Ficin nimi: Paljon kiitettävää
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawalle kuuluu kaikki hänelle tunnistettava. Loppu on omaa käsialaani, en saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Mun ihan oikeasti on pitänyt kirjoittaa Ed/Royta, mutta ei. Oon saanut kauhua ja nyt veljien välistä draamaa aikaiseksi. Päätin heittää tämän tännekin, vaikka aika vahinko tuotoshan tämä oli. Ficlet300 (186. Tunto)
Paljon kiitettävää
Kiitettävää on aina paljon, mutta Ed ei yleensä kiitä turhasta. Hän kiittää siitä, että Al saa taas tuntea tuulen hivelevan ihoaan ja sateen vasten kasvojaan. Auringon lämmön ja pakkasen pistelyn. Al saattoi taas haistaa kukat, vasta leikatun nurmikon ja sen omenapiiraan, jota sai vihdoin syödä. Se oli ollut ensimmäisiä asioita, joita Al oli tahtonut tehdä palattuaan takaisin kehoonsa.
Vetäessään veljeään tiukkaan syleilyyn Ed kiitti siitä, että Al oli siinä ja sai taas tuntea kosketuksen. Omassa kehossaan, vaikka se oli vielä heiveröinen ja kuihtunut.
”Mitä mietit?” Al kysyi katsoessaan uteliaasti veljeään. Viime aikoina Edillä oli ollut monesti ilme, jota oli vaikea tulkita. Kulmat kurtistuivat, mutta suupielet kohosivat hymyn tapaiseen. Siitä oli vaikeaa sanoa oliko se iloinen ilme vai ei.
”En mitään”, Ed vastasi ja laski kirjansa alas, jota ei ollut oikeasti lukenut pitkään aikaan.
”Mietitpäs”, Al totesi, mutta ei enää kysyvästi tietäessään ettei Ed vastaisi. Sellainen isoveli oli, että vastauksia oli turha toisinaan odottaa.
”Joo, niin mietin.” Se oli yllättävä toteamus, jota Al ei ollut osannut odottaa. Pikkuveli pysyi hiljaa odottaen jatkoa toisen aloitukseen. Ed paransi asentoaan nojatuolissa ja haroi etuhiuksiaan huolimattomasti.
”Sitä, että olen onnellinen.” Edin kasvoilla oli surumielinen ilme, vaikka hän puhui onnesta.
”Se on hyvä, mutta miksi se tekee sinut surulliseksi?” Al sanoi tulkittua veljensä ilmettä täysin oikein. Ed oli surullinen.
”Sinä et ole vielä kunnossa, mutta olen onnellinen, että olet siinä”, Ed vastasi vältellen katsekontaktia. Tunneasioista puhuminen ei ollut tullut Edille helpommaksi, vaikka he olivat kokeneet niin paljon yhdessä.
”Minä olen onnellinen, joten sinunkin pitäisi. Ei ole syytä olla surullinen”, Al sanoi hymyillen.
”Niin”, Ed totesi ja vilkaisi ulos ikkunasta. Lumihiutaleita satoi taivaalta ja tuntui, että kuukaudet olivat kuluneet nopeasti.
”Kiitos”, Al sanoi tarkoittaen kaikkea, mitä isoveli oli hänen vuokseen tehnyt.
Heillä molemmilla oli paljon kiitettävää, ja Ed ymmärsi sen nyt.
”Kiitos itsellesi”, Ed naurahti ja vastasi pikkuveljensä hymyyn.
