Kirjoittaja Aihe: 10 kertaa, jolloin Lucius suuttui Dracolle ilman syytä // ficlet-sarja, K-11, // 4/10  (Luettu 3205 kertaa)

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
Ficin nimi: 10 kertaa, jolloin Lucius suuttui Dracolle ilman syytä
Kirjoittaja: repa
Beta: Lyra
Genre: draama
Ikäraja: K-11
Summary: Ficlet-sarja niistä kymmenestä kerrasta, jolloin Lucius suuttui Dracolle täysin ilman syytä. Huomautan, että lähestyn jälleen Luciusta narsisti-näkökulmasta, jonka kautta nämä kimpaantumiset tuleva paremmin selitetyiksi. Vaikka moni kohta kuulostanee äkkiseltään epäuskottavalta, voin vannoa, että olen miettinyt jokaisen kohdan mahdollisimman realistisen kautta ja päätynyt siihen, että jokainen suuttuminen ja siihen johtaneet syyt sekä syyttelyt ovat narsistille täysin mahdollisia, ellei jopa  todennäköisiä.

Vastuunvapaus: Olen hyvin harmissani joutuessani toteamaan, etten omista Harry Potter -maailmaa enkä hahmoja. Joudun tyytymään vain viattomaan leikittelyyn, josta en hyödy taloudellisesti lainkaan. Henkistä tyydytystä myönnän saavani, mutta kaikki kunnia (ja allekirjoitaneelta suuren suuri kiitos) menee Rowling-tädille, joka mahdollistaa uuden harrastukseni.

A/N: Lucius-linja jatkuu ja toivottavasti ette pian kyllästy siihen, miten toistuvasti annan näppäimistöni laulaa kyseisestä rikkaasta hyypiöstä. Hän on aivan uskomattoman inspiroiva hahmo, joka ruokkii mielikuvitustani anabolisilla steroideilla. Anteeksi. Tämä sarja on toisen betani Zarrocin ehdotuksen toteuttamista, sillä hän keksi, että voisin harjoitella tiivistämistä kokeilemalla raapale- tai ficletsarjaa. No minähän tartuin ideaan ja tässä sitä taas ollaan. Luciusta ficlet-muodossa. Olen edelleen jaarittelussa mestari, mutta toivottavasti opin tämän sarjan myötä myös karsimaan turhia löpinöitä ja sanojen ylikulutusta. Odotan itse suurella mielenkiinnolla, miten mahdan selvitä projektistani. (p.s. Mä lupaan, että saatte vielä joku kiva ja nätti päivä jotain muutakin kuin Luciusta...)


____________


Ficin nimi: Hymy (ficletsarjaa: 10 kertaa, jolloin Lucius suuttui Dracolle ilman syytä)
Kirjoittaja: repa
Beta: Lyra

Genre: draama
Ikäraja: S

Sanamäärä: 428



A/N: Tämän osan suunnitteluun ei mennyt kauaa. Kirjoittaessa veivasin sanamäärän kanssa melkoisen tovin, mutta lopulta sain tämän tähän muotoon. Kiitän suuresti ihanaa betaani Lyraa, joka korjasi muutamia tökkiviä kohtia ja myös rohkaisi mua niin, että uskallan ensimmäisen osan julkaista. On ihanaa, kun on kallisarvoisen upeita betoja peräti useampia! Tiivistys on mulle hankalaa, mutta sain kuin sainkin tämän reippaasti alle 500 sanan. Jee! Pidemmittä puheitta päästän teidät lueskelemaan ja jännityksen kipristellessä vatsassani pyydän nöyrästi jonkinlaista puumerkkiä, jos tämä yhtään ilahdutti tai ärsytti. : )



1. kerta: Hymy


Lucius oli äkäisellä tuulella pelmahtaessaan ulos työhuoneestaan. Hän työnsi oven kiinni liian kovaa ja se sulkeutui paukahduksen säestämänä. Mies harppoi kirein askelin käytävällä. Hän kaipasi ryyppyä, joka saisi hänen hermonsa rauhoittumaan.

