Kirjoittaja Aihe: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione  (Luettu 3692 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 621
Kirjoittaja: Hallahäive

Fandom: Harry Potter

Ikäraja: S

Paritus: Ron/Hermione

Genre: Draama

Disclaimer: Hahmot ovat Rowling-tädin, kunhan lainaan.

A/N: Osallistun tällä ficillä Poetry Wheel II- haasteeseen. Haaste meinasi olla liiankin haasteellinen, mutta selvisin viime hilkulla. Haasteruno löytyy ficin lopusta.

Tämä taitaakin sitten olla ensimmäinen kerta kun julkaisen mitään Hermioneen ja Roniin liittyvää, vaikka vuosia näitä hahmoja olenkin rakastanut. En oikein tiedä itse, mitä mieltä olisin lopputuloksesta, mutta ihan hauskaa tätä oli kirjoittaa... Pahoittelut jos joukkoon jäi kirjoitusvirheitä, oikoluku oli pikainen. Kommentteja olisi kiva kuulla.



Lopun jälkeen(jäämme jälkeen)



Kuukaudet voiton jälkeen ovat surrealistisia. Lehtien jumaloima kultainen kolmikko hymyilee Me Noitien kansissa ja löytyy Päivän Profeetan neljänneltä sivulta vierekkäin kukistamiensa kuolonsyöjien kalmankalpeiden kasvojen kanssa. Harry saa niin paljon pöllöpostia päivittäin, että toisinaan hän kertoo sen muistuttavan häntä Vernon-sedän vastarinnasta vuosia sitten, savupiipusta pöllähtäneistä ja katonrajasta sadelleista kirjeistä. Hänen kasvonsa tapaavat silloin vääntyä kummallisesti, mutta vain sekunnin tai kahden ajaksi. Hermione on varma, että ainoastaan hän ja Ron näkevät Harryn hurmaavien hymyjen lävitse. Luna saattaa olla poikkeus.

Monet kyllä katsovat heitä tarkkaan ja jos jotain säröjä sattuvat huomaamaan, niin siinähän sitä vasta viihdettä sotaan kyllästyneelle velhokansalle onkin. Valittuko vaikeuksissa? kysyy eräs otsikko, jonka alla olevassa kuvassa Harry kaikkoontuu keskeltä Viistokujaa Ginny kiinni käsivarressaan, molempien kasvoilla kireä ilme. Seuraavana päivänä hän käy Hermionen kanssa jonkin uuden puodin avajaisissa, ja puheenaihe siirtyy siihen, onko Hermionen kiharapehko uusinta uutta talvimuotia, vai pitäisikö se hukuttaa sileyttävään liemeen ennen kuin hänen voidaan olettaa saavan kosinnan sen ja sen bändin kitaristilta. Show must go on ja hehän pyörivät. 

Ron nauttii aluksi suuresti saamastaan huomiosta. Hän lukee välillä ääneen saamiaan fanikirjeitä heidän istuessaan ruokapöydässä. Hermione pyöräyttelee yleensä sille silmiään, mutta… kaukana salamavaloista Ron hymyilee niin vähän. Tuntuu hieman siltä kuin pimeytin sulkeutuisi aina silloin tällöin Ronin sinisten silmien takana, eikä Hermione voi sellaisina hetkinä kuin toivoa, että uusi lasti kirjeitä kantautuisi taloon jo samana iltana.

Toisina päivinä, niin naurettavaa kuin se onkin, Hermione kaipaa telttailua kaukana sivistyksestä. Hermione miettii, miten ihanaa olisi jos kukaan ei tuntisi hänen kasvojaan ja pohtii, miten Harry kestää vieläkin suuremman huomion. Julkisuus on yksi syy siihen, että Hermione heittäytyy nopeasti työelämään, missä arki on arkea, edes suurimmaksi osaa.

Hän rakastaa työskentelyä Ministeriössä. Kaikki eivät kenties pidä Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosastossa juoksutyttönä toimintaa hohdokkaana työnä. Eikä se sitä aina olekaan. Viimeisen viikon aikana Hermione oli joutunut käsittelemään kolmeakymmentä räiskeperäistä sisuliskoa, jotka löytyivät erään eksentrisen noidan kotiin tehdyn ratsian jälkeen tämän olohuoneesta. Jopa jotkut hänen tutuistaan ovat ehdottaneet, että kenties Hermionelle sopisi paremmin jokin toinen osasto. Kansainvälinen taikayhteystoiminta tai vaikka hormiverkostokonttori voisi olla hänen alaansa (entä unhoittaminen, etkös sinä… ah) ja kyllähän sitä uudella maineellaan ja kunniallaan nousisi äkkiä korkeaan virkaan.

