Kirjoittaja Aihe: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy  (Luettu 1756 kertaa)

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 173
  • I like dogs.
Title: Eikä kukaan saisi tietää
Author: Sanderra
Rating: K11
Pairing: Severus Kalkaros/Gilderoy Lockhart
Genre: suhdehömppä, huono huumori
Summary: "Miellyttävä ilta, eikö vain?"

A/N: En ole kirjoittanut kertakaikkiaan mitään ikuisuuteen. Sitten jostain syystä tällaisen kirjoittaminen tuntui hyvältä idealta. Pilasin Salaisuuksien kammion vähintäänkin itseltäni. Olkaa hyvät.



Severus Kalkaros seisoi rehtorin kansliassa koulun muun opettajakunnan kera ja kuunteli Minerva McGarmiwan selostusta aiemmin päivällä tapahtuneesta onnettomuudesta. Toisluokkalainen puuskupuhpoika oli löydetty kangistettuna koulun käytävältä, eikä kukaan tuntunut tietävän tapahtuneesta mitään. Kun asian vakavuutta ei otettu huomioon, Severus ei voinut väittää olevansa erityisen pahoillaan suupalttipojan kohtalosta hiljentyä hetkeksi.

Tilanne näytti kummallisesti hidastetulta, mutta hän päätteli, että kun kukaan ei tiennyt kuinka seuraavaksi tulisi toimia, odottelu ja seinien tuijottelu saattoi olla monen mielestä vahvin ratkaisu. Opettajat vaihtoivat painoa jalalta toiselle, venyttelivät jumiutuneita käsivarsiaan tilan suomissa rajoissa, ja työpöytänsä takana istuva professori Dumbledore katseli heitä vuoron perään. Omalla kohdallaan Severus vastasi katseeseen silmiään räpäyttämättä, ja rehtorin uneliaansiniset silmät näyttivät tietävän enemmän kuin niiden pitäisi. Kuten aina. Hitaasti Dumbledore siirtyi tarkkailemaan muita huoneeseen kokoontuneita opettajia ja professori McGarmiwa jatkoi puhettaan:

”Nuoriherra löydettiin samassa tilassa kuin kaksi edellistä uhria; kangistettuna, mutta vahingoittumattomana.”

Severuksen edessä vasemmalla vaaleat kiharat heilahtivat, kun niiden omistaja nyökytteli ankarasti kuunnellessaan McGarmiwan kertomusta. Nyökkäilijä näytti siltä, että tämän pää putoaisi jos edestakainen liike ei kohta loppuisi, ja sitten tämä avasi suunsa.

”Kuinka harmillista! Jos vain en olisi ollut vastaamassa Päivän Profeetan lähettämän toimittajan kysymyksiin opetusurastani, olisin voinut estää poikaparan joutumisen teon kohteeksi.”

Muutama opettaja vilkaisi puhujaa närkästyneenä ja McGarmiwa huokaisi.

”Gilderoy, kuinka monelta vastoinkäymiseltä välttyisimmekään, jos ehtisit kiireiltäsi auttamaan aina tarpeen tullen.”

Severuksen vyötärön korkeudelta kuului pidätelty naurahdus ja hän ehti nähdä pikkuruisen loitsujen opettajan kääntyvän selin puhujiin esittäessään yhtäkkistä yskäkohtausta. Gilderoy Lockhart oikoi koristeellista kaapuaan, eikä mitä ilmeisimmin huomannut itseensä kohdistuvaa hiljaista ivaa. Mies perääntyi muutaman askelen huoneen reunalle jättäytyen kaikkien yllätykseksi sivummalle jälleen alkavasta keskustelusta ja astui Severuksen varpaille. Lockhart pyörähti häntä kohti kasvoillaan hurmaavin hymynsä, ja Severus kohotti hitaasti kulmiaan. Lockhart kääntyi saman tien uudelleen ympäri ja keskittyi jälleen huoneen täyttävään puheensorinaan.

Severus katsoi saaneensa kaiken tarpeellisen informaation kangistetun oppilaan olotilasta. Hän nyökkäsi pienesti Dumbledorelle ja oli juuri astumassa kohti ovea, kun hänen käteensä tartuttiin. Joku painoi rypistetyn pergamentinpalan hänen kämmeneensä, ja hetken Severus vain tuijotti typertyneenä sen ojentanutta henkilöä ennen kuin syöksähti ulos kansliasta kaapu hulmuten.
Tyrmiin vievän käytävän alkupäässä hän pysähtyi, taitteli saamansa lappusen auki ja totesi todennäköisesti näyttävänsä juuri niin typerältä kuin miksi hän itsensä tunsi. Mikä hän oli, salaviestejä kikattaen lukeva kolmasluokkalainen? Tämä oli järjetöntä. Lappuun oli kirjoitettu suurella, koukeroisella käsialalla:

Vaikutit hieman kireältä aiemmin tänään, kaipaisitko kenties teetä ja lohduttavaa olkapäätä?
Vaikka minun puolestani voimme kyllä unohtaa ne olkapäät ja keskittyä kokonaisuuteen sen sijaan.
Tiedät, mistä minut löytää.

Severus tuijotti viestinpätkiä epäuskoisena ja käänsi palasen ympäri. Toisella puolella kullanhohtoiseen kaapuun pukeutunut Lockhart loikoili luudallaan liihottaen vähän väliä kuvan reunan yli ja ilmestyen takaisin kuvaan toiselta laidalta. Teetä ja sympatiaa. Sitä Severus nyt vähiten kaipasi. Sitä paitsi hänen olisi jo syytä lopettaa nämä tapaamiset. Ihmiset olivat alkaneet kuiskailla, kuinka kaksi Tylypahkan professoria konsultoivat toisiaan tarpeettoman usein.
Eikä se aina jäänyt kuiskailuun. Kerran Severus oli joutunut taikakeinoin hiljentämään Riesun, joka kiljui käytävässä kuinka 'professori Lockhartin viehätysvoima näytti purevan työtovereihin ilahduttavan hyvin'. Niin se oli, tänä iltana Severus voisi laittaa päätepisteen sille typeryydelle. (Ja ehkä nauttia kupillisen korkealaatuista teetä, jota Lockhart joka tapauksessa tarjoaisi. Hän kyllä kykenisi pitäytymään pelkässä teenjuonnissa.) Epäluuloisena omia ajatuksiaan kohtaan Severus napautti palasen kulmaa taikasauvallaan ja loitsi siihen pienen liekin, joka käpristi kirjaimet lukukelvottomiksi.

Sen jälkeen hän suuntasi askelensa kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa.



Severus koputti oveen ja puoliksi toivoi, ettei olisi tehnyt sitä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt velloa katumuksessa kauaa, kun raskas puuovi heilahti auki paljastaen avaran luokkatilan sen takana. Huoneen seinillä roikkui valtavia tauluja, joista osa esitti hirvittävien kirousten tuloksia ja loput kuvasivat luokan senhetkistä omistajaa erinäisissä uroteoissa. Opettajan työhuoneeseen vievässä kiviportaikossa kaiteeseen nojaili Gilderoy Lockhart hopeoitu teetarjotin käsissään.

”Miellyttävä ilta, eikö vain?” tämä tervehti.

”Voisin väittää vastaan, mutta en usko sen vaikuttavan jorinaasi millään tavalla.”

”Totta, ei se vaikutakaan. Otatko teetä?”

”Toki, sehän ilmeni jo omaperäisessä kutsussasi.” Severus katseli miestä viileästi peittäen kummastuksensa, kun tämä laskeutui portaat alas luokkahuoneeseen, eikä yrittänytkään tarjoilla teetä (niin, ja sitä kaikkea muuta) huoneistossaan. Lockhart hymyili leveästi vastatessaan.

”Elämässä täytyy olla hieman jännitystä, vai mitä?” Silmänisku. Severus joutuisi toden teolla keskittymään teehensä.

”Onko tuon hiuspehkon alla ollenkaan aivoja? Kuka tahansa opettajakunnasta saattoi huomata typerät lappusesi.”

