Kirjoittaja Aihe: Liian hauras (lievä Harry/Draco, K-11, angst, H/C) 9/9 | VALMIS! 6.1.2018  (Luettu 7856 kertaa)

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
Dokumentti: Kiitos paljon kommentistasi! ♥ Tosiaan, en viitsinyt tehdä tuosta muutosta yhtään sen vaikeampaa, ajattelin juurikin noin, että Draco tiesi olevansa jo sen verta huonossa kunnossa, että tajusi Harry-kämppiksen olevan ihan hyvä vaihtoehto.

A/N: Oon jumittanut tätä ikuisuuden. Muistelin että tämä osa oli vielä kesken ennen kuin aloitin pääsykoerumban, mutta nyt kun miulla on taas enemmän aikaa ja ajattelin jatkaa siitä mihin viimeeksi jäin, niin valmis osahan siellä miua odotti. :/



7. osa

”Potter, käske pulusi olla hiljaa, se metelöi taas koko yön.”

”Kyllä se siitä rauhoittuu, Aura ei vain ole oppinut tuntemaan sinua vielä kunnolla. Anna sille aikaa.”

Draco oli pyytänyt saada nukkua sohvalla, vaikka Harry oli tarjonnut hänelle omaa sänkyään. Hän oli vain kieltäytynyt ja sanonut sohvan olevan juuri sopivan pehmeä, eikä hän periaatteen vuoksi suostunut nukkumaan Harry Potterin sängyssä, että joku raja hänelläkin oli.

Draco siis nukkui yönsä olohuoneessa, ja samaisessa huoneessa asui myös Harryn lehtopöllö Aura. Harry piti olohuoneen pienellä pöydällä Auran häkkiä, jossa lintu mielellään istui aina silloin kun se sattui olemaan kotona. Pöllö ei ollut tottunut vieraisiin ihmisiin, varsinkaan sellaisiin, jotka majoittuivat Harryn luo pitemmäksikin aikaa, sillä Harryn luona harvoin kävi ketään kylässä. He olivat suurimmaksi osaksi kahdestaan.

Malfoyn muuttaessa sohvalle, Aura ei oikein tiennyt, kuinka siihen olisi pitänyt suhtautua. Uskollisena lemmikkinä se oli ilmeisesti päättänyt suojella omistajaansa vierailta miehiltä ja siitä lähtien alkanut pitää Dracoa silmällä. Öisin, kun Harry siirtyi makuuhuoneeseensa nukkumaan, Aura tarkkaili tiiviisti Dracoa ja ilmoitti äänekkäästi Dracon jokaisesta liikkeestä, jonka havaitsi epäilyttäväksi. Eräänä yönä Harry oli herännyt meteliin ja rientänyt olohuoneeseen löytääkseen sieltä Dracon, joka vääntyili tuskissaan lattialla sekä Auran, joka lensi ympyrää Dracon yläpuolella huhuillen äänekkäästi. He saivat nukkua rauhallisesti koko yön vain silloin, kun pöllö oli ulkona saalistamassa.

”Aikani on jo muutenkin käymässä vähiin, ja sitten pitäisi vielä odottaa jonkun hemmetin pulun hyväksyntää. Käske sen pysymään erossa minusta tai muutan takaisin kotiin.”

”No, ehkä voisin siirtää sen häkin makuuhuoneen puolelle, jos se auttaisi”, Harry vastasi ja vilkaisi häkissä nukkuvaa lemmikkiään. Hän ei halunnut Dracon lähtevän, kun kerran oli saanut hänet majoittumaan luokseen. Se olikin käynyt yllättävän helposti. Dracoa ei ollut tarvinnut paljoa suostutella – mies oli ymmärtänyt itsekin, ettei pärjäisi enää pitkään ilman apua, vaikka hän ei sitä koskaan Harrylle ääneen myöntäisikään. Draco ei ollut tuonut kuin muutaman välttämättömän tavaran mukanaan, loput hänen omaisuudestaan jäi edelliseen asuntoon, mistä niitä tarpeen vaatiessa oli helppo hakea.

Draco vain tuhahti ja paneutui takaisin kirjansa pariin. Hetken päästä hän kuitenkin pamautti kirjan kiinni.

”Ei tässäkään eepoksessa ollut mitään hyödyllistä. Pitäisi varmaan itse käydä kirjastossa etsimässä parempaa materiaalia, kun sinä tuot vain näitä, missä kerrotaan vain jotain pimeyden voimien perustemppuja. Ei tällaisista kirjoista voi löytyä mitään vastauksia.”

Harry mulkaisi Dracoa, mutta ilkeä kommentti jäi kiinni hänen kurkkuunsa, kun hän katseli toisen kuihtunutta olemusta. Hänen olisi tehnyt mieli tokaista, että mene sitten itse etsimään parempia kirjoja, mutta hän tiesi, ettei Draco varmasti jaksaisi kirjastoon asti. Hän hädin tuskin jaksoi enää edes nousta ylös sohvalta. Harry ymmärsi, että Draco oli varmasti kovin turhautunut joutuessaan olemaan kaikki päivät neljän seinän sisällä, mutta hän ei juuri nyt jaksanut kuunnella yhtään toisen kiukkuilua.

”Tekisi niin mieli päästä taas ihmisten ilmoille. Antaisin mitä vain, että voisin istua Vuotavassa noidankattilassa juomassa tuliviskiä”, Draco huokaisi.

”Minä kävin siellä vähän aikaa sitten tapaamassa Ronia. Hän saa pian lapsen, ja minä lupauduin kummiksi”, Harry kertoi yhtäkkiä. Se vain tuli hänen mieleensä Vuotavasta noidankattilasta ja hän halusi kertoa siitä Dracolle. Osittain siksi, että toinen saisi muuta ajateltavaa, mutta myös siksi, että hänen teki jostain syystä mieli jakaa asioita Dracon kanssa.

”Olette siis tekemisissä toistenne kanssa vielä koulun jälkeenkin”, Draco totesi.

”Tottakai olemme, hän on paras ystäväni”, Harry vastasi.

”Ja kuka mahtaa olla tämä epäonninen, joka päätti hankkia lapsia Weasleyn kanssa?”

”Hermione.”

”Tietysti”, Draco vastasi.

”Oletko sinä tavannut ketään Tylypahkan jälkeen?” Harry päätti kysyä ennen kuin Draco ehtisi sanoa mitään ilkeää hänen ystävistään. Vaikka Draco ehkä sietikin Harrya nyt enemmän kuin ennen, Harry ei uskonut, että Dracon mielipiteet Ronista ja Hermionesta olisivat muuttuneet yhtään paremmiksi.

Draco siirsi katseensa kohti ikkunaa ja vastasi: ”En. En voi väittää, että olisin hankkinut sieltä mitään sydänystäviä.”

Harry koki tarvetta siirtyä istumaan sohvalle Dracon viereen. ”Suoraan sanottuna en vieläkään ymmärrä, kuinka oikein kestit kaikki ne vuodet toisia luihuisia. Siitä joukosta oli varmasti vaikea saada ystäviä.”

”Ei niin, että olisin itsekään tehnyt sitä helpoksi”, Draco vastasi.

”Et ole onneksi enää samanlainen ääliö kuin mitä olit silloin Tylypahkassa. En olisi ikinä voinut kuvitella sanovani tätä ääneen, mutta olet nykyään paljon mukavampi, voisin melkein jopa sanoa pitäväni sinusta”, Harry tunnusti, mutta lisäsi: ”Mutta ehkä se mukavuutesi on vain joku kirouksen sivuvaikutus.”

Draco tyytyi hymähtämään, mutta Harry näki pienen hymyn toisen kasvoilla.

”Näin myös Pansyn”, Harry jatkoi. ”Vuotavassa noidankattilassa. Tiesitkö, että hän on siellä töissä?”

”Tiesin”, Draco vastasi. ”Pansy-parka, hänelle pimeyden lordin kukistuminen oli varmasti kova isku. Hän oli varma, että voittaisimme. Niin varma siitä, että lordi voittaisi sinut. Oli varmasti vaikea myöntää olleensa väärässä. Hän ei ole varmaan vieläkään hyväksynyt tappiota”, hän totesi kuivasti.

”Miksi et ole pyytänyt häneltä apua? Luulisi, että hän haluaisi auttaa sinua”, Harry kysyi. ”Hänhän suunnilleen palvoi maata jalkojesi alla.”

”Vain, koska olin kuolonsyöjäperheestä ja sitä kautta lähempänä pimeyden lordia. Pansy jumaloi häntä ja kuvitteli pääsevänsä lähemmäksi minun avullani. Mitä hän kuvitteli saavansa lordilta? Ei lordia kiinnostanut mitkään hölmöt teinitytöt.”

”Puhutpa hänestä positiiviseen sävyyn. Olen aina luullut, että pidit hänestä. Jestas, luulin kouluaikoina että seurustelitte!”

Draco purskahti nauruun, joka loppui niin kovaan yskimiseen, että Harry oli jo huolissaan tukehtuisiko toinen. ”Voi, Potter, minä ja hänkö muka seurustelisimme? Sitä päivää on ihan turha odottaa, en ole hänestä kiinnostunut sen enempää kuin tuosta sinun pöllöstäsi.”

”Hänkö ei siis ollut sinun tyyppiäsi?” Harry kysyi.

”No, voihan sen noinkin muotoilla”, Draco vastasi ja kääntyi ovelasti hymyillen Harryn suuntaan. ”No, nyt kun pääsimme aiheeseen, niin kerro toki, mitä hittoa päässäsi liikkui silloin, kun esititte nuorimman Weasleyn kanssa onnellista pariskuntaa.”

Harry ei olisi eläissään voinut kuvitella käyvänsä tällaista keskustelua Draco Malfoyn kanssa. Häntä hieman nolotti puhua tästä aiheesta, sillä hän ei ollut erityisen ylpeä lyhyestä suhteestaan Ginny Weasleyn kanssa. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma, oliko hänellä siihen aikaan tosiaan ollut tunteita Ginnya kohtaan – tai ainakaan niin vahvoja tunteita kuin mitä hän on itsellen väittänyt. Kuinka paljon heidän suhteeseen liittyi se, että Harry halusi tukahduttaa ihastuksensa erääseen toiseen henkilöön. Oli hän tietenkin Ginnysta välittänyt, ja välitti edelleen, mutta täysin rehellinen hän ei ollut ollut heidän suhteensa aikana. Siihen liittyi myös hieman sitä, että oli pakko seurustella tytön kanssa, jotta unohtaisi väärät ajatuksensa koskien väärää henkilöä. Henkilöä, jonka kanssa hän juuri kävi tätä keskustelua.

”Emme me mitään esittäneet”, Harry tokaisi. ”Olimme onnellinen pariskunta, mutta se ei vain toiminut pitemmän päälle. Mutta ennen kuin sanot mitään muuta, niin ehkä meidän olisi syytä vaihtaa aihetta hieman ajankohtaisempaan, nimittäin jatkaa sen pahuksen kirouksen purkamista.” Ja näin oli näyttävästi sivutettu kiusallinen aihe. Harry nosti lattialta päällimmäisen kirjan pinosta, jonka hän oli aiemmin hakenut kirjastosta, avasi sattumanvaraisesti aukeaman ja alkoi lukea.

*

”Kai pidät lupauksesi, että tämä pysyy vain meidän välisenä?” Draco varmisti. Hän oli jo aikoja sitten väsynyt kirjojen läpi käymiseen ja istui nyt silmät kiinni Harryn vieressä sohvalla, pää nojaten Harryn olkapäähän. Harry oli luullut toisen olevan unessa, eikä siksi ollut kiinnittänyt heidän läheisyyteen mitään huomiota. Hän itse selaili parhaillaan vanhaa kirjaa, jonka haalistuneilta sivuilta ei ollut löytynyt mitään mielenkiintoista viimeiseen puoleen tuntiin.

”Mikä tarkalleen ottaen pysyy meidän välisenä?” Harry kysyi.

Draco kuulosti väsyneeltä, aivan kuin hän olisi vain hetken päässä nukahtamisesta. ”Tämä. Kaikki. Se, että olen täällä ja minkä takia olen täällä”, hän vastasi.

Harryn vastattua myöntävästi, Draco jatkoi: ”Miksi et paljastanut olinpaikkaani taikaministeriölle, kun sait selville missä asuin? Olenhan heille kuitenkin edelleen paha kuolonsyöjä, jonka kuuluisi olla Azkabanissa, enkö?”

Harry ei osannut vastata mitään. Draco ei jaksanut odottaa vastausta, vaan lisäsi: ”Jos samaan malliin jatkat, sinusta tulee maailman huonoin aurori.” Sen jälkeen hän nukahti.

Harry ei voinut olla hymyilemättä. Katsotaan vain, muuttuuko mielesi sen jälkeen kun olen saanut ratkaistua tämän ja olet taas terve. En ehkä ole silloin enää maailman huonoin kun olen pelastanut henkesi, Harry ajatteli ja nousi ylös sohvalta. Draco kellahti makaamaan pitkin pituuttaan ja jatkoi uniaan. Harry nosti pöllön tyhjän häkin syliinsä hipsi makuuhuoneeseensa.

*

Aamu oli kirkas ja aurinko paistoi lämpimästi hellien koko Lontoota. Linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Kaikkiaan aamu vaikutti täydelliseltä, paitsi että sitä se ei todellakaan ollut.

Aamulla Harry ei saanut Dracoa enää hereille.



A/N2: :----((( Anteeksi. Mutta tämän käänteen oli tapahduttava, ennemmin tai myöhemmin.

ava & banner © Ingrid

Listaus

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 442
Mahtavaa että olet jatkanut tätä. Luin tämän talvella läpi ja nyt uuden osan takia luin kokonaan uudelleen, jotta juoni olisi kirkkaana mielessä. Tässä on jotain erilaista, mitä olen missään ficissä ennen törmännyt. Tässä on jännittävyyttä, kun pidät lukijaa mukavasti pimennossa siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten asiat jatkuvat.

Tykkään sotkuisessa kämpässä asuvasta uteliaasta Harrysta ja kusessa olevasta Dracosta, joka tarvii apua.
Kutkuttava asetelma. Tietysti toivon, että Draco tuosta toipuu eikä häntä enää etsittäisi ja vaadittaisi vastuuseen.
Harrykin saa opintojensa takia olla varovainen, kun "piilottelee" toista luonaan.

Linsku

  • Vieras
Tämä on ihan mahtava! :) Alotin lukemisen pari tuntia sitten enkä voinut lopettaa. Nyt minä mökötän sohvalla, siitä että aloin lukea tätä vaikka se oli kesken. En saa heti tietää mitä lopussa kävi! Nyyh:'(
Mutta kuitenkin: yksi parhaimmista fikeistä  mitä olen lukenut.
Hahmot ovat todenmukaisia ja juoni loistava. Vähän säälin Dracoa kun sillä on niitä ongelmia sen kirouksen kanssa mikä siihen langetettiin.  Ja vielä et se ei tiedä missä sen äiti on.
Aika lyhyt kommentti nyt. Ehkä seuraavan luvun jälkeen tulee pidempi
« Viimeksi muokattu: 21.06.2017 18:03:48 kirjoittanut Linsku »

repa

  • ***
  • Viestejä: 553
Minä täällä taas! Tuli himo päästä lukemaan angstia Dracosta ja ei varmaan tarvitse enää selitellä, miksi tämä tuli ensimmäisenä mieleeni. En ole lukenut mitään aikoihin, mikä tällä kertaa saattoi olla onni, koska olet ehtinyt kirjoittaa tämän loppuun! (Samalla toki harmittaa, etten ole aiemmin tullut lukemaan lukuja, pahuksen ristiriita).

Eipä jättänyt kylmäksi ei. Voi luoja, miten osaat maalata tunnelmaa! Ajatus Hermionesta raskaana pisti hymyilyttämään. Mutta enemmän hymistelin kaikille ihanille drarry-viittauksille, jotka sujuvasti ujutit tekstin sekaan. Huhhuh, johan tällaisen drarry-fanin pieni pää meinasi pakahtua odotuksesta! (Vai sydänkö se pakahtuu? Aivan sama)

Ja kylmäksi et jättänyt. Et todellakaan. Tekisi salaa mieli haukkua sut pystyyn kun tollein menit lopettamaan, mutta ei, en pysty. Oli meinaan niin huikeen hieno lopetus, että aijjaijai! Juuri tuollainen vaikea lopetus, jota ei ole kiva kirjoittaa, vaikka se toimii parhaiten ja säväyttää eniten. Itse joskus tuskailen vastaavanlaisten päätösten kanssa ja aina tekisi mieli lievennellä ja loivennella. Edes sen yhden suudelman verran. Onneksi et sortunut siihen, koska näin tämä toimii parhaiten! Saan henkisiä sarjaorgasmeja sun ficistä kuules nyt! Sanaton olen, mutta en hiljainen, koska henkäilen täällä ihastuneena.

Okei, joko voin lopettaa ylistämisen? Sanotaan vielä uudelleen, etten kritiikkiä keksi. En vaikka yrittäisin. Ja tämä taitaa olla eka jatkis, jonka luen loppuun vaikka se ei ollut valmis aloittaessani lukemista. Aikamoinen saavutus kyllä, hattua nostan!

Äh. Tää vei jalat alta. Hyvin pysyi koko ajan kasassa, en osaa kritiikkiä antaa. Jotenkin tuli niin harkittu ja huolella hiottu vaikutelma tästä kokonaisuudessaan. Huh! Pitänee lueskella sulta jotain muutakin, jos taso on tämä! Kiitos nautinnollisesta elämyksestä! Menen toipumaan tästä nyt ihan rauhassa ja kasaan itseni, jotta voin taas tyynenä aloittaa ahmimaan lisää sun tekstejä. Ja toivottavasti pääsen samoihin sfääreihin muidenkin ficcien kanssa! Pääsit just mun finin top10 kirjottajien kärkipäähän!

Edit // hei huomasin ettei se ollutkaan 7/7 eli onko tälle tulossa jatkoa vielä? Tämäpä kiintoisaa!

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
Fairy tale: Kiitos kommentista! Miusta oon kiva kuulla, että tässä on jotain erilaista, koska haluan olla erilainen nuori mielestäni on hyvä erottua joukosta eikä hukkua kaikkien monien satojen ja tuhansien fikkien sekaan. Ehkä joku joskus sitten muistaa et hei oli se yks fikki... :'D Mutta ehkä sen erilaisuuden selittää myös se, että en ole lukenut vuosiin paljoa fikkejä suomeksi, plus nykyään tulee luettua lähinnä pelkkiä kirjoja ja fikit ovat jääneet vähän taka-alalle. Eli ei ole tullut otettua niin paljoa mallia muista fikeistä.

Linsku: Kiitos paljon! Ihana kuulla että pidät ja että vielä yks parhaimmista...! (´∀`'') Apua. Ja ymmärrän kyllä miltä tuntuu lukea keskeneräistä fikkiä, olen tehnyt sitä itsekin ja sen jälkeen yleensä kironnut että tän jälkeen en lue muuta kuin valmiita tekstejä. Mutta kyllä tämä vielä valmistuu.

repa: Aaa kiitos! Miun pitää olla varovainen ettei ala nousta pissa päähän kun en ole tottunut saamaan näin positiivista palautetta (tai palautetta ylipäänsä koska postaan kirjotuksiani niin harvoin). Ja joo! Ei ollut tämä viimeinen osa. Säikähdin et olinko ajatuksissani laittanut tuonne et 7/7 mutta 7/? siellä taitaa edelleen lukea. :'D Vähän kyllä mietin että nyt kun sanoit niin pitäisikö vain jättää tämä tähän XD Mutta en kehtaa, vaan vien kunnialla loppuun asti kun oon kerran aloittanutkin. Mutta aijai en tiedä miten päin olisin niin paljon ylistystä. Enpä olisi uskonut kun tätä aloin kirjottaa, että päätyisin jonkun top10 kirjoittajiin. Huhhuh.

Äää kiitos kaikille ootte ihania! (´∀`)♡

ava & banner © Ingrid

Listaus

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
8. osa

Aika kului hitaasti. Ja aivan liian nopeasti. Ihmisiä kulki hänen ohitseen, mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittävän häneen mitään huomiota. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Mutta todellisuudessa hän ei ollut tietoinen ympäristöstään. Ei sillä tavalla, että hän olisi saanut kunnollista otetta tapahtumista. Missään ei ollut mitään tarttumapintaa, mistä saisi kiinni.

Harry tunsi itsensä täysin hyödyttömäksi istuessaan siinä epämukavalla puhkikulutetulla muovituolilla, joka nauroi ilkeästi aina kun Harry vaihtoi asentoa. Harry riisui lasit päästään ja asetti ne viereiselle tyhjälle yhtä onnettomalle muoviselle tuolinkuvatukselle. Sitten hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja huokaisi syvään. Kuinka kauan hän oli siinä istunut? Oliko kulunut minuutteja? Tunteja? Vai kenties jopa päiviä? Kaikki käyttäytyivät niin normaalisti. Parantajia, potilaita, vierailijoita ja Merlin ties ketä muita käveli käytävillä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä mitään ei koskaan ollutkaan tapahtunut. Ehkä Harry oli kuvitellut kaiken. Tämä oli jotain muuta, jotain hänen päänsä fiktiivistä tuotetta. Oliko hän nukkumassa? Oli varmaan vielä yö ja Harry makasi turvallisesti sängyssään rohkelikonpunaisten lakanoiden alla. Mikään täällä ei ollut totta. Pitäisiköhän hänen pikkuhiljaa herätä tästä painajaisesta? Tai vähintäänkin saada uni kääntymään toisenlaisille raiteille.

Harry puhalsi keuhkoistaan ilmaa, jota hän oli huomaamattaan pidätellyt. Aivan kuin hän ei olisi uskaltanut hengittää. Ei ennen kuin vaara olisi ohi. Harry haroi hiuspehkoaan ja nousi istumaan suoremmin, jotta hän sai nojattua päällään takana olevaan seinään. Oliko hän tehnyt oikean ratkaisun? Vai väärän? Ja minkä asian suhteen? Kun Harry ei ollut aamulla saanut Dracoa millään hereille, vaikka hän oli koettanut kaikkea mitä hän vain keksi, hän alkoi panikoida. Harry muisti hatarasti juoksennelleen ympäri asuntoa toistaen joko ääneen tai mielessään tauotta ”mitä minä nyt teen mitä minä nyt teen?” saamatta aikaan kuitenkaan yhtään mitään. Välillä hän oli käynyt ravistelemassa Dracoa ja käskenyt toista heräämään, mutta tuloksetta.

Harry muisti kamppailleensa pitkään itsensä kanssa siitä, että kutsuisiko apua, vaikka Draco oli nimenomaan kieltänyt häntä sotkemasta tapaukseen ketään ulkopuolista. Hetken Harry oli jopa miettinyt matami Pomfreyta ajatellen, että hän varmaan olisi suostunut auttamaan heitä puolueettomasti, eikä kenenkään muun olisi tarvinnut tietää siitä mitään. Onneksi Harrylla oli sentään edes sen verran järkeä jäljellä päässään, että hän tajusi idean olevan tuhoon tuomittu. Matami Pomfrey oli tietenkin Tylypahkassa, eikä hän olisi ehtinyt sieltä millään tänne ajoissa, eivätkä Harry sekä tajuton Draco olisi päässeet nopeasti Tylypahkaan noin vain kenenkään huomaamatta.

Niinpä Harry oli joutunut lopulta rikkomaan lupauksensa, jonka hän oli Dracolle antanut, ja siksi hän nyt istui Pyhässä Mungossa odottaen saavansa jotain tietoa toisen miehen tilasta. Hän ei ollut ilmoittanut ministeriölle mitään, eikä ilmeisesti ollut kukaan muukaan, sillä paikka ei vilissyt auroreita tai muita ministeriön työntekijöitä – ainakaan vielä.

Harry ei ollut kertonut parantajille kuin välttämättömän. Sen, että Dracoon oli mitä ilmeisimmin langetettu jonkinlainen kirous, josta hän ei tiennyt mitään, ja ettei hän saanut Dracoa enää hereille. Ja että parantajien oli autettava mitä pikimmiten. Että heidän oli saatava Draco parannettua.

*

Päiviä kului, mutta Harry ei ollut vieläkään saanut uutisia Pyhästä Mungosta. Se oli sekä hyvä että huono asia. Huono se oli siksi, että se tarkoitti sitä, että Draco makasi siellä edelleen tajuttomana. Hyvä asia se taas oli sen takia, että se myös tarkoitti sitä, että Draco oli vielä elossa.

Harry ei osannut keskittyä mihinkään. Päivien kuluessa hän oli vain pyörinyt ympäri asuntoaan ja jatkanut kirjojen selailua syventymättä niihin kuitenkaan sen enempää. Hän odotti edelleen löytävänsä tälle kaikelle jonkin ratkaisun, vaikka sisimmässään tiesi, ettei hän mitään löytäisi.

Harry vietti myös päivittäin paljon aikaa Pyhässä Mungossa, vaikka ei hänestä siellä ollut yhtään sen enempää apua. Suurimman osan ajasta hän istui epämukavissa muovituoleissa käytävillä ja odotti kun parantajat tekivät kaikkensa Dracon huoneessa. Välillä oli kuitenkin aikoja, jolloin parantajat jättivät Dracon rauhaan, ja silloin Harry syöksyi Dracon luokse ja istui hänen sänkynsä vieressä odottamassa ihmettä.

Draco ei näyttänyt enää elävältä. Harry oli monesti tarkistanut hengittikö hän edelleen tai että hänen pulssinsa varmasti tuntui vielä. Harry tunsi itsensä niin voimattomaksi ja tyhjäksi istuessaan toisen vieressä katsellen tuota kalpeaa ihoa ja tummia silmänalusia. Draco näytti niin pieneltä maatessaan siinä paksun peiton alla.

Kapeat sormet pilkottivat hieman peiton reunan alta. Harry silitti ensin hieman yhtä sormea, sitten toista, kunnes rohkaisi itseään ottamaan kädestä kunnolla kiinni. Sekin tuntui hänen kädessään niin hauraalta ja jotenkin aivan liian... kylmältä. Harryn oli taas tarkistettava toisen pulssi. Huh, se tuntui edelleen, heikkona, mutta se kertoi että Draco oli vielä elossa.

”Heräisit nyt”, Harry maanitteli, vaikka tiesi, ettei siitä olisi mitään apua. Ei toinen häntä kuullut.

”En halua nähdä sinua näin”, hän jatkoi. ”Juuri, kun aloin pitää sinusta ja siitä että asuimme yhdessä. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta asuntoni alkoi ensimmäistä kertaa tuntua kodilta.”

Harry hymähti ja katsoi toisen ilmeettömiä kasvoja. ”En uskaltaisi sanoa näin sinulle jos olisit hereillä, et varmaan ajattelisi minusta mitään hyvää sen jälkeen, mutta... Okei, tunnustan nyt jotain noloa.”

Harry veti syvään henkeä: ”Olin ihastunut sinuun koulussa ja luulin että se oli vain typerä teini-ihastus mutta sitten tapasin sinut uudestaan ja vietin aikaa kanssasi ja luulen että se teini-ihastus-juttu ei ollutkaan hävinnyt minusta vaan tunnen edelleen samoin kuin silloin vuosia sitten enkä tiedä kuinka tästä edetä sillä välitän sinusta niin hullulta kuin se kuulostaakin ja haluan että paranet nopeasti jotta voimme jatkaa siitä mihin jäimme paitsi että sinä olisit terve!”

Harrya hengästytti ja hänen kasvojaan kuumotti. No niin, nyt se oli sanottu ääneen. Ei tosin kuuleville korville, mutta sanottu kuitenkin. Kuullessaan ajatuksensa ääneen lausuttuna, Harry tunsi ne nyt vieläkin todellisempina kuin mitä ne olivat olleet vielä hetki sitten. Hän oli pohtinut tilannetta jo jonkin aikaa pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen siitä, mitä hänen tulisi tehdä. Hän oli nauttinut saadessaan viettää aikaa Dracon seurassa, vaikka perimmäinen syy heidän yhdessäololle olikin hieman synkkä. Paljon mieluummin hän olisi viettänyt aikaa Dracon kanssa toisissa tunnelmissa, kuin etsiessä apua Dracon ilmeisesti tappavaan kiroukseen. Mutta jos kirousta ei miettinyt, oli Harry ollut hyvinkin tyytyväinen aikaan, jonka hän oli saanut viettää yhdessä Dracon kanssa.

Draco ei tietenkään saanut tietää Harryn mietteistä yhtikäs mitään. Hän olisi pakannut tavaransa ja kaikkoontunut niin kauas Harrysta kuin vain olisi suinkin päässyt. Tai ei hänellä olisi ollut edes aikaa pakata tavaroitakaan, korkeintaan langettaa Harryn päälle jokin taika, ettei Harry vahingossakaan lähtisi hänen peräänsä.

Oli ollut hetki, jolloin he olivat käyneet lähellä tätä kipeää aihetta, kun he olivat puhuneet kouluajan seurustelusuhteista. Draco oli udellut Harryn ja Ginnyn suhteesta, mutta oli onneksi hyväksynyt Harryn valkoiset valheet siitä, kuinka he olivat olleet onnellisia yhdessä, mutta kuinka se ei ollut pitemmän päälle onnistunut. Harry mietti jälkeenpäin, että olisi ollut kutkuttavaa ohimennen sanoa, että sinä olit muuten se syy, miksi meillä ei suhde sitten lopulta toiminutkaan. Sinä olit katsos se, ketä minä mieluummin olisin katsellut.

Tavallaan Harry olisi halunnut kuuluttaa sen koko maailmalle, mutta suurempi ja viisaampi osa hänessä käski pitää suun visusti kiinni. Tuollaisista tunnustuksista ei seuraisi mitään hyvää. Eikä Harry ajatellut sen olevan maailmanloppu sen tähden, että kyseessä oli toinen mies, se oli hänestä täysin normaalia. Mutta koska kyseessä oli itse Draco Malfoy. Mitä muut siihen sanoisivat, jos hän tunnustaisi olevansa ihastunut kaikkien kavereidensa inhoamaan henkilöön ja hänen omaan viholliseensa, luihuiseen, entiseen kuolonsyöjään? Eihän toisten mielipiteiden tietenkään tulisi vaikuttaa hänen päätöksiinsä, mutta olisihan se paljon helpompaa jos seurustelisi henkilön kanssa, joka tulisi toimeen muiden hänen ystäviensä kanssa.

Ja entä mitä Draco itse sanoisi, jos saisi kuulla Harryn mietteistä? Hän ei todellakaan olisi iloinen. Hän olisi joko niin järkyttynyt, ettei saisi sanaakaan suustaan, tai sitten hän laukoisi sellaisia kamaluuksia Harryn päälle, että siinä herkimmät tukkisivat korvat. Hän varmasti osoittaisi Harrya taikasauvallaan ja lausuisi kirouksen toisensa perään. Tai jos hänellä ei olisi sauvaa lähettyvillä, löisi hän varmasti Harrylta kasvot uuteen uskoon. Tai ehkä Harry vain ylireagoi. Ehkä Malfoy vain paheksuisi häntä ja haluaisi varmaan muuttaa kauemmas hänestä.

Harry ei tiennyt kuinka kauan hän oli istunut siinä mietteissään, kun hän kuuli suljetun oven takaa ääniä. Aluksi hän ei saanut sanoista selvää, mutta äänten lähestyessä hän kuuli naisen puhuvan.

”Oli onni, että saimme teidät kiinni. Tilanne on tietenkin edelleen kriittinen, mutta teemme kaikkemme, jotta saisimme poikanne parannettua.”

Sitten ovi avautui ja kaksi naista astui sisään huoneeseen.

Harry tunsi sydämen jättävän lyönnin väliin.

Toinen naisista oli tietenkin parantaja, jonka Harry oli nähnyt monesti aikaisemmin. Hän oli noin keski-ikäinen mukava rouva, jolla oli kiltit silmät ja pyöreä nenä. Häneltä Harry oli monesti tivannut tietoja Dracon tilasta, mutta saanut vain ympäripyöreitä vastauksia siksi, ettei ollut Dracon lähiomainen, eikä asia virallisesti kuulunut hänelle, mutta Harry ajatteli syyn olevan myös se, ettei parantajalla yksinkertaisesti ollut vastauksia.

Parantajan takana seisoi nainen, jonka Harry oli tavannut aikaisemminkin, mutta joka näytti nyt paljon vanhemmalta ja kovia kokeneelta. Narcissa, Dracon äiti.

Ennen kuin naiset olivat päässeet kunnolla huoneeseen, Harry oli hypännyt tuolilta ja anteeksi pyydellen syöksynyt naisten välistä ulos ja juossut käytävän päähän. Päästessään nurkan taakse piiloon hän uskalsi vasta hidastaa vauhtiaan.

Kuinka he olivat saaneet Narcissan tänne? Harrylla ei ollut ollut pienintäkään aavistusta siitä, missä Narcissa oli oikein majaillut kaiken tämän ajan. Edes Draco – hänen oma poikansa – ei ollut tiennyt naisen piilopaikkaa. Ja nyt hän oli täällä, Pyhässä Mungossa, Dracon luona. Harry tunsi olevansa helpottunut mutta samalla myös hiukan peloissaan. Tiesikö joku muukin, että Draco oli täällä? Tietysti Mungon henkilökunta oli tietoinen, mutta entä ministeriö? Tai kuolonsyöjät? Kuinka Dracolle nyt kävisi?
« Viimeksi muokattu: 05.01.2018 23:40:30 kirjoittanut Simma »

ava & banner © Ingrid

Listaus

repa

  • ***
  • Viestejä: 553
Pikainen kommentti puhelimella! Ajattelin ensin lukea tämän myöhemmin, mutta enhän sitten tietenkään malttanut. Tämä oli herkullista luettavaa! Kun viime kommentin jälkeen mulle selvisi, ettei tarina ollutkaan loppunut niin tuli toiveita, ettei Dracokaan ehkä ole menetetty. Toivoin vähän jotain tällaista käännettä, koska noh... drarry on kivaa. Ihanasti taas kirjoitat maltilla tilanteita ja pidät lukijaa jännityksessä. Itselläni ei koskaan meinaa maltti riittää näin rauhalliseen tunnelmanluontiin vaan aina kiirehdin ja mokaan sillä tarinan latauksia. Pitäisi ottaa mallia susta!

Rupesipas kiinnostamaan taas, että mitä on tulossa. Mistä Narcissa löytyi, onko Dracon olinpaikka laajemmassa tiedossa, missä aurorit, herääkö Draco, mitä tapahtuu?! Jään innolla odottamaan jatkoa! Ja olen tyytyväinen, ettei tarina ollut vielä tässä, koska tämä jatkis tuntuu erityisen kiinnostavalta.

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
repa: Kiitän paljon kommentista! ♥

A/N: Siis, tämä fikki on pyörinyt miulla ties kuinka kauan, aloitin tän oikeesti joskus kaksi vuotta sitten! En voi uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti. Silloin oli tarkoitus kirjoittaa tätä tasaiseen tahtiin ja tiputella uusia lukuja suht usein tänne ihmisten luettavaksi, mutta ei se sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Monien koulu- ja työkiireiden ja ties kuinka monien muiden ongelmien ja lukemattomien blokkien jälkeen päätin nyt viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa loppuun sen mitä kerran oon aloittanutkin. Eli tässä siis viimeinen osa. En jaksa enää venyttää tätä yhtään pidemmälle. (Ja tästähän alunperin piti tulla ihan lyhyt jatkis, ja jos oikein muistan niin suunnittelin tätä aluksi oneshotiksi :DD)



9. osa

Harry ei ollut uskaltanut käydä Pyhässä Mungossa sen jälkeen kun hän oli törmännyt siellä Narcissaan. Hän ei ollut varma, oliko Narcissa tunnistanut hänet tai oliko parantaja kenties kertonut naiselle jotain Harrysta. Hän ei tiennyt, mitä mieltä tästä kaikesta oikein olisi. Päällimmäisenä tunteena Harry tunsi parhaillaan noloutta. Häntä nolotti se, että oli jäänyt kiinni Dracon äidille, aivan kuin hän olisi tehnyt jotain kiellettyä. Aivan kuin hän ei olisi saanut olla huolissaan Dracosta ja sen takia pyöriä Pyhässä Mungossa päivittäin.

Vanhoja pimeyden voimista kertovia kirjoja makasi edelleen hänen lattioillaan, hän ei ollut saanut siivottua niitä pois nyt kun niistä ei ollut enää mitään hyötyä. Hänestä, Harrysta, ei ollut enää mitään hyötyä tässä tilanteessa. Miksi hän ei ollut kuullut Dracosta vieläkään mitään? Eikö kukaan osannut auttaa häntä? Tai ehkä häneen ei otettu yhteyttä, koska Dracon vointi ei ollut Harryn asia, se ei kuulunut hänelle sen enempää kuin muillekaan ulkopuolisille. Ulkopuolinen. Se hän todellakin oli tässä sotkussa. Harry oli hypännyt mukaan taas aivan liian kiihtyneenä ja valmiina pelastamaan, että oli tyystin unohtanut, että ei tämä loppujen lopuksi ollut hänen taistelu alkuunkaan. Hän oli vain vähän tarjonnut auttavaa kättä, siinä kaikki.

Mutta jotenkin Harrysta tuntui silti siltä, että hänen kuului olla mukana, hänen tehtävänsä oli olla Dracon rinnalla, auttaa Dracoa hänen taistelussaan. Mutta Dracolla oli nyt äiti hänen vierellään auttamassa ja tukemassa häntä kaikin tavoin, Harry muistutti itseään.

Harry oli myös huomannut, että hän oli keskittynyt tähän Dracon tapaukseen niin syvästi, että oli jättänyt toissijaiseksi kaiken muun. Hän oli jäljessä auroriopinnoissaan ja hänen täytyisi pian kiriä itsensä takaisin toisten tahtiin mukaan, jos hän aikoi valmistua auroriksi samaan aikaan muiden kanssa. Toisaalta, kyllähän se kirouksen purkaminen – tai sen yritys – oli liipannut aika läheltä samoja aiheita, joita hänen tuli tietää aurorina. Jos hän saisi siitä jotain lisäpisteitä...? Se tietenkin edellyttäisi, että hän kertoisi siitä muille.

Niin, siinä oli toinen asia, joka Harrya mietitytti. Pitäisikö hänen puhua jollekin tästä kirouksesta tai Dracosta tai mistä tahansa mitä viime aikoina oli tapahtunut. Ron oli ainoa, jolle Harry oli puhunut asiasta suoraan, mutta kyllähän siitä pitäisi kertoa ministeriölle. Harry ei vain millään olisi halunnut sekoittaa Dracon asioita vielä huonommaksi, jos ne vain tätä huonommaksi voisivat enää mennä. Toisaalta Harry kyllä alitajunnassaan tiesi, että parantajilla Pyhässä Mungossa oli velvollisuus kertoa eteenpäin, jos heillä oli potilaana etsintäkuulutettu kuolonsyöjä.

Näitä asioita Harry pyöritteli päässään tauotta. Hän olisi varmaan tullut hulluksi, jos olisi jäänyt asuntoonsa pidemmäksi aikaa yksinään. Mutta hän ei vain voinut pysyä poissa Mungosta vaikka hän kuinka kielsi itseään menemästä sinne. Niinpä Harry löysi lopulta itsensä taas tutuilta käytäviltä, kurkistellen varovaisesti joka kulman takaa, ettei vain törmäisi uudestaan Narcissaan. Viimein hän pääsi tuttuakin tutumman oven eteen. Hän raotti ovea varovasti nähdäkseen vain parantajia sängyn ympärillä. Haluten antaa parantajille parhaan mahdollisen työrauhan, Harry jäi istuskelemaan käytävälle Dracon huonetta läheisimmälle penkille.

Harry ei tiennyt, kuinka kauan hän oli siinä istunut, mutta hän oli ollut niin syventyneenä omiin ajatuksiinsa, ettei hän ollut huomannut, että joku oli istunut hänen viereensä penkille.

”Sinua saan siis kiittää, että hän on vielä elossa”, sanoi uupunut naisen ääni. Harry säpsähti ja vilkaisi hieman sivulleen nähdäkseen siinä Narcissan, jota hän aiemmin oli niin kovasti koettanut pakoilla.

”Niin kai”, Harry vastasi. Todellisuudessa hän ei ollut varma siitä, oliko toisella mitään syytä kiittää häntä. Olihan hän tietenkin koettanut auttaa parhainpansa mukaan, mutta oliko siitä lopulta ollut mitään hyötyä?

”En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka kiitollinen olen. Olin jo varma, etten näkisi poikaani enää koskaan. En edes tiennyt hänen olevan elossa. Olen kaiken sen ajan, mitä olemme olleet erossa, koettanut vain löytää hänet. Ja nyt viimein kun hänet löysin, on vain ajan kysymys...” Narcissa ei ilmeisesti kyennyt jatkamaan lausettaan, ja Harry oli siitä tyytyväinen. Hän ei halunnut tietää, miten lause olisi loppunut.

”O-oletko puhunut parantajien kanssa?” Harry kysyi varovasti.

Narcissa nyökkäsi. ”He eivät ole löytäneet mitään kirousta vastaan, mutta he eivät aio luovuttaa. Ei saa vaipua epätoivoon. Vielä on toivoa, vielä on... Ei saa luovuttaa...” Narcissa tuntui mutisevan lopun lähinnä itselleen.

Hetken aikaa he istuivat hiljaa vieretysten, kunnes Harryn oli pakko rikkoa hiljaisuus. ”Kuinka tiesit tulla tänne? Mistä sait tietää hänen olevan täällä?”

”Heti kun toit Dracon tänne, parantajat koettivat tietenkin saada minuun yhteyttä. Heillä meni siihen kauan aikaa, mutta saivat lopulta minut kiinni. Olen joutunut pysymään piilossa koko tämän ajan, sillä - ”

”Tiedän mitä olette joutuneet kokemaan, Draco kertoi”, Harry keskeytti. Narcissa katsoi häntä hetken, kunnes jatkoi: ”Niin, joten heillä ei tietenkään ollut mitään käsitystä olinpaikastani. Onneksi he eivät luovuttaneet sen suhteen, vaan etsivät kunnes sain viimein tiedon Dracon olinpaikasta. Tulin tänne välittömästi piittaamatta hetkeäkään siitä että jäisin kiinni ministeriölle – tai kenellekään muulle.”

”Luulisi ministeriön tietävän että olet täällä. Tai ainakin että Draco on täällä”, Harry vastasi. ”Miksi he eivät ole jo tulleet pidättämään teitä?” Narcissa ei vastannut mitään, vaan antoi hiljaisuuden jälleen laskeutua heidän välilleen. Pitkä käytävä oli täysin autio. He olivat ainoat siellä.

”Pääsit pakenemaan niiltä kuolonsyöjiltä”, Harry aloitti. ”Draco oli huolissaan siitä mitä sinulle oli tapahtunut. Hänkään ei tiennyt sinun selvinneen elossa, eikä ilmeisesti kukaan muukaan ole ollut tietoinen liikkeistäsi.”

Narcissa huokaisi. ”Olen joutunut piileskelemään ja pakoilemaan muita, mikä on tietenkin vaikeuttanut poikani etsintää. Missä te oikein tapasitte? Mistä löysit hänet?”

Harry naurahti: ”Usko tai älä, mutta hän muutti naapuriini.” Harry oli kuulevinaan Narcissankin naurahtavan hieman. He istuivat ääneti kun eräs parantaja käveli heidän ohitseen ja meni sisään Dracon huoneeseen.

”Luuletko Dracon selviävän?” Narcissa kuiskasi.

”Tietysti”, Harry sanoi, vaikka ei uskonutkaan siihen aivan niin vahvasti kuin mitä antoi olettaa.

”He kutsuvat tänne jonkun spesiaaliparantajan. Hän tulee tänne varmasti pian. Hän tietää kuinka parantaa. Kohta kaikki on taas hyvin.”

Harry katsoi vierellään olevaa naista, jonka puhe alkoi kuulostaa jo epätoivoiselta. Narcissa näytti paljon vanhemmalta mitä hän oli ollut silloin Tylypahkassa. Hän näytti kovia kokeneelta, hiukset olivat sotkuisesti nutturalla, silmät itkuiset, vaatteet ryppyiset ja nuhjaantuneet, hänen koko olemus vastasi kaikkea muuta kuin mihin Harry oli tottunut. Hän tiesi Dracon olevan Narcissalle kaikista tärkein asia maailmassa ja Harry pystyi vain kuvittelemaan, millaista Narcissalla on ollut elää siinä epätietoisuudessa, kun ei ole edes tiennyt oliko poika elossa vai ei.

”Kyllä, kohta kaikki on hyvin”, Harry vastasi lohduttaakseen.


*

Päiviä kului. Harry oli alkanut jo tottua Narcissan seuraan. Silloin, kun Harry ei opiskellut tai murehtinut kotona, hän istui ja odotti ihmeitä Pyhässä Mungossa. Usein Narcissa oli siellä samaan aikaan, hänelläkään ei tainnut olla muuta tehtävää kuin odottaa poikansa heräämistä, minkä Harry kyllä ymmärsi täysin.

Narcissa ei ollut houraillut omiaan, kun hän oli kertonut jostakin spesiaaliparantajasta. Pyhään Mungoon oli todellakin kutsuttu joku erityisen kykenevä parantaja jostain kaukaa, sillä ilmeisesti kirous ei ollut sellainen, jota kukaan olisi tuntenut näillä main. Harry oli edellisenä päivänä nähnyt tämän parantajan. Harry oli juuri ollut lähdössä takaisin kotiin, kun käytävällä häntä vastaan käveli aasialaisen näköinen ikäloppu mies. Mies oli pieni ja kalju ja hänen päänahkansa oli ollut täynnä kuviointia, jota Harry ei ollut tunnistanut. Sen lisäksi miehen vaatteet olivat olleet mitä kummallisimmat, sellaisia ei kukaan käyttänyt täällä, ei edes kaikista omituisimmat velhot tai noidat. Harry ei tiennyt, millaiseen velhoheimoon mies kuului, mutta hän näytti hyvin kunnioitetulta. Nuoret parantajat puhuivat hänelle hyvin kohteliaasti ja käyttäytyivät kuin olisivat jopa pelänneet häntä.

Spesiaaliparantaja ei kuitenkaan saanut Harrya tarpeeksi vakuuttuneeksi. Hän oli jo lähes luopunut toivosta. Siitä huolimatta hänen päivärutiiniinsa kuului käydä Pyhässä Mungossa, joten sinne hän meni tänäänkin, yhtä väsyneenä kuin aikaisempinakin päivinä. Päästyään taas tietyn oven eteen, Harryn jalat oli pettää alta, kun hän näki Narcissan itkevän Dracon sängyn vierellä. Oliko Draco... kuollut? Harry ei voinut uskoa sitä, vaikka selvät merkit olivat pyörineet heidän ympärillään jo ties kuinka kauan. Dracon kuolema oli selvä jo silloin kun he ensimmäistä kertaa tapasivat rapussa.

Harry hivuttautui hitaasti huoneeseen. Jalat tuntuivat liikkuvan kankeasti. Sydän tykytti niin kovaan ääneen Harryn korvissa, ettei hän tuntunut kuulevan mitään muuta. Narcissa huomasi Harryn ja hän nousi äkkiä ja syöksyi halaamaan Harrya. Harry ei sillä hetkellä tajunnut, kuinka epänormaali tilanne sekään oli, Narcissa halaamassa häntä. Harry ei meinannut millään saada selvää Narcissan nyyhkytyksestä, kunnes hän viimein sai poimittua itkun seasta tärkeät sanat: ”He tekivät sen! He onnistuivat!”

Mitä? Harry ei ollut uskoa korviaan. Hän juoksi välittömästi Dracon luo, mutta Draco makasi edelleen tajuttomana sängyllä. Harryn onneksi parantaja sattui juuri saapumaan huoneeseen. Parantaja kertoi, kuinka kirous oli viimein tunnistettu ja siihen löydetty vastaloitsu. Kirous oli viimein saatu poistettua Dracosta. Nyt vuorossa oli ainoastaan Dracon toipuminen kirouksen aiheuttamista vammoista, mutta että Draco oli joka tapauksessa selättänyt pahimman osuuden ja että hän tulisi tokenemaan. Eikä Harry ei ollut koskaan kuullut mitään parempaa.

*

Draco vietti vielä seuraavat viikot Pyhässä Mungossa. Hän oli herännyt muutama päivä kirouksen poiston jälkeen. Hän sai harvoin olla yksin, sillä joko Narcissa tai Harry olivat jatkuvasti häntä katsomassa. Harry ei enää välittänyt siitä, kuinka oudolta oli aluksi vaikuttanut se, että hän oli ollut niin huolissaan Dracosta ja kuinka paljon hän oli viettänyt toisen luona aikaa. Hän ei tiennyt, mitä Narcissa siitä ajatteli, mutta hän ei jaksanut olla huolissaan siitä. Hän oli aidosti onnellinen Dracon puolesta ja se vei kaiken huomion Harryn ajatuksista. Sen sijaan Dracon ajatuksia hän ei ollut osannut tulkita lainkaan. Nimittäin sitä, mitä mieltä toinen oli Harryn seurasta. Draco oli kirouksesta toivuttuaan ollut kovin vähäsanainen, eikä ollut sanonut sanaakaan liittyen hänen ja Harryn väliseen tilanteeseen.

Dracon ja Narcissan olinpaikka oli tietenkin selvinnyt ministeriölle. Heidän tilansa oli ministeriössä keskustelun alla. He olivat osoittaneet mitä suurinta katumusta kuolonsyöjätaustoistaan ja pyysivät armahdusta. Harry toivoi parasta, että ministerit antaisivat heille anteeksi, sillä he olivat saaneet kärsiä jo aivan tarpeeksi. Muista kuolonsyöjistä ei ainakaan vielä ollut kuulunut mitään, mutta Harry oli päättänyt pitää silmänsä auki niiden varalta.

Viimein koitti päivä, jolloin Dracon oli tarkoitus päästä kotiin. Narcissa oli aiemmin käynyt laittamassa kuntoon Dracon asunnon, jotta hän voisi muuttaa sinne takaisin. Harry oli asiasta hieman pettynyt, hän olisi mielellään ottanut Dracon takaisin kämppäkaverikseen, mutta ymmärsi kyllä, että se ei ollut enää tarpeellista. Hän oli siitä huolimatta malttamattomana Pyhässä Mungossa odottamassa Dracoa, sillä hän halusi saattaa toisen kotiin.

”No niin, perillä viimein”, Harry sanoi, kun he pääsivät sisään oikeaan rakennukseen ja siitä rappuja pitkin oikeaan kerrokseen. ”Kotona.”

”Vihdoin”, Draco huokaisi helpottuneena. Hän näytti silti rasittuneen hieman matkasta, vaikka olikin jo muuten terve. ”En olisi jaksanut makoilla tuolla enää yhtään pidempää, olisin vain tullut hulluksi.”

Draco näytti hetken miettivältä, kunnes jatkoi: ”Minun tulisi kai kiittää sinua. Ilman sinua olisin luultavasti kuollut.”

”Älä turhaan kiittele, tietenkin minä autoin. Sehän on vähän niin kuin minun juttuni – pelastaa muita. Tiedäthän”, Harry koetti olla hauska, mutta ei oikein onnistunut siinä. Draco kuitenkin hymähti pienesti.

”No, jos minä nyt päästän sinut asettumaan aloillesi, siitä onkin aikaa kun viimeksi olet ollut kotona”, Harry jatkoi ja liikahti oman ovensa eteen etsimään avaimiaan taskusta.

”Niin”, Draco vastasi hitaasti ja siirtyi hänkin kohti omaa oveaan. Harrysta tuntui, kuin Draco olisi halunnut sanoa vielä jotain muuta, mutta sen sijaan hän avasi oven ja meni sisään asuntoonsa sanoen vain hei perässään. Harry tuijotti hetken sulkeutunutta ovea, kunnes siirtyi itsekin asuntonsa sisäpuolelle.

Olipa kiusallinen tilanne, Harry ajatteli astuessaan olohuoneeseen, joka jostain syystä tuntui normaalia tyhjemmältä. Hetken aikaa Harry vain katseli ympärilleen tietämättä, mikä oikein tekisi, mutta sitten hän kuuli koputusta ja säntäsi huolestuneena avaamaan ulko-oven. Sen takana seisoi Draco hieman hämillään.

”En oikein osannut olla tuolla”, hän tokaisi ja viittoi taakseen. Niinpä hän astui sisään Harryn kotiin ja käveli peremmälle kuin se olisi ollut maailman normaalein asia.



A/N2: Haluun kiittää tosi tosi tosi paljon kaikkia jotka ootte lukenut tätä fikkiä (ja varsinkin niitä jotka ootte jaksanut tänne loppuun asti)! Teijän kommentit on tsempannut miua kans tosi paljon, oon ollut ihan äärettömän kiitollinen teijän mielipiteistä ja on ollut oikeesti ihana kuulla et ootte tästä tykännyt, koska miulla ei oo ollut mitään käsitystä et kirjotanko hyvin tai ees kohtalaisesti, kun en oo aiemmin oikein uskaltanut julkaista mitään.

Joten, äää, kiitos! ♥♥

ava & banner © Ingrid

Listaus

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 442
Oih, hieno homma että sait tämän paketoitua loppuun ja valmiiksi.
Tuo itämainen parantaja toi mieleeni kuvan jostain Himalajan gurusta,
joka koikkelehtii tuolla sairaalassa joku riemunkirjava kukkatunika yllään.
Kaipa heillä on syvempää tietoa tuollaisista pimeistä taioista.

Loppu oli kyllä ytimekäs, eikä sen tarvi muuta ollakaan. Koputus ja
Dracon paluu "oikeaan kotiinsa" eli Harryn luo, jossa hän oli viimeksi
kuitenkin ollut ja aikaa viettänyt.

Oli hausta kuulla, että tämän piti alun perin olla lyhytkin tarina, mutta
alkoi sitten pukata pituutta. Niin saattaa toisinaan käydä, eikä se yleensä
haittaa lukijoita.  ;)

Kiitos!

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 490
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Tämä oli miellyttävä lukukokemus, kiitos :)

Hieman pelkäsin, että kuinka tämä tulee päättymään sillä en ollut urkkinut loppuratkaisua lainkaan ja vasta jossain tuolla seiskaosan paikkeilla tajusin edes tarkistaa millä osastolla ollaan (en edes tajua miten päädyin lukemaan tätä). Kun tajusin, että tämä on Pimeyden voimissa säikähdin, että näinköhän saan onnellista loppuratkaisua. Mutta pelkoni oli turha, kiitos siitä ja samalla taputtelen vähän itseänikin selkään etten jättänyt lukemista kesken vaan pelostani huolimatta uskalsin lukea loppuun. Sillä tuo loppu, ah! Juuri niin kuin Fairy tale sanoikin, että Draco palasi oikeaan kotiinsa <3

Tuolla alkupuolella, ekojen lukujen kohdalla mietin hieman että olisiko niissä voinut tiivistää tapahtumia? Toki kun tietää koko ficin olevan jo valmis, niin sitä lukee hieman erilaisin silmin kuin että jos ficci olisi vielä kesken. Ehkä olisin kaivannut Dracoa hieman enemmän noihin alkulukuihin, vaikka toki Harryn elämästä olikin mielenkiintoista lukea.

Idea tässä oli hieno, tykkäsin valtavasti tämän ficin Dracosta ja tietenki myös Harrysta joka halusi parantaa. Se, että kuolonsyöjät olivat kiduttaneet Dracoa oli itse asiassa hieno veto ja toimiva juonikuvio. Loogisesti niin sen voisi ajatella menneenkin.
Nauraa hykertelin täällä kun Harry kuunteli Dracon asunnosta kuuluvia ääniä ja kuvitteli kaikenlaista :D Olisin kyllä lukenut mielelläni hieman pidemmälti tuosta heidän yhteiselostaan tuolla 6-7 lukujen taitteessa. Draco kotitonttuna ;D vaimoksi se sopii paremmin!

Tämän tarinan loppupuoli oli hieno ja suuret kiitokset onnellisesta lopusta! Minusta oli hienoa, että olit ottanut Narcissan tähän mukaan ja että kaikki menikin lopulta hyvin. Jonkinlaisen epilogin tähän voisi kirjoittaa, sellaisen 3-5 vuotta myöhemmin missä kurkataan miten tuo "kotitonttuilu"-elämä on lähtenyt heillä sujumaan ;) Pakollinenhan se ei ole, mutta näin lukijan näkökulmasta olisi aina kiva lukea vielä ne viimeiset kuulumiset.

Kirjoitat kivasti, ja dialogisi menee mukavasti eteenpäin. Muutoinkin tekstisi on sujuvaa ja virheetöntä. Kiitos tästä!

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
Fairy tale: Kiitos kommentistasi! Mietin ensin että olisinko kertonut enemmänkin tuosta parantajasta, mutta päätin sit jättää sen vain tuollaiseksi pieneksi maininnaksi. Ajatuksena vain että kirous on peräisin jostain kauempaa ja sen verran tuntematon Lontoon suunnalla, ettei Mungon parantajat olleet siitä tietoisia ja että piti siksi hakea joku paikallinen auttamaan.

Vendela: Kiitos sinullekin kommentista! Miulla oli onneksi ihan alusta alkaen selvillä, että tähän on tulossa onnellinen loppu. :3 Enkä lähtenyt missään vaiheessa vaihtamaan sitä. Mitä tulee noihin alkulukuihin, niin niitä kirjoittaessani pelkäsin, että tuun kertomaan kaikki asiat liian nopeasti ja fikki jää kokonaisuudessaan hirmu lyhyeksi sen takia. Siks aloin kirjottaa tätä (nyt jälkiviisaana sanoen) liian jaaritellen. Ja toinen ongelma on sit se, että en jaksanut sitä samaa jaarittelua enää vikoihin osiin, niin ne tuntuu varmaan erilaisilta alkuun verrattuna. (Oon joutunut lukemaan tätä fikkiä niin moneen otteeseen sieltä täältä et oon tullut jo ite niin sokeaksi tekstille, mut ainakin luulen et tän lukijat voi huomata lukiessaan.) Epilogiahan olen myös miettinyt, mutta jos sellasen kirjoitan, niin en ihan vähään aikaan. Miulla on tää projekti kestänyt nyt viimeiset kaksi vuotta ni haluun pitää tästä vähän taukoa. :'D Tai eihän sitä tiedä miten tässä viel innostun.

Mut kiitos paljon kummallekin, ihanaa että piditte!

ava & banner © Ingrid

Listaus

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 226
  • Banneri @ Crysted
Tämä oli mukavaa luettavaa! Heikko Draco vetosi minuun. Ihanaa, että Harry pystyi luopumaan (erittäin hahmoonsopivista) epäluuloistaan ja auttamaan Dracoa! Onneksi hän piti Dracosta huolta tämän vastalauseista huolimatta. Heidän yhteiselostaan oli mukava lukea!

Voi että, pelkäsin jo, että tässä olisi onneton loppu, mutta onneksi ei. <3 Kiva että Narcissa pääsi mukaan kuvioihin. Loppu olikin oikein herttainen!


Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 226
Melodie: Kiitos paljon kommentista! Kiva kuulla että pidit lukemastasi. <3

ava & banner © Ingrid

Listaus