Kirjoittaja Aihe: Verikärhiä ja salaisia tapaamisia, S, Poppy/Rolanda, 5x raapale  (Luettu 1116 kertaa)

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 785
  • Not killing people is really hard.
Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: fluffy, draama
Paritus: Poppy Pomfrey / Rolanda Huiski
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä

A/N: Ihanaa ystävänpäivää Salaiselle ystävälleni nompsille <3 Tämä ei ole ihan kauhean juonellista, mutta tässä on kyllä rareja hahmoja ja no, nuoria opettajia! Tai no, Pomfreyta nyt ei voi opettajaksi laskea mutta nuoria Tylypahkan työntekijöitä kuitenkin :3

Haasteet:
Salainen ystävä V
RANDOM10 vol. 2
Teelusikan tunneskaala II (Rohkeus)
Vuosi raapalehtien VII



Verikärhiä ja salaisia tapaamisia

I
Nuoren parantajanaisen kädet tekevät tarkkaa ja nopeaa työtä hänen sitoessaan yrttihauteita entisen huispauslupauksen käsivarsiin. Määrätietoisuudestaan huolimatta kädet ovat hyvin hellät ja lempeät, koskettavat haavoja varoen. Koskettavat niin, että paljaalle iholle osuvat hipaisut saavat väreet kulkemaan pitkin Rolandan selkäpiitä - mutta ei siksi, että kädet satuttaisivat häntä. Kun hauteet on sidottu tiukasti kiinni, Poppy taputtaa Rolandan käsivartta ja hymyilee niin, että Rolandan sydän on jättää yhden lyönnin välistä.

“Sinun täytyy viettää yösi täälllä, verikärhän aiheuttamat haavat voivat olla arvaamattomia, jos olet naarmujen lisäksi saanut kehoosi kasvin myrkkyäkin. Kertoisitko vielä uudestaan miten tämä oikein tapahtui? Poppyn heleä ääni kysyy ja hän katsoo Rolandaan pieni epäilevä hymy huulillaan. Rolanda kohauttaa olkiaan ja painaa päänsä nolostuneena alas.

“Minäolinvalmistelemassauusienensiluokkalaistenharjoituk---”, Rolanda aloittaa, mutta Poppy nostaa kätensä hiljentääkseen hänet.

“Rauhallisemmin, kiitos”, Poppy huomauttaa.

“Olin valmistelemassa uusien ensiluokkalaisten ensimmäisiä harjoituksia. Törmäsin kenttää tarkastaessani verikärhäpusikkoon ja ajattelin yrittää siivota sen pois tieltä”, Rolanda selostaa nyt hitaammin puhuen. Poppyn ilme on vain hitusen tuima, mutta sitten nainen hymyilee.

“Selvä, kirjoitan tämän ylös sairaskertomukseen Albusta varten. Hän haluaa varmasti tietää, että kentällä kasvaa myrkyllisiä ja vaarallisia kasveja”, Poppy toteaa ja nousee lähteäkseen. Hän kääntyy vielä katsomaan Rolandaa, joka nolostuu. “Kärhiä aurinkoisella huispauskentällä, niinkö tosiaan?” Poppy katsoo Rolandaa merkitsevästi ja kävelee sitten pois.

II
Sairaalasängyt toisistaan erottava verho heilahtaa auki. Rolanda avaa silmänsä ja puree hammastaan, kun verhojen kiskoista kuuluva kirskahdus säpsäyttää hänet hereille ja hänen murtunut käsivartensa liikahtaa. Murtumat todellakin ovat kipeämpiä kuin mitä hän muistaa niiden ennen olleen.

“Mitä olet tällä kertaa tyrinyt?” Poppy kysyy hiljaa huokaisten ja katsahtaa Rolandan käteen. “Murtunut?” hän esittää toisen kysymyksen ja saa vastaukseksi nyökkäyksen. Poppy huokaisee nyt kuuluvammin, mutta astelee pari askelta sängyn viereen taikasauvansa kaapunsa taskusta esiin kaivaen. Hän istuutuu jakkaralle ja ottaa hellän otteen Rolandan kädestä osoittaen sitä taikasauvalla.

“Puutuus”, nuori parantajanoita toteaa hitunen tylsistymistä äänessään ja Rolanda tuntee kylmän taian leviävän murtumakohdan ympärille.

III
Sairaalasiiven ovi lennähtää auki ja Poppy nostaa katseensa papereistaan, joihin on juuri tekemässä päivän viimeisiä merkintöjä ennen nukkumaan menoa. Päivä kokonaisuudessaan on ollut rauhallinen eikä yhtäkään oppilasta (tai opettajaa) täytynyt jättää yöksi vuodelepoon, joten Poppy oli toivonut saavansa nukkua yönsä rauhassa. Mutta jonkun ryntääminen niin kiireellä sairaalasiipeen vaikuttaa kaikelta muulta kuin rauhalliselta yöltä.

Kun tuttu huispausopettaja astelee sisään vuoteiden joukkoon, Poppy huokaisee. Hän nousee papereidensa äärestä ja astelee lähemmäs ovea.

“Mikäli tulit kertomaan vahingossa syöneesi hornankellon tai astuneesi rauniomyrttiin niin...” Poppyn äänestä kuultaa hiljainen ärtymys, mutta Rolanda pudistaa päätään.

“Olen pahoillani kaikesta sinulle aiheuttamastani vaivasta. Ei, tällä kertaa tulin pyytämään sinua ulos”, Rolanda puristaa kätensä nyrkkiin, sillä jännitys hänen kehossaan saa ne tärisemään. Hän ei uskalla katsoa Poppya silmiin, sillä hän ei usko Poppyn tuntevan samoin. Hän odottaa hiljaisuuden vallitessa ja nostaa sitten katseensa pahoitteleva ilme kasvoillaan. “Minä, anteek---”

Rolanda ei ehdi lopettaa lausettaan, kun hän tuntee pehmeät huulet omillaan.

IV
Koulun elämä soljuu ympärillä ohitse aivan liian nopeasti. Lukuvuoden aikana oppilaat kasvavat silmissä, varsinkin ensiluokkalaiset. Rolanda ja Poppy tapaavat harvoin, mutta he varastavat aikaa toisiltaan aina silloin tällöin: ennen aamun ensimmäisiä oppitunteja, myöhään illalla oppilaiden mentyä nukkumaan. Kukaan ei saa nähdä heitä, vaikka Rolanda onkin varma, että ainakin Albus tietää. Sillä Albus tietää kaiken koulussa tapahtuvan, mutta hän ei ole sanonut mitään. Ehkä se on häneltä jonkinlainen sanaton siunaus.

Salaisista tapaamisista ja suhdetta ylläpitävästä jännityksestä huolimatta ensihuuma haihtuu jo ennen joulua. Poppy vakuuttaa rakastavansa, mutta keväällä Rolandan mieltä kalvaa lähestyvä kesäloma: hän on jo sopinut jäävänsä koululle hoitamaan huispauskenttää ja kunnostamaan koulun huispausvarustuksia, kun taas Poppylle on tarjolla kesäajan pesti Keski-Euroopassa. Se tarkoittaa koko pitkää kesää erossa toisesta. Eikä Rolanda voi vaatia Poppya jäämään. Ulkomaiden työkokemus voi tulevaisuudessa olla arvokasta, varsinkin nuorelle parantajanaiselle, jolla on koko ura edessään. Syksyllä he tapaavat varmasti taas, mutta entä jos Poppy löytää Euroopasta toisen?

V
“Sinä keksit niitä aina tahallasi”, Poppy lausuu itsestäänselvyyden ääneen. Rolanda hymähtää ja sulkee silmänsä. Hän haluaa nauttia hetkestä Poppyn kanssa, viimeisestä illasta ennen oppilaiden saapumista ja ensimmäisestä pitkän kesäloman jälkeen. Parivaljakko makaa kasvihuoneiden takana kasvavalla pitkähköksi päässeellä nurmella ja katsoo tähtiä. Rolanda muistaa kevään huolensa ja pitää sitä nyt hölmönä. Ei Poppy ollut katoamassa mihinkään, ainakaan vielä.

