Kirjoittaja Aihe: Dexter: Uusi minä || Dexter/Rita, K-11, S04 vaihtoehtoinen loppu  (Luettu 1948 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Nimi: Uusi minä
Kirjoittaja: Arte
Fandom: Dexter
Ikäraja: K-11
Tyyli: draama, romantiikka, onnellisuus, vaihtoehtoinen loppu
Varoitukset: -
Yhteenveto: Vaihtoehtoinen loppu Dexterin neljännen kauden lopetukselle.

Osallistuu: Valloita fandom, Oneshot10, Felix felicis, Teelusikan tunneskaala (helpottuneisuus), Eroon maneereista

A/N Katsoin aamulla Dexterin neljännen kauden loppuun ja tuumasin, että eihän tässä nyt näin voi käydä! Kirjoitin siis toisenlaisen lopetuksen, joka on täynnä helpottuneisuutta ja onnellisia, hyviä ratkaisuja.


Uusi minä

Dexter huokaisi helpotuksesta parkkeeratessaan autonsa kotinsa eteen. Arthur oli turvallisesti Golfvirran vietävänä eikä hänen tarvitsisi enää huolehtia miehestä. Arthurin aiheuttama sotku oli viimein ohi!

Elliot istui talonsa portailla vesipullo kädessään. Hetken mielijohteesta Dexter hymyili ja heilautti miehelle kättään hamutessaan avaimiaan housujensa taskusta. Elliot vastasi eleeseen hieman epäröiden, mutta Dexter ei jäänyt tarkkailemaan miestä enempää. Tämä oli jo menneen talven lumia: Elliotin ja Ritan välillä vaihdettu suudelma oli ollut vain sitä, pelkkä suudelma. Hän oli se, jonka kanssa Rita oli naimisissa, ja nyt he olivat menossa viettämään ihanaa viikonloppua Florida Keysiin, kauaksi tästä kaikesta. Ritalla oli varmasti ollut jo seesteinen päivä kylpylässä, jossa tämä oli toivottavasti ottanut rentouttavan hieronnan ja laittanut Harrisonin muutamaksi tunniksi kylpylän lastenhoitajan vahdittavaksi. Pian hän olisi siellä, heidän luonaan, jonne hän kuuluikin.

Sisällä oli pimeää. Hän napsautti valon päälle, nosti nojatuolissa odottamassa olleen laukun keittiön pöydälle ja tarkisti, että kaikki tarvittava oli mukana. Pyyhe, uimahousut, pari vaihtopaitaa… Samalla hän kaivoi kännykkäänsä taskusta ja huomasi, että vastaajaan oli jäänyt viesti.

Rita. ”Hei kultaseni. Olen ihan hölmö. Minulla oli niin kiire saada kaikki Harrisonin tavarat mukaan että unohdin omat henkkarini konetta varten. Tämä tarkoittaa sitä, että ehdin vasta seuraavalle lennolle, mutta odotan sinua joka tapauksessa perillä. Ah, ja, tiedän kyllä ettet ole niin kiinnostunut tällaisesta, mutta kuu tulee paistamaan tänä iltana mitä ihmeellisimmin. Joten pysähdy hetkeksi, sinä ansaitset sen. Rakastan sinua, moimoi.”

Dexter hymyili ja valitsi Ritan numeron. Puhelin hälytti muutaman kerran, kunnes Ritan hymisevä ääni vastasi. ”Hei, kulta, olen juuri kotona! Anteeksi kun ilta venähti, töissä tapahtui vaikka ja mitä. Olen siellä parin tunnin kuluttua ja lupaan hyvittää tämän sinulle!”

Rita naurahti, ja taustalta Dexter kuuli Harrisonin jokeltelua. ”Ei hätää, Dexter, odotan kyllä sinua. Harrison alkaa käydä uneliaaksi, joten hän varmaan nukkuu jo, kun tulet. Kuutamo paistaa varsin romanttisesti huoneeseemme, joten kiirehdi.”

”Kiirehdin”, Dexter lupasi. ”Anna Harrisonille suukko minun puolestani, nähdään pian!”

