Kirjoittaja Aihe: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet  (Luettu 2044 kertaa)

overload

  • ***
  • Viestejä: 57
Ficin nimi: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan
Kirjoittaja: overload
Tyylilaji: jonkinasteinen huumori, kai?
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: -
A/N: Ensimmäinen ficlettini ikinä, täysin hetken mielijohteesta kirjoitettu, täyttä tajunnanvirtaa. Lyhyt ja ytimekäs.

Osallistuu Älyttömät otsikot-haasteeseen.


Se oli aivan tavallinen kesäpäivä. Petri oli kävelemässä kauppaan iloisin mielin, olihan hänen kesälomansa juuri alkanut. Tie vei lähimpään markettiin, ja askeleet suuntasivat tottuneesti kohti alkoholihyllyä. Kassalle saapuessaan Petri ei ollut uskoa silmiään. Siinä hän oli, maailman kaunein nainen. Piippasi kurkkuja ja kaaleja suu hymyssä, siniset silmät säihkyen. Petrikin hymyili. Häntä alkoi hävettää ostokset, jotka koostuivat vain oluesta. Kassaneiti hymyili kauniisti Petrin maksaessa ostokset.

Pian kauppareissuista tuli arkipäivää. Joskus nainen ei ollut töissä, mutta useimiten onneksi oli. Kassaneidin kasvot pyörivät päässä päivän jokaisena hetkenä. Suihkussa, aamiaispöydässä, nukkumaan mennessä, ja jopa unissa.
Eräänä päivänä Petri keräsi rohkeuden ja pyysi kassaneitiä ulos.
“Sori, mulla on poikaystävä”, kuului tyly vastaus. Petriä harmitti. Kotona hän raivosi tyttöystävälleen. Tyttöystävä kertoi saaneensa tarpeeksi.
Pari päivää Petri piti taukoa kaupassa käynnistä, hän ei halunnut kokea nöyryytystä ja häpeää. Tyttöystäväkin leppyi.
Neljäntenä päivänä Petri ei kuitenkaan enää kestänyt, hänen oli pakko päästä kauppaan.
“Joko taas?” ihmetteli tyttöystävä. Petri halusi nähdä maailman kauneimman naisen maailman kauneimmat hiukset, huulet, vartalon... Kassaneiti oli töissä, mutta ei enää hymyillyt.
Kotiin palatessaan Petri huomasi talon olevan kummallisen tyhjä. Tavaroita puuttui, tyttöystävä oli kadonnut. Keittiön pöydällä oli lappu.
“Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan”, siinä luki. Petri ihmetteli viestiä.
Vaan ei Petri tiennyt kassaneidin olleen tyttöystävän kaveri. Ja naiset, he ovat sitten petollisia.
”Käytii enskankaa khl-tv haastikses.tuli varmaa hyvä.Enska totee im gonna ja sit haastattelija kysyy what is kana ja enska siihe et chicken”
- Jori Lehterä Twitterissä

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet
« Vastaus #1 : 09.05.2016 19:45:02 »
Iltaa!

Mitä mainioin otsikko johdatti mut tänne itseasiassa jo eilen, mutta ajattelinpa nyt tulla takaisin ja heittää kommentilla :)

Tykkäsin oikein kovasti tästä. Kuvittelin, että tämä päättyisi söpösti kassaneidin ja asiakkaan rakkaustarinaan , mutta yllätyin, parempi ratkaisu kuin kuvittelin! Eläydyin ihan täysillä kun luin tätä. ("Apua se olikin sen kassaneidin kaveri! :o" jne jne..)

Lopussa hieman kummastutti ajatus siitä, että naiset ovat petollisia. Eikös se ollut Petri joka kävi pyytämässä toista naista ulos :D

Tarina oli melko nopeatempoinen, mutta tälläisessä lyhyessä tekstissä se ei mielestäni haitannut. Kaikenkaikkiaan mukava pieni lukuhetki! :)

overload

  • ***
  • Viestejä: 57
Vs: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet
« Vastaus #2 : 10.05.2016 16:51:51 »
mursuhilleri: Kiitos paljon kommentista :) Ihanaa, että joku kommentoi!
Kiva, että onnistuin tekemään tästä tarinasta jollain tasolla mukaansatempaavan ja yllättävän  :D
Totta tosiaan, tuon lopunhan voi tulkita monella eri tavalla! Toki se varmasti avautuu lukijalle ja kirjottajalle eri tavalla, koska no, mähän itse koko ajan tiedän mitä siinä on haettu takaa ja mitä oon ajatellut :D Tässä yhteydessä itse ajattelin ironiaa. Mutta mitäpä sitä availemaan näitä enempää, mun mielestä on paljon parempi, että jokainen tulkitsee tän omalla tavallaan eikä mun kaavan mukaan.
Ja joo, nopeatempoisuus oli päivän sana kun tätä aloin inspiraatiopäissäni kirjoittamaan!
Vielä kerran kiitos kaunis kommentista :)
”Käytii enskankaa khl-tv haastikses.tuli varmaa hyvä.Enska totee im gonna ja sit haastattelija kysyy what is kana ja enska siihe et chicken”
- Jori Lehterä Twitterissä

