Kirjoittaja Aihe: PotC: Värttinäluiden välkettä | S | Hector Barbossa/Jack Sparrow, 12+ virkettä  (Luettu 2086 kertaa)

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
Author: Dulz
Ikäraja: S (korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä, mutta näin me oltiin päättelevinämme)
Fandom: Pirates of the Caribbean
Disclaimer: En tienaa, en rienaa, en mitään omakseni väitä. Omistavat omansa, ryökäleet.
Paritus: Hector Barbossa/Jack Sparrow
Genre: melankolinen draama, elämä itse
Haasteisiin: 12+ virkettä XI ja Perspektiiviä parittamiseen #2 – viholliset

Summary: Heidän välillään tasapaino oli horjahtamista toisen tyrkkäisyistä.


A/N: 12+ virkettä puhukoon puolustuksekseni. No ei, olen osittain tyytyväinen tähän, vaikka rakennevalinta edelleen epäilyttää. Kuten aina, palaute olisi kultaa.

          Dalma toi Barbossan takaisin elävien kirjoihin, mutta maksuksi jätti tämän elämään Mustan helmen kirousta yhdessä apinansa kanssa – ja kuinkas sattuikaan.






Värttinäluiden välkettä


Hector Barbossakin silloin tällöin kieltämättä saattoi todeta olevansa vedestä märkä, mutta hän ei koskaan tuntenut sitä lihassaan, ei edes luissaan, ja vaikkei hän hionnut, ei hän myöskään himoinnut.

”Katso nyt minua, sinä kirottu Jack, katso värttinäluideni välkettä tässä kirotussa kuunvalossa, katso, olen mätänevän lihan hajuun iäkseni tuomittu!”

Toisinaan Hector Barbossa janosi kykyä kaivata kuumeista paloa, jonka himo sytytti nuorten miesten poskille ja joka ammensi palonesteensä sydämen pohjasta – sitä kiihkeää tarvetta hän muisteli kylminä kirottuina yön synkimpinä hetkinä kaulaillessaan yksin rommipullon kanssa.

Barbossa tapasi vaahdota.

Ei riittänyt, että Jack halvatun Sparrown mielen täytyi olla sekava kompleksi, mutta ukon housujen piti mokomien krumeluureineen olla samaa sarjaa, tuhannen solmulle kieputettuine nyörityksineen huiveineen.

”Melkoiseen rappiokuntoon olet itsesi päästänyt, rakas vanha ystävä”, Sparrow pyöritti rengastettuja sormiaan ilmassa ahmien kaipaavilla silmillään ainoaa pakotietä, jonka tukki Barbossan kirottu ranka, ”melkein luulisi sinun kaivanneen lempeää kättä, tällaista kuin minun.”

Heidän välillään tasapaino oli horjahtamista toisen tyrkkäisyistä.

Barbossa imi itseensä Sparrown miekan kalsketta oman säilänsä hamaraa vasten, värinää, joka soi ruodista käteen, puolin toisin huutelua, sadattelua, jota jatkui kunnes Sparrow ei kyennyt muuta kuin huohottamaan ja Barbossa kätensä laskien vaiti katselemaan.

Joskus hän pysähtyi kuunvaloon, pyörittelemään valkeita luitaan; kämmenten ristikkoa, kylkiluukorsettia ja halkeillutta kalloa.

Elämä = arvaamattoman suuri muuttuja, ja kun muuttuja on yhtä kuin ikuisen, nautinnottoman elämän kirous, on yhtälön arvo silloin yhtä tyhjän kanssa.

Sparrow mitä ilmeisimmin luuli ettei hän ollut tiedostavassa tilassa – sattumoisin hän oli, ja näki lähietäisyydeltä itseensä kohdistuvan, tungettelevan tutkijan uteliaisuuden, ja ties kuinka monetta kertaa kirosi kykenemättömyyttään tuntea hengitystä arpisilla kasvoillaan.

Hiljaisuudessa he eivät koskaan viihtyneet kauaa, sillä se oli merkki siitä, että toinen juoni jotain, mutta totta puhuen kumpikin taisi pelätä pitävänsä toisesta hiljaisena liikaakin.

Aina ajallaan se pudotti heidät taas vihollistilaan: menneet kaunat ja silmistä näkyvä itseinho, mielipide tästä viheliäisestä pohjanoteerauksesta.