Hän vetäisi kassin vetoketjun kiinni, heitti sen olalleen ja kiiruhti autolleen. Moottori hurisi rauhoittavasti, kun auto kaasutti asunalueelta isommalle tielle ja sieltä taas lentokentälle vievälle moottoritielle. Perjantai-illaksi liikennettä oli vähän, joten hän painoi kaasuja ja oli jo kymmenen minuutin päästä parkkeeraamassa autoa lentokentän pitkäaikaisparkkiin. Vain toiset kymmenen minuuttia ja hän oli ostanut lipun sen illan viimeiselle lennolle Florida Keysiin. Kone oli pieni, koska siihen aikaan ei juuri ollut matkustajia, joten matka-aika oli hieman tavallista pidempi. Dexter oli kuitenkin tyytyväinen.

Pian olen Ritan ja Harrisonin luona, siellä minne kuulunkin, hän huokaisi mielessään istuutuessaan paikalleen ikkunan viereen. Täysikuu loisti suoraan hänen silmiinsä, ja hän huomasi hymyilevänsä. Viikkokausien ajojahti oli viimein ohi. Harry oli ollut oikeassa siinä, että hänen olisi pitänyt tappaa Arthur jo kättelyssä eikä jäädä ottamaan selvää, olisiko miehellä hänelle mitään opetettavaa. Se kaikki oli melkein sotkenut asiat peruuttamattomasti eikä sellaista virhettä saisi tapahtua enää koskaan.

Enää koskaan, Dexter toisti mielessään antaessaan kehonsa vähitellen rentoutua vasten pehmustettua istuinta. Ehkei minun tosiaan enää tarvitsisikaan tehdä tätä, tappaa murhaajia? Rita ja lapset ovat siirtyneet elämäni keskiöön – ilman heitä Arthur olisi varmasti kuollut jo useampi viikko sitten. Mutta ei, en syytä heitä omista valinnoistani, olen ennemminkin kiitollinen siitä, että heidän takiaan tuntuu, että vanhan minun olisi aika siirtyä syrjään ja antaa tilaa uudelle minulle.

Hän näki mielessään Ritan rakastavan hymyn ja tunsi tämän hehkuvan läheisyyden lämmön. Tällä oli sylissään naurava Harrison, joka heilutti helistintä kädessään, ja kainalossaan Cody, joka kutitti pikkuveljeään kyljestä. Astor seisoi Ritan vieressä ja yritti näyttää kypsältä ja aikuiselta, mutta tämän suupieli nyki silmien tarkkaillessa pikkuveljiä. Hänen perheensä. Kuinka erilaista elämä olikaan nyt, kun hänellä oli perhe, josta huolehtia.

Sisimmässäni vierailevan synkän kyytiläisen lienee aika siirtyä muualle, hän tuumi päättäväisesti, kun kone alkoi jo laskeutua. Dexter katseli kapeaa maakaistaletta, jolla Florida Keysin lomaresortti sijaitsi. Hotellien ja uima-altaiden valot loistivat kauas. Matka Florida Keysiin ei ollut kuin parisataa kilometriä, joten lentomatka taittui hetkessä pienemmälläkin koneella. Pian hän olisi jo Ritan luona...

On jo aikakin, että alan itse määrätä omasta elämästäni ja arjestani! hän ajatteli. Ei minun ole pakko olla Dexter Morgan, sarjamurhaaja, kun voisin hylätä sen menneisyyteeni ja siirtyä olemaan täydellä voimalla ja energialla Dexter Morgan, rakastava aviomies ja isä sekä huolehtiva veli.

Harryn ääni kaikui hänen päässään. ” Oletko nyt aivan varma tästä”, isä kysyi varoittava ilme kasvoillaan. ” Tämä on suuri osa sitä, mitä sinä olet, Dexter! Et voi noin vain laittaa sitä menneisyyteen ja unohtaa sen olemassaoloa. Entä jos se vain kasvaa, jos et ruoki sitä, ja yhtenä päivänä huomaat, ettet enää kykenekään hillitsemään itseäsi? Mitä sitten, jos Rita ja lapset sattuvat olemaan seurassasi sillä hetkellä? Mitä luulet sitten tapahtuvan?”

Mutta Dexter pudisti hymyillen päätään varmana siitä, että muutos olisi erittäin tervetullutta ja pysyvää. Tarvitsi vain haluta ja päättää. Harry ja Harryn varoitukset. Tämä oli ollut aina ylettömän varovainen hänen kanssaan, ja Dexter oli siitä isälleen suunnattoman kiitollinen. Ilman Harrya hän ei olisi pystynyt pääsemään siihen pisteeseen, missä hän nyt oli: hän ei olisi koskaan pysynyt vapaana näin kauaa ilman Harryn koodia, ja mikä tärkeintä, hän ei olisi koskaan tullut tutustuneeksi Ritaan.

Mikä tärkeintä, Dexter huomasi ajatelleensa. Kone oli laskeutunut, ja matkustajat alkoivat siirtyä ulos. Toden totta, Rita on tärkeintä, mitä elämässäni on. Miksi olen siis keskittänyt huomioni muualle, kun minulla on jo kaikki, mitä ikinä voin haluta? Siksihän Arthurinkin tappaminen oli niin vaikeaa: minulle oli tärkeämpää olla rakastava aviomies ja huolehtiva isä ja veli kuin että saisin riistettyä jälleen uuden sarjamurhaajan hengen. On todella aika luopua vanhasta minästä.

Matka hotellille taittui nopeasti, mutta siitä huolimatta Dexter rummutti sormiaan reittään vasten. Kuutamo valaisi hänen tietään, ja hän oli kärsimätön pääsemään viimein perille nyt, kun oli tehnyt päätöksensä. Heti kotiin palattuaan hän hävittäisi sataman säilytyskonttinsa sisällön, kippaisi sen Golfvirran vietäväksi kuten kaikki uhrinsakin. Ensimmäisenä virtaan uppoaisivat hänen verinäytesaaliinsa… Ensin oli kuitenkin hänen ja Ritan häämatkan vuoro, josta uusi alku kunnolla starttaisi.

Dexter nouti avaimen hotellin vastaanotosta ja harppoi portaat ylös kolme kerrallaan. Hän koputti oveen varovaisesti havahduttaakseen Ritan ja avasi sen sitten hiljaa toivoen, ettei Harrison heräisi.

”Sinä tulit”, Rita tuli häntä vastaan kevyessä yöpaidassa. Dexter sulki hänet syliinsä ja painoi huulensa vasten tämän päälakea. Vaikka hänellä ei ollut koskaan ollut järin laaja tunneskaala, hän oli iloinen siitä, että oli viimein huomannut välittävänsä Ritasta aidosti, oli hänellä siihen luontaista taipumusta tai ei. Episodi Arthur oli kuitenkin onnistunut opettamaan hänelle paljon siitä, mitä kaikkea perhe saattoikaan merkitä.

”Olen viimein täällä”, hän mumisi Ritan hiuksiin ja tunsi, kuinka vaimo painautui vielä tiukemmin häntä vasten. ”Olen pahoillani, Rita, että tulen näin myöhään. Päivä oli hirveän raskas, mutta onneksi se on viimein ohi.”

”Ei se mitään”, Rita lohdutti ainaisen ymmärtäväisesti ja vetäytyi kauemmas saadakseen Dexterin huulet omilleen. ”Pääasia on, että olet viimein täällä, vain sillä on väliä.”

Dexter suuteli Ritaa kiivaasti ja otti sitten tämän kasvot käsiensä väliin. ”Rita”, hän sanoi vakavalla äänellä.

”Dexter –”, Rita hymyili heti väliin, mutta Dexter pudisti päätään.

”Ei, anna minun sanoa sanottavana. Olen pahoillani siitä, että olen ollut viime aikoina niin poissaoleva. Olen tajunnut nyt itsekin, mikä on kaikista tärkeintä. Sinä ja lapset olette minulle kaikki kaikessa ja aion vastaisuudessa antaa teille enemmän aikaa. Olen tehnyt viime aikoina aivan liikaa töitä ja se aika on ollut suoraan pois teiltä, omalta perheeltäni. Haluan nyt korjata virheeni ja kääntää uuden sivun omille toimilleni.”

”Voi Dexter”, Rita huokaisi ja näytti ilahtuneelta. Dexter hymyili. ”Tuo kuulostaa ihanalta. Mutta eikö olisi jo aika aloittaa häämatkamme?”

Dexter nyökkäsi ja kietoi kätensä vaimonsa ympärille. Hän johdatti tämän muhkealle parisängylle, johon kuutamo loi Ritan niin kaipaaman ihmeellisen ja romanttisen tunnelman, ja veti tämän sitten kiihkeään syleilyyn.


« Viimeksi muokattu: 31.05.2016 13:25:45 kirjoittanut Arte »


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Oi Dexteriä! En ole koskaan lukenut ficciä tästä fandomista vaikka Dexter oma suosikkisarjani onkin. Olipas piristävä näkökulma sarjan ankeuteen. Felix felicis -haaste sopii kyllä loistavasti tähän, koska olisi ihana haaveilla, ettei Rita olisikaan kuollut. Dexter ja Rita olivat kaikessa epätäydellisyydessään kuitenkin hyvä pari ja Dexter tuntui välittävän Ritasta aidosti. Tällainen söpöily tuntuu kieltämättä tosi hassulta Dexterin näkökulmasta, mutta tässä se toimii.

Lainaus
On jo aikakin, että alan itse määrätä omasta elämästäni ja arjestani! hän ajatteli. Ei minun ole pakko olla Dexter Morgan, sarjamurhaaja, kun voisin hylätä sen menneisyyteeni ja siirtyä olemaan täydellä voimalla ja energialla Dexter Morgan, rakastava aviomies ja isä sekä huolehtiva veli.

I wish. Toisaalta olisi ihan uskottavaa, että Dexter luopuisi "harrastuksestaan" pitääkseen perheensä turvassa. Mielenkiintoinen ajatus, että Dexter ei nyt määräisi arjestaan eikä oikeasti haluaisi olla sarjamurhaaja. Harryn ja Dexterin sananvaihto on myös toimivaa, koska vaikka Harry yritti parhaansa mukaan pitää Dexterin turvassa, se silti työnsi sitä sarjamurhaajan uralle ja tilanteen voisi nähdä myös niin, että kyseessä on Harryn valinta, ei Dexterin. Ihanaa, että Dexter päättää kuitenkin olla kuuntelematta Harrya ja tietää voivansa olla onnellinen Ritan kanssa.

Oli kyllä virkistävä lukukokemus ja voi kun olisikin tilanne oikeasti mennyt näin. Mulla odottaa hyllyssä nämä tuotantokaudet DVD:nä ja ne vaativat nyt ehdottomasti uuden katselukierroksen!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
mimamu, minuakin Ritan kohtalo järkytti ihan liikaa. ): Erityisesti säälin Codya ja Astoria, jotka jäivät kokonaan ilman vanhempiaan. Mutta niin, ehkä tämä tosiaan oli odotettavissa, koska neloskaudella Dexterillä oli liian monta rautaa tulessa ja eihän sarjamurhaaja-identiteetista tosiaan voinut luopua, koska sarja elää sillä. Tämä ficci oli minulle tällainen terapiateksti, koska se sarja jos mikä kaipaa välillä edes jotain onnellista materiaalia! Ihanaa, että onnistuin tekemään onnellisen ficin ja ilahduttamaan sinuakin, kiitos kommentista! ♥


Kiirsu, minäkään en ole koskaan lukenut mitään Dexteristä ja tämä oli melkoinen hyppy ihan erilaiseen boksiin omalta osaltani, koska en juurikaan kirjoita onnellisia aiheita saatikka miespäähenkilöllä. Mutta Ritan kohtalo jotenkin vaati tällaista yltiöonnellista, täydellistä näkökulmaa, joten tässä sitä nyt oli.

Mietin itsekin, että Dexterille tällainen hempeily on ehkä vähän poikkeuksellista, mutta ajattelin, että tilanne on poikkeuksellinen. Hän kuitenkin aidosti pelkäsi Ritan ja lasten puolesta, pelkäsi että Arthur tekee heille jotain, joten ajattelin, että nyt, kun kaikki se jännitys ja paine on poistunut, hän voisi hetken aikaa oikeasti tunteakin jotain. Ja katselin eilen pari jaksoa vitoskautta ja tulihan siellä ilmi, että Dexter itsekin tunnisti tunteensa Ritaa ja lapsia kohtaan.