Hermione haluaa kuitenkin tehdä asiat oikein. Hän haluaa edetä urallaan sen mukaan mitä ansaitsee, aivan omilla aivoillaan, jotka kyllä ovat varsin terävät puskamaisten hiusten alla, kiitos vain. Sitä paitsi, mitä enemmän hänellä on tekemistä, sitä helpompaa hänen on pysyä kasassa. Hermionella on varaa ostaa Säilä ja imupaperin kallein itseään muokkaava kalenteri, jonka hän hukuttaa punaiseen musteeseen. Sen kanssa on hyvä käydä keskusteluja, joita hän ei kehtaa ujuttaa Ronin kanssa jakamaansa, pieneen asuntoon Godrickin notkossa. Kalenteri ei koskaan vastaa epätoivoisimpiinkaan sanoihin muilla kuin kylmillä faktoilla, eivätkä ne ikinä ole yhtä kylmiä kuin ne yöt, jolloin Hermione ei pysty pysymään sängyssä Ronin silmänalusten kiiltäessä kuunvalossa. Faktat ovat turvallisempia kuin painajaiset, joista he molemmat ilman liemiä heräävät.

Ron on yhä niin kiinni omassa surussaan, ettei hän näytä huomaavan, kuinka Hermione hautaa itsensä iltaisin (siis jos hän nyt sattuu lähtemään ministeriöstä ennen puoltayötä) äidiltään saamaansa vilttiin ja sen tuomaan rakkauteen, joka on sitä nykyä olemassa vain ajankääntäjien toisessa päässä. Eikä Hermione häntä syytä. Ei oikeastaan. Onhan se eri asia surra jotakuta kuollutta kuin yhä eläviä vanhempia.

Ainakin Ronkin on usein myöhään puodissa Georgen kanssa, joten heille ei jää aikaa velloa liikaa missään masentavassa ja todessa. Kuten Harry sanoo, heillä pitäisi olla paljon aihetta hymyyn.

Hermionella ei oikeastaan ole lainkaan aikaa suunnata huomiotaan ylettömän tunteellisiin asioihin. Siinä missä hän heidän kouluaikoinaan oli marmattanut Ronille tämän yhtäläisyyksistä teelusikan kanssa, hän on nyt todennut, että jotkin tunteet on parempi vain sulloa pois näkyvistä. Siihen on oma, hyväksi todettu tekniikkansa. Hermione hallitsee teorian täydellisesti.


Kohta yksi:

Paikanna ongelmalliset ajatuksesi.

Esimerkiksi:

Miksi sinä oikeastaan rakastat minua? Onko se vain sodan vuoksi? Mikset pysty katsomaan arpea käsivarressani? (Miksen minä pysty?) Miten uskaltaisin lähteä taas Australiaan? Pitäisikö minun enää lähteä?


Kohta kaksi:

Hankkiudu eroon ongelmistasi. Tee, mitä ikinä siihen tarvitaankaan. Tukahduta ne.

Esimerkiksi:

(Voiko itsensä unhoituttaa?)

Tee ylitöitä kunnes näet kotiin tullessasi vain rakkaan, nukkuvan miehen ja kissankarvoja matolla, et saman miehen eksynyttä katsetta. Tarvittaessa keitä toimistossasi nukkujuomaa ja ujuta sitä hieman konvehteihin tai aamupuuroon. Hän syö kaiken. Suukota silloin vain poskea, ettei oma toimintasi kärsi.

Huomio: Turvaudu jälkimmäiseen vain silloin, kun voit varmistaa, ettei kukaan muu ole näkö/nauttimisetäisyydellä.


Lopputulos:

Toimintakyky saavutettu. Salamavalohymy päällä. Ihmiset ostavat S.Y.L.K.Y.-merkkejä entistä innokkaammin, kun niitä on koskenut Hermione Granger, se kaunis puolisko kolmikosta.


Kauniista puheenollen. Tänään kaikki Rita Luodikon manttelinperijät saavat toteen märän unensa. Tai noh, ehkä seuraavana aamuna, jos he ovat onnekkaita ja Kadleyn kanuunat voittavat pelinsä.

Hermione tulee ajoissa kotiin. Koukkujalka kiehnää tervehtimässä hänen jaloissaan. Sen liikehdintä on nykyään hieman entistäkin kankeampaa, mutta yhä se jaksaa kehrätä. Luojan kiitos. Ron saapuu hänen jälkeensä ja hänellä on matkassaan Mollyn lähettämä piiras. Kun yhtälöön lisätään hieman viiniä, Hermione piristyy sen verran että suostuu velhoshakkiin. Ron voittaa. Tietenkin. Mutta pelin loputtua hän ojentaa Hermionelle kuningattarensa ja heilauttaa sauvaansa. Nappulan vyötäröllä kimaltaa kultainen sormus.

Ron polvistuu yhden jalan varaan ja Hermione tuntee silmiensä pyöristyvän. Todellako? Oletko nyt aivan varma, Ronald? Hän tahtoisi kysyä. Sen sijaan hän taikoo kasvoilleen keveän hymyn. Se on tuttua niinä päivinä, eikä edes vaikeaa siinä tilanteessa. Hermione nyökkää. Tulen. Totta kai tulen. Luulin, ettet koskaan kysyisi. (Niin hän oli uskonut. Toivonut? Ei, ei kai nyt sentään.)

Ron suutelee häntä silmät kiinni ja Hermione pohtii miten tämä näkee hänet päässään. Onko se Hermione vieläkin täysin koossa? Vai näkeekö Ronkin jo väleistä jotakin rikkinäistä? Voisiko tämä todella olla näkemättä? Hermione ei voi olla ajattelematta, että Ron ansaitsisi jotakin aivan uutta ja ehjää sen kaiken jälkeen, jotakin sellaista jota hänellä ei kenties enää ole tarjota. Vaan kelläpä olisi?

Hän hautaa kasvonsa Ronin hartiaan.

”Jos joku tarjoaa kotitonttuja pitopalveluun, sinä kieltäydyt”, hän komentaa.

”Ihan kuin kukaan uskaltaisi”, Ron puuskahtaa vastaan. ”Me emme kutsu Krumia…”

”Tietenkin me kutsumme Viktorin”, Hermione sanoo. Ron mumisee jotakin ja Hermione hymyilee. Se on hetken helppoa. ”Pitäisikö meidän mennä kertomaan Kotikoloon?”

”Huomenna.”

Pimeytin päästää irti vangitsemansa valon.





Broken (by Tonya)

If I turned around and walked away, would you notice I'm gone,
Would you even care?
When you look at me, do you see the smile on my face,
Or do you see the tears I fight to hold inside?
Do you see a strong, willful woman I portray,
Or the scared little girl who never quite goes away?
If I broke down and lost all control,
Would you know how to handle me,
Would you hold me 'til I stop shaking,
Kiss away all of my tears?
Would you know how to lift me up
From a place far below recognition?
You see a sexy, loving woman,
But I'm so much more.
I'm sad,
I'm lonely,
I'm unpredictable,
I'm broken,
I'm irrational,
I'm complicated.
You say you want me,
But you don't even know.
You see who I let you see,
Who I've always let you see,
But what about the real me,
The everyday me,
The girl who never seems to get anything right
The one who could break down at any given moment
And have no clue why.
I try so hard to fight away my doubts
For a while they bury themselves away,
So far away that I think they're gone forever,
But I guess nothing lasts forever,
Because the pain and tears always find their way back to me.
Can you handle me,
Can you handle ALL of me?
Am I worth the time,
Do you really love me enough
To stand by me through all my troubles,
Or am I just too broken for you?
« Viimeksi muokattu: 29.09.2015 21:39:24 kirjoittanut Hallahäive »
Who lives, who dies, who tells your story?


Ava by Auro

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 865
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #1 : 30.09.2015 22:12:31 »
Tässä oli ihanan uskottavasti kuvattu sitä, millaista kolmikon elämä on varmaan ollut sodan jälkeen, mistä en ole aiheena lukenut kovinkaan paljon. Oli mainio näkemys tähän paritukseen synkistelyineen ja pientä huumoria unohtamatta.

Lainaus
ja puheenaihe siirtyy siihen, onko Hermionen kiharapehko uusinta uutta talvimuotia, vai pitäisikö se hukuttaa sileyttävään liemeen ennen kuin hänen voidaan olettaa saavan kosinnan sen ja sen bändin kitaristilta.