Hän oli työskennellyt tiiviisti, keskittyneesti. Ja turhaan. Saamarin mustepullo, miksi sen pitikin kaatua. Pergamentti oli pilalla. Hänen kovan työnsä tulos oli pilalla. Päivä oli pilalla. Pöydän hän sentään oli saanut pelastettua.

Mies saapui portaisiin ja lähti askeltamaan niitä jäykästi alas. Hän vilkaisi mennessään Dracoa, joka käveli eteisaulassa portaiden tuntumassa. Nuoren kasvoilla oli tyytyväinen hymy ja käsi piteli hellästi kiinni pergamenttiliuskasta.

Mikä oli saanut kakaran noin hyvälle tuulelle? Virnuili mennessään, rutisti kirjettä kädessään. Hymyili onnellisena vaikka päivä oli kokonaisuudessaan surkea. Kelvoton kakara, uppiniskainen.

Mies harppoi portaita liian reippaasti. Kaavun helma jäi jalan alle ja Lucius kompastui. Hän nappasi kiinni kaiteesta, jottei olisi lennähtänyt kuperkeikalla viimeisiä askelmia alas. Hetken hän tavoitteli tasapainoaan ja ravisteli jalkansa alta pois kaavun helman. Ojentautuessaan hän kihisi kiukkua, joka sai kasvot punertamaan.

Hemmetin kakara, oli saanut hänet kompastumaan. Kehtasikin hymyillä! Oli takuulla langettanut jonkun koulussa oppimansa loitsun. Testasi rajojaan, härnäsi tahallaan. Kuvottava nulikka! Kuvitteli voivansa tehdä mitä tahtoi ja kenelle tahtoi.

”Draco Malfoy”, Luciuksen ääni värähteli suuttumuksesta kaikuessaan aulan seinissä kylmän purevana.

Poika pysähtyi, hymy hyytyi kasvoilta. Katsahti häneen kysyvästi, varuillaan. Näytteli viatonta, leikki marttyyria. Hänen pitäisi ottaa luulot pois ja palauttaa lapsi maanpinnalle.

”Niin, isä?” Dracon äänessä oli hermostunut sointi, vaikka hän taisteli pitääkseen äänensä tasaisena. Hänen ainoa syntinsä oli olla väärässä paikassa väärään aikaan.

Poika leikki hänen kanssaan, pelasi kieroa peliä. Kiittämätön pentu, joka hyppi nenille. Kelvoton lapsi, josta tuntui olevan vain harmia. Miksi hän olikaan joskus luullut haluavansa lapsen?

”Minä opetan sinut kieroilemaan”, miehen äänensävy oli kuin taivaalta satavat rakeet. Ne tipahtelivat räsähdellen ja viilensivät ilman. Dracon katseeseessa häivähti vauhko sävy, joka pyyhkiytyi nopeasti pakotetun lasimaisuuden alle.

Surkea, pelokas kakara, jolla ei ollut sisua. Ei arvostanut hänen uhrauksiaan. Hän oli sentään tuhlannut poikaansa valtavan kasan kaljuunoita. Röyhkeä poika. Nenäkäs ja omahyväinen snobi.

”Huoneeseen, heti”, miehen ääni oli pureva kuin pakkasyö. Dracon silmät etsivät hetken kiintymyksen pilkahdusta tai isällistä poltetta, kunnes samenivat ja verhoutuivat turvalliseen turtumukseen.

Aina silmät etsivät. Tuijottivat pyydellen, anellen. Mitä ne halusivat; rakkautta vai sääliä? Sammuivat toistuvasti inhon pilkahdukseen, suuttumuksen salamointiin, laskeutuvaan tyytymättömyyteen. Joskus peittyivät ylpeyden hohteeseen, jos poika oli isälleen kunniaksi.

Draco nyökkäsi hiljaisena ja kääntyi kannoiltaan kohti omaa huonettaan. Lucius tuijotti poikansa selkää ja tunsi kiukkunsa hiukan hellittävän.

Alistunut poika, joka kunnioitti kuitenkin. Ei niskuroinut eikä sanonut vastaan. Tiesi, milloin tuuli oli riittävän voimakas kaataakseen puutkin. Tunnisti tulevan myrskyn. Suojautui, alistui. Luciuksen mielialat olivat vaihtuvia kuin sää. 

Säätä vain pystyi ennustamaan, Luciusta ei.
« Viimeksi muokattu: 22.12.2016 00:29:04 kirjoittanut repa »

Nava

  • Mostly Harmless
  • ***
  • Viestejä: 150
Tämä oli kiehtova katsaus narsistin mieleen. Kuinka sokea on omille virheilleen ja hakee syytä täysin irrationaalisesti kaikkialta muualta kuin itsestään, kokee tekevänsä uhrauksia toisten puolesta ja pitää muita kiittämättöminä. Dracon alistuminen taistelutta oli sydäntäsärkevää. Poika oli selvästi tottunut isänsä kohteluun, mutta toivon pilkahdus jaksoi silti nousta, josko isän kasvoilta löytyisi häivähdys hyväksyntää. Luciuksen tyytyväiset ajatukset lopussa korostivat narsistista vaikutelmaa ja toivat mukavan käänteen ficciin. Kyse ei todella ollut vain ärsyynnyksestä ja huonosta päivästä, vaan sairaalloisesta ajattelumallista. Voi Draco parkaa. Yritäpä tuollaisen vaikutuksen alla sitten kasvaa tasapainoiseksi nuoreksi mieheksi. Kuvaus oli hyvin todellinen ja raastava. Pienistä sattumuksista voi sairaassa mielessä kehittyä täysin erilainen todellisuus.

Tässä kyllä tiivistyi hyvin kaikki tarvittava, ei ollut jaaritteluista tietoakaan. Tykkäsin ficin rakenteesta, kursivoiduista ajatuksista kerronnan välissä. Aluksi hain niistä minä-kertojaa (en tiedä miksi), mutta kolmanteen persoonaan tottui nopeasti. En osaa valita tästä mitään lempparikohtaa, koko ficci oli niin sujuvasti kirjoitettua ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Jepjep, lisää Luciusta kiitos. :)
”Puhutaan vain jos on tarpeen.”  – Uppo-Nalle

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
Demure: Ou nou, multa on jäänyt kokonaan vastaamatta sun palautteeseen. Tsori!

Hauskaa kuulla, että tykkäsit! Tämä narsisti-teema on melkoisen hankala näkökulma, koska on vaikeaa kirjoittaa tempauksia ilman, että ne menevät lukijoilta yli ymmärryksen. Narsistin mieli on tosiaan sairas ja sen vuoksi narsistinen ihminen ei toimi eikä ajattele kuin terve ihminen. Koen, että narsisti näkee elämän jonkinlaisena pelinä, jossa taktikoidaan siirtoja ja pidetään muut varpaillaan. Toisaalta taas narsistilla on oikeastaan hyvin huono itsetunto, jonka vuoksi narsisti tarvitsee muita kannattelemaan minuuttaan. Se puoli kolikosta on mulle vielä niin haastava näkökulma, etten ole saanut siitä kirjoitettua järkevästi. Toivottavasti kuitenkin pääsen jossakin kohtaa myös pureutumaan tähän puoleen.

Dracoa käy tosiaan sääliksi. Narsistin hirmuvallan alla on varmasti tukalaa kasvaa aikuiseksi velhoksi. Musta on hauskaa kirjoittaa näitä Lucius-pätkiä, koska ne avaa mun mielestä samalla aika paljon omaa näkemystäni Dracosta vaikka Draco onkin sivuosassa enkä pureudu hänen ajatuksiinsa.

Mutta joo, kiitos palautteesta. Täältä tulee lisää Luciusta!


~*~

Ficin nimi: Hikka (ficletsarjaa: 10 kertaa, jolloin Lucius suuttui Dracolle ilman syytä) 
Kirjoittaja: repa
Beta: Lyra

Genre: draama
Ikäraja: S

Sanamäärä: 470


A/N: Tämä valmistui jo tovi sitten ja roikkui betattunakin pitkään sähköpostissa, koska olen ollut ihmeen kiireinen. Kirjoitin tämän osan nopeasti ja yritin noudatella samaa kaavaa kuin aikaisemmassa. Omasta mielestäni tästä tuli ehkä vähän vaisu, mutta olen silti tähän riittävän tyytyväinen julkaistakseni. Edelleen yritän päästä Luciuksen pään sisälle ja kuvailla narsistin sisäistä maailmaa. En tiedä, onnistuinko. Kommentit olis karkkia <3


2. kerta: Hikka

Malfoyn perhe oli kerääntynyt arkisesti ruokasaliin. Pilvisessä aamussa ei ollut kerrassaan mitään erikoista. Lucius luki Päivän Profeettaa samalla, kun hörppi kahviaan. Narcissa ja Draco mutustelivat vaitonaisina paahtoleipää. Kukaan ei puhunut.

Tunnelma pöydässä oli hiljainen, kuten kuului. Malfoyt eivät jutustele joutavia. Kahvi oli vahvaa ja siinä oli tilkkanen kermaa. Ei sokeria, se vain pilasi kahvin terävän maun. Kaikki oli kuten piti, aamu sujui mainioissa merkeissä.


Perheenjäsenet eivät katsoneet toisiinsa, lukuun ottamatta nopeita vilkaisuja, joita Narcissa ja Draco loivat toisiinsa. Vaivihkaiset katseet pohtivat kauanko rauha kartanossa kestäisi; kauanko Lucius olisi hyvällä tuulella.

Hiljaisuus oli kultaa. Se osoitti, että vastustajat olivat voimattomia vastarintaan. Tunnelma oli varautunut, kuten täytyikin. Jos piti toiset jatkuvasti varpaillaan, kukaan ei hyppinyt nenille. Hän oli pelissä vahvoilla; hän määräsi tahdin.

Draco kurkotti ottamaan toisen palan paahtoleipää ja juuri silloin kuului ensimmäinen merkki alkavasta hikasta. Pojan käsi pysähtyi muutamaksi sekunniksi paikoilleen. Nikottelun säestämänä käsi lipui nappaamaan leipäsiivun ja asettamaan sen lautaselle.

Ärsyttävä ääni keskeytti lehden lukemisen. Oli tärkeää olla ajan hermoilla, tietää mistä puhuttiin. Tietämättömyys olisi kiusallista. Hikka häiritsi häntä, ärsytti suorastaan. Pilasi hyvän aamun ja mainion lukukokemuksen.

”Poika. Tee jotain hikallesi”, Lucius käskytti lehden yli tottuneesti Dracoa, joka aivan yhtä tottuneesti totteli. Poika nosti vesilasin huulilleen ja joi sen lyhyillä kulauksilla tyhjäksi.

Poika ryhtyi toimeen, osasi noudattaa ohjeita. Valitettavasti kakara oli lahjaton. Neste hupeni ennen hikan poistumista. Pojalla oli ongelma. Hikka häiritsi häntä edelleen.

”Eikö sana kuulu?” Luciuksen ääneen hiipi vaarallinen sointi. Draco vilkaisi äitiään pyytäen tukea. Nikottelu jatkui ja Luciuksen suu kiristyi viivaksi. Narcissa seurasi avuttomana tilanteen kehittymistä.

Oliko poika täysi idiootti vai kapinoiko tarkoituksella? Ei totteleminen voinut olla noin vaikeaa. Siinä kakara silti nikotteli. Ääliö! Katsoi häneen anellen, muttei tehnyt mitään. Nulikka oli kelvoton.

”Draco, toimi” Lucius sysäsi lehden hermostuneena pöydälle ja kumartui hiukan eteenpäin. Hän tuijotti Dracoa tiukan odottavasti. Poika väisti katsetta ja silmäili pöydän pintaa lamaantuneena.

Hikka kaikui salissa, jonka tunnelma oli hyinen. Kakara näytti siltä, että alkaisi pian nyyhkyttämään. Jos sen tekisi, saisi kuulla kunniansa. Narcissan katse oli avuton. Oli siinäkin perhe. Täysiä idiootteja molemmat! Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän?

