Voi yksinäisen viedä marraskuu [k-11, femme, 7/7]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Karita/Rebecca
Rating: k-11
Genre: drama, angst, romance, femme
A/N. ei mitään hajua, mitä kirjoittaisin 12. kierroksen spurttiraapaleeseen, joten otin varman parin. Ja ei, en tiedä saanko tästä kasaan mitään iloisempaa kuin innoittajabiisi. Kerrankin satasanaisia, katsotaan mitä tästä tulee.
Ensimmäinen osa F300 sanalla 95. Syksy

1.   Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Kirosin ja pyyhkäisin kasvojani ärtyneesti kädelläni. Sinne oli taas tipahtanut jotain varmaan räystäältä, koska talvetkaan eivät olleet enää samanlaisia kuin ennen. Pelkkää vesisadetta räntäsateen perään. Katsahdin kättäni poissaolevasti, tajuten hetken kuluttua, että siinä oli verta.

Etsin katseellani paikkaa, minne voisin istua ja parhaimmillaan mennä makuulleni, mutta olin ulkona. Kaikkialla oli pirun märkää ja autoonihan en menisi. Vaalea nahkasisusta merkitsi minulle hieman enemmän kuin nenäverenvuoto.

Lähdin lopulta harppomaan kohti kirjastoa yrittäen pitää vuodon aisoissa taskusta kaivamani ruttuisen nenäliinan avulla. Toivotontahan se oli, mutta onneksi päälläni oli pelkkää mustaa. Taksi kurvasi ohitseni ja roiskautti vedet päälleni saaden minut kiroamaan vielä entistä raskaammin.

[Zarroc]

A/N. F300 56. Tavallinen

2.    Ristinollaa pelaan päivin öin

Litimärkä, edelleen verta vuotava minä päästettiin kahvilan takahuoneeseen, mistä löytyi vanha ja nukkaantunut sohva. Rojahdin sille kiitollisena selälleni ja sain vieläpä toisen nenäliinankin entisen tilalle.

Tarjoilijatyttö katseli minua jokseenkin uteliaan näköisenä puristaessani nenänvarttani. Puhelin kilahti taskussa whatsapp –viestin merkiksi ja tiesin, että Rebecca varmaan pyysi minua tuomaan kaupasta jotain.

”Ootko varma, ettei toi oo mitään vakavaa?” tarjoilija kysyi sitten ja loin siihen katseen jopa hieman alta kulmain. Pieni huvittunut hymy kuitenkin viivähti suupielelläni.
”Joo”, hymähdin. ”Tää on aika normaalia välillä.”

Silloin kun kipuja oli enemmän. Kun söin enemmän särkylääkkeitä. Silloin.

Sen punertava letti heilahti kun se naurahti vähän hämillisen näköisenä.

[Zarroc]

A/N. F300 131. Silmänräpäys

3.    Eihän täällä liekit uhkaa

Verenvuodon loputtua katsoin vähän tarkemmin tarjoilijatyttöä. Siinä oli jotain kummallisen tuttua, mutta en ollut ihan varma miksi.

”Kiitos”, totesin kuitenkin ja nousin varovasti ylös. Kaikeksi onneksi veri oli valunut käytännössä vain käsilleni ja hihansuilleni.
”Ei mitään”, se hymyili. ”Karita.”

Säpsähdin ja katsoin tyttöseen ja tajusin, ettei se ehkä sittenkään ollut niin nuori kuin olin luullut. En minäkään vanha vielä ollut, mutta silti. Tapa, millä se lausui nimeni…

”Isa?”

Se nyökkäsi silmiään räpäyttäen, minä menin pesemään käsiäni. Olin kadottanut kaiken ihmistajuni heti.

”No… nähdään”, sanoin hiljaa ja siihen katsomatta lähdin. Korkojeni ääni peitti alleen sen hiljaisuuden.

Ulkona vesisade oli muuttunut lumeksi.

[Räntsäke]

Hmm. Tämähän alkoi varsin koukuttavasti. Kiva löytää silloin tällöin mielenkiintoista femmeä, sitä kun tulee niin kauhean vähän luettua... En edes tiedä, mistä se johtuu. Tuo on kyllä ihan totta tuo, että talvet on menny nykyään ihan kummallisiksi! Voi ilmastonmuutos sentään... Vähän hämmästelin, kun se tarjoilija päästi Karitan takahuoneeseen, mutta kolmannesta osasta jäi vähän sellaiset vibat, että nämä naiset taitavat tuntea toisensa. Tai tietää, jos "tuntea" on väärä sana... No, sitten tässä ei ole mitään ihmeellistä.
Mut. Tykkäsin, ja varmaankin jään seurailemaan.

[Zarroc]

Räntsäke, Isa on tosiaan Karitan ex-tyttöystävä jostain kultaisesta nuoruudesta, että sikäli tuntea on ehkä oikea sana.. ^^ olen tainnut jonkun tekstin siitä joskus kirjoittaakin ellen väärin muista. Ja itsekin olen joskus päässyt kahvilan takahuoneeseen yllättävän verenvuodon seurauksena, vaikka tuikituntematon olinkin 8'D niin se auttamisenhalu on ihmeellinen. Kiitos paljon kommentista ♥

A/N. F300 266. Veri

4.    Kaiken tämän keskellä sua hiljaa ikävöin

Vasta autoon päästyäni muistin, että olin saanut viestin. Kaivoin kännykän taskustani, mulkaisten pientä veritahraa ranteensyrjässä. Kauluspaidan hihoja ei kyllä enää voisi pelastaa, harmi sikäli.

tuotko mulle jotain
sattuu :c
 
Pudistelin päätäni vähän huvittuneena. Tuo viesti tarkoitti sitä, että Rebecca kaipasi sympatiaa, lämpimän viltin, buranaa ja suklaata. Joskus aina ihmettelin sitä, miten toisilla oli niin uskomattoman kovat kuukautiskivut ja toisilla ei mitään. 

Minulla ei ollut kuin nivelsärkyä, mutta se ei poikennut millään tavalla normaalista talvestani.

Kotiin päästyäni Rebecca makasi sohvalla ja katsoi telkkarista jotain luontodokumenttia. Painoin huuleni sen otsalle ojentaessani suklaata, koska sympatia oli tärkein osa.

Rebecca hymyili ihan vähän rintamukselleni.

[Bonniee]

Tää vaikuttaa mielenkiintoselta, jään seuraamaan. :3

[Zarroc]

Bonniee, hihi kiitos :3

A/N. F300 189. Kuudes aisti

5.    Eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu

Rebecca makasi sängyssä selkäni takana.

Ei koskettanut, mutta oli niin lähellä, että tunsin sen painon lepäävän itseäni vasten. Minun teki mieli kääntyä, mutta tuijotin vain pimeässä seinää edessäni.

”Törmäsin Isaan tänään”, totesin lopulta, kun ei se kuitenkaan vielä nukkunut.

Se ynähti toteavasti ja jätin taas kääntymättä selälleni, vaikka melkein mieli teki.

”Mä ihmettelinki miks sun kauluspaitas oli roskiksessa.” se tokaisi ja minä naurahdin vähän huvittuneena.

”No ei se nyt Isaan oikein liity”, sanoin ja Rebecca huokaisi. Käännyin ympäri niin että olin silmätysten sen kanssa.

”Niin”, se hymähti ja käänsi minulle vuorostaan selkänsä. Pyöräytin silmiäni, mutta menin kuitenkin lähelle, suutelin niskaa.

[Snouk]

En oo mikään suuri raapaleiden/raapalesarjojen fani, mutta tässä onkin kivaa juuri se, että tarina jatkuu aika yhtenäisenä raapaleesta toiseen. Ei hypitä mitenkään asiasta kukkaruukkuun ilman että juoni menis eteenpäin ja fiilisteltäis vaan jotain hömppää. Tässä on joku ihan idis ja kiinnostaa, kuka Isa on ja miten se liittyy mihinkään. Ehti näiden osien myötä jo tulla sellanen fiilis, että möh, vaan kaksko osaa enää tulee.

Jos oikeen oon nyt ymmärtänyt, niin Karitalla on jokin sairaus. En tiiä pitäiskö sen olla jo aivan itsestään selvää, mutta ainakaan mä en oo hokannut mikä sillä on ja mitä tapahtuu. Toivottavasti siitäkin saa lisää tietoa, kiinnostaa. Se on kiva lisä tähän tarinaan, vaikken edes tiedä mistä tää tarina kokonaisuudessaan kertoo.

Kiva punanen lanka on tässä kans se, että säästä puhutaan usein ja pidetään lukijan mielessä se että on syksy. Silleen otsikkokin liittyy tähän tiiviimmin, kun ainakaan vielä mä en oo tajunnu kukas tässä nyt on yksinäinen ja millä tavalla. Plus koska toi biisihän on ihan huippu.

”Mä ihmettelinki miks sun kauluspaitas oli roskiksessa.” se tokaisi ja minä naurahdin vähän huvittuneena.

Piste hypännyt pilkun paikalle repliikkiin.

Luen kyllä loputkin osat mielelläni, vaikka kommenttikampanjasta tän löysinkin.

[Zarroc]

Snouk, näköjään löysit tälle sarjalle paljon enemmän merkityksiä ja ideaa kuin tässä oikeasti onkaan. Karita on jollain asteella sairas, kroonisesti ja tunnistamattomalla diagnoosilla. En minäkään tiedä mistä tämä tarina kertoo? 8'D Ja otsikon merkityksestä minulla ei ole myöskään mitään hajua, seuraan näissä jutuissa pelkästään intuiitiotani, en mitään järkiperäisiä juttuja. Kiitos paljon kommentista! ♥

A/N. F300 127. Vuosi

6.   Nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä isännöi

Heräsin paria tuntia myöhemmin siihen, että puhelin tärähti yöpöydällä. Hieman tokkuraisena käännyin ympäri ja kurotuin ottamaan sen käteeni.

missä sä oot ollu kaikki nää vuodet
ne puhu että sä oot jo muuttanu johki Norjaan ku ei sua oo näkyny
ja mitä vittua

Isa näköjään pommitti minua ihan antaumuksella. Vilkaisin Rebeccaan, joka ei ollut herännyt tärinään ja nousin varovasti sängystä. Nappasin lattialta satiiniaamutakkini ja kietouduin siihen kävellessäni parvekkeelle.

Lasitus oli huurussa istuessani yhteen tuoleista, katsoen lumisateeseen pienen, hiljaisen maailmani takana.

kai mä tavallaan lähdinki, kaikki kävi aika äkkiä jossain vaiheessa. mut oon mä ollu täällä jo vuosia.

Toivoin, ettei se kysyisi.

[Zarroc]

A/N. F300 96. Talvi

7.    Täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan

et sitte voinu ilmottaa mitään

Saatoin kuulla sen äänen syyllistämisen tänne asti. Hieroin sormillani nenänvarttani, ajatusten harhaillessa lähemmäs sitä, milloin talvi oikeasti tulisi.

luulin että tietäsit. ei kukaan oo koskaan pysyny hiljaa mun läsnäolosta. enkä mä halua enää takas mihinkään vanhaan.

Isa oli pitkään hiljaa ja ajattelin sen jo nukahtaneen, kunnes puhelin tärähti jälleen käsissäni.

tiiän. mut ens kerralla ku häviät, kerro mulle, ettet oo kuollu.

sä ite lähit sillon.

tiiän.

Nousin ylös ja päättäväisesti laitoin puhelimen kiinni, vaikka se kirpaisi. Menin takaisin sänkyyn Rebecan luokse.

”Talvi on tullu”, se sanoi minulle, eikä kysynyt.

Suutelin sitä kylmin huulin, kenties varoen.

[Snouk]

Tietyllä tapaa mua ei tän loppuessa harmitakaan yhtäkkiä se, että asiat ei suuremmin selviä. Tää jotenkin kietastiin silti kivasti päätökseen: selvennettiin miten Isa liittyi koko hommaan (jotain vanhaa juttua sillä ja Karitalla - ainakin sen verran että toisensa tunsivat) ja avattiin se miks Isa oli närkästynyt. Pidin siitä miten lopussa palattiin taas säähän tai no oikeastaan vuodenaikaan.

Vähän näissä vikoissa osissa oli mun makuun liikaa tekstailua ja liian vähän pohdintaa tai kuvailua, mutta olihan sulla sanamääräkin rajallinen. Sitä ois ehkä voinut venyttää, olis tää kokonaisuutena voinu olla ihan pikkusen sisällöllisempi. Vikoissa osissa ois ollu kiva joku maininta sairaudesta, muuten se tuntuu vähän vaan random pointtina jossain keskellä.Vaikka eipä tän vissiin ollu tarkotuskaan olla mikään superhiottu kokonaisuus.

Kiva tätä oli kuitenkin lukea, vaikkei ihan mun tyylinen teksti. Mutta kohotti kivasti talvifiilistä!

[Zarroc]

Snouk, hyvä ettei harmita 8'D Karitan sairaus nyt ei tässä ollut mikään pääasia, joten en nostanut sitä yhtään enempää esille. Eikä nenäverenvuoto välttämättä tarkoittaisikaan edes mitään sairautta...
Tarkoituksenani oli kerrankin tehdä pelkkiä satasanaisia raapaleita ja olla jopa luistamatta siitä.. 8'D sen takia kaksi viimeistä osaa tökkii, koska hiomaton tämä kokonaan on. En tainnut edes lukea kirjoittamisen jälkeen raapaleita läpi muuten kuin oikolukumielessä. Kiitos paljon kommentista! :3

[4forever]

Tunnistan noita tunteitani itestäni. Minkälaista on törmätä exään ja saada siltä kaipuuta kieliviä viestejä. Kuuulostaa turhan tututa vaikka tarina ja tapahtumat ovatkin eri kuin omassa elämässä. Ihmettelen kyllä kerta toisensa jälkeen, miten saat näistä näin todentuntuiset. Olet siinä taitava. En myöskään oo ihan varma kaikuuko tästä rivien välistä pelko siitä, että jos tämän exän takia menee välit nykyiseen aivan sekaisin. En tätä ajatusta tämän tarkemmin osaa kuvailla.

Verenvuodon loputtua katsoin vähän tarkemmin tarjoilijatyttöä. Siinä oli jotain kummallisen tuttua, mutta en ollut ihan varma miksi.

”Kiitos”, totesin kuitenkin ja nousin varovasti ylös. Kaikeksi onneksi veri oli valunut käytännössä vain käsilleni ja hihansuilleni.
”Ei mitään”, se hymyili. ”Karita.”

Säpsähdin ja katsoin tyttöseen ja tajusin, ettei se ehkä sittenkään ollut niin nuori kuin olin luullut. En minäkään vanha vielä ollut, mutta silti. Tapa, millä se lausui nimeni…

”Isa?”

Pidin eniten tuosta kohdasta. Mielestäni oli yllättävää, että noinkin tuttu ihminen voi vaikuttaa pitkän ajan kuluttua aivan tuntemattomalle, jossa on vain hieman tuttua. Aivan ihana kohta.

Pidin myös siitä, kuinka osat olivat hyvin jatkona edelliselle, eikä niistä tullut sellainen olo, että ne olisivat toisistaan irrallisia.

Jos joskus on pakko jotain kritiikkiä esittää. En pitänyt Rebekasta tässä. Fiili hänestä jäi, että joko melko itserakas tai sitten vain todella mustasukkainen. Tuntui että Karita jopa hieman pelkäsi häntä. Tai sitten kuvittelin vain omiani.

Hieno lukukokemus taas kerran kuitenkin Kiitos tästä
-4forever

Ps. Oli muuten varmaan pisin kommentti sulle koskaan ikinä!
Oonko ihan kamala jos pyydän että lukisit mun uusimman tekstin?

[Zarroc]

4forever, Isa ei koskaan ole ollut Karitalle Rebecan veroinen, tässä tapauksessa varmaan enimmäkseen ahdistus siitä, että törmää johonkin nykyiseen elämään enää kuulumattomaan noin yhtäkkisesti on pääpaino tekstissä.
Miten Rebecca 0li tässä itserakas? 8'D lueskelin eilen tekstiä läpi ihan vain koska hämmästyin tuosta. Ehkä olen liian sokea, mutta en nähnyt tässä mitään muuta kuin sen, että Becca ohitettiin lähes kevyesti koko tekstin leveydeltä - vaikka totta kai kuului siihen, kun asuvat yhdessä. Hämmentävää.

Mutta kiitos paljon jälleen kommentista 8'D

[4forever]

Nyt en osaa valitettavasti vastata. Sellainen tunteen häivähdys mulle jäi eilen, mutta tänään en saa enää ajatuksestani kiinni

[Verinen Paronitar]

Kampanjakommenttia 

Otsikko on kiva ja femmekin viehättää just nyt vähän tavanomaista enemmän, joten mieluusti tämän tosiaan kamppiksesta nappasin. En itse tykkää sellaisista raapalesarjoista, joissa kohtaus jatkuu pätkästä toiseen, koska näen jotenkin raapaleiden "pointtina" tietyn hetken/asian tiivistämisen siihen yhteen pieneen pätkään, ja tässäkin rakenne siis vähän hämäsi. Jäi tästä sellainen vähän sekavan seurattavan maku, kun välillä raapaleet jatkoivat suoraan samaa kohtausta, välillä taas niiden välillä siirryttiin seuraavaan paikkaan tai tilanteeseen. Makuasiahan tuo tietysti on, plus mä taidan olla tottumuksineni välillä vähän seniili ja nykyajasta jäljessä

Tykkäsin tässä sellaisesta tietystä randomiudesta -- asioita tapahtuu ja kaikenlaisia jänniä fiiliksiä kytee jossain pinnan alla, mutta niistä ei silti revitä suurta draamaa. Isaan törmääminen yllättää ja vetää pasmoja vähän sekaisin, mutta lopulta todetaan lähinnä vain että tällaista tää elämä nyt on. Pintaan ei pulpahda mitään suuria kaipuita tai ahaa-elämyksiä. Oon myös vähän allerginen kaikenmaailman exä-ikäville, joten aiheen käsittelytapa ja yleinen fiilis oli mulle mieleen, koska menneet tuntuvat kuitenkin olevan ihan vaan menneitä.

Oli myös kivaa, että kun tunnelma on vähän melankolinen pariskunnan välillä, kosketuksia ei kauheasti ole ja pienet pusutkin annetaan kenties varoen.

Jooh. Pienestä hajanaisuudestaan huolimatta oli kivaa luettavaa.

[Zarroc]

Verinen Paronitar, minulla on vähän mielivaltainen tyyli käyttää raapalesarjoja hyväkseni... joskus etenen sarjan ajan tavallaan samaa putkea ja joskus hypin ihan kuinka haluan päivistä toisiin. 8'D hyvä jos tykkäsit kuitenkin, kiitos kommentista! ^^

[Tuhisija]

Selailin sun listausta jonkinlaisen lukemattoman femmen löytämisen toivossa ja kun näin, että olit merkannut tämän sydämellä ja tässä oli Karita/Rebecca, vei uteliaisuus miut klikkaamaan tämän auki.

Tämä oli tosi kiva pieni kokoelma rapsuja Karitan ja Rebeccan elämänstä. Kuten Verinen Paronitar sanoi, miustakin tunnelma oli tässä jokseenkin melankolinen ja itsekin tykkäsin siitä. Mietin Isan astuessa kuvaan, että ei kai tyttö (nainen) jää vain pieneksi maininnaksi ja ohikiitäväksi hetkeksi, mutta onneksi Isan tausta selveni loppua kohti eikä hän jäänyt mitenkään irralliseksi maininnaksi roikkumaan tuonne.

Tuo viesti tarkoitti sitä, että Rebecca kaipasi sympatiaa, lämpimän viltin, buranaa ja suklaata.

Kuulostaa ihan miulta

Lasitus oli huurussa istuessani yhteen tuoleista, katsoen lumisateeseen pienen, hiljaisen maailmani takana.

Tykkäsin tästä kohdasta ihan hirvittävän paljon. Ihanan kuuloinen, tuli kaunis mielikuva mieleen.

Kiitos tästä, tykkäsin ja näistä kahdesta on aina kiva lukea

[Zarroc]

Tuhisija, iipp pelastit juuri päiväni ;_; ihana kuulla, että joku jopa selailee listaustani! Mistä tuli mieleen, että pitäisi todella siistiä sitä... järkyttävän sekava. Mutta kiitos niin paljon taas kommentista, mahtavaa että tykkäsit ♥

[Arte]

Oon tän joskus kyttäysnapin takaa poiminut, koska femmeä ja kivat laulunsanat nimenä.

En tykkää lukea raapaleita tällä tavoin saman tapahtuman jatkumona, koska omasta mielestäni raapaleiden on tarkoitus olla omia kokonaisuuksiaan. Mutta puolivälissä näitä lukiessani yritin sitten asennoitua uudelleen ja onnistuinkin siinä melko hyvin. (: Oli kiva lukea laulunsanojen jatkumoa myös raapaleosien nimissä, biisi pysyi koko ajan mukana muttei varsinaisesti hirveän näkyvästi. Oikein kiva ratkaisu.

Oon varmaan joskus aiemmin jo sanonut, ettei liika kuvailu sovi mulle, ja se jotenkin vielä korostuu näin lyhyissä pätkissä. Olisin itse toivonut kuvailun karsintaa ja enemmän itse tapahtumien kuvailua, koska tarina ja hahmojen taustat tuntuivat tosi kiinnostavilta. Alusta olisi siis voinut tiivistää ja loppupuolella siten kertoilla lisää. Karitan sairaus ja vaikeudet kuulostivat mielenkiintoisilta, samoin kuin se, mikä hänen ja Isan suhde oli/on. Näistä olisi kiva lukea lisääkin. Tarinan yleisfiilis oli vähän melankolinen ja fiilis kantoi kivasti koko tekstin läpi. Kaiken kaikkiaan tästä jäi kyllä ihan kiva ja ennen kaikkea kiinnostunut fiilis.