Kuninkaansurmaajan kronikka | Hiljainen illallinen, S, Kvothe/Auri

[LillaMyy]

Title: Hiljainen illallinen
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Kuninkaansurmaajan kronikka (eli Tuulen nimi & Viisaan miehen pelko)
Pairing: Kvothe/Auri
Beta: -
Genre: fluffy?
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Kvothen ja Aurin illallinen katolla päättyykin tällä kertaa vähän eri tavalla.
Challenges: Kirjoitusterttu (fandomsillisalaattiterttu: harvinainen fandom)
A/N: En tiedä yhtään, kuinka moni täällä on lukenut (tai edes kuullut) tästä trilogiasta, mutta päätinpäs silti kirjoittaa tämän, koska Auri on oikeasti vaan ihan liian hieno hahmo jäädäkseen vain Patrick Rothfussin kirjoitettavaksi! Enkä mä ole koskaan oikein ymmärtänyt koko Kvothe/Dennaa, koska jotenkin Kvothe tarvitsee ehkä vähän... erilaisemman vastakappaleen... tai jotain, en tiedä, mutta tykkään Aurista enemmän, joten siksi tästä tuli Kvothe/Auria!

Hiljainen illallinen

”Mitä toit minulle tällä kertaa?” Auri kysyy ja istuu katon reunalle.
”Leivän, jonka väliin on leivottu lupauksia”, Kvothe vastaa.
”Lupauksia mistä?” Auri ihmettelee toisen kaivaessa pyöreän limpun esille kääröstään.
”Mistä ikinä haluatkaan.”
”Mitä muuta toit?”
”Toin hunajaviiniä, jonka pohjalla on salaisuuksia”, Kvothe sanoo. Auri ottaa pullon vastaan eikä liiku mihinkään.

He juovat ja syövät hiljaisuudessa Kvothen tuomisia katon reunalla istuen. Alhaalla yliopiston pihamaalla ei liiku mikään tai kukaan, edes tuuli ei lennätä maassa lojuvia lehtiä sillä hetkellä. Koko maailma tuntuu pysähtyneen hetkeksi seuraamaan Kvothen ja Aurin illallishetkeä. Ainoa äänikin kuuluu sillä hetkellä jostain kaikaisuudesta, kun linnut laulavat illan saapumisen kunniaksi.

Tällä kertaa Auri antaa Kvothen koskettaa, tuntea kuinka hänen ihonsa nousee kananlihalle toisen hipaisuista. Kvothe ei ikinä kysy, ei pyydä, sillä sellainen karkottaa Aurin, mutta Auri tietää kysymättäkin. Tietää, että toinenkaan ei osaa sanoa sitä ääneen. Ei osaa kuvata sitä, kuinka välittää, sillä sanat tarttuvat kurkkuun kuin kärpänen hämähäkin verkkoon.

Yksityinen tuokio ei kestä kuitenkaan kauaa, sillä Kvothen on mentävä takaisin, koska pääsykokeet ovat tulossa ja hänen on opiskeltava. Tällä kertaa hänellä ei ole varaa mokata pääsykoettaan tai hänellä ei ole varaa lukukausimaksuihin. Vielä viimeinen kosketus, viimeinen hipaisu ja sitten on aika lähteä. Kvothe ei kuitenkaan saa itseään nousemaan vielä.

Lopulta Kvothen on kuitenkin pakko nousta katon reunalta. Hän kuitenkin istuu vielä takaisin, taputtaa toisen kättä vieressään, kykenemättä sanomaan hyvästejä siltä illalta. Hetki vielä ja sitten Kvothe nousee viimein lähteäkseen takaisin sisälle. Auri kuitenkin hipaisee tämän kättä hennosti ja nopeasti.
”Tule pian takaisin.”
Kvothe lupaa palata heti kun vain pystyy.

[Melodie]

Uuuuu. Auri on kyllä ihana! Saisi saada kirjoissakin enemmän huomiota. (Vaikka kyllä mää pidän Dennastakin. Mutta luulisi että voisivat vähän vähemmän sotkea asioitaan!)

Voi Kvothe! Aina niin runollisena ja somana! Yhteinen ruokahetki on erittäin hahmojen väliseen suhteeseen sopiva, mutta on laajentunut kivasti kirjojen kuvaamista tapahtumista vähän intiimimpään toimintaan! Sanojen takertumisen kielikuva on viehättävä.

Tarina tuntuu loppuvan turhan äkillisesti. Vaikka lauseet ovat muutenkin pitkiä ja se toimii enimmäkseen hyvin, toiseksi viimeisen kappaleen ensimmäinen lause on hieman töksähtävä. Myöskään sana mokata ei tunnu oikein sopivan maailmaan, ehkä koska muu kieli on niin runollista.

Loppu on herttainen. Aurin kosketus on yllättävä lisä, ja pyytäminen ja lupaaminen valottavat suhteen dynamiikkaa koskettavasti, yksinkertaisesti ja uskottavasti. Tarina on kokonaisuudessaan soma ja pikkuinen ja kaunis! Ei haittaisi syvempi ja pidempikään suhteenkuvaus!

[LillaMyy]

Melodie: Auri on PARAS! Mä oikeasti rakastan sitä kieltä ihan liikaa, ja sitä oli hieman vaikeata yrittää toistaa kuitenkaan matkimatta liikaa kirjan kohtauksia. Lopussa multa myös loppuivat runolliset ajatukset kesken, joten myönnän sen lopun töksähtävän hieman, koska en vaan saanut sitä sopimaan aloituksen kanssa yhteen. Olen liian fluffyn ystävä, että olisin tästä(kään) saanut mitään pitkää tai monipolvista aikaan, joten tästä sitten tuli tällainen höttö. Kiva kuitenkin, että tykkäsit ja kommentoit! Voin kokeilla kirjoittaa jotain pidempääkin, mutten lupaa mitään, koska tämä oli oikeasti yllättävänkin vaikea teksti kirjoitettavaksi. (:

[Nukkemestari]

Ihihi, niin söpöisää!

Aika hyvin kyllä tavoitettu oikeanlainen tunnelma. Lyhyistä jutuista vaikea kommentoida pitemmin, mutta päätin että täytyy tukea tätä suomifandomia

[LillaMyy]

Nukkemestari: Kivaa, että kävit sanomassa edes jotain ja tykkäsit tästä, koska tämä fandom on mielestäni vaikea ficcattavaksi! (: Kiitoksia kommentista! (:

[Sokerisiipi]

Fandom ei ole minulle ennestään tuttu, mutta tästä pystyi nauttimaan vallan mainiosti ilman pohjatietämystä, ja se on aina plussaa.

Otsikkoa myötäillen tässä oli juuri sellainen hiljaisen haikea tunnelma. Kummallakaan ei tuo tunteiden sanallinen ilmaisu ole, no, hallussa vaan sitä läheisyyttä ja välittämistä osoitetaan juurikin enemmän tekojen ja eleiden kautta. Vaikuttaa siltä, että hahmot ymmärtävät toisiaan ilman höpinöitäkin, ja siinä on omanlaistaan charmia. Ja onhan se myös suloista, että he tuntevat toistensa halut ja kaipuut niin hyvin, ettei sitä tarvitse erikseen pyytää. Etenkin tämä oli minusta kiehtova huomio:

Kvothe ei ikinä kysy, ei pyydä, sillä sellainen karkottaa Aurin, mutta Auri tietää kysymättäkin.

Että pyytäminen karkottaa Aurin. Eli pitää olla tarpeeksi rohkea ja varma voittaakseen hänen sydämensä. Jotenkin Auri tässä vaikuttaa niin hennolta ja viattomalta, että tämä kuvaus yllätti. Hyvällä tavalla :3 Vaikka he vaikuttavat tuntevan toisensa, loppu kuitenkin antaa vähän viitettä siihen, että ehkä näiden kahden romanssi on vielä alkutekijöissään. Kvothe hyvästelee Aurin kömpelösti ja Auri lausuu hellän toiveen siitä, että toinen palaa pian. Hellyttävää ^^

Pohdin alun runollisuuksia, että onkohan niissä jotain perää, mutta kun syödessä tai juodessa mitään sen kummempaa ei tapahtunut, niin tulkitsen, että Kvothe tykkää vain luritella kauniita sanoja hurmatakseen kumppaninsa. Ja näemmä ne tehosivat Todella kauniita lauseita minunkin mielestä ♥︎

Runollisesta kielestä johtuen minunkin silmiini tuo sana mokata särähti pahasti, kun se on niin moderni ja puhekielinen. Ei oikein sovi tämän ficin maailmaan ja kieleen.

Tämä oli oikein kiva pikku ficlet, kiitos tästä :3

[LillaMyy]

Sokerisiipi: Kiva, että viitsit kommentoida tätä, vaikket fandomia ennestään tuntenutkaan (suosittelen kyllä tosi lämpimästi tutustumaan!). (: Kirjoissakin nämä on molemmat vähän kömpelöitä ilmaisemaan tunteitaan, joten oli hauskaa yrittää tuoda sitä sitten tännekin mukaan, kun niin kovin usein sitä kirjoittaa vain romansseja, joissa on helppoa sanoa toiselle, mitä tuntee. Vaihtelu virkistää. (: Kirjoissa myös nousee usein esille se, että Auri katoaa aina, jos joku kysyy häneltä jotain, joten halusin nostaa sen tänne ja vähän kenties syventääkin sitä tässä kontekstissa. Kvothessa on ehkä vähän runoilijan vikaa, mutta ehkä tässä on vähän sitäkin, että hän toivoisi lurittelujen ehkä johtavan johonkin, mutta sitten taas toisaalta ei ole ehkä itse vielä valmis tekemään muuta sen jonkin eteen, joten sitten ne sanat jäävät vain ilmaan roikkumaan, kun Auri ei tartu niihin. Myönnän kompastuneeni omaan runollisuuteeni (tai sen puutteeseen) tuossa kohdassa, mutta iski oikosulku. Kiitoksia valtavan paljon kommentista!! ((:

[Simma]

Yllätyin positiivisesti kun löysin täältä Kuninkaansurmaajan kronikoista kirjoitetun fikin! Luulin että tästä olisi löytynyt enemmänkin fikkejä (ja siis muualtakin kuin vain finistä), mutta ei tämä sitten ollutkaan niin iso fandom mitä kuvittelin. ): Asialle pitäisi ehkä tehdä jotain, kirjat ovat kuitenkin täynnä hahmoja joista saisi vaikka miten hyviä fikkejä aikaiseksi!

Kvothen ja Aurin tapaamiset katolla ovat aina jotenkin tosi sympaattisia ja kirjoissa tavallaan sellainen kiva pieni irtiotto muusta juonesta, eräänlainen hengähdystauko kaikesta muusta mitä siellä tapahtuu. Tässä fikissä oli myös omanlainen taianomainen tunnelmansa, hiljainen ja pieni hetki näiden kahden hahmon välillä, jolloin he jakoivat keskenään salaisuuksia ja lupauksia. Vaikka oon enemmän pidempien fikkien ystävä, tämä lyhyt teksti toimi myös tosi hyvin ja oot saanut muotoiltua tähän ihanan tunnelman ja suloisen illallishetken kahden valloittavan hahmon välillä. En oikeastaan koskaan pahemmin osannut nauttia näiden kahden hetkistä kirjoissa, mutta pakko myöntää, että kyllähän tämä toimii. Ja onhan tämä parituksena ihan eri tasolla kuin Kvothe/Denna.

Oon myös samaa mieltä siitä, että Auri on todella mielenkiintoinen hahmo (ja toivon että hänen salaisuuksistaan kuultaisiin jatkossa enemmän).

Mutta aaa kiitos tästä söpöstä fikistä!

[LillaMyy]

Simma: Tästä fandomista ei tosiaan taida olla turhan paljoa kirjoitettu. Asialle pitäisi kyllä tosiaan tehdä jotain, pitäisi varmaan itsekin yrittää keksiä lisää kirjoitettavaa täältä. Auri on parhautta kirjoissa! Niin kivoja pieniä kohtauksia siellä sun täällä! Näissä kahdessa on vaan sitä jotain, ehkä se vaikuttaa asiaan, että Kvothe vaikuttaa niin kamalan viisaalta ja Auri taas vähän pöhköltä välillä, niin he tasapainottavat toisiaan kivasti. (: Kiitoksia paljon kommentista, kivaa että tykkäsit tästä! (: