synkiltä, mutta se hymyilee minulle rauhoittavasti. Näkki tulee lähemmäs, tarttuu toisella kädellään poskeeni ja painaa huulensa hellästi omiani vasten. Päästän yllättyneenä kaiken hapen keuhkoistani, mutta näkin ote on napakka ja huulet liikkuvat suullani vaativasti. Raotan vaistomaisesti huuliani, ja levältä maistuva kieli suhahtaa hampaideni väliin. Kun se hipaisee kitalakeani, tunnen viiltävää kipua kaulani molemmin puolin.

Näkki vetäytyy aavistuksen kauemmas, kun läimäisen käteni kaulalleni ja ulvahdan kuplavyöryn veteen. Se hymyilee leveästi, kun haukon vettä sisääni ja aistin, kuinka se suihkuaa ulos juuri kasvaneista kiduksista. Tuntuu vapauttavalta huomata, että saatan todella hengittää veden alla.

”Tule”, näkki pulputtaa ja vetää minut mukanaan kohti järven pohjaa. Huomaan hengittämisen lisäksi myös kykeneväni näkemään koko ajan pimenevässä ympäristössä. Yritän kysyä, minne olemme menossa, mutta suustani purkautuu pelkkiä kuplia. Näkki pudistaa minulle lyhyesti päätään.

”Et voi puhua täällä”, se sanoo ja viittoo sitten kohti tummaa järvenpohjaa. ”Tuonne.”

Järvenpohjasta alkaa erottua muotoja. Pohjalla lojuu niin uponneita tukkeja kuin sinne aikoinaan jääneitä siirtolohkareita. Näkki laskeutuu alas pieneltä kielekkeeltä ja huomaan, että järvenpohjaa on siistitty. Yhtäällä on muutama puunrunko ikään kuin penkkinä, toisaalla taas kasa vesikasveja mutapedillä. Viiton ympärilleni näkkiä tuijottaen.

”Täällä minä vietän aina välillä aikaa”, näkki sanoo hymyillen. Se istahtaa kasvipedilleen ja viittaa minut viereensä. ”Mutta paikallaan olo on aika tylsää, ei täällä ole tekemistä. Onkin kiva saada seuraa.”

Istahdan näkin viereen, ja se kietoo käsivartensa ympärilleni. Ihopoimuinen käsi tuntuu vieraalta vasten kylkeäni, mutta sitten näkki hengittää korvaani ja nojaudun sitä vasten enempiä miettimättä. Kaikki tuntuu ihanan utuiselta ja rauhalliselta, helpommalta. Kukaan ei huuda, missään ei ole riidan uhkaa, minun ei tarvitse miettiä, mitä sanoisin, minun ei tarvitse sanoa mitään, saan vain olla siinä ja sulkea silmäni…

*

Näkki katselee hymyillen vesiheinissä nukkuvaa ihmistään. Se on etsinyt jo kauan lemmikkiä itselleen, sillä järvenpohjaan ei ole enää aikoihin eksynyt uusia näkkejä ja kalojen seura muuttuu päivä päivältä puisevammaksi. Pohjoisen lahdelman hauesta on muotoutunut niin ylimielinen juttukaveri, että on jo ollutkin aika etsiytyä uudenlaisen seuran pariin. Paha kyllä, ettei tämä lemmikki pysty sanomaan sanaakaan veden alla, mutta on ihanaa, kun on joku, joka katsoo häntä niin palvovasti kuin tuo nuori ihminen.

Näkki potkaisee itsensä takaisin ihmisen viereen ja silittää arvostavasti tämän paksuja hiuksia. Siitä on jo niin kauan, kun joku ihminen on kyennyt näkemään hänet. Nykyään maan päällä ei kai enää puhuta niin paljon, sillä ennen vanhaan häntä tuli tervehtimään jos jonkinmoinen ihmisolento. Mutta tämä yksilö huomasi hänet lopulta, vaikka siinä olikin kestänyt hetken. Sen jälkeen se oli ollut helppo napata mukaansa.

