Orenji: Ääh, kiitos kommentistasi! Saat mut aina kerran toisensa jälkeen hymyilemään typerästi kommenteillasi, koska tuun vaan niistä aina niin hirveen iloseksi. Tää on ficcinä kyllä varmasti lukijalle haasteellinen, koska se on sitä kirjoittajallekin - ja tää ei tule todellakaan muuttumaan tästä yhtään helpommaksi, ennemminkin ehkä päinvastoin, vaikka yritänkin pitää tän mahdollisimman simppelinä.
Mutta täältä tulee taas sulle seuraavaa lukua!
A/N: Ei ihan mennyt huhtikuun sisälle tämän luvun postaus ja taas oli kuukauden väli. Ehkä olen jatkossa lupaamatta yhtään mitään, kun niistä ei kuitenkaan tule mitään. Tästä luvusta tai jatkosta en halua sen enempää puhua, mutta tämä on vähään aikaan viimeinen tällainen "vakava" luku, tämän jälkeen tuleekin sitten useampi luku putkeen, jotka ovat enemmän pilke silmäkulmassa (ainakin minua on naurattanut niitä kirjoittaessa
) Mutta off you go, tässä on luku numero yksitoista, lukekaa ja nauttikaa (ja rakastan kommentteja♥) Tämä luku on taas vähän pitkänpuoleinen..
11. Matkan pääEpätoivon täyttämä hiljaisuus katkesi äkisti, kun ilmaan välkkyi uusi holoyhteys, joka paljasti Scarlettille vieraat kasvot. Tohtori kuitenkin näytti tuntevan holossa näkyvän naisen, sillä miehen katse ponnahti tähän välittömästi ja hän sai kamppailla pitääkseen hymyn poissa huuliltaan. Scarlett vilkaisi Tohtoria ja kohotti kulmiaan tälle, muttei saanut muuta vastausta kuin varsin nopean päänpudistuksen, joka varsin selvin sanoin kertoi, että nyt piti olla hiljaa ja seurata.
”Viesti dalekien Tulikokeelle. Kuuletteko minua?” holoyhteyden nainen sanoi. Scarlett kurtisti kulmiaan. Hän ei tiennyt, mitä mieltä hänen olisi pitänyt olla.
Davros selitti hetken siitä, kuinka dalek Caanin ennustus toteutui parhaillaan, minkä seurauksena Caan alkoi hokea ennustustaan. Se tuntui vain saavan Tohtorin kimpaantumaan, kun tämä käski dalek Caania olemaan hiljaa ja vaati sitä, että hänet päästettäisiin läpi linjoista ja hän pystyisi puhumaan tuolle holossa olevalle naiselle. Mitä ilmeisemmin näin myös tapahtui, sillä holon nainen tuntui kuulevan Tohtorin sanat.
”Tohtori. Anteeksi, mutta minun oli pakko yrittää. En voinut vain jäädä katselemaan sivusta, kuinka maailma on vaarassa”, nainen sanoi, eikä Scar oikein ymmärtänyt asiayhteyttä tai syytä, miksi nainen edes pyysi anteeksi. Hän tosin joutui myöntämään, että ei oikeastaan ymmärtänyt paljon mitään koko tilanteesta, kun hän yritti pääteltyä, missä oikein mentiin
Davros puuttui puheeseen, ilmeisesti tämä oli päättänyt, että Tohtori ei puhuisi naiselle – ainakaan ilman lupaa. Tämä kääntyi katsomaan holossa olevaa naista ja rullasi hieman lähemmäksi – aivan kuin varmistaakseen, että myös nainen tajuaisi sen että täällä Davros oli herra ja se, jolle puhuttiin ensimmäisenä. Scarlett tukahdutti voihkaisun.
”Tohtori on minun voimaton vankini. Mihin pyrit?” Davros sanoi hivenen itsetyytyväisenä, vaikka tunteen häivä olikin pieni tämän äänessä.
Nainen holokuvassa kohotti kättään, nosti mustan levyn näkyviin ja puhui.
”Minulla on Osterhagen-avain. Lähde planeetalta, tai joudun käyttämään sitä.”
Scarlett hymyili. Hän piti naisesta jo nyt, tässä oli sisua.
”Osterhagen, Osterhagen-mikä? Mikä se on?” Tohtori kysyi kurtistaen kulmiaan. Scarlett kohautti olkapäitään, vaikkei mies oikeastaan ollut sitä häneltä kysynytkään. Scarlett ei kuitenkaan halunnut tietää, mikä Osterhagen-avain oli – hänellä oli tunne, ettei se voinut olla mitään kovin hyvää, kun sillä kerran oli mahdollista uhkailla.
