Kohta sitä taas mennään, iiks! Leijailen tuttuun tapaan viisukuplassa, enkä ole hyvään toviin malttanut kuunnella mitään muuta kuin viisuja. Harjoituksiakin on tullut seurattua, ja viisukuume kohoaa kovaa kyytiä. Tänä vuonna minulla itse asiassa kesti jonkin aikaa päästä fiilikseen, kun on ulkomaillemuuton myötä ollut niin paljon muuta mielessä, mutta onneksi lopulta kupla taas imaisi minut.

Sammunut aurinko on kyllä vähän masentava, ja joitakin esityksiä se selvästi haittaa enemmän kuin toisia.

Esimerkiksi Viron rehearsal clipissä se pomppaa aika ikävästi silmään ja vangitsee huomion, mikä ei välttämättä ole kovin tarkoituksenmukaista, kun esitys vaikuttaisi lepäävän pitkälti hienon taustascreenin varassa. Joihinkin esityksiin se puolestaan tuntuu suorastaan sopivan. Alankomaat esimerkiksi näyttäisi hyödyntävän sitä hienosti.
Tällä hetkellä pidän erityisesti
Portugalista (yleensä en yhtään piittaa tällaisista Portugalille ominaisista himmailutunnelmoinneista, mutta tämänvuotinen kappale koskettaa minua tosi syvästi ja onnistuu joka kerta kääräisemään minut ihanan rauhoittavaan tunnelmaansa),
Ranskasta (vastustamatonta mystiikkaa, hämyisyyttä ja jopa pientä vaaran tuntua),
Serbiasta (biisissä ja esittäjässä on sellaista riemastuttavan hämäräperäistä, kohtalokasta tuntua, ja onhan tämän ympärille muodostunut jo aikamoinen viisuilmiö),
Virosta (mukaansatempaava countrylänkkärifiilistely)...
Kyproksen eteerisistä etnosoundeista tykkäsin aluksi tosi paljon, joskin into on vähän väljähtänyt, enkä oikein tiedä mitä rehearsal clipin perusteella odottaisin.
Ukrainallakin on hieno ja tarttuva etnobiisi, joka alkaa heti soida päässä, kun sitä vain ajatteleekin - joskin pidän yhä paljon enemmän heidän viimevuotisesta viisustaan.
Ruotsilla on kerrankin kappale, josta itse asiassa jopa pidän ja jonka oletettavan menestyksen voin ihan hyvillä mielin sulattaa. Iso-Britannian kappale oli minulle todella positiivinen yllätys, ja olisi ihan mahtavaa, mikäli menestystäkin vihdoin tulisi (Britanniassa voisi minusta jopa olla potentiaalia yllätysvoittoon tällaisen tykkibiisin ja valovoimaisen esiintyjän turvin, etenkin kun esiintymispaikaksi siunaantui finaalin jälkipuolisko!).
Norja on supersymppis ja hauska, vaikka vähän kyllä harmittaa, miten iso osa biisistä tulee taustanauhalta - se syö minusta aimo annoksen sellaista positiivista livepöhinää.
Alankomaat on kasvanut korvissani totaalisen unohdettavasta herkäksi ja kauniiksi tunteidenvälittäjäksi.
Espanjan mehevä biitti ja tarttuvuus on sekin hiljalleen tehnyt minuun vaikutuksen.
Albania on ollut tänä vuonna itselleni vähän siinä ja siinä - ehdin jo surra sitä, että monen vuoden Albania-liputusputkeni katkesi tämänvuotisen biisin myötä, mutta kyllä minä nyt kuitenkin olen taas vaihteeksi hurahtanut, vaikken edelleenkään pidä kappaleen kertsistä ja muutenkin instrumentaaliosuudet toimivat minusta paremmin. Albanian etnoilut ja vahvat naissolistit vain vetoavat minuun vuosi toisensa jälkeen.

Itse asiassa tykkään tänä vuonna kovasti myös kahdesta viisusta, jollaisista minun ei itseni tuntien kai pitäisi tykätä, nimittäin
Moldovasta ja
Romaniasta.

Moldovalla on moldovamaisen riehakas ja hyväntuulinen renkutus, jollaisista en yleensä piittaa, mutta tämä yksilö on tempaissut minut mukaansa eriskummalliselle junamatkalleen. Romanian viisussa taas on jännää kiehtovuutta ja koukuttavuutta karismaattisella esittäjällä höystettynä. Se on ollut minulla aivan mahdoton korvamato tänä keväänä. Hoilaan jatkuvasti
hola mi bebébé, llámame llámame - toivottavasti en aiheuta puolisolleni hermoromahdusta.
Hyvillä mielin kannustan tänäkin vuonna myös
Suomea. ♥
Jezebel erottuu mielestäni edukseen tämänvuotisesta kattauksesta ja kolahtaa henkilökohtaiseen musiikkimakuuni tällaisena piiitkän linjan Rasmus-fanina (Rasmus oli ala-asteikäiselle minulle henki ja elämä, ja senkin jälkeen on yhtyeen musiikki kulkenut mukanani, joskaan ei ihan yhtä intensiivisesti). UMK:ssa ääneni sai kylläkin Olivera ja
Thank God I’m an Atheist, koska se oli mielestäni kokonaisuutena selvästi onnistunein, mutta musiikillisesti
Jezebel oli ykkössuosikkini. Olen tyytyväinen siihen, että esitys on pantu uuteen uskoon ja Lauri on treenaillut livevokaalejaan. Minulla on vahva luotto siihen, että saadaan nauttia näyttävästä ja huippuunsa hiotusta esityksestä. Ounastelen kyllä, että mikäli finaaliin päästään (siihen uskon), sijoitus on top-kympin ulkopuolella, mutta en henkilökohtaisesti näe, että sen parempaa menestystä oltaisiin välttämättä niitetty millään muullakaan UMK-ehdokkaalla.
Pystyisin itse asiassa tänä vuonna myös äänestämään Suomea, sillä Saksa äänestää kakkossemissä. Täytyy nyt katsoa, millainen paketti sieltä tulee ja millaisen vaikutuksen muut semifinalistit tekevät. Kakkossemi on aika tasokas, ja läpäisy tuottanee vaikeuksia joillekin suosiotakin nauttiville maille.
Siinä missä minulla ei ole tänä vuonna ihan selkeää ykkössuosikkia ylitse muiden, minulla on kummallisen paljon myös sellaisia kappaleita, joista en ole oppinut välittämään kuuntelemallakaan tai jotka ovat jopa alkaneet ärsyttää sitä enemmän, mitä enemmän olen niitä kuunnellut. Perää pitävät Bulgaria, Italia, Itävalta, Kroatia, Malta, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Saksa, Slovenia, Sveitsi ja Tanska. Aikamoinen liuta siis!

Luulenkin, että osa näistä saattaa vielä nousta livevetojen myötä.