“Niin”, Rolanda tokaisee ja kääntyy kyljelleen. Hän pyyhkäisee hellästi hiussuortuvan pois Poppyn otsalta. “Niin minä tein, jotta näkisin sinut”, Rolanda jatkaa ja painaa hellän suudelman toisen noidan poskelle. “Koska minua jännitti.”

“Sinä olet hölmö”, Poppy toteaa ja naurahtaa rennosti. “Onneksi olet nyt siinä.”
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 912
Äääää ihana kiiitooos <33

Olipahan rarea parhaimmillaan! Hahmoista tiesi juuri sen verran että heihin pääsi nopsaan sisälle, mutta kaikki muu olikin uutta ja uskottavaa.

Minusta parasta tässä oli tuo alkupuoli, kun toinen jatkuvasti teloi itseään, ja sitten pamahti pyytämään ulos :D :D Kertoi niin paljon Rolandan luonteesta! Suhteen vakiintumisesta oli toki kiva lukea myös, ja oli ihanaa että lopussa tämä tavallaan sidottiin takaisin alkuun tuolla tahallisuuden toteamisella.

Niin ja olihan tässä ihan selkeä juonikin! ;D Juuri tällainen järkevä rakenne mistä kovasti tarinoissa tykkään. Ja mahtava paritus, tätä voisi lukea enemmänkin! Oon siis superotettu että just mä sain tällaisen ihanan ystävänpäivälahjan, kiitos!! <3
Never regret something that once made you smile.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 754
Rare ei kyllä menetä millään hohtoaan minun mielessäni, näitä on nimittäin aina yhtä ilo lukea! Olen ihan samaa mieltä kuin nomps, että kun hahmoista tietää niin vähän, tällaisiin teksteihin on helppo uppoutua ja niitä uskoo myös helposti, koska miksi ei? Tässä asetelma toimii hyvin, sillä voin hyvin kuvitella Huiskin olevan vähän kapinallinen rämäpää, joka tahallaan loukkaantuu päästäkseen Pomfreyn huolehdittavaksi :D Tosin se antaa Huiskista vähän huolestuttavan kuvan, koska luiden murtaminen sattuu aivan tajuttomasti enkä ymmärrä, miten joku kykenisi tekemään sitä huvikseen – mutta ehkä taikuudella oli oma osuutensa asiaan, toivottavasti.

Pidin itsekin eniten noista alun raapaleista ja kolmas raapale olisi hyvin voinut olla tämän viimeinen! Kaksi viimeistä raapaletta toivat tähän enemmän juonta, mutta teksti olisi pärjännyt myös ilman niitä. Jäin kaipaamaan vielä muutamaa raapaletta enemmän, juurikin tuohon neljännen ja viidennen väliin, jotka olisivat tuoneet omaa syvyyttä jälleennäkemisen tärkeydelle. Nyt neljännen raapaleen luettua jäi sellainen pahaa enteilevä tunne, joka kuitenkin osoittautui aivan vääräksi – hyvässä ja pahassa. Hyvässä, koska se tarkoittaa jatkoa Poppy/Rolandalle, mutta pahassa, koska lukijana koin olevani hieman harhaanjohdettu :(

Tälle paritukselle olisi kyllä paljon mahdollisuuksia! Erityisesti molempien ollessa vielä nuoria. Naisiahan yhdistää myös se, että molemmat päätyvät Tylypahkaan nuorina töihin, mutta eivät koskaan lähde sieltä enää muualle (tai ainakaan, mitä tiedän). Kiitos, että herätit tällaisen rare-parituksen mahdollisuuden ja rakensit tällaisen kokonaisuuden kaksikolle, sitä oli ilo lukea! :)

between the sea
and the dream of the sea