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Vs: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet
« Vastaus #3 : 12.05.2016 17:03:27 »
Aivan loistava otsikko! Ja siis täysin älytön, toki ;D

Kun avasin topikin, pää (joka siis ei ole jäänyt onneksi yhteenkään kauppaan) oli täynnä mielikuvia irtopäistä jne. mutta varsin pian kyllä kävi ilmi, että kyse on kuitenkin metaforasta (ja jos tuolla lailla mitataan asiaa, niin on se pää tainnut joskus mullakin jäädä kauppaan ;D ).

Mää tykkäsin tämän suoraviivaisuudesta ja mutkattomuudesta — siis pinnallisesti tarkasteltuna. Pinnan altahan paljastui kaikennäköisiä ystävyyssuhteita ja ongelmia, eroja ja sopimisiakin!

Mä itseasiassa jopa tiedän yhden Petrin, joka sopis hyvin tän ficin päähahmoksi ihan itsekin ;D mut joka tapauksessa sun Petriä kävi vähän sääliksi, vaik niinhän se makaa kuin petaakin. Just tänään kuulin radiossa kertomuksen, kuinka tyyppi oli oppinut jo alta parikymppisenä, että jos seurueesta ensin kysytään yhtä naista eikä se lähde, niin sit ei ole ok kysyä sen vieruskaveria seuraavaksi ;D

Voi.... miehet x)

Hei, kiitos! Tää pisti miettimään ja nauramaankin ja oli oikein vallan viehättävä! :)

Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

overload

  • ***
  • Viestejä: 57
Vs: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet
« Vastaus #4 : 20.05.2016 14:58:05 »
Aa kaks kommenttia, oon kyllä ihan haipit päällä nyt :D

kuuskidi: Ehkä tunnen onnistuneeni jossain, kun päähenkilö herättää monenlaisia tunteita! :D Joo toi kerrontatyyppi on kyllä tosiaan varsinkin loppua kohden tosi sellanen Petriä lähellä oleva, mutta yritin myös ujuttaa mukaan esimerkiks tyttöystävän näkökulmaa tmv.
Kiitos paljon kommentista, ihanaa että tähän jaksetaan ottaa kantaa :)

Beelsebutt: Tosta otsikosta saa kyllä aikaan mitä mielenkiintosimpia mielikuvia, sen myönnän. Alkuun iteki mietin semmosta todella brutaalia kohtausta jossa joku irtopää vaan chillaa kaupassa, mutta kyllä se dominoiva ajatus oli lopulta se, että otsikko on metafora. :D
Kiva, että tää "vähän selittelyitä, nopea tahti"-taktiikka iski suhun. Halusin tosiaan luoda tätä ilman mitään turhempia jaaritteluita, ja pitää asian suoraviivaisena kuitenkin niin, että syvemmin tarkastellessa tekstistä löytyy muitakin ulottuvuuksia.
Haha voi ei! ;D Mutta hei, perus miehet. Eiku.
Kiitos kommentista!
”Käytii enskankaa khl-tv haastikses.tuli varmaa hyvä.Enska totee im gonna ja sit haastattelija kysyy what is kana ja enska siihe et chicken”
- Jori Lehterä Twitterissä

overload

  • ***
  • Viestejä: 57
Vs: Anteeksi herra, päänne jäi kauppaan l S l ficlet
« Vastaus #5 : 26.05.2016 14:33:57 »
Tässähän oikeen punastuu kun kommenttia pukkaa oikealta ja vasemmalta!  ;D

Lupus Daemonis: Tänkjuu! Kiva että miellytti. Ite tykästyin tosi paljon just tohon kirjotustyyliin, että se on just semmosta suoraviivasta ja no just toteavaa. Kiitos kommentista :)
”Käytii enskankaa khl-tv haastikses.tuli varmaa hyvä.Enska totee im gonna ja sit haastattelija kysyy what is kana ja enska siihe et chicken”
- Jori Lehterä Twitterissä