Nimi: Katsoisitko muhun?
Kirjoittajat: Sokerisiipi & Tuhisija
Ikäraja: S
Tyylilaji: hömppäslash
Paritus: minä/sinä
Haasteet: Vuosi raapalehtien V
A/N: Tee + auringonlasku + kaksi hömppäilijää = sokerista tuhinasöpöilyä ♥
Katsoisitko muhun?
Persikka on maalannut taivaan kauniilla oranssillaan. Hattaraiset pilvet liikkuvat tuulen mukana ja lehdet tanssivat puiden oksilla. Kaukaa kantautuu ilon huudahduksia, raikkaita ja kimeitä, korviin soimaan jääviä helähdyksiä. Hengitän viileää ilmaa ja katson sun sivuprofiilia. Et näytä saavan katsettasi irti taivaasta. En ihmettele, koska näyttäähän se upealta.
Nykäisen sua hihasta, hymähdät hiljaa katsettasi muhun kääntämättä. Nykäisen uudestaan ja saan sut kohdistamaan harmaat silmäsi muhun. Ilmeesi on yhtä lempeää kysymystä ja kohotettuja kulmia.
”Kattoisit välillä muakin”, hymähdän. Naurat lujaa ja vilpittömästi.
”Sun naamaa tulee nähtyä ihan tarpeeksi muutenkin”, tuhahdat.
Tönäisen sua hellästi, pieni hymynpoikanen nykii suupieliäsi. Käännät katseesi takaisin värittyvään taivaaseen, jonka oranssi syvenee ja heleää mustikanviolettia syntyy vaaleansinisestä. Tuuli tarttuu kepeästi lyhyeen vaaleaan tukkaasi. Kiedon käteni vyötäisillesi ja painan poskeni olkapäätäsi vasten. Ujutan palelevat käteni takkisi taskuihin.
”Joko lähdetään kohta sisälle?” kuiskaan korvaasi. Käännät päätäsi hivenen, jolloin huuleni hipaisevat poskeasi keveästi, olen huomaavani hymyä äänessäsi.
”Mikä kiire sulla on?” kysyt. Huokaisen hiljaa, pientä toivottomuutta henkäyksessä. Sä et sitten millään tajua, kaikista vihjauksista huolimatta, mutta semmoinen sä olet. Pitää puhua suoraan ja tarkoittaa. Mä en vaan vielä oikein osaa.
”Mä haluaisin vaan halailla sua”, sanon viattomasti ja painan vihjaavan suukon hiusrajalle niskaan. Sujautan ikään kuin vaivihkaa käteni farkkujesi takataskuihin.
”Johan sä halailet.”
Mun tekee mieli läimäyttää sua jollain, joskus sä et vaan tajua ilmeisimmistäkään sanoista tai eleistä. Jos en tuntisi sua, ajattelisin sun vaan kiusaavan. Näykkään sua hellästi korvalehdestä.
”Enemmän”, kuiskaan ja puristan sun takapuolta. Sä et sano mitään, tunnen käsiesi hakevan omiani. Tartun niihin. Mustikanvioletti valtaa alaa taivaalla, ja sä käännyt yhtäkkiä mun puoleeni. ”Paljon enemmän.”
Sä hymyilet silmissäsi tuttu, ilkikurinen tuike, jota olen kaivannut koko illan.
”Oisit heti sanonut”, sanot pehmeästi äänessäsi astetta tummempi sointi. Mun sydän hakkaa. Sä tuot kasvosi lähemmäs omiani ja painat suumme vastakkain. Käsivartesi kiertyvät ympärilleni, ja pitelet mua tiukemmin vasten vartaloasi. Kun erkanemme, sä vilkaiset taaksesi, oranssi taivaalla on katoamaisillaan.
”Ehkä mun pitää luopua auringonlaskusta ja tyytyä taas sun naamaan”, huokaat teatraalisesti, mutta seuraavaksi jo kosketatkin poskeani. ”Ei sillä, ihan kiva naama sekin on.”
”Ei kuitenkaan päihitä auringonlaskua?” hymähdän. Pudistat pahoittelevasti päätäsi. Suutelen sua uudelleen ja yritän olla nauramatta.
”No mut, pystyn elämään sen kanssa.”