Reps. Voin niin kuvitella roskalehtien artikkelit tällaisesta hyvinkin tärkeästä aiheesta. Ja kenties Tylypahkaan menevät tytöt yrittävät parhaansa mukaan pörröttää tukkansa Hermione-tyyliin. :D

Tykkäsin erityisesti myös ongelmanratkaisun teoriasta ja siitä miten se käytännössä ei ehkä ihan sittenkään toiminut. Lopetus oli kaunis. Kiitoksia tästä. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 440
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #2 : 05.12.2015 16:30:32 »
Tämä oli uskottava ja voimakas kuvaus kolmikon elämästä sodan jälkeen, kuuluisuuden ja traumojen tuiskeessa. Kerronta on kaunista, hienovaraista eikä sillä vaikeudella sillä tavalla mässäillä tai liiaksi alleviivata. Se tulee esiin juuri sellaisena, kun se on nautinnollista lukea: kertoja kertoo alun, lukija päättelee loput.

Minulla on ollut vähän vaihtelevat mielipiteet Hermionesta vuosien aikana eikä hän ole koskaan kuulunut lempihahmoihini, mutta pidin tästä Hermionesta ja hänen sarkastisuudestaan ja itsepintaisuudestaan. Uran eteneminen omilla ehdoilla ja puskamainen hiustyyli on ja pysyy, kiitos vain :D

Hermionen vanhemmat saivat ajatukset liikkeelle ja mietin tässä useaakin vaihtoehtoa, että miksi Hermione suree heitä eikä hae heitä takaisin. Eikö hän pysty palauttamaan heidän muistojaan? Siihen tunnutaan vihjaavan läpi tekstin, että Hermione on menettänyt heidät iäksi. Tuli valtava säälin, surun ja myötätunnon vyöry. Aivan kuin sodassa ei oltaisi menetetty jo tarpeeksi. Yksi vaikuttavimmista kohdista oli tuo suluissa oleva:
Lainaus
(entä unhoittaminen, etkös sinä… ah)
Tuo kursivoitu kohta pitää sisällään kaiken ja se pysäyttää. Oikein jysähtää se vihjaavuuden ja tajuamisen paino, mikä sen taakse kätkeytyy. Todella hienosti olet osannut sen sijoittaa.

Erityispisteet noista taikuuden elementeistä, mitä olit saanut pidettyä mukana. Hyvin usein tällaisissa tunteisiin ja suhteisiin keskittyvissä potter-teksteissä työnnetään se taikuus ihan kokonaan sivuun tai mainitaan ikään kuin ohimennen. Ne kuitenkin pitävät sisällään ihan oman canonmaisen fiiliksensä, joten itse jään niitä aina kaipailemaan. Tässä oli kaikkea kivasti: pimeytin ja sen tapa kuvata Ronia ja muutosta hänessä, liemet, ajankääntäjä, itseään muokkaava kalenteri ja Ronin kosinta, joka muuten oli todella ihana! Yllättävän sulava ja romanttinen Ronilta, mutta osaa hänkin yllättää. Pidän jotenkin kamalasti sen symbolisuudesta, että hän ojentaa kuningattarensa, shakkipelin arvokkaimman nappulan, ja siinä kimaltelee kihlasormus. Aivan upeasti keksitty!

Realistista kaikki tuo epäily ja epäröinti, että rakastavatko he oikeasti toisiaan vai johtuuko kaikki vain sodasta, ettei kaikki vain ole puff! onnellisia, kun sota on ohi. Tykkäsin tästä tosi paljon, kiitos. Ja punoutui hyvin tuohon runoon olematta silti turhan tarkka kopio vaan tulkinnanvara toimii molempiin suuntiin, kiitos! :)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 1 971
  • Sitruunafiksaatio
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #3 : 19.01.2016 12:57:07 »
Kommenttikampanjasta hei!
(Pari päivää myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?)

Luin tän kerran ja mietin miten tätä voi edes kommentoida. Nyt kun luin uudestaan, olen edelleen saman ongelman äärellä, mutta yritetään siitä huolimatta. :D

Ensinnäkin on todella realistinen ajatus, että sodan jälkeen kaikkien huomio kiinnittyy juurikin kultaiseen kolmikkoon ja kaikki mitä tehdään päätyy johonkin lehteen tavalla tai toisella. Ehdottomasti pidin siitä, miten tämä fic ei kertonut Harrysta, etkä silti unohtanut tuoda esille sitä, että Harrylla on ehkä vielä hieman vaikeampaa, koska tämä on Valittu. Lisäksi tuot ihania esimerkkejä siitä miten turhaa julkkiksista uutisointi parhaimmillaan on.

Lisäksi tuo Harryn muisto Vernon-sedästä on aivan loistava yksityiskohta.

Lainaus
Tuntuu hieman siltä kuin pimeytin sulkeutuisi aina silloin tällöin Ronin sinisten silmien takana --
Tämä oli kaunis, surumielinen ja haikea kohta. Aivan ihana miten toit pimeyttimen tässä esiin. (Itse ainakin yleensä unohdan kaikki tuollaiset täydelliset pienet yksityiskohdat.) Ja vielä se, että se on linkittynyt juuri Roniin (niin kuin kuuluukin), tämä oli vain jotenkin niin ah.

Hermione on todella itsensä. Kaipuu sinne metsän keskelle, aikaan, jolloin kukaan ei tunne, eikä välitä. Tahto edetä uralla oman järjen ja kykyjen avulla, eikä käyttää hyväksi tilannetta. Se sopii Hermionelle, ja tämä:
Lainaus
(entä unhoittaminen, etkös sinä… ah)
Osaat todellakin tuoda pienillä asioilla paljon tekstiisi. Jotenkin niin täydellinen silaus tuo kursiivi ah.

Ronin ja Hermionen surut ovat niin erilaiset ja kuitenkin, kehtaan väittää, aivan yhtä syvät. Ja sekin jälleen toimii hahmojen kannalta, että Hermione on se, joka ajattelee molempien puolta, kun taas Ron on niin kiinni omassa surussaan, ettei vain välttämättä kykene hahmottamaan kokonaiskuvaa.

Tuo Hermionen teoriaosuus tuolla välissä rikkoo tekstiä hieman, mutta sopivasti, tuo siihen vähän vaihtelua ja pitää kuitenkin kokonaisuuden eheänä. Se(kin) on kekseliäs lisä ja toimii tässä tekstissä täydellisesti. Vaikeat ajat vaativat vaikeita valintoja, vai miten se menee.

Kihlaus tulee ehkä alkutekstin tunnelmaa miettiessä vähän yllätyksenä. Pidin kuitenkin siitä, että se oli niin Ronin näköinen. Ja uskollisesti pidät tunnelmaa yllä, vaikka kihlaus on yleensä ylitsevuotavan onnellinen hetki. Tässä se Hermionen mieliala, se sodan jälkeinen tunnelma ja ajatusmalli vallitsee edelleen, eikä tee lopusta sellaista ylisokerista kuppikakkua, vaan on juuri täydellinen. Ja vielä täydellisemmän siitä tekee tämä:
Lainaus
Pimeytin päästää irti vangitsemansa valon.

Kiitos tästä, tämä pätkä oli todellakin ihanaa luettavaa (ja vaikea kommentoida, koska tämä on niin hieno). <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 516
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #4 : 26.01.2016 13:51:20 »
Jaahas, ei hyvää päivää sentään. Saappaaton joskus suositteli tätä mulle ja ajattelin sitten tulla lukaisemaan ja sanomaan jotain fiksua ja filmaattista, mutta enpäs taidakaan sanoa mitään niin kovin hienoa, koska en mä tiedä mitä mun pitäisi enää sanoa tähän. : D Tämä oli siis mielestäni aivan älyttömän upea tekstin palanen, enkä nyt oikein osaa enää sanoa mitään (mitä joku ei olisi edellä jo sanonut), mikä olisi tämän tekstin arvoista niin sanotusti... Mutta, yritän nyt kuitenkin saada jotain muutakin sanotuksi tästä.

Olet todella hienosti osannut kuvata kolmikon elämää sodan jälkeen realistisesti, ilman sitä sellaista, "jee, sota on ohi, nyt kaikki on taas loistavasti" -vibaa, mikä joissain ficceissä tuppaa nousemaan pintaan. Muiden tavoin myös tykkäsin siitä, että tässä pääpaino oli enemmän Hermionella (ja siinä sivussa myös Ronilla), eikä Harrylla, mutta hän kuitenkin myös vilahti tuolla sopivissa väleissä. Jotenkin vain liian monet sodan jälkeiset ficcit tuppaavat kertomaan siitä, kuinka Harrylla on vaikeaa, mutta unohtaa sitten, että ei niillä muillakaan mitenkään helppoa varmasti ollut.

