Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Jago & Litefoot: Trenssisi helmoissa tärisin sammakko kädessä (K-11) Jago/Litefoot, Älyttömät otsikot -haaste  (Luettu 1646 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 535
  • Peace & Love
Nimi:  Trenssisi helmoissa tärisin sammakko kädessä
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: Post-episodihäröilyä, one-shot-muotoista peeloilua.
Ikäraja: K-11
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
 
A/N: Tietysti mulla olis tässä vaikka mitä muuta tähdellisempääkin kirjoitettavaa, mutta Älyttömät otsikot –vol. 4 –haasteen inspiroimana tämän tekstin, joka on oikeastaan suoraa jatkoa Jagon & Litefootin viidennen kauden seikkailulle The Case of the Gluttonous Guru.
Kyseinen viiden kausi on siitä poikkeava viktoriaanselle herrasmiesparivaljakollemme, että neljännen kauden lopussa lähdettyään muutamalle seikkailulle kuudennen Tohtorin kanssa mm. Venukseen (eli Jagon ja Litefootin voi lukea virallisiksi Tohtorin kumppaneiksi, vaikka toimi jäikin hieman lyhytaikaiseksi), tuli hän luonnollisesti epähuomiossa palauttaneeksi herrasmiehet noin 70 vuotta ohi lähtötilanteesta – eli vuoteen 1968. Kausi meneekin siinä sitten kun Jago rupeaa TV-tähdeksi ja Litefoot pyörittää antikvariaattia happoisella kuuskytluvulla.





Trenssisi helmoissa tärisin sammakko kädessä

Kohta kuukausi guru Sanjaya Starrin ja tämän ihmissyöjäsammakoiden jälkeen herra Jago harrasti edelleen irrationaalista mököttämistä. Irrationaalista siksi, että hän oli ollut sammakoiden pääuhri saatuaan tietämättään nuijapään mahalaukkuunsa lounaan siivellä. Siitä olennosta oli tarkoitus tulla gurun ja tämän kultin uusi pääjumala – kunhan se vain oli kasvanut tarpeeksi isoksi herra Jagon mahassa ja syönyt sitten itsensä ulos.

Sikäli kun herra Jagon tulisi olla kiitollinen ystävänsä professori Litefootin nopeista hoksottimista ja pakkojuotetusta väkiviinaetikasta, oli koko sirkus ilmeisesti käynyt hänen psyykeensä päälle. Sairaalassa hän oli ollut suorastaan mahdoton, reagoiden äärimmäisen kitkerästi siihen, että hänen ”vauvansa” oli sillä tavalla revitty irti kohdusta. Selittämisestä huolimatta Litefoot ei saanut tuohtuneen ystävänsä päähän taottua, että kyseinen ”vauva” oli koettanut ylös nousseen lounaan seasta purra päivystyspolin lääkäriä päähän.

Palace-teatterin ensi-ilta Jagon supersuositussa lauantai-illan television revyyohjelmassa piristi häntä kuitenkin sen verran, että hänet uskallettiin kotouttaa osastolta ystävien huollettavaksi. Litefoot kuitenkin huomasi hyvin nopeasti, että vuosi 1968 oli kaikkinensa aivan väärä miljöö Jagon henkisen tasapainon kannalta.

Jagon todellisuudentaju oli vaarassa hämärtyä. Toisaalta, onko tuo ihme, he kaiket päivät kuvasivat tarkasti viktoriaanisen ajan hengessä televisiota ja koko pitkän päivän päätteeksi adrenaliinin huipuissa keikistellyt Jago unohti kyseessä olleen pelkkä esitys. Kuusikymmenluku happoineen ja minimekkoineen ei totisesti käynyt vanhan ja ihka-aidon teatteri-impressaarin pirtaan sitten niin ollenkaan.

Voi Tohtori minkä teit, kun erehdyit vuosikymmenestä!

Toki tässäkin ajassa oli yhtä sun toista positiivista. Aina terveydenhuollosta yhteiskuntajärjestykseen, jos vertasi 1800-luvun lopun vuosikymmeniin. Mutta koti-ikäväkin oli totta. Mutta ei Jagosta ollut aikamatkustajaksi sellaisessa kunnossa kuin hän nyt oli! Oli professori Litefootin aika keksiä joku progressiivinen ratkaisu tähän ongelmaan.

Jos kerran herra Jagon kuvitelmissa valkoinen ja turpea lihansyöjäsammakko, telepaattisin kyvyin höystettynä, oli hänen rakas tyttärensä, niin ehkä helpointa rikkoa tämä harha oli fyysisesti näyttää sitä olentoa silmästä silmään. Tähän oli mahdollisuuskin, koska muutaman riuskan hoitajan ja erään eläinlääkärin lopetusyrittämisestä huolimatta Jagon vatsassa kasvanutta hirviötä ei saatu hengiltä. Paremman puutteessa se suljettiin tiiviiseen formaldehydipurkkiin, jossa se ui ja kieltäytyi heittämästä henkeään. Eikä sen käsiin saamineenkaan ollut kuin muutaman valheellisen puhelun takana. Sairaalassa halusivat päästä kyseisestä hirvitysestä vähin äänin eroon. Herra Jagon virallisessa potilaskertomuksessakin puhuttiin vain vaikeasta vatsakasvaimesta, ei kirjaimellisesta kasvannaisesta. Litefoot esiintyi valtion tiedemiehenä ja sammakko suorastaan tyrkättiin hänen syliinsä.

Siinä mielessä onnellista, ettei se ollut kasvanut tuota isommaksi ja voimakkaammaksi, tai professori ei olisi uskaltanut pitää sitä vaalean trenssitakkinsa alla piilossa suhatessaan kolmen pysähdyksen väliä täpötäydessä Lontoon maanalaisessa.

Käytännöllinen keksintö, trenssitakki nimittäin, vaikkakaan ei professorin silmään kovinkaan tyylikäs. Ei siitäkään huolimatta, että hän oli nähnyt Casablancan päivänäytöksessä. Mutta se oli kevyt ja viihtyisä vaate. Professorin oma, 1879 hankittu paksu tummansininen ja purppuravuorinen viitta olisi herättänyt swengaavassa Lontoossa hilpeää huomiota. Professori ei ollut sentään niin mod ja hep, että olisi voinut sillä tavalla kohahduttaa. Tosin harmaat hiuksensa hän oli huomaamattaan päästänyt kasvamaan vähän Beatles-malliin yli korvien, ja sitä hän paheksui.

Sääli, että silinterikin oli hiukan anakronistinen arkielämässä. Litefoot olisi mielellään esiintynyt oman makunsa mukaan herrasmiesmäisesti, mutta olkoon. Ehkä trenssitakki ja lierillinen musta hattu sai ajaa asiansa, eipä hän sen kummempi ollutkaan kuin eräs kalapuikkoja syövä antikvariaatinpitäjä, jolla oli kuuluisa ystävä.

Herra Jago löytyi, kuten arvata saattaa, BBC:n päivästudion takahuoneesta. Ohjaaja, hermostunut herra Aubrey, tunsi päätähtensä parhaimman ystävän heti ja juoksi hänen luokseen yhtä lailla romahduksen partaalla kuin aina.

”Ihanaa, että tulitte professori! Teidän on pakko auttaa. Olen yrittänyt parhaani rauhoitellakseni Jagoa, mutta hän on aivan hulluna! Kuvaukset etenevät vain niukin naukin”, Aubrey tärisi ja puski professoria maskeeraamon ovesta sisään. Litefoot olisi ärsyyntynyt moisesta tuuppimisesta, ellei hänen huomionsa olisi kiinnittynyt peilipöydän sähkövaloja irti ruuvailevaan Jagoon.

”Henry-rakas, mitä sinä oikein puuhaat?” Litefoot kysyi laskettuaan lasipurkin ensin pois sylistään ja sitten autettuaan hehkulamput pois ystävänsä käsistä. Jagon silmät tuikkivat käsittämätöntä kiihkoa.

”Sähkövalaistus! Takahuoneessa, mikä häpeä! Nämä täytyy ehdottomasti siirtää lavalle mitä pikimmiten! Alhambran sähkökruunut ovat suorastaan pääesiintyjien asemassa! Ja meillä niitä pidetään piilossa tällaisessa sietämättömässä huiskukopperossa! Pyhäinhäväistys!” huudahti Jago, eikä olisi millään lakannut sörkkimästä pistoketta. Litefoot pelkäsi hänen saavan vielä sähköiskun hulluuttaan.

”Henry hyvä, nyt on vuosi 68. Pelkkä hehkulamppu hehkulamppuna ei ole enää mikään kummoinen ihme. Istuisitko alas ja hengähtäisit vähän? Taidat olla aika väsynyt.”

”68! 68!” Jago kivahti melkeinpä vihaisesti, mutta Litefoot näki hämmennyksen tekevän työtään hänen päässään, ”Niin, aivan. 1968. Tämä vuosi. Tämäpä vuosipa hyvinkin. Hassua, minä erehdyin, tai siis, taisin hiukan jättäytyä roolini vangiksi! Unohdin vallan, ettemme ole kotona. Olenpas minä valtatavan suuri imbesilli”, hän jatkoi ja Litefoot taputti hänen olkapäätään sympaattisesti.

”Ei ole mitään hätää, olet vain edelleen sen inhottavan guru Sanjayan takia järkyttynyt.”

”Minä olen mielipuoli! Oopazootit ovat syöneet pääni! Apua, minut kahlehditaan kiinni sänkyyn ja saan ruuakseni pelkkää vetistä velliä tästä ikuisuuteen! Voi professori, onko mitään tehtävissä?” Jago raukka maalaili pahimmansorttisia uhkakuvia ja tömisteli vauhkoontuneena edes takaisin maskeeraamoa. Hän veti meikkitupsuja alas pöydältä mennessään. Litefoot korjasi ne vähin äänen talteen.

”Äläpäs nyt liioittele. Turhaa olla noin dramaattinen. Kaikki kyllä järjestyy”, toppuutteli Litefoot lepytellen, auttaen ystävänsä istumaan. Hän toi Jagolle lasillisen vettä. Se rauhoitti häntä, mutta Jagosta näki, ettei hän voinut hyvin.

”Mikä tuo purnukka muuten on, minkä toit mukanasi?” hän kysyi tovin hengähdettyään. Litefoot höristi korviaan ja katsahti taakseen.

”Niin! Etten tosiaan unohda!” hän totesi, ”Tämä, Henryseni, on se olio, jonka me otimme pois sinun mahastasi.”

”Tarkoitat, se minkä minä oksensin metalliseen alusastiaan? Voin totisesti sanoa, etten ole elämässäni kokenut mitään lähimainkaan vastaavaa…” Jago tuhahti ja nojasi lähemmäs, kun Litefoot ojensi kirkasta purkkia hänelle. Siitä huolimatta, ettei sammakko ei ollut saanut viikkokausiin ilmaa tai ruokaa, se silti sätki ja mulkoili valtavilla hypnoottisilla silmillään Jagoa murhanhimoisesti.

Aww, mutta onpa se kyllä todellinen söpöläinen!” Jago leperteli ja koputteli lasia peukalollaan, niin kuin vanhempi setämies taputtelisi vastasyntyneen pulleaa omenaposkea.

”Jos nyt parapsykoottista tappajanmentaliteettia voi söpöksi kutsua”, sanoi Litefoot, katuen koko ideaa syvästi. Nyt nimittäin näytti siltä, että purkkisammakko entisestään vahvensi herra Jagon harhoja, eikä päinvastoin. Jago otti purkin väkisin syliinsä, eikä ottanut vastaväitteitä kuuleviin korviinsa.

”Oi! Minun tyttäreni!” kujerteli Jago, “Oma pikku-pikku lapsukaiseni, suloinen sinnittelijäiseni, tui tui!

Älä, älä, älä avaa korkkia! Tajuatko sinä, että jos se pääsee irti se syö sinulta sormet!” Litefoot kauhisteli, mutta onneksi Jago näytti olevan sen verran järjissään, että tyytyi vain tuudittelemaan purkkia kuin pikkulasta käsivarsillaan. Sammakko mulkoili ja lähetti telepaattisia alfa-aaltoja mantelitumakkeestaan.

”Kasvavilla lapsilla on pohjaton ruokahalu”, totesi Jago ykskantaan, mutta tyytyväisenä. Tämä oli onnellisinta, minä professori Litefoot oli ystäväänsä nähnyt, heti Palace-hotellin kuvausten jälkeen. Eikö sekin nyt ollut sentään jonkin sortin erävoitto?

”Otan aikaisemman lausuntoni takaisin. Kyllä sinulla taitaa olla tulehdus päässäsi”, pudisti Litefoot päätään ja seisahti suojelevasti ystävänsä viereen. Siinä se herra Jago tuhisi ja tärisi professorin trenssitakin helmoissa sammakko kädessään, eikä asialle voinut tehdä sen paremmin yhtään mitään.

No, ainakin professori sai tuotettua ystävälleen edes hetkellistä mielihyvää, ja mitä sitä toisaalta ei rakkaudesta tekisi?

FIN



« Viimeksi muokattu: 16.11.2015 09:44:51 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 294
Ei kiesus tätä kaksikkoa :¨D Mun piti tulla jo aiemmin kommentoimaan mutta kiireiltäni unohdin, onneksi kommenttikamppis korjasi tänkin virheen. Kun ekan kerran bongasin tuolta kyseisen haasteen puolelta että olit napannut tän nimenomaisen otsikon, aattelin automaattisesti että sun ficcaushistorialla sieltä voisi irrota jotain SPN-liitännäistä Casin iänikuiseen tressinretkuun liittyen. Täähän nyt oli kuitenkin sata kertaa originellimpaa ja propseja tietty siitä että pääasiallisena kontekstina on nimenomaan ne sammakot takin sijaan. Varmaankaan kovin moni fandom ei ihan heti tarjoile rupikonnia missään sellaisessa yhteydessä että se inspiroisi kirjoittamaan, mutta näköjään tässä sarjassa ei ole sitä(kään) ongelmaa. Ja hei, mikäpä olisi parempi lähtökohta söpölle romcomille kuin aivopesua harrastavat lihansyöjäsammakot.

Aloin jo A/N:n kohdalla nauraa sille missä herrat taas viipottavat ja sitä kestikin sitten lopetuspisteeseen asti. (Täytyy sivuhuomiona sanoa että sulla on kaiken muun ohella lahja ytimekkäiden ja samalla äärimmäisen viihdyttävien summausten tekemisessä.) Happoinen 60-luku oli kyllä juuri oikea näyttämö tälle nimenomaisella selkkaukselle ja tätä ns. modern AU:ta oli tässä hyödynnetty erittäin sympaattisesti. Herrojen ammatit tällä vuosikymmenellä kuulostivat niin hykerryttäviltä, että mielelläni olisin lueskellut niistä lisääkin. Erityisesti muhun tuntuu vetoavan Litefoot antikvariatistina, liekö tässä jotain Good Omens -viboja...

Täähän oli jälleen kaikenpuolin hulvaton, mutta omia suosikkikohtiani oli tämä:

Lainaus
”Aww, mutta onpa se kyllä todellinen söpöläinen!” Jago leperteli ja koputteli lasia peukalollaan, niin kuin vanhempi setämies taputtelisi vastasyntyneen pulleaa omenaposkea.

ynnä oikeastaan koko Jagon puolusteleva asenne jälkikasvuaan (kasvannaistaan?) kohtaan. Litefoot oli myös äärimmäisen liikuttava kärsivän, mutta hyväntahtoisen auttajan roolissa.

Loppu saapui ehkä melko äkisti, mutta toisaalta homman pistäminen siinä vaiheessa pakettiin sopikin tällaisen tunnelmapalan henkeen. Koska ehdin alkuperäiskuunnelmaan tutustua varmaan vasta joululoman turvin, niin jään jännittämään että päästäänkö sieltä 60-luvulta koskaan takaisin sinne historiallisempaan Lontooseen.
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 535
  • Peace & Love
wishbone minnuu aina sillee vähän hävettää huorata omia tekstejäni niin estottomasti kommenttikampanjassa, mutta ei voi sanoa etteikö siitä olisi hyötyä - itsekin usein unohdan kommentoida monia lukemiani tekstejä ennen kuin niihin on joku pakottava syy.

Mä olen samaa mieltä, että lopetus on hiukan töksähtävä - minä yritin miettiä jotain isompaa grand finalea, mutta tämä tosiaan ajallisesti solahtaa kahden jakson, eli Gluttonous Gurun ja The Bloodchild Codexin väliin, ja niistä jälkimmäinen jo tavallaan itsessään selittää jatkon selväksi. Ficin kannalta ehkä ikävää, mutta jos nyt sattuisi joku fandomia tunteva joskus lukemaan, niin ei voi minua ainakaan turhasta toistamisesta syyttää  :D

Kun mä tän otsikon haasteessa näin niin mä vaan niin tiesin, että tämä fandom on valittava. Kyseinen jakso on oikeasti ehkä hulluin mitä tiedän - tai ainakin yhtä hullu kuin Voyage to Venus, joka on Jagon ja Litefootin ainoa maapallon ulkopuolinen seikkailu, jossa Jagosta tulee venuslaisen kuningattaren lemmikki. Pitänee joskus kyllä kirjoittaa antivariatisti!Litefootista enemmän, sillä minua viehätti miten pragmaattisesti hän uuteen toimeensa suhtautui kaikesta 60-luvun sekopäisyydestä huolimatta.

Lainaus
ynnä oikeastaan koko Jagon puolusteleva asenne jälkikasvuaan (kasvannaistaan?) kohtaan. Litefoot oli myös äärimmäisen liikuttava kärsivän, mutta hyväntahtoisen auttajan roolissa.
Jos joskus päädyt jakson kuuntelemaan, niin tiivistit juonen näppärästi yhteen virkkeeseen xD Jago nimittäin sekoilee kuin ammatti-ihminen ja Litefoot yrittää parhaansa minimoidakseen vahinkoja xD

Mutta kiitos kommentistasi <3

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 872
  • kiero ja sarkastinen
Fandom on mulle täysin tuntematon suuruus, mutta otsikko repsautti sen verran pahasti, että oli pakko kokeilla tajuaisiko tästä jotain. ;D Ja tajusihan tästä vallan hyvin.

Voi ei, lieneekö tätä sitten kutsuttava pahemmanlaatuiseksi synnytyksenjälkeiseksi masennukseksi. :D Voi vaan kuvitella miten häiritsevää olisi katsoa vierestä, kun toisen todellisuudentaju hitusen heittää lapsukaisen kohdalla...

Tuli pitkin matkaa tyrskittyä antaumuksella mielikuville formaldehydissä uiskentelevasta supersammakosta, paheksuttavasta Beatles-tukasta ja yllättävän tavallisista hehkulampuista. Lopetus oli hivenen häiritsevä silleen hyvällä tavalla, kun tapaus ei varsinaisesti ratkennut mihinkään suuntaan vaan hulluus jatkuu, mutta toisaalta tuli hahmojen välisen suhteen lämpimyys hyvin esille siitä. Aws. <3

Kiitoksia tästä. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 535
  • Peace & Love
Pics, synnytyksenjälkeinen masennuspa hyvinkin  :D Tai joku, mikä lie psykoosi, jaksossa itsessään se oli ihan yhtä repsahduttava. Ehkä mun ois, näin jälkikäteen asiaa ajateltuna, pitänyt kirjoittaa kappale tai pari lisää. Keksiä joku loppuratkaisu. Se vaan canonissa itsessäänkin oli vähän hassua, et Jago on sekasin kun seinäkello siihen asti, kunnes se vaan lakkaa olemasta, ilman sen parempaa selitystä.

Otsikko oli kyllä niin tehty tälle fandomille, ettei siitä pääse yli eikä ympäri :)

Kiitos vaan kommentista.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 759
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Peeloilu ja post-episodihäröily toimii ja kiinnostaa aina, myös näin vaikka mulla ei olekaan mitään hajoa, mitä siellä itse jaksossa on säädetty :D Mutta ei se menoa haittaa. Ja toi otsikko - siis ei juma muistan jo ton haasteen aikana nauraneeni sille, koska se on vain niin ufo ja vieläpä ufon spesifi. Ihan mahtavaa, että se on inspannut kirjoittamaan ;D

Meininki olikin just niin kreisiä kun uskalsin odottaa - tai jopa hullumpaa. Paljon kohellusta lupaava asetelma jo tuo, että herrat ovat päätyneet 70 vuotta omaa aikaansa eteenpäin, ja sitten seuraavaksi puhutaankin jo ihmiskehossa muhivasta sammakosta, josta piti tulla kultin uusi pääjumala XD En voi muuta kuin nauraa. Ja sitten vielä tuo Jagon suhtautuminen koko asiaan... Kaatosade hyvin totesikin jo viitisen vuotta aiemmin, että pahemmanlaatuinen synnytyksenjälkeinen masennus selvästi kyseessä :D

Tässä oli kyllä kivasti yhdistelty tuo sammakkokulttijuttu ja väärässä ajassa koheltaminen. Trenssitakkeja ja sammakoitakin oli sopivassa suhteessa :D Mä oikeestaan pidin siitä, ettei asialle saatu mitään varsinaista loppuratkaisuakaan. Ja kun tämä kerta on tavallaan kahden jakson välillä oleva "väliosa", niin valinta käy ihan järkeen.

Kiitos näistä alkuillan nauruista. Ne tuli tarpeeseen.

Жүрегім сені таңдады.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 535
  • Peace & Love
Larjus, hämmentävän yllättävä kommentti vanhaan tekstiin, mutta minusta tämä on minusta tämä on edelleen aika hauska teksti. Lähinnä siksi, että kyseinen jakso, johon tämä perustuu, on sellaista käsittämätöntä sekoilua. Ja sekoilua on niin hauskaa kirjoittaa. Sitä mä en tiedä mitä tästä kukaan ymmärtää kuuntelematta jaksoa, mutta hauskaa että tykkärit. Ja hauskaa että luit juuri tämän! Piristi minun päivääni kovasti.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 615
  • Lunnikuningatar
Ei helvetti tän tekstin nimeä. xD

On kyllä niin #vainjossujutut, että joku kirjoittaa tällä otsikolla tekstin ja vieläpä saa sen toimimaan. Ah, repeilin tälle täällä ihan tosissani ja samaan aikaan symppasin vanhaa kunnon parivaljakkoamme täysillä. Musta on ihanaa, että sun tekstejä lukiessa samaan aikaan usein hymyilyttää ja silti tulee myös aidosti liikuttunut olo. Se on jossun supervoima, se!

Ensivuonna Jago/Litefootista vuoden paritus. 💪🏽
« Viimeksi muokattu: 10.02.2021 19:56:29 kirjoittanut Kaarne »
what we save, saves us

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 480
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Voe oopazootit sentään, mikä ficci!  ;D ;D ;D  Just niin älytön ja silti kaikessa hervottomuudessaan pistämättömän looginen! Tuossa kohtaa kun Jago alkoi leperrellä sille purkissa olevalle sammakolle, niin repesin ihan tyystin! Vain Jagolta voi odottaa jotakin tuollaista. On siinä tohtoriparalla kestämistä, en muuta sano.  ;D



zilah