”Älä viitsi, eihän tässä mitään laitonta tapahdu. Kaksi kollegaa muistelemassa vanhoja teekupposen äärellä”, Lockhart hymisi kaataessaan höyryävää juomaa kahteen hopeanväriseen kuppiin ja jatkoi: ”Istu toki, ole hyvä.”

Severus veti itselleen tuolin opettajanpöydän ääreen, mihin toinen velho oli jo istuutunut siemaillen teetään. Muistelemassa vanhoja. Hetken huoneessa vallitsi hiljaisuus ja tuntui kuin hengittäminenkin olisi liian äänekästä sopiakseen tilanteeseen.

Teekuppi laskettiin asetille, siitä kuului terävä kilahdus.

Jalat ristittiin pöydän alla lähes äänettömästi, ja kengänkärki hipaisi Severuksen nilkkaa.

Servietti kahahti hiljaa Lockhartin pyyhkiessä suupieliään sillä. Severus katsoi toimitusta miettien, mihin oli mahtanut kadottaa yleensä moitteettoman itsehillintänsä. Lockhart vilkaisi häntä kiharoidensa alta silmät kirkkaina ja virnisti.

”Miksi kiusaat itseäsi, Severus? Me molemmat tiedämme, mihin tämä johtaa.”

”Sinä hoidat kiusaamisen näköjään varsin mallikkaasti puolestani.”

Lockhart hymyili, ja siinä oli jotain erilaista kansikuvien muuttumattomaan, suupieliä särkevään irveeseen verrattuna. Mies laski kätensä Severuksen jalalle pöydän alla irrottamatta katsettaan hänen silmistään, ja piirteli sormenpäillään edestakaisia viivoja sisäreiteen. Severus pakottautui pitämään kasvonsa peruslukemilla.

”En ole täysin vakuuttunut siitä, että käsityksemme vanhojen muistelusta vastaavat toisiaan”, hän mutisi.

”Aiotko jänistää nyt? Myönnä pois, et voi vastustaa kiusausta. Vain sinä ja minä, tyhjä luokkahuone, eikä kukaan saa tietää…” Lockhart luetteli. Sitten miehen viileät sormet sujahtivat Severuksen kaavun reunalle, ja vyönsolki kilahti vaimeasti. Severuksen käsi puristui nyrkkiin pöydällä, kun hän koetti pysyä aloillaan ja pitää ajatuksensa edes jossain määrin soveliaina.

”Kuinka… kuinka epätoivoinen oikein olet?” hän kysyi.

Lockhart ei vastannut, vaan nousi tuoliltaan yhä hymyillen ja kumartui Severuksen ylle molempien käsiensä työskennellessä tämän housujen parissa. Ensimmäinen, toinen, kolmas nappi ja Severus tunsi miehen kädet paljaalla ihollaan. Pitkät sormet hipoivat hänen vatsaansa, liukuivat hitaasti lantiolle ja nykäisivät tummien housujen kaulusta alemmas. Se oli viimeinen pisara.

Severus työnsi tuolinsa taakse ja kellisti Lockhartin - joka älähti yllättyneenä - alleen työpöydälle.

”Sinä saatat meidät molemmat vielä vaikeuksiin.”

Lockhart naulitsi katseensa Severuksen silmiin ja kävi käsiksi hänen kaapunsa kaulukseen. Severus avasi miehen paidan nappeja, jotka kaikessa koristeellisuudessaan tuntuivat ottavan ikuisuuden, ja tunsi kuinka mies lukitsi hänen jalkansa omillaan vasten pöydän reunaa, ja-

”Mitä Merlinin tähden sinä teet, Severus?”

Molemmat miehet käänsivät säikähtäneen katseensa ovelle, missä Minerva McGarmiwa seisoi ilmeisen järkyttyneenä, mukanaan sylintäydeltä oppikirjoja. Salamannopeasti Severus nosti tyhjän teekupin pöydältä vierestään ja näytti sitä McGarmiwalle loihtien samalla kasvoilleen ärsyyntyneen ilmeen.

”Tämä tyhjäpää ehti juoda myrkytettyä teetä, eikä saanut kunnolla henkeä”, hän sepitti omasta mielestäänkin kovin vakuuttavasti. Valitettavasti Lockhart koki asiakseen leikkiä mukana, sillä tämä alkoi korista korvia riipivästi ja piteli käsiään kaulallaan kuin kuristuisi.

Merlin, enkö minä sanonut, että tästä seuraisi ainoastaan harmia.

McGarmiwa, joka olisi saattanut jopa uskoa Severuksen selityksen tilanteesta, huokaisi pudistaen päätään ja nosti silmälasinsa nenältään. Seuraavassa hetkessä Severus tajusi makaavansa yhä puolittain Lockhartin päällä ja pomppasi jaloilleen. Lockhartkin vaikutti ymmärtäneen, ettei myrkytysselitys mennyt läpi, ja tämän tukehtumiskuoleman näytteleminen vaimeni äänekkääseen nielaisuun. McGarmiwa laski tuomansa kirjat oven vieressä olevalle nojatuolille ja sanoi virnistystä pidätellen:

”Severus, luotan siihen, että ammattitaitosi on riittävä hoitamaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme sellaiseen kuntoon, että hän kykenee saapumaan huomisaamun tunneille.”

Ovi kolahti kiinni naisen lähdettyä, ja Severus olisi voinut vannoa kuulevansa käytävästä hiljaisen naurunpärskähdyksen. Hän käänsi helvetin jäädyttävän katseensa Lockhartiin, joka kokosi itseään pöydältä teetarjoilujen seasta.

”Kukaan ei saa tietää, niinkö?”

Lockhart näytti hieman sekavalta, aivan kuin olisi oikeasti luullut juoneensa jotain sopimatonta, ja väläytti sitten Severukselle sen typerän hymynsä.

”Minusta se sujui oikein mainiosti.”
« Viimeksi muokattu: 18.04.2020 02:18:54 kirjoittanut Sanderra »
I don't got this.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 947
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #1 : 11.01.2016 03:14:33 »
Tämähän oli hilpeä. ;D <3 Parituksen huomattuani oli pakko lukea. Severuksen kuivakka itsetietoisuus siitä, miten typerältä moisten lappusten lukeminen näyttääkään, oli todella hilpeää, samoin kuin se vakuuttelu siitä että kyllä tässä nyt teessä kyetään pysyttelemään.

Lockhart oli niin Lockhart hehkeine luudallalentelykortteineen. Lopullinen repeäminen tapahtui varmasti hyvin vakuuttavan tukehtumisesityksen kohdalla, joka ei ihan mennyt Minervaan täydestä.

Hyvinhän se meni, tosiaan. ;D Kiitoksia tästä. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Pheebs

  • Yankee Soul
  • ***
  • Viestejä: 104
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #2 : 20.01.2016 14:11:41 »
En voinut skipatatätä kun näin tuon mahtavan parituksen! Olen jo oikeastaan pitkään haaveillut tällaisen lukemisesta  :D
Molemmat olivat ficissä niin elementissään, tykkäsi varsinkin Lockhartista ja "Merlin sentään"-lausahduksista. Minerva oli ihan mahtava lopussa, voin oikein kuvitella hänet hymyilemässä vienoa hymyä nähdessään tämän kaksikon. Loppu oli ihan paras, kiitos tästä  :D

Lainaus
”Severus, luotan siihen, että ammattitaitosi on riittävä hoitamaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme sellaiseen kuntoon, että hän kykenee saapumaan huomisaamun tunneille.”
En kestä  ;D
A day late, a dollar short
新しい道を探せ、他人の地図を広げるな!

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 173
  • I like dogs.
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #3 : 28.02.2016 13:49:51 »
Nyt kun ikuisuuden jälkeen huomaan, että tätä on kommentoitu, piristää kyllä päivää. Kiitokset molemmille kommenteista, ja hienoa kuulla, että tämän kaksikon (Minervaa tietenkään unohtamatta) viehätysvoima puri teihinkin! <3
« Viimeksi muokattu: 18.04.2020 02:24:33 kirjoittanut Sanderra »
I don't got this.

Ilargia

  • Musarañita
  • ***
  • Viestejä: 120
  • vaanivainen siiseli
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #4 : 15.08.2017 11:47:45 »
Paritus herätti mielenkiinnon, varsinkin, kun juuri luin uudelleen Salaisuuksien kammiota.

Ja voi apua, Lochart on tässä kyllä niin IC, viimeistä replaa myöten! Ei muissakaan hahmoissa vikaa ole, mutta… ;D Mm. tuo luuladallaliitelykortti on mainio. Lyön vetoa, että todellisuudessa mies on lentäjänä suunnilleen yhtä hyvä kuin Neville ekalla lentotunnilla. Silti voin hyvin uskoa, että jos joku kykenee järjestämään itsensä loikoilemaan luudanvarrelle, niin se on juuri Lockhart. Puuttuu enää ruusu hampaista ;D

Kalkaroksen säröilevä kylmäkiskoisuus on juuri hyvä pari tähän.

Kiitos päivän nauruista!

Ilargia
"Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä,
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan."
                                             -Pablo Neruda

"¿No viste por el aire transparente
una dalia de penas y alegrías
que te mandó mi corazón caliente?"
                                   - F. G. Lorca

Broomstick

  • ***
  • Viestejä: 12
  • Miul on pehmeet aivot kovassa käytössä!
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #5 : 20.08.2017 18:45:37 »
Mie löysin tän mestariteoksen vasta nyt, mutta ihanaa että löysin! Tässä oli jotain todella kutkuttavaa ja hykertelin erittäin tyytyväisenä teekupposeni kanssa! Lockhart oli oma itsensä, ärsyttävän itsetietoinen ja hurmaava omalla tavallaan. Miusta oli mahtavaa, että hän arvasi, ettei heidän tapaaminen missään nimessä jäisi pelkkään teen lipittämiseen, vaikka Severus sitä itselleen vannoi. Gilderoy tiedostaa mainiosta oman viehätysvoimansa! Severus oli myös oma itsensä, mutta oli hauska huomata, ettei hänkään voi vastustaa Lockhartin kaltaista mieskarkkia. Ihan mahtava ficci kaikin puolin, kiitos paljon! Taisin just ruveta shippaamaan Lockhartia ja Kalkarosta!

Pura

  • kiikkumureena
  • ***
  • Viestejä: 814
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #6 : 20.05.2020 13:32:14 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! <3

Olipa ilo löytää listauksestasi tätä paritusta! Herrat ovat niin hauskoja hahmoja kumpikin, ja kirjoitat heidän välilleen juuri sellaista dynamiikkaa, josta tykkään todella paljon. Noin erilaisille persoonille syntyy auttamatta ristiriitaa, mutta käsittelet sen juuri sillä tavalla, että sitä on tosi kivaa lukea, ja kränässäkin on kokoajan seksuaalista jännitettä.

Lockhart sujauttelemassa Kalkarokselle lappusia on todella söpö ajatus, ja oli riemastuttavaa, että viesti olikin kirjoitettu kuvan toiselle puolelle. Todella IC, ja sai miut hymyilemään. Nautin suuresti myös ajatuksista, joita lappu Kalkaroksessa herätti, että hitto soikoon nyt loppuu tämä pelehtiminen tuon ääliön kanssa, koska tiesihän sen ettei se mihinkään lopu, ei Kalkaroksella ole niin rautaista itsehillintää. Kukapa sitä onnistuisi vastustelemaan, kun Lockhartin näköinen ihminen kiusoittelee ja viettelee minkä suinkin taitaa? ;D

Lainaus
”Onko tuon hiuspehkon alla ollenkaan aivoja? Kuka tahansa opettajakunnasta saattoi huomata typerät lappusesi.”

”Älä viitsi, eihän tässä mitään laitonta tapahdu. Kaksi kollegaa muistelemassa vanhoja teekupposen äärellä”, Lockhart hymisi
Niin ihanat <3 :'DD

Lainaus
Lockhart naulitsi katseensa Severuksen silmiin ja kävi käsiksi hänen kaapunsa kaulukseen. Severus avasi miehen paidan nappeja, jotka kaikessa koristeellisuudessaan tuntuivat ottavan ikuisuuden, ja tunsi kuinka mies lukitsi hänen jalkansa omillaan vasten pöydän reunaa, ja-
Tapahtumat olivat etenemässä varsin hyvään suuntaan, ja pakko myöntää että saatoin kirota kun Minerva pelmahtikin paikalle keskeyttämään kaiken. Kalkaroksen selitysyritys nauratti, kuten myös Minervan reaktio ja Lockhartin ylinäytelty korina.

Ihanaa, että pariskunnan torailu jatkuu tekstin loppuun asti, eikä huomaamatta jää sekään, ettei Kalkaros kovin tosissaan vihaa toista, vaan on ehkä enemmänkin vain oma hellyyttävän äreä itsensä, ja aika pahastikin Lockhartin pikkusormen ympärillä solmussa. Voi raukkaa, kamala kohtalo ;D <3

Tykkäsin tästä kovasti, sain sekä hyvät naurut että mukavan annoksen pehmoisuutta. Kiitos tästä! <3
the work of wings was always freedom  -- li-young lee

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 397
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Vs: Eikä kukaan saisi tietää, K11 | Severus/Gilderoy
« Vastaus #7 : 23.05.2020 12:27:55 »
En ehtinyt edes topic-otsikkoa pidemmälle, kun hörähtelin jo paritukselle :D Seuraavaksi nauroin sitten tuolle "Pilasin Salaisuuksien kammion vähintäänkin itseltäni." -kommentille, koska mood, kuinkakohan monta teosta olen "pilannut" ainakin itseltäni kiitos outojen (fici)-ideoideni :D

Tää oli alusta loppuun erittäin viihdyttävä teksti. Monessa välissä tuli tyrskittyä ja naureskeltua. Kalkaros ja Lockhart olivat kivasti omia itsejään tässä tarinassa, ja se jos mikä lisäsi parituksen herkullisuutta. Väkisinkin jäin miettimään, että miten heidän vispilänkauppansa on ylipäätään edes alkanut :D Ja oivoi, Kalkaros niin varmana siitä että pistää moiselle lopun XD Uskossa on hyvä elää. Lockhartin lähettelemässä Kalkarokselle lappusia oli jotenkin söpö ajatus, ja kaiken kruunasi se, että viesti oli tietty kirjoitettu hänestä otetun valokuvan taakse ♥ Tavallinen paperi/pergamentti oliskin ollut liian tylsää.

Lainaus
”Kuinka… kuinka epätoivoinen oikein olet?” hän kysyi.
En tiedä miks, mutta hajosin tälle :D Jotenkin tuli sellainen olo, että Kalkaros kysyi tämän enempi itseltään ;D

Ja oijoi toi loppu... En todellakaan varautunut siihen, että McGarmiwa pamahtaisi paikalle kesken kaiken :D Ihanasti yrittivät pelastaa tilanteen, vaikka pieleen menikin. Mutta ei kai sitä Kalkaroskaan voi heti luovuttaa ja myöntää, että hänellä on jotain meneillään Lockhartin kanssa... (Hei, voisko kukaan?)

Lainaus
”Severus, luotan siihen, että ammattitaitosi on riittävä hoitamaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme sellaiseen kuntoon, että hän kykenee saapumaan huomisaamun tunneille.”
Ohhohhoh...

Tosiaan erittäin hauska teksti, vaikka kaksikon hommat kesken jäivätkin. Huomasin kans, et sullahan on näistä joku toinenkin teksti :D Uskaltaiskohan sitä... Etkä onnistunut pilaamaan Salaisuuksien kammiota multa, vaikka tän myötä siihen saakin halutessaan vähän uudenlaista ajateltavaa
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away