Tuo kosinta oli mukava lopetus, koska se toi jotain vähän iloisempaa tähänkin tekstiin, vaikka se ei ollutkaan ehkä niin iloinen ja romanttinen kuin useimmissa ficceissä, muttei tähän olisi kyllä sopinut mikään fluffyn täyteinen kosinta. Tuo kuitenkin oli todella Ronin tyylinen, enkä oikein usko, että se olisi voinut päättyä muuten, koska jotenkin se vain sopii tuohon lopetukseen täydellisesti. Se myös kasaa hienosti Hermionen ajatuksia vielä viimeisen kerran ennen tarinan loppua, mutta jättää kuitenkin sopivan paljon auki, että lukija voi sitten päätellä sen, mitä tuon jälkeen tapahtuu.

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 034
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #5 : 01.04.2018 02:47:10 »
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :)

Sodan jälkeisestä ajasta on todella mielenkiintoista lukea. On helppo uskoa, ettei arkeen palaaminen käy aivan kivuttomasti, kun takana on kamalia koettelemuksia ja raskaita menetyksiä. Tämän tarinan maalailemat kuvat kultaisen kolmikon elämästä tuntuvat niin uskottavilta, aivan kuin asiat voisivat oikeastikin olla juuri näin. Painajaisia, vaikenemista, juoruja ja lehdistön riepottelua... On oikeastaan aika hurjaa aatella, miten kolmikko säilyy kuuluisuuksina arkeen palaamisen jälkeenkin. Mahtaa olla pidemmän päälle uuvuttavaa elää ikään kuin suurennuslasin alla, vaikkei mitään muuta haluaisikaan kuin normaaliutta. Ron taitaa olla poikkeus fanikirjeillä hekumoidessaan, mutta hänen käytöksensä on kuitenkin varsin uskottavaa, kun ottaa huomioon, miten hän on viettänyt koko teini-ikänsä enemmän tai vähemmän Harryn varjossa.

Hermionekin vaikuttaa tässä niin omalta itseltään, että on kuin pääsisi oikeasti kurkistamaan hänen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa! Erityisesti mieleen jää tuo, miten hän haluaa edetä urallaan omilla ansioillaan eikä suosion siivin. Myös itsensä pitäminen kiireisenä ja ikävien tunteiden hukuttaminen töihin kuulostaa varsin hermionemaiselta. Pidän Hermionesta hahmona, ja rakastan sitä, miten tämän tarinan myötä pääsee sukeltamaan hänen elämäänsä oikein kunnolla! Jotenkin kultaista kolmikkoa aatellessa huomio keskittyy helposti Harryyn, valittuun jonka ympärille kaikki keskittyy ja jonka näkökulmasta kirjasarja enimmäkseen on, mutta fanifiktio antaa onneksi usein ääntä myös muille hahmoille. Tätä tarinaa lukiessa oikein pysähtyy miettimään sitä, miten vaikeaa myös Hermionella on ollut. Minun on pakko lainata sama kohta jonka pari muutakin on jo nostanut esiin:
(entä unhoittaminen, etkös sinä… ah)
Miten tuollainen pieni ah voikin välittää paljon! Yhtäkkistä ymmärrystä, vaikean asian välttelyä... Voi että miten kipeää.

Kosintaa en osannut odottaa, mutta toisaalta se sopii tarinaan erinomaisesti. Siihen liittyy kipeitä kysymyksiä niin kuin koko sodanjälkeiseen elämäänkin: miten rikki sitä oikeasti onkaan omissa silmissään ja entä toisen silmissä; riittääkö sitä; tähänkö ollaan tultu. Kipeistä kysymyksistä ja epävarmuudesta huolimatta kuitenkin tuntuu, että kosinta on askel eteenpäin; että se on nykytilanteen ja rikkinäisyyden hyväksymistä ja halua jatkaa eteenpäin, vaikka menneisyys onkin aina osa elämää. Niinpä tästä tarinasta jää osittain aika toiveikaskin jälkimaku. Hermionen ja Ronin suhde on monimutkainen vaikenemisineen, nukkujuomineen ja yksinäisine öineen, mutta ehkä vaikemeninen joskus todella on parempi ratkaisu. Ainakin se on helpompi. Ja Hermionen sanoin: kenelläpä olisi tarjota jotain uutta ja ehjää?

