Ficin nimi: Läsnäolon vaikutus
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Charlie, Neville
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Salaiselle ystävälle eli Nevillalle! Mulla jäi tosi viime tippaan tämä ja on heitetty aika hatusta. Halusin jotain parituksetonta, johon saan Nevillan lempihahmoja mukaan. Toivottavasti kelpaa, vaikka tämä ei mikään mestariteos ole! FF100:n, mutta päätän sanan ja muun myöhemmin. (Otsikko keksitty supernopeasti ja hätäisesti.)
Puun kaarna tuntui karkealta kättä vasten, mutta siinä oli jotain lohdullista. Charlie ajatteli perhettään ja kuunteli puiden lehtien havinaa. Ilma oli leuto ja rauhallinen. Kesän tuoksut voimistuivat päivä päivältä.
Sota oli ohi – lopullisesti. Charlie tiesi, että nyt oli tullut rauhan aika ja uskoi sen kestävyyteen. Hän oli palannut takaisin kotiinsa Romaniaan, koska sinne hän kuului. Luonto hänen ympärillään piti hänet otteessaan ja lohikäärmeiden voima virtasi häneen itseensä. Romaniassa hän sai olla vapaa.
Charlie kaivoi puukon taskustaan ja poimi maasta katkenneen paksun oksan. Hän istui sammalpeitteiselle kivelle ja alkoi vuolla. Varmoin ottein hän muokkasi puun kappaleelle uuden muodon ja hahmon. Lastut tipahtelivat ruohikkoon hänen jalkoihinsa, kun hän keskittyi työhönsä. Fredin kuolema oli saanut hänenkin tyynen mielensä myrskyämään ja sitten laantumaan liikkumattomaksi. Jokainen päivä vaati uudenlaista totuttelua sodan jälkeisessä elämässä.
Kirjeet tuttavilta odottivat edelleen eteisen tammipöydällä avaamistaan.
Eloton oksa sai hiljalleen uuden elämän. Siitä muotoutui pieni karhu, jota Charlie katseli kämmenellään. Joskus Fredin ja Georgen ollessa vielä pieniä Charlie oli vuollut heille leluja huvikseen. Ne olivat kadonneet tosin jo vuosia sitten – tai niin Charlie uskoi.
Oltuaan metsässä jo kauan Charlie lähti takaisin kohti mökkiään, joka oli kallion harjalla näyttävien näköalojen äärellä. Mökki oli pieni, mutta se riitti hänelle. Karhun Charlie asetti tammipöydälle kirjeiden viereen ja harkitsi hetken niiden avaamista, mutta astui sitten peremmälle tupaansa.
Charlie keitti itselleen kahvia ja nautti sen mustana. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa ja silmät tarkkailivat muurahaista, joka kipitti lohkeilleella puulattialla määrätietoisesti eteenpäin. Charlie antoi sen kadota lautojen väleihin. Noustuaan ylös Charlie katsoi ikkunasta, miten taivas värjäytyi illan tullen hiljalleen puneravaksi.
Käveltyään huomaamattaan takaisin eteiseen Charlie nosti kirjeet käsiinsä. Katseli pergamenttien pintoja, jotka vaihtuivat vaaleista kellastuneisiin. Käsialoja, joista hän tunnisti jokaisen. Charlie avasi kirjeet yksi toisensa jälkeen pyyhkien kyyneleitä pisamaisilta poskiltaan.
Luettuaan jokaisen Charlie hymyili surumielisesti. Osanottoja tuttavilta – jokaisessa samanlaisia sanoja – lähetettiin voimia. Niitä oli surullista lukea, mutta tavallaan se oli helpotus, että hän oli vihdoin saanut tehtyä sen. Kukaan ei kuitenkaan odottaisi vastausta.
Ovi narahti auki ja Charlie näki tutut pyöreät kasvot ja silmät, joita sota oli muuttanut. Neville katsoi häntä hymyillen epävarmasti ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi nähtyään avatut kirjeet. Neville oli lähtenyt Charlien mukaan opiskelemaan Romanian taikakasveja- ja sieniä.
He tervehtivät lyhyesti toisiaan ja Charlie tunsi helpotusta toisen läsnäolosta. Vuosia hän oli nauttinut omasta yksinäisyydestään, mutta nyt tuntui hyvältä, kun joku oli läsnä. Neville asetteli pöydälle löytämänsä taikayrtit pienissä ruukuissa ja alkoi tutkia niitä hiljaa.
Charlie istui vastapäätä toista ja seurasi, mitä tämä teki. Ikävät asiat eivät tuntuneet niin raskailta, kun oli joku, jonka kanssa jakaa ne – vaikkakin sanattomasti. Charlie seurasi Nevilleä työssään, keitti teetä ja sytytti nuotion takkaan. Puiden rätinä ja nitinä kaikui tuvassa.
Lopetettuaan työnsä Neville kysyi Charlien päivästä, josta toinen saattoi kertoa hymyillen. Charlie esitteli karhun, jonka oli veistänyt. Se sai hänet puhumaan nuoruudesta ja kodista, jossa Fred oli vielä läsnä. Neville kuunteli ja ymmärsi. Lopulta Charlie päätti lähettää karhun Georgelle – muistoksi ja turvaksi.
He siirtyivät molemmat omiin sänkyihinsä ja Charlie valvoi katsoen kuuta huoneensa ikkunasta. Hän oli jakanut vapautensa ja piti siitä, että oli joku, joka oli täällä hänen kanssaan. Se sai hänet nukahtamaan helpommin ja rauhallisempaan uneen.
Aamulla Neville lähti taas tekemään tutkimuksiaan ja Charlie vietti aikaansa lohikäärmeiden luona. Illalla he taas näkivät ja Charlie tiesi, että niin asioiden kuului olla. Joskus oli aikoja, kun ihminen vain tarvitsi toisen olemaan läsnä - Charlien elämä oli juuri sellaisessa pisteessä.
Ajan kuluttua Nevillen tuli aika lähteä ja Charlie saattoi lähteä hänen mukaansa Englantiin. Charlie kävi veljensä haudalla ja pystyi kertomaan, että kaikki oli hyvin.
Palattuaan kotiinsa Charlie palasi elämäänsä, jollaista se oli ollut ennen sotaa. Mutta hän ei unohtaisi, miten paljon Neville oli häntä auttanut ja saadessaan kirjeitä Charlie avasi ne ja vastasi jokaiseen huolellisesti ja nauravaisesti.
Ikkunalaudalle kasvamaan jätetyt yrtit kukoistivat ja toivat pehmeää tuoksua tupaan.