Se asettuu makaamaan ihmisen viereen ja kiertää omistavasti kätensä tämän vyötärön ympärille. Se painaa kasvonsa vasten tämän niskakuoppaa ja nyrpistää sitten tyytymättömänä, kun nenä töksähtää jotain kovaa vasten. Ihmisillä on aina ollut mitä oudoin tapa kietoa ylleen jotain erikoista nahkaa, joka verhoaa keskiruumista ja silloin tällöin myös rintakehää. Se tökkää solmua kädellään ja puraisee sen sitten yhdellä hyvin tähdätyllä puraisulla pois. Samoin käy myös keskellä selkää olleelle solmulle.

Noin, näkki ajattelee tyytyväisenä viskatessaan nahkakappaleen veden vietäväksi. Se asettuu takaisin ihmisen taakse, kiehnää itsensä tämän lähelle ja sulkee tyytyväisenä silmänsä. Tässä on hyvä.




“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Vetten kaunis || kansantaruja, K-11
« Vastaus #1 : 30.05.2016 20:04:59 »
<3 !!

Tykkään ja en tykkää. Siis tykkään ehdottomasti sun kirjoitustavasta ja tästä suomalaisesta kansanperimästä ja kaikesta. Tykkäsin varsinkin päähenkilön mummista! <3 Jotenkin hän tuli oikein ruudulta läpi ja oli niin herttainen ja niiiiin perisuomalainen. Tai siis vanhasuomalainen. Tarkoitan tässä hakea sitä takaa, että sitä ikäpolvea, joka otti varoitukset niin Ahdista, Näkistä kuin Tapiostakin onkeensa.

Lainaus
Mutta Tapio oli pysynyt Tapiolassa ja pihlaja palanut hyvin saunanuunissa.
Varsinkin tämä kohta oli jotenkin upea! Tapio tosiaan pysyi metsänsä keskellä omassa kolossaan (eikä vakuutusyhtiössä hups). Ja jotenkin tästä tulee ilmi se kertojan hieman lakoninen, ironinen kerrotatyyli. Että mummia arvostetaan, mutta niitä juttuja ei niin kauheasti välttämättä (tai sellainen kuva tästä tulee), kun mitään suurempaa ei kuitenkaan tapahtunut.

Sitten taas se, mistä en tykännyt, eli Näkistä! Tykkäsin hahmosta siis, mutta se oli niin selkäpiitä karmiva jotenkin. Yääh, hyvä etten ala täällä itsekseni itkemään. :D Siis ihan hirveetä! Alkuun ajattelin jo, että "jaahas, tästä lähtee pwp!" mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan päähenkilö sai itsellensä kiduksen ja ikuisen makuupaikan järven pohjassa... yääh! Eli korostan: sinä et kirjoita huonosti vaan ehkä liiankin hyvin!!

Lainaus
Siitä on jo niin kauan, kun joku ihminen on kyennyt näkemään hänet. Nykyään maan päällä ei kai enää puhuta niin paljon, sillä ennen vanhaan häntä tuli tervehtimään jos jonkinmoinen ihmisolento.
Tästä tulee (kuten sanoinkin) viba siitä, että aina kun sanoo ääneen, ettei usko keijuihin, niin yksi heistä kuolee. Vähän samantapaista. Ehkä mummilta oli karhunpalvelus päähenkilölle toitottaa näkeistä ja muista tarustoista, koska kun uskoo johonkin, niin myös mieltää sen oikeaksi. :D Tai siis jos uskoo esimerkiksi, että on epäonninen, niin on. Itseään toteuttavaa? En osaa selittää.

Päähenkilön taustat jäivät hieman hämäriksi mutta sillä ei oikeastaan ollut niin suurta merkitystä. Tai siis tärkein tuli esille: tyhmä parisuhde täynnä riitoja ja hyvä syy päähenkilölle lähteä pois, kun ei enää jaksa. Väritin tätä itsekseni ehkä, että Juha olisi narsistinen ja kenties ainakin henkisesti väkivaltainen, jotta se antaa vielä suurempaa ponnetta jäädä järven pohjaan rauhaan.

