Kirjoittaja Aihe: Game of Thrones  (Luettu 58868 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #40 : 17.07.2017 18:18:04 »
Minullakin on suurin innostus kyllä laantunut tässä vuoden aikana, mutta olenkin ollut aina vähän on-off-innoissani sarjasta. Minäkin saatan tehdä samoin kuin Tuittu, eli katson osat isossa läjässä kerralla, koska tuppaan unohtamaan tapahtumat ja jotenkin sarjoihin on hankalampi päästä sisään fiiliksen kannalta, jos katsottavaa ei ole paljoa kerralla.

Minua itse asiassa harmittaa suuresti se, että olin jotenkin jäänyt siihen mielikuvaan, että typerä Cercei olisi viimein kuollut viime kaudella, mutta ei, kyllä tyyppi on edelleen hengissä. :D Cercein ja Jamien välinen suhde on äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta ungh, itse Cercei on niin raivostuttava!

Mie taidan oottaa tältä kaudelta eniten sitä, että mites Jon aikoo käsitellä sen, ettei olekaan Starkien sukua vaan jopa mahdollisesti rautakruunun perijä! Olen lukenut aiheen tiimoilta pari ficciä, jotka ovat vähän muokanneet odotuksiani (ah Sansa/Jon!), joten mielenkiintoista nähdä, mitä oikeasti tapahtuu. Toki voi olla, että tämän asian paljastumisessa taas kestää ja kestää ja kestää, mutta tämä twisti on tosi hieno!

Jos joku kaipaa mielenvirkistystä, Hesarissa on artikkeli, jossa pääsee ajantasalle siitä, mitä sarjassa on tähän mennessä tapahtunut ja mihin viimeinen kausi jäi.
« Viimeksi muokattu: 18.07.2017 08:59:05 kirjoittanut Arte »


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #41 : 20.07.2017 18:51:53 »
Oikeastaan mulla oli tarkotus lukea viimeinen kirja ennen kun alotan seiskakauden katsomisen, mutta en sitten ehtinyt lukea ja päädyin vain katsomaan jakson. Mutta toisaalta tätä viikon eroahdistusta voi hyvin hoitaa sillä kirjan lukemisella :D Mitä nyt tältä kaudelta odotan, on ainakin Starkin sisarusten jälleennäkemiset, Danyn matka Westerosin puolella ja Cersein luhistuminen. Aika jännä muuten, että GoT on sellanen sarja, jossa on niin paljon päähenkilöitä, jotka on tullut tutuiksi ja rakkaiksi, mutta sitten tajuaa, että jotkut eivät ole tavanneet toisiaan ollenkaan tai viime tapaamisesta on vuosia, eli on kiinnostavaa nähdä just miten nää päähenkilöt käyttäytyykään toistensa lähellä kun/jos vihdoin tapaa. Eli 7x1 spoilausta.

Spoiler: näytä
Omg Arya ihanaiseni you go! Olin hetken aikaa että hei eikös Arya tappanut Walder Freyn just viime kaudella, joten kesti vähän tajuta että miksi se nyt oli elossa. Mutta joo Arya on tosiaan kasvanut aikamoiseksi hahmoksi. Toivottavasti se nyt jossain vaiheessa tapaa taas Jonin ja Sansan, vaikka jotenkin pelkään, että jos niin kävisi, se tavallaan laimentaisi Aryan hahmoa, että koska nuorimmaisena (No Branin lisäks) Aryalla ei olisi sitten enää kauheasti ääntä jos se nyt sinne Jonin ja Sansan helmoihin löytää. Mutta ilmeisesti Aryalla on suunnitelmissa eka mennä tappamaan Cersei. En kuitenkaan usko, että Arya tulee tappamaan Cersein, joten toivon, että hänen mielensä vielä muuttuu matkan varrella, kuten ehkä nähtiin hieman siinä kun Arya kutsuttiin syömään niiden sotilaiden kanssa, että Arya alkoi tajuta vaikka sotilaat olivat Cersein puolella, näillä oli kaikilla omat elämänsä ja unelmansa. (omg Ed Sheeran!!! Olin kyllä sen verran jo spoilannut itseäni, että tiesin, Edin olevan mukana mutta olihan se mahtia nähdä hänet laulamassa :) )

Cersei hieman yllätti niin julmana ja tunteettomana (en tiedä miksi luulisi, että olisin jo tottunut). Kun Jamie otti puheeksi Tommenin kuoleman, niin Cerseihän vaan sivuutti asian täysin ja oli sitä mieltä, että Tommen itse petti hänet eli oma vikansa. Mutta ainakin se sai aikaa kitkaa Jamien ja Cersein välille ja ehkä Jamie vihdoin alkaa nähdä Cersein todellisen puolen ja kääntyy häntä vastaan.

Kappas, Jorah! En edes muistanut yhtään mitä hänelle kävi viime kaudella että miten hän joutui sinne Citadelin selliin. Muistaako kukaan? Mutta olin ekoissa kausissa vähän lowkey shipannut Dany/Jorah mutta shippaus on sitten vähän laimentunut kausien myötä. Toisaalta nyt kun olen kirjoja lukenut, jotenkin en enää oikeastaan shippaa heitä. Sinäänsä olisi kyllä kiinnostava nähdä, jos Jorah parantuisi ja saisi nähdä taas Danyn.

Danyahän tässä jaksossa ei näytettykään kovinkaan paljoa, oliko hänellä nyt yksi ainokainen repliikki lopussa, joten vähän turhautti. Jotenkin sain tosi kylmän vaikutelman Danysta, vaikka eihän sitä nyt paljon tunteita voi varmaan välittää katsojille pelkällä yhdellä repliikillä. No ensi jaksoissa enemmän.


Onko teillä muuten mietteitä siitä miten sarja tulee loppumaan? Olen jotenkin itse aina ajatellut, että joku sinne valtaistuimelle kapuaa (itse kannatan Danya) ja sitten on rauha ja kaikki on hyvin. Mutta nyt kun oikeasti miettii, Game of Thrones ei ole sellainen sarja, jolle kuvittelisin onnellisen lopun. Joten ehkäpä noita white walkerseja ei tullakaan mitenkään voittamaan ja sarja loppuu siihen kun kaikki on muuttunut eläviksi kuolleiksi :D No se olis kyllä ehkä vähän liian extreme loppu.

Salateoristimietintöjä lopusta
Spoiler: näytä
En tiedä onko tämä ihan varsinainen spoileri, mutta on ollut keskustelua siitä, että ehkäpä koko King's Landing tuhoutuu, kun viholliset hyökkää sinne ja Cersei tajuaa tilanteen toivottomaksi ja räjäyttää koko kaupungin, koska jos hän ei saa valtaistuinta, ei kukaan saa. Ainakin se olisi hyvin Cerseimäistä.

Never underestimate the power of fanfiction

Captain Crystal

  • Vieras
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #42 : 20.07.2017 23:31:35 »
Pahoittelen jo etukäteen sitä, että tästä todennäköisesti tulee sekavs ja repaleinen kommentti, mutta haluan nyt kuitenkin junnaavista aivoista, raivostuttavasta puhelimesta ja muusta huolimatta kirjoittaa tänne...

Mun ja Game of Thronesin suhde ei ole kerennyt laantua sen jälkeen, kun on alkanut. Mikä tarkoittaa reilu vuosi sitten. Muistan nähneeni mainoksia silloin, kun sarjan ekoja kausia alettiin näyttää ja ajattelin, että voisihan sitä vilkaista, mutta ajatukseksi jäi. Viime keväänä sitten etsiskelin itselleni katsottavaa ja kun kyselin kirjastosta parin sarjan perään, joita en telkkarisssta tullut katsoneeksi  ja GoThän sieltä löytyi. Ahmin ekat viis kautta melkeimppä putkeen, jakso tai pari kerrallaan ja olin myyty. Ja sitte tajussin, ettei kutossta ollu DVD:llä ja seiska tulis kohta tellkusta. No, ihan katsominen tysssäsi siihenn, mutta lehtijuttuja ja ficcejä oom lukenut senkin edestä, samoin kuin oon katsomut clippejä, listaus- ja teoriavideoita ym. vsltavat märäy. Kutosen aika hyvin tiedänkin jo, damoin seiskasta kaiken mahdollisen, paitsi ihan suorat, jaksokohtaset selostukset, joita oon kieltäytynyt lukemadta/kuuntelemasta, vaikka kaverit onki tyrkyttäny. Nyt mietin, että pitäskö kuitenki seurata seiska kausi telkusta, vai oottaa kutosen ja seiskan ja sen tulevsn (vikan?) kasin DVD:itä...