”Osterhagen-avain on 25 ydinkärkeä strategisissa paikoissa maankuoren alla. Jos käytän avainta, ne räjähtävät ja sen seurauksena Maa hajoaa kappaleiksi”, nainen selitti ja Scar oli varma, että nainen selitti tätä yhtä paljon Tohtorille kuin Davrosille ja dalekeillekin.
”Osterhagen-avain on tehty käytettäväksi, jos ihmiskunnan kärsimys on niin valtavaa ja niin vailla toivoa, että tästä tulee todellakin se ainoa vaihtoehto. Äläkä yritä kiistellä minun kanssani”, Martha lisäsi, kun Tohtori yritti väittää vastaan ja sanoa, että Maan tuhoaminen ei ollut koskaan vaihtoehto. Scarlett oli samaa mieltä kuin tuo Martha- niminen nainen. Hän ei kuitenkaan sitä koskaan sanoisi Tohtorille, saakoon tämä kuvitella, että tällaisessa tilanteessa ajan rouva olisi täysin miehen puolella. Scarlett oli nimittäin aivan varma siitä, että mies ei koskaan hänen mielipidettään hyväksyisi, vaan jankuttaisi vain siitä, ettei väkivalta ollut koskaan vaihtoehto ja tilanteet kuin tilanteet saisi ratkaistua rauhallisemmin, ilman minkäänlaisia aseita.
Scarlett huokaisi ja puristi nyrkkinsä kiinni ennen kuin avasi ne ja veti syvään henkeä aivan kuin varmistaakseen, että hän pystyisi puhumaan tyynesti omien mielipiteidensä vastaisesti. Kaikkein parasta tällä hetkellä olisi pitäytyä Tohtorin mielipiteessä ja yrittää ratkaista tilanne mahdollisimman rauhanomaisin keinoin, vaikka nainen itse sitä mieltä olikin, ettei rauhanomaisin keinoin oikeasti koskaan saanut mitään todellista aikaan. Vain valheita toisen jälkeen, minkä jälkeen lopulta kuitenkin ajauduttiin melkein huomaamatta tai vahingossa väkivaltaan.
”Martha, ajattelisit nyt ihmisiä Maassa!” Scarlett huudahti. ”Jos sinä käytät avainta, sinä aiheutat kansanmurhan, tapat miljardeja ihmisiä vain estääksesi asian, jonka voi estää muullakin tavalla. Tuhoamalla planeetan me emme voittaisi mitään, me vain häviäisimme ja joutuisimme voitostamme huolimatta kantamaan mukanamme syyllisyyttä siitä, että sorruimme huonoimpaan – ja helpoimpaan – ratkaisuun uskaltamatta kokeilla muita vaihtoehtoja.”
”Jos olisit kuunnellut, niin olisit huomannut, että jossain tilanteessa ihmiskunnan kärsimys voi olla niin suurta että tästä todella tulee se viimeinen vaihtoehto”, Martha totesi.
”Ja sinustako ihmiskunnan kärsimys on juuri nyt niin suurta, että mitään muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole kuin räjäyttää planeetta?” Scarlett ei kyennyt estämään pientä ivaa pääsemästä ääneensä, mikä oli jollain tavalla ironista, koska hänen oma mielipiteensä oli Marthan kanssa samanlainen.
”Älkää riidelkö kanssani!” Martha kivahti. ”Minun ymmärrykseni mukaan dalekit tarvitsevat suunnitelmaansa jokaisen näistä 27 planeetasta, mutta entä jos niitä onkin vain 26? Mitä silloin heidän suunnitelmalleen käy? Kuinka he voivat toteuttaa hienon, tuhoavan suunnitelmansa, jos heiltä puuttuu yksi planeetta? Dalekit, oletteko valmiit ottamaan sen riskin, että 27 planeetasta yksi jääkin pois ja planeettoja onkin vain 26?”
Scarlett huokaisi. Rose kuitenkin tuntui olevan varsin vaikuttunut.
”Hän on hyvä”, Rose mutisi hieman ihailevaan sävyyn katsellessaan Marthaa, joka näytti hieman hämmentyneeltä naisen puututtua puheeseen.
”Kuka sinä olet?” Martha kysyi, hän ei selvästikään ollut aivan varma, kenen kanssa hän nyt keskusteli.
Rose vilkaisi Tohtoria ja Scaria nopeasti ennen kuin vastasi Marthan kysymykseen ja kertoi oman nimensä. Holon nainen tuntui olevan jopa järkyttynyt tiedosta, naisen Osterhagen-avainta pitelevä käsi vaipui alaspäin ja avain katosi kuvasta sen seurauksena, kun nainen vain tuijotti Rosea – ennen kuin lopulta sai pakotettua muutaman sanan suustaan.
”Voi luoja, hän löysi sinut. Hän todellakin löysi sinut!”
Scarlett kurtisti kulmiaan. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä nyt oli tekeillä. Hän ei kyennyt ymmärtämään, kuinka Tohtori oli voinut löytää Rosen, jos tämä oli hänen seuralaisensa ja mukana miehen matkoilla. Ei siihen kovin paljon taitoa tarvinnut löytää joku, joka matkusti samalla aluksella. Ajan rouva oli jo aikeissa sanoa tämän ääneen, kun Tohtori puuttui puheeseen ja sanoi Scarille varsin matalalla äänellä – selvästi yrittäen estää muita kuulemasta hänen sanojaan.
”Minä hukkasin hänet. Canary Wharffin taistelussa Rose joutui melkein tyhjyyteen dalekien ja kybermiesten kanssa. Viime hetkellä Pete – hänen isänsä – pelasti hänet toiseen ulottuvuuteen. Rose jäi sinne, kun ulottuvuudet sulkeutuivat ja tie niiden välillä umpeutui. Löysin hänet vasta nyt hiljattain, kun dalekien toimien seurauksena ulottuvuuksien muurit ovat taas alkaneet romahtaa ja Rose pääsi luikahtamaan rajan yli meidän ulottuvuuteemme omasta rinnakkaisesta ulottuvuudestaan.”
”Entä Martha?” Scarlett kysyi. Tohtori huokaisi.
”Minun seuralaiseni hänkin. Tapasin Donnan ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun olin menettänyt Rosen. Marthan tapasin heti Donnan jälkeen sairaalassa ja otin hänet mukaani – alkuun hieman vastentahtoisesti, kun olin edelleen alamaissa Rosen takia – ”
Scarlett nyökkäsi ja sanoi: ”Ymmärrettävää.” Huolimatta siitä, että tilanne Tulikokeessa oli vakava nuori ajan rouva ei kyennyt estämään hymyä hiipimästä huulilleen. Nyt hän alkoi ymmärtää Tohtoria paremmin, ymmärtää tämän tekemiä valintoja ja tämän käytöstä.
” – Martha kuitenkin päätti jättää matkustamisen sen jälkeen, kun olimme pelastaneet maailman Mestarilta – ” mies jatkoi ennen kuin Scarlett jälleen keskeytti hänet.
”Mestari? Miten hän tähän liittyy? Hänhän kuoli sodassa?”
”Minäkin kuvittelin niin, mutta se ei ollut totta. Hän kuitenkin kuoli vähän aikaa sitten, hänen vaimonsa ampui häntä. Hän kuoli minun syliini”, Tohtori kuiskasi surullisena. Selvästikin tälle oli ollut kova paikka menettää ajan herra, vaikka tämä olisikin kuinka ollut hänen vihollisensa. Tohtori oli kuitenkin aina ollut sellainen – ystävällinen, aina auttamassa muita, jopa vihollisiaan. Scarlett ei itse sellaiseen armollisuuteen pystyisi, hän lokeroi jokaisen aivan liian tiukasti joko ystäviin tai vihollisiin.
Heidän – hänen ja Tohtorin – pieni hiljainen keskustelu kuitenkin keskeytyi lopulta, kun Marthan holoyhteyden viereen avautui toinen. Scarlett huokaisi. Hän ei tunnistanut ainuttakaan kuvassa olevista ihmisistä, mutta ilmeisesti hänen toverinsa tunnistivat, sillä näiden ilmeet muuttuivat äkisti ilahtuneiksi.
”Äiti?” Rose kuiskasi ennen kuin kääntyi kulmat kurtussa katsomaan Tohtoria. Vaalealla naisella ei ilmeisesti ollut aavistustakaan siitä, miten hänen äitinsä oli päätynyt alukselle. Tohtori kuitenkin tuijotti kuvaa ja kohautti ohimennen hartioitaan. Hänellä ei ollut tarjota Roselle vastausta, jota tämä kaipasi. Sitä paitsi miehen katse oli kiinnittynyt erääseen toiseen, joka seisoi kahden muun kanssa kuvassa ja piteli parhaillaan pientä riipusta, johon oli kiinnitetty jonkinlaisia johtoja.
”Jackie Tyler puhuu kaikkille Tulikokeen dalekeille, kuuletteko te kaikki minut!” Rosen äidikseen kutsuma nainen julisti äänellä, joka varmaan pyrki olemaan mahtipontinen ja joka sai Scarlettin hautaamaan päänsä käsiinsä ja pudistelemaan hitaasti päätään uskomatta ollenkaan mitään, mitä kuuli. ”Aloillanne tai minä räjäytän tämän!”
Tohtori ei kuitenkaan vaikuttanut olevan kovin onnellinen tilanteen saamasta uudesta käänteestä, sillä mies tuijotti holoyhteyttä ja Jackieta tiukasti – aivan kuin olisi yrittänyt saada pelkällä katseensa voimalla naisen muuttamaan käyttäytymistään, vaikka tiesi kuitenkin että se olisi mahdotonta. Tohtori jos kuka tiesi, että Rosen äiti oli varsin voimakastahtoinen nainen.
”Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?” Tohtori tiukkasi, vaikka Scar pystyikin kuulemaan miehen äänestä sen jonkun pienen nuotin reunan, joka kertoi naiselle miehen tietävän jo kysymystä esittäessään ettei tulisi edes pitämään saamastaan vastauksesta.
”Minulla on tässä varppitähti päätietokoneessa. Jos minä rikon tämän kuoren, koko Tulikoe räjähtää.”
Tohtori ei ollut kovinkaan tyytyväisen näköinen saamaansa vastaukseen. Ei ollut Scarlettkaan – nainen oli ehkä vasta vähän aikaa sitten muuttunut jälleen ajan rouvaksi oltuaan ensin vaikka kuinka kauan ihminen, mutta siitä huolimatta hän kyllä tiesi, mikä oli varppitähti ja mitä se tekisi, jos sen hiilikuoren rikkoisi.
”Äiti!” Rose huusi. Sitten nainen vaihtoi hämmentyneen katseen Tohtorin kanssa. Hän ei ollut tiennyt Jackien edes tietävän, mikä varppitähti oli.
”Keneltä sait varppitähden?” Scarlett kysyi hieman ehkä jopa väsyneellä äänellä.
”Minulta”, vanhempi nainen totesi ja astui eteenpäin päätyen lopulta aivan Jackien viereen. Scar ei ollut koskaan tuota naista nähnyt, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään – siihen ei ollut juuri nyt aikaa. ”Me näimme, mitä vangeille tapahtui emmekä voi antaa sen tapahtua kenellekään muulle.” Scarlett ei kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Davros puuttui heidän pieneen keskusteluunsa, kuinka tuo hänelle vieras, vanhempi nainen tuntui jollain tavalla jopa pillastuvan siitä, että Davros puhui hänelle. Vasta naisen viimeiset sanat saivat Scarlettin havahtumaan.
”Päästä Tohtori vapaaksi tai me räjäytämme varppitähden!”
Naisen sanat saivat Scarlettin vaistomaisesti vilkaisemaan huolissaan Tohtoria, joka kuitenkin tuijotti hieman sivuun. Mies oli kääntänyt katseensa pois holoyhteyksistä ja Scar pystyi näkemään miehen piirteissä surua, vihaa, jotain muutakin, jolle hän ei osannut oikeastaan antaa mitään nimeä. Tuntemuksena se oli melkein samankaltainen kuin hetki ennen regeneroitumista, kun kaikki se energia pakkautui valmiina räjähtämään ulos ja muuttamaan joksikin toiseksi.
”Minä teen sen, älkää kuvitelkokaan, että en tekisi”, Jackie sanoi kiertäessään varppitähden ketjua paremmin ja tiukemmin kätensä ympärille – kiristäen sen niin, että tarvittaisiin enää vain vähän lisää painetta ja varppitähti räjähtäisi. Tummahiuksisen naisen katseesta Scarlett näki, että tämä oli kertonut varppitähdestä kaiken mahdollisen Jackielle.
Rose kuitenkin tuntui olevan varsin tyytyväinen tilanteeseen. Lunnaat olivat kovat, Scarlett tiesi sen paremmin kuin hyvin, mutta hän tiesi myös, että niiden hintakin olisi kova. Rose kuitenkin hiljeni välittömästi vilkaistuaan Tohtoria ja huomattuaan tämän ilmeen. Jopa vaalea nainen tuntui huomaavan hiljaisen uhkan tunteen, joka tuntui leijailevan ilmassa selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Kaksi ajan herraa olivat kiukkuisia, tuskissaan, peloissaan – peläten sekä itseään että sitä, mitä voisi tapahtua, jos kaikki nämä uhkaukset toteutettaisiin – ja yrittivät kestää kaikkien niiden ylitsevuotavien tunteiden kanssa.
Davros kuitenkin tuntui vain riemastuvan tästä huomatessaan tilanteen saaman käänteen. Hän kierteli kahden ajan herran ympärillä pilkaten, yllyttäen heitä ennen kuin pysähtyi heidän eteensä, katsoi Tohtoria silmiin ja puhui:
”Mies, joka kammoksuu väkivaltaa eikä koskaan kanna itse asetta. Nainen, joka murtui sodassa ja valehteli itselleen pidempään kuin haluaa edes itse uskoa, yrittäen väittää, ettei väkivallasta ole mihinkään. Tässä on kuitenkin totuus. Te kaksi teette aivan tavallisista ihmisistä aseita. Katsokaa kuinka ajan lapsista tulee murhaajia. Minä ehkä loin dalekit, mutta tässä on se, mitä Tohtori loi.”
”He yrittävät auttaa”, Tohtori kuiskasi. Scarlett ei enää ollut oikein varma uskoiko mies itsekään, mitä hän puhui. Ainakin nainen itse alkoi jo kyseenalaistaa omia motiivejaan, miettiä oliko oikein yrittää saada asiat ratkeamaan mahdollisimman hyvin ilman, että tarvitsisi käyttää joukkotuhoaseita tai räjäyttää mitään. Hän ei halunnut uskoa sitä, mutta se alkoi hiljalleen tuntua ainoalta mahdolliselta totuudelta.
”Kuinka monta kuollutta? Ajatelkaa sitä, kuinka monen ihmisen täytyy vielä kuolla teidän vuoksenne? Niin monet ovat jo uhrautuneet teidän kahden puolesta. Maan nainen kaatui avatessaan verkkoa, mutta kuinka monta muuta uhria vielä pitää tulla”, Davros sanoi ja Scarlett käänsi katseensa sivuun.
Hän ei lopulta kuitenkaan kyennyt estämään hiljaisia tuskan kyyneleitä karkaamasta hänen poskilleen. Hän tiesi, että Tohtorin tuskan täytyi olla vielä miljoona kertaa suurempaa kuin hänen, koska Tohtori oli elänyt niin läheisessä suhteessa näiden kaikkien ihmisten kanssa – hän oli vasta uusi, hän oli vasta tutustunut näihin ihaniin, upeisiin ihmisiin, mutta siitä huolimatta jokainen Davrosin sana repi häntä aina vain pienemmiksi paloiksi.
”Tohtori. Hän juoksee aina eteenpäin eikä välitä katsoa taakseen, koska hän häpeää. Tämä on minun lopullinen voittoni. Olen näyttänyt teille itsenne”, Davros sanoi. Scarlett käänsi kyyneleiset kasvonsa Tohtoriin päin, katseli kuinka mies tärisi ja kuinka tämän kasvoilla jokaisessa juonteessa väreili valkohehkuinen raivo ja tuska, joita mies parhaan kykynsä mukaan pidätteli sisällään.
Martha tuntui saavan tarpeeksi joutavasti keskustelusta ja nousi seisomaan, missä ikinä olikin, ja kohotti Osterhagen-avaimen jälleen näkyville kasvojensa korkeudelle.
”Joko Maa tai Tulikoe.”
Seuraava, mitä Scarlett tajusi oli se, että Martha ja Jackie kumppaneineen olivat heidän kanssaan Holvissa ja kaikki tuntui olevan yhtä suurta kaaosta. Kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään ja jo vankiselleihin laitetut joutuivat vain seisomaan aloillaan, kun eivät pystyneet oikeastaan liikkumaan pienellä alalla, joka heille oli annettu. Pahimman kaaoksen rauhoituttua osa uusista tulokkaista lähti liikkeelle. Tohtori alkoi huutaa ja käskeä näitä pysymään paikallaan, mutta nämä eivät kuunnelleet, vaan pysähtyivät lopulta vasta, kun Davros käski heitä pysähtymään ja polvistumaan.
Scarlett seurasi hiljaa yhä kyynelehtien paikoiltaan, kuinka tilanne rauhoittui nopeasti, kun uudet tulokkaat antautuivat ja hieman surullisesti hymyillen Scar huomasi, että aikaisemmin niin kovin rohkealta vaikuttanut Martha vilkuili ympärilleen vauhkosti ja pelokkaan näköisenä – ilmeisesti nainen ei ollut varautunut siihen, että tilanne voisi kääntyä näinkin nopeasti täysin päinvastaiseksi. Scar kietoi käsivartensa ympärilleen siinä vaiheessa, kun Davros antoi käskyn laukaista todellisuuspommi ja dalekit aloittivat lähtölaskennan. Naista kylmäsi, hän ei ollut kuvitellutkaan, että hän joutuisi todistamaan sitä, kuinka dalekit todella ottaisivat ensimmäiset askelensa maailmankaikkeuden ja todellisuuden tuhoamisessa.
Heidän kaikkien huomio kuitenkin kiinnittyi ääneen, jota kukaan heistä ei olisi uskonut kuulevansa – ainakaan siinä tilanteessa. Scarlett tuijotti kyyneleistä sumein silmin nurkkaan, josta ääni kantautui ja hiljalleen voimistuva tuulenviri liikutteli hänen lyhyitä suortuviaan. Lopulta varsin leveä hymy hiipi hänen huulilleen, kun hurja toivo täytti hänen sydämensä. Tohtori hänen vieressään tuntui olevan aivan yhtä ymmällään kuin Scarkin, mutta miehenkin ilme alkoi pikkuhiljaa muuttua omahyväiseksi, kun mies tunnisti äänen ja tajusi, mitä se tarkoitti. Scar tiesi varsin hyvin miksi, koska hän itse mietti samaa asiaa. Jos tuo oli TARDIS, niin kuka sitä ohjasi?
Scarlett ei kuitenkaan kyennyt estämään itseään enää siinä vaiheessa, kun TARDIS materialisoitui Holvin nurkkaan, vaan purskahti nauruun. Tietenkään pelkästä aluksesta ei olisi paljon hyötyä, mutta sekin oli jo sentään jotain – ja TARDISin pelastuminen tarkoitti sitä, että jollain keinolla Donnakin oli pelastunut eikä heidän tarvitsisi lisätä Donnan nimeä kuolonuhreihin. Scarlett purskahti vielä äänekkäämpään nauruun, kun TARDISin ovi avautui ja Tohtori astui ovensuuhun jonkinlaista asetta käsissään pidellen – mutta se varsinainen syy, minkä vuoksi nainen joutui nyt ponnistelemaan kyetäkseen hillitsemään – oli Jackin huokaisema ”mahtavaa”.
Scarlett ei kuitenkaan ehtinyt miettimään kovin kauaa oman naurunsa hillitsemistä, kun TARDISin ovella seisova Tohtori jo ponnahti liikkeelle ja lähti juoksemaan Holvin lattian yli kohti Davrosta.
”Varo!” Scarlett huusi, vaikka tiesikin, että Tohtori ei huutoa joko kuulisi, kuuntelisi tai ehtisi tehdä kumpaakaan, sillä Davros jo ampui Tohtoria säteellä sormestaan, minkä seurauksena mies menetti otteen aseestaan ja lyyhistyi lattialle. Vankiselli aktivoitiin Tohtorin ympärille, ja mies mulkoili Davrosia kiukkuisesti lattianrajasta.
”Tohtori!” Donna huusi ja juoksi ulos poliisipuhelinkopista ja syöksyi maassa olevan aseen luokse, poimi sen käsiinsä ja päätyi sitten pyörittelemään sitä varsin hämmentynein ilmein käsissään. Naisella ei ilmeisesti ollut aavistustakaan, miten ase toimi, eikä hän ehtinyt sitä selvittää ennen kuin Davros ampui häntäkin säteellä sormestaan, ja nainen lensi Holvin toiselle laidalle.
”Kuinka sinua voi olla kaksi?” Rose kysyi, ilmeisesti nainen oli miettinyt asiaa jo jonkin aikaa – aina siitä asti, kun toinen Tohtori oli juossut esiin. Scarlett huokaisi.
”Biologinen metakriisi”, Scarlett sanoi ennen kuin Tohtori ehti tehdä muuta kuin avata suunsa. Punahiuksinen nainen irvisti Tohtorille ja näytti miehelle kieltä, mikä sain miehen naurahtamaan. ”Mutta ei sen väliä, meillä on pahempiakin ongelmia tällä hetkellä. Todellisuuspommi räjähtää pian.”
Davros avasi holoyhteyden planeettojen muodostamaan kohdistuskenttään ja käski heidän toimia silminnäkijöinä ja todistajina sille, kuinka dalekit saavuttaisivat viimeisen voittonsa ja heistä tulisi ainoa maailmassa oleva rotu. Lähtölaskenta vieri hiljalleen alaspäin, mutta juuri kriittisellä hetkellä, holoyhteys katkesi, mistä seurasi hienoista hälinää Holviin.
”Suljemme kaikki z-neutrinosilmukat synkronoidulla käänteissilmukalla.” Donna hymyili ennen kuin näpäytti yhtä kytkintä edessään. ”Tuosta napista.”
Scarlett hymyili. Hän oli hyvin iloinen tilanteen saamasta käänteestä, vaikka samalla hän olikin hieman hämmentynyt siitä, että nimenomaan Donna oli se, joka tilanteen ratkaisi. Hän oli ainakin itse ollut aina siinä käsityksessä, että Donna oli hieman yksinkertainen. Tylsä tavallinen nainen, joka ei osannut oikeastaan mitään, mikä liittyi edes hieman jollain tavalla tekniikkaan tai mihinkään, mikä yleisesti tunnuttiin pidettävän miesten asiana. Nyt nainen kuitenkin esti ihan itse todellisuuspommin räjäytyksen ja muutamalla uudella napinpainalluksella teki dalekien aseet käyttökelvottomiksi ja vieläpä pisti nämä pyörimään holtittomasti, mikä sai Scarin purskahtamaan uudelleen nauruun. Tällä kertaa hän ei ollut ainoa, joka nauroi, sillä muutamat muutkin ilmaisivat ääneen oman hilpeytensä, vaikka tilanne itsessään olikin vielä varsin huolestuttava ja jopa perin vakava.
Scarlett kuitenkin joutui myöntämään olevansa hieman yllättynyt, kun toinen Tohtoreista selitti, että Donna osasi nämä asiat, koska metakriisi oli paitsi monistanut Tohtorin, myös tehnyt Donnasta osittain ajan herran. Se oli hieman huolestuttava uutinen, koska sellaista ei ollut koskaan ollut aikaisemmin, eikä koskaan tulisi olemaankaan – ja Scarlett tiesi varsin hyvin miksi. Sellaista ei voinut tapahtua, koska ihmiset ja ajan herrat olivat rotuina yhteisestä ja samankaltaisesta ulkonäöstä huolimatta niin perustavalla tavalla erilaisia, että sellainen metakriisi, joka siirtäisi ajan herran tietoisuuden puhtaaseen ihmiseen ja tämän mieleen olisi niin mahdoton, että lopulta se koituisi tuon onnettoman ihmisen kuolemaksi, kun ajan herran mieli alkoi tuottaa erilaisia komplikaatioita omalla mahdottomuudellaan. Scarlett katseli hieman surullisesti, kuinka Donna riemuitsi siitä, että oli saanut omasta mielestään parhaan osan Tohtorista – miehen mielen.
Scarlett ei kuitenkaan antanut sen häiritä itseään, kun Donna sammutti vankisellit ja he pääsivät vapaiksi. Ajan rouva vilkuili hetken ympärilleen, ojenteli uteliaana käsiään sivuilleen ja varmistuttuaan siitä, että selli oli todella poissa hän pyyhki kyyneleet poskiltaan ja syöksyi Tohtorin – sen ainoan ja oikean Tohtorin – luokse ja kietoi käsivartensa tämän ympärille. Mies vastasi halaukseen hieman hämmentyneenä, selvästikään tämä ei ollut aivan odottanut sitä, mutta ei vaikuttanut oikeastaan pahastuneelta.
”Hei vain sinullekin”, Tohtori kuiskasi Scarin korvaan ja sai toisen kikattamaan hiljaa. ”Olen iloinen, että kaikki tuntui ratkenneen melkeinpä parhaalla mahdollisella tavalla. Ei väkivaltaa tarvittuna!”
”Älkää vain seisoskelko siellä laihat pukumiehet!” Donna huudahti, ”Töihin sieltä!” Tohtorit virnistivät toisilleen ja riensivät Donnan luokse jonkinlaisen kojepöydän luokse. Scarlett maleksi verkkaan heidän luokseen ja juoksutti sormiaan hiustensa läpi ja virnisti Roselle iskien silmää, kun tämä nauroi hänen kampaukselleen, jonka ajan rouva tiesi muistuttavan jälleen Tohtorin hiuspehkoa.
Scarlett pompahteli Tohtoreiden ja Donnan luokse ennen kuin nojasi pöytään ja sanoi: ”27 planeettaa pitää lähettää kotiin ennen kuin me olemme valmiita täällä.”
Tohtori nyökkäsi. ”Aktivoikaa Magnatron.”
Scarlett hymyili Tohtoreille ja Donnalle, kun heidän oli aika käynnistää peruutusvaihde ja alkaa lähettää planeettoja takaisin kotiin. He kaikki ottivat yhden kytkimen käyttöönsä ja vetivät sen ylös, mikä sai aikaan sen, että planeetat alkoivat yksi kerrallaan kadota – ne palasivat takaisin omille paikoilleen universumissa ja avaruudessa, aivan kuin ne eivät koskaan olisi edes olleet poissa.
Hetkeä myöhemmin Scarlett voihkaisi, kun hän tunsi iskun vatsassaan ja hän hoiperteli muutaman askelen takaperin ennen kuin kohtasi seinän ja lyyhistyi sitä vasten. Hän puristi toisella kädellään vatsaansa ja yritti pitää itsensä sen verran ei-tuskaisen näköisenä, ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota tai huolestuttaisi ketään.
Hänen olisi tosin pitänyt osata arvata, että Tohtori huomaisi hänen voihkaisunsa ja huolestuisi. Mies vilkaisi taakseen ja huomatessaan Scarin istumassa maassa hän jätti paikkansa ja riensi naisen viereen, kyyristyi hänen kasvojensa korkeudelle.
”Oletko kunnossa?” Tohtori kysyi ja sai nopean nyökkäyksen vastaukseksi. Mies ei kuitenkaan tuntunut uskovan, joten Scar huokaisi ja kuiskasi: ”Tämä johtuu varmaan siitä paradoksista. Jostain syystä se tekee jotain sotkua tähän kaikkeen ja aiheuttaa minulle kipua.”
Tohtori huokaisi ennen kuin katsoi vakaasti Scarlettia silmiin ja kysyi: ”Pärjäätkö sinä aivan varmasti? Sen aikaa, että pääsemme pois täältä? Sitten voimme koittaa ottaa selvää, mitä se paradoksi oikein teki sinulle.”
Hänen tuntemansa kipu kuitenkin helpotti varsin nopeasti ja nainen kompuroi pystyyn.
”Olen kunnossa, kipu katosi jonnekin”, Scarlett mutisi ennen kuin riensi takaisin toisen Tohtorin ja Donnan luokse. He molemmat heittivät ajan rouvaan varsin huolestuneen katseen, mutta nainen ei antanut sen häiritä – hän vain lähetti vielä muutaman planeetan kotiin lisäämällä hieman voimaa Magnatroniin ja vetämällä kytkimestä, joka piti planeettoja täällä kohdistustasoon lukittuina.
”Tervemenoa kotiin Pyrovilia ja Pooshin kadonnut kuu!”
Heidän puuhansa kuitenkin keskeytyivät, kun ylin dalek laskeutui kellariin syyttäen Davrosia petoksesta ja sen seurauksena ylin dalek ampui ohjauspöytää ja Tohtori lennähti iskun seurauksena kauemmas pöydästä, mutta sai pian tasapainonsa takaisin ja pääsi jatkamaan työtään.
”Ei, menetimme Magnatronin. Yksi planeetta vielä jäljellä”, Tohtori sanoi. Scarlett huokaisi.
”Anna kun arvaan: Maa?” Tohtori nyökkäsi. ”Olisi pitänyt tietää.”
Toinen Tohtori kuitenkin hymyili ja totesi, että he voisivat käyttää TARDISta sen sijaan. Scarlett juoksi Tohtorin perässä alukseen, hän ei halunnut olla enää Holvissa, hän vain halusi pois sieltä niin pian kuin mahdollista ja nyt siihen oli keino.
Hän istuutui penkille ja sulki silmänsä nojatessaan selkänojaa vasten ja vähitellen hän alkoi lipua kohti unta, vaikka ei sitä itse tiedostanutkaan.
