Kirjoittaja Aihe: 3 kertaa, kun Hermione ja Remus hakivat lohtua toisistaan | S | 3/3: 3.9.2018  (Luettu 2288 kertaa)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 065
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Kolme kertaa, kun Hermione ja Remus hakivat lohtua toisistaan
Kirjoittaja: Crysted
Paritus: Hermione Granger/Remus Lupin
Genre: H/C, AU, angst, (UST)
Ikäraja: S
Yhteenveto: Sodan jälkeen on monella vaikea unohtaa menneitä, mutta siinä auttaa keskittyminen johonkin muuhun, kuten Hermione ja Remus saavat huomata.
A/N: Tämä on hieman AU, sillä Remus ei siis kuollut sodassa eikä Hermionen ja Ronin välillä ole ollut mitään. Osallistuu haasteisiin KOP2-haastebooli, Rare10#2, Perspektiiviä parittamiseen #2 aiheella angst-paritus, 3 kertaa kun…. Tästä tuli sitten vähän pitempi, kun ajattelin aluksi, joten jaoin nämä kolmeen pieneen lukuun ja epilogiin.
Spoiler: Beelsebuttin haaste haasteboolista • näytä
Hermione Granger/Remus Lupin | toteutumaton seksuaalinen jännite UST ja/tai lohturomantiikka (hurt/comfort) ja/tai huumori | S — K-11
Yhteenveto(ehdotus): Sodan jälkeen Hermione keskittyy opiskeluun. Kalmanhanaukio toimii yleispätevänä kiltalaisten kommuunina. Onkin kätevää, kun entinen professori on lähellä auttamassa (opiskelu)ongelmissa. [Toivon, että AU, jolloin kukaan ei petä ketään. Myös EWE on hyvä.]


Ensimmäinen luku


Hermione istui tavalliseen tapaansa Kalmanhaukion olohuoneen sohvalla sylissään avonainen kirja. Olohuoneen sohvan tulen rätinä säesti mukavasti hänen lukemistaan. Aina silloin tällöin vanha talo päästi narahduksia, jotka olivat ennen pelottaneet Hermionea, mutta asuttuaan siellä koko kesän, hän oli ehtinyt tottumaan räsähdyksiin.

Hermione siveli kirjan sivun reunaa etusormellaan, mutta ei enää voinut keskittyä. Hänen ajatuksensa olivat alkaneet karkailla sinne tänne. Lukeminen oli yleensä hänen keinonsa karata hetkeksi pois elämästään ja todellisuudesta, oli kirja sitten oppikirja tai rakkausromaani. Tässä tapauksessa kirja oli pimeyden voimilta suojautumisen seitsemännen vuoden oppikirja, jonka hän oli jo lukenut kannesta kanteen. Hermione oli hankkinut koulukirjat reilusti etukäteen, ennen kuin hän palaisi kesän jälkeen Tylypahkaan suorittamaan opintonsa loppuun. Nyt hän tosin vain selaili kirjaa ajatuksissaan, koska se oli jäänyt sohvapöydälle.

Hermione oli ollut aikeissa lähteä Australiaan etsimään vanhempiaan, mutta killan tehtävät olivat vaatineet häneltä paljon aikaa ja voimia. Hän oli asunut Kalmanhaukiolla koko kesän Harryn kanssa, jossa he kaksi toimivat killan tukipilareina. Jonkun oli aina oltava kotona, joten oli parempi, kun paikalla oli kaksi, jottei Harry joutuisi olemaan yksin jumissa talossa koko kesän. Kalmanhaukio oli jatkanut toimintaansa killan tukipaikkana, niinpä auroreita ja muita kiltalaisia vilisi sisään ja ulos ovesta tuon tuostakin. Vaikka kilta ei toki ollut yhtä tärkeä enää, kun Ministeriö oli taas toiminnassa. Silti koska useat Ministeriön nykyisestä johdosta olivat olleet kiltalaisia, kilta toimi tavallaan Ministeriön apuna sodan jälkityössä.

Hermione antoi mielellään Harryn hoitaa julkisen puolen ja hoiti itse paperityötä: Hän oli alkanut kirjottaa lokikirjaa killan toimista sodan aikana, sillä ensimmäisen velhosodan aikaisesta lokikirjasta oli ollut paljon hyötyä tämän sodan aikana. Tietysti Hermione toivoi, ettei lokikirjalle olisi käyttöä, mutta hänestä tuntui paremmalta, kun hän tiesi, etteivät jälkipolvet jäisi aivan tyhjän päälle mahdollisen sodan syttyessä.

Koulun alkuun oli vain pari viikkoa, mutta vaikka toisaalta koulun alkaminen tarkoitti, ettei hänen harteillaan lepäisi paljon killan asioita, ei Hermione ollut erityisen innostunut asiasta. Harry tai Ron eivät kumpikaan palaisi Tylypahkaan, eikä kouluvuosi ilman parhaita ystäviä tuntunut samalta. He molemmat aloittaisivat aurorikoulutuksensa pian. Ainakin Harryn mukaan, sillä Ron oli kesän ajan viettänyt suruaikaa perheensä kanssa kotikolossa Fredin kuolemasta johtuen, eikä Hermione ollut nähnyt tätä vähään aikaan. Olihan hänellä kyllä Ginny, joka varmasti pitäisi huolen siitä, että hän pysyisi hankaluuksissa niin kuin edellisinäkin kouluvuosina. Silti kaikki oli muuttunut. Tylypahka oli muuttunut. Hermione itse oli muuttunut.

Hermione kuuli käytävästä askelia ja näki, että Remus astui olohuoneeseen. Mies näytti tavallistakin väsyneemmältä tummine varjoineen silmiensä alla, hiekanruskeat hieman harmaantuneet hiukset leväten rasvaisina päänahkaa vasten. Miehen tuoksukaan ei ollut varsinaisesti ruusuinen: hänestä lemahti pinttynyt alkoholin haju.

Kyllä Remuksella oli syynsä juomiselleen ja itsestään huolehtimisen laiminlyömiselle: Tonksin hautajaisia oli vietetty viikko sitten. Siitä lähtien Remus oli viettänyt paljon aikaa Kalmanhaukiolla lukittautuneena huoneeseensa ja silloin tällöin antaen mielipiteensä johonkin killan asiaan. Joka ilta hautajaisten jälkeen Hermione oli yllättänyt Remuksen pullon kanssa. Aluksi mies oli yrittänyt salata asiaa, mutta viimeaikoina tämä ei ollut edes jaksanut yrittää.

Remus availi olohuoneen kaappeja sanomatta mitään ja onnistui löytämään puolityhjän viskipullon, jonka korkin tämä kieritti auki. Hermione nousi ylös ja kiiruhti estämään miestä. Hänen oli heitettävä kaikki alkoholi pois.

”Remus, sinun ei ehkä kannattaisi”, Hermione sanoi ja tarttui pullon kaulaan, kun Remus oli kaatamassa juomaa lasiin. Pieni pisara viskiä läikkyi Hermionen kädelle.

Remus katsoi Hermionea ärsyyntyneenä. ”Minä teen mitä haluan”, Remus tiuskaisi ja vetäisi pullon itselleen. Hermione huokaisi.

”Kuuntele nyt itseäsi. Et ole oma itsesi.”

”Kuka meistä muka on”, Remus ärähti ja kaatoi lasin puolilleen. Hän siemaisi juomaa turtana.

”Ymmärrän, että sinä kärsit, mutta juominen vain pahentaa pitemmän päälle”, Hermione yritti selittää ja laski kätensä Remuksen lasin ympärille kiertyneen käden päälle estääkseen tätä ottamasta toista huikkaa. Mies nosti katseensa Hermioneen ja näytti siltä kuin voisi kuunnella. Hermione päätti käyttää tilanteen hyödykseen. ”Milloin näit viimeksi poikasi?” Teddy oli ollut hautajaisista lähtien hoidossa Tonksin äidin luona.

Remus vilkaisi lasiaan ja laski sen sitten hitaasti kaappiin pullon viereen. ”Olet oikeassa”, tämä sanoi hiljaa. ”Tietysti olet oikeassa.” Remus huokaisi ja hieroi kasvojaan. ”Mutta en kestä nähdä häntä. Hänen hiuksensa vaihtavat väriä aina, kun hän näkee minut. Ihan niin kuin Tonksin.”

”Eikö se ole hyvä asia? Sinulla on mitä parhain muisto vaimostasi”, Hermione lohdutti. Remus käveli sohvan luokse ja rojahti sille. Hermione istui tämän viereen.

”Se on liian kivuliasta”, Remus kertoi. ”En voi unohtaa.”

”Ei sinun tarvitse unohtaa, mutta sinun täytyy siirtyä eteenpäin”, Hermione selitti. Sitä mantraa hän oli toistanut yhtenään viimeisten viikkojen aikana tapaamiensa kuolleiden omaisille.

”Miten?” Remus kysyi ja nosti katseensa suoraan Hermionen silmiin.

”Se riippuu sinusta. Mikä tekee sinut onnelliseksi?” Hermione kysyi ja kosketti Remuksen kättä rohkaisevasti. ”Se voi olla jotain ihan pientä. Vaikka takkatulen kuunteleminen”, he molemmat vilkaisivat takkaa, jonka tuli söi halkoja kovaan tahtiin, ”tai joku henkilö.” Hermione lopetti. Hän tietysti tarkoitti Teddyä, mutta kun Remus tuijotti häntä intensiivisesti, Hermione tajusi, että hänen olisi ehkä pitänyt tarkentaa. Hän ehti vain raottamaan suutaan, kunnes Remus nojautui kohti Hermionea. Yllättyneenä Hermione työnsi miehen taaksepäin.

”E-en minä tuota tarkoittanut”, Hermione takelteli sydän hakaten. Remus nojautui taaksepäin nolona.

”Ai, tuota anteeksi”, Remus sanoi ja raapi parransänkeään. He istuivat hetken paikoillaan kiusaantuneena, kunnes Remus mutisi jotain aikaisesta herätyksestä ja sanoi lähtevänsä kotiin. Miehen mentyä Hermoinekin nousi ylös ja painui pehkuihin. Harry oli onneksi jo mennyt nukkumaan aikaisemmin, eikä talossa siis ollut sillä hetkellä muita. Kaikkein viimeiseksi äskeinen hetki olisi yleisöä kaivannut.

Hermionesta tuntui pahalta, mutta ei siksi, että ajatus Remuksesta suutelemassa häntä tuntui epämiellyttävältä, vaan siksi, että hän oli antanut Remukselle väärän käsityksen. Ei hän sitä ollut tarkoituksella tehnyt. Toisaalta osan Remuksen käytöksestä pystyi laittamaan juomisen ja surun piikkiin, eihän Hermione voinut tietää kuinka paljon mies oli juonut ennen olohuoneeseen saapumistaan. Sillä eihän Remuksella mitenkään voisi olla aitoja tunteita Hermionea kohtaan. Vai voisiko?
« Viimeksi muokattu: 03.09.2018 15:32:02 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 065
  • inFINIty
    • Listaukseni
Toinen luku

Seuraavaan pariin päivään Hermione ei nähnyt Remusta. Harrykin ihmetteli asiaa. Hälventääkseen ystävänsä epäluulot, Hermione joutui valehtelemaan Remuksen sanoneen, että tämä viettäisi aikaa Teddyn kanssa. Ei hän oikein totuuttakaan viitsinyt kertoa. Hermione oli yrittänyt kysyä Kalmanhaukiolla vierailevilta kiltalaisilta jospa joku tiesi jotain Remuksesta, mutta kukaan ei näyttänyt kuulleen tästä mitään.

Kun kokonainen viikko oli kulunut, eikä kukaan ollut vieläkään nähnyt Remusta, Hermione alkoi huolestua. Ei kai sillä väärinymmärretyllä suuteluyrityksellä ollut mitään tekemistä asian kanssa? No, mistä muustakaan voisi olla kyse? Hermione oli aiheuttanut koko sotkun, joten hänen pitäisi myös se korjata. Hermione nappasi ohuen farkkutakkinsa naulakosta ja suuntasi ulos. Ensimmäiseksi hän kokeilisi Remuksen taloa.

Sää oli pilvinen, kun Hermione ilmiintyi Remuksen talolle, joka sijaitsi kaukana Lontoon keskustasta, syrjässä kaikesta asutuksesta. Hermione koputti oveen monta kertaa ja kävi vielä kiertämässä talon nähdäkseen jotain ikkunoista, mutta talo vaikutti tyhjältä ja postilaatikko mutkittelevan tien toisessa päässä oli ääriään myöten täynnä kaikenlaisia jästimainoksia. Koska talo oli syrjässä metsän ja peltojen kupeessa, Hermione ei edes voinut kysyä naapureilta havaintoja. Tänne ei juuri kukaan eksynyt, paitsi ilmeisesti jästipostia jakelevat postiautot. Toisaalta niin syrjäinen paikka oli täydellinen paikka asua Remukselle, kun hänen ei tarvinnut pelätä täyden kuun aikana satuttavansa jotakuta. Varsinkin nyt, kun Tonks oli poissa ja Teddy mummillaan. Ehkäpä rouva Tonks tietäisi jotain?

Hermione ilmiintyi Andromeda Tonksin talon eteen. Rouva Tonks asui vaaleansinisessä omakotitalossa yhtä lailla maaseudulla. Syreenien tuoksu oli kesätuulessa huumaavan ihastuttava Hermionen kävellessä oven luokse. Kenties hän voisi hankkia syreenejä myös Kalmanhaukion pihaan.

Hermione koputti oveen ja odotti. Mikäli rouva Tonks ei ollut itsekään nähnyt Remusta vähään aikaan, olisi Hermionella selitettävää tämän tyynnyttelyksi. Hermionen ei onneksi tarvinnut miettiä sitä, sillä oven avasi Remus. Hermione avasi suunsa yllättyneenä, sillä hän ei ollut oikeasti uskonut törmäävänsä tähän.

Remus näytti paljon terveemmältä. Tämän hiukset olivat puhtaat, vaikkakin pöyheästi sotkussa ja parta ajettu. Mies haissut alkoholilta, vaan markettisaippualta ja vauvanruualta. Tämän paidan keskellä komeili pieni hätäisesti pyyhitty vihreä läiskä. Ilmeisesti Teddyn ruoka-aika oli juuri ollut.

”Hermione”, Remus sanoi yllättyneenä. Hermione yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta totta puhuen hän ei ollut oikeastaan miettinyt mitä miehelle sanoisi. ”Mitä sinä täällä teet?”

”Minä… tulin katsomaan Teddyä”, Hermione valehteli nopeasti. ”En ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Harry olisi kovasti halunnut tulla mukaan, mutta hän on liian kiireinen, tiedäthän kilta ja kaikki…” Hermionen ääni hiljeni loppua kohti kun hän tajusi puhuvansa liian nopeasti hermostuksissaan. Ei hän tajunnut miksi hän ylipäätänsä oli niin hermostunut. Eihän hänellä ollut mitään syytä olla hermostunut. Remushan se oli yrittänyt suudellut häntä. Silti hänen sydämensä oli alkanut hakkaamaan heti, kun hän oli nähnyt Remuksen.

”Tule toki sisään”, Remus sanoi hetken kuluttua ja astui sivuun, jotta Hermione pääsi hänen ohitseen. ”Voin ottaa takkisi”, Remus tarjosi kohteliaasti ja auttoi Hermionea riisumaan ohuen kesätakkinsa, kesä Lontoossa oli ollut viileä ja sateinen tänä vuonna. Remuksen ottaessa takkia, tämän käsi hipaisi Hermionen niskaa vahingossa, saaden Hermionen ihon kihelmöimään. Remus laittoi takin naulaan ja viittoi Hermionea kävelemään olohuoneeseen, jossa punaiseen potkupukuun puettu Teddy leikkikin lattialla peikkopehmolelun kanssa. Poika kiljaisi innosta huomattuaan Hermionen ja lähti kömpelösti juoksemaan häntä kohti, kaatuen matkan varrella.

”No hei pikkuinen”, Hermione sanoi nostaessaan pojan syliinsä. Tämän hiukset muuttivat väriä pirteän sähkönsinisiksi. ”Minullakin oli ikävä sinua”, Hermione lepersi eikä voinut olla hymyilemättä Teddyn kujerrukselle. Hermione antoi katseensa kiertää ympäri olohuonetta. Se oli täytetty vaaleilla huonekaluilla ja huoneeseen pääsi runsaasti päivänvaloa suurista ikkunoista. Tänään taivas oli tosin pilvinen. Lattialla lojui Teddyn leluja sikin sokin, yksi oli jopa lentänyt takan vieressä olevaan polttopuulaatikkoon.

”Andromeda on kylässä ystävänsä luona, hänen pitäisi palata piakkoin”, Remus kertoi heidän kävellessään peremmälle huoneeseen. Teddy leikki parhaillaan Hermionen hiuksilla.

”Vai niin”, Hermione sanoi ja esti Teddyä tunkemasta suuhunsa kourallista Hermionen hiuksia. ”Oletko ollut täällä koko viikon?” hän kysyi Remukselta.

”Olen. Teddyn seura on auttanut minua, vaikka aluksi luulin toista”, Remus myönsi ja ojensi pojalleen tämän osoittaman pehmolelun.

”Siltä näyttääkin”, Hermione hymyili. Mies tosiaan näytti paremmalta. Silmissä oli eloa ja aitoa hymyä, eivätkä kasvot näyttäneet enää riutuneilta ja hiukset likaisilta.

”Haluatko teetä?” Remus tarjosi ja saadessaan Hermionelta myöntävän vastauksen, tämä katosi teetä laittamaan keittiöön.

Vilkas poika ei malttanut pysyä kauaa paikoillaan, joten Hermione laski tämän maahan ja istui itse vaaleanharmaalle sohvalle. Hermione poimi käteensä yhden kirjoista, joita lojui korkealla sivupöydällä. Maagiset maagit. Hetken selailtuaan kirjaa Hermione pysähtyi Dumbledoren kuvan kohdalle. Dumbledore hymyili kuvassa tuttua leppoisaa hymyään ja katsoi häntä puolikuulasiensa yli niin tutusti, että Hermione hätkähti. Hermionen mielestä velhomaailman kuvat olivat hieman karmivia, varsinkin jos kuvattu kohde oli kuollut. Kuva näytti niin aidolta. Tuntui melkein kuin Dumbledore tietäisi, että juuri Hermione katseli häntä. Hermione tiesi nyt, että Dumbledoren elämä oli ollut tulossa päätökseen jo pidemmän aikaa ennen tämän kuolemaa, mutta hän silti toivoi, että Dumbledore olisi saanut nähdä tämän maailman.

Remus palasi teetarjottimen kanssa, laski sen sohvapöydälle ja istahti Hermionen viereen. Sohva ei ollut suuri, joten he istuivat pakostakin lähekkäin. Hermionen ajatukset olivat kuitenkin Dumbledoressa ja muissa sodassa kuolleissa. Miksi niin monen oli pitänyt kuolla? Hermionen silmät alkoivat vetistyä ja hän sulki kirjan.

”Hermione”, Remus aloitti lempeästi. ”He eivät haluaisi meidän surevan.”

Hermione taputteli kirjan pintaa sormillaan hetken, kunnes laittoi sen takaisin nojatuolin kirjakasan päälle. ”Olet oikeassa, mutta-”

”Ei mitään muttia”, Remus keskeytti ja laski kätensä Hermionen olkapäälle. Hermione nosti katseensa Remukseen. ”Menneisyyttä on turha vatvoa, kun sille ei voi tehdä mitään.”

”Totta”, Hermione myönsi hiljaa, tuijottaen vihreisiin silmiin, joista hänen oli yhtäkkiä yllättävän vaikea kääntää katsettaan. Yhtäkkiä Hermionelle tuli vastustamaton halu suudella Remusta ja näytti siltä, että tämä tuumi samaa. Vai tuumiko? Hermione ei saanut sitä selville, sillä eteisestä alkoi kuulua ääniä.

”Minä täällä!” kuului rouva Tonksin ääni eteisestä. Avaimet kilahtivat senkin päällä olevaan kulhoon ja takin vetoketju avautui. Remus nousi pystyyn ja käveli nostamaan Teddyn syliinsä, joka oli innokkaasti menossa tutkimaan takkaa. Hermione nousi myös ylös. Tummatukkainen, viisissäkymmenissä oleva nainen käveli olohuoneeseen ja hymyili ilahtuneesti nähdessään Hermionen. He olivat tavanneet epäsäännöllisesti sodan jälkeen, pääasiassa Kalmanhaukiolla. ”Hermione, mikä mukava yllätys. Sinua ei olekaan näkynyt vähään aikaan”, nainen sanoi ja tervehti myös tyttärenpoikaansa, joka ojensi käsiään rouva Tonksia kohti Remuksen sylissä. Remus käveli anoppinsa luokse ja ojensi poikansa naiselle.

”Niin, on ollut hieman kiireitä”, Hermione sanoi.

”Jääthän luoksemme päivälliselle”, rouva Tonks suorastaan vaati, mutta Hermione katsoi parhaaksi kieltäytyä kohteliaasti.

”Se olisi mukavaa, mutta Harry odottaa minua Kalmanhaukiolla. Meidän piti mennä käymään asioilla”, Hermione selitti ja käveli hitaasti eteiseen päin.

”Mutta täytyyhän sinun syödä ennen”, nainen huolehti.

”Toisen kerran sitten, nappaan vain jotain pientä jälkeenpäin Kalmanhaukiolla”, Hermione hymyili ja jatkoi hidasta pakoaan. ”Oli mukava nähdä taas.”

”Sinua myös”, nainen hymyili ja kääntyi taas lelua heiluttavan Teddyn puoleen. Hermione yritti vielä tavoittaa Remuksen katseen, mutta tämä katsoi myös Teddyä. Hermione päätti kiiruhtaa ulos talosta ja tajusi vasta ilmiinnyttyään Kalmanhaukiolle, että hänen takkinsa oli jäänyt naulaan.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2018 15:38:33 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

maisamiisa

  • pähkinäpoika
  • ***
  • Viestejä: 1 751
  • nanana
Kommenttikampanjasta päivää!

Alkuun pahoittelen sitä, että kommentoinnissa on kestänyt. Elämä on kiireistä ja kaikki on paskaa, yada yada, mutta nyt palasin aiheen äärelle!

Luin tuossa silloin viikko sitten tuon ekan osan ja nyt uudestaan, ja käy koko ajan vain selkeämmäksi, kuinka surullinen Remusin kohtalo noin niin kuin loppujen lopuksi on, ja vielä surullisemman siitä tekee se fakta, että R on viimeinen ystävistään ja vielä kaiken lisäksi Tonks on kuollut (oli JKR:ltä huomattavan armollista tappaa molemmat aikanaan, jos näin nyt saa sanoa). Vähemmästäkin sitä ratkeaa ryyppäämään, mutta jos lasketaan lisäksi se fakta että R on ihmissusi, ainakin mun korvaan alkoholinkäyttö ilmiselvässä turruttamismielessä on vielä kammottavampaa - tai siis, jos kerran kuukaudessa muuttuu ihmissudeksi eikä pysty kontrolloimaan itseään, haluaako sitä kontrolloimattomuutta vielä enemmän ja ehdoin tahdoin? Kamalan surullista, ja luultavasti se, mitä aika moni meistä tekisi. Käy siis hyvin järkeen.

On ihanaa, että Remusilla on vielä sentään joku, joka välittää, olkoonkin että Hermione, joka lähettää vähän mixed signals - mä ainakin olisin suudellut tuossa kohtaa, mutta ehkä Hermione ei tiedä aiheesta kamalasti, jos kerran R/H-kuviota ei ole tapahtunut, eli Hermionen ainoa aiempi romanttinen suhde on ollut... Krumin kanssa, joten se selittänee. Hermione pysyy hahmossaan kyllä hyvin niiltäkin osin.

Se, mikä mua kevyesti häiritsi, oli tunne, että kaikkea ei käsitellä, vaan tunteet, eleet ja muut jäävät nopean kerronnan jalkoihin. Toistan sitä samaa mitä jokainen ihminen, joka kirjoittaa kirjoittajille ohjeita, kuinka kirjoittaa: show, don't tell. Jäin kaipaamaan vähän enemmän ja laajempaa kuvausta asioista, jotka ovat johtaneet siihen, että Remus suutelee Hermionea, ja siihen, että Hermione tukeutuu rouva Tonksiin.

Kirjoitusasu on selkeä ja helppolukuinen, ja kaiken kaikkiaan teksti oli aika hyvä, joten kiitän, kumarran ja jään kyllä varmasti lukemaan kolmannenkin osan. :)
Sharpen up your teeth, your dreams are more than worth defending

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 065
  • inFINIty
    • Listaukseni
maisamiisa: Kiitos kommentistasi ja anteeksi että jatkossa ja vastauksessa on kestänyt, mutta mua nolotti kun tää jäi kesken :D Oot oikeassa että tää oli vähän pinnallinen raapaisu sillon 3v sitten kun alotin tän, mutta nyt oon muokkaillut lukuja reiluhkosti vähän :)
A/N: Öö joo kolme vuotta tässä vierähti :D Mutta mua on monta vuotta häirinnyt, kun tää jäi kesken, joten palasinpa nyt lopettamaan tän! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikö :D Muokkailin vähän aikasempia lukuja ja laskin ikärajaa sallittuun, kun mulla ei ole hajuakaan miten ennen ajattelin, että tää loppuisi. Also epilogia ei ole tulossa vaikka niin lupasin 3v sitten tuolla alussa :D Tää ei ole läheskään täydellinen, mutta sisäinen perfektionistini on monta vuotta hävennyt tätä tekstiä, kun tää jäi kahteen lukuun, vaikka osallistui tohon 3 x haasteeseen XD (Mietin aluksi että poistan tän kokonaan ja postaan uudestaan, mutta päätin nyt sitten vaan muokata aikasempia lukuja niin pääsee vähemmällä vaivalla listauksen päivityksen suhteen)

Kolmas luku

Hermione väitteli itsensä kanssa kaksi päivää siitä, että pitäisikö hänen mennä rouva Tonksin luo hakemaan takkiaan. Aina kun hän oli lähdössä, hänen sisuskalujaan alkoi kiertämään. Ei hän edes tiennyt miksi. Ei hän voinut olla ihastunut Remukseen yhden pienen väärinkäsityksen takia. Remus oli ollut humalassa joka tapauksessa. Ja sen jälkeen selvästi nolostunut asiasta. Hermione oli vain hämmentynyt asiasta, koska kukaan ei ollut pitkään aikaan osoittanut hänelle sellaista huomiota. Totta puhuen hänen kesänsä oli ollut melkoisen yksitoikkoinen.

Niinpä Hermione jäi Kalmanhaukiolle. Sää lämpeni, joten hän päätti hankkia syreenejä kukkakaupasta ja istutti ne taikuuden avulla oven vierustalle. Eihän se takki edes ollut niin kiva. Koulu alkaisi kahden päivän päästä ja kyllä hän pärjäisi Tylypahkassa ilman farkkutakkiakin.

Remuksen ajattelemisen sijasta Hermione upotti ajatuksensa opiskeluun. Hän oli saanut kaikki muut kesäläksyt tehtyä paitsi pimeyden voimilta suojautumisen esseen. Jokin esseessä mätti, vaikka hän ei aivan saanut kiinni siitä, että mikä. Hermione silitti sulkakynällään nenänvarttaan tuijottaen esseetään kiukkuisesti. Antiikkisohvan jouset olivat alkaneet käydä inhottavan epämukaviksi ja Hermionen kärsivällisyys oli loppumaisillaan. Hän oli tuijottanut tätä typerää esseetä tunteja!

”Hermione.”

Hermione vilkaisi olohuoneen oviaukolle ja näki Remuksen kurkkivan oviaukosta sisään. Mies näytti pirteämmältä ja hiuksetkin olivat aloillaan.

”Ajattelin vain ilmoittaa, että toin sinun takkisi, olit unohtanut sen Andromedan luo”, Remus sanoi ja viittasi ilmeisesti naulakon suuntaan.

”Ai, kiitos, olin kokonaan unohtanut sen”, Hermione valehteli.

Remus hymyili hänelle nyökytellen, vaihtaen painoa jalalta toiselle. ”Joo. Kävin samalla juttelemassa Harryn kanssa parista jutusta…” Ai oliko Remus ollut täällä pidemmän aikaakin? Hermione ei ollut huomannut ollenkaan, sillä hän oli vasta äskettäin tullut alakertaan. ”Mutta minä tästä lähdenkin”, Remus sanoi ja otti askeleen poispäin.

”Odota”, Hermione huikkasi, ennen kuin ehti edes ajatella mitä syytä hänellä oli pyytää Remusta jäämään. Häntä vain inhotti tämä koko kiusaantunut jännite, joka heidän välillään lepäsi. ”Tuota, voisitko kenties vilkaista pimeyden voimilta suojautumisen esseetäni… en ihan tiedä mikä siinä on pielessä enkä oikein tiedä keneltä pyytää apua”, Hermione keksi. Loistavaa, hän tarvitsikin siihen apua.

”Ai, toki”, Remus suostui ja asteli peremmälle olohuoneeseen. Hermione teki tilaa vierestään, saaden sohvan jouset narahtamaan kuuluvasti. Remuksesta lehahti hento partaveden tuoksu, tämän istuessa alas katse pergamentissa. Hermione ojensi sen Remukselle ja odotti, että tämä luki sen.

Hermione tarkasteli Remusta varkain tämän lukiessa. Remuksen vihreänharmaat silmät liikkuivat esseen yllä nopeasti, mutta tarkasti. Miehen sormet sivelivät mietteliäinä pergamentin sivuja, toisen käden etusormen liukuessa alemmas sitä mukaan, kuinka pitkälle lukemisessaan mies ehti. Miltäköhän ne sormet mahtaisivat tuntua hänen ihollaan… Hermione käänsi nopeasti katseensa poispäin häveten ajatuksiaan.

Viimein Remus saapui esseen loppuun ja palasi sitten osoittamaan yhtä kappaletta esseen lopusta. ”Tämä kappale on aika sama kuin tuo tuolla alussa”, Remus huomautti. ”Hieman liikaa toistoa.”

Hermione luki nopeasti kappaleet läpi ja näki niissä kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä. ”Aa totta. Kiitos.”

”Ja tuossa on pieni kirjoitusvirhe”, Remus sanoi ja osoitti kappaletta alussa.

”Missä?” Hermione kysyi ja yritti etsiä virhettä sormi liukuen pergamentin yllä.

”Tuossa”, Remus sanoi ja siirsi Hermionen käden oikeaan kohtaan. Hermionen sydän alkoi hakkaamaan kovaa.

”Niinpäs onkin”, Hermione huomasi. Huomioon ottaen oli kirjoitettu yhteen.

Remus irrotti kätensä Hermionen omasta ja hymyili. ”Olet fiksu noita, Hermione, tämä on oikein hyvä essee. Käsittelet aihetta monipuolisesti. Uskon, että se tulee saamaan hyvät arvosanat, kuka sitten onkaan opettajasi.”

Kehut lämmittivät Hermionen mieltä. ”Eikö sinua houkuta ajatus palaaminen opettajaksi? Olit siinä niin hyvä”, Hermione ehdotti.

Remus naurahti. ”Enpä tiedä. En usko, että ihmiset pitäisivät siitä. Sitä paitsi, uskon, että Minerva on jo löytänyt opettajan, kun lukuvuosi alkaa pian.”

”Ihmisten mielipiteet ovat muuttunut”, Hermione intti. ”Sinä taistelit meidän puolella, kaikki tietävät, että olet hyvä tyyppi.” Remus oli mainittu muutaman kerran lehdessä sotasankareiden joukossa.

”Silti moni menetti henkensä kaltaisteni käsistä”, Remus huomautti. Lavender. Fernir Harmaaselkä oli tappanut Lavenderin. ”Ihmiset muistavat paremmin yhden mädän omenan pahat teot kuin sadan muun hyvät.”

”Se on epäreilua.”

”Niin. Niin se on”, Remus sanoi surullisena. ”Silti, haluan vain viettää aikaa Teddyn kanssa. Opettajan työ on liian aikaa vievää.”

”Ymmärrän sen”, Hermione myönsi. ”Mutta minun tulee sinua silti ikävä, kun lähden kouluun”, Hermione huomautti hymyillen hieman.

”Samoin.” Hermionen sydän hypähti, kun Remus hymyili hänelle niin suloisesti.

Kuvitteliko Hermione vaan, vai kestikö katsekontakti turhan kauan? Hermionen ihoa alkoi kihelmöidä ja hänestä tuntui kuin hän pystyisi kuulemaan sekä omat sydämen lyöntinsä että Remuksen. Vaikka se oli varmaan typerää… mutta tuntui kuin ilmassa väreilisi sähköinen lataus. Ehtimättä edes kunnolla miettimään asiaa sen enemmin, Hermione päätti toimia ja painoi huulensa Remuksen omille.

Se suudelma ei kestänyt kuin sekunnin, sillä Remus vetäytyi heti poispäin. Hermione tunsi kiven laskeutuvan vatsaansa.

”Hermione… minä en voi. Sinä olet nuori ja sinulla on koko elämä edessäsi. Löydät kyllä itsellesi sopivaa seuraa”, Remus sepitti yllättyneenä.

”Ei kyse ole siitä, että olisin vain yksinäinen”, Hermione sanoi hieman loukkaantuneena. ”Minä pidän sinusta.”

”Minäkin pidän sinusta, mutta silloin aikaisemmin olin humalassa ja yksinäinen, ja sinä huolehdit minusta… toit mieleeni Tonksin”, Remus myönsi.

Hermione punastui kauttaaltaan ja laski katseensa syliinsä. ”Tietysti. Olen tyhmä, jäin ajattelemaan sitä liiaksi”, Hermione mutisi nolona sormeillen esseensä reunoja nolostuneena.

”Älä syytä itseäsi, se oli minun vikani”, Remus vakuutti ja nousi sitten hitaasti ylös.

Hermione tuijotti esseetään itsepäisesti ja toivoi, että Remus tajuaisi lähteä nopeasti, mutta mies jäi seisomaan sohvan viereen. Viimein Hermione vilkaisi miestä.

”En halua, että eroamme kiusaantuneissa väleissä”, Remus selitti. ”Tarkoitin kun sanoin, että pidän sinusta. Olet fiksu, lahjakas, huomaavainen ja kaikin puolin taidokas nuori noita. Sinussa ei ole mitään, mistä ei voisi pitää. Pääset pitkälle elämässäsi.”

”Kiitos”, Hermione sanoi, hämmentyen vain enemmän kehujen takia.

”Olemmeko me okei?” Remus kysyi.

”Joo”, Hermione lupasi. Kyllä hän varmaan ehtisi unohtaa tämän nolon kohtauksen kuluvan kouluvuoden aikana.

Remus nyökkäsi ja otti muutaman askeleen ovea kohti. ”Hyvää kouluvuotta Hermione”, Remus kääntyi sanomaan.

”Hyvää… elämää sinulle”, Hermione sepitti, kun ei tiennyt miten lopettaa lause. Remus naurahti ja hymyili hänelle ennen kuin lähti.

Kun Hermione kuuli Kalmanhaukion oven käyvän, hän huokaisi raskaasti ja nojasi hetken aikaa antiikkisohvan selkämystä vasten. Onpa tosiaan mukava päästä pian kouluun.

Hermione kumartui takaisin sohvapöydän ääreen ja alkoi korjaamaan esseetään.

Never underestimate the power of fanfiction

liljankukka

  • flower princess
  • ***
  • Viestejä: 596
  • As cunning as a fox, as scary as a wolf
Kommenttikamppanjasta hei!

Valkkasin tän ihan vaan, koska nimi oli niin yksinkertanen ja selvä! Remus/Hermione ei todellakaan kuulu lempiparituksiin ja vähän epäilytti, mutta tää olikin tosi kiva! :3 Luvut oli pidempiä, kun ajattelin niin meni näinkin kauan lukemisessa, mutta nyt oon täällä :D

Tykkäsin tän tekstin tunnelmasta, siitä kuinka epätoivoista tää on omalla tavallaan. Remus on kyllä niin raukka :( Hyvä, että hänellä on joku lohduttamassa, vaikka sitten Hermione onkin :D Musta tää oli kivasti kirjotettu, ei lainkaan niin raskas mitä aiheesta olisi voinut olla.

”Remus, sinun ei ehkä kannattaisi”, Hermione sanoi ja tarttui pullon kaulaan, kun Remus oli kaatamassa juomaa lasiin. Pieni pisara viskiä läikkyi Hermionen kädelle.

Remus katsoi Hermionea ärsyyntyneenä. ”Minä teen mitä haluan”, Remus tiuskaisi ja vetäisi pullon itselleen. Hermione huokaisi.

”Kuuntele nyt itseäsi. Et ole oma itsesi.”

”Kuka meistä muka on”, Remus ärähti ja kaatoi lasin puolilleen. Hän siemaisi juomaa turtana.

”Ymmärrän, että sinä kärsit, mutta juominen vain pahentaa pitemmän päälle”, Hermione yritti selittää ja laski kätensä Remuksen lasin ympärille kiertyneen käden päälle estääkseen tätä ottamasta toista huikkaa. Mies nosti katseensa Hermioneen ja näytti siltä kuin voisi kuunnella. Hermione päätti käyttää tilanteen hyödykseen. ”Milloin näit viimeksi poikasi?” Teddy oli ollut hautajaisista lähtien hoidossa Tonksin äidin luona.

Remus vilkaisi lasiaan ja laski sen sitten hitaasti kaappiin pullon viereen. ”Olet oikeassa”, tämä sanoi hiljaa. ”Tietysti olet oikeassa.” Remus huokaisi ja hieroi kasvojaan. ”Mutta en kestä nähdä häntä. Hänen hiuksensa vaihtavat väriä aina, kun hän näkee minut. Ihan niin kuin Tonksin.”

”Eikö se ole hyvä asia? Sinulla on mitä parhain muisto vaimostasi”, Hermione lohdutti. Remus käveli sohvan luokse ja rojahti sille. Hermione istui tämän viereen.

”Se on liian kivuliasta”, Remus kertoi. ”En voi unohtaa.”

”Ei sinun tarvitse unohtaa, mutta sinun täytyy siirtyä eteenpäin”, Hermione selitti. Sitä mantraa hän oli toistanut yhtenään viimeisten viikkojen aikana tapaamiensa kuolleiden omaisille.
Voi Remus-parkaa :( Onneksi Hermionella on hyvät neuvot!

Kiitos paljon tästä, tykkäsin! <3
« Viimeksi muokattu: 17.09.2018 13:04:46 kirjoittanut liljankukka »

Your imperfections make you beautiful

(ava & bannu by minä)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 065
  • inFINIty
    • Listaukseni
liljankukka: Ei oo mullekaan kovin tuttu tää paritus, tää oli mun eka kokeilu kyseisen parituksen kanssa (tai no jos ei lasketa sitä, että uudelleenkirjotin tän sen 2015 julkastun version pohjalta), mutta päädyin itekin tykkäämään tästä parituksesta :) Kiitos kommentistasi :3

Never underestimate the power of fanfiction