Barbossa väänsi Sparrown lattiaan majatalonmurjun kurjassa huoneessa, joka lainehti pullon mukana hukkaan heitetystä rommista, laskeutui koko painollaan päälle ja kopeloi öljylyhdyn valossa lihaa ja verta olevilla käsillään ruskean lasin sirpaleen käteensä: ”Tiedät varmasti mitä yhdellä terävällä reunalla saa aikaan, mutta tahdotko kokea muistinvirkistyksen?”

Barbossa makasi kolmet ripsivärin ympäröimät silmät suljettuina vieressään, ja ajatteli, tuntematta mitään, kuinka huoneet seksin jälkeen tapasivat ennen tuoksua sakealle, hielle, makealle.

Satamakadun löyhkäävistä ihmisjätöksistä elantoaan etsivä kapinen koira luikki vinkuen vuorokauden ainoaan hiljentyneeseen aikaan kilahtelevien saappaiden tieltä.

Barbossa ei tiennyt mitä apinoineen etsi, mutta olisi veikannut häivähdystä jostain kadotetusta.

Vuosisadan parin päästä, kun aika olisi jättänyt kaikista muista paitsi hänestä ja apinasta ja silinterihatut nousisivat barrikadeille kartoitettuaan koko turkasen pallon ja taiteiltuaan viimeisestäkin vapaasta seikkailijasta esimerkin hirttopuun nokkaan, Barbossa painaisi silkkipytyn päähänsä ja pyöräyttäisi pystyyn myöhemmin koko Läntisen pallonpuoliskon valloittavan kiertävän friikkisirkuksen, mutta sen aika ei ollut vielä.

Harvoin Hector Barbossa katui, mutta toisen elämänsä varrella hän teki sitä lukemattomat kerrat, sillä kaikesta perittiin maksu, pöytään tuotiin lasku, eikä siinä aina auttanut edes paljon puhuttu kasku.

Hän olisi maksanut mitä tahansa päästäkseen eroon kirouksesta: kaiken maailman kullat, loppuelämän rommit, hän olisi maksanut vaikka vapaudellaan taikka edesmenneen mummonsa sielulla, hän olisi ollut halukkaampi jopa palaamaan takaisin kuolleisiin – mutta voodoo-noidilta, jotka kuuluivat mihin lie kulttiin ja olivat todellisuudessa merenjumalattaria, ei vaihdossa kyselty.

Noidan sydämessä asui Pohjolan routa, Barbossa taitteli kätensä nyrkkiin pilvenlongan kietoutuessa kuunvalon tielle, noita nautti hänelle tuottamastaan kärsimyksestä tietäen ettei hän ollut kykenevä vastavuoroisesti edes vihaamaan.

Elämä oli verrattavissa nopanheittoon Tortugassa: pääsääntö oli, että joku huijasi aina.

Aamu herätti hänet horteestaan tunkeutuessaan itähuoneen ikkunanpeittimien lävitse ja hetken hän ehti luulla jonkun miehistössään sekoittaneen tyyrpuurin ja paapuurin keskenään.

Kun olo yhtäkkiä tuntui vesiselvältä – vaikka eihän hän enää juopunut – hän tajusi yön tapahtumista sen, että oli tullut haukanneeksi liian suuren palan: tällä kertaa tavanomaisen kukonlauluun katoamisen sijaan loppuratkaisu oli laiturissa silkasta säälistä kelluva piskuinen jolla.

Pitkä miinus toiselle, mojova virne toiselle.

Vielä Barbossan hoksottimet nappaisivat, ettei Sparrow ollut haluton tunnustamaan halukkuuttaan, tämä vain oli siihen kyvytön – tosin myös haluton taistelemaan kyvyttömyyttään vastaan.
« Viimeksi muokattu: 12.04.2017 05:55:49 kirjoittanut DulzGram »
pannu by wolferain ♥

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Piti tulla lukemaan, kuinka sen värttinäluun olit oikein käyttänytkään! Ja hyvinhän se tänne sopikin.

Muuten teksti oli kyllä harvinaisen haastavaa luettavaa. :D Piti lukea toiseen kertaan läpi ja vähän yrittää hahmottaa, millaisia aikahyppäyksiä lauseiden välillä oikein olikaan, mutte todellakaan väitä, että olisin ymmärtänyt kaikkia hienoja lauseitasi. Minusta ulkonäöllisesti teksti on tosi houkuttelevan näköinen ja tykkään siitä, että eka sana on boldattu - aivan kuin se aloittaisi aina uuden luvun tarinassa - mutta tätä on kyllä tosi vaikea tulkita!

Fiilis oli kuitenkin kiva. En ole ikinä lukenut yhtäkään PotC-ficciä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tykkäsin Barbossan ja Sparrowin välisestä kahnailusta, jossa oli yhtä aikaa vihollismielisyyttä että jotain vielä syvempääkin. Kummallakin oli vähän hakemista siinä, että mitäs tämä juttu nyt onkaan, miten tässä tuleekaan toimia. Tykkäsin myös siitä, että Dalma oli otettu mukaan ja tarinan aikajanaa levitetty näin vielä pidemmällekin säteelle - vai alkoikohan teksti kunnolla vasta siitä, kun Dalma nimenomaan toi Barbossan takaisin? Joo, en ymmärrä tätä tekstiä. :D

Lainaus
Elämä oli verrattavissa nopanheittoon Tortugassa: pääsääntö oli, että joku huijasi aina.
Ihan jonkun yksittäisen virkkeen esiin nostaakseni tämä oli oikein hauska. Elämä on hyvä huijaamaan, kun se ei lopukaan ja kun liha vaan mätänee mätänemistään!

Monimutkaisuudessaan viihdyttävä teksti - ehkä tätä pitää tulla katsomaan vielä joskus toisten ja kokeilla, saisinko tästä jotain enemmän irti.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
No johan on.

Hyvää huomenta. Tämä jätti kyllä eittämättä erikoisen fiiliksen, tosin onko tuo nyt ihmekään. Tykkäsin tosi paljon tämän erikoisesta lauserakenteesta ja boldatuista sanoista, se teki tähän sellaisen... todella omaleimaisen tunnelman,

Lainaus
Elämä oli verrattavissa nopanheittoon Tortugassa: pääsääntö oli, että joku huijasi aina.
Tälle jopa naurahdin ja kyllä, olen ihan samaa mieltä tästä 8'D ja varsinkin näiden kahden tumpelon elämä taitaa olla sellaista.

Pitää vielä sanoa, että en ole koskaan nähnyt näitä kahta paritettavan toisilleen, joten teit aika hyvää työtä kun sait minut ylipäätään avaamaan tämän ficin ja jopa miettimään koko paritusta tarkemmin.

Kaikkea sitä aamulla tuleekin tehtyä.  Tykkäsin, kiitos paljon!

Zarroc

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 336
  • Lunnikuningatar
Nonni, kommenttikampanjasta moronmoron! :D

Olipas tämä! Barbossa/Jack on äkkiseltään jotenkin hämmentävä paritus, mutta sitten kun sitä makusteli ja sitten luki tämän ficin ja sen jälkeen pyöritteli vähän lisää, niin kyllähän sieltä löytyi potentiaalia vaikka mihin! Jotenkin hykerryttävän paljon jopa, lukisin lisääkin – etenkin sinun kirjoittamanasi, koska sen verran paljon tämä teksti onnistui vakuuttamaan. :D Tässä oli niin paljon hienoja yksityiskohtia ja tunteiden vaikeutta, että ah.

Tuota boldausmeininkiä en ehkä täysin tajunnut, mutta tykkäsin siitä sikäli, että se pysäytti jokaiseen lauseeseen ja sai lukemaan ne tavallaan yksittäisinä. Se teki tästä tekstistä tietyllä tapaa rytmikkään ja askeltavan, vähän kuin olisi kiivennyt tekstiä alas (tai ylös, riippuen kumpaan suuntaan näkee lopun menevän) portaita pitkin. :D Oikeastaan tykkäsin siitä kovasti, vaikka aluksi hämmennyinkin. Ois hauska kuulla, mitä itse hait sillä ratkaisulla takaa. :)

Virkehaasteen sanat upposivat tekstiin tosi sujuvasti, enkä kyllä itseassa aluksi tajunnut, että tämä osallistui siihen. :D Vasta kun vilkaisin nuo alkutiedot uudelleen, naksahti kohdilleen, että totta, siellähän niitä oli. :D Se on hauskaa, notta kun Finissä lukee paljon ficcejä, virkehaasteiden sanoihinkin törmää moneen kertaan ja ne tietyllä tapaa tunnistaa, jos sen kierroksen tekstejä on lukenut useamman. Tässäkin ne sieltä bongailin toisella lukukerralla helposti ilman listaakin, mutta koskapa ensimmäisellä kerralla en, se kertoo siitä, että olit saanut ne sopimaan kokonaisuuteen todella hyvin.

Tämä oli onnistunut, tunnelmallinen ja kiehtova fic. Olen iloinen, että napsautin tämän auki, kiitos! ♥


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.