Nimi on myös ihana! Vetten-sana on jotenkin vanhahtavampi kuin veden ja tykkään tosi paljon tästä. <3 Vaikka ehdotukseni olivatkin hieman erilaisia mutta ei se haittaa. Tämä oli siis ihana pätkä, koska rakastan mytologisia juttuja, vaikka tämä Näkki kenties oli ehkä minulle liian karmiva henkilö! Hyvin olet sen kirjoittanut (vähän meinaan sekoilla, pitäisikö hän-pronominia käyttää vai sitä, kun miellän sen niin vahvasti vain toiseksi ihmiseksi... :D)!

Kiitos murunen, kirjoita lisää, koska tykkään tästä mummista! <3

- Syksy

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Vetten kaunis || kansantaruja, K-11
« Vastaus #2 : 03.06.2016 02:20:00 »
Oi kansantarut, oi suomalainen mytologia ♥ Olen heikkona mytologiaan noin muutenkin, joten fantasia mytologiateemalla on aina mieluista luettavaa ja vielä sinun kirjoittamana? Kyllä kiitos, antakaa koko tarjotin!

Voi tuota mummia. Olen Syksyn kanssa samoilla linjoilla, että oli vallan ihana hahmo ja hyvin perisuomalainen, että oikein metsänhengistäkin huolen pitää. Virkistävää vaihtelua näihin ikikristillisiin isovanhempiin, jotka antavat sapiskaa, jos kiroilee tai lausuu herran nimen turhaan. Tai siis, pointtina siis se, että jos jostain varoitellaan, touhotetaan ja opetetaan, niin kansantaruista ja myyttisistä olennaista eikä niinkään Raamatusta. Toi ihan oman, ihanan suomalaisen fiiliksen ja alkuasetelmankin totta kai. Voi voi sitä mummia, kun se ei tullut ajatelleeksi, että uskomisella on haittapuolensakin ja kuka noita lapsia vahtii, kun niistä tulee aikuisia. Niinpä niin.

Lainaus
Mummi olisi sanonut, ettei siinä ole mitään onnekasta, että kuolee, kuolema kuuluu jokaiselle.

Tämä oli tosi hyvin sanottu. Kuulostaa vähän siltä, mitä omassa suvussa voisi kuulla. Etenkin isänpuoleisella suvulla on tapana suhtautua elämään ja kuolemaan hyvin käytännöllisesti sitä mitenkään turhaan demonisoimatta ja pelkäämättä, että jokaisen edessä se on kumminkin. Mitäpä siitä. Siksi kai tulikin tästä sellainen viisas ja kotoinen tunne, että mummi se virkkoo asiaa.

Uimiskohtaus oli ihana, samaistuttava ja hyvin kesäinen. Tuli itsellekin ihan hinku päästä mökille ja uimaan <3 koska mikäänhän ei voita järvessä pulikointia, molskis.

Lainaus
Nyt haluan vain pitää kiinni järvimaiseman hiljaisuudesta ja siitä, että seesteisyys imeytyy ihon läpi elimistöön.

Tämä ♥ just eikä melkeen.

Näkki astuu näyttämölle. Pidin siitä, miten et sanonut suoraan, että kas, nyt näkki lumoaa tämän ihmisen ja vie sen pesäänsä. Pidin siitä, että kertojalla oli koko ajan hyvin mukava ja utelias olo, että näytä lisää. Sellainen surullisen naiivi, vailla mitään epäilystä, kaikki vain lipuu tiehensä ja halutaan olla mukavasti, kokea jotain uutta ja panna lopulta silmät kiinni, koska tuntuu siltä. Kauhean, vaarallisen luonnollisesti kaikki lopulta kävi, mutta siinä se charmi piileekin. Pidin tämän salakähmäisestä ja viettelevästä tunnelmasta. Niin kuin joku hivuttautuisi vaivihkaa kylkeen kiinni, kunnes olisi niin lähellä, ettei sinulla itselläsi ole enää mahdollisuutta paeta/taistella vastaan. Toisin kuin Syksystä, tämä kaikki oli minusta ihanan kutkuttavaa ja Näkki kaikessa petollisuudessaan oli todella herkullista luettavaa.

Ekalla kerralla, kun tätä luin, vähän kauhistuin, että mitä nahkaa se Näkki oikein tuli puraisseeksi, mutta sitten tajusin, että bikinithän ne! Aww. Jotenkin niin söpö yksityiskohta ja totta kai alati alastomalle Näkille kovin vieras ja outo asia. Ja hei, tämänhän voisi melkein ajatella söpösti, että se halusi vaan halikaverin :D Okei, joo ei ehkä, mutta kun se lopulta päätyi cuddlaamaan eikä syömään sitä, niin kyllä siitä vähän tuli sellainen voi että, se halusi vaan kaverin -fiilis. Sokru sympatisoi Näkkiä, nice :'D Joka tapauksessa! Todella lumoava, tunnelmallinen ja kaunis tarina! Pidin hurjan paljon, kiitos! <3

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 404
Vs: Vetten kaunis || kansantaruja, K-11
« Vastaus #3 : 14.07.2016 15:15:15 »
ENKÖ MINÄ OLE KMMENTOINUT TÄTÄ. :o Olenpa törppöjen törppö, eihän tämmöinen tomppelinainen ansaitse näin upeaa tarinaa vieläpä omistuksellakin! Voi vitsi, tulipa paha mieli - olen ihan kamalan pahoillani. ♥

Tämä oli ihan äärimmäisen upea teksti ja se, että hyppäsit kansantarujen pariin lämmitti mieltäni ihan hirveän paljon, koska rakastan pohjoismaiden mytologiaa ja kansantaruja sekä erityisesti niissä esiintyviä äärettömän inspiroivia hahmoja ja olentoja. Onnistuit siis yllättämään minut iloisesti kiedottuasi tämän tarinan näkin ympärille. Tuiki tavallinen suomalainen mummolan mökkimaisema puolestaan kantoi tähän tuulahduksen perinteisyyttä, ja varsinkin nyt kiireisen ja sateisen kesän keskellä tuntui mieltä rauhoittavalta unohtua hetkeksi kuvailemaasi maalaisympäristöön. Pienet yksityiskohdat saunatontun kiuluja ja leppäristejä myöten saivat minut hymyilemään.

All in all pidin kovasti alun takaumasta, jolla tavallaan sidoit minä-kertojan kansantarusta tuttuun olentoon hieman syvemmin, tarkoituksenmukaisemmin.

Olin jostain kumman syystä tuumaillut itsekseni, että näkki esiintyisi tässä tarinassa miespuolisena. Mutta se ei haittaa laisinkaan, sillä kivellä odottikin iloinen yllätys. ;) Olet kuvaillut näkin olemuksen ja ulkonäön kauniin yksityiskohtaisesti. Erityisesti pidin vielä auringon allakin iholla helmeilevistä vesipisaroista.
Lainaus
Kaikki tuntuu ihanan utuiselta ja rauhalliselta, helpommalta. Kukaan ei huuda, missään ei ole riidan uhkaa, minun ei tarvitse miettiä, mitä sanoisin, minun ei tarvitse sanoa mitään, saan vain olla siinä ja sulkea silmäni…
Ylipäätään vesi elementtinä korostuu tässä tarinassa hienosti. Miellyttävän lämmön lisäksi se saa aikaan turvallisuudentunteen, joka liittää kaksi sielua niin kovin vaivattomasti mutta lumoavalla tavalla yhteen. Hahmojen kohtaaminen veden alla oli kauniisti ja tahdikkaasti kuvailtu. Ja ehkä juuri siksi näkki ei viekoittelevine houkutteluineen ollutkaan enää tarinan häijyläinen lukuisista edesmenneen mummin varoitteluista huolimatta. Itse asiassa, minä-kertojan kokemukset järven ulkopuolella tapahtuvasta elämästä ja sen vaikeuksista vain tuudittavat lukijan entistä syvemmälle vedenalaiseen maailmaan ja siihen tunteeseen, että taruolento onkin pelastaja. Pidän tästä mielikuvasta!

Näkki vaikuttaa niin yksinkertaiselta mutta rakastettavalta hahmolta - asustelee omissa oloissaan ja juttelee kaloille päivät pitkät, mutta kaipaa kuitenkin elämäänsä aivan samanlaisia asioita kuin tuiki tavalliset ihmisetkin; jonkun, jonka lähellä olla ja josta välittää. Kiehtovaa ja suloista tässä tarinassa olikin se, kuinka hahmojen välille syntyi sanattomin keinoin toisaalta niin kiihkeä ja toisaala hento mutta kaunis side - ehkä sitä olisi voinut viedä pidemmällekin, mutta toisaalta tavallaan hauras tunnelma sopi tähän tekstiin myös hyvin. Se, kuinka näkki on tuntenut itsensä yksinäiseksi ja näkymättömäksi jo niin kovin pitkään sai minut lukijana aavistuksen surulliseksi, sillä se kantaa mukanaan totuuden siitä, että meidän maailmassamme vanhat tarut olentoineen ovat jo pitkälle unohdettuja. Ja se jos jokin on sääli.

Niiaten ja kumartaen kiitän tästä lukukokemuksesta sekä siitä, että tartuit haasteeseen - rakastuin tähän todella ja sinä onnistuit kirjoittamaan tekstin, joka herätti minussa paljon tunteita ja ajatuksia.

 :-*

-Ingrid

Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Vetten kaunis || kansantaruja, K-11
« Vastaus #4 : 06.10.2017 11:06:48 »
Oi voi, olen unohtanut vastata ihaniin kommentteihinne!

Syksy, ihanaa että mummi lämmitti mieltä. ♥ Se on ihan huippu. Sen sijaan Näkki ei olekaan niin huippu! Ihan mahtavaa, että olet noin suurella innolla inhonnut kyseistä hahmoa. Otan kaikki kehusi mielelläni vastaan. :3 Minulla on teksteissäni usein se "heikkous", että jätän aika paljon kertomatta. Tykkään siitä itse, että jokainen voi sitten itse lisäillä tarinan historiaan mieleisiään asioita ja elävöittää tarinaa itselleen mieluisilla tavoilla. Haluan aina itse keskittyä tiukasti siihen hetkeen, mistä kirjoitan, enkä niin pidä menneisyyden kuvailusta. Tässä siitä olisi voinut kyllä ehkä sanoa vähän enemmän, mutta hyvä että pääasia tuli kuitenkin ilmi! Ihanaa että tykkäsit tästä, kommenttisi lämmitti edelleen tosi paljon! ♥♥

Sokru, aww, kuinka söpöä, että olet noin sympatiseerannut näkkiä! Minä olen kyllä sinun kanssa vähän samoilla linjoilla, hups! :') Minusta näkki on aika raukka hahmo! Häntä ei kukaan enää muista ja hauetkin ovat niin tylsää seuraa. Ja sitten joku kerrankin hänet huomaa ja tulee juttelemaan! Miten ihanaa! Hienon halikaverin näkki kyllä itselleen sai, vaikka ehkä surku tälle raukalle ihmishahmolle, joka niin helposti lankesi taruolennon pauloihin. Mutta niinpä, ei se mummi osannut varoittaa, että miten se näkki oikein osaakaan valloittaa puolelleen.

Ingrid, ihanaa, että tykkäsit tarinasta, kiitos paljon kommentista! ♥ Minä olen myös aina pitänyt mytologiasta, ja nyt parin viime vuoden aikana olen enenevissä määrin innostunut Suomen kansantaruistakin. Kaikkea niin mielenkiintoista settiä on tarjolla! Pitäisi taas kirjoittaa lisää tästä maailmasta. Minua kans surettaa se, että niin paljon kansantietoa on jo painunut unholaan eikä näistä jutuista enää puhuta. Tarinallinen kansanperinne on sellaista, mitä ei mitenkään saada enää takaisin, joten olisi erittäin tärkeää pitää kulttuurihistoriaa yllä.

Minulla oli alunperin tarkoitus viedä vedenalainen kohtaaminen vähän pidemmälle, mutta sitten hahmot päättivät, että näin onkin hyvä. Luultavasti näkin lumon ansiosta järven pohjassa tapahtuu vielä yhtä sun toista... Ehkä tälle pitää kirjoittaa jatkotarina. :P


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman