Nimi: Karvainen sankari
Kirjoittaja ja beta: Helyanwe, eli minä
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: Sallittu
Genre: AU, ehkä lievä hurt/comfort-elementti tässä, one-shot
Paritus: tulkinnanvarainen Sherlock/John
Varoitukset: Alkoholi mainittu
Vastuunvapaus: En omista mitään, enkä tienaa rahaa. Luettuanne ymmärrätte miksi.
A/N: Tuota juu. Tämän itseasiassa kirjoitin jo aikaa sitten, mutta löysin sen uudestaan ja päätin hioa julkaisukuntoon. Tämä on siis AU-versio siitä, kuinka John tapasi Sherlockin ensi kertaa. Huomatkaa, että tässä Punaparta on elossa. Hahmot (tai lähinnä Sherlock) saattavat olla hieman OoC. Kommentit on aina mukavia <3
Karvainen sankari
John tunsi jotain pehmeää poskeaan vasten. Mies murahti hämmennyksestä, muttei avannut silmiään, vaan tunnusteli käsillään lämmintä petitoveriaan. Entisestä sotilaslääkäristä tuntui kuin hän olisi ollut vielä pikkupoika, joka nukkui onnellisesti suuren pehmolelun kainalossa. John kuitenkin kauhistui tullessaan entistä tietoisemmaksi karvan määrästä. Millaisen lumimiehen hän oli eilen baarissa kännipäissään mennyt iskemään?
Mies avasi varovasti silmänsä, ja tunsi kuinka suuri, märkä kieli nuolaisi hänen kasvojaan koko matkalta. John pelästyi, mutta tajusi sitten ettei kielitaituri ollut lumimies, eikä kyllä sen enempää ihminenkään, vaan punainen irlanninsetteri.
"Huomenta", hän mutisi hämmentyneenä, mutta koira ei näyttänyt välittävän tilanteen outoudesta, vaan heilutti onnellisena häntäänsä.
Mies huomasi nyt makaavansa sohvalla, joka ei missään tapauksessa kuulunut hänelle. Hänen päällensä oli levitetty suuri, sininen viltti, jonka John nyt työnsi syrjään hiljaa vaikeroiden. Päätä särki, ja mies kertasi tapahtumia mielessään. Muistot viime illasta olivat hämäriä, ja tässä John nyt makasi vieraan ihmisen sohvalla, krapulassa, nukkuen lusikassa koiran kanssa.
"Mitä minä oikein tein viime yönä?" John mietti ääneen, ja katsahti irlanninsetteriä hymyillen. "Onko tämä nyt sellainen yhden yön tapaus? Kerään vaatteeni, poistun häpeillen tieheni, ja toivon etten koskaan törmää sinuun läheisessä ruokakaupassa?"
Koira läähätti oikein tyytyväisen näköisenä, ja John nousi nopeasti ylös sohvalta. Punaturkki väisti hänen tieltään, katsoen miestä miltei pakeksuvasti. Hän ei välittänyt koirasta, vaan tutki taskujaan toivoen ettei lompakkoa oltu varastettu. Kauhuissaan mies tavoitteli lompakkonsa nahkaista pintaa, mutta ymmärsi taskujensa tyhjentyneen. Silloin hänen katseensa osui läheiselle tuolille, jonka päälle oli asetettu siistiin riviin lompakko, kotiavaimet ja puhelin. Helpottunut huokaisu karkasi miehen huulilta, ja nopeasti hän tarkisti omaisuutensa ennen kuin sulloi ne taskuihinsa. Koira seurasi hänen toimiaan uteliaana, pää aavistuksen kallellaan.
"Kiitos viimeisestä", John naurahti lievän huvittuneena, yrittäen tehdä tilanteesta humoristisemman, vaikka krapula oli melkoinen.
"Enkö minä saa kiitosta, vaikka kannoin sinut tänne asti? Usko pois, se ei ollut helppoa, herra sotilaslääkäri-joka-tappoi-ihmisiä-pahoina-päivinään."
John kääntyi äkkiä aavistuksen viileän, mutta huvittuneen äänen kuullessaan. Olohuoneen oviaukossa seisoi tummahiuksinen, pitkä ja laiha mies, jonka poskipäillä olisi voitu avata kirjekuoria. Ventovieraalla oli kädessään kaksi kahvikuppia, ja hänen täydellisillä huulillaan kareili hymyntapainen. John ei saanut sanottua sanaakaan nähdessään nuo veistokselliset kasvot. Äkkiä hän mieleensä palautui muisto eilisillasta.
”Oletpa sinä ystävällinen, minä jo luulin että jäätyisin katuojaan... Mitä sinä naurat? Oletpa sinä komea ilmestys, ja vahvakin vielä! Oh, ei olisi ehkä pitänyt sanoa tuota, kuulostipa homolta. Saanko kokeilla hiuksiasi, ovatko ne luonnonkiharat?”
Vaaleahiuksinen mies halusi lyödä itseään. Ei kai hän oikeasti...? John toivoi vain keksineensä kaiken, kännissä toisten ihmisten käpälöinti oli hänestä ala-arvoista. Ei hän yleensä koskaan tehnyt niin...
"Punaparta pitää sinusta", tummakutri hymähti ja ojensi kahvikupin miehelle. "Se on hyvä merkki. Tiesin että sinut kannatti tuoda tänne. Etsit siis kämppistä?"
John avasi suunsa, mutta ei saanut ääntäkään ulos. Mistä mies sen tiesi? Oliko hän humalassa kertonut senkin?
"Osasin päätellä sen sanomalehden asuntopalstan irti repäistystä sivusta. Olit ympyröinyt vaihtoehtoja, muttet kuitenkaan käynyt katsomassa niitä. Ympäröimiesi ilmoitusten perusteella arvioisin, että olet asunut Lontoossa ennenkin ja tunnet paikat. Olit myös selvästi luopunut tietyistä mukavuuksista, mistä voin arvella että haluat asua täällä mistä hinnasta tahansa. Lontoo on siis tärkeä paikka sinulle. Mutta koska sivu oli repäisty, sinulla ei ollut tuhlattavaksi asti rahaa ostaa lehteä, eli säästät asuntoon. Tarvitset siis kämppistä."
"Ihmeellistä", John henkäisi.
Mies hymyili. "Ihmiset eivät yleensä sano noin."
"Mitä he sitten sanovat?"
"Painu helvettiin", tummakutri virnisti. "Olen Sherlock Holmes ja osoite on 221B Baker Street. Onneksesi etsin kämppistä."
