Kirjoittaja Aihe: Anteeksi nähdään joskus taivaassa/K-11  (Luettu 1452 kertaa)

ibi

  • ***
  • Viestejä: 195
  • He cannot see beyond his own desire!
Anteeksi nähdään joskus taivaassa/K-11
« : 03.01.2016 11:50:45 »
Kirjoittaja: ibi
Oikolukija/Beta: Äidinkielenopettaja 8-luokalla
Ikäraja: K-11
Tyylilaji/Genre: Romance, Action
Paritus/Hahmot: Omia hahmojani kaikki
Varoitukset: Surullinen loppu, kuolema
Yhteenveto: Varoitus, en väitä tämän olevan kekselias ja hyvä tarina! Kirjoitin tämän 8-luokalla äidinkielentunnilla ja nyt sitten ajattelin, että voisin vaan julkaista omia kirjoituksiani Finissa. Voi olla kliseinen ja höpsön kuuluinen, eikä mikään mestariteos. Äikän aiheista piti taas valita yksi otsikon mukaan. Pientä Titanic samankaltaisuutta! Silloin kuin kirjoitin niin ajattelin vain äidinkielen numeroa ja tiedän että tarinan nimetkin ovat samankuuloisia, mutta oikeastaan en silloin ollut vielä edes nähnyt koko Titanic elokuvaa saati tiennyt heidän nimistään mitään. Saa tuomita hehe!


[size=150]Anteeksi nähdään joskus taivaassa [/size]


   Odotin laivaa satamassa kahden ystäväni kanssa. Olimme menossa viikonloppuristeilylle viettämään 20-vuotissyntymäpäiviäni. Laiva saapui satamaan ja kävelimme kolmistaan laivaterminaalin kautta laivaan. Katsoin kuohuavaa merta laivan kannelta. Aallot puskivat laivan keulaa ja saivat sen keinumaan hitaasti. Laiva oli täynnä porukkaa, ja se lähti kohti määränpäätään.

   Oi, miten tämä ruoka onkin näin hyvää? kysyin Rosalta ja Julialta.
Sanos muuta, Bella, Julia naurahti. Hymyilin ystävilleni ja kun olin syönyt pääruuan loppuun, siirryin jälkiruokaan. Nousin pöydästä ja kävelin jälkiruokatiskille. Yhtäkkiä kuulin kuiskauksen, nimeäni kuiskattiin. Käännyin ääntä kohti pitkät tummanruskeat hiukset heilahtaen. Katsoin ympärilleni, mutta en nähnyt muuta kuin pöydissä istuvia ihmisiä ja ympäriinsä kulkevia tarjoilijoita. Katsoin salia ihmeissäni ja pyöritin päätäni. Olinko tulossa hulluksi? Käännyin takaisin tiskiin päin ja lastasin lautaselleni suklaakakkua, tuorejuustokakkua, mansikkavaahtoa ja valkosuklaamoushea.

   Bella, oletko huomannut tuon miehen tuolla nurkassa? Hän on tarkkaillut sinua siitä lähtien, kun astuit sisään saliin, Rosa kuiskasi ja vilkuili miestä. Olin juuri kääntymässä mieheen päin, kun Julia sihahti:
Älä käänny, Bella!
Miksi en? kysyin ihmeissäni.
Herätät liian paljon huomiota, jos käännyt yhtäkkiä taaksepäin, Rosa selvensi.
Niin ja nyt voimme tarkkailla miestä, ellei hän ole vielä tajunnut, että olemme huomanneet hänet, Julia sanoi viekkaasti.
Hmm...Olette oikeassa, myönsin ja mutristin huuliani.

   Olimme menneet tanssimaan discosaliin ja taas ystäväni sanoivat, että arvoituksellinen mies oli nurkassa seuraamassa minua.
No, mitä aiot tehdä Bella? Julia kysyi virnuillen.
Ajattelin ottaa selvää tästä tyypistä! virnistin ja lähdin kävelemään nurkkaa kohti.
Mitä se oikein tekee? Rosa kuiskasi Julialle. Julia kohautti olkapäitään tietämättömyyden merkiksi.

   Kävelin nurkkaa päin, mutta sitten huomasin, että mies oli kadonnut. Olin hämmästynyt. Vielä äsken olin hyvin varma, että mies olisi vielä nurkassa, mutta ketään ei näkynyt. Käännyin huokaisten ympäri ja palasin ystävieni luokse.
En nähnyt sitä miestä. Hän oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, sanoin olkiani kohauttaen. Ystäväni katsoivat minua ihmeissään ja suuntasivat katseensa nurkkaan. Se oli tyhjä. Vain discovalot valaisivat sitä.
Mä meen hyttiin. Jääkää te vaan tänne, sanoin huokaisten ja kävelin kömpelösti pois salista.
Ai okei. Moikka Bella, Julia ja Rosa sanoivat lähdettyäni.

   Oli pimeää, tähdet loistivat kirkkaasti yötaivaalla. Istuuduin sängylleni. Katseeni harhaili pitkin hämärän huoneen seiniä, kunnes katse osui yöpöydälleni asetettuun kirjeeseen ja ruusuun. Otin ruusun käteeni ja tuoksuttelin sitä. Se tuoksui hyvin valloittavalta tuoksun levitessä sieraimiini. Laitoin ruusun pöydälle ja otin kirjeen käteeni ja avasin sen.

Hei kaunotar,

olet varmaan huomannut minut. Nimeni on Jack. Olisin todella iloinen, jos voisimme tavata. Hyttinumeroni on 38.

Tapaamisiin,

   Jack ♥



   Olin hyvin hämmästynyt lukiessani kirjettä yhe uudestaan ja uudestaan läpi.
Tämähän on mielenkiintoista, ajattelin innoissani.
Nousin ja lähdin kävelemään pitkin laivan käytäviä. Oli pimeää ja tuuli puhalsi hameenhelmani korviin, mutta pidin siitä kiinni ja hiiviskelin hyttien edessä.
Kolmekymmentäkuusi, kolmekymmentäseitsemän. Ahaa, kolmekymmentäkahdeksan on nurkan takana, ajattelin ja virnistin itsekseni. Kurkistin varovasti nurkan taakse ja varmistin, että kukaan ei ollut käytävällä. Hiivin hiljaa nurkan taakse ja päädyin valkoisen oven eteen, jossa luki kolmekymmentäkahdeksan. Harmikseni ovessa oli myös lappu, jossa luki:

Palaan pian,
            Terveisin Jack 

     
Murahdin suutuksissani ja poljin jalkaani lattiaan.
Hah, muka tapaaminen! ajattelin suutuksissani ja jäin nojaamaan kädet puuskassa seinää vasten. Oli hyvin hiljaista. Vain clubeilta kuului hiljaista musiikkia. Huokaisin syvään ja suljin silmäni. Tuuli puhalsi kasvoilleni ja tummat hiukseni liehuivat tuulessa. Välillä ne kulkeutuivat kasvoilleni, mutta puhalsin ne pois.

Päivää neiti, vai pitäisikö sanoa iltaa? kuulin äänen puhuttelevan. Räväytin silmäni auki ja näin edessäni ruskesilmäisen, komean miehen. Miehellä oli mustat kiharat hiukset, jotka ulottuivat vähän yli korvien.
Iltaa, vastasin miehelle vaimeasti. Katsoin, kun mies käveli ovelleen ja kaivoi avaimia taskustaan.
Tule toki sisälle. Täällä alkaa olla jo varsin kylmä, mies sanoi avattuaan oven. Astuin sisälle hyttiin ja suljin oven perässäni. Tarkemmin, kun ajattelen niin miksi ylipäätänsä menen vieraiden ihmisten mukaan?
Oletko sinä Jack? kysyin hymyillen ja katsoin tiiviisti miehen tummiin silmiin.
Olen ja sinä olet varmasti Bella, Jack totesi. Nyökkäsin ja istuuduin hytissä olevalle sohvalle.
Miksi ylipäätänsä halusit tavata minut? kysyin ihmeissäni.
No, seurasin katseellani sinua ja näytit jotenkin tutulta, mutta en tiennyt kuka olit Jack sanoi virnistäen.
Aha. No, sinä et kyllä näytä kovinkaan tutulta, mutta komea olet ainakin, sanoin naurahtaen.
Kiitos, Jack sanoi ja virnisti leveästi.
Mistä sait tietää nimeni? kysyin Jackiltä kulmat kurtussa.
Otin selvää, millä nimellä hyttisi on varattu ja kuulin, kun sinua kutsuttiin Bellaksi, Jack vastasi.
Selvä. Mitä jos menisimme vaikka tekemään jotakin, ettei tarvitse tässä istua? kysyin.
Se sopii, Jack sanoi hymyillen.

Istuin baaritiskillä Jackin vieressä ja kittasin viinaa kurkusta alas. Olin juonut ainakin kolme lasillista. Se alkoi tuntua jo päässä ja tunsin, kuinka silmäni alkoivat painua kiinni.
Saisinkon neljännen lasillisen? kysyin tarjoilijalta.
Hyvä neiti. Te olette juonut jo kolme lasillista viinaa. Olisiko parasta jättää se siihen? tarjoilija ehdotti.
Turpa kiinni ja tee niin kuin käsketään. Minähän se kuitenki maksan, ärähdin tarjoilijalle, joka säikähti ja kantoi neljännen lasillisen pöytään. Join neljännen lasillisen yhdellä kulauksella ja kun olin tilaamassa viidettä, Jack tuli väliin.
Nyt riittää! Jack karjahti ja vetäisi minut ylös tuolista.
Hei mitä sä oikein teet? kysyin ja päästin mojovan röyhtäyksen. Rupesin kikattamaan hirveästi ja tunsin, kuinka Jack kaappasi minut syliinsä ja kantoi pois baarista.

   Mitä hemmettiä? Missä mä olen? kysyin ihmeissäni.
Oot mun hytissä, senkin hysteerikko, Jack kiusoitteli.
Okei. Mun päätä särkee ihan vietävästi, sanoin ja tunnustelin päätäni.
Ehkä sun kannattais vaan levätä, Jack totesi. Nyökkäsin ja suljin silmäni. Nukahdin heti enkä enää kuullut mitään.

Bellä herää! Voi hemmetti herää nyt! Jack huusi ja ravisteli minua rajusti.
Mitä sä oikein meuhkaat? kysyin unenpöpperössä.
Tässä on nyt henki kyseessä! Jack karjui kahta kauheammin.
Okei, okei! Mitä on tapahtunut? kysyin.
Hemmetti ylös nyt! Pitäis olla ulkona jo nyt! Jack huusi ja kaappasi minut syliinsä ja lähti juoksemaan minua kantaen laivan käytäviä.
Tulivathan ne viimeiset lopultakin! laivan kapteeni sanoi.
Näin, kuinka vedessä oli ainakin sata oranssia pelastusvenettä.
Olen pahoillani, mutta meillä ei ole enempää pelastusveneitä, laivan kapteeni sanoi vaisusti.
Ei ole? Miksi? Millä itse aiot pelastautua? Entäs me? kysyin, kun vindoinkin sain sanat suustani.
Minulla ei ole väliä, kuolenko minä. Olen jo seitsemänkymmentäviisi ja haluan kuolla laivani kanssa. Niin joo, teillekin vain teidoksi, että ohjasin laivani vanhuuden höperyydessä karille ja laivassa on nyt iso reikä. Olette varmaan huomanneet, että laiva on melkein pystystä.
Bella kulta, en pysty enää kauan pystyssä. Minun on pakko laskea sinut alas, Jack sanoi ja laski minut alas. Tartuin kaiteesta kiinni, jotta en putoaisi jäiseen mereen. Jackin oli tarttunut kaiteeseen ja roikkui nyt kanssani kaiteessa laivan ollessa nokka ylöspäin.
Otteeni lipeää ihan kohta, kitisin Jackille ja hengitin raskaasti.
Pinnistele Bella! Jack rohkaisi minua.
Tämä on vaikeaa. Jack, minun pitää sanoa yksi juttu ennen loppua, vaikersin Jackille.
No mitä? Nopeasti! Otteeni lipeää ihan kohta, Jack sanoi katsoen minua huolissaan.
Rakastan sinua, vaikka olemme tunteneetkin vasta yhden päivän. Kunpa tämä ei olisi loppumme sanoin Jackille kyynelten valuaessa kylmille poskilleni. 
Minäkin rakastan sinua. Anna anteeksi kulta, mutta nähdään taivaassa, Jack sanoi surullisesti ja hänen otteensa lipesi.
 Eiiiiii kiljuin ja tunsin kuinka hikiset käteni lipesivät kaiteelta. Putosin kiljuen hyiseen meriveteen ja tunsin kuinka vesi väkisin tunkeutui suuhuni ja sieraimiini. Minun oli pakko vetaa henkeä, ja vesi tunkeutui keuhkoihini. Tunsin kuinka menetin tajuntani ja kaikki pimeni. Viimeinen asia, mitä ajattelin olivat äiti ja isä.

Lily-Rose

  • ***
  • Viestejä: 842
Vs: Anteeksi nähdään joskus taivaassa/K-11
« Vastaus #1 : 26.01.2016 11:52:15 »
Kommenttikampanjasta hyvää aamupäivää! :)

 Tää oli oikein mukava pätkä, tykkäsin nimestä erityisesti ja teksti tuntui sopivan siihen. Vähän kyllä häiritsi se, ettei tekstin vuorosanoissa ollut vuorosanamerkkiä eli vuorosanaviivaa tai "- merkkejä. Sotki ajatuksia kun ei heti tiennyt, missä kohtaa puhutaan ja missä on pelkkää kuvailua.

Rakastan sinua, vaikka olemme tunteneetkin vasta yhden päivän. Kunpa tämä ei olisi loppumme sanoin Jackille kyynelten valuaessa kylmille poskilleni. 
Minäkin rakastan sinua. Anna anteeksi kulta, mutta nähdään taivaassa, Jack sanoi surullisesti ja hänen otteensa lipesi.
 Eiiiiii kiljuin ja tunsin kuinka hikiset käteni lipesivät kaiteelta. Putosin kiljuen hyiseen meriveteen ja tunsin kuinka vesi väkisin tunkeutui suuhuni ja sieraimiini. Minun oli pakko vetaa henkeä, ja vesi tunkeutui keuhkoihini. Tunsin kuinka menetin tajuntani ja kaikki pimeni. Viimeinen asia, mitä ajattelin olivat äiti ja isä.
Tästä lopusta tykkäsin erityisesti! Kuten jo alussa sanoin niin nimi on kiva ja oli kiva, että sait sen mahtumaan tuohon itse tekstiin, tykkäsin tosi paljon Jackin repliikistä! :)

Kiitos tästä, kokonaisuudessaan oikein kiva teksti! :)

<3: Lily
"Niin kauan kuin sinä hengität - sinä taistelet."
- The Revenant
Pääset listaukseeni tästä
Käykäähän ostamassa myös kirjani Veriveljet

ibi

  • ***
  • Viestejä: 195
  • He cannot see beyond his own desire!
Vs: Anteeksi nähdään joskus taivaassa/K-11
« Vastaus #2 : 26.01.2016 12:16:43 »
Kiitos Lily-Rose että tykkäsit ja vielä näinkin vanhasta tekstistä! Joo mulla on vissiin joku vamma tossa Wordissa, kun se on vissiin poistanut noi kaikki lainausmerkit...ja tietty ehheh menin vaan kopio liitä tännekin nämä mun ikivanhat tarinat laittamaan. :)