Draco oli alkukantaisessa tilassa, jossa jokainen solu huusi pakenemisen puolesta. Silti poika istui paikoillaan ja tuijotti pöytää tiedostaen isänsä tyytymättömyyden. Hän ei tiennyt, mitä tehdä, joten hän ei tehnyt mitään.

Kakara vain istui. Kökötti paikoillaan kuin ääliö, joka ei ymmärtänyt puhetta. Kapinoi häntä vastaan, kieltäytyi puhumasta. Ei noudattanut ohjeita. Hikkasi edelleen ja uhmasi häntä. Draco erehtyi, jos luuli voivansa asettua häntä vastaan.

”Nyt riitti! Huoneeseesi. Ja katsokin, ettei edes varjosi astu ulos ennen kun olet hoitanut hikkasi pois päiväjärjestyksestä”, Luciuksen ääni jyrähteli äyskähtäen salissa ja miehen katse oli myrkkyä.

Draco ei sanonut sanaakaan, nikotteli vain. Liian pitkän ajan päästä poika nousi; poistui salista ja suuntasi huoneeseensa. Käveli hartiat lysyssä, alistuneena. Hikkasi mennessään. Idiootti. Jos olisi totellut heti, ei olisi joutunut ongelmiin.

Kukaan ei asettunut Lucius Malfoyta vastaan ilman seurauksia.

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
Ficin nimi: Hengitys (ficletsarjaa: 10 kertaa, jolloin Lucius suuttui Dracolle ilman syytä)
Kirjoittaja: repa
Beta: Lyra

Genre: draama
Ikäraja: S

Sanamäärä: (alle 500, tarkennus myöhemmin)


A/N: En osaa tähän nyt kommentoida suuremmin mitään. Kiitän isosti betaani Lyraa, joka jaksaa näitä oikolukea. Oot ihana!!


3. kerta: Hengitys


Aurinko loi sinnikkäästi valonsäteitään kartanon erääseen makuuhuoneeseen, jossa verhot oli vedetty ikkunan eteen. Lucius ei päivästä nauttinut, sillä hänellä oli ilkeä migreenikohtaus. Hän makasi liikkumatta sängyllä ja migreenin lisäksi päässä jyskytti ärtymys.

Pääkipu oli tehdä hänet hulluksi, ja valo vain pahensi tilannetta. Oli naurettavaa, että hän kärsi migreenistä. Olisi ollut reilumpaa, jos vuoteenomana lojuisi Narcissa tai Draco. Tilanne oli kohtuuton, ja vaati tilien tasoittamista.


Lucius ei vaivautunut siirtämään pyyhettä naamaltaan hapuillessaan taikasauvaansa. Sormien tavoittaessa sauvan, hän teki äänettömän loitsun. Tyrkättyään sauvan takaisin yöpöydälle, hän jäi liikkumattomana odottamaan.

Jos hän ei voisi nauttia päivästä, ei siitä nauttisi muutkaan. Hän halusi Dracon paikalle. Se oli oikeudenmukaista, laittaa poika palvelemaan häntä. Mitäs oli niin terve, vaikka isänsä makasi säryissään vuoteessa.

Draco saapui isänsä ja äitinsä makuuhuoneen oven taakse yllättävän nopeasti. Hetken emmittyään hän päätti jättää koputtamatta ja työnsi oven auki varovasti.

”Kutsuit, isä?” Draco kysyi miltein kuiskaten, jotta Luciuksen migreeni ei ottaisi nokkiinsa.

Poika hidasteli kai tarkoituksella. Uppiniskainen, kieroileva ja vanhempiaan kunnioittamaton kakara. Oven narahdus pahensi kipua, piti avata suukin. Draco ei osannut ottaa muita huomioon. Ajatteli aina vain itseään. Kuvottava lapsi.

”Sulje verhot kunnolla”, Lucius käskytti arkisesti. Dracolle ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa. Hän oli oppinut, että niskuroinnista aiheutui ongelmia.

Poika totteli, luultavasti pikemmin pelosta kuin kunnioituksesta. Ei kysynyt, miten toiset taiat onnistuivat ja toiset eivät. Tiesi niellä typerät kysymykset. Pimeys helpotti oloa heti. Kerrankin pojasta oli hyötyä. Koko ikänsä kakara oli ollut kävelevä pettymys.


”Viilennä pyyhe”, Lucius tokaisi ja Draco totteli sanomatta sanaakaan. Malfoyn perheessä Luciuksen sana oli laki.

Poika totteli kuin ihmeen kaupalla. Ei puhunut, ei kysellyt. Teki vain kuten käskettiin. Jos olisi ollut mahdollista, Lucius olisi siirtänyt migreeninsä Dracoon. Valitettavasti se ei ollut mahdollista. Tai jos olikin, hän ei tiennyt loitsua. Hänen kannattaisi opetella sellainen. Silloin pojasta voisi olla todellista hyötyä.

”Istu alas ja ole hiljaa. Sanon, kun tarvitsen jotain”, Lucius totesi kuin olisi ollut täydellinen itsestäänselvyys, että pojan tuli palvella isäänsä kuin kotitonttu.

Hetkeksi hän sai helpotuksen. Pian huoneen kuitenkin täytti ääni, joka repi hänen päätään riekaleiksi. Ääni oli pojan kovaääninen hengitys. Miten typerä Draco oli? Jos hän käski olla hiljaa, se tarkoitti hiljaa olemista. Aina piti kaikki vääntää rautalangasta.

”Hengitä hiljempaa”, Lucius ohjeisti, mutta tällä kertaa Draco ei totellut. Poika loi hämmentyneen katseen isäänsä ja silmissä välähti hätäännys.

”Sanoin, että hengitä hiljempaa”, Lucius toisti tajutessaan, etteivät ohjeet menneet perille.

Poika ei totellut, itseasiassa päinvastoin. Dracon hengitys kiihtyi ja muuttui raskaammaksi. Kakara teki sen takuulla tarkoituksella, härnätäkseen. Mutta Luciusta ei kukaan härnännyt ilman seuraamuksia.

”Olet arestissa, kunnes opit käyttäytymään. Mene huoneeseesi ja pysy siellä ellen kutsu sinua”,  Luciuksen ääni oli muuttunut myrkylliseksi. Draco ymmärsi poistua nopeasti isänsä raivon tieltä.

Hän oli tasoittanu tilit. Poika niskuroi, joten ansaitsi rangaistuksensa. Jos hän ei nauttinut päivästä, ei siitä nauttinut Dracokaan.

Itsetyytyväinen hymynpuolikas levisi Luciuksen kasvoille.

Hän oli voittanut.

Walarya

  • ***
  • Viestejä: 42
Kirjotat todella kiehtovasti ja hyvin! Kammottava Lucius, säälittää Dracoparka. Hikka ja Hengitys olivat suosikkejani, eihän se nyt voinut hyvänen aika tehdä niille mitään! Toisaalta ei sillekään, että oli paikalla kun Lucius meinasi kaatua portaissa, mutta kuitenkin. :D

Ficin rakenne on tosi kiva, kursivoidut ajatukset narsistin mielestä ovat loistavia!

Poika hidasteli kai tarkoituksella. Uppiniskainen, kieroileva ja vanhempiaan kunnioittamaton kakara. Oven narahdus pahensi kipua, piti avata suukin. Draco ei osannut ottaa muita huomioon. Ajatteli aina vain itseään. Kuvottava lapsi.

Tästä pätkästä tykkäsin erittäin paljon. Olet erittäin hyvin toteuttanut Luciuksen narsismin, sen verran mitä minun vähäisellä tietämykselläni narsismista voi sanoa.

Vannoutuneena Drarry-fanina tuli heti mieleen Hymyn alussa Dracon lukiessa kirjettä, että sen täytyy olla Harrylta! :'D En edes tiedä miten tällainen ajattelu on mahdollista. Ehkä on tullut luettua liikaa ficcejä.

Nyt lopetan tän kommentin ennen kuin löpisen kaikkea epäolennaista. Lisää odotellessa! :)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 120
  • Kurlun murlun
Oi hitsi, tulin sattumalta löytäneeksi tämän ja jäin heti koukkuun. Muut kommentoineet ovat jo osanneet kiteyttää heränneitä tunnelmia ja ajatuksia jo niin hyvin, etten taida toistaa tähän kaikkea. xD Lyhyestä virsi kaunis, oikein kiehtova tarina ja mainioita kielikuvia! Tätä jään seuraamaan...

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
Walarya: Oi vitsit, kiitokset kehuista! Tää ficlet sarja on projektina hurjan mielenkiintoinen ja koitan aina panostaa näihin vähän enemmän. Käytännössä se tarkottaa, että lähetän nää betattavaksi ennen julkaisua.  :D

Mulla on tosissaan aika karmea kuva Luciuksesta, ja säälittää itteenikin Draco-reppana aina, kun näitä rustailen. Mulla on ideoituna nämä kaikki kymmenen kimpaantumiseen johtavaa syytä, ja tarkoitus nimenomaan on kirjoittaa sellaisia syitä, joille Draco ei oikein mitään edes voi.  Mun mielestä se konkretisoi narsistista ajatuksenjuoksua, koska ne on henkilöinä oikeasti tosi vaikeita miellyttää. Kiva kuulla, että oon sun mielestä onnistunut havainnoillistamaan narsismia. Se on aiheena äärimmäisen kiehtova, mutta samalla melkoisen hankala.

Hahaa, lukeudun itsekin Drarry-faniksi (vaikka se vasta hankala teema onkin!!), joten itseasiassa kirjoittaessa pohdiskelin, että se kirje olis nimenomaan Harrylta. Jätin kuitenkin lukijan päätettäväksi, että keneltä on postia tullut, koska se ei tässä tarinassa ollut oleellista. Mutta jep; Harry mielessä kirjoittelin tuota kohtausta :"D

(Vaikka kävi kyllä mielessä muutkin hahmot...)

Ayudara: Iso kiitos palautteesta! Olen oikein imarreltu kuullessani, että jäit koukkuun! Ihanaa, että oon onnistunut kirjoittamaan ficlet-sarjaa, joka miellyttää lukijoita. Jee!  Yritän kirjoittaa seuraavan osan mahdollisimman pian : )

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
A/N: Nyt mun on pakko nolona myöntää, että tämä on ollut betattuna kesästä asti ja minä hemmetin jästipää olen tämän onnistunut unohtamaan. Siis oikeesti; tosi noloa. Kiittelen tässä nyt Lyraa vuolaasti ja pahoittelen vielä vuolaammin tätä mun kamalaa muistia. Apua... No, ehkä täällä on vielä lukijoita, jotka tästä innostuu. Viimeinkin siis uutta lukua julkaisuun. Miten voi ihmisen muisti olla näin surkea? ;__;



4. kerta: Järjestys

Lucius istui ruokasalin pöydän päässä ärtyneenä surkeasta aamusta. Hän oli herännyt kirjaimellisesti väärällä jalalla, ja astunut lattiaan ensimmäisenä oikealla koivellaan, jonka isovarpaan kynsi oli lohjennut.

Mitä typeryyttä, ettei hänen varpaansa ymmärtänyt olla ärhentelemättä. Vika lieni kengissä, jotka Narcissa oli valinnut. Kipeä varvas oli näin ollen Narcissan vika.

Draco istui isänsä vieressä vaitonaisena ja söi aamiaista varautunein elkein. Hän tunsi ennalta Luciuksen kiukkuisen ilmeen, joka ei tiennyt koskaan mukavaa lähitulevaisuutta.

Hiljaisuus oli musiikkia korville. Hänen yleensä niin kelvoton kakaransa osasi kerrankin istua äänettömästi. Ehkä oppi tosiaan meni päähän, kun tarpeeksi kovaa ja pitkään paukutti. Dracosta saattaisi sittenkin tulla ihan kunnollinen perijä. Hyvä lopputulos tosin vaatisi vielä paljon ahkeraa paukuttamista. 

Narcissa astui saliin jo heti aamusta asiallisesti laittautuneena. Hänen ulkonäkönsä oli viimeistelty ja hillityllä tavalla ylellisyyttä huokuva. Nainen katsahti ensin hymyillen Luciukseen, jonka jälkeen hän siirsi lempeän katseensa Dracoon. Hän näytti äidillisyyttäkin huokuvana arvokkaalta, mikä miellytti Luciusta.

Narcissa oli kelpo vaimo, joka piti huolta itsestään. Edes omassa kodissaan perheensä keskellä nainen ei luistanut kauneudenhoidosta. Lucius oli tyytyväinen, että hänen vaimollaan oli tärkeysjärjestys kohdillaan. Ei hän rumaa huuhkajaa olisi kauaa ilolla katsellut.

”Huomenta, kultaseni”, Narcissa lepersi 12-vuotiaalle ainokaiselleen ja pörrötti vaaleita hiuksia. Heti perään hän muisti toivottaa hyvää aamua myös puolisolleen. Draco hymyili äidilleen koko hammasrivistöllään. Lucius katsoi perhettään pitkin nenänvarttaan.

Aamu musteni huomattavasti, sillä Narcissan järjestys oli tyystin väärä. Kuinka kuvottava penikka saattoi mennä aviomiehen ohi huomionosoituksissa? Se oli pöyristyttävä tyylivirhe. Narcissa oli niin kakaran lumoissa, ettei huomannut aviomiestään miltei lainkaan.

”Parasta ottaa äskeinen uudelleen”, Lucius taivutteli äänteillään myrkyllisesti. Draco katsoi säikähtäneenä äitiinsä ja mietti, mitä nyt oli tehnyt väärin. Narcissan katse verhoutui tunteettomuuden alle, kun hän peitti kipunsa. Se sai naisen näyttämään jääkuningattarelta.

Draco oli kuvottavan manipuloiva pentu, joka huijasi jokaisen palvomaan itseään. Ei ihmisten kuulunut olla ihastuksissaan lapsesta vaan lapsen isästä! Hän oli sentään kakaran siittänyt, joten kaikki kunnia lapsen hyveistä kuului hänelle. Oli kuvottavaa jäädä pennulle kakkoseksi. 

Lucius katseli perhettään odottaen. Narcissa ja Draco eivät kuitenkaan tienneet, missä he olivat tehneet väärin. Kumpikin mietti, purkaisiko Lucius jälleen kiukkunsa kohteeseen, joka oli kätevän lähellä - Dracoon. Narcissa yritti kuumeisesti pohtia, miten voisi estää moisen tapahtumasta.

Miten toivoton perhe hänellä olikaan! Ja hän kun oli luullut, että Draco olisi jo ottanut opikseen ja oppinut käyttäytymään. Miksi hän olikaan ollut niin typerän optimistinen? Poika oli täysin kelvoton, suorastaan turha. Eikä Narcissa ollut sen parempi.

”Draco, huoneeseesi!” Lucius äänsi sanansa rauhallisesti. Tällä kertaa hän ei vaivautunut edes selittämään, mistä rangaistus oli napsahtanut.

”Mutta-- ”

”Heti! Ja pysy siellä”, Lucius kivahti, sillä hän ei sietänyt vastaväitteitä. Poika lysäytti hartiat alas ja lähti pettyneitä kyyneliä pidätellen huonettaan kohti. Hän oli hämmentynyt, sillä ei ymmärtänyt, missä kohtaa oli tehnyt virheen, joka oli saanut Luciuksen suuttumaan.

Poika oli hoidettu pois aamurutiinien sujumisen tieltä. Narcissa ei voisi huomioida Dracoa aviomiestään enempää, jos poika ei olisi paikalla. Jälleen kerran hän oli osoittanut, että tätä peliä pelattiin valta-asetelmien parissa taktikoiden. Kannatti pitää toiset aina varuillaan, niin sai mitä tahtoi.

Ongelma oli siinä, ettei Lucius ollut koskaan tyytyväinen siihen, mitä sai.