Nimi: Muumilaakson intiaanikesä
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Muumipeikko, Pikku-Myy, Nipsu, Niiskuneiti, (Muumipappa, Muumimamma)
Genre: Slice of life, kesä-syksyinen tunnelmointi
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni enkä saa tämän kirjoittamisesta muuta kuin iloa itselleni
A/N: Nonniin koska Muumit voitti edellisen satuta ja paranna -pelin niin innosti muumeilemaan. Halusin kirjottaa intiaanikesästä, mutta se ei ihan varsinainen kesä ole joten tästä tuli sitten vähän syksyistä tavaraa
(miteniin en osaa kirjottaa muumeista oikeaan vuodenaikaan sopivana
) Osallistuu haasteeseen
THE END | loppusanat-haastePuut olivat alkaneet jo pudotella lehtiään, joten nurmikoita koristivat kauniit ruskanväriset lehtikerrokset. Muumipeikko ystävineen oli laitettu haravoimaan, jottei seuraavan kevään koittaessa nurmikkoa pilaisi rumat vanhat lehdet. Usein tuuli auttoi asiaa kantamalla lehdet kohti Yksinäisiä vuoria, mutta tänä vuonna oli harvinaisen tuuleton syksy.
”Minulla on nälkä”, Nipsu valitti jo kolmannen kerran, nojaten haravaansa ja pyyhkäisi otsaansa liioitellen. ”Täällä on liian kuuma työskentelyyn.” Aurinko porotti Nipsua päähän, vaikka hän seisoikin enimmäkseen vaahteran lehtien suojassa. Olisipa hänellä hiukset suojaamassa niin kuin Niiskuneidillä.
”Vastahan me söimme”, Muumipeikko huomautti ja vilkaisi talolle päin. Muumimamma oli tuonut kuistille ison lautasellisen pannukakkuja ja kannullisen vaapukkamehua. Muumipapan halonhakkuun äänet kuuluivat muumitalon pihalta. Pappa valmistautui jo kylmän tuloon, vaikka takakesää oli jatkunut jo viikkoja.
Sitä kai aikuiset aina tekevät, Muumipeikko tuumi.
Valmistautuvat tulevaan. Hän oli tyytyväinen, ettei hän ollut vielä aikuinen.
”Mutta silti”, Nipsu huokaisi ja piteli vatsaansa. Kaukaisuudesta kuului Nuuskamuikkusen huuliharpun sävelmiä, jotka tekivät haravoinnista hieman miellyttävämpää. Se ei kuitenkaan riittänyt yksistään piristämään Nipsua.
”Töihin siitä, Nipsu”, Pikku-Myy passitti ja potkaisi Nipsun haravaa, jolloin Nipsu menetti tasapainonsa ja kaatui maahan voihkien. ”Emme saa lehtiä ikinä haravoitua, jos
jotkut laiskottelevat”, Myy sanoi ponnekkaasti ja haravoi lehtiä kasaan entistäkin tarmokkaammin pienellä haravallaan. Hän laittoi haravan hetkeksi maahan ja kohenteli kasan korkeutta, jotta siihen olisi hyvä hypätä vaahteran oksalta.
”Sinä haluat vain päästä hyppäämään”, Nipsu mumisi noustessaan ylös. Hän oli hieman katkera, sillä hänkin halusi päästä hyppäämään lehtikasaan, mutta vain myynkokoinen pystyi kipuamaan puun oksalle ja hypätä suoraan alas kuohkeaan lehtikasaan ilman pelkoa siitä, että saattaisi satuttaa takapuolensa. ”Sitten lehdet vasta leviävätkin.”
”Voisimme mennä rannalle, kun lehdet on saatu haravoitua”, Niiskuneiti ehdotti, yrittäen saada Nipsuun puhtia. ”Vesi on varmasti sopivan viileää.” Hän halusi päästä katsomaan oliko rannalle huuhtoutunut uusia näkinkenkiä. Kenties hän voisi tehdä niistä korun itselleen.
Sää oli ollut varsin poikkeuksellinen sinä syksynä. Alkusyksy oli tuntunut niin kylmältä, että Muumilaakson väki oli jo odottanut taivaalta satavan lunta. Lunta ei kuitenkaan ollut tullut, onneksi, sillä olisi ollut liian aikaista aloittaa talviunet. Sää oli kuitenkin nopeasti vaihtunut lämpimämmäksi. Pilvet olivat väistyneet ja aurinko oli päässyt taas porottamaan laakson asukkaiden päälakeja. Sadetta ei ollut näkynyt moneen viikkoon ja ne Muumimamman kukat, jotka olivat selvinneet alkusyksyn halloista, näyttivät melkoisen nääntyneiltä.
”Isä kutsuu tätä intiaanikesäksi”, Muumipeikko jakoi sinä aamuna oppimaansa tietoaan eteenpäin. ”Koska intiaanit pitävät syksyllä esiintyvää lämpöjaksoa hyvänä metsästykselle.”
Nipsu pysähtyi pohtimaan, käyttäen sitä samalla hyväkseen pitää pieni lepotauko. ”Ehkä eläimetkin tulevat väsyneiksi kuumuudesta”, Nipsu mietti, mutta jatkoi nopeasti haravointia saadessaan Pikku-Myyltä ärtyneen katseen. ”Olisinpa kala, silloin minulle ei tulisi ikinä liian kylmä tai kuuma.” Nuuskamuikkunen oli kertonut, että kalat olivat vaihtolämpöisiä, eli niiden ruumiinlämpö muuttui ympäristön mukaan.
”Ethän sinä osaa uida”, Pikku-Myy tirskui.
”Jos olisin kala, silloin varmasti osaisin”, Nipsu puolustautui.
”Vähemmän puhetta, enemmän haravointia”, Niiskuneiti keskeytti alkavan riidan. Hän halusi jo uimaan.
***
Ahkeran haravoinnin jälkeen vilpoinen merivesi tuntui virkistävältä. Jopa Nipsu uskaltautui uimarenkaaseen tarrautuneena rantaveteen. Valitettavasti tuuleton ja sateeton syksy ei ollut tuonut rannalle haaksirikkoutuneita aarteita tai kauniita näkinkenkiä.
”Oi katsokaa miten kaunis auringonlasku”, Niiskuneiti ihasteli noustuaan vedestä. Auringon lämmittämä pintavesi oli jo sekoittunut pohjaveden kanssa, ja vedessä alkoi tulla vilu. Hän oli aikeissa tähyillä rantaa näkinkenkien toivossa, mutta kaunis auringonlasku varasti hänen huomionsa. Aurinko loi kauniin auringonsillan veden pinnalle. Muutkin pysähtyivät ihailemaan punaisen ja oranssin kirjaamaa taivaanrantaa, ennen kuin he suuntasivat yhteistuumin takaisin muumitalolle iltapalalle.
***
Syötyään Muumimamman tuoreita sämpylöitä ja juotuaan lämmintä kaakaota, alkoivat Muumipeikko ystävineen tuntea olonsa väsyneiksi. Ystävykset päättivät kuitenkin pelata hieman korttia ennen nukkumaanmenoa. Nuuskamuikkunen ilahdutti kortinpelaajia tutuilla sävelmillään.
Kun kuunvalo alkoi pilkistää ikkunasta ja viimeinen korttipeli oli pelattu, Muumipeikko keräsi kortit huolellisesti takaisin laatikkoon.
”Hyvää yötä”, toivotti Muumipeikko vanhemmilleen sekä Nuuskamuikkuselle, joka oli laittamassa huuliharppuaan takaisin taskuunsa. Myy, Nipsu ja Niiskuneiti toistivat samat sanat ja seurasivat häntä portaikkoon. Alakerrasta kuuluivat vastavuoroiset hyvänyöntoivotukset.
Nuuskamuikkunen laittoi hattunsa päähänsä, toivotti hyvät yöt alakerran väelle ja suuntasi kuunvalaisemaa polkua pitkin teltalleen. Muumipappa heilui hiljaisesti keinutuolissaan, lukien sanomalehtensä viimeistä sivua.
”Voi voi, sataisipa kohta”, Muumimamma huolehti, sulkiessaan oven Nuuskamuikkusen jälkeen. ”Kukat tarvitsevat ravintoa talven varalle.”
”Eiköhän se sada”, Muumipappa vakuutti mamman iloksi ja taitteli sanomalehtensä kokoon. ”Luonto pitää huolen omistaan.”
”Se on kauniisti sanottu”, Muumimamma hymyili ja vei iltateeastiaston keittiöön.
Muumipappa asetti sanomalehden polttopuupinon vieressä olevaan koriin, joka oli tarkoitettu sytykkeille. ”Joko mennään nukkumaan?” pappa kysyi, kun mamma palasi keittiöstä.
”Jo”, Muumimamma vastasi pyyhkiessään käsiään esiliinaansa.
Aavalta mereltä, sieltä minne aurinko oli laskenut, saapui pienenpieni tuulenvire Muumilaaksoon. Tuulenvire heilutti puiden värikkäitä lehtiä mennessään, kahisutti ruohikkoa ja nappasi muutaman lehden mukaansa vaahterapuun alla olevasta lehtikasasta. Lehdet koskettivat taivasta, suutelivat maata ja tervehtivät lintuja matkatessaan koti Yksinäisiä vuoria.
Vieläkään ei satanut.
