Otsikko: Ystävänpäivälahjoja
Kirjoittaja: Subbe93
Fandom: The Maze Runner
Genre: Fluff, draama
Ikäraja: S
Paritus/päähenkilöt: Thomas/Newt, Teresa
Tiivistelmä: ”Tiesitkö, että tänään on ystävänpäivä?”Vastuunvapaus: Paikka, hahmot, yms. kuuluvat James Dashnerille, minä vain leikittelen näin ystävänpäivän kunniaksi
Varoitus: Voi löytyä spoilereita Poltetusta maasta.
Haaste: Kirjoitusterttu, OTP-terttu
Ystävänpäivä-haaste VIA/N: Perustuu kirjojen tapahtumiin.
Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille
Ystävänpäivälahjoja”Hei Tom!”
Thomas vilkaisi äänen suuntaan. Se oli Teresa, joka tuli häntä kohti leveä hymy kasvoillaan. Niin ikävää kuin se olikin, hän ei osannut liittyä siihen.
”Öm… Hei, Teresa”, poika tervehti lopulta. Tyttö pysähtyi hänen eteensä, ja vasta silloin Thomas huomasi Teresan pitelevän käsissään jotakin. Jonkinlaista laatikkoa. ”Mitä sinulla siinä on?”
Tyttö vilkaisi laatikkoa ennen kuin ojensi sen Thomasille. ”Se on sinulle”, Teresa sanoi, ja kun Thomas oli laatikon käteensä ottanut, tyttö halasi häntä. ”Oikein hyvää ystävänpäivää.”
Thomas kurtisti hieman kulmiaan. ”Ystävänpäivää?”
”Niin”, Teresa vastasi innoissaan ennen kuin irrottautui hieman katsoakseen poikaa silmiin. ”Tänään on ystävänpäivä.”
”Onko?” Thomas kysyi ja katseli ympärilleen kuin etsien jostain selvää vahvistusta asiaan.
”On”, Teresa vastasi kallistaen huvittuneena päätään. ”Siitä on viikko, kun Harriet sai kuulla siitä tohtori Ellisonilta. Siitä on puhuttu melkein taukoamatta sen jälkeen. Etkö ole yhtään kuunnellut?”
Jos Thomas sai olla rehellinen, niin ei, hän ei ollut kuunnellut. Ainoastaan hän tiesi, että tytöt olivat kummasti kiherrelleet keskenään. Mutta hän ei ollut juurikaan asiaan keskittynyt. Thomasin päässä oli pyörinyt paljon muita asioita, joihin hän halusi kipeästi saada vastauksia.
”Ai”, Thomas sanoi ja vilkaisi laatikkoa, jonka Teresa oli hänelle antanut. ”No… öh… kiitos”, hän sanoi ja loi Teresalle pikaisen hymyn. ”Ja… hyvää ystävänpäivää. Muuten, oletko nähnyt Newtiä? Minulla olisi hänelle vähän asiaa.”
Teresan hymy laimeni hieman. ”Näin hänet oleskelutiloissa viimeksi…”
”Okei, kiitti”, Thomas sanoi nopeasti ennen kuin meni menojaan. Ei hän halunnut ilkeä olla, mutta totuus oli, ettei hän ollut vielä valmis kohtaamaan Teresaa ja olla kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Newt löytyi oleskelutiloista, kuten Teresa oli kertonutkin. Poika seisoi kirjahyllyjen edessä käsissään kirja. Kauempana sohvilla istui porukkaa juttelemassa, ja yksi heistä oli Minho. Thomas heilautti ystävälleen kättä ennen kuin suuntasi Newtin luokse.
”Hei.”
”Hei Tommy”, Newt tervehti nostamatta katsetta kirjasta. ”Mitä mielessä?”
Thomas nojasi kirjahyllyä vasten olkapäällään ja vilkaisi sohville. ”Tiesitkö, että tänään on ystävänpäivä?”
”Niin he ovat sanoneet”, Newt vastasi ennen kuin laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja antoi katseensa kiertää muissa kirjoissa.
Tummahiuksinen poika kallisti päätään katsellen ystävänsä keskittynyttä ilmettä. ”Et ole sattumoisin törmännyt minkäänlaiseen Bergin ohjekirjaan?”
”Usko pois, jos olisin, olisin lukenut sen jo ja tuonut sen sinullekin”, poika vastasi. Hänen kasvoille ilmestyi hetkeksi hymy. ”Olisin tuonut sen sinulle oikein ystävänpäivälahjaksi.”
”Olet niin ajattelevainen”, Thomas naurahti, mutta vakavoitui sitten, kun hänen mieleensä palasi Teresa. ”Teresa löysi minut”, hän jatkoi, vaikkei sillä juurikaan ollut merkitystä. ”Antoi lahjan… Ystävänpäivälahjan.”
Viimeinkin blondi irrotti katseensa kirjahyllystä ja vilkaisi Thomasia. ”Mitä hän antoi?”
Thomas kohautti olkiaan. ”En avannut sitä. Vein sen huoneeseemme.” Poika paransi hieman asentoaan. ”Kuka tietää, ehkä Bergin ohjekirjan?”
Newt tuhahti. ”Hitto, Tommy”, Thomasin ystävä vastasi pieni hymy huulillaan siirtäessään katseensa takaisin kirjoihin.
”Oletko mustasukkainen?” Thomas naurahti.
”En”, Newt kielsi. ”Hän ei vain ole voinut pölliä minun lahjaideaani.”
Thomas hymyili. Oli oikeastaan aika helpottavaa pitkästä aikaa nauraa tai hymyillä edes vähän. Hänen ystävänsä olivat oikeassa siitä, että hän oli ollut vakava. Mutta sitä tilannekin oli ollut. Koko ajan oli saanut olla varuillaan, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi.
Ei hän tietenkään tarkoittanut, että he nytkään olisivat turvassa. Hän suhtautui varauksella PAHAn tyyppeihin, mutta ehkä pieni rentous oli ottanut hänestä vallan, kun he viimeinkin saivat nukkua yöt kunnolla, syödä vatsansa täyteen, käyttää puhtaita vaatteita, eikä koko ajan tarvinnut olla varuillaan, mitä kulman takaa tulisi vastaan. Thomas kyllä tiesi, ettei saisi liikaa tottua tähän, mutta… tuntui toisaalta hyvältä olla edes hetki rentona ja nauttia ystävien seurasta. Sitä paitsi B-labyrintin tytöt vaikuttivat ihan mukavilta, vaikka Thomas ei ollut heidän kanssaan suuremmin aikaa viettänyt.
”Minulla ei ollut hänelle mitään”, Thomas sanoi lopulta, kun hänen ajatuksensa palasivat taas Teresaan ja lahjaan. Hän ei ollut ihan varma, tunsiko siitä huonoa omatuntoa vai ei. Toisaalta, hän ei ollut pyytänyt Teresalta mitään. Oikeastaan hän ei ollut edes odottanut mitään. Hän ei ollut ollut edes tietoinen koko ystävänpäivästä. ”Ehkä se on ennemminkin tyttöjen juttu.”
Newt humisi vastauksen.
Thomas huokaisi. ”Mutta ehkä minun pitäisi olla mukava ja antaa hänelle jotakin.” Hän oli hetken hiljaa ennen kuin tajusi karun totuuden. ”Ai niin, mutta enhän minä omista mitään muuta kuin vaatteet päälläni.”
Newt naurahti. ”Totta”, hän sanoi ja kosketti yhden kirjan selkämystä. Ihan kuin olisi pohtinut, ottaisiko kirjan hyllystä vai ei. ”Jos tuo on sinulle niin tärkeää, mikset antanut hänelle suukkoa?”
Pieni hymy ilmestyi Thomasin kasvoille melkein hänen tahtomattaan. ”Ajattelin säästä suukkoni jollekin toiselle.”
Hymynkare pysytteli Newtin kasvoilla, kun tuo päästi irti kirjasta, jota oli koskettanut, ja suuntasi katseensa Thomasiin. ”Helvetti”, vaaleapäinen poika totesi hiljaa. ”Milloin sinusta on tullut romantikko?”
Thomas irrottautui kirjahyllystä antaen samalla katseensa käväistä sohvilla istuvissa nuorissa, jotka eivät liiemmin olleet heihin huomiota kiinnittänyt. ”En tiedä”, hän vastasi lopulta ja kohtasi jälleen Newtin katseen. ”Ehkä siitä asti, kun näin sinut?”
”Olet mäntti”, Newt tokaisi. ”Et ollut tuollainen ennen tänne tuloamme. Mitä he ovat sinulle tehneet?”
”En tiedä”, Thomas vastasi ja astui hieman lähemmäs toista poikaa. ”Oikeastaan olen aika varma, että se olet sinä”, hän jatkoi lähentyessään toisen kasvoja, katseen harhaillessa Newtin huulilla, ”joka on saanut tämän aikaan.”
Hän tunsi hymyn Newtin huulilla painaessaan niille ensimmäisen suudelman. Eikä hän voinut estää omaa hymyään tuntiessaan poskella käden, jota vasten nojasi luottavaisesti. Jos rehellisiä oltiin, hän ei varmaksi edes muistanut, milloin viimeksi oli Newtiä suudellut. Oli tapahtunut niin paljon ja niin nopeasti, että hänen päässään tapahtumat ja ajantaju olivat menneet sekaisin. Mutta ehkä tämä hetki oli tärkeämpi. Se hetki, kun hän sai taas tuntea toisen huulet omillaan, tuntea käsiensä alla toisen kehon, nauttia siitä läheisyydestä... Ja kaikki sai jälleen merkityksen. Pako labyrintistä, aavikon ylitys, halu selvittää, mitä PAHA oikein juonii. Hän tekisi kaikkensa, ettei hänen ystävänsä enää joutuisi kärsimään. Ettei Newt joutuisi enää kärsimään.
Newt vetäytyi hieman saaden Thomasin avaamaan silmänsä kohdatakseen toisen pojan katseen.
”Hyvää ystävänpäivää, Tommy.”
Tummahiuksinen poika hymähti ennen kuin painoi Newtin suupieleen suukon. ”Hyvää ystävänpäivää, Newt.”
