Kirjoittaja Aihe: Sherlock (BBC): Heterokromia, heterokromia (Sherlock/John, S)  (Luettu 1286 kertaa)

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 050
Nimi: Heterokromia, heterokromia
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Fandom: Sherlock (BBC)
Paritus: Sherlock/John
Tyylilaji: Romantiikka
Vastuuvapaus: Sherlockin oikeudet kuuluvat aivan muille tahoille kuin minulle. En saa tästä fikistä rahaa tai muutakaan korvausta.

Yhteenveto: Häävalssin jälkeen Sherlock pyytää Johnia parikseen eikä John sano enää ei.

Alkusanat: Luulenpa että olen ottanut sydämen asiakseni paikkailla tv-sarjasta mieltäni vaivaamaan jääneitä kohtauksia yksi kerrallaan. Tällä kertaa fiksailtavana oli suosikkijaksoni The Sign of Three ja häiden loppupuoli.

Tämän fikin kanssa sopii erityisen hyvin yhteen Sufjan Stevensin uskomattoman kaunis kappale John My Beloved. Aivoni ovat niin ihanat, että melkein kaikki laulut ovat niille Johnlock-lauluja, eikä näin upeasti nimetty kappale tietenkään ollut poikkeus. Rakastuin siihen ensikuuntelulta ja luukutin sitä kirjoittamisen lomassa niin tavattoman monesti, että pakkohan sen kuuntelemista on suositella muillekin kaltaisilleni höpöille. <3

Osallistun tällä fikillä 12+ virkettä XIX -haasteeseen, kierroksen sanalista on fikin lopussa.



Heterokromia, heterokromia


Häntä taputetaan olkapäähän, ja kysymys kumajaa väistämättömänä kuin suora valokeila sumun keskellä: Olisiko nyt minun vuoroni?

Sherlockin ääni on hiljainen tavalla, joka on samanaikaisesti julkea ja nöyrä, eikä John sano enää ei. Hän yritti aiemmin, hän väisti, vitsaili ja koetti anella armoa – kenelle, hän ei ole varma, eikä sillä ole väliäkään, jos Sherlock ei anna.

Kun Mary päästää irti Johnin käsistä, astuu suopeasti Sherlockia kohti, Sherlock säpsähtää, sävähtää suorastaan, ja kääntyy katsomaan Johnia, aivan kuin hän muka tietäisi, mitä tehdä.

Sherlock on täydellisen häpeämätön katsoessaan häntä niin, ja eittämättä säädytön on hänkin kääntäessään selkänsä morsiamelleen, liu'uttaessaan oikean kätensä Sherlockin vyötäisille ja vasemman kätensä Sherlockin oikeaan, sallien silti Sherlockin viedä ja kuljettaa heidät varmoin tanssiaskelin kauemmas.

Sana vain, John ajattelee ja nielaisee, sana vain, yksi sana vain, ihan vähän aiemmin, eikö niin, eihän se olisi ollut liikaa pyydetty, hän toteaa ja tallaa Sherlockin varpaille. Sherlock sihahtaa, kivusta, surusta vai kenties ivanaurusta, John ei osaa sanoa.

Hän ei osaa sanoa paljoa muutakaan, vaikka hänen olisi jälleen mahdollista sanoa edes jotain, edes jostain, kuten vaikka… vaikka siitä, että hän luuli niinä kahtena pitkänä vuotena unohtaneensa Sherlockin silmien oikean värin, vaikka todellisuudessa Sherlockilla on heterokromia eikä yhtä ainoaa oikeaa väriä siten olekaan, tosiaan, heterokromia, heterokromia, kuten Johnillakin, niin, hän… hän muistaa taas.

Hän muistaa myös, miltä Sherlockin sormet tuntuivat, kun he vuosia sitten juoksivat käsiraudoissa pitkin öistä Lontoota, tai kun he istua retkottivat hänen polttari-iltanaan 221B:n olohuoneen sohvalla ja Sherlockin sormenpäät lepäsivät hänen niskahiuksissaan, ja hän, hän –

Jos sellaiset muistot voisi poistaa turvallisesti ja pysyvästi yhdellä leikkauksella, hänen kannattaisi ilmoittautua oikopäätä hoitojonoon. Mutta hänen aivonsa eivät ole tahrattoman mielen, eikä hän edes tiedä, haluaisiko hän sellaista keinotekoista kilpeä sittenkään.

Oikeastaan hän haluaisi riisua kaikki kilvet, pudottaa ne maahan kuin ylikypsän hedelmän kärsineet kuoret ja antaa Sherlockin katsoa kunnolla. Hän tahtoisi lakata välittämästä, mitä tapahtuisi, jos joku muukin näkisi hänen kuorensa alle, mitä sitten, mitä sitten, eiväthän hänen sisuksensa sentään mätäne.

Luultavasti mitään kummempaa ei edes tapahtuisi eikä ketään kiinnostaisi, korkeintaan rouva Hudson hupaisaan sävyyn toteaisi, että pojat ovat poikia ja miehillähän menee tunneasioissa aina hieman kauemmin.

Vaan aviossa hänen aikansa valuu tyystin hukkaan, John arvelee ja epäilee, liekö hänessä mitään muuta heteroa kuin se vietävän heterokromia. Häviävän hetken hän jopa empii, onko hän koskaan rakastunut ollutkaan, kunnes hän vilkaisee Sherlockia.

On hän, hän on yhä, vaan ei Maryyn, sittenkään, tietenkään, saatana sentään.

Sherlockin katse on kirkas.

Johnin liikkeet lipsuvat tahmeammiksi. He keinahtelevat verkkaan pyörimättä enää. Sherlockin hengitys kuumottaa hänen kasvojaan, eikä John pysty pitämään päätään kylmänä, saati sydäntään viileänä.

Hän seisahtuu, hänen kantapäänsä kolahtaa lattiaan, hän taivuttaa Sherlockia taakse, ja Sherlock taipuu, aivan kuten he ovat harjoitelleet – ja mitä varten.

"Ennen kuin päästät irti", Sherlock aloittaa, rusentaa hänen sormiaan, "ja ennen kuin kaikki on ohi, tahdon vain sanoa, että minä... John."

"Tiedän", John vastaa, vetää Sherlockin pystyyn, erottaa kostean hohteen Sherlockin monisävyisissä silmissä, "tiedän ja minä vain... minäkin."

"Ehkä kaikki ei olekaan ohi", Sherlock kuiskaa, "jos, mitä jos… lähtisin nyt ja sinä… karkaisit kanssani."

John nauraa, nauraa vailla häpeää, lakkaa haaveilemasta ja nyökkää.



Spoiler: Fun fact! • näytä

Ilmeisesti syy siihen, miksi Sherlockin ja Johnin silmien väreistä on niin hirveän vaikeaa saada selvää, on se, että sekä Benedict Cumberbatchilla että Martin Freemanilla on silmissään heterokromia (Ben C:llä keski-heterokromian lisäksi vielä osittainen heterokromia), minkä vuoksi esim. valaistus tekee silmien värisävylle ihmeitä.

Spoiler: Sanalista • näytä
sumu
hiljainen
armo
kun
säädytön
sana
kipu
väri
käsiraudat
leikkaus
kilpi
hedelmä
mädätä
hupaisa
valua
rakastunut
yhä
kirkas
liike
verkkaan
viileä
kolahtaa
ohi
hohde
(jokerivirke)
haaveilla


« Viimeksi muokattu: 18.10.2021 21:03:00 kirjoittanut Sisilja »
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Päivää! Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin vihdoin silleen vähän myöntää ymmärtäväni Johnlockin viehätyksen, ja sen takia olinkin tosi innoissani tästä tekstistä. Ensin tekstin otsikon takia – heterokromia on tosi mielenkiintoinen juttu – ja sitten ehdottomasti virkehaasteen takia. En koskaan kyllästy lukemaan, minkälaisia tekstejä sanalistasta saadaan taiottua, joten senkin puolesta innolla lähdin tähän tutustumaan. The Sign of Three on semmoinen jakso, josta muistan pitäneeni, joten oli kiva nähdä, millaiseksi sen korjasit.

Pistin tuon mainitsemasi Sufjan Stevensin kappaleen soimaan lukemisen ajaksi ja se sopi ihan älyttömän hyvin siihen taustalle! Siinä on myös tosi kauniit lyriikat, joten kiitos biisisuosituksesta, se päätyi soittolistalle. Tässä tekstissä oli jotenkin tavattoman haikean pehmeä fiilis, mutta siellä taustalla piili intensiivisiä tunteita. Tanssiminen on tavallaan tosi intiimiä, ja vaikka itse tanssi ei ollut niin keskiössä tässä, se itsessään lisäsi tekstin tunnelmaan oman säväyksensä. Johnin tunteiden sekamelska oli erittäin kiehtovaa luettavaa, ja olit mahtavasti kuljettanut sitä semmoista omien tunteiden tiedostamista mukana läpi koko tekstin. Tässä oli myös ihan huikeita kohtia, joita jäin ihailemaan ja ihmettelemään pidemmäksikin aikaa!

Lainaus
Jos sellaiset muistot voisi poistaa turvallisesti ja pysyvästi yhdellä leikkauksella, hänen kannattaisi ilmoittautua oikopäätä hoitojonoon. Mutta hänen aivonsa eivät ole tahrattoman mielen, eikä hän edes tiedä, haluaisiko hän sellaista keinotekoista kilpeä sittenkään.
Voi että! Kouraisi kyllä ihan tosi syvältä tuommoinen ajatus. Muutenkin meno on aika sydäntäsärkevää kun John tanssii Sherlockin kanssa omissa häissään, mutta tää kyllä oli kirsikka kakun päällä. Johnin myöhempi ajatus kilpien pudottamisesta oli kivasti kontrastissa tän kaiken kanssa!

Lainaus
Vaan aviossa hänen aikansa valuu tyystin hukkaan, John arvelee ja epäilee, liekö hänessä mitään muuta heteroa kuin se vietävän heterokromia.
Tälle oli pakko vähän nauraa, varsin nerokas oivallus tuommoinen!

Lainaus
On hän, hän on yhä, vaan ei Maryyn, sittenkään, tietenkään, saatana sentään.
Tää oli ihan paras. Melkeinpä uskomaton, sanoisin – tykkään ihan hirveästi tämmöisistä syvällisistä tajuamisen hetkistä, ja tän kaiken teki entistäkin paremmaksi se tanssimisaspekti! Oih ja voih.

Pidin myös ihan tosi paljon siitä, miten Johnin tai Sherlockin ei tarvinnut tunnustaa tunteitaan ääneen, vaan molemmat tuntuivat tietävän asioiden oikean laidan. Sherlockin piti vaan aloittaa ja John sitten tiesikin jo. Voi vitsi. Tää on kyllä valtavan mainio fix-it, oispa se oikeasti mennyt näin. Vaikka sinänsä tykkäänkin Marystä, tässä sun versiossa on vaan jotain niin hyvää ja oikeeta. Ja siis kielellisesti tää oli suorastaan loistava, kuvailu oli älyttömän voimakasta ja tehokasta. Sanalistan sanat olivat tekstissä mukana tosi luontevasti ja toivat tähän minusta kivaa syvyyttä. Unohdan tosi usein tän parituksen potentiaalin, mutta sitten aina välillä tämmöisten tekstien myötä se palautuu kirkkaana mieleen. Kiitos tosi paljon tämän kirjoittamisesta, tää oli loistava!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 702
  • d a d d y
No oih ja voih, kyllähän vanha kunnon Johnlock-angsti oikein hyvältä maistuikin tähän sateiseen aamuun! Alkutietojen kappale oli kovin nätti, siinä oli sellainen hauras ja surumielinen vire joka sopi tähän tekstiin todella hyvin. Tämänkin tunnelma oli hauras, sellainen että tuntui että jos hengittää liian voimakkaasti niin kulissi kaatuu kuin korttitalo ja jäljelle jää vain sotkua. Tämä oli muutenkin tosi tunteikas, tässä oli hirmu käsinkosketeltavaa kaipuuta ja tuskaista rakkautta. Kirjoitustapa oli kauniisti kuvaileva ja yksityiskohdat olivat erityisen hienoja, esimerkiksi tuo heterokromia oli tosi kiehtovalla tavalla otettu mukaan ja hörähdin myös heitolle siitä, oliko Johnissa muuta heteroa kuin se, heh.

Lainaus
Jos sellaiset muistot voisi poistaa turvallisesti ja pysyvästi yhdellä leikkauksella, hänen kannattaisi ilmoittautua oikopäätä hoitojonoon. Mutta hänen aivonsa eivät ole tahrattoman mielen, eikä hän edes tiedä, haluaisiko hän sellaista keinotekoista kilpeä sittenkään.

Oikeastaan hän haluaisi riisua kaikki kilvet, pudottaa ne maahan kuin ylikypsän hedelmän kärsineet kuoret ja antaa Sherlockin katsoa kunnolla. Hän tahtoisi lakata välittämästä, mitä tapahtuisi, jos joku muukin näkisi hänen kuorensa alle, mitä sitten, mitä sitten, eiväthän hänen sisuksensa sentään mätäne.
Tämä oli upea kohta! Ensinnäkin tässä on tosi hienoja ajatuksia, tuo pohdinta muistojen poistosta ja leikkausjonosta ja se kuinka aivot eivät ole tahrattoman mielen (vau), miten oivaltavia. Tämä kohta oli myös tosi hyvä esimerkki siitä miten luovalla ja erilaisella tavalla olit ottanut virkehaasteen sanoja mukaan, leikkaukset ja kilvet ja hedelmät ja mätänemiset olivat tosi oivallisella tavalla yhdistetty toisiinsa ja kokonaisuus oli tosi luonnollisen tuntuinen, sanat eivät ollenkaan pomppineet esille kokonaisuudesta eikä niitä oltu vaan heittelemällä upotettu tekstiin vaan niitä oli todella hyödynnetty tosi taitavasti.

Ah, hitto tää oli kyllä hieno. Tämä oli tosi tunnelmallinen ja kaunis kuvaus tästä hetkestä. Tilanne oli valittu todella hyvin, tässä oli jo alusta asti häävalssin jälkeisen asetelman vuoksi tosi katkeransuloinen maku. Ihan sydämestä ottaa, ei voi muuta todeta kuin että todella onnistunutta hetken ja tunnelman kuvailua. Kiitos!

bannu by Ingrid

Angelina

  • ***
  • Viestejä: 6 509
Onnittelut Kommenttiarpajaisvoitosta ♥ Sulta oli ihan ehdottomasti luettava Johnlockia ja kuin tilauksesta postasitkin uutta :3 12+ on tosi mielenkiintoinen haaste ja tykkään hirveesti lukea siihen kirjoitettuja tekstejä ja tähän toi vielä lisämausteen tuo mainitsemasi biisi. Se sopi tähän taustalle ihan täydellisesti, joten kiitos vinkistä <3

Tää oli taas ihan taattua Sisiljalaatua, koska voi apua miten kaunis tää oli. Haikea ja surullinen ja kaunis ja lopulta varmaan vähän herkistyneenä naurahdinkin. Teksti itsessään, vietävän John ja Sherlock ja vielä tuo biisi taustalla niin olin täällä viittä vaille niiskutusta, mutta kuitenkin tästä jäi sellainen pieni toivo leijumaan ilmaan :'3

Lainaus
Vaan aviossa hänen aikansa valuu tyystin hukkaan, John arvelee ja epäilee, liekö hänessä mitään muuta heteroa kuin se vietävän heterokromia. Häviävän hetken hän jopa empii, onko hän koskaan rakastunut ollutkaan, kunnes hän vilkaisee Sherlockia.

On hän, hän on yhä, vaan ei Maryyn, sittenkään, tietenkään, saatana sentään.

Tää oli kokonaisuudessaan ihan mun suosikkikohta ja Vuornan tavoin mäkin rakastan näitä "Oh... oh" -hetkiä, kun tajutaan vihdoin todella jotain :'3

Ihan hehkutukseksi meni nyt (taas kerran), mutta tää oli tosi upea ja jotenkin nyt iski tässä mun väsyneessä ja angstisessa mielentilassa todella lujaa ♥ Kiitos!


or perhaps in slytherin,
you'll make your real friends


bannu © Inkku

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 841
  • 🇺🇦
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :)

Oi että, miten kaunis teksti! Tässä on ihan mielettömän hieno, tajunnanvirtamainen kertojanääni.

Lainaus
eikä yhtä ainoaa oikeaa väriä siten olekaan, tosiaan, heterokromia, heterokromia, kuten Johnillakin, niin, hän… hän muistaa taas.

Ihana, miten John toistelee asioita mielessään ja yrittää saada sekalaisiin ajatuksiinsa jotain järkeä tarttumalla heterokromiaan niin kuin se antaisi kaikelle tarkoituksen. Tosi lääkärimäistä jotenkin! :D

Lainaus
Sana vain, John ajattelee ja nielaisee, sana vain, yksi sana vain, ihan vähän aiemmin, eikö niin, eihän se olisi ollut liikaa pyydetty, hän toteaa ja tallaa Sherlockin varpaille.

Oi hahhah auts, mikä piiloviesti. :D Johnin mielenliikkeitä on niin samalla kipeä ja hauska seurata!

Lainaus
Häviävän hetken hän jopa empii, onko hän koskaan rakastunut ollutkaan, kunnes hän vilkaisee Sherlockia.

On hän, hän on yhä, vaan ei Maryyn, sittenkään, tietenkään, saatana sentään.

Tässä kohdassa varsinkin tuntui, että virkehaasteen sanat on olleet juuri oikeassa järjestyksessä tätä ficciä varten! Jännää, miten ajatukset voi harhailla ja etsiä uomaansa ja sitten äkkiä vaan loksahtaa kohdalleen.<3 Ja muutenkin siis, ihan loistavasti toteutettu virkehaaste, en voi muuta sanoa.


Kiinnostava juttu toi heterokromia muuten ylipäätään -- jos oon ilmiöstä joskus aiemmin kuullut, niin olen autuaasti termin ehtinyt unohtaa, mutta nyt muistan sen varmaan ikuisesti :D Mä olisin intuitiivisesti sanonut, että Martin Freemanilla on ruskeat silmät ja Benedictillä siniset, mutta nyt kun oon jonkin aikaa katsellut kummankin kuvia, en todellakaan osaa päättää, minkä väriset silmät varsinkaan Martin Freemanilla on! :D

Kiitokset!<3


« Viimeksi muokattu: 21.10.2021 14:50:50 kirjoittanut marieophelia »

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 570
Luin tämän otsikon ties kuinka monella eri tavalla väärin, ennen kuin tavasin oikean sanan ja tarkistin, mitä se taas tarkoittikaan :D tuttu ilmiö, mutten vain ollut kuullut tätä tieteellistä nimeä aiemmin. Oli ihanaa päästä lukemaan uutta Johnlockia sinulta, mutta voi sydänparkaani! Tämä kuvio raastaa sydäntä, kun kolmikosta joku jää aina yksin. Toivon, että Marykin olisi loppujen lopuksi tyytyväinen tähän ratkaisuun, jossa John päättää karata Sherlockin kanssa tanssin jälkeen.

Lukiessa ihan unohdin, että tämä oli tuohon virkehaasteeseen! Aina jaksan hämmästellä, miten hyvin osallistujat osaavat sanat lauseisiin upottaa.

Lainaus
Sherlockin ääni on hiljainen tavalla, joka on samanaikaisesti julkea ja nöyrä, eikä John sano enää ei.
Oih ja voih, tämä oli ihana kohta!

Lainaus
Sherlock on täydellisen häpeämätön katsoessaan häntä niin, ja eittämättä säädytön on hänkin kääntäessään selkänsä morsiamelleen
Tykkään kovasti Johnin kertojanäänestä ja ajatuksenkulusta. Säädytön, heterokromia, saatana sentään ja muistojen ja nykyhetken välillä polveilevat pohdinnat sopivat hänelle hyvin.

Lainaus
He keinahtelevat verkkaan pyörimättä enää. Sherlockin hengitys kuumottaa hänen kasvojaan, eikä John pysty pitämään päätään kylmänä, saati sydäntään viileänä.
Tuo ”päätään kylmänä ja sydäntään viileänä” on oivaltava kohta ja muutenkin tämä lause on ihana <3 ja tietysti se, ettei tarvitse sanoa sitä tärkeintä edes loppuun asti, kun kumpikin tietää, mistä on kysymys <3
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 756
Tunnustan nyt heti alkuun, että en ole katsonut BBC!Sherlockia kuin vain muutaman jakson ja vaikka näenkin kemian Sherlockin ja Johnin välillä, on tämä fandom jäänyt minulta pitkälti lukematta. Tällä on kuitenkin hurjan mielenkiintoinen nimi ja kun niin moni on puhunut tästä hyvää, en malttanut olla avaamatta tätä! Ja lisäksi tykkään kovasti tyylistäsi ja teksteistäsi, mikä myös houkutteli lukemaan - ja päädyinkin nauttimaan tästä kovasti!

Tämä teksti antaa nimittäin paljon myös tällaiselle lukijalle, jolla ei ole vahvoja tunteita paritusta kohtaan eikä tunne taustaa lähes lainkaan. Loppujen lopuksihan tässä käsitellään väärän- ja oikeanlaista rakkautta ja valintoja, jotka kuuluvat ihan tavalliseen elämään eivätkä jää niinkään Sherlockin maailmaan sisäpuolelle :) Tällaiselle ajatusvirran kaltaisessa kirjoitustyylissä on aistittavissa hengästyneisyyttä, kuin John ei itsekään pysyisi ajatuksiensa perässä, vaan häntä ohjailee tunne siitä, mikä on oikein - eivät niinkään ajatukset ja järjen syyt siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Tällainen tyyli kertoo kertojan mielentilasta paljon ja asettaa lukijankin miltei haasteen äärelle, kun tekstiä lukee ja yrittää pysyä lauseiden ja Johnin ajatusten perässä.

Tässä yhdistyy hienosti tuo konkreettinen hetki tanssilattialla sekä Johnin muistot monista yhteisistä hetkistä. Etenkin tuo tai kun he istua retkottivat hänen polttari-iltanaan 221B:n olohuoneen sohvalla ja Sherlockin sormenpäät lepäsivät hänen niskahiuksissaan, ja hän, hän – jäi vahvasti mieleen ja maalaa tuota kuvaa siitä ristiriitaisuuden tunteesta, tai niistä keskenään riitelevistä järjestä ja tunteesta Johnin mielessä. Ja on sanottava myös, että nuo kaikki kesken jäävät lauseet, ajatusviivat ja pistekolmikot... Ah, tykkään niistä valtavasti ♥ Niiden epäröintiin ja haparointiin latautuu niin paljon tunnetta.

Tämä on valtavan kaunis teksti ja huomaan, etten oikein osaa sanoa tästä kauheasti mitään muuta kuin että tämän tyyli vei mukanaan ja nautin tämän tunteikkuudesta valtavasti. Pidin myös kovasti Johnin kömpelyydestä, häätilaisuudesta ja tuosta lopun sydäntäsärkevästä dialogista Johnin ja Sherlockin välillä. Ja heterokromiasta! Oli jotenkin upeaa, että Johnin ajatukset kiertyvät noihin silmien väriin ja miten se on heille yhteistä. Tämän tekstin hengästyttävyys tarttuu lukijaankin, pidin tästä hurjasti. Kiitos! ♥

between the sea
and the dream of the sea

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 599
  • Malfoysexual
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Myönnän, etten itsekään ole katsonut juuri BBC!Sherlockia, mutta ajattelin silti nimen perusteella uskaltaa hypätä tämän tekstin maailmaan ja tokihan tiedän hahmot, vaikka tuo kyseinen sarja ei ole tuttu. Mulla on ollut varmasti aina vähän ongelmia nähdä sitä tämän tyylistä kemiaa näiden kahden välillä (sen perusteella mitä heitä itse tiedän, mutta toki sarja ei ole tuttu kuten sanoinkin), ehkä se johtuu vaan siitä, etten ole ikinä varmaan päässyt slashin maailmaan niin suuresti kun monet muut ja en osaa tavallaan ajatella asioita tuohon tyyliin, vaikka se olisi itselle enemmän kuin ok. Olit kuitenkin osannut tekstissä rakentaa näiden kahden välillä todella mielenkiintoisen jännitteen ja kemian. Kaikki ei toki pidä, että sanoo tuollaisia asioita mitä itse käsittelin tuossa alussa, mutta tunsin, että se on tärkeää että pystyn kertomaan sen puolen kuinka vakuuttava teksti minusta oli. Tavallaan musta on hienoa, että olit osannut luoda tekstin, minkä perusteella minäkin näin, että näillä kahdella voisi hyvinkin olla myös kemiaa rakkauden saralla. hiddenben sanoinkin tuossa ylempänä tosi hyvin, että tämä teksti tuo myös sellaiselle lukijalle paljon, jolla ei ole vahvoja tunteita tätä tiettyä paritusta kohtaan tai tunne taustoja niin hyvin.

Tekstissä Johnin ajatukset olivat selkeästi hieman sekaisin ja oli jotenkin tosi mielenkiintoista hypätä niiden sekaan ja huomata, että ne elivät ihan omaa elämäänsä tahtomattaan. Se jotenkin toi niin inhimillisen olon, koska sellaista se on, välillä kun tunteet myllertää, niin ajatukset lentelevät hurjassa tahdissa aivan minne sattuu ja pidin siitä tosi paljon tässä tekstissä.

Olit kuitenkin saanut tiettyyn haikeaan tunnelmaan myös mukaan hyvin näiden kahden tunteet toisiaan kohtaan. Tavallaan tässä menettää toisen avioliittoon ja silti he haluaisivat pitää kiinni toisaalta siitä omasta todellisuudesta ja kadota molemmat sen mukana.

Lisäksi aiheena tuo heterokromia on tosi mielenkiintoinen (selkeästi päivän sana) ja mua naurattikin kun olit kirjoittanut, että ainut heteroon viittaava hänessä olikin vain tuo. :D

Voi harmi kun mulla katkesi ihan täysin ajatus tässä kommentoidessa, kun joudun välissä lähtemään muualle pariksi tunniksi ja mun hyvä flow vähän kaikkosi! No kuitenkin, mä pidin tästä paljon ja olet kirjoittanut tämän todella hienosti. Kiitos todella paljon ihanasta lukukokemuksesta!

niiina
Dramione

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 050
Oi mitä kommentteja! Ihan kuin olisivat fandomin kulta-ajat palanneet ja enemmänkin! Voi kiitos kiitos teille! <3

Vuorna, hihii, ihanaa että myönnät Johnlockin viehätyksen! Näissä shippiasioissa ei ole koskaan liian myöhäistä. (: The Sign of Three on mulle (ja monelle muulle, ainakin mitä internettiin on luottaminen) sillä tapaa merkityksellinen jakso, että sen myötä Johnlock-shippailuni otti aikoinaan ihan uudenlaisia kierroksia ja ehdin jo tosissani toivoa, että shipistä olisi voinut tulla lopulta canon-matskua. Jaksossa ei itsessään olisi edes ollut paljoa korjailtavaa, jos asiat olisivat ottaneet sen jälkeen eri suunnan kuin ottivat. Vaan oli siinä juuri sen tanssin verran korjattavaa, sillä omaa sydäntäni särkee yhä se, ettei Sherlock päässyt tanssimaan Johnin kanssa. </3 Onneksi on fanifiktio!

Ihana kuulla että tykästyit tuohon Sufjan Stevensin kappaleeseen, se todellakin on kaunis! Mahtavaa myös, että tykkäsit tästä fix-itistä ja oih, että tämä palautti mieleesi Johnlockin potentiaalin! Mitä muuta sitä voisi fikkaajana ja innokkaana Johnlock-shippaajana edes toivoakaan! Kiitos kovin ihanasta kommentistasi!


flawless, huippua että Johnlock-angsti sopi sateiseen aamuusi! Omaan pirtaani se sopii kelloon ja säätilaan katsomatta, erityisesti jos ja kun mukana on toivoa! Hauskaa muuten, että nostit tuon kohdan aivot eivät ole tahrattoman mielen, tykkäsin siitä itsekin, kun keksin, miten saan sen pakollisen leikkaus-sanan ujutettua mukaan tekstiin. Aivot ja Jim Carrey Tahrattomine mielineen taisivat jäädä oman mieleni perukoille muhimaan viime keväisen Sherlock RPF -rustailuni jäljiltä (katsoin muuten pian tämän Heterokromia-fikin kirjoittamisen jälkeen Netflixistä Jim Carreysta kertovan dokkarin Jim & Andy, joka oli mahdottoman mielenkiintoinen mutta myös vähän järkyttävä siinä, kuinka älyttömän pitkälle jotkut näyttelijät menevät hahmoihinsa eläytymisessä. Mutta oho, tämä ei ollutkaan mikään RPF-fikkini kommakomma, joten nyt eksyn jo aiheesta!).

Oli myös jännää huomata, kuinka synkkänä tämä fikki lukijan näkökulmasta näyttäytyy, koska itse olin kuvitellut kirjoittavani hyvinkin toiveikkaan romanttista fikkiä! Taisi se John kuitenkin äityä aika katkeran kaipaavaksi ennen sitä lopun toiveikkuutta. Ihanaa että pidit tästä ja kommentoit, kiitos oikein paljon!


Angelina, hurmaavaa että valitsit lukea multa taas Johnlockia! Osuva ajoitukseni tämän fikin postaamissa suhteessa arpajaisiin oli ihan sattuma, mutta onnekas sattuma kaikin puolin. (: Hii, ole hyvä biisivinkistä, kiva että tykästyit! Voi juku, niinpä, voihan vietävän John ja Sherlock, mokomat jaksavat aina vaan aiheuttaa niiskutusta vuodesta toiseen täälläkin suunnalla! Kiiitos kerrassaan ilahduttavasta kommentista, ihanaa että fikki iski sopivasti mielentilaasi. Ota tästä nenäliinoja! <3


marieophelia, miten kiva kuulla että tykkäsit tästä fikistä ja tämän kertojanäänestä! Myhäilin ilahtuneesti tuolle toteamuksellesi, että sanat rakastunut ja yhä ovat olleet sanalistassa juuri oikeassa järjestyksessä tätä fikkiä varten, sillä, hehee, sana yhä oli oma valintani! Parantumaton romantikko minussa halusi rakkautta seuraamaan pysyvyyttä, ja sitä sai nyt sitten myös John tunteineen! (:

Heterokromia tosiaan on jännittävä ilmiö! Eräs tarkkasilmäinen fani oli internetsissä sitä mieltä, että Martinin silmät ovat iriksen ulkokehältä enimmäkseen siniset ja harmaat, ja pupillia ympäröivä kehä on ruskea. Valosta riippuen Martinin silmät näyttävät sitten joko sinisiltä tai ruskeilta tai jopa harmailta! Benedictin silmissä taas on sinistä sekä kultaan/ruskeaan taittavaa vihreää, ja eri värit on selvemmin erotettavissa. Täällä on havainnollistavia kuvia! Hauskaa muuten, että pidit tätä heterokromiajuttua lääkärimäisenä yksityiskohtana, musta nimittäin tuntuu, että tuppaan korostamaan fikeissä paljon enemmän Johnin sotilaspuolta kuin sitä lääkäripuolta. Kerrankin näin päin! ;D Kiitos hirmuisesti ihanasta kommentistasi!


Thelina, nyt mä ehdottomasti haluan kuulla, millä kaikilla tavoilla luit tämän fikin otsikon! :D En muuten ollut minäkään heterokromiasta nimeltä kuullut, ennen kuin etsin joskus näissä erittäin vakavissa kirjoitushommissani erittäin tärkeää taustatietoa sekä edes jonkinmoista vahvistusta sille, että minkä hitsin väriset silmät näillä kahdella nyt taas onkaan. Ja vastaus on että just sen väriset kuin milloinkin sattuu huvittamaan. :')

Ja voi sun sydänparkaa! Uskon että Mary osaa muovata oman onnensa vaikka mistä ja vaikka missä, ei hän siihen Johnia tarvitse. Ehkäpä tämän fikin versessä Mary voisi ollakin tyytyväinen Johnin puolesta ja vaikka kaiken päälle tajuta, ettei olisi kannattanut sitä kivaa ja kannustavaa (ja häihin kutsuttua, aijai sentään!) David-eksää joskus aikoinaan lempatakaan. ;)

Kuinka paljon ilahduinkin, että sun mielestä tämän fikin ääni sanavalintoineen sopi Johnille! Kiitos ihanasta ihanasta kommentistasi! <3


hiddenben, hei, miten mahtavaa että päädyit lukemaan tätä fikkiä, vaikka BBC:n Sherlock ei niin tuttu olekaan! Ja ihan hirmuisen mukavaa kuulla, että tällä fikillä oli annettavaa, vaikka hahmot eivät vahvoja tunteita lukijassa herättäisikään. En tiedä, kuinka paljon mun Sherlock-fikeissä ylipäätään pyöritellään nimenomaan Sherlockin maailmaan kuuluvia juttuja ja kysymyksiä, aika monesti ihmettelen näissä rakkauden olemusta ja rakastamisen vaikeutta ja toisaalta sen välttämättömyyttä. Tai niitä ainakin kuvittelen ihmetteleväni, lukijahan saattaa nähdä teksteissä jotain ihan muuta!

Niin ihanaa kuulla että tämä fikki vei mukanaan ja että tykkäsit tämän tunteikkuudesta, sekä pisteistä ja ajatusviivoista ja katkeavista lauseista. Ne ovat eri käteviä tällaisen rajallisen mitan tekstille asettavan haasteen kanssa, mutta tykkään kyllä viljellä niitä muutoinkin (välillä liikaakin!). Kiva että ne miellyttivät myös sua! (: Kiitos tosi kovasti ihastuttavasta kommentistasi!


niiina, ai vitsi, kommenttiflow'n katkeaminen on ärsyttävää! Mutta älä turhaan huoli, tosi eheä sun kommenttisi mun mielestä oli ja sain siitä hurjasti irti, kiitos! Oli mielenkiintoista kuulla sun ajatuksiasi muiden adaptaatioiden (ja ehkä myös alkuperäisteosten?) Sherlock Holmesista ja John Watsonista (ymmärsin viestistäsi siis, ettet ole lainkaan katsonut tätä BBC:n tv-sarjaa, korjaa ihmeessä jos ymmärsin väärin). Musta on myös aivan sallittua viehättyä just niistä shipeistä kuin kukin viehättyy, eikä sitä tarvitse selitellä, miksi jokin iskee ja jokin muu ei. :)

Kuriositeettina mainittakoon kuitenkin, että välttämättä sellaisia vannoutuneen ja kokeneen slashaajan laseja ei näiden kahden kanssa edes tarvita! ;) Olen nimittäin netissä törmännyt useamman kerran tapaukseen, jossa fani on kertonut, ettei edes tiennyt slashin tai ylipäätään shippaamisen olemassaolosta ennen kuin katsoi Sherlockia, näki Sherlockin ja Johnin välillä kemiaa/potentiaalia/romanttista väreilyä/you name it, innostui asiasta kovasti ja päätti sitten tutkia, ajattelisiko joku netin ihmeellisessä maailmassa samoin kuin hän – ja kuinka ollakaan, samanmielisiä löytyi pilvin pimein! Itse en kylläkään voi millään väittää, että BBC:n Sherlock olisi tutustuttanut minut slashiin... olin jo ennen BBC:n Sherlockiin tutustumistakin valmiiksi ihastunut esim. Robert Downey Jr.:n Sherlock Holmesiin ja Jude Law'n Watsoniin noin niin kuin shippimielessä. :D Eri Sherlock Holmes -elokuvien ja -sarjojen hahmoversiot ovat tosin keskenään kovasti erilaisia, ja varsinkin BBC:n hahmot ovat melko kaukana alkuperäisistä esikuvistaan (muutoinkin kuin olemalla rutosti nuorempia!), eikä voi sanoa, että jokin, mikä pätee yhden version Holmesiin ja Watsoniin, pätisi automaattisesti myös johonkin muuhun versioon.

Intouduinpas höpöttämään! Tavattoman ihanaa, että pidit tätä tekstiä romantiikan puolesta vakuuttavana, oih, kiitos kovin kauniista sanoistasi!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!