Kirjoittaja Aihe: Valloittava kuuluisuus | Gilderoy Lockhart/Cormac McLaggen | Sallittu  (Luettu 1104 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 10 434
  • Bang bang!
Ficin nimi: Valloittava kuuluisuus
Kirjoittaja: Odo
Genre: slash, huumori?
Paritus: Gilderoy Lockhart/Cormac McLaggen
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, enkä saa rahaa.
A/N: Kolmas paritusgeneraattori ficci! Hahaa, hienoja parituksia ja hieman älyttömiä ficcejä. Hauskaa on kuitenkin ollut. Tällä kertaa sain kaksi varsin itsekeskeistä hahmoa, joista oli kiva kirjoittaa. Lockhartista on tullut mulle aika tärkeä hahmo omalla tavallaan, kun hänenä olen esiintynyt OTP-juonarissa monen viestin verran. Kerään tällä Cormacin. Myös rare10.



Valloittava kuuluisuus

Lockhartin huijaus ei ollut levinnyt kovin laajalle. Toki mies oli saanut vihapostia niiltä, joiden muistoja oli poistanut, mutta hän ei ollut vielä siinä kunnossa että olisi voinut asialle tehdä jotain (muistoissa oli vielä parantamisen varaa). Dumbledore oli vetänyt kirjat pois markkinoita palautettuaan uhrien muistot pitäen huolen siitä, että ketään ei häpäisty. Vielä oli muutamia, jotka uskoivat Lockhartin saavutuksiin. Cormac McLaggen oli yksi näitä hyväuskoisia hölmöjä ja vartuttuaan miehen ikään hän odotti innoissaan ihailun kohteensa tapaamista. Vierailuaika Pyhään Mungoon oli sovittu kello kahdeksi ja se koittaisi aivan pian.

”Sisään”, hoitaja sanoi avatessaan oven ja Cormac käveli mahtipontisesti huoneeseen.

”Kuinka hurmaavaa. Kukas sinä olet?” Lockhart tervehti ja ravisti Cormacin kättä.

”Olen Cormac McLaggen – ehkä muistatte minut Tylypahkasta”, Cormac esitteli itsensä, mutta pian kävi selväksi ettei Lockhart muistanut.

”Olet mahtava velho”, Cormac aloitti puheensa, jota oli miettinyt tarkkaan. Hänellä oli erityisesti eräs kysymys, johon hän halusi vastauksen.

”Niin olen”, Lockhart sanoi. ”Tulit varmaan hakemaan nimikirjoitustani?” Lockhart väläytti leveän hymyn, jolla oli aikoinaan voittanut palkintojakin. Cormacin oli vaikea pysytellä housuissaan, sillä Lockhartin viehätysvoimassa oli sitä jotakin.

”Saanko udella, miksi noin komealla velholla ei ole mielitiettyä?” Sen Cormac oli halunut kysyä kevyen rupattelun jälkeen, mutta tilanne tuntui jo nyt sopivalta.

”Cormac, Cormac, Cormac… poikaseni! Menet suoraan asiaan, siitä minä pidän. Komeahan tuota sinäkin olet, vaikka et vedä vertoja minulle. Kukapa vetäisi?” Lockhart sanoi ja nauroi kepeästi. Cormac ei kiusaantunut.

”Gilderoy… Saanko sinutella? Ihailen teitä suuresti”, Cormac jatkoi, kun ei oikein saanut vastausta kysymykseensä.

”Tietysti voit, poikaseni. Tuo aiempi kysymyksesi, jota monet faneistani ovat kysyneet. Tiedätkös, luulen, että olet samanlainen uniikki yksilö kuin minäkin ja tiedät vastauksen. Minä nimittäin pidän sinun kaltaisistasi miehistä”, Lockhart sanoi iskien silmää oikein näyttävästi. Cormac punastui – sellaista kommenttia hän ei ollut osannut odottaa. Silti hänestä tuntui, että se silmänisku veisi häneltä jalat alta, vaikka hänhän oli kiinnostunut tytöistä!

”En oikeastaan… Oli eräs Hermione Granger”, Cormac sanoi hieman vaivaantuneesti ja tunsi, miten hänen sydämensä jyskytti lujaa. Eikä se johtunut Hermionen muistelusta vaan Lockhartista…

”Ah, neiti Granger. Hänet minä jo muistan. Oikein viehättävä noita”, Lockhart sanoi katsoen arvioivasti vierastaan.

”Niin, mutta hän ei lämmennyt minulle”, Cormac sanoi toivoen, että puheenaihetta voitaisiin jo vaihtaa. Pakit Hermionelta oli arka puheenaihe. Lockhart tuli lähemmäs ja rutisti Cormacin tiukkaan halaukseen, joka yllätti nuoremman.

”Cormac, sinulla on suuri sydän.” Lockhart painoi huulensa Cormacin huulille ja muiskautti oikein mahtavan suudelman, joka sai sukat tutisemaan jaloissa.

”Etpä ole tainnut suudella kaltaistani kuuluisuutta? Siinäpä sinulla on kerrottavaa jälkipolville”, Lockhart julisti reippaaseen ääneen ja ravisteli Cormacin kättä uudemman kerran.

”Minäkin olen itseasiassa aika kuuluisa. Kuuluin Kuhnukerhoon ja olen saanut kontakteja tärkeisiin velhoihin”, Cormac sanoi röyhistäen rintaansa, koska hän ei halunnut jäädä mitättömyydeksi. Varsinkaan noin henkilökohtaisen huomion osoituksen jälkeen.

”Sinussa on asennetta, Cormac! Mutta suhteet eivät riitä”, Lockhart sanoi. ”Näin meidän kesken sinun täytyy itse olla suuri, eikä olla sitä muiden varjolla.” Se lause olisi saanut kenet tahansa tarinan tuntevan tyrskähtämään, mutta hyväuskoinen Cormac oli haltioissaan. Tiesihän tietysti omasta erinomaisuudestaan, mutta toisaalta hänen saavutuksensa olivat vielä verrattain pienet.

”Minusta tulee suuri, Gilderoy”, Cormac vakuutti ja mietti, miten keskustelu oli edelleen näin normaali, vaikka he olivat juuri suudelleet! Totisesti se sai hänet värisemään.

”Se on mukava kuulla. Tulethan sitten takaisin? Voin näyttää sinulle muutamia temppuja”, Lockhart sanoi iskien niin vihjailevasti silmää, ettei mikään voinut jäädä epäselväksi.

”Tulen”, Cormac vakuutti ja oli oikeastaan utelias – tämä uusi tunne miestä kohtaan oli mielenkiintoinen. Vierailu oli saanut oikein yllättävän käänteen ja samalla oli kääntynyt koko Cormacin rajoittuneen ajatusmaailman päälaelleen.

Hän tunsi olevansa erityinen poistuessaan Lockhartin huoneesta hämmentynein tuntein. Sellaista vastaanottoa hän ei ollut osannut odottaa, mutta loppujen lopuksi hän oli ylpeä, että hänen oma viehätysvoimansa oli vaikuttanut sellaiseen suuruuten kuin Lockhart.

Omaksi yllätyksekseen hän huomasi odottavansa seuraavaa kertaa, ja aikoi silloin olla Lockhartin arvoinen velho – ellei parempikin.

»It's all up to you, no one lives forever»

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 516
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Miten, siis MITEN mä olen voinut missata näin eeppisellä parituksella varustetun ficcin? Koska siis Gilderoy Lockhart on ehkä koko Potter-versumin itsekeskeisin hahmo, mutta Cormac McLaggen tulee kyllä heti kivana kakkosena sille listalle, niin nämä kaksi yhdessä on varmasti jotain niin eeppistä itseriittoisuutta täynnänsä, ettei paremmasta väliä. :D

Nämä kaksi tomppelia kyllä sopivat toisilleen aivan loistavasti, puhumattakaan siitä, että he taitaisivat koko Potter-domissa olla ainoat, jotka edes kestäisivät toisiaan kovin pitkään, koska molemmat haluavat puhua vain itsestään. :D Voisi keskustelut näiden välillä mennä vähän mielenkiintoisiksi, kun toinen yrittää puhua itsestään ja sitten toinen alkaa puolestaan puhua itsestään siihen päälle. :D Tai kenties Cormac voisi aina välillä taipua siihen, että puhutaan Gilderoysta, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että tuotakaan tapahtuisi turhan usein.

Ei mutta siis oikeasti, tämä on aivan hulvaton pätkä, koska Gildeory antamassa Cormacille neuvoja, kuinka tulla suureksi, ja sitten tuo yksi aivoton lihaskasa vielä nielee sen kaiken purematta, ei hyvää päivää sentään! :D Jos vain suinkin mahdollista, niin olisi erittäin hillitöntä lukea siitä seuraavasta kohtaamisesta jonkinlaista tekstinpätkää, koska mä haluan tietää, mitä ihmettä näiden kahden välillä voisi olla! :D Apua, nyt et kyllä saa musta tämän enempää irti, koska nousi mitä ihmeellisimmät mielikuvat tuosta jatkosta, ja ne häiritsevät keskittymistäni tällä hetkellä. :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 10 434
  • Bang bang!
LillaMyy, nämä kaksi ovat kyllä ehdottomasti fandomin itsekeskeisimmät hahmot. :D Tässä on lieventävänä asiana se, että Cormac jopa kunnioittaa Lockhartia, mutta liekkö enää seuraavalla tapaamisella. Kun hän on itsekin saanut vähän tuulta siipiensä alle. ;D Tää oli ihan hauska paritus, vaikka ensin mietin mitenhän lie onnistun. Cormac oli tosi nuori, kun Lockhart opetti ja sen jälkeen Lockhart olikin pitkällä lomallaan Mungossa. No lopulta päädyin sitten siihen, että Cormac on tyhmä. ;D Kiitos kommentista, hyvä että oli hulvaton. <3 En lupaa jatkoa, mutta katsotaan!

»It's all up to you, no one lives forever»

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 259
Luin tämän pari päivää sitten ja olipas niin hauska teksti, että piti tulla vielä vähän fiilistelemään :) McLaggenia näkee joskus ficcien päähenkilönä tai paritusosapuolena, mutta harvoin hänen komediallisia piirteitään on kukaan näin osuvasti kuvannut. Lockhart on hänelle juuri täydellinen ihastuksen kohde. Tässä näkyy hyvin, että kummallekaan hahmolle ihastuksen kohteen omilla piirteillä ei ole niin kauheasti merkitystä, vaan tärkeämpää on, että molemmat voivat toisen seurassa harjoittaa omaa itserakkauttaan :D


Lopussa oli ehdoton lempikohtani:

Lainaus
Vierailu oli saanut oikein yllättävän käänteen ja samalla oli kääntynyt koko Cormacin rajoittuneen ajatusmaailman päälaelleen Hän tunsi olevansa erityinen poistuessaan Lockhartin huoneesta hämmentynein tuntein. Sellaista vastaanottoa hän ei ollut osannut odottaa, mutta loppujen lopuksi hän oli ylpeä, että hänen oma viehätysvoimansa oli vaikuttanut sellaiseen suuruuten kuin Lockhart.

Ihan loistava "anti-opetus" ficille! :) Kiitos!
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 003
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
En osannut kuvitellakaan mitään tälläistä ja olen hyvin positiivisesyi yllättynyt. Tykkäsin!
Lockhart oli hyvin IC. Anteeksi, en oikein tiedä mitä sanoa, mutta joo, jostain syystä olen aina kuvitellut Gilderoyn homoksi  ;D
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0