Kirjoittaja Aihe: Naruto: Erityinen, S, one-shot, SasuNaru/NaruSasu  (Luettu 349 kertaa)

Sieppeli

  • Val(v)hekakkua
  • ***
  • Viestejä: 185
  • "Pretend to be a piano"
Title: Erityinen
Fandom: Naruto (tai, kuten Tumblr sanoisi: Anti-Naruto)
Author: Sieppeli/Snidged
Genre: Angst
Rating: S
Pairing: Sasuke/Naruto
Summary: Sasuke halusi, että he olisivat erityisiä yhdessä. Mutta he eivät ole. Eivät enää.

A/N tämä fikki on alunperin julkaistu (by me) AO3:ssa englanniksi, mutta käännetty Finiin suomeksi (also, by me)

Enjoy. Tai jtn.

* * *

Hän luuli että he olivat erityisiä.

He. Ei vain hän itse, kuten hän ajatteli ennen. He. Kahdestaan he olivat vahvimmillaan ja viimeistään nyt oli täysin selvää kuin vahvoja he kykenivät yhdessä olemaan. Aivan yhtä selvää kuin sekin kuinka paljon he tarvitsivat toisiaan.

Valitettavasti tämä kaikki näytti tarkoittavan paljon enemmän Sasukelle kuin Narutolle.

Heidät molemmat oli merkitty. Sasuke kantoi omaa merkkiään kunnialla, olihan hänen suurin häviönsä samalla hänen suurin voittonsa. Hänen kätensä oli poissa ja se tulisi ikuisesti muistuttamaan häntä Narutosta. Se oli hänen jokapäiväinen, kaikille näkyvä muistutuksensa ihmisestä, jota hän kunnioitti enemmän kuin omaa elämäänsä. Konohassa hänelle olisi ehdotettu uutta kättä, mutta vastaus oli lyhyt: Ei. Hän ei suostuisi tässäkään tilanteessa antamaan periksi. Mieluummin hän kantaisi tätä turhaa taakkaa mukanaan niin pitkään että se koituisi hänen lopukseen. Joka kerta kun hänen kädentynkänsä kutisi, se muistuttaisi häntä Narutosta.

Hänen poistuessaan kylästä Naruto oli viimeinen tuttu kasvo, joka häntä tuli tapaamaan. Sasuke huomasi ilokseen, että siinä missä hän kantoi kädentynkäänsä ylpeänä, niin Naruto teki saman omalle kädelleen. Se oli ikuinen muistutus heidän taistelustaan. Sasuke oli menettänyt vasemman kätensä, Naruto oikeansa, joten he täydensivät toisiaan. Hän kykenisi olemaan hänen vasen puolensa, aivan kuten Sasuke kykenisi olemaan Naruton oikea puoli.

He olisivat voineet olla erityisiä.

Kolme vuotta kulki oli ja kun se eräs kirje saapui, Sasuken maailma murtui täysin. Kyseessä oli vain viaton kutsu, suuri niille jotka sen lähettivät ja päällepäin se vaikutti harmittomalta. Hänelle se ei kuitenkaan ollut yhtään niin harmiton mitä sen piti olla. Se oli se hetki kun hän tunsi hänen oman kehonsa pettävän, alkavan vapista petetyksi jouduttuaan, vihassa ja surussa. Siinä hetkessä hän tuhosi lähimmän asian ja lysähti voimattomana sen vierelle yhä vapisten, vatsa velloen kuin oksennusta yrittäen. Se oli se hetki kun hänen vasen kätensä tuntui palavan haamukipujen viedessä häneltä järkeä chakran velloessa hänen kehossaan vallattomasti.

Tuletko bestmaniksi?” Oli se kysymys joka hänet tuhosi.

Mutta heidänhän piti olla erityisiä?

Hän vastasi jälleen yhdellä yksinkertaisella ”Ei”:llä. Tulevina viikkoina hän sai kasoittain yhteydenottoja Narutolta, jokainen niistä anellen häntä palaamaan kylään ja tekemään hänen erityisestä päivästä erityisen. Vastaus oli aina sama, se sama tuttu Ei. Joinain hetkinä Sasuke mietti kirjoittavansa takaisin pitkän vastauksen, kertovansa ettei hän halunnut olla missään tekemisissä Naruton, tämän tulevan vaimon ja lapsen kanssa, mutta hän oli kykenemätön jättämään Narutoa elämästään. Kirjettä ei ikinä lähetetty, aivan kuten hänkään ei ikinä saapunut häihin. Hän kuitenkin kuuli niiden olleen kauniit, hän kuuli sen suurimmalta virheeltään. Yhden vihan yö ja monet virheet johtivat aikanaan hirveään onnettomuuteen. Se nainen kertoi hänelle häiden olleen kauniit, ja että hän joku päivä haluaisi omansa, Sasuken kanssa.

Valitettavasti sen yön jälkeen Sasuke ei ollut ainoa joka heräsi tulevina aamuina voiden pahoin.

Hän ei tiennyt vahingostaan ennen kuin hän sai viestin Karinilta. Nyt hänellä oli lapsi. Tyttö. Jotakin joka pitäisi kasvattaa, jotakin mikä sitoisi hänet ikuisesti tuohon naiseen jota hän ei ollut vielä edes täysin oppinut kunnioittamaan. Kaikki olivat niin onnellisia hänen puolestaan, odottivat että nyt hän palaisi kylään ja pitäisi huolta perheestään, tehden elämästään erityisen.

Hän ei ikinä palannut.

Sillä heidän olisi pitänyt olla erityisiä.

Nyt Narutolla oli vaimo, lapsi, toinen elämä, johon Sasuke ei kuulunut. Se ei vielä riittänyt vaan nyt Narutolla oli myös käsi, väärennetty käsi, valehteleva käsi. Hänet oli täysin irrotettu Sasukesta, joka ei enää tiennyt mihin suuntaan hänen pitäisi kulkea. Hän tunsi olonsa eksyneeksi, petetyksi, yksin jätetyksi. Se, joka oli hänen vuokseen taistellut, se, josta hän välitti eniten, se, joka oli uhrautunut hänen puolestaan, oli hänet pettänyt. Poissa. Poissa siihen pisteeseen etteivät he enää kyenneet rakentamaan sitä, mikä heillä oli ennen ollut. Poissa siihen pisteeseen, etteivät he voineet pyyhkiä kaikkea ja aloittaa uudelleen.

He eivät olleet enää erityisiä.

Kumpikaan heistä. He eivät tarkoittaneet enää mitään. Ei ollut olemassa mitään ”heitä”. Kaikki millä oli enää väliä oli tuo uusi sukupolvi, kun vanha ei muuttanutkaan maailmaa. Vanha ei ottanut kiinni mahdollisuuksistaan, eikä tehnyt elämästä sellaista mitä sen olisi pitänyt olla. Joka päivä Sasuke heräsi tyhjänä, ilman toista puoltaan ja esitti olevansa iloinen muiden puolesta, esitti tukevansa heitä.

Hän ja Naruto tapasivat välillä. Joka kerta Naruto näytti heikommalta, väsyneemmältä ja vanhemmalta kun vuodet kulkivat eteenpäin, mutta silti heidän tavatessaan nuo tutut siniset silmät kirkastuivat vanhalla tutulla välkkeellä. Maailman pelastanut hymy yritti palauttaa itseään vuosien varjoista ja joka kerta tuon hymyn nähdessään pieni toivon kipinä syttyi Sasuken sisällä. Tuo hymy auttoi häntä muistamaan sen henkilön joka oli jahdannut häntä, joka oli lyönyt silloin jos hän oli käyttäytynyt typerästi, joka oli tehnyt kaiken saadakseen Sasuken palaamaan hänen luokseen. Hän muisti sen henkilön joka Naruto oli.

Miten erityinen hän oli joskus ollut.

”Naruto. Minä rakastan sinua”, olivat nuo sanat joita hän oli pitänyt sisällään nämä kaikki vuoden. Juuri ennen lähtöään hän sai ne ulos ja jokin hänen sisällään tuntui kevyemmältä. Siinä. Se oli tehty. Nuo siniset silmät välkähtivät jälleen ja heikko nauru oli kuultavissa.

”Hah! Minäkin rakastan sinua”, oli vastaus, sanat, joita Sasuke osasi olettaa mutta joita hän ei halunnut kuulla. Ei näin, ei vitsinä. Hän halusi niiden tarkoittavan jotain, aivan kuten ne tarkoittivat hänelle itselleen.

”Et. Etpäs”, hän vastasi, poistuen paikalta. Ei niin kuin Sasuke rakasti Narutoa. Hän ei ehtinyt nähdä reaktiota Naruton kasvoilla, mutta tunsi kuinka huoneen ilma muuttui hämmentyneemmäksi. Sanat eivät päässeet noihin pieniin typeriin Uzumakin aivoihin, eiväthän ne ikinä. Jos Naruto olisi ollut yhtään viisaampi, eivät he olisi tuhlanneet vuosia elämästään naisten kanssa, joiden kanssa he eivät olleet tarkoitettuja olemaan. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut viisas kun tästä asiasta puhuttiin, joten Sasuke poistui jälleen. Hän lohduttautui tiedolla, että ainakin nyt Naruto tiesi mitä hän tunsi. Hänen olisi pitänyt tietää se jo alusta alkaen, Naruto oli sanonut että hän tiesi. Sen oli pakko olla valhetta, aivan kuten kaikki viimeisistä vuosista.

Naruto. Sinä et ole erityinen.

”SASUKE!”

Se oli se ääni joka sai hänet pysähtymään keskelle katua. Ihmiset käännähtivät katsomaan huutajaa ja huudettua kulkiessaan ohitse, ihmisluonne oli luonnostaan utelias. Sasuke pysähtyi juuri sille paikalle odottamaan. Hänen oma nimensä kaikui yhä hänen korvissaan hänen kuunnellessaan kiireessä lähestyviä askelia. Hän kielsi itseään kääntymästä ja karjaisemasta ”NARUTO” kuten heillä oli ollut tapana.

”Kehtaatkin jättää minut tuolla tavalla!” Liiankin tutun äänen omistaja huusi saavuttaessaan jahtaamansa. Sasuke tunsi sormien kiertyvän hänen ranteensa ympärille, mutta hän yritti läimäistä tuon käden pois. Naruto ei antanut periksi, vaan otti ranteen kiinni ja vetäisi Sasuken niin että he näkivät toistensa kasvot. Sasuke ei muistanut näyttää kasvoillaan tunteita joutuessaan noiden sinisten silmien lukittavaksi. Hän ei sanonut sanaakaan, vaikka tiesi, että hänen olisi pitänyt. Hänen olisi pitänyt puhua itsensä pois tästä tilanteesta, mutta hän ei tee niin. Hän vain tuijotti takaisin.

”Mutta minä olin tosissani”, hänelle kerrotaan, ”minä todella rakastan sinut. Sinä tiesit sen, etkö muka tiennyt? Luulin ettet välitä.”

Valehtelija, hän ajattelee antaessaan katseensa pudota tuohon valheelliseen käteen joka pitelee häntä paikallaan.

”Valehtelija”, hän sanoo ottaessaan askelen taemmas, työntäessään Naruton itsestään irti. Hän katsahtaa viimeisen kerran inhoten tuota miestä jota hän rakastaa. Naruto ei koskettaisi häntä tuolla tekokädellä jos hän muka oikeasti välitti. Hänellä ei alunperinkään olisi tuota valheellista kättä, mutta siinä se on. Muistutus niistä miehistä joita heistä olisi pitänyt tulla.

”Me emme enää tapaa”, Sasuke sanoo kääntäessään selkänsä ja kadotessaan kylästä johonkin, mihin Naruto ei voi häntä seurata. Jos hän olisi jäänyt, hän olisi kuullut Naruton huutavan hänen nimeään tuskassa, mutta hän ei jäänyt. Hän vain huolehti omasta kivustaan, sulkien sen pois niin kuin hän aina teki. Eron tuska oli niin vahva, että jos hänellä olisi ollut enää piilotettuja voimia avattavana, olisi tämä tuska tuonut ne esille.

Ilman Narutoa hänkään ei ollut erityinen.


* * *

A/N
Kopionpa omia sanoja suoraan AO3:sesta enkä jaksa suomentaa:
Hey, I'm doing SasuNaru again! I haven't written about them in a... Year? Well it has been a year since the **cking ending happened, and I've been building myself back together since then. The ending didn't just hurt me mentally, it went physical too. But since Tumblr told me that it is SasuNaru-week, I thought that it is time to do something about all of this: So this story happened. Yay.
Great ninjas are not killed with kunais.

"If they are best friends - they are lovers.
If they hate each other - they are lover.
If they've never met - they are lovers."
- Fangirl motto