Harryn ja Dexterin suhde on mielestäni kovin mielenkiintoinen, joten pakkohan se oli tuoda mukaan tähänkin. Minulle ainakin tulee sarjassa välillä sellainen fiilis, että Harry ohjailee Dexteriä tietynlaisiin valintoihin, vaikka toki ne valinnat yleensä pyrkivät olemaan Dexterin parhaaksi. Mutta aina Dexterin paras ei tosiaan tarkoita hänen perheensä parasta, mikä taas väistämättä vaikuttaa siihen Dexterinkin parhaaseen, mikä ei ehkä Harryn neuvoissa aina ole niin selvää. Toisaalta, Harryn neuvot tulevat Dexterin alitajunnasta, joten voiko niitä niin suoraan sanoa edes Harryn neuvoiksi. :D Mutta niin, Dexter päättää tässä, että jättää sarjamurhaajauransa, kuten hän myös päättää vitoskauden alussa, mutta voi olla, että päätös horjuu siinä vaiheessa, kun hänen oikeasti pitäisi heittää tavarat menemään... Mutta tämän on tarkoitus olla onnellista ja piristävää lukemista, joten tässä Dexter tosiaan valitsee perheensä tappamisen sijaan! Kiitos paljon kommentista. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Minulle Dexter on siinä mielessä jännä sarja, että yleensä sarjat huononevat loppua kohti, mutta minä rankkaan ykköskauden sarjan huonoimmaksi.

"Hei, olen Dexter, minulla ei ole tunteita, olen lukionihilisti, nönnönnöö." Olisin lakannut katsomasta, ellei exä olisi ollut koukussa :D

Ja miksi pohjustan näin; siksi, että minusta tässä tekstissä aika paljon avataan sitä, miten Dexter kasvaa ihmisenä. Tai olisi voinut kasvaa, mutta mehän tiedämme, miten neloskausi loppui... Omanlaisensa valinta Dexteriltä sekin, ja hän olisi voinut tehdä toisenlaisenkin valinnan. Juuri se kasvu ja ristiriitatilanne on se, minkä vuoksi päädyin pitämään sarjasta. Monilla on kuitenkin intohimo, joka kilpailee ajasta perheen, ystävien ja usein koulun/työn kanssa. Dexterillä se intohimo nyt vaan on pikkuisen extremempi ja sosiaalisesti hyväksymiskelvottomampi kuin useimmilla muilla.

Tässä tekstissä Dexter ainakin näyttää pääsevän irti intohimostaan, joskaan en usko, että päätös välttämättä pitää. Kuitenkin riippuvuussuhde tavallaan on sellainen asia, jota on ehkä hyvinä hetkinä helppo vähätellä, mutta kun tulee stressiä tai muuten paha olla, voi ääni kellossa muuttua ja paluu tapahtua. Dexterin tapauksessa siis veitset hiontaan ja uusi verikokoelma tulille.

Ehkä, jos teksti olisi jatkunut siihen, kun Dex kippaa verensä mereen... toisaalta se olisi leikannut pois monitulkintaisuutta, joten sinänsä tykkäsin kyllä tästä lopusta enemmän. Se avautuu minulle enemmän sarjan hengen mukaisena, sellaisena potentiaalisesti synkkänä, vaikka jotain kaunistakin saattaa olla mukana ja päästä tapahtumaan.

Noin muutenhan teksti on tosiaan aika imelää, mutta joskus musta korostaa vaaleanpunaista ja toisin päin... En välttämättä ajattele, että Dexter olisi imelyyksissään kovin OOC, jos ollenkaan, ehkä se avautuu minulle enemmän sellaisena "uuden lukon" avaamisena, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhoista ovista ei voisi kulkea.

Oho tulipa tajunnanvirtaista settiä. Jos tähän loppuun nyt kuitenkin jotain vähän kritisoivampaa, niin sanavalinnat ovat minusta paikoin aika englantisävytteisiä. Ihan kuin jotkut kohtaukset olisivat olleet aluksi englanniksi ja sitten se olisi "käännetty" suomeksi niin, että mm. lauserakenteisiin on puututtu mahdollisimman vähän. Siitä sitten tulokseksi sellaista suomea, joka on puhekielessä (replat/viestit) pikkuisen jäykän ja kummallisen tuntuista.

Kokonaisuutena kuitenkin minusta ihan viihdyttävä teksti. Itse tykkään tästä ehkä eniten, että tässä rikotaan Dexterin tyyppisille sarjoille ominaista "poispääsy piti läheltä" -kliseetä, eli tavallaan "0,4 sekuntia räjähdykseen" -kliseen vastakohtaa. Sen sijaan, että kaikki menisi epätodennäköisellä tavalla kerran toisensa jälkeen ns. reisille, voikin olla, että joku hyvä juttu tapahtuu. NiinQ tosiaan. Se rakas ei kuolekaan. Shokeeraavampaa kuin toisin päin, canonin tyylilajissa, imho :D
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G