Sarjahan on yunnettu siitä, miten ihmisten suosikkihahmoja tapetaan mitä jilmimmissa vaijeisss,.mutta... Nimeän nyg kuitenkin muuraman. Alussa mun suosikit oli Arya ja Jaimie. Hyvin pian aloin tykätä myös Tyrionista  joks on pysynyt. Aryasta tyyknäsin eniten just alussa kotona ja pääkaupungissa ja sitte silloin Hurtan kanssa. Muurimatka poikien kanssa ja mnyt toula Bravosissa en fanita noine paljon. Jaimien kanssa on vähän love/hate. Onhan se ihana ja sitäpaitsi lopulta yleensä jopa aika hellyyttävä, mutta se nut vaan ei korvaa kaikkea... Myöhemmin Jorah ja Deanerys, sitte Marhery, tavallaan. Petyr on mielenkiintonen. Yigridistä tykkäsin. No joo, monia mielenkiintoisia ja omalla tavallaan hurmaaviakin lööytyy, mutta tällähetkellä ei öo selladta suosikkia ainakaan.

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #43 : 21.07.2017 10:42:23 »
Crystedin teoria spoilerissa voisi hyvinkin tapahtua, mutta en sitä missään nimessä halua. Jotenkin ehkä vähän - paremman ilmaisun puutteessa - halpa keino sarjan lopulle? ::)
Mutta kyseisen hahmon voisin kyllä nähdä tekevän noin!

Odotan näiltä viimeisiltä jaksoilta/kausilta eniten (en ainakaan tietoisesti spoilaa, koska en ole lukenut viimeisiä kirjoja):

  • Jon Snown ja Danyn tapaamista
  • Danyn ja Cercein mahdollista tapaamista
  • Yleisesti ihmisten kohtaloiden näkemistä
  • Kuka päätyy valtaistuimelle??

Eli sarjassa tykkään eniten nimennomaan hahmojen välisestä pelistä, en niinkään taisteluista.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 642
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #44 : 21.07.2017 11:11:58 »
Spoilaa S7E1
Spoiler: näytä
Lainaus käyttäjältä: Crysted
Olin hetken aikaa että hei eikös Arya tappanut Walder Freyn just viime kaudella, joten kesti vähän tajuta että miksi se nyt oli elossa.
Mulla oli vähän samat fiilikset alusta. Aloin jo miettiä, että onko tässä tullut jokin moka, vai onko tässä joku flashback tai jotain. Onneksi ei kuitenkaan, koska oli hienoa nähdä Aryan pääsevän kunnolla vauhtiin. :D Jotenkin oli kyllä yllättävää, että hän tappoi oikeastaan koko Freyn suvun, mutta sitten taas toisaalta se sopii nykyiselle Aryalle aika hyvin. Kaikista paras kohta oli kyllä, kun Arya sanoi "Tell them that winter came for house Frey", koska WINTER IS HERE! :D In your face Freys!

Itse haluaisin Aryan suuntaavan pohjoiseen, vaikka hän siellä tosiaan nuorimmaisena jäisikin ehkä vähän muiden jalkoihin, mutta hän on kyllä kasvanut sarjan aikana niin paljon, että ehkä ei sitten kuitenkaan. Jotenkin mun mielestä koko Cersein tappaminen on vähän niin ja näin, koska joo, haluan Cersein hengiltä, mutta en halua Aryan olevan se tappaja. Tästä päästäänkin itse kuningattareen, joka oli kyllä kovin kylmäkiskoinen heti alusta lähtien. Aivan kuin kruunun asettaminen hänen päähänsä olisi vienyt naiselta kaikki mahdolliset tunteetkin pois. Olisin kuvitellut, että viimeistään lapsista puhuminen olisi tuonut edes jotain tunnetta peliin, mutta ei. Tämä taasen tukee omaa teoriaani hullusta kuningattaresta, mikä taas voisi johtaa siihen, että Jaime tappaisi kaksoissiskonsa, koska "burn them all." Tässä kohtaa noteeraan myös tuon Crystedin vikan huomion, että King's Landing tuhoutuisi, koska Cersei polttaisi koko paikan, ettei kukaan muukaan saisi sitä. Tämä sopisi hahmolle todella hyvin ja se vielä enemmän tukisi teoriaani siitä, että Jaime veisi sisarensa hengen, koska hänestä tulee liikaa mieleen mad king Aerys.

Citadel-kohtaukset meinasi aluksi vain ärsyttää, koska mitään ei tapahtunut, mutta sitten tuli Jorahin käsi sieltä ja pisti vähän vauhtia peliin. Säikähdin sitä aluksi ihan älyttömästi kyllä, vaikka tiesinkin odottaa jotain sellaista trailerin pohjalta. :D Oikeastaan aika tylsä aloitus Jorahin kaarelle, kun hän vaan odottaa Danyn saapumista. Eikö tätä Jorah pines for Dany -kaarta voisi jo lopettaa jollain tavalla, se alkaa käydä jo aika puuduttavaksi? :'D Tässä kohtaa on kuitenkin pakko nostaa esille Odon pointti irkin #taistelujakkara-kannulta (jonne saa tulla kans höpöttämään GoT:stä, jos haluaa ;)): "Se Samin kirjassa näkemä tikari on ilmeisesti sama kuin se millä Brania puukotettiin". Koska jos tuo pitää paikkansa, niin se on kyllä aika siistiä omalta osaltaan. :D

Dany olikin sitten ohitettu aika vähällä koko jaksossa, vaikka odotin paljon enemmän jakson nimen perusteella. Pakko kyllä sanoa, että oli tosi eriskummallista, että Danyn annettiin ihan noin vaan rantautua Dragonstonelle, vaikka varmasti kaikki järkevät ihmiset tiesivät, minne hän aikoo rantautua. Aegon valloittaja myös valloitti koko hiton Westerosin Dragonstonelta käsin, joten oliko nyt oikeasti fiksu idea päästää Dany noin vaan maihin siellä? :D Siis, jos ei halua Westerosin päätyvän Danyn hallittavaksi.


Lainaus käyttäjältä: Crysted
Onko teillä muuten mietteitä siitä miten sarja tulee loppumaan?
Olen itse asiassa miettinyt vähän tuota samaa kuin sinäkin, että lopulta ne white walkersit vievät voiton kaikista ja plääh. Mutta kun jotenkin en osaa nähdä tälle sarjalle mitään kovin onnellista loppua, eikä niitä hallitsijaehdokkaitakaan ole enää kovin montaa jäljellä; Cersei, Dany ja teoriassa Jon. Cersei istuu nyt jakkaralla, joten todennäköisyys, että hän pitää sen loppuun asti, on häviävän pieni. Dany olisi kenties myös tylsä lopetus. Ja Jonia taas ei kiinnosta edes koko jakkara, kun hän haluaa vaan tehdä lopun kulkijoista. Kuka siis istuu sillä lopuksi vai istuuko kukaan, who knows?
Spoiler: näytä
Tässä kohtaa palaan kyllä siihen, että toki sekin on mahdollista, että Cersei polttaa koko pääkaupungin, joten sitten ei ole enää edes mitään jakkaraa, jolla istua.
« Viimeksi muokattu: 21.07.2017 17:07:21 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #45 : 22.07.2017 00:06:14 »
Spoilaa S7E1
Spoiler: näytä
Dany olikin sitten ohitettu aika vähällä koko jaksossa, vaikka odotin paljon enemmän jakson nimen perusteella. Pakko kyllä sanoa, että oli tosi eriskummallista, että Danyn annettiin ihan noin vaan rantautua Dragonstonelle, vaikka varmasti kaikki järkevät ihmiset tiesivät, minne hän aikoo rantautua. Aegon valloittaja myös valloitti koko hiton Westerosin Dragonstonelta käsin, joten oliko nyt oikeasti fiksu idea päästää Dany noin vaan maihin siellä? :D Siis, jos ei halua Westerosin päätyvän Danyn hallittavaksi.

En oo vielä katsonut ollenkaan, koska odotan mutsin kanssa, että kaikki jaksot on tulleet (+ mutsilla on edessä kaihileikkaus), mutta joka tapauksessa
Spoiler: näytä
Ehkä toisaalta asia oli niin, että kaikki piti Dragonstonea niin ilmiselvänä paikkana, ettei Dany ainakaan sinne rantaudu, joten totta kai Dany rantautui sinne, koska se on niin ilmiselvää. Tai sitten kukaan ei oo vaan kerennyt lähettää ketään sinne, kun Cersei panee asiat ranttaliksi King's Landingissa eikä mistään muualta pääse Dragonstonelle nopeasti. Laaksosta ehkä, mutta kaikki paikan sotilaat taitaa olla Talvivaarassa.

Mitä sarjan päätökseen tulee ja siihen, kuka lopulta rautajakkaralla istuu, niin mä heitän villin kortin: Lyanna Mormont. Ihan for the lols koska kukaan ei odota sitä ja mimmi on kyllä sitä tyyppiä että voisi murhata pelkällä katseellaan. Toisaalta oon jo pitkään sympannut Danya asian suhteen.

Mutta se, ketä en ainakaan halua sille, on Littlefinger. Sais jo kuolla koko ällö pedariäijä, milloin pääsemme hänestä eroon? Milloin tulee Arya lyömään miekalla poskelle? Milloin Sansa myrkyttää hänet? Milloin hänet syötetään Ramsay Snow'n koirille (jos lienevät vielä elossa)? Milloin?

Joka tapauksessa en halua häntä 5 000 kilometriä lähemmäs Sansaa.
We had each other. That's how we won.

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #46 : 22.07.2017 12:14:52 »
Mutta se, ketä en ainakaan halua sille, on Littlefinger. Sais jo kuolla koko ällö pedariäijä, milloin pääsemme hänestä eroon? Milloin tulee Arya lyömään miekalla poskelle? Milloin Sansa myrkyttää hänet?

Pikkusormi on ristiriitainen hahmo:
toisaalta ällö ja ärsyttävä kyllä, mutta toisaalta hän on koko valtaistuinpelin taitavin pelaaja: hänestähän lähti koko kakka liikkeelle, ja toisaalta hänellä on ote auttamastaan Jonista. Jon on velkaa Pikkusormelle. En lähtisi heti veikkaamaan, että Sansa myrkyttää hänet, vaikka Pikkusormi järkkäsi hänet Ramsaylle.
Aryalla ei ole ollut aikoihin mitään kontaktia koko mieheen, joten olisi vähän outoa, jos Pikkusormi tappaisi Aryan. Sitä paitsi Pikkusormi ei tainnut olla edes Aryan listalla vai muistanko väärin?

Mielestäni tällainen liero ansaitsisi jäädä eloon ihan vain siksi, että ilman häntä koko tarina olisi paljon tylsempi. ::) 
Parempi kostokohtalo olisi joku niljainen avioliitto jonkun paikallisen Justiinan kanssa.  ;D
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #47 : 22.07.2017 14:57:55 »
Liityn kans Pikkusormen inhoajiin. Niin limainen ja ällöttävä tyyppi! Minusta on niin vastenmielistä, että hän kuolaa Sansan perään - ehken muuten pitäisi häntä niin inhottavana. :D Sansa on omia lempihahmojani sarjassa ja on ollut hienoa katsoa, miten hän on viime kaudet kasvanut ihan hurjasti.

Spoiler: näytä

[spoiler]
Lainaus käyttäjältä: Crysted
Olin hetken aikaa että hei eikös Arya tappanut Walder Freyn just viime kaudella, joten kesti vähän tajuta että miksi se nyt oli elossa.
Mulla oli vähän samat fiilikset alusta. Aloin jo miettiä, että onko tässä tullut jokin moka, vai onko tässä joku flashback tai jotain. Onneksi ei kuitenkaan, koska oli hienoa nähdä Aryan pääsevän kunnolla vauhtiin. :D Jotenkin oli kyllä yllättävää, että hän tappoi oikeastaan koko Freyn suvun, mutta sitten taas toisaalta se sopii nykyiselle Aryalle aika hyvin. Kaikista paras kohta oli kyllä, kun Arya sanoi "Tell them that winter came for house Frey", koska WINTER IS HERE! :D In your face Freys!
Minä olin myös hetken aikaa siinä uskossa, että muistan ihan väärin, kun ajattelin Freyn kuolleen! Sitten muistin, että Arya osaa vaihtaa naamaansa, ja kohtaus oli kyllä erinomainen aloitus kaudelle! Vähän surullista, että Aryasta on tullut noin kylmä, mutta toisaalta tosi ymmärrettävää sen jälkeen, kuinka paljon hän on menettänyt ja mitä kaikkea hän on joutunut kestämään. Nykyiselle Aryalle sopii tosi hyvin se, että hän tosiaan murhasi koko suvun, koska niinhän Freyt tekivät myös hänen suvulleen.

Itse odotan kovasti Aryan matkaa Kuninkaansatamaan ja hänen ja Cerceyn kohtaamista. Tällä hetkellä Arya ainakin kovasti tahtoo tappaa kuningattaren, mutta voi toki olla, että hän tulee jossain vaiheessa järkiinsä ja alkaa harkita jotain vähän verenhimottomampiakin vaihtoehtoja elämälleen. Itse ainakin toivoisin sitä, mutta voi kyllä olla, että sota ja kaikki tapahtumat ovat muuttaneet Aryaa ihan peruuttamattomasti.

Minäkin olin vähän yllättynyt tuosta Jorahin käden ilmestymisestä jakson lopussa! En muista yhtään, mitä tyypille tapahtui edellisellä kaudella muuta kuin sen, että hän lähti etsimään parannusta kädelleen. Ilmeisesti jokin juttu on mennyt pieleen. Itse oon kova Jorah/Dany-shippari, joten toivoisin, että nämä kaksi päätyisivät jollain tapaa vielä samoille vesille... Saa nähdä, mitä käy!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #48 : 22.07.2017 15:17:01 »
Puhelinräpellys ja laitetaan kaikki nyt vaan suosiolla spoilertägin alle. :D

Spoiler: näytä
Eli siis ensimmäinen jakso. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia muistaa Freyn kuolleen ja tiesin heti, että se on Arya. Aivan loistava aloituskaudelle ja musta on todella hienoa, miten Aryan hahmo on kehittynyt. Minusta on siistiä, ettei Aryasta tullut mitään sankaria vaan se on oikeasti kehittynyt kylmäksi tappajaksi. Miten pikkutytöstä joka innostui pikkumiekasta kasvoikin tuollainen oikea uhka koko valtaistuinpelille.

Muuten jakso oli aika rauhallinen. Mitä tulee Jorahiin niin se tosiaan lähti etsimään parannuskeinoa. Mutta ilmeisesti se ei ollut Kastellissa sellissä vaan jonkunlaisessa karanteenissa. Tautihan tarttuu kosketuksesta ja viereisessä kopissa joku taas yski, joka viittaisi sairaaseen (toki sellissäkin voi sairastua). Toisaalta sellikin on mahdollinen, Jorah on maanpetturi ollut sarjan alusta lähtien ja koetti ostaa tekonsa anteeksi vakoilemalla Danya.

Ja Pikkusormi <3 Tykkään hahmosta aivan valtavasti. Se on älykäs ja varmaan pelin paras pelaaja. Kaikki lähti liikkeelle siitä ja Pikkusormihan oli alunperin ihan vähäpätöinen lordi, joka keplotteli itsensä rahamestariksi. Nyt se on Kotkanpesän ja Harrenhallin lordi sekä eikö se ole myös Idän suojelija, koska Kotkanpesä? Mielestäni Pikkusormen aseman kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata ja suhde Sansaan on kutkuttava. Se, että antoi Sansan Ramsaylle onkin ainut epälooginen ja tyhmä siiirto. Jatkan eri spoilertägissä aiheesta.


Sitten kirjaspoileria:

Spoiler: näytä
Pikkusormi ei kirjoissa myynyt Sansaa Ramsaylle, eikä Sansa koskaan ollut Ramsayn kanssa avioliitossa. Päinvastoin Pikkusormi huolehti Sansasta ja naamioi sen omaksi äpärätyttärekseen ja kaavaili sille avioliittoa Robertin (sarjassa Robin, Kotkanpesän lordi) perillisen kanssa. Näin ollen Sansasta olisi tullut Konkanpesän lady avioliiton kautta kun nuori Robert kuolisi omiin sairauksiinsa. Siksi ärsyttää ylikaiken, että sarjassa Sansa joutui Ramsaylle ja vielä Pikkusormen toimesta.


Palaan vielä myöhemmin. Veikkaan, että Dany tulee istumaan rautajakkaralla, tiedä sitten kauanko. Sarjassa ei ole ehdokkaita enää paljoakaan jäljellä, joten voi olla, että se sinne jääkin ja alkaa taistelu kulkijoita vastaan. Innolla kuitenkin odotan, mihin sarja etenee.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #49 : 22.07.2017 15:44:18 »
Oma suhteeni Littlefingerssiin on vähän ristiriitanen. Näin hahmona olen aina pitänyt hänestä, hän on kiinnostava ja kaiken kaikkiaan hyvin rakennettu hahmo, sekä sarjassa että kirjassa. Hän on viekas, ajattelee pitkälle omaa etuaan ja tosiaan vie juonta pitkälle. Vaikka hän on kyllä aika ällöttävä manipuloija, mutta kuten Röhkö tuossa huomauttikin, sarja olisi aika erilainen ilman häntä, ja monet juonenkäänteet on saanut alkunsa just Littlefingersin takia.

Tosiaan kuten Odo mainitsi, kirjoissa Littlefinger on ehkä vähemmän inhottava hahmo noista syistä, joten oikeastaan kirjassa tykkään hänestä jopa enemmän kuin sarjassa. Mutta toisaalta tulen kyllä olemaan pettynyt, jos hän ei kuole, koska varsinkin kun sarja on loppumassa, mielummin haluan, että hän kuolisi kuin saisi pitää päänsä ja kenties luikerrella tiensä rautavaltaistuimelle päätyvän hallitsijan alamaiseksi, koska sitten jää se tunnelma, että ketä tahansa hän palveleekin tämä ei kyllä missään nimessä ole ikinä turvassa, koska Littlefingerhän kääntää takkinsa heti kun se hänelle sopii. En kyllä usko tippaakaan, että Littlefinger itse valtaistuimelle kapuaisi, koska oikeastaan ainut reitti hänelle siihen olisi Sansa ja Sansa on kasvanut tarpeeksi fiksuksi antaakseen Littlefingerin enää huijata itseään. Littlefingerin kuoleman suhteen olen kyllä Team Sansa. Voin jo kuvitella, miten Sansa istuisi Littlefignerin kanssa kahdestaan illallispöydässä tai jossain ja hymyilisi Littlefingerille samalla kun hän tajuaa, että Sansa on myrkyttänyt hänen viininsä :D Tai kenties Arya saisi sen kunnian, ehkä vähän verisemmin kuten Aryan tyyliin kuuluu, jos tämä ikinä saisi tietää mitä Littlefinger on tehnyt hänen siskolleen.

Never underestimate the power of fanfiction

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 412
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #50 : 23.07.2017 22:35:50 »
Minulle on tosi harvinaista tykätä missään kirjoissa/sarjoissa/elokuvissa pahishahmoista, jotenkin automaattisesti omaksun sen hyvisnäkökulman, vaikken varsinaisesti koe oikeasti olevani edes mikään korkeamoraalinen "hyvis". Sitten ihan yllätyn, että joku pahishahmo voi olla jonkun lempihahmo. Game of Thronesissa on minusta mahtavaa se, että pahishahmotkin on kuvattu niin monipuolisesti, että osaan tykätä niistäkin, vaikken nyt ehkä ihmisinä, mutta kiehtovina hahmoina. Tai varsinaisestihan sarjassa ei ole tehty edes selvää jakoa hyvisten ja pahisten välille. Tietty jotkut pahispahikset niin kuin Ramsay on vaan yksinkertaisen kamalia, mutta esimerkiksi juuri Pikkusormi on pikemminkin kiinnostava. Samoin Jaimesta olen oppinut tykkäämään kovasti, vaikka se alkujaksoissa järkyttikin tietysti pahasti. Jaimestahan nyt onkin oikeastaan tehty jo hyvishahmoa, vaikka tykkään kyllä siitä sen pahispuolesta enemmän... Minusta sen rakkaus Cerseitä kohtaan on vain niin kiehtovaa. Cerseitäkin pidin aluksi aivan täysin kamalana hahmona, mutta nykyään sekin on minusta enemmän kiinnostava kuin kamala. Sen sijaan esim. Jon ja Sansa on vähän liiankin hyviksiä ollakseen kiinnostavia. Ehkä tässä vielä päästään näkemään Sansankin pahispuolta, ainakin vihollisilleen...

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #51 : 24.07.2017 17:54:13 »
Ja vihdoin tuli toinen jakso♥

Spoiler: näytä
Minusta tämä on kamalaa, miten rytinällä Danyn asema ja suunnitelma romuttui. Euron sitten tosiaan tuo mehevän lahjan Cerseille, koska tuhosi Danyn laivaston ja nappasi sen lisäksi Ellarian ja Yaran. Jos näistä toinen nyt paljastaa vielä suunnitelman tuhota Castarynkallion miehitys niin eihän Danyn suunnitelmasta tule yhtään mitään. Kaikenlisäksi ilman Dornea ja Rautalaivastoa Danyllä ei ole toivoakaan piirittää Kuninkaansatamaa, joten Danysta on kirjaimellisesti poltettava Kuninkaansatama.

Ja sitä nimenomaan haluttiin välttää, joten kyllä siitä suora sota nyt tulee joka tapauksessa, mikä vaikuttaa sitten kansan suhtautumista Danyyn. Jon sentään lähti tapaamaan Danya, mutta Jon ei tule taistelemaan Etelässä, kun sen sota on Pohjoisessa.
 Danyn asemaan vaikuttaa tavallaan ehkä jopa Jonia suuremmin se, mitä Randyll Tarly valitsee, että onko Tyrellien vasallit sitten sillä puolella vai ei. Toivon todella, että on, koska muuten Cersein tilanne paranee entistä enemmän ja se parani jo tässä jaksossa huomattavasti. Ihan hirveää, jos Cersei tulee voittamaan, vaikka se tuntuu edelleen aika epätodennäköiselle. Sen jousikoneen olemassaolo kyllä pelottaa kaikkein eniten. Nyt on tapettu jo hurjasusia, mikä sattuu sieluun, mutta auta armias kuinka sydämeni itkee verta, jos lohikäärmeitä kuolee.

Hurjasusista kuitenkin puheen ollen musta on hyvä, että Nymeria ei lähtenyt Aryan kanssa pohjoiseen. Toivon, että Nymeria ja Arya tapaa vielä toistamiseen ja Nymerialla on oma osuutensa sarjassa, mutta jos se olisi suoraan lähtenyt Aryan mukaan se olisi mielestäni taistellut suden luonnetta vastaan. Arya on muuttunut, Arya hylkäsi sen (vaikkakin hyvästä syystä, mutta eihän Nymeria sitä voi ymmärtää). Aaveen poissaolo kyllä harmittaa, mutta ilmeisesti kyse on ihan kustannussyistä, kun hurjasudet on kalliita saada mukaan.

Se, että Sansa jäi Talvivaaraan on kanssa mielenkiintoinen juttu. Arvelin jossain vaiheessa, että Jonin ja Sansan tiet tulevat eroamaan ja jopa pohjoinen hajoamaan, koska erilaiset tavat hallita, mutta saa nähdä. Ainakin Sansa hyväksyi sen lopulta,
 että Jon lähtee Lohikäärmekivelle. Sansa haluaisi käydä sotaa Cerseitä vastaan ja Jon puolestaan Muurilla, että näiden välirikko olisi hyvinkin mahdollinen. Mutta saa nyt nähdä, miten käypi.

Mitä taas Jorahiin tulee niin olin oikeassa sen suhteen, että Jorah ei ollut sellissä vaan jonkunlaisessa karanteenissa. Mielenkiintoista, että Sam löysi parannuskeinon. Uskon, että sekä Jorah että Sam selviävät operaatiosta täysin, joten Jora pääsee takaisin Danyn luokse ja Sam varmasti etenee huimasti opinnoissaan. Se teki kyllä kielletyn asian, mutta onnistuessaan se on poikkeuksellisen taitava ja varmasti se tullaan huomaamaan Kastellissa, joten en usko, että sitä lähetetään takaisin Muurille.
 Sen sijaan juonen kannalta voisi kuvitella, että Sam pääsee luvan kanssa tutkimaan lisää kulkijoista ja en tiedä, ehkä pääsee takomaan ensimmäisen osan ketjuunsa, kun onnistuu ennennäkemättömässä parannusjutussa. Juonen kannalta siinä ei olisi mitään logiikkaa, että kumpikaan kuolisi, koska Sam kuitenkin kerkesi lähettää kirjeen Jonille ja Jorahin kuolemaan nyt valmistautuduttiin enivei. Molemmista on jotain hyötyä juonelle vain hengissä.

Euronin ja Cersein liitosta haluan kyllä tietää enemmän. Kuten aiemmin sanoin lahja on merkittävä, mutta koko Cersein hahmoa vastaan sotisi tarjoutua avioliittosopimukseen, jonka Euron haluaa. Cersei kuitenkin tarvitsee palavasti Euronia, mutta en jaksa uskoa, että Cersei naisi sen takia Euronin. En vaan yksinkertaisesti voi uskoa sitä. Cersei on niin uutta avioliittoa vastaan,
 eikä vaikuttanut alunperinkään sille, että aikoisi suostua ehtoihin, joten saa nähdä. Euron saisi kyllä minun puolestani kuolla nopeasti ja kivuliaasti. :D

Toivoisin myös, että Theon kuolisi. Se, että se luovutti kesken taistelun käänsi koko taistelun suunnan. Se, että Euron sai Yaran kiinni nosti Theonin oikeastaan "johtajan asemaan" ja taistelu oli täysin hävitty, kun Theon luovutti. Ei sillä, se oli muutenkin aika hävitty, mutta jos Theon olisi puolustanut Yaraa niin varmaan sotilaillakin olisi ollut enemmän taistelutahtoa. Eniten kuitenkin ärsyttää se, että Theon jää aivan varmasti henkiin. Epäilen, että jokin laivastosta säilynyt laiva poimii Theonin ja ne suuntaavat sitten takaisin Lohikäärmekivelle. Theonista vain ei ole enää yhtään mitään hyötyä, eikä Danylla ole ketään johtamaan rautalaivastoa, jos siitä nyt laiva tai pari selvisikin, ellei Theon jotenkin yks kaks kehity hahmona sen vertaa, että se ottaisi paikkansa mille kuuluukin. Tuosta pelkuruudesta päätellen sitä ei tosin tule tapahtumaan mitenkään. Sitä paitsi Yaran sotilaatkin näkivat, miten Theon luovutti, joten ei sitä kukaan seuraisi, vaikka joitain olisi selvinnytkin.

Mitä taas tulee Dorneen niin ilman Ellariaa ja hietakyitä siellä ei ole enää ketään hallitsemassa, joten Danyltä jää Dornen tuki kokonaan saamatta. Ihan älytöntä, miten Dorne on ylipäätään ohitettu sarjasta ja nyt se jää tavallaan pois, kun sillä ei ole hallitsijaa. Ellei sitten tule jotain uutta hahmoa, joka sitten nousee Danyn rinnalle Dornen kanssa, mutta epäilen aika vahvasti.
 Ellarian selviäminen kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä, jos se kuljetetaan Kuninkaansatamaan.

Yllättävän nopeasti on kyllä edennyt tuo. Luulin, että Dany olisi suunnitellut pidempään, mutta toisessa jaksossa aloitettiin jo suunnitelmien täyttöönpano, jotka tosin kariutuivat. Jaksomäärä vaikuttaa kyllä selkeästi nopeuteen, miten asiat etenevät.
 Minua muuten ärsyttää, ettei Dany luottanut neuvostoonsa vaan puhui suunnitelmasta ainoastaan Tyrionin kanssa (vaikka suunnitelma olisikin ollut hyvä ellei Euron olisi päässyt yllättämään). Kaikista eniten vaivaa se, että dothrakit on ohitettu kokonaan. Danyn veriratsastajista ei ole tietoakaan, eikä neuvonpidossa ollut yhtäkään dothrakia. Kaikki lähti liikkeelle siitä,
 että Danysta tuli khaleesi ja se sai khalasarin seuraamaan itseään ja sitten Tahrattomat puolelleen. Harmaa mato on kyllä saanut huomiota, mutta dothrakit on unohdettu kokonaan. Kaiken lisäksi Dany sai kaikki khalasarit puolelleen, joten vielä typerämpää,
 että ne jätetään noin sivuun ihan niin kuin ne vain odottaisi, että Dany antaa käskyjä ja olisivat kaikki vaan rivisotilaita, vaikka ne on kokonainen kansa ja vielä huomattavasti erilaisempia kuin vaikkapa westerolilaiset tai ketkään edes vapaakaupungeista tai muualta. Tykkäsin dothrakeista, vaadin niille ruutuaikaa. :< Toivottavasti nyt ainakin valloittavat sen Castarynkallion ja päästäisiin niitä näkemään.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #52 : 24.07.2017 19:28:28 »
Minäkin tulen keskustelemaan 7x2 jaksosta
Spoiler: näytä
Mullekin tuli vähän yllätyksenä, että noin vain Danyn suunnitelmat kariutuvat heti alkuunsa, vaikka ilmeisesti tässä on just se idea, että Danylle ei jää muita vaihtoehtoja kuin hyökätä kunnolla kaikilla voimillaan saadakseen valtaistuimen eikä vaan odotella ympärillä, että King's Landingistä loppuu ruuat. Täytyy kyllä sanoa että visuaalisestihan alun kohtaus missä ne Euronin laivat tuli oli tosi vaikuttava :D Euron itse on vastenmielinen hahmo, en tykkää :/ Vaikka tosiaan aikamoisen lahjan Euron hankki Cerseille, en jotenkin usko (no ainakaan toivo) että Cersei suostuisi avioimaan Euronin, koska kuten Odo sanoit, se ei vain ole Cerseimäistä. Jos niin tulee tapahtumaan se kyllä viestii siitä, että Cersei on melkoisen epätoivoinen kun alistuu näin.

Niinpä, lohikäärmeitä ei saa tappaa :< oikeastaan mun täytyy myöntää, että sarjan näkökulma lohikäärmeisiin on vähän toiveekkaampi kuin kirjan, koska kirjoissahan (luin just vikan kirjan niin ainakin siinä) tuli esiin, että niitä on tosiaan ihan mahdoton hallita, kun taas mitä edellisen kauden lopussa näytettiin Danyhan oli ihan taitavasti ohjaamassa lohikäärmeitä kuin hevosia ja tälläkin kaudella on nähty että ne tulee kiltisti mukana eikä tapa Danyn ihmisiä. Tavallaan ymmärrän että juonellisesti on tärkeää, että ne lohikäärmeet on Danyn puolella hallittavissa, koska muutenhan sillä ei olis mitään mahiksia, mutta kirjan lähestymistapa tuntui realistisemmalta, kun vaikka lohikäärmeet taruolentoja ovatkin eikä ole varma minkälaisia ne otukset oikeasti olisivat, en usko että ne on mitään koiria, jotka oppii ja noudattaa käskyjä.

Heh, tykkäsin Jonin ja Littlefingerin keskustelusta ja suojelevaisesta isoveli-Jonista :) Kuten Littlefinger mainitsi, nämä hahmot eivät ole kunnolla jutelleetkaan, wonder why ::) . Mietin vaan mitäköhän Littlefinger mahtaa puuhailla nyt kun Jon matkaa etelään, varmasti alkaa heti puonomaan juoniaan Sansan käännyttämiseksi. Toivotaan nyt vaan että Sansa pitää päänsä ja että Arya pääsee paikalle! Olin ihan <3<3<3 kun Arya sai selville että Winterfell onkin Jonin ja Sansan hallussa ja sinne voi mennä! Hyvä että Aryalla sentään oli sen verran inhimillisyyttä jäljellä, että perhe on tärkeämpi kuin kosto. (Tavallaan pelkään että nyt kirjoittajat kuitenkin on pikku paskiaisia ja tekee jotain tuhotakseen Winterfellin just kun Arya saapuu sinne ja hän joutuu taas pettymään :< )

Mitä Theoniin tulee, mä tavallaan ymmärrän mistä se sen loikkaus veteen johtui, näytti aikalailla nimittäin ptsd jutuilta. Siinähän näytettiin Theonin ilme kun joku repi joltain hampaita irti ja ainakin kirjassa Ramsey repi Theonilta suurimman osan hampaista pois, että ehkä Theon ajatteli jos se jotain tekisi niin jäisi varmasti kiinni ja sitä alettaisiin kiduttamaan taas tai sitten vaan se oli liikaa sen hermoille. No, eihän Theon ikinä ole ollut mistään rohkeimmasta päästä ja oikeastaan ihmettelen miten se on selvinnyt näin kauan.
Mietin kyllä mitä juonellista merkitystä Theonilla enää on, että miksi sitä ei vaan tapeta? Tuntuu vaan jotenkin epäuskottavalta, että Theon nyt löytäisi sisäisen rohkeutensa kun Yara on vangittu ja nousisi rautasaarten johtajaksi Yaran tilalle.

En ole ikinä ollut kovinkaan kiinnostunut Dornesta. Tykkäsin kyllä Oberynistä jonkin verran, mutta siihen se sitten jäikin. Onko Dornessä edes ketään jäljellä hallitsijasuvusta joka on näytetty sarjassa? Koska tuntuu tyhmältä, että tulisi nyt joku uusi hahmo vain sen takia, että kaikki muut on tapettu :D Quentyn Martell ainakin esiintyi kirjassa ja ehdotti Danylle avioliittoa, että ehkäpä tämä tulee ehdottamaan sen tässä vaiheessa Danylle vastalahjana Dornen armeijasta. Mutta joo, joka tapauksessa huonompi juttu Danyn kannalta.

Nyt kun Odo mainitsit, on tosiaan outoa että dothrakit on ohitettu tolleen :O toivottavasti heistä nähdään nyt jotakin, koska mietityttää, että miten nämä ovat sopeutuneet Westerosiin ja mitäköhän näille käy sitten jos Dany saa valtaistuimen? Minne nämä menevät? Jäikö sinne Essossiin edes ketään :D Tuntuu, että puoli mantereesta on seurannut Danya Westerosiin. (no ei nyt ihan mutta)


7x3 trailerispoilereita
Spoiler: näytä
Elikkä seuraavan jakson trailerin mukaan Jon ja Dany vihdoin tapais!!! Tätä on odotettu! Mutta aika hämmentävää miten nopeasti Jon sinne sitten ilmestyi yhtäkkiä, luulis että moisessa matkassa menis joku pari kuukautta kun Robertilta ja kumppaneilta meni ykköskaudella kuukausi (jos oikein muistan) matkata Kuninkaansatamasta Winterfelliin ja nyt matka on varmaan 2x pitempi


Hei muutes menin ihan sekasin, mitä Bronnille kävi viime kaudella? Sitä ei ole näytetty ollenkaan, menikö se nyt jonkun rikkaan leidin kanssa naimisiin vai mitä? Ei se mun mielestä kuollut?

Never underestimate the power of fanfiction

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #53 : 25.07.2017 14:33:50 »

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #54 : 25.07.2017 14:45:48 »
S7 E2 fiilikset jaksosta


Saatoin nauraa ääneen. :D

Spoiler: näytä
Tuo Theonin pakeneminen ärsytti kyllä suuresti ja otti sieluun, kun Yara oli luottanut siihen ja kutsui hetki sitten suojelijakseen ja siitäpä sitten. Olisin toivonut että Theon olisi kuollut, kun ei tuosta Löyhkänä ole mitään hyötyä, mutta näköjään sarja tahtoo pitää Theonin hengissä, tiedä sitten miksi. Toivoisin ennemminkin, että Yara selviäisi hengissä, mutta taitaa olla turha toivo, kun se kiikutetaan Kuninkaansatamaan.


Samalla kysymys, mitä ihmiset ajattelisivat jos tämä yhdistettäisiin kirjojen kanssa samaan? Itse kyllä toivoisin, että kirjoista laitettaisiin (kaikista) spoilerit, kun ihmiset lukevat eri tahtiin tai saattavat vasta olla aloittamassa, mutta huomioikaa se, ettei Finin säännöt vaadi spoilereita niistä, kun kaikkien julkaisusta on jo aikaa.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #55 : 25.07.2017 15:14:44 »
S7 E2 fiilikset jaksosta


Heheh tuo on aika hyvä. Tuli mieleen olen nähnyt samallaisen kuvan jossain, missä Theonin tilalla on spagettilautanen... joo ajattelin vain mainita.

Samalla kysymys, mitä ihmiset ajattelisivat jos tämä yhdistettäisiin kirjojen kanssa samaan? Itse kyllä toivoisin, että kirjoista laitettaisiin (kaikista) spoilerit, kun ihmiset lukevat eri tahtiin tai saattavat vasta olla aloittamassa, mutta huomioikaa se, ettei Finin säännöt vaadi spoilereita niistä, kun kaikkien julkaisusta on jo aikaa.

Hyvä kysymys, koska tavallaan olisi kiva keskustella kirjoistakin (ehkä tämä tulee enemmän ajankohtaiseksi jos jossain vaiheessa oikeasti ilmesyisi uusi kirja) mutta en usko, että jos perustettaisiin kirjasarjalle oma topa sinne tulisi tarpeeksi keskustelua (tai mistäs sitä tietää). Kannatan sitä, että jos haluaapi täällä keskustella kirjasta(kirjoista, niin saisi mutta voisi mainita selvästi että keskustelen nyt kirjasta/kirjoista. Vaikka toisaalta kun olen itse lukenut kirjat niin haluan aina välillä vertailla sarjaa ja kirjoja ja tosiaan se on vähän hankalaa jollekulle joka ei ole lukenut kirjoja eikä halua spoilaantua. Mutta koska spoileri tagin alle ei voi laittaa toista spoileria niin se menee aikamoiseksi säädöksi jos jokaisesta maininnasta kirjaan pitäisi erikseen laittaa oma spoileri.

Never underestimate the power of fanfiction

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 381
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #56 : 25.07.2017 16:25:12 »
Theonista, S7E2 -spoileri!

Spoiler: näytä
Minusta Theonin päätös hypätä veteen oli about harvoja uskottavia asioita mitä tässä sarjassa tapahtuu :D Tai siis, Theonilla tuskin olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta pärjätä Euronille. Toki ois ollut urheaa yms. yrittää silti, mutta Theon on ylipäänsä ollut hahmo joka on välillä ollut peloissaan ja mokaillut pahastikin ja on kuitenkin nykyisellään varmasti edelleen tosi palasina sekä henkisesti että fyysisesti. GoT:ssa suurin osa hahmoista tuntuu kuitenkin olevan ihan tajuttoman rohkeita tarpeen vaatiessa, niin että minusta on aika samaistuttavaa vaihtelua että joku joskus jänistää mahdottomasta ja ihan tajuttoman pelottavasta tilanteesta. Ja olen optimistinen että Theonille vielä kirjoitettaisiin jonkinlaista merkitystä juoneen.
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #57 : 03.08.2017 11:13:55 »
Armoton avautuminen seiskakauden kolmannesta jaksosta.

Spoiler: näytä
Siis oikeasti, tämä jakso oli varmaan koko sarjan huonoin. Kaikki tähän asti rakennettu tuntui murenevan kerralla ja aiemmin niin tarkkaan harkitun sarjan logiikka vedettiin vessanpytystä alas.

1) Missä oli Tyrellien armeija? Silloin, kun käytiin sotaa Stannisia vastaan oli merkittävä tekijä, että Tyrelleillä oli suuri armeija aj nyt sitä ei sitten ollut olevinaan ollenkaan puolustamassa Suurtarhaa, jonka piti olla vahva linnoitus. Se kaatui päivässä ja Olenna sanoikin jotain sen suuntaista, ettei taistelu ole heidän vahvuutensa?? Vaurauden lisäksi nimenomaan armeija oli yksi tärkeimmistä asioista, kun tehtiin naimakauppoja Margaeryn ja Joffreyn välille, sekä sen jälkeen Tommenin kanssa.

2) Kaiken lisäksi Margaerya rakastanut kansa hurrasi Cerseille, kun tämä sai Euronin ansiosta voiton. Kyllähän Cersei puhui,
 että Danyllä on joukossaan Tahrattomia ja dothrakeja, mutta silti kaikki ne aiemmat puheet insestistä, se häpeäkävely ja kaikki muu sai kansan vihaamaan sitä ja nyt sitten olevinaan se on hyvä kuningatar kansan mielestä? Ja se lienee aika selvää, että Cerseillä oli tekemistä septin räjähtämisen kanssa, koska se sattui olemaan juuri ainut selvinnyt henkilö joka ei mennyt omaan oikeudenkäyntiinsä.

3) Kolmanneksi, mistä Lannistereilla olevinaan riittää sotilaita? Ei niitä kasva kuin sieniä sateella ja aiemmilla kausilla on tullut selväksi ,että useat sodat, mm. Starkeja ja Stannisia vastaan on verottaneet heidän omia sotilaitaan. Nyt niitä tulee, kun sieniä sateella, vaikka jo tällä kaudella Jaime sanoi Cerseille, että se tarvitsee liittolaisia, ettei omat joukot riitä. Nyt olevinaan pelkästään Euronin avulla (joka hassusti muuten kerkeää joka paikkaan, miten??) voitti Danyn rautalaivaston ja sen lisäksi tuhosi Tahrattomilla olleet laivat eri puolella Westerosia.

Kaikenlisäksi, kun mietitään niin Dornen kuvio jää vähän hämäräksi olevinaan. Nyt Dornella ei ole hallitsijaa, joten jäikö Danyltä nyt olevinaan dornelaiset kokonaan pois joukostaan, koska Ellaria ja yksi tyttäristä vangittiin? Luulisi, että erityisesti nyt Dorne olisi Danyn puolella, kun heidän johtajansa napattiin Cersein toimesta, samoin tytär ja loput Hietakyyt surmattiin. Dorne, joka oli raivoissaan ensin Elian kohtalosta ja sen jälkeen Oberynin luulisi nyt olevan entistä enemmän raivoissaan Lannistereille.

Muutenkin tuntuu vähän hämärälle, että Danyn liittolaiset kukistui kerralla, lukuunottamatta dothrakeja ja Tahrattomia,
 mutta kuten Jaime sanoi Tahrattomien pitäisi matkata maitse Westerosin halki, mikä tietysti verottaa joukkoja ellei jopa kokonaan ellei ihme tule tapahtumaan. Tällä ehkä pedattiin sitä, että nyt Dany tarvitsee Jonia, vaikka jakson alussa vannottikin,
 ettei tarvitse ollenkaan Pohjoista.

Kaikenlisäksi mietin, miten Cerseillä olevinaan järki riitti tyhjentää Castarynkallio, mutta kai tässä oleteaan, että Jaime on sitä neuvonut, jolla on sotakokemusta ja kuten se puhuikin niin oli ottanut oppia Robbin voittoputkesta. Mutta silti. Cerseillä on suunnitelma lohikäärmeidenkin varalle ja alleviivataan nyt ihan huolella sitä, että Cersei on ylivoimainen. Liian ylivoimainen,
 koska sillä ei pitäisi edes olla juurikaan armeijaa jälellä ja sehän Jaimen koko pointti oli kauden alussa, että niitä liittolaisia tarvittaisiin.

Tässä jaksossa kuitenkin pidin Danyn ja Jonin tapaamisesta, niillä on selvästi samoja mielipiteitä, mitkä tulivat ilmi ja sopiikin kuvioon, mutta heidän sotansa on edelleen vastakkaisissa suunnissa ja pitäisi tapahtua ihme, että Jon päättäisi marssia Kuninkaansatamaan ja kaikenlisäksi siihen menisi oikeasti kauan aikaa, jos ne pohjoisesta sinne marssisivat, kun ottaa huomioon senkin, että Jonin pitäisi itsekin ensin matkata takaisin pohjoiseen ja niidenkin joukot on Robbin jälkeen vähäiset, jos ei lasketa villiarmeijaa. Mutta Jon ja Dany oli tosiaan kiva, samoin Tyrionin ja Jonin kohtaaminen.

Hyvistä kohtaamisista on mainittava myös Jaimen ja Olennan kohtaaminen, sekä se miten Jaime oli saanut Cersein valitsemaan kivuttomamman keinon Olennan tappamiseksi, joten saa nähdä, mitä mieltä Jaime on Ellarian kohtalosta. Tietysti se murhasi Myrcellan, joka kuoli Jaimen käsivarsille, että tiedä siitä pitääkö Jaime sitä oikeutettuna vaikka onkin alkanut kasvaa hyvisleiriin.
 Tuossa kohtaamisessa parasta oli kuitenkin se, että Olenna paljasti murhanneensa Joffreyn, mikä todistaa Jaimelle Tyrionin syyttömyyden, jonka toivon vaikuttavan siihen, miten Jaime toimii ja missä valossa tämä näkee Cersein, joka lupasi ties mitä siitä,
 että joku kiikuttaa sille Tyrionin pään.

Ja olihan jakso sinänsä hienon näköinen, mutta potenttiaaliset taistelut oli vaan sutaistu, eikä Suurtarhalla olevinaan ollut mitään mahdollisuuksia vahvasta linnakkeestaan huolimatta Lannistereiden loputonta armeijaa vastaan. Ihmettelen myös sitä, miten Randyll Tarly lopulta yhden keskustelun perusteella päättyikin sitten Lannisterien puolelle (ja mukanaan Tyrellien vasalleja),
 kun mies on tunnettu juuri kunniallisuudestaan ja muusta. Tiedä sitten, mikä sen pään käänti ja toivon, että se tulee selviämään kun nyt sekin ohitetettiin aika nopeasti. Tarly on taistellut Tyrellien puolella myös silloin, kun ne kannatti Renlyä, joten miksi sitten kannattaa Cerseitä, mikä on selkeästi huono hallitsija, vaikka nyt vaikuttaakin sille, että sillä on menestystä rintamalla.

Toivoisin myös, että Euron pettää Cersein. Se toi Cerseille hyvin merkityksellisen lahjan ja haluaa, että pääsee tämän kuninkaaksi,
 mutta Cersei viittoi taas kintaalla lahjankin jälkeen ja lupailee, että sitten sodan jälkeen. En jotenkin pidä uskottavana, että Euron suostuisi tuollaisiin lupauksiin kun on ensin voittanut Cersein sodan, mutta näköjään Euron on ihan vietävissä, kun kerran lupaillaan jotain. Euron kuitenkin kohotti itsensä Rautasaarten kuninkaaksi ja nyt sekin kuvio on oikeastaan unohtunut (vaikka nyt kun mietin, en muista onko Euron polvistunut muuten kertaakaan Cerseille vai vitsaillut vaan kahdesta toimivasta kädestä).

Lohikäärmeitä oli myös hauska nähdä vilaukselta ja spekulaatiothan miettii, että aistiiko lohikäärmeet sen, että Jon on Targaryen,
 kun juuri kun Jon sanoo ettei ole Stark yksi lohikäärmeistä lentää juuri sen pään yli, mutta en tiedä sitten onko tuo fanien liiallista innokkuutta vai voiko sillä oikeasti olla pointti. Näistä taikaotuksista muuten myös puheenollen, toivon suuresti,
 että Nymeria ei jäänyt vain maininnaksi fanien mieliksi. Haluaisin, että sillä on oma roolinsa tässä kaikessa.

Ja oli mulla muuten vielä hyvää sanottavaa jaksosta. Pidän Sansan ja Pikkusormen väleistä ja näiden kohtauksista. Branista taas on tullut ihan hämärä ja se vastailee ihan kummia. Ensin Muurilla, että "sinä olit siellä ja täällä", kun piti todistaa olevansa Bran ja sitten Sansalle höpisee siitä, miten kaunis se oli sinä iltana, milloin Ramsay raiskasi sen. :D Voi Bran, sinua pidetään kohta ihan sekopäänä.

Mulla oli vielä joku pointti jostain, mutta en muista enää oikeasti yhtään, että mistä. Jotenkin se saattoi liittyä tähän valitukseeni siitä, mikä jaksossa mätti, mutta se ajatus pääsi karkaamaan ja isoimmat pointit on varmastikin tulleet jo esille.

Mitä henkiinjääneistä tulee mieleen on se, että aiemmin oli hyvä pointti tuosta Theonin pakenemisen realistisuudesta. Saa nähdä mitä Theonille keksitään, mutta jos siitä nyt jotenkin Löyhkän sijaan tuleekin Rautasaarten oikea lordi plaaplaa ja se saa rautalaivaston puolelleen tai muuta vastaavaa niin itken verta. :D Mutta Jorahin selviäminen oli hyvä, vaikka olisin halunnut Jorahin ja Samin puhuvan Jonistakin, kun niillä nyt oli aikaa rupatella ja Jorah henkensä velkaa Samille. Ja Sam tiesi, että Jorah on menossa lohikäärmekivelle sekä sen, että siellä on läjäpäin lohikäärmelasia, joten olisihan siinä ollut haasteltavaa. Sam ei voinut tietää, että Tyrion suostuttelee Danyn lahjoittamaan lohikäärmelasin Jonille, joten Jorah olisi voinut puhua sen antamisen puolesta, jos Sam olisi tajunnut mainita jotain siihen suuntaan. Onhan Jorah kiitollisuuden velassa Samille, mutta ehkä se tulee vielä jotenkin esille, ainakin toivottavasti.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Tuittu

  • ***
  • Viestejä: 412
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #58 : 03.08.2017 12:05:00 »
Nyt päästiin aloittamaan kausi ja on kaikki kolme jaksoa katsottu.

Spoiler: näytä

Ensinnäkin minulle tärkeimpänä Jaime/Cersei, jes! Kävi niin kuin toivoin, eli että Jaime on Cersein puolella edelleen. Kiva katsella tätä sarjaa nyt ihan sydämet silmissä :D Ihana katsoa, kun Euron yrittää kosiskella Cerseitä ja Jaime pelkää, että Cersei suostuu, mutta onneksi Cersei ei Euronista välitä. Ja miten tyytyväiseltä Jaime näytti, kun Cersei sanoi, ettei tarvitse salailla enää. Ja ei taatusti Jaime ole eri mieltä Ellarian kohtalosta, kun tietää mitä se teki Myrcellalle. Jaime selvästi katui sitäkin, että Olenna sai kivuttoman kuoleman, kun kuuli että se oli tappanut Joffreyn.

Kauden alussa vaikutti siltä, että Daenerys on liiankin ylivoimainen, joten minusta ihan kiva, että tilannetta tasapainotettiin näin paljon. Vaikka lieneekin selvää, että Lannisterit lopulta häviää, niin parempi ettei se mene liian helpolla. Muutenkin hyvä, että hahmot vähenee, niin tilanne alkaa selkeytyä. En muista yhtään, minkäkokoiset joukot kenelläkin piti olla, joten en osaa siitä sanoa, oliko tuo sitten uskottavaa. Näytettiinkö siinä, että Randyll Tarly olisi kääntynyt Lannisterien puolelle? Jos on kääntynyt, niin sehän selittää sitten sitä, miksi Tyrelleilla ei ollut tarpeeksi puolustusta, mutta toisaalta sitten se jää auki, että miksi kääntyi. Jos taas ei kääntynyt, niin ehkä ne joukot vaan oli jossain muualla? Eihän ne tienneet, että Lannisterit on tulossa sinne? Ja luulen, että Jaime tosiaan on ne sotasuunnitelmat tehnyt eikä Cersei, siihen malliinhan se Olennallekin puhui niistä suunnitelmista.

Ja kansan suosio Cerseille sitten... Cerseihän itsekin sanoi (vai kuka se oli) että ne nyt hurraa kenelle tahansa. Sitä paitsi eihän kaikki kansalaiset oikeasti ole samaa mieltä, niin riittää kannattajia eri kuningattarillekin.

Theonista sitten, minusta pakeneminen oli ainoa järkevä ratkaisu. Eihän se olisi mitenkään voittanut Euronia ja saanut Yaraa. Sillähän se on säilynytkin hengissä, kun ei väkisin mene tapattamaan itseään. En kyllä tiedä, mitä sille nyt jatkossa sitten tapahtuu.

Jonin ja Daeneryksen tapaaminen oli tietty kiva, ne alkoi vähän jo löytää yhteistä säveltäkin. Nyt kun Daeneryksen suunnitelmat Cersein voittamiseksikin on mennyt pieleen, Daenerys voisi kyllä suunnata pohjoiseen Jonin kanssa. En vaan tiedä mikä sen saisi siihen suostumaan. Jos Sam olisi jutellut Jorahille enemmän, Jorah olisi ehkä voinut suostutella Daeneryksen.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Game of Thrones
« Vastaus #59 : 03.08.2017 16:27:48 »
Spoiler: näytä
Tarly ratsasti Jaimen rinnalla, kun ne oli menossa vallottamaan Suurtarhaa. Mutta siis Tyrelleillä pitäisi itselläänkin olla paljon miehiä, eikä vain vasallien kautta vaikka tämä Tarlyn puolen valitseminen tosiaan tasapainoittikin tilannetta jonkun verran.
 
Mitä taas tulee Danyn matkaamiseen pohjoiseen... Pidän sitä aika epätodennäköisenä, Danyn sota on etelässä ja Kuninkaansatamassa, enkä usko että sen päätä saadaan sen suhteen käännettyä. Ensin pitäisi voittaa Rautavaltaistuin ennen kuin apua liikenee pohjoiseen ja siihen Dany taas tarvitsee Jonin apua. Toisaalta Joninkaan joukot eivät ole kovin mittavat, kun suurin osa on villejä ja en tiedä, lähtisikö ne sotimaan etelään, kun ovat kaikista eniten kohdanneet kulkijoita.

Luulisin, että Kuninkaansatamassa tapahtuu jotain kamalaa, että Jon suuntaa sinne. Ensin mietin, voisiko Arya jäädä Cersein vangiksi, mutta sekin on suuntaamassa nyt pohjoiseen, joten se on aika epätodennäköistä. Tiedä sitten tuleeko vaikuttamaan se,
 että Jon on Targaryen, mutta tiedä siitä sitten. Saa tosin nähdä, miten Dany suhtautuu siihen, kun jos Rhaegar ja Lyanna menivät naimisiin salaa, niin Jon on laillinen kuningas, eikä Dany kuningatar. Jon tuskin kuitenkaan haluaa Rautavaltaistuinta, että nämä voisivat hallita rinnakkain, toinen etelää ja toinen pohjoista, Jon edelleen kuninkaana.

Mutta siihenkin tarvitaan taas se, että Jon matkaa takaisin Talvivaaraan ja tapaa Branin ja sen lisäksi pitäisi vielä todistaa Danylle, että se pitää paikkaansa. :D Vähän alkaa jännittää tämä jaksojen vähyys, varmaan sekin selittää sen, miksi taistelut vaan rykäistään parissa minuutissa pois alta ihan niinkuin Cerseille ei olisi mitään vastusta Danyn joukoista, joiden pitäisi olla huomattavat, mutta nyt ne on lakaistu maton alle. Tuohan se jännitystä, kun Cersei näyttää voitokkaalta, mutta silti minua kyllä tympii nämä yksinkertaisesti liian helpot voitot.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”