Kirjoittaja Aihe: Selviytyjän sädekehä, S  (Luettu 805 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 310
Selviytyjän sädekehä, S
« : 31.08.2015 21:55:47 »
Nimi: Selviytyjän sädekehä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Haasteet: Albumihaaste #4 Bastillen biisillä These Streets, Ficlet 300 98. Kevät ja Vuosi raapalehtien V
Sanoja: 200


Selviytyjän sädekehä

Nielen katupölyä ja yskin kurkku karheana. Tämä kevät on julma. Allergiaoireisiin ei kuole, mutta voisi kyllä. Siltä se tuntuu, vaikka lääkkeitä on, mutta helpotus on totta vain mainoksissa. Silmiä kutittaa, kirvelee ja ne valuttavat meikit naamalle. Yritä nyt siinä sitten säilyttää jonkinmoinen arvokkuus, kun kadulla ämmät jo muutenkin katsovat nenänvarttaan pitkin.

Korkokengät eivät sovellu mukulakiville, mutta siitä tulee tietynlainen selviytyjän sädekehä pään päälle, kun joka aamu pärjää hiukan ylväämmin ja vauhtia hidastamatta. Toisessa kädessä on tehokas take-away-kahvi. Koko ajan ollaan menossa. Hetkeäkään en lepää tai laiskottele. Olen työtä tekevä ihminen, ahkera ja menestystä kohti menossa. Minulla ei ole vielä kaikkea, mutta tulee olemaan.

Työmatkalla sitä melkein voi unohtaa, että on tullut juuri jätetyksi toisen takia. Joku nuorempi se on, kyllä minä tiedän, vaikka ei mies mitään myöntänyt. Kadulla niitä elämänkolhuja ei voi näyttää, koska koko kaupunki katsoo. Ahnaasti, odottaen, että saa tuomita minut yhdestä väärästä ilmeestä, horjahtavasta askeleesta tai kämmenen suojassa haukottelusta.

Edessä kävelevältä naiselta katkeaa kengästä korko ja tämä kaatuu nelinkontin asfaltille. Sukkahousut rätsähtävät rikki ja kännykkä hajoaa säpäleiksi. Kukaan ei pysähdy auttamaan, kävelevät vain lujempaa, ettei tarvitsisi todistaa moista nöyryytystä yhtään kauempaa kuin on pakko. Minäkin ohitan naisen enkä edes katso. Olen vain kiitollinen, etten se ollut minä.


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Snouk

  • snögö
  • ***
  • Viestejä: 1 847
  • hei seireeni rivo enkeli
Vs: Selviytyjän sädekehä, S
« Vastaus #1 : 09.12.2015 15:36:38 »
Lyhyeksi tekstiksi tää kerto mun mielestä maailmasta todella paljon. Oon hämmentynyt siitä, miten vaikuttava tää onnistu olemaan, vaikka on näin lyhyt ja tietyllä tapaa mitään sanomaton. Sillä tapaa, että mitään suurta tarinaa tässä ei ole, mutta päähenkilön ajatukset kiteyttää ihmisluonnosta musta pari tärkeää seikkaa: pärjäämistä pidetään tärkeänä, jos ei pärjää niin pitää ainakin esittää pärjäävänsä. Heikkoutta ei näytetä ja sössiminen on noloa eikä nolous ole missään nimessä tavoiteltavaa. Muiden mielipiteet merkitsee ja niiden mukaan toimitaan. Surullista, mutta ainakin jossain määrin totta. Ja kaiken tän on saanut narratiivissa ängettyä kahteen sataan sanaan? Impressing.

Kevät oli saatu ujutettua tänne ovelasti. Ensimmäinen kappale kuvaa kevättä ja siihen liittyvää allergiaa (kuvaukseen on allergisena erittäin helppo samaistua), mutta se liittyy silti muuhun tarinaan, kun puhutaan arvokkuudesta. Hyvin toteutettu siis eri haasteita tässä samassa tekstissä niin, että koheesio säilyy. Ainakin mun mielestä.

Viiminen kappale, etenkin viiminen lause kiteytti aika buenosti ihmisten kyynisyyden.
"Whenever I'm sad, I just stop being sad and be awesome instead!"
-Barney Stinson

Pura

  • Korpisoturi
  • ***
  • Viestejä: 446
Vs: Selviytyjän sädekehä, S
« Vastaus #2 : 18.04.2019 20:39:39 »
Vaihdokkaista päivää! :D

Tämä on hieno! Tosi lyhyt mutta tosi vaikuttava. Oikeastaan kompaktiudessaan niin kokonainen, että en osaisikaan kaivata tälle lisää pituutta. Jokaisessa kappaleessa tulee uusi juttu jota käsitellään viehättävän kyynisesti ja sillä tavalla, että sanotuksi tuntuu tulevan juuri tarpeeksi.

Fiilaan hurjasti etenkin tuota ensimmäistä kappaletta näin keväällä kun vetistelen ja aivastelen jatkuvasti. Kevät tosiaan on julma, mutta kesä on heinineen ja siitepölyinee oikeastaan vielä julmempi :'D Toinen kappale taas on niin sanasta sanaan eräs ystäväni, että ihan hirvittää! Tuntuu kuin katsoisit ihan suoraan hänen päänsä sisään. Kertojaääni tässä tekstissä on siis tosi realistinen. Toisaalta jotenkin tätä lukiessa tuntee helpotustakin siitä, ettei oma maailmankuva ole kuitenkaan ihan samanlainen kuin kertojalla tässä :')

Viimeinen kappale on toisaalta traagisuudessaan melkein koominen, ja toisaalta taas oikeasti aika kamala. Voi naisparkaa, tuntuu hirveältä ihan vaan ajatellakin että jollekin käy noin :'( Ja yhtä hirveältä tuntuu ajatella, että noin voisi ihan hyvin käydä eikä varmaankaan kovin moni tosiaan pysähtyisikään auttamaan. Vaikuttavaa tekstiä! Sai tosissaan ajattelemaan sitä, miten suhtautuu toisiin ihmisiin.

Kiitos tästä, tää oli hieno lukukokemus! <3