Kiitos tästä hienosta lukukokemuksesta, nautin kovasti! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 01.04.2018 02:49:44 kirjoittanut Waulish »

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 418
Vs: Lopun jälkeen (jäämme jälkeen), S, Ron/Hermione
« Vastaus #6 : 30.03.2021 11:07:40 »
Aamua! En yleensä uhraa liikaa ajatuksia Ron/Hermionelle, mutta aina välillä kiinnostun heistäkin lukemaan. Myös mun mielestä on kiehtovaa lukea sodan jälkeisestä ajasta ihan kenen tahansa näkökulmasta, sillä sille ei oo ihan liikaa palstatilaa annettu kirjoissa itsessään. Erityisesti tykkään lukea näitä realistisempia kuvauksia, koska onhan se nyt vaan fakta, että näillä hädin tuskin täysi-ikäisillä tyypeillä tulee olemaan raskasta. Harryn osa on erityisen raskas, ja pidin siitä, miten sekin tuli tässä esille, mutta Hermioneen ja Roniin keskittyvänä tämä oli oikein osuva.

Tässä oli tosi hienoa kuvausta siitä, millaista julkisuuden pyöritys voisi näiden kolmen kohdalla sodan jälkeen olla, ja siitä, miten se heihin vaikuttaa. Ronille sopi täydellisesti se, että hän nautti fanikirjeiden saamisesta! Samaan aikaan olit hienosti tuonut esille myös sen, miten sodan traumat vaikuttavat heihin ja nivonut sen yhteen tuon julkisuuden kanssa! Pidin paljon siitä, että Ronin ja Hermionen suhdetta ei oltu tässä esitetty mitenkään täydellisinä, vaan molemmilla on omat ongelmansa ja coping-keinonsa niihin. Tuo Hermionen teoria ja sen osien purkaminen oli hurjan mielenkiintoista, ja se kyllä teroitti mieleen taas sen, miten tavallaan häikäilemätön Hermione osaakaan olla.

Lainaus
(entä unhoittaminen, etkös sinä… ah)
En ole ainoa, joka tämän kohdan on nostanut esille, mutta se on kyllä tehty syystä. Ihan niinkuin Waulish tuossa totesi, yhtäkkinen ymmärrys ja vaikean asian välttely tulivat upeasti esille ihan vaan kolmella pisteellä, kahdella kirjaimella ja kursiivilla. Tosi hieno kohta!

Hermionen työinto oli tässä ihastuttavasti esillä, erittäin osuvaa oli myös se, että hän haluaa edetä omien kykyjensä ansiosta ja siten etenee kuten kaikki muutkin. Se sopi hänelle täydellisesti, sillä vaikka Hermione Grangerina hänelle olisi varmasti ns. oikotie onneen, tuntuu vähän siltä ettei Hermionen moraali oikein semmoisen valitsemista hyväksyisi. Vaikka työ on Hermionelle tärkeää, tuntuu se myös olevan mielenkiintoisesti hänelle vähän negatiivisempi pakokeino todellisuudesta, erityisesti hänen ja Ronin ongelmista. Näistä ongelmista huolimatta kosinta sopi tähän tekstiin erinomaisesti, ja pidin erityisesti Hermionen epäluulojen esiintuomisesta! Ne olivat hyvinkin luonnollisia heidän tilanteessaan, sillä he kummatkin ovat kyllä aika hajalla. Mutta niinhän Hermionekin sen hyvin totesi: kelläpä olisi tarjota mitään ehjempää. Kaiken kaikkiaan kosinta päätti tekstin astetta optimistisemmin, erityisesti tuo Ronin ja Hermionen lopun sanailu oli kiva lisäys ja toi vähän niinkuin toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Tämä oli kyllä hurjan kiehtova ja hieno teksti! Velhosodan jälkeinen aika oli tässä esitetty ihanan realistisesti, ja varsinkin kultaisen kolmikon haasteet oli tuotu hienosti esille. Ikuisena optimistina ja romantiikan ystävänä tykkäsin toki myös siitä, että tämä päättyi näin kuin päättyi. Pidin tästä kovasti, oon tosi tyytyväinen että tämän astetta vanhemman tekstin jotain kautta bongasin! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, aamuni parani huimasti tätä lukiessa!
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend